Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, August 24, 1940

              1940 LAITANTÄINA, ELOKUUN 24 PÄIVÄNÄ Sivu 3
Saskatchevvanin
12
. - — 2 3
n alue .38
mattomat paik-
—_ .... 15
ä' elokuun illassa ja
ja kysyn yhtä m-
? minä silloin oikein
alusta. Oli Oli ja
ptfoleisia molemmat,
et viiksen alut ne-tUilä
ei ollut maalia
liani. Me-- kävelim-din
liepeillä illoin 'ja
löysimme itsemme
>t rannalta, käsikä-
\ kuuntelemassa noi-elukoitten
konsert-i
se oli kevät. Mut-i,
en enää tarkalleen
\kaan.
z^ja, se oli ihanaa ai­ne
kovin pidättyviä
Time sitä enemmän,
ftämään hyvän lan-ilin
Ollin ja sitäkin
kaunopiikeliaisutftta
"ssa minä odotin jo,
'.hän • rohkeampi ja
- totisempaa, jota-oskevaa.
Olinnäh'
l,- koskapa Olli oli
ilHn ja öin.
muus alkoi minua
'ftpä jo mököttelin.
listmmaksi, näytti
tiskelevän ja pohti-hän
pohtinee, ajat­in
itkuun pUlahta-enää-
huomeniltana
nakkolammen ran-vielä
ja me menim-nyt
oli Olli aivan
1 rutasi minut sy-
\teen ja suuteli ja
\ivan tukehtua. Ja
ä paukautti:
io sinä minulle voi­na
olin sydänkur-utta
nyt, kun minä
;kahtavan oluelle,
numiissani vasten-mstasin
paättäväs-kesrvat.
Sanatonna
tuokion utuisessa
isi sitten jaloilleen
. Yksin minä sain
immen rannalta,
mstyäni kirjoiti*
n kirjeen, jossa te-zhdyksen
oikaisin,
mä sen kirjeen re-n
toista kirjoitta-että
Olli väisti nti-
T FTU U Rl
Kirj. E. A. SAARIMAA
/. TYYLISEIKKOJA
Jos luemme jotakin innostunutta
f:uvau5ta, jossa ylistetään kesäisen
metsän kauneutta, ja silloin yht*äkkiä
tapaamme esim. tällaiseen lauseen:
. '^Silloin tällöin visertää jokin lintu­nen
laulunpätkän", rikkoutuu koko
se tunnelma, jota kuvauksessa on tar­koitettu.
Ja tämän on saanut aikaan
yksi ainoa sana, tuo 'Haulunpätkä",
joka vie ajatuksen ylevästä juhlalli­suudesta
alimman arkipäiväisyyden
piriin. Jos taas esim. jostakin viral­lisesta
vuodentulokertomuksesta sai­simme
lukea: "Hyinen kalla on tänä
vuonna murtanut monen maamiehen
toiveet", niin tällainen juhlallinen pu­hetapa
keskellä kuivanasiallista esi­tystä
herättäisi meissä naurua.
Jos jotakin sanaa seuraava mieli­kuva
on arkipäiväinen, jos sana siis
kuuluu arkityyiiin, saa se korkeatyy-lisessä
esityksessä aikaan räikeän'epä-soinnun
ja päinvastoin. Ns. keski- eli
normaalityylissä eivät tällaiset toisen
tyylilajin aiheuttamat loukkauskivet
tietysti ole yhtä tuntuvia. Pahimpia
toUumattomain kirjoittajain kompas­tuksia
on arkipäiväisten sanojen käyt­tö
korkeassa tyylissä.
Otamme muutamia esimerkkejä:
"Kuinka Suomen raikas talvinen
luonto vaikuttaakaan repäisevästi".
— ".Ainon herkkä sydän sai nyt ko­van
kolauksen "Ihminen ei saa
lannistua milloinkaan, ei edes.silloin,
kun hänen parhaimmat, pyrkimyk­sensä
menevät hullusti." -
•Sanojen ja muitten kielellisten il-viausten
tyyliarvo saattaa myös aiko­jen
kuluessa suuresti muuttua. Muu­tokset
ovat tavallisesti arvon alen-tautologia,
saman asian sanominen
kahdesti.) — "He palkkasivat sala­murhaajan
inurhaaviaan hänet, mutta
murhayritys epäonnistui."
Tärkein vaatimus, joka on asetet­tava
kaikelle esitykselle, oh selvyys.
Sanojen pitää tarkalleen, täsmällisesti
ilmaista esitettävä ajatussisällys. Ei
pidä koskaan käyttää sano ja tai lause-tapoja,
joitten merkityksestä ja teh­tävästä
ei voi ehdottomasti vastata.
Muuten takertuu hämmentäviin kie­lellisiin
ilmauksiin ja kaikenlaisiin
korulauseisiin. Silloin voi käydä ku­ten
erään oppineilla puheenparsilla
komeilevan maalaismiehen, joka joi­takin
vastaväitteitä tehdessään aina
sanoi: "Ei se nyt nimenoinaan yli­malkaan
juuri niin ole."
Monet kirjoittajat rakentavat virk-keensä
niin raskaasti ja epäselvästi,
että saa oikein ruveta miettimään, en­nen
kuin niistä saa pohtia, jos aina
silloinkaan. Näin esim.: "Teos on
nähtävästi kirjoitettu jo aikaisin, mut­ta
jäänyt, kun tekijä, kuten edellä
olemme huomauttaneet, ei ole sitä vii­meistellyt,
painattamatta." — "Ei ole
suinkaan sattuma, että juuri sangen
suuret ja ansiokkaat sankarit sisäisen
täydellisyyden alalla ovat panheet
suuren painon ulkonaisiin muotoihin
ja tottumuksiin." (Kuiduuko "sisäi­sen
täydellisyyden alalla" sanaan
"sankari" vai teonsanaan "ovat pan­neet"?)
— "Tästä kaikesta huomaa,
kuinka hallitus oli joutunut rappiolle,
samaten kuin myöskin sen tyytymät­tömyyden,
joka oli kansassa herän­nyt."
(Virke on kömpelösti raken­nettu,
sivulause rinnastettu tavallisen
objektin kanssa.)
miksia. Sanat ia käänteet kiduvat „K o. ululai.s.t e,n aineissa es,i .i.n t^y y usein
i,n..*-A.." * ; X . • • .^-r:-^-^^:—.--- - käytössä, tulevat liian jokapaivaistk- sellaista ep.a selv"vv. tta,., et.t a,. ... käytetään
SI. Tämä koskee varsinkin kuvakieltä.
Joku keksii sattuvan vertauksen tai
muun kielikuvan, toinen käyttää sitä
vielä tuoreena ja tehoisana, mutta
mitä useammat siihen tarttuvat, sitä
kuluneemmalta se alkaa tuntua. Pu­he
historian "punaisesta langasta" on
yleisyytensä vuoksi jo melkein vältet­tävää.
Edelleen on liian tavallista pu­hua
esim. ajan hampaasta, elämän
mutkikkaista poluista, kuoleman vii-kattee
s ta, ajan vierimisestä vanhaa
rataansa jne. Hyviä tulevat vertauk­set
ja siirtokuvat (metajorat) vain
mUloin ne aiheutuvat ikäänkuin sisäi­sestä
tarpeesta. Mitään ulkonaista
Juorua nc eivät saa olla, niin paljon
kuin ne esitystä kaunistamatkin.
Kuvat antavat esitykselle vaihte­lua.
Yksitoikkoisuus, jonkinlainen
puisevuus onkin suomalaisen ^tyylin
asemosanoja, varsinkin tekijäasemoja
eli persoonapronomineja niin, ettei ole
selvää, minkä "asemesta" pro:tominia
on käytetty. Elämäkerrassa esim. saa­tetaan
käyttää kuvattavasta henkilös­tä
pitkin matkaa vain "hän" sanaa,
uuden kappaleen alussakin, missä ai­nakin
pitäisi MyUää itse nimeä. "Se"
pronominia käytetään monesti epä­selvästi
tähän tapaan: "Harvat ihmi­set
ovat tosisivistyneitä, sillä se (tar-koit.
tosisivistystä, jota sanaa ei kum­minkaan
ole edellä) on vaikea saa­vuttaa."
— "Jokaisessa ihmisessä on
ääni, joka sanoo, mitä hänen kulloin­kin
on tehtävä. Jotta hän siihen (mi­hin?)
kykenisi, on hänen aina arvos­teltava
itseään."
Perehtyminen hyvään tyyliin, jota
tapaa sekä kirjallisuudessa että tuo-kieltä
ei Opita kieliopeista.
Mutta toiselta puolen ei ole hyväl­le
kään kielenkääntäjälle häpeäksi,
vaikka hänkin joskus kurkistsa kieli­oppiin
siitä ojennusta tai tukea et­siäkseen.
Kuinka monesti esim. olemme jo­kainen
saaneet turvautua kielioppiin
objektiseikoissa. Erityisesti muotoa
ajattelematta useimmat kai kirjoit­taisivat:
"Barbaarikansoissa heräsi
äkkiä ftalu saada valtakunta haltuun­sa",
mutta silloin saattaa äkkiä tidla
epäilys onko valtakunta oikein, vai
pitäisikö sanoa valtakunnan. Ja kun
asiaa yhä enemmän tuumii, ei "kor­va"
lopulta sano mitään. Täytyy kat­soa
lauseoppia, ja sieltä selviääkin
pian, että tuo ensimtnäinen sanonta
sittenkin oli oikein^ vaikka toisaalta
sanotaankin esim.: "Keisarit huoma­isivat
barbaarikansoissa halun saada
valtakunnan haltuunsa." Vaikeam­missa
objektitapauksissa on korva
vielä horjuvampi. Mistä tämä joh­tuu?
Epäilemättä suureksi osaksi sii­tä,
että tuollaiset monimääräyksiset
sanontatavat oikeastaan ovat suomen­kielelle
vieraita. Supisuomalainen,
jonka korvaa vieraanvoittoinen kieli
ei ole pilannut, ei esim. koskaan sano:
"Maamiehessä syntyi taas toivo saa­da
syksyllä korjata hyvä sato", vaan:
"Maamies alkoi taas toivoa saavansa
syksyllä hyvän sadon."
Seuraavanlainen prcdikaattivirhe
on yleinen huolimattojnassa kielessä:
"Nämä huoneet ovat moneen kertaan
siirretty" (pitää olla "on siirretty").
Attribuuttisuhteissa esiintyy eräitä
muukalaisuuksia. Oli ennen pankki,
jonka suomalainen nimi oli "Pohjois­maiden
Osakepankki kauppaa ja teol­lisuutta
varten". Se on mahdoton ni­mi
varsinkin taivutusmuodoissa. Tu­lisi
suorastaan väärinkäsitys, jos Sa­noisimme
esim.: "Olen sijoittanut ra­hani
Pohjoisin. Osakepankkiin kaup­paa
ja teollisuutta varten." Eikä ole
suonieä: "Pohjoism. sakepankin k.
ja t. varten vuosivoitto". — "Nordis­ka
Aktiebanken för handel och indus-
• tri" olisi suomeksi: Pohjoismaiden
(tai Pohjoismainen) kauppa- ja teol­lisuus-
osakepankki.
Samanlaisia epäsuomahaisia attri­buutteja
ovat: "Matkalla kotiin ek-syin"
(kotimatkalla). — "Aloimme
matkamme koulultamme Sörnäisissä
(koulultamme, joka on S:ssä, tai:
koulultahime Sörnäisistä). -— "Hän
kasteli kukkia akkunallä" (jos ei tar­koiteta,
että kastelija oli itsekin ak­kunallä,
sanotaan suomessa: akku­nallä
olevia kukkia). "Hän haisteli
kukkaa napinlävessä" (esim. napin-
V läpeen kiinnitettyä kukkaa).-— "Eräs
ystävistäni" suomalaisemmin: eräs
ystäväni:
"Veijekset Friis" oli tunnettu kok­kolalainen
toiminimi, jonka epäsuo­malainen
asu esiintyy varsinkin tai­vutusmuodoissa
"Veljekset Friisin t.
Friisein Konepaja". Suomalainen sa­noo
"Priis-vcljekset", jos "Friisin vel­jekset"
tuntuu liian arkiselta.
Sijojen käytössä esiintyy paljon
epäsuomalaisuutta. Kaikkein enim­män
vainottuja, mutta hyvin sitkeä­henkisiä
ovat sanonnat: "asia on suu-
-resta arvosta" ja "olai tilaisuudessa
tekemään jotakin". Mainitsemme
muutamia muita tavallisia: "Kivi on
syntynyt loka k. 10 :s päivä (10 p.nä,
tai vain 10:ntenä). — "Tällä lyhyellä
hallitusajallaan hän ehti paljon" (pa­remmin:
"tänä lyhyenä hallitusaika-naan",
koska attribuutit tekevät sen
määrätyksi). — "Kokous pidetään
koululla." Jos kokous pidetään kou­lun
seinien sisäpuolella, on suomalai­sempaa
sanoa: koidussa. — "Mat­kustan
aamujunalla". Suomalainen
matkustaa junassa, jos hän ei aja
omalla, ylimääräisellä junallaan. —
"Hän sai Usein kulkea penikulmia
tyhjällä vatsalla" (vatsa tyhjänä). —
"Hän oli kuollut maailmalle" (fnaa-ilmalta).
— "Nukkua avoimin akku-noin"
(yksinkertaisemmin: akkuna
auki.)
Erään puhujan kerrotaan löytäneen
loukkaavaa puheensa arvostelua sano­malehtiuutisesta,
jossa sanottiin hä­nen
pitäneen pitkänpuoleisen puheen.
Pitemmästä puheesta olisi kyllä saa­nut
puhua. Tällaista absoluuttista
komparatiivia on suomessa kuitenkin
hyvin varovasti käytettävä, ja useim­miten
sitä on pidettävä pahana vir­heenä.
Ei siis saa kirjoittaa: "Laitos
reessä kansankielessä, on parasta tyy-yleisimpiä
vik^. ''m'Zi^ed^sei- ^^"'^?
Imta kömpelyyttä kuin on saman sa-
^an toistaminen. Varsinkin aloittele-
'•!lla on tavallista seuraavanlainen sa­nonnan
huolimattomuus: "Karthagon
loukot olivat palkkasotureja, jotka
Mstdivat palkasta." (Sitä paitsi ns.
sen ohessa on aina muistettava, että
tyyli kuvastaa ihmisen persoonalli­suutta.
"Tyyli on ihmistä itseään."
2. LAUSEOPIN ALKEET
Tarkasteltuamme muutamia tyyli­seikkoja
otamme nyt oikeakielisyyden
kannalta puheeksi eräitä varsinaisesti
om Qlkan vai väärin. Kysyn siksi, kielellisiä asioita kieliopin tavallisen
un Cl minulle sen jälkeen ole kukaan jaoituksen mukaisessa järjestyksessä,
^"aa tehnyt tuota kohtalokasta kysy- alkaen lauseopillisista seikoista. Tär­äystä,
jonka edessä on joko onni tai juttakoon kuitenkin se mahdollinen
onnettomuus. Ja nyt en enää sitä väärinkäsitys, että kykenemme kir-odotakaan,
sillä minä näen peilistä, joittamaan hyvää kieltä, jos vain
'<i^kka cn vielä oikein sitä itse tunne olemme kaikenlaisista oikeakielisyys-
^«a tunnusta, että minä olen jo van- seikoista selvillä. Se ei yksin riitä.
On aina pidettävä mielessä August
ANNIKKA. Ahlqvistin huomautus, että elävää
Kun aurinko ja kattovalot kohottavat kuumuuden J20 astee­seen
eikä ole näkyvissä uimapaikkaa eikä edes pesuallasta, on elo-kuvatähden.
elämä tukalaa. Fred Ma^Murray on ratkaissut tämän
pulman käyttämällä erästä tuulikonetta, mikä myöskin puhaltaa vii-
: leyttä. ' •