1952-08-02-07 |
Previous | 7 of 12 | Next |
|
small (250x250 max)
medium (500x500 max)
Large
Extra Large
large ( > 500x500)
Full Resolution
|
This page
All
|
AflTÄ kuiskaatiin haaremissa, siitä
b loiiskailtiin laakson jokaisessa haa-
"ninissa, ja miehetkin olivat nautinnolla
-S^t toisiUeen: Kara A l i , jolla ci
(äBD asti ollut riittänyt ajatustakaan
"nnBllekuia valtavan suurelle, turkki-jj^
g^jiseUe miekalleen ja täysinäisille
"jsIiapisseiileeD, oli rakastunut Turkan
Xatoon?^- Hän oli Azizalta pyytänyt
^lyttoä omakseen. Aziza ' oli puhunut
Otokanin kanssa, ja äidin ja tyttären \är
/laieoli syntynyt kiista,
r 1^ Ei, Turkan Katoom oli huutanut
_£j^ialuä Kara Alille!
jiutta hän on rikas.
Mitä minä hänen rikkauksistaan
- ^Äfe^olemme köyhiä, niin köyhiä!
ErÄteita, ei sokeria, ei safirania! Ja
fa6(f Dlinun käsiäni, tytäri Ne ovat
^£^Be&t'-ja kyhmyiset työstä!
^Samoinovat minunkin käteni.
-^Miittä niiden ei tarvitse jäaciä s d -
läiaksi. Ne voivat tulla valkeiksi, peh-itteiksi
ja jolokivien koristamiksi.
— Ei, ei Kara Alm kanssal
•--'Rakastatko toista miestä? Äidin'
äänessä'bli epäluuloa.
—Niin rakastan.
— Tietenkin hän oh köyM ratikka!
— Niin — köyhä tämän maailman
nk^ul^ista.^ Mutta hänen silhiissä^
on hohde, Jota en koskaan voi unohtaa.
se ei ollut niin helppo j . ^ ^ ^ . ,
luin^ sain j i ^ ei;|aisi
.§yottää y a ^ mutta miiiaylU
etta^^inen tiede iod«iiiut e t tä
kuume on ruumiissa eikä päässä
fcjten ennen luultiin,
nasa?i ruokaa että munäsiriat a l -
fe^ keh^ niin kuume Häviää.
%ne ja tiedä. Omalta kahiialtani
Imiten, että se on joskti^ möleiii-missju""'"
' •.' ''-s
^ näin, kuulehan, Spokanen
Kallen laulujuhlilla j ä V a l d ö r an
Vikki vakuutti että hän on viriha^
j a komea poika onkin. M i e -
iem^eki antaa kättä j a kitttäakir-jo
«sista, vaan kun myöhästyin
,^datkö että nuo huiskahännät e i -
tule ajallaan kotiin siUoin k u n
jonnekin mennä, vaan nuk-w
a t kuusikon varjossa k u i n m i t -
™ i palveltavat rouvat!
paljon oli juhlassa v i r a l t a , vaan
eiempi oUsi sopinut, j a k u n toinen
^ toistaan juhlava^nmin l a u l o i ,
tunsin sielussani sen suuren
jahjomisilon että olisin suonut sen
^ e n ystävieni j a vielä heidän-ystäviensä
kuulevan. T u l i vä-
^ ajatelleeksi, että- mii&äh$n
g?^ syyn takia hän j a härikin on ^
] ^ y t pois täUaisesta tilaisuudesta,
tarjotaan meille n i i n arvokas
^^mnon hetki j a gonka takia n i in
»uret ryhmät ovat työdcenneUeet
^ ^ u d e t päästänsä jopa vuosia-
^ ^ v a i n lahjomisen ilossa. Olisi
!?^auska ollut jos ^näkin olisit
jaiianyt sen ainaisen suvoamisen ja
olet musiifkki-ihminen-
Minä näet en v o i sietää turhan
^ t a i t e ihmisiä, jos taas likaisia
halveksinkin.
Hemäntekokiireet ovat k ^ l a ,
^ tuo vihattu sade, muuUoiii
^ k u l t a i n e n virkistäjä koko luo-
^ f ^ a l l e , n u ^ u U e t m .
antoi. Tervehtien
HKT«T«ER,
— Voitko syödä sitä hohdetta? Voitko
Juoda sitä? Voitko vaihtaa sen silkkiseen
pukuun? :,
— r En, mutta voin rakastaa sitä. Enkä
voi elää ilman sitä!
- —r Kuka on tämä mies?
— Sitä en sano.
— Siitä en väiltäkään, sillä sinä me^
net Kara Alin puolisoksi! 'Hän voisi
valita itselleen kenet tahansa . . . mo-net.
tytöt tulevat kadeh^Utnaan sinua!
— Minä en. huoli hänestä. Turkan
sanoi uhmaavasti. •
- r ~ Sen määrään minä.
Heimon lait määräsivät, että tytön oli
mentävä puolisoksi sille miehelle, jonka
isä hänelle valitei. Ja jos isä oli kuol-
^ lut, äidin piti määrätä asiasta. Ja nyt
siis Aziza^ Turkanin äiti, oli naittajana,
ja juhlalliset kihlajaiset pidettiin.
Mitään puhumatta olivat morsian ja
sulhanen katselleet toisiinsa. Tyttö oli
ollut hiljaa; koska epätoivo raast<^ hänen^
sydäntään; mies siksi, että oli rakkautensa
vaUassa. Hän istui ääneti ja
nautti tytön kauneudesta, hänen nuoruudestaan
ja silmiensä loistosta.
Mutta jo tänä iltana oli Kara Alin
ratsastettava sotaan. Huomenna olisi
ollut heidän haäpäiv£msä . . . ellei sota
olisi'tullut väliin. Ja hän ratsasti vielä
kerran sinäiltaha morsiamensa teolle
nähdäkseen hänet ennen lähtöään — vii-meiseh
kerran.
''Kuinka lymoava hän onkaan", K a -
^ra A l i ajatteli, "jat niin ihanan nuori! Ja
^ i n ä vanha!"
Vanha? ^'Ei^Vhä^ sanoi itsekseen,
"minä eh ole yanhä. Sydämeni oh kaksikymmenvuotias!
Ja sen mukaan p i tää
jkä mitata! Minulla on valkea parta,
mutta ei ole ainoatakaan nuorta
miestä koko heimbssamnie, jota en helposti
voittaisi j^^^
Hän nauroi voitonriemuisesti nähdes-saa^
tytön talon." Hän d i juuri aikeissa
lähteä oviea kohti, mutta vetäytyi nopeasti
takaisin, kun huomasi olennon
kulkevan tien poikki. JCiiului kirkas
vihellys/joka päättyi luritukseen kuten
koiraslinnun kutsuntaääni. Jä pian tuli
vastaus: pehmeä^kujerrus Turkan
Katöomin talosta.
\^ielä1ietki jä ovi aukaistiin, Turkan
'Katoom riä)rttä3rtyi kuun valossa kynnyksellä
|a silloin varjomainen olento
lähti häntä kohti. Se oli mies, ja mies,
jonka Kara A l i tunsi: hänen oma serkkunsa.
Kara Yussuf.* Sulhanen näki t yr
tön heittäytyvän Kara Yussufin syliin,
näki heidän suutelevan toisiaan.
—- Rakastan sinua! t3rttö kuiskasi.
— 'Ei niin suuresti kuin minä sinua!
Yussuf/Suuteli taas tyttöä,
^ Älä lähde luotani! Turkan rukoilL
~ Minun on pakko.Kuulunhan Lo-dishennoon.
Sitäpaitsi saanmie runsaan
saalim Bangäshiheimolta, kiin voitamme
heidät. Se on minulle, tarpeen,
sillä olen köyhä mies'. Mutta palattuani
olen yhtä rikas kuin vanha serklami!
— Voi, sinun serkkusi! Turkan sanoi
väristen. •— Vihaan häntä! Ei, en
sentään, hän on hyvä ja jalo. Mutta
en voi ajatella häntä puolisonani . . .
— Milloinkaan hän ei ole saava sinua!
— E i , ei mlHbinkaan! Sen vannon!
Hetken hiljaisuuden jälkeen tyttö jat-t
o i : — Voi tätä sotaa. Mmä pelkään!
— Se ön turhaa, Kara Yussuf vastas
i ^ - - Palaan varmasti Ja sitten vien
sinut pois täältä.
—-J^inne?
fäikä Intiaan, ehkä Kiinaan,
1Ä kauas, kauas Baiukaii maahan. Mi-m
sm oncväliä, n^.Äenemme, kunhan
pienet jälkaä^vain^läivelevat vierel*
länl
— Se ei merkit» iältään! k i t a mikään
muu merkitsee, kun sidu^yhtyy
sieluun?
— Tai teräs puhuu teräkselle, kuului
raivostunut ääni. - ^
Rakastavaiset kääntyivät yllätettyinä.
He näkivät Kara Alin astuvan esiin
varjosta. HäneUä oli kiiltävä miekka
kädessään. Kara Yiisiiifkih veti miek-^
kansa, ja Turkan katooni'hyyhlkytti:
— Allah!
Miehet taistelivat afganien ,tapaan
ympyrässä kiertäen, hypäten korkealle
ilmaan ja tehden äkillisiä syöksyjä.
Miekkojen kalske oli kuin rakeiden ääntä
kattoa vasten. Miekat lövkt ristiin
toistensa yli, mutta äkkiä flmestyi kolmas
miekka, joka erotti ensimmäiset
toisistaan. Yar Moorad, I^odisheiihon
kaani, oli tullut taistelevien välim.
— Täältä siis teidät löysin; sinut,
vanha sitkeä haukka ja sinut, nuori sitkeä
haukka! Valmiit sotajoukkoni odottavat,
kun kaksi päällikköä viivyttdee
pikkuseikan takia!' -
—Pikkuseikan! irauavtt «etkiikset
raivoissaan: . -
Pikkusdkan! TurkanT^toom
.huildahti eniten laiyostuneena;*~
, Jä taas olivat seri|äikse^ hy^klUi toistensa
kimppuun, maitta kaamiiuusi.icäs^
kevästi: . -
— Seis! On ihneista, että takbdette
naisen takia, ettekä saa rauhaa velillänne.
Hän kääntyi tytön puoleen: —
Ymmärrän, että sinä rakastat toista ja
olet toisen kanssa kihloissa. <He vaativat
kumpikin sinua omakseen vaikka eri
syistä. Siksi on oikein, et& m i e k a t ^ -
' vat ratkaista asian.
— Siis , . . Kara AH alkoi.
— Hiljaa, sinä vanha susi I Miekat
saavat ratkaista. Mutta erimidisyydet
Bangashiheimon kanssa ovat tärkeämmät
teidän yksityisiä kiistojanne! Ratkaisunne
saa odottaa, kunnes sota on
ohi. Saatte molemmat etujoukkojen
päällikkyyden. )Rinta rinnan saatte
taistella, sillä se on viisas järjestdy.'Tulette
suojaamaan toisianne, jotta vihol-
' lirien ei veisi teiltä kostoannel Ja mitä
sinuun tulee — hän hdtti tytölle lento-suuddman
— älä ole levoton. Armeija
palaa pian voittojanaL Tulkaa, te tap«
pelukukot, ja tapdkaa. ensin vihollista
RAKKAUDEN PSYKOLOGIAA
Pomo löi työkalukopin seinässä -roikkuvaan
raudankappaleeseen. Aamiais-tunti
oli alkanut.
Arnold I/änsituuli laski lapion maahan,
pyyhkäisi käsiään haalarin takamuksiin
ja lähti kävdemään kohti ruo-kakojua.
Eväitä syödessään Arnold Länsituuli
luki Helsingin Sanomia. Hän käänteli
ja väänteli sivuja. Jaaha, sarjakuvat.
Korean sota. Rakkauden psykologiaa.
Ahaa, se kiinnosti Arnoldia. Ensinnäkin,
hän harrasti yleensä sellaista mikä
vivahU syväniletteiseen ja ajattelua kysyvään,
ja toisekseen, hän plf rakastunut.
Jo pitemmän aikaa. Siis: "rakkauden
psykologiaa. . V. jos t3rttö j a poika
voivat pitemmän aikaa tuijottaa toisiaan
suoraan silmim jlman, että heidän
katseensa pälyilevät, on se varma osoitus
siitä, että heidän rakkautensa on
kestävää laatua . . .j^^mhyy, jaaha." . . , .
itatä kysymystä on tutkinut tunnettu
professori . .
Siis, pitää tuijottaa, tuijottaa ankarasi
ti ja hellittämättä. Länsituuli naietti.
Hän selaili vielä Helsingin Sanomia,
mutta ajatteli samalla: tuijottaa . . .
Päivän mittaan työtä tehdessään Arnold
mietti asiaa ja oli kypsynjrt päätökseen.
Illalla Länsituuli sonnustautui tapaamaan
neiti Vieno Ulahsuiita. Olipa taas
hauska tavata, hän tuumiskeli. Päättäen
rohkeasti ottaa ratkaisevan askeleen
Länsituuli oli harjoitellut peilin edessä
. . .tuijottamista.
Oli tuollainen kaunis varhaiskevään
ilta, jota niin kauniisti kuvataan kaikissa
romaaneissa. Jlta-auringossa pu-nertimeet
pOvenmöykyt soutelivat taivaalla,
a^rvistuksenomainen rout^ rak-
^ t d i kengän alla. Oikein mukava i l ta
... . ^
Korvu, jonka luona piti tavattamarf,
lepäfli ^tootunnehnassä.: Arnold Länsituuli
läheni sitä. Siinä samassa tullä
tuoksahti myöskin ndti 'Illansuti keväisen
kepeä himerrys po^fllaan.
"Hyvää iltaa, oletpa^sievän näköinen
''Osaat aina olla niin kohtelias, Ar- _
ndd". Vieno sanoi. •
Niin ohjattiin askdeet kylän laidassa
olevalle mäennyppylällci joka oli onnd-listen
ja hiljaisuutta kaipaavien lempipaikka.
Kävdtiin, ei puhutUi mitään, asiaa
kun ei tuntunut olevan. Tid olisihan sitä
ollutkin . . . ' ,
Kun oli päästy varjoisaan paikkaan.
pois ihmisten silmistä, tarttui Arnold
yhtäkkiä Vieno Illansuuta kiinni rant
e i t a ja veti häntä lähemmäksi itseään.
•Nyt minun pitää tuijottaa . . . Länsituuli
naulasi katseensa Vienoon ja tuijotti,
omasta midestään kiinteästi ja silmää
räpäyttämättä.
"Mitä sinä .1 . oletko hassu".
Vienosta tämä oli kiusallista. Mitä
tuo Arnold oikein metkuilee. Sillä on
aina ollut hiukan omituisia tapoja. Kai
pitää itseään hienona. Lukee kaikenlaista
roskaa, ottaa niistä oppia ja l^yt-täytyy
sitten omituisesti. Kuinkahan
minäkin . . .
Kun tuijotus ei saanut oikein vastakaikua,
Arnold puristi yhä lujenunin
ranteesta ja tuijotti niin, että silmät olivat
pullistua päästä.
. Ei totta totisesti, ajatteli Vieno. Vapaalla
kädellään hän huiskaisi miestä
korvalle. Hölmistyneen Arnoldin ote
Vienon ranteesta hdtisi, silmät muljah-tdivat.
Silloin Vieno tempaisi kätensä
irti, liuskasi f^hölmö" j a lähti juoksemaan
pitkin mäenrinnettä tielle ja sitä
kyytiä kotiinsa. Portilla hän pysähtyi
ja ryhtyi ajattdemaain. '
"Nyt se on.lopussa koko asia. Kuinka
olen voinutkaan mokoman kanssa olla.
Kaikenlaisia hassutuksia sillä on päässään."
Reippaana tyttönä Vieno Illansuu ei
kauan siekaillut, vaan kirjoitti pisteen
jutun perään.
Mutta korvatillikan saanut Arnold
Länsituuli seisoi onnettomissaan mäen-nikamalla.
"Mitähän pahaa siinä oli.", hän mietti.
'~ y •
Ja yhtäkkiä hän puhkesi sadatteleminaan:
;
"Mikäs tähän nyt luli! Ja enkö inuka
tehnyt oikein? Härjoittelinhan koko i l lan
työstä päästyäni peilin edessä.?'
Arnold Länsituulesta tuntui kuin hän
ioli^i pudonnut pimeään perunakuop-
|>aan. Kaikki oli mennyt msrttyyn tuon
pahuksen professorin "tieteellisen tutki-inuksen"
vuoksi. Syvästi oH Arnold
pettyn3rt ja onneton, sillä adlaista tyttöä
kuin Viem^sai kaukaa hakea. Jääkylmän
tuulen tuivertaessa sidiin kauniita
oratta Arnold i»ätti, ettd hän koskaan
enää luota mokomiin barhaoppeilnn.
Toistaiseksi ei tiedetä, onko Arnold
Länsituuli mennyt uutena ihmisenä tunnustamaan
rakkauttaan neiti Vieno I l lansuulle
ja Ottko hän osoittanut sen
muiiUa tavoin kuin tuijottamalla.
.1
Ihanamäillä,' •lokatta 2 piiTiaiu 1952 Sivu 7
Object Description
| Rating | |
| Title | Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, August 2, 1952 |
| Language | fi |
| Subject | Finnish Canadians -- Ontario -- Sudbury -- Newspapers |
| Publisher | Vapaus Pub. Co |
| Date | 1952-08-02 |
| Type | application/pdf |
| Format | text |
| Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
| Identifier | Liekki520802 |
Description
| Title | 1952-08-02-07 |
| OCR text |
AflTÄ kuiskaatiin haaremissa, siitä
b loiiskailtiin laakson jokaisessa haa-
"ninissa, ja miehetkin olivat nautinnolla
-S^t toisiUeen: Kara A l i , jolla ci
(äBD asti ollut riittänyt ajatustakaan
"nnBllekuia valtavan suurelle, turkki-jj^
g^jiseUe miekalleen ja täysinäisille
"jsIiapisseiileeD, oli rakastunut Turkan
Xatoon?^- Hän oli Azizalta pyytänyt
^lyttoä omakseen. Aziza ' oli puhunut
Otokanin kanssa, ja äidin ja tyttären \är
/laieoli syntynyt kiista,
r 1^ Ei, Turkan Katoom oli huutanut
_£j^ialuä Kara Alille!
jiutta hän on rikas.
Mitä minä hänen rikkauksistaan
- ^Äfe^olemme köyhiä, niin köyhiä!
ErÄteita, ei sokeria, ei safirania! Ja
fa6(f Dlinun käsiäni, tytäri Ne ovat
^£^Be&t'-ja kyhmyiset työstä!
^Samoinovat minunkin käteni.
-^Miittä niiden ei tarvitse jäaciä s d -
läiaksi. Ne voivat tulla valkeiksi, peh-itteiksi
ja jolokivien koristamiksi.
— Ei, ei Kara Alm kanssal
•--'Rakastatko toista miestä? Äidin'
äänessä'bli epäluuloa.
—Niin rakastan.
— Tietenkin hän oh köyM ratikka!
— Niin — köyhä tämän maailman
nk^ul^ista.^ Mutta hänen silhiissä^
on hohde, Jota en koskaan voi unohtaa.
se ei ollut niin helppo j . ^ ^ ^ . ,
luin^ sain j i ^ ei;|aisi
.§yottää y a ^ mutta miiiaylU
etta^^inen tiede iod«iiiut e t tä
kuume on ruumiissa eikä päässä
fcjten ennen luultiin,
nasa?i ruokaa että munäsiriat a l -
fe^ keh^ niin kuume Häviää.
%ne ja tiedä. Omalta kahiialtani
Imiten, että se on joskti^ möleiii-missju""'"
' •.' ''-s
^ näin, kuulehan, Spokanen
Kallen laulujuhlilla j ä V a l d ö r an
Vikki vakuutti että hän on viriha^
j a komea poika onkin. M i e -
iem^eki antaa kättä j a kitttäakir-jo
«sista, vaan kun myöhästyin
,^datkö että nuo huiskahännät e i -
tule ajallaan kotiin siUoin k u n
jonnekin mennä, vaan nuk-w
a t kuusikon varjossa k u i n m i t -
™ i palveltavat rouvat!
paljon oli juhlassa v i r a l t a , vaan
eiempi oUsi sopinut, j a k u n toinen
^ toistaan juhlava^nmin l a u l o i ,
tunsin sielussani sen suuren
jahjomisilon että olisin suonut sen
^ e n ystävieni j a vielä heidän-ystäviensä
kuulevan. T u l i vä-
^ ajatelleeksi, että- mii&äh$n
g?^ syyn takia hän j a härikin on ^
] ^ y t pois täUaisesta tilaisuudesta,
tarjotaan meille n i i n arvokas
^^mnon hetki j a gonka takia n i in
»uret ryhmät ovat työdcenneUeet
^ ^ u d e t päästänsä jopa vuosia-
^ ^ v a i n lahjomisen ilossa. Olisi
!?^auska ollut jos ^näkin olisit
jaiianyt sen ainaisen suvoamisen ja
olet musiifkki-ihminen-
Minä näet en v o i sietää turhan
^ t a i t e ihmisiä, jos taas likaisia
halveksinkin.
Hemäntekokiireet ovat k ^ l a ,
^ tuo vihattu sade, muuUoiii
^ k u l t a i n e n virkistäjä koko luo-
^ f ^ a l l e , n u ^ u U e t m .
antoi. Tervehtien
HKT«T«ER,
— Voitko syödä sitä hohdetta? Voitko
Juoda sitä? Voitko vaihtaa sen silkkiseen
pukuun? :,
— r En, mutta voin rakastaa sitä. Enkä
voi elää ilman sitä!
- —r Kuka on tämä mies?
— Sitä en sano.
— Siitä en väiltäkään, sillä sinä me^
net Kara Alin puolisoksi! 'Hän voisi
valita itselleen kenet tahansa . . . mo-net.
tytöt tulevat kadeh^Utnaan sinua!
— Minä en. huoli hänestä. Turkan
sanoi uhmaavasti. •
- r ~ Sen määrään minä.
Heimon lait määräsivät, että tytön oli
mentävä puolisoksi sille miehelle, jonka
isä hänelle valitei. Ja jos isä oli kuol-
^ lut, äidin piti määrätä asiasta. Ja nyt
siis Aziza^ Turkanin äiti, oli naittajana,
ja juhlalliset kihlajaiset pidettiin.
Mitään puhumatta olivat morsian ja
sulhanen katselleet toisiinsa. Tyttö oli
ollut hiljaa; koska epätoivo raast<^ hänen^
sydäntään; mies siksi, että oli rakkautensa
vaUassa. Hän istui ääneti ja
nautti tytön kauneudesta, hänen nuoruudestaan
ja silmiensä loistosta.
Mutta jo tänä iltana oli Kara Alin
ratsastettava sotaan. Huomenna olisi
ollut heidän haäpäiv£msä . . . ellei sota
olisi'tullut väliin. Ja hän ratsasti vielä
kerran sinäiltaha morsiamensa teolle
nähdäkseen hänet ennen lähtöään — vii-meiseh
kerran.
''Kuinka lymoava hän onkaan", K a -
^ra A l i ajatteli, "jat niin ihanan nuori! Ja
^ i n ä vanha!"
Vanha? ^'Ei^Vhä^ sanoi itsekseen,
"minä eh ole yanhä. Sydämeni oh kaksikymmenvuotias!
Ja sen mukaan p i tää
jkä mitata! Minulla on valkea parta,
mutta ei ole ainoatakaan nuorta
miestä koko heimbssamnie, jota en helposti
voittaisi j^^^
Hän nauroi voitonriemuisesti nähdes-saa^
tytön talon." Hän d i juuri aikeissa
lähteä oviea kohti, mutta vetäytyi nopeasti
takaisin, kun huomasi olennon
kulkevan tien poikki. JCiiului kirkas
vihellys/joka päättyi luritukseen kuten
koiraslinnun kutsuntaääni. Jä pian tuli
vastaus: pehmeä^kujerrus Turkan
Katöomin talosta.
\^ielä1ietki jä ovi aukaistiin, Turkan
'Katoom riä)rttä3rtyi kuun valossa kynnyksellä
|a silloin varjomainen olento
lähti häntä kohti. Se oli mies, ja mies,
jonka Kara A l i tunsi: hänen oma serkkunsa.
Kara Yussuf.* Sulhanen näki t yr
tön heittäytyvän Kara Yussufin syliin,
näki heidän suutelevan toisiaan.
—- Rakastan sinua! t3rttö kuiskasi.
— 'Ei niin suuresti kuin minä sinua!
Yussuf/Suuteli taas tyttöä,
^ Älä lähde luotani! Turkan rukoilL
~ Minun on pakko.Kuulunhan Lo-dishennoon.
Sitäpaitsi saanmie runsaan
saalim Bangäshiheimolta, kiin voitamme
heidät. Se on minulle, tarpeen,
sillä olen köyhä mies'. Mutta palattuani
olen yhtä rikas kuin vanha serklami!
— Voi, sinun serkkusi! Turkan sanoi
väristen. •— Vihaan häntä! Ei, en
sentään, hän on hyvä ja jalo. Mutta
en voi ajatella häntä puolisonani . . .
— Milloinkaan hän ei ole saava sinua!
— E i , ei mlHbinkaan! Sen vannon!
Hetken hiljaisuuden jälkeen tyttö jat-t
o i : — Voi tätä sotaa. Mmä pelkään!
— Se ön turhaa, Kara Yussuf vastas
i ^ - - Palaan varmasti Ja sitten vien
sinut pois täältä.
—-J^inne?
fäikä Intiaan, ehkä Kiinaan,
1Ä kauas, kauas Baiukaii maahan. Mi-m
sm oncväliä, n^.Äenemme, kunhan
pienet jälkaä^vain^läivelevat vierel*
länl
— Se ei merkit» iältään! k i t a mikään
muu merkitsee, kun sidu^yhtyy
sieluun?
— Tai teräs puhuu teräkselle, kuului
raivostunut ääni. - ^
Rakastavaiset kääntyivät yllätettyinä.
He näkivät Kara Alin astuvan esiin
varjosta. HäneUä oli kiiltävä miekka
kädessään. Kara Yiisiiifkih veti miek-^
kansa, ja Turkan katooni'hyyhlkytti:
— Allah!
Miehet taistelivat afganien ,tapaan
ympyrässä kiertäen, hypäten korkealle
ilmaan ja tehden äkillisiä syöksyjä.
Miekkojen kalske oli kuin rakeiden ääntä
kattoa vasten. Miekat lövkt ristiin
toistensa yli, mutta äkkiä flmestyi kolmas
miekka, joka erotti ensimmäiset
toisistaan. Yar Moorad, I^odisheiihon
kaani, oli tullut taistelevien välim.
— Täältä siis teidät löysin; sinut,
vanha sitkeä haukka ja sinut, nuori sitkeä
haukka! Valmiit sotajoukkoni odottavat,
kun kaksi päällikköä viivyttdee
pikkuseikan takia!' -
—Pikkuseikan! irauavtt «etkiikset
raivoissaan: . -
Pikkusdkan! TurkanT^toom
.huildahti eniten laiyostuneena;*~
, Jä taas olivat seri|äikse^ hy^klUi toistensa
kimppuun, maitta kaamiiuusi.icäs^
kevästi: . -
— Seis! On ihneista, että takbdette
naisen takia, ettekä saa rauhaa velillänne.
Hän kääntyi tytön puoleen: —
Ymmärrän, että sinä rakastat toista ja
olet toisen kanssa kihloissa. |
Tags
Comments
Post a Comment for 1952-08-02-07
