Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, June 28, 1952

              PIKKU JUHANI
KERTOO
Pienen tositarinamme kiijoitta-ja
on sokea sotainvaliidi. Hän ka­dotti
miinoja rai\'atessaan näkön­sä
ja toisen kätensä sormet. Vam­moistaan
huolimatta nimimerkki
Mustasilmä — vääpeli E. Suoma­lainen
— on oppinut ihmeteltä\'äl-lä
taidolla käsittelemään kirjoitus­konetta.
Ja koska hänellä on sekä
mielikuvitusta että raikasta luon-^
Bonrakkauttä ja elämänrohkeuttar
on hän sepittänyt joukon erinäisis­sä
julkaisuissa painettuja kiintoi­sia
kertomuksia ja kuvauksia ko­kemuksistaan.
A L E T T E K O ystävällinen ja kertoi-
V / sitte hieman, mitä ikkunasta nä-r
j " pyysi junan ikkunan vieressä is-a
sokea vastapäätä istuialta rouvas-alöltä.
Tämä vilkaisi kuriimastel-
Tiuorehkoon.niieheehi jolla oli mus-t
sitaiäl.asit, j a sitten vierellä korvat
lystyssä lojuvaan kQ5^^aaseeR^^^^
Iin. Sitten kats^ti pftiii^u^jOhit^
'wa maiseöiiin ja virk^ti:^
''Eihän siellä mitään erikoista näy.
pahan vain jokin puu louhikossa."
Odottavasti et^npäih kumartunut
kea nojautui nurkkaan ihbeeitömih
T«nMit4Hisa p^detyUtä CSJ:o laola- Ja s^ttetfidi»
:t iÖt^^ Kuvas»rnalidä^ kuorojen yhteisesitys ,Rv^ Johdolla ja'] osa,suuresta Juhlayleisöstä. .Samanlaisia
äimää hivä^
ei mitään hiekoituksia, eikä syrjä*
Pian ovat matkaajat kirkonkylässä,
upan eteen sitoo Juhani Pokun |a
irja menee yksin kauppaan sisälle,
iellä on jo ennen häntä saapuneita vuo>
odottamassa. Kaupparapulaiset
ärivät kiireissään. Mirj[a on seisahtu-ut
vähän syrjäpuolelle vuoroaan odot-
Saapuu siihen sitten isäkin
'koa.'--. • -v-.::'^'-^
*^Kas vain, Varjolan isäntä! huudah-joku
perän puolelta. "Tervepä
Tervehditään, puhutan ilmoista, ke-ttöistä
ja kaikesta. Huomaa silliä Isä
ttää tyttärensä. ,
Nuori kauppa-£^ulalnen^ Tuomolan
'muistaa Mirjan lapsuudesta sarv­iloisina
tehdään kauppaa. Tulee
e Tuomolan vanhempikin poika,
ö. Isä esittää hänetkin. Tuomo
hiljaisempi kuin Jannl. Kotitaloa
vanhempiensa kanssa. Janni on
ynyt kauppakoulua ja käy äyt työssä
toapäin. Lapsia öii vielä *£|mä-tytär '
i^n \^illä syntynyt Lupaavat
5t Tuomolat tulla Varjolaan kyläi-seuraavana
sunntintaliia.
Kaiipat on tehty, ja Mirja ja isä lait-utuvÄt
kotimatkalle, jfanni saattelee
idät hevosen luo, auttaa Mirjan koh-
^ t i rattaille, k o t a a n ' ' n i e m i i n"
2<feti lähtee Pökiikotk^^fe^
^Ptona Mirja käy i ^ h ö n k^
••on kans» hän menee rantaan pientä
^ pesemään. Touhuavat tytöt
iHaah asti. Sitten Arno juoksee jo
'ti auttamaan emäntää illallisen
tpssa.
en oUessja saunassa on isä Ju-jäänyt
sisälle keittiöön, kertonut
Jiulumiset kirkonkylästä j^sanoi myös-
''J ta^^eenäa Tuomolan pojat. Reip-
'tä pbikia, joissa olisi-seuraa Mirjalle,
^ytyy x^ain useammin käydä. **Ön s i d -
tytarkin, Elina. Koeta sinäkin ke-jtlaa
Mirjaa usem lähtemään sinne
heinään. Vahinko, kun ei ole tässä,
Pänä nuoria. Olisi mukavaa, kun
- ^ ^ ^ ^ kostumaan vähän,.ikilvahäii
~ i tulee meidän vanhempien joukos-
"^^itäpä simä", virkkaa hfljainen Anr
**Voihan hän käydä ja he sieltä
n ovathan Tuomolat joskus ennen-
"»«aia käyneet" ^
Jatkuu
kasvoin. Tämän vastauksen saattoi
t)dottaa kysdyyn, kuten niin useasti en­nenkin,
mutta mitä tuo rouva olikaan
maininnut jostddn puusta louhikossa?
Sannalla lämmitti auringon sädeviuhka
hetken alkaa sokean sinitäpläisiä kasvo­ja.
N ^ t e n kivettynyt ilme lientyi, sii­tä
mieltyvästä, jonka midikuyltuksen
aikaansaama värikäs maisemataulu sie­lun
silmien edessä aiheutti. Väläyksenä
kuvitteli ennen näkevänä luontoa
rajattomasti ihaillut nuori mies sam-muneitten
silmiensä eteen louhik­koisen
kalllptöyrämän, jolla kouk-kuoksainen
inahtava mänty hymlsteli
tuulessa limejp p l ^ : s ^ neidasiaan.
Tuolla aliiaalla khnmelsi pienoinen jär­vi,
jonka poukamia leh^^^ puut uteli­aina
seurailivat. Siinä pienellä kum­mulla
riippakoivujen varjossa könötteli
sievä talo laihojensa ynipäröimänä, ja
tuolla järven takana koihotteli jyke%^,
punaisten petäjien kirjaflema vaara
myhkyräistä lakeaan y l i kesänriemujaan
helisevän maiseman.
"Juhani! Mene sinä ja kerro sedälle,
mita näet ikkunasta, jä katso sifiäkihv
Seppo! £1 se kiltti hauva tee mitään'*,
kehöitti lempeä naisen ääni käytä-\^
toiselta puolelta pikku poikaansa. Miet­teisiinsä
vajonnut sokea siUtteli ^ ö s ko­honnutta
opastaan ja jäi hyagdllen
kuuntelemaan terhakan f>ikktt ätiehen
ujostelematonta selontekoa näkeniää-tään.
Eikä se ollutkaan vähäistä, nutä
tuo kuulemma kahdeksanvuotias pojan-vesseli
näki ohitse rientävästä maisemas-ta.
Tarkkaavaisena jäi sokea kuuiltele-tnaän
yksityiskohtaista näkemysten Jku-vaatnista.
"Tuo on varmasti lahti, koska se on
noin kapea", aloitti pikku mies huudah­taen
kertomansa. — "TuoUarseHaa ihan
likellä ruohikkoa pari sorsaa. Nyt tuli
niemi, jossa on punainen talo ja rannas­sa
savuaa jokin. Se on sauna ja Tinnet-tä
ylös astuu täti vesiämpäriä kantaen.
Sillä on alushame p | k ä l l ä ja se on pal­jasjaloin."
"Tuolla on hevonen aidan luona",
kirkaisi nelivuotiaaksi sanottu Seppo vä­liin.
Vanhempi torui heti: "Älä sinä
sotke! Nyt se lahti jäi, mutta melkein
musta vene oHikumoIlaätt Kkdlä atä
saunaa. Hui! Se talo On ihan vannaan
t u l e ^ , kun Ikkunat niin palavat Ei
olekaan. Sinne sattui vain auiingcHnra-lo.
^ sitä tak>a enää näy, setä, snutta
hirveän iso koivu kasvoi siinä talon ta-lEana,
jossa se heppa oli kiinnL OK sii­nä
patoakin ja skllä nii^)dlon takana
oli komeata petäjikköä. Nyt ei ole muu­ta
kuin koivikkoa, setä, j a kamalan val­koisia
pilviä läfadlä aurmkoa. N y t . .
"Musti! Se on varmasti Mustil"
keskeytti taas pikku S^po remuissaan.
"Meetkös siitä! Ei se ole Tommilan
Musti. Sillähän on karvat ihan pörrös­sä
ja tuolla on aivan sileä. Setä, siinä
on valkoinen pikku talo radan varres­sa
ja sen pihalla haukkui korvat l u i ^ ^ -
nassa oleva musta koira", jatkoi pikku
Juhani touneliaana. "Se oli sitten nätti
joki, jonka yli justiinsa nientiin. Kuuli­ko
seta ränui^ä? tuoUa on ihan
varnoasti se i j ^ h i ^ haukks^ joka^ vie­dä
sen Tommilan länttäjalan, mutta el
se saanutkaan sitä kanaa mukaansa. A i ­noasta^
I^uhe^mpaljon^ höyheniä tup­rusi
ilmaan. Nyt sidlä'on peltoa ka­malan
paljon ja tuossa on lampare ja
nyt tuolla metsikön tal£aha on punainen
savupiippu. Hirveän kapea ja pitkä.
Eikä siitä nouse ollenkaan savua. Oliko­han
ne sedät menneet syömään. Siel­tä
onkin tiiliä Isoissa pinonsa. Setä,
katso tuolla Imee varsa äitiään ahon
reunalla. Miten soma se onkaan. Eikö
olekin, setä? Se on vaaleanruskea ja
V ä i ^ äiti oli ruskea: j a se mioU . . .
/'Hevonen, hevonen, sillä on lapsi.
Katso n3rt, Juhani, katsoi "kirkaisi taas
pikku Seppo riemukkaasti veljensä se­lostuksen
joukkoon.
' ' E t kö sinä tosiaankaan näe, setä?
Nyt pörrää linjuri junan kanssa kilpaa.
Maantie on ihan radan vierellä ja taloja
alkaa oUa kauheen psdjon, eikä m e t^
enää näy kuin tuolla kaukana. Nyt tnd-dän
pitää l ä h t ^ junasta.; Hyvästi, setä
ja is6 haukku!"
Niin, ne herttaiset pikku miehet tosi­aankin
lähtivät lempeä-äänisen äitinsä
kehöittamina. Vielä huudettiin suurta
hauvaa ja setää. Yksikseen jäänyt so- .
kea istui kirkastunein ilmein paikal­laan.
Jospa lähimmäiset, joiksi omistavat
kirkkaat silmänsä, myöskin ymmärtäjä
sivät sen tosiasian, että pimeään syosty
Ihminen vidä suuremmalla kaipauksella
haluaa edes kuulla pi^imistään maise­makuvista.
Sielullinen herkkyyshän
vam lisääntyy ainaisen yön yllättamHlä
j a mielikuvituksen on joka hetki määri-tdtävä
Kuulemansa äänen penistedla,
mikä on tai minkälainen näköjään on
asianomaisen äänen aiheuttaja^ Eiyät^
hän näkevätkään sUmänsä suljettuaan
oie p i m e ä s ^ vaan muistavat ennen luk-kumiansa
maiseman värit ja muodot Sa-näkevät
söiceit sielmiM
Kesäpaikka
PJENl matka Torontosta,
kaupungista mahtavasta^
sijaitsee paikka sellainen,
josta laulun laulele».
Kaarahan kun astuu täällä,
kolmenvartin pääst' on siellä,
missä ikUehmut huminoi,
linnut aamuin tarinoi.
Paikka malttavan on kaunis,
luonnonkeskeU* muovat^tunuty
siellä ^tt Ayvfhtk0telia^
arkiharmit käivytdla.
Päivä kuluu rattoisaan,
jos sen uhraa krokettiin,
taikka innostuu urheiluun,
kenttä suhen kutsuukin.
Näin kun päivän touhuaa,
^öpa kelpaa kylpykin, i
saunass* sopii koitella,
keneti pinta kestävin.
Ei ole siellä puute mistään,
eipä edes eineksestä,
emännät kun keittiöstä,
ruokaa, juomaa tarjoilevat.
Tanssilava vieresi tämän,
pienen sievän ravintolan,
jossa sopii vaikka silloin,
tanssiks* piUää lauantai-iUoin.
Jenkan jälkeen lämmin tulee,
mitäs sUnä^vUvoiHduun,
puiden alla astellessa,
hauska on oUa&ämysessä.
Piem mökii rinteellä mäen,
antavat lisää nähtävää,
odottaen kutsuvana,
luokseen uneeauupujaa.
Pärätiisiks* vallan luulis',
jos sen liepeilV järven kuulis*,
liplattaen lainehillaan,
viekoitellen, vilvoitellen.
Mikjä omjd paikka tää,
josta laulut lauletaan,
paikka joka kutsuu, kiehtoo,
helmahansa ystävää?
Suomalaisten ompi paikka,
ikioma TARMOtA,
ken Vain sinne matkailee,
hallese viihdyn ja levon suo.
sOittuOa kaiken menneen j a uuden/kun
se heille selostetaan. Ero näkevien i ^
HDä on vain siinä, etteivät varjoissa elä-
'M
1'
^ ... -Ä
..1
. )'• i
I f
1 .
!
.1 I • *'
I 1
• V I
f
yi
Ui II
'.tl
Ijanaitf»^"»- i M C ^ b u A 28 p i i m i i . 1^52 SiTU S