Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, September 18, 1937

              Rirj^^mi^EI. TSOTSHENKÖ
Mjään. Minulla oli siölle 'jöpän
Annoin talonpojalle ruplan, nousin
rattailta ja sanoin:
-Tr.Ant^äa naisen nousta rattaHle.
ihä^ävden mieluummin.
Talonpoika otti ruplan ja pisti sen
iä^fcimsa sitä päästään.ottama
toitta syntymäpäiväsankaria hän
^^^^»»liut odottaa, vaan m^^^
.jUvanaseman läheHätdl^atto^^ hevoselle kehoituksen.jat-tetipanedessä
seisoivat talouipoifcais- kaamatkaa.
. ^ ^ ^ ^ ^ ^ Saapastelin urhoollisesti rattaiden
weresKi, sitten-kysyin:
— Npjmiksette anna hänen nousta
rattaille?
^Tälonpoaia huö^^^ syvään:
~- Tie on liian huöno^ On m^-
dotoöta ottaa häntä rattaille.. . Ja
i4iitä{»vaääittkoa siitä on h ä ...
Naisen olemushan bn kuin rautea,
oikein pirumöinemiainen. 'No, nyt
iie^o .pysählTj^..
- ^3fppäsin"jälleencrattaiUe^ pääsin
kyJääa ipuhumatta -enää talonpojan
tai iiänen ^vaimonsa >kanssa>
- iVähän matkan^i»ässä!^^
talonpoika rminulle:
^ ^ ^ t a ^ y l ä ä p oli Väin W^
iiätka.* Noin kolme :kitönaetriä^^
ta jälkäisiri en äikdnut^Ä^^ltii^raiä.
Qjj ja kura Ulötttii^^klijäSnaeHi-s^
ti sanoen polviin' ä^U -
rattaat. Talvibattuinen, ^Äuemmän
naori talonpoika hänfckiutuiJrövosella
.•^KuUlkaahan^-setäj%§yinv-r^et^
tököttäisi minua B p l ^ i n iÄ
laanne? : / •
Asoinhan sinut ;k^lläotfeta^^^
fcaani, mutta minun ei femnata: mak­satta;
Smun täytyy maksaa c^ni^a-nenyhjfvä
mies. Tie on kaWn?huoHo.
Baljbn vettä. : /
,?j}ousitt rattaille}ja-niirilä&sinime
f ie oli todellakin ku^ja^.^äytti
sätä-kuin sitä rakennettaessa rölisi
tjtfkasti katsottu -että -se >Jkyk«nee
keiäämään kaiken vedenr-ympärÖivil-tä^
pdloilta. Juokseva rkura ulottui
melkein - pyörien. akseliin. '
-riOnpa kuraista, sanoin.
'•— Vrttä tarpeeksi,-riitirähti^tälon-
[Jöikä väUnpitämättomääti^
mm istui kuskipukilla-^h^lutellen
jalkojaan ja lakkäättiätta^-^kiirelitien
iSvöstä Suutaan maiäkutälfe^
Sitä hän jatkoi koko matkan laJan,
sip kun hän hetkeksikin lakkasi,
höristirheyonen korviaan^ pysähtyi
l^^tahtoisesti. ^
; ^O^me • tuskin sadan ^^a^^eteien
p^ssä osuuskunnasta, ikun 4talkLaam- .
iDftl^uhii Mmeäinaisemi^bii^ '
3^rmaahuivinen ^talpnpbUitäiänai-nen;
juoksi käsiään huitoen kätkin
»ntijen jmj^ä^sÄen^^
jaan hädin tuskin kurasta nouse­maan.,
,^,
:r Mika sinuun; hieni, mustalainen,
ainen kaikin %ihunJjl!tIiksi
— Katsos, minun tulee konia säälL
Me emme kuulu kolhoosun. Olemme
itsenäisiä. Muutoin olisin vatmasU
ot^nut vaimoni ratt^ljl, ^iDs^ <^!isi
ollut yhteishevtmen.^ c&utfe tätä
, hevosta on :minun säästettärä. Ja
-voihan yaimoni juosta:; kuin Jiärppä.
-Vieläpä kurjinimallakih'tiellä.
^anom^talohpöjalle:^^
— Onhan hän päivänsankari. Oli­sitte
voinut tehdä hänen ^äikseen
tänään.
— Voinhan oUa hauelle .mieliksi
kotona. Mutta täUä.kurj^ytidlä!
Ja sitä paitsi, sinähän olet vielä siinä.
Pian saavuimme perille. ^Talon­poika
murisi:
— Tieomkurja, sanoHiminä/ Tuol­laisella
tic^ä saisivat valtiop palveli­jat
maksaa kolme i^uplaa. Sanoinhan,
ettei voinut ottaa edes vaimoani latr
taille, niin huono on tie. •
— Hintaa vastaan ei nunufia ole
huonmutettavaa, sanoin ^|ä>^^
tauduin ^maksamaan.
^^Kunölin-saanut^maksetuksi^ saapui
syntymäpäiväsankarikin iiubhottaceii.
Hän'Oli:^van'hikinen. iHän ^suoristi
helmansa Ja sanoi ^^miehelle^4täneen
vilkaisemattakaan:
—i- 3?urammeko kuorman ? -
«f?
''tT^UINXA kauan tuollaiset aja- nfeita.
•*^^.tukset oovvaatt hhäännttää jo vaivan­neet?'-
kysyi tohtori Airthur.Robmore.
'"Noin kolme viikkoa."
"Onko:hän muuten öUut sairas?"
Margaret Pendle pudisti päätään/
•'"•"Ei."' :
^^Hän on.ehkä hermostunut. Hän
on vbinut kokea jbtakin sellaista, nii-kä
oh saanut hänen erämänsä hetki­seksi,
pois tasapainostaan."
'"Eh usko oikein sitäkään. Mutta
joka tapauksessa hän on saanut pää­hänsä
sellaisen ajatuksen, että hän
kuolee ensi torstaina kello kaksitoista
yöllä.; 'Ja siiö'hänronmyöskfai?aivan
Värnia:"
"Miksi et (Ole^kertonut #tästä= mi-ajat
sinne, swikiri pirulainen.'^^^ milleaifcaisemmin? Olenhaniteidän
^rälifäinen kufjiriiush.
3^1oh{x)ikä kääntyi y ^
fei'paitaansa: ;
• Vr- Hitonmoinen nainen.. :1VIiten
JSi^jiaukkuUkaäril
:.-liitä hän tahtoo?
-^Äus sen tietänwJ & t i : t i ^
» a a n rattaille. ^ E S n ^ ^ ^ l i i ^
^ a tarpoa tuossa kuras^ "
r^^»^ntakaä;h&enisi^^
•-Xplmelle on hevbnen;iUaÄ5^e&^
'^o. Tfe on niin huono. ^ V
Vajmo kokosi helmansa ylös ja
%fti|^stä yhä nöpeamihiiii', jrriutta
«^kurassa hänenbll^^Väi^^
^viittaa.
sitten ^opinjUit! häneh
vai miteii? kysyin.
Miten niin sopinut?'S^
:>ä sopineista miiiuUa
ien kanssaan.
kumpaisenkin lapsuudenystävä."
V^^inustatuntuii että sinä vblisit
vainVnaurariut hänen jajatuksilleen."
^'Ben on joka suhteessa! käyttäyty-n3^
minömittiisesti vihne aikbinaiet-lbi*
änelle sovi nauraa."
-^^Mutta^ ehkäpä tuo ajatusikatoaa
kjiitenkm hänen mielestään yhtä no­peasti
kuin se ,t)n tullutkin", sanoi
Maigaret toivehikkaasti, muttafaänen
ääneiKä i l m ^ kiiitenkm hänen pu­huvan
ikäänkuin itsrään:pettääkseen.
' '^Ealjon mahdollista", vastasi ^toh­tori
Robmore. ^^Hän on nähnyt yar-maaiikjn
ipahaa unta, ja se:^vaivaa
häntä, - vidäkin. Tulen käymään
tä^iä päivän «tai parin kuluttua",
hänjatkoi sitten ottaen hattunsa. ^'It­se
en voi-asiaa auttaa minä­hän
olen^kirurgi mutta pu­hun
tästä kuitenkin eräälle hyvälle
ien
' Tohtori iRobmoren lähidettyä^Mar-garet
istuutui tuoliinsa-ja otti^ käsi­työnsä
^esiin. Hän ei ehtinyt kuiten­kaan
^istua kauan aikaa ^ennenkuin
kuuli-miehensä askeleet ulkoa. H Ben
Pendle lähestyi reippain askelin-huvi­laa,
missä paitsi Pendlen perhettä
^ äsurmyöskin eräs toimen p^r^^^
kerit.
•'Benpisti hattunsa naulakkoon, hy­myili
iloisesti vaimolleen ja istuutui
lempinojatuolimsa.
"Sinähän tulet myöhään!" huudah­ti
Margaret. ''Oletko ollut /jäUeen
tuon toisen naisen toissa?"
Ben ei vastannut mitään vaan hy­myili
ihiljaisesti, sillä hän tiesi Mar­garetan
alkavan 5 jälleen tavanmukai­sen
kiusottelunsa.
"Njo"i jatkoi Margaret edellecnkui
leikkisästi. ^Kerrohan nyt Jailliscsti
vihitylle aviovaimollesi— ^'mut­ta
suoraan—• miksirtulfit niin
myöhään."
'.^O^en käynyt ottamassa itsdleni
henkivakuutuksen", ^vastasi^Ben*
"Henkivakuutuksenko^ ^——>*^?"
'Kyllä hän on sitten herttaisen
näköinen nukkuessaan", hän sanoi
vaimolleen. /
f ^ i i n onkm, mutta joka tapaukses-sa.
sinä olet nunuUe kuitenkin kaikki
kaikessa", vastasi1VIargaret.biljaa«
He istuutuivat pöytään ja jUttdi*
vat kaikesta, mitä päivän kuluessa'oli
tikahtunut.' Mutta äkkiä Ben* kat*
sahti vaimonsa ja sanoi vakavasti:
**Äfargaret, suiun pitää heittää
kaikki salaiset tyhmät a jatukset mie­lestäsi,
ettet muka menisi kuoltuani
naimisiuiv Yk^äisen naisen on- hy­vin
vaikea kasvattaa p ^ a a miehä^
Minusta tuntuu, etfö Arthur on ra­kastunut
suiuun, ja — -
«Benl" .
\Margaxet la^ivveitsen^)|a^liaanikan
laiUaseUeeniJ£^ p i l ä ^ .
. ^'Rakkaani -Ben nousi
meni lyaimoisaf luo ;S^ä>virkkoi rrau-halluella
äänellä: ^fMargatet^ iminä-hän
^ta^koitan ivain suiun tparaslasi.
pien vastuussa sinusta *'
'fNiin, ja^oetat :saattaa^mimtt su-ruUiseksi
ja etämäni^xaskaak^ 1"
.^^Nytipuhiittsellaistd>'^miQkä«et It-sdcään
;myönnä ;blevän 1 totta. ^Njrt
Wsta colenUuUut'huonmam
ka^öyhiä itse asiassa^olemme."
"Olet nuori }ja lahjakas", sanoi
Margaret uhmaavasti. Voit luoda
varmasti meille' kolmelle ionneltisen
tulevaisuuden! Sinun^täytyy <^aada
mielestäsi moiset ^tyhmäti^iajatukset
Olet,'työskennellyt vUiaksi> joten^kai-paat
lepoa. Koska et>halua itse men­nä'tohtoriui,
niin minä menenJaker-ron
hänelle kaikki."
Minunhan vtäytjri käydä ^lääkäris­sä/
ennenkuin - ^ i n .henkivakuatijc-
-::lTn;Alkaa toki laskeko lto:iä.: Jos ysMleniy joka on hermosairauksi
^ on vaimonne, niin miksi e^^^
°tfeut Mntä mukaan? —
J^Hän olisi vöiiiuf py^ä s i i s ti
^'Katsohan; täöaänb^
^ 3 ^ ^ ja-sfeÄ-Antöksi
^ t « l l a mukaan, te
^Katsohan, mitenpäljbii^äfctuo!
^ ^ nauraa- itseä^teöliääk^
"Etkö voisi jäädä tänne niin kauak­si,
aikaa kiiin hän tulee? Hän ei viivy
eiiää kovin kauan,"
'^Ikävä kyllä, mutta en voi jaada
pitemmäksi aikaa. Mutta älä ole
suruUinen. Hänen sairautensa ei an-
_ _ _ _ _ _ na pienintäkään aihetta huolestumi-valtion
k ä n s a l ^ s ^ ^ ,
Istua m t ä ^ ^ V^Eipä luonnölHsesUkaan! En de
t ä j ^ ^ j Ä ^ mutta kuitenkm -
J^^nemmäni^^kun^
kvjjj-rÄ . k*o'"^*v^e»hua»n"iuitii -jläa" KkiUwK^U issaan
sekä immia :^t^^
^TKuinpäinenkm heistä^to^^^
leÄsc^ti, raÄlisestv mutta j U e
asiassa:he olivathyvinkm huolestu-
"Nim, en tahdo, että-sinä ja pikku
poikamme jäisitte kublmnrtui^t
riuksi." ^
"RäkaS'to,^ä tee mfeuaöjälleen
soriilliseksl tuollaisilla {hihÄsi!
^Rakkaani, enhän^ole tehnyt tiii-tään
muilta kunikoetfänut taatä^eil-le
valbisamraart tulevaisiiiiden! Tule­vaisuutta
vartenhan smäkiri ompelet
tuota pikkuista takkia pikkirWnil-
'••le."'.- . ' ••• • • •. '-r.^^v- \
"Niin teenkin", vastasiJMargäret
hieman iloisemmalla ähellä, '^'mutta
koetahan arvata, mitä pikku Ben tä­nään
teki ! Hän sanoi 'isä'!" _
"Aivanko totta?" fauudahti^Ben
ja katseli vaimoaan silmiin.
"En uskonut sitä oikein.itsdcään,
mutta sitten hän sanoi toistamiseen'
saman sanan." '
*'Mutta hänhän onkia sitten jo ai­kamoinen
velikulta!" ^ ^
•:'«?Nun-Olikin." -•^'^•'•'V"'; ^
""Menen katsomaan häntä.*^;
"Mene, mutta-älä-viivy kauan.
Päivällinen on. aivan,pian valniis."
Hetkisen kuIuttua^Uen palasi ta­kaisin
oibkasaKin iloisesti hymiollai.
sen.
^'No mitä hän sanoi?"5.kysyi, Mar­garet
levottomana. ;
"Hän sanöirettäolen aivän^terve.*»
^'Siihä s^^^^^^^^ olen vakmit-tanht
sinulle aivan samaa.''^Tämän
jälkeen lemnieptihu'koko asiasta^eh^
mitään."
«Rakkaani- !"
..^Beursuuteli vaimoaan Ja istuutui
jälleeij: paikalleen.
.>He alkoivat puhua jälleen ^koko-haan
muista» asioista; Tällä>kestaa
lapsesta.
^^'Olen iloinen siitä, että"hän.on
pöikä",'-sanof Ben heidän istuessaan
oldikeluhuoheessa.
"^'Miksi?"
'J^^Siksi^ että^TJöjat^selviyt^ •
paremmin eläraiässä kuin - tytöt: Poi-
1: '"Lbpetal ^'^huiiäahti MargaretmJus-ten'^
seisoinaiM-ja^-^
luo; ^'Ben^s Ttöddlakin minua ^ra^
kastat -"
«Senhän sinä Hiedat kyllä ihnan
vakuutuksianikm, rakkaani.^'
^ "Älä sitten puhu tästä enää sanaa-kaari!"
. - n
: - ^ 1 ^ ^ Öllut»^bittaa
niieltäsi. Tahdon Vain valmistaa, si-nua:%
fl*taaiiMan^/ mitä pian- on
tapahtuva. Ja se on tapahtuva ai­van
- varmasti. ' Tunnen sen • sydämes-sani."
'^enen kutsumaan-Harkerit viet^
taniään iltaa kanssamme", sanoi Mar­garet.*
älämene. Viettäkäämme nä­mä
muutamat hetket kahdenkesken.''
' Ben*^veti vayno
hänet rmtaansä vasten ja kuiskasi:
:^'Voi sinua, tyttö raukkaa — —
voi tyttö raukkaa!"
:^'No, kuinka voi?" kysyi
tohtori-Äobmbre tullessaan .seuraa^
: vana päivänä tervehtimään :>Marga^
T£tia. "Onko hän .vähääkään:paiemr*
pi?» _ - ^
• "EtkoV,* 'Margaret nastasi, *VQi8i