Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, April 25, 1953

              Sanoin vain käyväni soittamassa omaan^
majapaikkaan viipymisestäni. Viitisen
minuuttia myöhemmin istuimmekin sit­ten
taxissa, jonka ravintolan portieri oli
meUIe tilannut.
Pispalassa pysähdyimme pienen ta-lorähjän
eteen. Maksettuani kyydin
astuimme taloon, pimeän eteisen kaut­ta
keittiöön ja sieltä kamarin puolelle,
johon Alvarado Burro sytytti kelmeän
(valon. Toinen veljeksistä veti yöverhot
ikkunoihin. Sitten he kehoittivat mi­nut
istuutumaan huoneen keskellä ole­van
pöydän ääreen ja käyttämään hy-
'Hetkinen vain, naapurit, haenpa
«väkseni pöydällä olevia sikaareita.
heittiön kaapista pullon, Alvarado Bur-lo
sanoi..— Minulla pitäisi ölla siellä
vielä tilkka konjakkia, ja samassa hän
astuikin keittiön puoIeUä Enrico Bur*
ron istuutuessa viereeni. Otin pöydällä
olevasta laatikosta puUeamahaisen, kul*
lavöisen sikaarin ja sytytin sen. Sillä
'lietkellä kaikki tuntui oikein mukaVal-
<ta, sikaari hyvältä ja isännät kohteliail*
ia. Ja kuitenkin — jollakin lailla tun­sin,
ettei kaikki ollut niinkuin piti olla.
Olinkohan sittenkin ollut hiukan liian
rento ja pistänyt pääni ansaan? Mutta
sitten ravistin apeat ajatukset aivoistani
ja olin juuri karistamassa tuhkaa sikaa-oristani,
kun Alvarado Burro palasi keit­tiöstä,
pysähtyi viereeni ja heitti joita-ikin
papereita eteeni pöydälle.
— No, KOMISARIO ALPERTTI,
näitäkö sinä olet tullut etsimään Tam­pereelta?
kuulin Alvarado Burron hiu­kan
ivalliset äänen viereltäni. Silrnäys
xiitti todistamaan minulle, että edessäni
fiöydällä oli Suomalaisen Teräskomppa-nian
kassakaapista varastetut asiakirjat,
' Ijotka koskivat uuden terässeoksen val-snistusksavaa!
Ajatustakin nopeam­min
olin pystyssä ja silmäräpäystämyö-ihemmin
oikeassa kädessäni kiilsi taka­taskusta
esille vetäisemäni automaatti-pistooli.
MuUä vaikka olinkin toimi­nut
nopeast^^fen ;?htinytiedes poistaa
pistoolini varmistinta, ^ n tunsin sfr»
lässähi revohrennP:piipu|^^ painal^
luksen^' y.
-^Luulen olevan terveydellesi palj^^
turvallisempaa, jos pistäisit sievän asee­si
tuohon pöyciälle, komisario Alpertti 1
kuulin revolveria pitelevän Enrico Bur*
ron ivallisen äänen takaani. Välinpitä-^
ynättömällä liikkedlä heitin^ p^^
Imt ji^ioh A l ^ ^ ahneesti
tarttui ja pisti taskuunsa.
, — Oletan, että herrat tunsivat minut
jo Hdsingin asemalla? minä sitten sa­noin
mahdollisimman rauliallisellaää-nellä.
— Arvaat oikein, Alpertti, Alvarado
Burro vastasi pilkallisesti. Tunsin si­nut
heti, kun näin sinun seisovan ase-nialaiturillav
Ja kun sitten ilmestyit
junaan, ymmärsin, että olimme paljas­tetut.
Mutta sitten esiinnyit väärällä
nimellä ja siinä sinä teit virheen! An­noimme
sinun uskoa, ettemme muka
tienneet, kuka todellisuudessa olit, ja
niin sinä menit koreasti ansaan! Ja nyt,
Alpertti, aiomme myöskin huolehtia sii­tä,
että tulet viettämään päivän pari
tässä idyllisesi ja rauhallisessa asun-nossa
« Voin sinulle jo nyt ilmoittaa,
etta huomenaamulla aikaisin lennämme
yli rajan ja senjälkeen sinusta ei ole
9iaittaa!
— Minä huomaan, Alvarado Burro,
minä vastasin ja nyt minäkin puhuin
»öisellä ja välinpitämättömällä ää­nellä,
ettei vuoden istuminen ole yhtään
tuonut järkeä lisää tyhmään kalloosi!
Jos sinä kerran tunsit minut, täytyi si­nun
myöskin tietää, ettei Al|)ertti ole
.vielä kertaakaan elämänsä aikana ereh­tynyt
tyhmyyksiin, kun on kysymys si­nunlaisesta
konnasta! Sinä, Alvarado
<Burro, muistat vielä hyvin; että ennen
ravintolasta lähtöämme käväisin puhe­linkopissa.
Mihin siga luulit minun
soittaneen? Sinä Alvarado Burro ja
sennor veljesi, te olitte jo niin kaap-laiiksenne
lumoissa, ettette lainkaan
£r
Viime kirjeessäni jo mainitsin siitä
viimekesäisestä kalareissusta ja nyt se
muistui mieleeni entistä tuoreempana.
Tänään oli jo niin hiivatin lämmin, että
smeltin haju tuli jo nenään ja olipa sii­nä
ja siinä, että enkö jo sonnustautunut
vehkeitten kanssa rantaan. Yksi mies
siellä jo näkyi olevan. Tässä kun on
sellaisessa asemassa, että saa vain rap­pusilta
katsoa kuinka ärtyisältä kah>-
jen valtakunta näyttää, se on; nimit-
-^täm tuo Ontario-järvi sellainen, että se
toisinaan mylvii niin, ettei sinne ole
asiaa kalavehkeitten kansisa.
Kaikki kalamiehet ja -naiset tietävät,
että sitä ollaan joskus vähä luvattomil­lakin
vesillä kalassa. Niin mekin kave­rin
kanssa eräänä iltana viime kesänä
päätimme, että koetetaanpa nyt onne-aiome
jä niin asetimme vehkeet järveen
ja tnerkit päätin laitaan, että seri kuin
Jiakee ikäloineen päivineen siiiiä^ aamu­kahvia
odotellet. No, aamu valkeni
ja minä lähdin järvelle. En sentään
pannut vielä paistinpannua tulelle läh­tiessäni.
Soutelin ja haeskelin kaikin
keinoin vehkeitä kohne tuntia, niutta
niitä ei löytynyt. Kun tulin isisaän,
niin kahvi oli jäähtynyt ja parempi puo­lisko
niin pahalla päällä, että siellä vain
laiskottelen järvellä ja ön kiire hedel­mäin
ppimimisaikä ja missäs ne kalat
ovat. Siihen tietysti vastasin, että siel­lähän
ne ovat järvessä kalat ja vehkeet:
Se tiesi uutta tuulta purjeisiin."
Illalla kaverikin tuli tiedustelemaan,
että mitö sieltä järvestä tuli. Selit^^
asian ja Icaveri lohdutti, että kyllä se
sieltä löytyy. Hän ei ollutkaan ensim­mäistä,
turtaa.pa^ kyydissä jä niin
laitettiin velÄeet ja taas järvelle hake­maan
i l k e i t ä ja samalla ka^ M[ut-ta
tulos oli isama. Siinä sitten tuumit­tiin,
etta kyllä bh täytynyt oll^ suuria
kaloja, :knn ovat vieneet vehkeet. Etsin­tä
uudistettiin useita kertoja, mutta
'turhaani -
Sitten eraäi^p^>^uä ^tto^ika
tiili. ;Ban oUsaaimt vihiä, miten ihei-däiikdähonima^
samme, oli käynyt. Hän
teki tarkastuksen naarausvälineissä,
jotka <rfin laittanut ja hyvät ne olivat.
huomanneet kolmen auton seuranneen
meitä Pispalaan. Hyvät herrat> tällä
hetkellä tätä taloa piirittää kaksikjon-menitä
hampaisiin saakka aseistettua
poliisia!
Viimeinen lauseeni sai sennorit pouk-koamaan
ikkunaan. He tarvitsivat vam
yhden silmänräpäyksen; aikaa vetäis-tääkseen
yöverhot sivulle ja toisen to­detakseen
kolkon valheeni, mutta siinä­kin
oli minulle puolet liikaa. Kun her-rat
jälleen kääntjriyät minuun päin,
pamahti pistooli ja Enrico Burron kä­dessä
ollut revolÖieri lennähti lönttänä
lattialle. Ja nyt he vuorostaan saivat
tuijottaa heitä kohti ojennettuun pis­toolin
piippuun.
— Kas niin, sennores, me kai sitten
lähdemmekin. Ja muistakaakin pitää
visusti nuo sievät kätösenne taivasta
kohti! Ja nämä paperit otan nyt minä.
Ja nyt — mars matkaan!
"No niin, eihän siellä ulkona ketään ol­lut.
Enkä minä ravintolasta mihinkään
soittanut. Kävin vain portierilta tie­dustelemassa
junien lähtöaikoja Helsin­kiin.
Mutta jo äsken asuntoon tulles­samme
minä olin pimeässä poistanut si­vutaskussa
olleen pistoolini varmistuk­sen.-
. •
Vaiherikkaan poliisimiesurani aikana
olen näet aina tällaisilla matkoilla tottu­nut
pitönuiän mukanani kahta pistoo­lia;'*..•
• : . \
Siis lähdemme, sanoi Huittulan palo­kunta.
Emäntä kysyi siinä välissä, et-tä
olemmeko kauan. "Puoli tuntia
oli lyhyt vastaus.
Oli vähätuulinen päivä. Järvi aal­toili
jonkin verran. Eivät ne laineet
sentään niin äärettömän korkeita ol-leetj-
mutta ne olivat sitä pitempiä. Otto
asetti minut perätuhdolle ja itse otti
airot käsiinsä. Minä näytin merkin
paatin laidassa, missä vehkeiden pitäisi
olla.: Vesi aaltotili jo niin,, että vasta­tuuleen
kun piti mennäj, niin melkeinpä
pysyttiin paikpUlanune. Nyt otti Idin-ni!
Siis tasainen veto, että -nähdään,
mitä siellä on. Mitä ihmettä! Sieltä­hän
se tulee, mutta voi sitä hajua, mikä
tuli mukana. Saatiinhan vehkeet aina-
Kesä keikkuen tuU
Oletteko huomanneet otsikosa
nittualuoniion muutosta? Kävd
nä aamuna kukkapenkkieni ke
Jalkani painuivat vielä auttamatti
liejuun^ noiitta penkkien syrjätä
jokunen arka orvokin lehti vihreä
määni ja kuulin: sen kuiskaavaa:
kas hoitajani, muokkaa taas mulfc
rienl ympärUlä nimkuin edeUisi
vuosina, niin jaksan kukoistaa koi
sän iloksesi."
Kukkaset, luonnon ihanat y]
ovat aina olleet sydäntäni lähellä,
ka monet kerrat olen surujani hai
tanut kumartuessani kukkasien! pi
kin ylös ja se on pääasia. Mutta
Siiriä jmrkinakin oltiin
Se <>likin vihne kesän viimeis
kalareissiija. Ehkä ensi sesonki o
•ren^i.:------':--.'-
f
Hilma WaIdon
Lempi ja Oscar Kontola
Ida ja John Hemming
Mary Hulkko
Hilja ja Oscar Väisänen
Martha Elison:
Julia ja Eino Välimaa ;
Netta Tann^
Hilda Miettinen
AU ija Vikki Koski
Hanna ja Anton: Mäki .
Väinö Aho
lij^yli ja Jallu Suominen
Sirkka, Hanna ja V.Mäki
Emmi ja Vikki Aho
Gust Rantala, ja perhe
MMMINS
Saimi Lehto
Martha ja Joe Dereskevicius
Olga ja Vikki Vinkka
Selma Helin
Tilda ja iSusti Korhonen
Katri ja Aarne Heikkinen
Ida ja Kane JKarjanmaa
Jussi Pöntinen
Lempi ja Kusti Laine
Mrs. Matson
Mary ja Kassu Järvinen v: t
Minie Aalto .
Onni Heinänen
Mahdy ja Wm. Kotila
Tilda Järvis,
47 Camerbn St. N.
ONTARH)
KOREAN JA KOKO
RAUHAN
David. M. ja V. Laine
Helen ja Alex Grönqvist
Hilja ja Erkki Salo
Saima ja Reino Taipalus
Alla ja Vili Santa
Ola ja Nick Ylikylä
Aino Walhman "
Laura ja Väinö Kivi
Anna Hovi
Tyyne ja Mauri Salonen
Katri ja Paavo Kaarto
Anni ja Onni Hormisto
Ero, Amalia ja A. Pärssinen
V. Tuomi
Setti ja Lempi Kivtniani
Toini ja J. RaitamäM
Ida Lindroos
A. Silver
Maija ja Uno Wuorinen
Juho Nissinen
Lydia. Jä Väinö Kataja
Pdmnanln perhe
AU ja Vili Roininen
Mary ja Veikko Jaakkola
Nestor Niemi
Ray Laita
Teodor Morin
Anna ja Herman Aho
Mandy ja Kusti Sävel
Sylvi ja Jukka Niemelä
Amanda Erickson:
Aino Nieminen^
SuloKonnu
Sanni Karppinen
Hilkka ja Jack Stewart
Ida ja John Lehtinen
Maija ja Alfred Harju
Alfred Muje
Minuni ja Pekka_ Salonen
Mr. ja mrs.Palt
Ida ja Vilho Suni
TORONTO ONTAKIO
Sivu e Läiiaataiiiif liiOdilmväft 2S piltiiuu 13S3