1940-11-16-03 |
Previous | 3 of 12 | Next |
|
small (250x250 max)
medium (500x500 max)
Large
Extra Large
large ( > 500x500)
Full Resolution
|
This page
All
|
LAUANTAINA, MARRASKUUN 16 PÄIVÄNÄ
T LTTU U Rl
Do. qqio DB rdccioini
Rmcsanssin historia Uhraa kymme- kumppaneilleen.
tiiä sivuja italaialaisdle humanistille
ja kirjailijalle Poggio Braccilinäle
{neljännellätoista vuosisadalla) ja
merkUlisimpänä hänet mainitaan kirjeistään.
Tältä alalta on laajoja kirjekokoelmia,
sillä humanistien mieli-toimia
oli vaihtaa kirjeitä toistensa
kanisa. ja lausua niissä'ajatuksensa
kaikesta. Mutta kenenlläkään muulla
ei ole sellaista impressioriishtia eikä
niin su Juvaa esitystapaa - kuin Piggi-olla,
ei kukaan osoita yhtä suurta
sukkeluutta etkä ole niiti 'hyvätuuli-nen
kuin hän. Hänen kirjeensä Roomasta
Niecolille, jota kohtaan hän
säilytti uskollisen, kautta elämän kestävän
ystävyyden, sisältävät mitä i-hasttäiavimpia
maisema-, matka- ja
dämänkuvauksia. Elävästi ja hilpeästi
hän kertoo tuolle vanhalle, jörömäi-sdle
miehelle, kuinka hän tavailee
vanhoja kivikkjoituksia ulkona cam-pagnella,
ja kuinkailoiset, kauniit tytöt
pysähtyvät kummastellen katselemaan
hänen hullua askaroimistaan,
ja hän kääntää silmänsä työstä ja i-loitsee
heidän kauniista kasvoistaan.
Niccoli vastaa ja antaa hänelle si-veysopillisen
läksytyksen, mutta seu-
ToavOrSsa kirjeessä hän saa lukea yh-iäiäisestä
seikkailusta^ joka oli sattunut
• tuolle kevytmieliselle tutkijalle
Roomassa. Tyyli ei ole klassillista,
mutta tavattoman, hauskaa^ tarinoivaa
ja lystikästä kirjetyyliä, jomntoi-sesta
Cicero varmaan ei koskaan ollut
uneksinutkaan. Sen ymmärtää
hdposti, että nämä kirjeet tulivat he-rättäm.
ään huomiota. Ja yhtä paljon
kuin kaikki muut humanistikirjeet
ne olivat aiotut jälkimaailmalle.
PoggioUa itsellään oli tapana,
saatuaan valmiiksi sellaisen epistolan
jollekulle ystävälleen, jäljentää se mo-nith
kappalein ja lähettää se muille
tuttavilleen — niinkuin kirjantcki-jöäiä
nykyään on tapana antaa omis-tuskappcleita
ystävilleen ja virka-
Hemmo Kallio
kuollut
Suomen Kansallisteatterin näyt-
^lijä Hemmo Kallio kuoli syyskuun
9 p.-tt vastaisena yönä kotonaan Hcl-iingissä
7 7 vuoden ikäisenä.
Hemmo Kallio oli syntynyt huhtikuun
18 p:nä 1863 Jyväskylän maa-
^iskunmssa, toimi aluksi kirjapaino-ololla
ja oli m.m.O. W. Backmanin
^'rjapainon johtajana Kuopiossa vuoheen
1690, jolloin hän siirtyi teatterialalle
ja liittyi Kansallisteatterin
"oyttelijäkuntaan. Oltuaan vuosina
1906—7 Tampereen Teatterin johtajana
hän siirtyi jälleen ennenmainit-tuun
teatteriin, jossa hän suoritti an-siokkaati
päivätyön. Hän teki lukuisia
opinto- ja tutkimusmatkoja ulkotöille
ja lisäksihän tutki murteita ja
^onsantapoja Pohjois-Suomessa, Karjalassa,
Aunuksessa ja Inkerissä. Hä-.
"f» .suurimpia näyttämötekojaan oli
Nummisuutarin Esko, jota hän vuo-
^ihmmcnien varrella harvinaisen c-
'oisasti ja rikasilmeisesti tulkitsi.
Bemmo Kallio jtdkaisi näytelmät
^n-ästijättö, Pärttylin yö ja sovitti
^yltamöä varten Kiven Seitsemän
^jestä. ' ...
Vielä suuremman menestyksen
Poggio kuitenkin saavutti Facetiac-ieoksellaan^
tuiki rivolla juttukoko-clmaila,
joka oli peräisin paavin palatsin
"valhekamarista" ja jonka hän
toimitti yli seitsemänkymmenen vuoden
ikäisenä, valittaen jälkikirjoituksessa,
että iloisen leikinlaskun ja ju-tustamisen
aika nyt oli mennyt. Tällä
kokoelmalla on edelleen sijansa kirjallisuushistoriassa,
jossa se edustaa
yhtä novellikirjallisuuden lajia. Xoil-ta
pikkujutulla ei tosin ole novellin
muotoa, mutta niissä on osaksi käytetty
edellisten aikojen novelliaiheita,
ja myöhemmät kertojat ovat niistä
lainanneet aineksia. Niiden mielenkiintoisuus
aikalaisille johtui pääasiassa
siitä, että ne käsittelivät nimeltä
mainittuja henkilöitä ja kuvasivat
kaikenlaisia eri säätyluokkia, etenkin
hengellisiä, joita kirjoittaja kohtelee
ivalliseesti, halveksien tahi kiukkui-scsti,
pilkaten hcdäti tyhmyyttänsä ja
moittien heidän siveettömyyttään. O-hitsemme
kulkee vaihteleva sarja ihmisiä,
niinkuin Boccaccion novelleissa;
mutta niihin ei ole puhallettu mitään
elämää, nuo lukemattomat jutut
kerrotaan enimmäkseen kuivasti, ilman
kärkevyyttä, eikä niiden ällistyttävää
karkeutta- lievennä, niinkuin
Decameronessa, vapauttava koomiUi-suus.
Ne ovat suurimmaksi osaksi
pelkkiä koulupoika juttuja mitä vaa-timattominta
lajia — kun on kysymys
muusta kuin rivoudesta. Mutta aikalaiset
pitivät arvostelua rohkeana ja
sattuvana, nauroivat raakuuksille ja
i/tmettclivät kirjoittajan kykyä käyttää
latinankieltä sellaisissa jokapäiväisissä
kuvauksissa. Sc oli Poggiou
ensimmäinen painettu kirja; ennen
vuotta tuhatviisisataa sc oli jo ilmestynyt
kahdeksana latinankielisenä
ja kolmena italicilaisena painoksena.
Mutta myöskin Saksassa ja Ranskassa
se saavutti tavatonta suosia f a, sitä
painettiin yhä uudestaan, käännettiin
ja mukailtiin. Sillä on kyllä mielenkiintonsa
Poggion seurapiirin tapojen
ja käsityksien kuvastimem, mutta
näiden noin kolmensadan pikkujutun
lukeminen ci ole juuri hauskaa, vaan
käy väsyttäväksi. Pari esimerkkiä
mainittakoon, koska kirjaa on niin
kiitetty. Ensimmäinen on tähdätty
kcrjäläismunkkeja vastaan. Muuan
munkki, joka usein saamasi ja oli tottunut
huutamaan hyvin kovalla äänellä,
huomasi kerran, että eräs nainen
hänen kuulijainsa joukossa vuodatti
viljalti kyyneliä. Hyvillään hän
kysyi syytä siihen. Nainen vastasi,
että hänen miehensä ei kuollessaan
ollut jättänyt jälkeensä muuta kuin
pienen aasin, ja sen avulla hän oli
hankkinut itselleen elatuksensa. Mutta
nyt oli hänen suureksi surukseen
aasikin kuollut, ja munkin saarnatessa
muistui uskollisen juhdan kirkuminen
niin elävästi hänen mieleensä, ettei
hän voinut olla itkuun purskahtamatta!
— Toinen esimerkki toista
laatua. "Eräs meistä", kertoo Poggio,
"ylisti innostuneesti muuatta nuorta
roomalaista, joka oli hyvin kaunis
varreltaan, mutta myöskin hyvin kunniallinen
ja opintoihin antautunut,
ja kiitti kaikin tavoin sekä hänen ulkonäköään
että hänen tapojaan. Minä
uskon, hän sanoi, että Herramme
Jeesus Kristus, ollessaan tämän ikäinen,
ei ollut toisenlainen, vaan juuri
sellainen kuin hän. Mikä korkein kauneuden
kiitosi Ei Cicero eikä De--
mosthenes olisi voinut hienommin sanoa
sitar
Vuoropuheluissaan, samoin kuin
monessa kirjeessäänkin, Poggio antaa
siveysopin opetuksia. Hän kirjoittaa
ahneutta vastaan. Jonka hän kuitenkin,
mikäli se tarkoittaa rahojen kokoamista,
eikä niiden pitämistä, hyväksyy.
Hän kirjoittaa kiivaasti aatelistoa
vastaan, antaa siitä huvittavia
histariallisia ja yhteiskunnallisia
tietoja sekä kuvaa karkealla tavallaan
aatelin toimetonta elämää: "Linnustamisen
ja riistana jon into ei haiskahda
aatelilta sen enempää kuin linnunpesät
tuoksuvat palsamilta. Maanviljelys,
sellaisena kuin sitä muinaisai-kana
harjoitettiin, on paljon jalompaa
kuin tuo micltön juoksenteleminen
metsissä ja vuorilla, joka lähentää
ihmiset eläimiin; huvituksena sc
saattaa mentiä nmkiin, mutta ei elä-ntäntchtävänä."
Hän soimaa ruhtinaita
siitä, etteivät he kyllin suojele
tiedettä ja taidetta, ja hän koettaa todista,
ettei ruhtinas saatu olla onnetli
ncn. Hän puhuu tavaksituUeella filosofisella
nttotilla ja tarkoittamatta sanaakaan
siitä, mitä hän lausuu kaiken
kurjuudesta ja elämän surkeudesta ja
kuinka hyve yksin tekee olemassaolon
mahdolliseksi. "Tekopyhyyttä vastaan"
suunnatussa, mitä kiivaimmas-sa
ja hauskimmassa vuoropuhelussaan
hän vitsoo kcrjäläismunkkeja ja heidän
kansalle pitämiään saarnoja; tämä
dialogi paljastaa kuitenkin muitakin
ulkokullatulta, se esittää joukon
nimeltä mainittuja henkilöitä, kertoo
heistä juttuja ja lähentelee pirteän
kielenkäyttönsä puolesta monin paikoin
Facetiaen esitystapaa. Jo mainitussa
vuoropuhelussa "Tuleeko
vanhan miehen mennä naimisiin?"
hän osanottajina esittää ystävänsä
Niccolin ja Firenzen kanssa Carlo A-retinon
sekä itsensä. Näistä kaksi ensinmainittua
johtaa keskustelua, Poggio
tarttuu siihen vain harvoin. Niccoli
osoittaa sangen räikeästi, mitä
seurauksia saattaa olla vanhoilla päivillä
solmitusta avioliitosta, mutta A-retino
antaa hänelle sanan sanasta ja
vetää esiin joukon syitä sen mielipiteen
tueksi, että kaikilta näkökannoilta
katsottuna on parasta nOidq^yasfa
vakautuneeseen ikään päästyään )a
silloin ottaa nuori vaimo. Koko vuoropuhelu
on itsepuolustusta: se on
kirjoitettu vuotta myöhemmin kuin
Poggio meni naimisiin ja häntä oli
tästä moitittu.
Suurta pateettista tyyliä Poggio
myöskin oivallisesti käyttää, vaikka
onkin tottunut juttelutyyliin. Sen hän
osoittaa ylistyspuheissaan muutamista
kuolleista ystävistään, muiden
muassa Niccolista. Tämä oli laji, jota
humanistit paljon viljelivät; kuidut
asiaan liioitella vainajan ansioita minkä
kieli suinkin salli, ja kerrotaan,
että muuan ranskalainen kardinaali,
tullessaan ensikerran Italiaan ja kuullessaan
erään humanistin pitävän
tuollaista puhetta, täydellä todella
kysyi naapuriltaan: "Onko tuo mies
järjiltään?" Poggio oli kuitenkin siksi
järkevä, ettei antanut aihetta moisiin
epäluuloihin.
Mikään erinomainen luonne ei Poggio
suinkaan ollut, mutta hän ei ollut
pahempi, pikemmin parempi, kuin u-seimmat
noista miehistä, joiden täytyi
elää ylempien armosta ja sovittaa
käytöksensä ja mielipiteensä heidän
mielensä mukaan. Hän oli joka tapauksessa
kyllin rohkea puhumaan
suunsa puhtaaksi muita vastaan. Hän
oli alati valpas ja valmis, hänellä oli
aina sanat kielellään ja silmät avoinna.
Hänellä oli harvinaisen hyvä pÖä,
eikä hänen kirjetyyliänsä usein ole
voitettu notkeudessa, sukkeluudessa
ja luonnollisuudessa... Hän oli joustava
ja elämäniloinen mies, joka pani
arvoa ilolle ja kantoi huolet kadeh-dittavan
kevyesti. Hän olisi varmaankin
^ vilpittömästi allekirjoittanut Ra-
Muutolla .uosia slUcn "'"•"•^'''"-'^^^^^^^^
nvkyäänMrs. Dixic Davis, rakimn ko^rcnsa kanssa Hanh„,l,cnte ZZ£n .icHcnsä rinnaUa crääUä kasvlsMUoksdla Cal.-
jorniassa
KUULUISA SUOMALAINEN kuvanveistäjä
Ville Wallgren on kuollut
Helsingissä 85 vuoden ikäisenä.
Object Description
| Rating | |
| Title | Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, November 16, 1940 |
| Language | fi |
| Subject | Finnish Canadians -- Ontario -- Sudbury -- Newspapers |
| Publisher | Vapaus Pub. Co |
| Date | 1940-11-16 |
| Type | application/pdf |
| Format | text |
| Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
| Identifier | Liekki401116 |
Description
| Title | 1940-11-16-03 |
| OCR text | LAUANTAINA, MARRASKUUN 16 PÄIVÄNÄ T LTTU U Rl Do. qqio DB rdccioini Rmcsanssin historia Uhraa kymme- kumppaneilleen. tiiä sivuja italaialaisdle humanistille ja kirjailijalle Poggio Braccilinäle {neljännellätoista vuosisadalla) ja merkUlisimpänä hänet mainitaan kirjeistään. Tältä alalta on laajoja kirjekokoelmia, sillä humanistien mieli-toimia oli vaihtaa kirjeitä toistensa kanisa. ja lausua niissä'ajatuksensa kaikesta. Mutta kenenlläkään muulla ei ole sellaista impressioriishtia eikä niin su Juvaa esitystapaa - kuin Piggi-olla, ei kukaan osoita yhtä suurta sukkeluutta etkä ole niiti 'hyvätuuli-nen kuin hän. Hänen kirjeensä Roomasta Niecolille, jota kohtaan hän säilytti uskollisen, kautta elämän kestävän ystävyyden, sisältävät mitä i-hasttäiavimpia maisema-, matka- ja dämänkuvauksia. Elävästi ja hilpeästi hän kertoo tuolle vanhalle, jörömäi-sdle miehelle, kuinka hän tavailee vanhoja kivikkjoituksia ulkona cam-pagnella, ja kuinkailoiset, kauniit tytöt pysähtyvät kummastellen katselemaan hänen hullua askaroimistaan, ja hän kääntää silmänsä työstä ja i-loitsee heidän kauniista kasvoistaan. Niccoli vastaa ja antaa hänelle si-veysopillisen läksytyksen, mutta seu- ToavOrSsa kirjeessä hän saa lukea yh-iäiäisestä seikkailusta^ joka oli sattunut • tuolle kevytmieliselle tutkijalle Roomassa. Tyyli ei ole klassillista, mutta tavattoman, hauskaa^ tarinoivaa ja lystikästä kirjetyyliä, jomntoi-sesta Cicero varmaan ei koskaan ollut uneksinutkaan. Sen ymmärtää hdposti, että nämä kirjeet tulivat he-rättäm. ään huomiota. Ja yhtä paljon kuin kaikki muut humanistikirjeet ne olivat aiotut jälkimaailmalle. PoggioUa itsellään oli tapana, saatuaan valmiiksi sellaisen epistolan jollekulle ystävälleen, jäljentää se mo-nith kappalein ja lähettää se muille tuttavilleen — niinkuin kirjantcki-jöäiä nykyään on tapana antaa omis-tuskappcleita ystävilleen ja virka- Hemmo Kallio kuollut Suomen Kansallisteatterin näyt- ^lijä Hemmo Kallio kuoli syyskuun 9 p.-tt vastaisena yönä kotonaan Hcl-iingissä 7 7 vuoden ikäisenä. Hemmo Kallio oli syntynyt huhtikuun 18 p:nä 1863 Jyväskylän maa- ^iskunmssa, toimi aluksi kirjapaino-ololla ja oli m.m.O. W. Backmanin ^'rjapainon johtajana Kuopiossa vuoheen 1690, jolloin hän siirtyi teatterialalle ja liittyi Kansallisteatterin "oyttelijäkuntaan. Oltuaan vuosina 1906—7 Tampereen Teatterin johtajana hän siirtyi jälleen ennenmainit-tuun teatteriin, jossa hän suoritti an-siokkaati päivätyön. Hän teki lukuisia opinto- ja tutkimusmatkoja ulkotöille ja lisäksihän tutki murteita ja ^onsantapoja Pohjois-Suomessa, Karjalassa, Aunuksessa ja Inkerissä. Hä-. "f» .suurimpia näyttämötekojaan oli Nummisuutarin Esko, jota hän vuo- ^ihmmcnien varrella harvinaisen c- 'oisasti ja rikasilmeisesti tulkitsi. Bemmo Kallio jtdkaisi näytelmät ^n-ästijättö, Pärttylin yö ja sovitti ^yltamöä varten Kiven Seitsemän ^jestä. ' ... Vielä suuremman menestyksen Poggio kuitenkin saavutti Facetiac-ieoksellaan^ tuiki rivolla juttukoko-clmaila, joka oli peräisin paavin palatsin "valhekamarista" ja jonka hän toimitti yli seitsemänkymmenen vuoden ikäisenä, valittaen jälkikirjoituksessa, että iloisen leikinlaskun ja ju-tustamisen aika nyt oli mennyt. Tällä kokoelmalla on edelleen sijansa kirjallisuushistoriassa, jossa se edustaa yhtä novellikirjallisuuden lajia. Xoil-ta pikkujutulla ei tosin ole novellin muotoa, mutta niissä on osaksi käytetty edellisten aikojen novelliaiheita, ja myöhemmät kertojat ovat niistä lainanneet aineksia. Niiden mielenkiintoisuus aikalaisille johtui pääasiassa siitä, että ne käsittelivät nimeltä mainittuja henkilöitä ja kuvasivat kaikenlaisia eri säätyluokkia, etenkin hengellisiä, joita kirjoittaja kohtelee ivalliseesti, halveksien tahi kiukkui-scsti, pilkaten hcdäti tyhmyyttänsä ja moittien heidän siveettömyyttään. O-hitsemme kulkee vaihteleva sarja ihmisiä, niinkuin Boccaccion novelleissa; mutta niihin ei ole puhallettu mitään elämää, nuo lukemattomat jutut kerrotaan enimmäkseen kuivasti, ilman kärkevyyttä, eikä niiden ällistyttävää karkeutta- lievennä, niinkuin Decameronessa, vapauttava koomiUi-suus. Ne ovat suurimmaksi osaksi pelkkiä koulupoika juttuja mitä vaa-timattominta lajia — kun on kysymys muusta kuin rivoudesta. Mutta aikalaiset pitivät arvostelua rohkeana ja sattuvana, nauroivat raakuuksille ja i/tmettclivät kirjoittajan kykyä käyttää latinankieltä sellaisissa jokapäiväisissä kuvauksissa. Sc oli Poggiou ensimmäinen painettu kirja; ennen vuotta tuhatviisisataa sc oli jo ilmestynyt kahdeksana latinankielisenä ja kolmena italicilaisena painoksena. Mutta myöskin Saksassa ja Ranskassa se saavutti tavatonta suosia f a, sitä painettiin yhä uudestaan, käännettiin ja mukailtiin. Sillä on kyllä mielenkiintonsa Poggion seurapiirin tapojen ja käsityksien kuvastimem, mutta näiden noin kolmensadan pikkujutun lukeminen ci ole juuri hauskaa, vaan käy väsyttäväksi. Pari esimerkkiä mainittakoon, koska kirjaa on niin kiitetty. Ensimmäinen on tähdätty kcrjäläismunkkeja vastaan. Muuan munkki, joka usein saamasi ja oli tottunut huutamaan hyvin kovalla äänellä, huomasi kerran, että eräs nainen hänen kuulijainsa joukossa vuodatti viljalti kyyneliä. Hyvillään hän kysyi syytä siihen. Nainen vastasi, että hänen miehensä ei kuollessaan ollut jättänyt jälkeensä muuta kuin pienen aasin, ja sen avulla hän oli hankkinut itselleen elatuksensa. Mutta nyt oli hänen suureksi surukseen aasikin kuollut, ja munkin saarnatessa muistui uskollisen juhdan kirkuminen niin elävästi hänen mieleensä, ettei hän voinut olla itkuun purskahtamatta! — Toinen esimerkki toista laatua. "Eräs meistä", kertoo Poggio, "ylisti innostuneesti muuatta nuorta roomalaista, joka oli hyvin kaunis varreltaan, mutta myöskin hyvin kunniallinen ja opintoihin antautunut, ja kiitti kaikin tavoin sekä hänen ulkonäköään että hänen tapojaan. Minä uskon, hän sanoi, että Herramme Jeesus Kristus, ollessaan tämän ikäinen, ei ollut toisenlainen, vaan juuri sellainen kuin hän. Mikä korkein kauneuden kiitosi Ei Cicero eikä De-- mosthenes olisi voinut hienommin sanoa sitar Vuoropuheluissaan, samoin kuin monessa kirjeessäänkin, Poggio antaa siveysopin opetuksia. Hän kirjoittaa ahneutta vastaan. Jonka hän kuitenkin, mikäli se tarkoittaa rahojen kokoamista, eikä niiden pitämistä, hyväksyy. Hän kirjoittaa kiivaasti aatelistoa vastaan, antaa siitä huvittavia histariallisia ja yhteiskunnallisia tietoja sekä kuvaa karkealla tavallaan aatelin toimetonta elämää: "Linnustamisen ja riistana jon into ei haiskahda aatelilta sen enempää kuin linnunpesät tuoksuvat palsamilta. Maanviljelys, sellaisena kuin sitä muinaisai-kana harjoitettiin, on paljon jalompaa kuin tuo micltön juoksenteleminen metsissä ja vuorilla, joka lähentää ihmiset eläimiin; huvituksena sc saattaa mentiä nmkiin, mutta ei elä-ntäntchtävänä." Hän soimaa ruhtinaita siitä, etteivät he kyllin suojele tiedettä ja taidetta, ja hän koettaa todista, ettei ruhtinas saatu olla onnetli ncn. Hän puhuu tavaksituUeella filosofisella nttotilla ja tarkoittamatta sanaakaan siitä, mitä hän lausuu kaiken kurjuudesta ja elämän surkeudesta ja kuinka hyve yksin tekee olemassaolon mahdolliseksi. "Tekopyhyyttä vastaan" suunnatussa, mitä kiivaimmas-sa ja hauskimmassa vuoropuhelussaan hän vitsoo kcrjäläismunkkeja ja heidän kansalle pitämiään saarnoja; tämä dialogi paljastaa kuitenkin muitakin ulkokullatulta, se esittää joukon nimeltä mainittuja henkilöitä, kertoo heistä juttuja ja lähentelee pirteän kielenkäyttönsä puolesta monin paikoin Facetiaen esitystapaa. Jo mainitussa vuoropuhelussa "Tuleeko vanhan miehen mennä naimisiin?" hän osanottajina esittää ystävänsä Niccolin ja Firenzen kanssa Carlo A-retinon sekä itsensä. Näistä kaksi ensinmainittua johtaa keskustelua, Poggio tarttuu siihen vain harvoin. Niccoli osoittaa sangen räikeästi, mitä seurauksia saattaa olla vanhoilla päivillä solmitusta avioliitosta, mutta A-retino antaa hänelle sanan sanasta ja vetää esiin joukon syitä sen mielipiteen tueksi, että kaikilta näkökannoilta katsottuna on parasta nOidq^yasfa vakautuneeseen ikään päästyään )a silloin ottaa nuori vaimo. Koko vuoropuhelu on itsepuolustusta: se on kirjoitettu vuotta myöhemmin kuin Poggio meni naimisiin ja häntä oli tästä moitittu. Suurta pateettista tyyliä Poggio myöskin oivallisesti käyttää, vaikka onkin tottunut juttelutyyliin. Sen hän osoittaa ylistyspuheissaan muutamista kuolleista ystävistään, muiden muassa Niccolista. Tämä oli laji, jota humanistit paljon viljelivät; kuidut asiaan liioitella vainajan ansioita minkä kieli suinkin salli, ja kerrotaan, että muuan ranskalainen kardinaali, tullessaan ensikerran Italiaan ja kuullessaan erään humanistin pitävän tuollaista puhetta, täydellä todella kysyi naapuriltaan: "Onko tuo mies järjiltään?" Poggio oli kuitenkin siksi järkevä, ettei antanut aihetta moisiin epäluuloihin. Mikään erinomainen luonne ei Poggio suinkaan ollut, mutta hän ei ollut pahempi, pikemmin parempi, kuin u-seimmat noista miehistä, joiden täytyi elää ylempien armosta ja sovittaa käytöksensä ja mielipiteensä heidän mielensä mukaan. Hän oli joka tapauksessa kyllin rohkea puhumaan suunsa puhtaaksi muita vastaan. Hän oli alati valpas ja valmis, hänellä oli aina sanat kielellään ja silmät avoinna. Hänellä oli harvinaisen hyvä pÖä, eikä hänen kirjetyyliänsä usein ole voitettu notkeudessa, sukkeluudessa ja luonnollisuudessa... Hän oli joustava ja elämäniloinen mies, joka pani arvoa ilolle ja kantoi huolet kadeh-dittavan kevyesti. Hän olisi varmaankin ^ vilpittömästi allekirjoittanut Ra- Muutolla .uosia slUcn "'"•"•^'''"-'^^^^^^^^ nvkyäänMrs. Dixic Davis, rakimn ko^rcnsa kanssa Hanh„,l,cnte ZZ£n .icHcnsä rinnaUa crääUä kasvlsMUoksdla Cal.- jorniassa KUULUISA SUOMALAINEN kuvanveistäjä Ville Wallgren on kuollut Helsingissä 85 vuoden ikäisenä. |
Tags
Comments
Post a Comment for 1940-11-16-03
