Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, April 28, 1945

              mm mm i i » 0i
1^5
/ - =»'
Kirj.TÖPL\S
Jatkoa. ^ masta maksaa yösiasta, niin jätimme
Toverini teki tulen liellaan ja vai- hänellekin kaloja.
" "Olen teille suuressa Id^^
Velassa", ^noi Irma. "Oli onni, että
iiätmtte to^ tiedä mitä
niinä^ oKsin osannut yksin- tdicfö;'^
Hän Iheilutti; meille ikältänsä kun
olimme 5Ö»järvellä ja m ihuonee-
:*«lSeejl-^«.; -^^y:^.:.^^ ....
Tämän:täpäuksen jälkeen ei o lM
miruilla rtiliusQ^^
mennä takaisin tuolle ^järydte^^^^^
duin itsekin sotaan ja baavoittun^a
makaamaan sairaalassa, josta kuiten­kin
pääsin parantuneena ^)ois ija^ta
oli silloin loppunut.
kantoi leil^dkalu^aan minun nähtä>
yäksi.^ Eräs niistä oli pienet kärryt,
Sotka olivat särkyneet.
"Saako setä nämä korjata?" ky-
;S}-in. Siihen myöntävästi nyö­käytti
päätään. Erittäin uteliaana
!hän seurasi työtäni ja kun annoin
.$amQin on lami^ ininä -
' ja Irma löysimnie toisemmi^. Se on •
^oUuti^si^^ioä^^rj^^
V Aika on tuonut jo jonikun harmaan
hiuksen Irman kultakutrien seikaan.^
Silmien ympärille on ilmestynyt kurt*-
iuja ^a niistä ozrkadonut se entinen f
joistimme aamiaisen, Tuiili 3^äyaan
riehui ulkona. Laineeit myllersivät
vaabtopäinä Ijärvdlä. E i #ut tw^
vedlistä lähteä järvelle. Siina: istus­kelimme
Ija puhelimme yhtä ja toista
odotellessamme tuulen tyyntymistä.
: Yhtäkkiä makuuhuoneesta kuuM
jysähdys ja samassa ovi lensi auki.
Irma, tukka silmillä, syöksyi huo-;
neeseen. Hän ktin oli vastoin oms^a
tahtoaan *nuk^tanut, niin nyt her*
rätyään säikähtij että mitä on ta­pahtunut.
«Ei ole mitään hätää. Olisitte
vaan nukkunut rauhassa." .
"Kuinka kauan olen liiikkimut?"
kysyi Irma hiukan-hämmilään
kärrj^t hänelle takaisin, olivat ne yhtä pjeljäistynyt ilme, jota^
hyvät kuin uudet. RonUta pääsi iloi-; niin suuresti ihaito^
nen nauru Ja meistä ^ i i i ä - p a i f c ä ^ ^ ^ s ^ inonien vasfcoin-tulih.
wät ystävät. . "käymisten on rakkautemme kestänyt
Olin koko ajan o d o t t ^ ^ ^ i ^
ma puhuisi jotain mie!h^t?^ri.^^^Öah >^s^sf» istumme
ei näyttänyt olevan kotona, vaikka valossa viettämässä «m
oli sunnuntaipäivä. Viimein kysyin . nie, kysyin Irmalta:
''suofäan~'Tföiäll3;"*fflissä
00? : n^ks^viCt- mennyt ennemmin nusiin
"Ei Ronni isäänsä koskaan « ä h n ^ , ^ :^
^ Kolmen vuoden kuluttua oli mi­nulla
taasen tilaisuus palata takaisin
-tuolle' samalle järvelle. Istuin yk-
"Noin neljä tuntia ga se oli hjrvään. sin veneessä. En ~tiedä, johtuiko se
uteliaisuudesta tai,, jostain muusta
syystä, f ttä veneen keula aivankuin
väkisten näytti kääntyvän tuota jär­ven
toista rantaa kohden. Vaikka
itselleni koetin vakuuttaa, että ei
sinne ole minulla mitään asiaa, niin
vene, aivankuin näkymättömän kä­den
ohjaamana, hiljalleen lipui tuolle
samalle rannalle. Minun poissaoloni
tarpeeseen.
Kun meillä oli ^paljon kalloja, .iiijn
pyysimme Irman laittamaan meille
ja itselleen kala-aterian. Siihen Irma
mielellään suostui.. Lääkäri saapui
juuri kun ateria oli valmis, tarkas­tettuaan
pienokaista hän sanoi, että
hänen tulonsa ei enää olisi ollut far*-
pedlista, sillä vaara on nyt ohi. "Ko­vasti
kipeä hän on ollut", tuumi lää­käri.
"Kylläpä täällä on hyvä tuok­su",
sanoi hän vedellen sieraimiinsa
kalan hajua. "
Me esitimme itsemme lääkärille ja
selitimme miten joudiiimme tänne
eikä tule näkemäänkään. Han ei
tullut takaisin. Siellä lepää vieraan
maan mullassa . . . " >
Päivä kului aivan huomaamatta
ja minun oli kiiruhdettava takaisin.
Nyt ei minua estäisi mikään tulemas­ta
tänne uudelleen, ajattelin lähties-sänii
Sen teinkin usein ja pian huo­masin,
että me olimme rakastuneetv
Minun täytyy myöntää, että minä
rakastuin jö silloin kun näin Irman
ensikerran, mutta silloin minulla ei
ollut mitään oikeutta sitä ilmaista.
Kätkin rakkauteni sydämeeni ja pää­tin,
että minun on se unhoitettava.
Nyt. oli Irma ehtinyt jotenkin un­hoittaa
entisen rakkautensa. Se oli
ollut vaan nuoruuden huumausta.
piisi siihen ollut naonta^^ tilaisuutta."
""Ölisi^öilut^ Vaan niinä odotin si-nuia.
sattumalta tuulen suoljaan. "Tässä on jaa, selkä minuun päin. Kun astuin
meidän saamis!tamme kaloista val-aikana
oli sifhen ilmestynji; muitakin Nuori, vielä alaikäinen tyttö ihastui
sotilaaseen; joka tietysti oli kiintynyt
häneen ja siitä seurasi avioliitto. Sel­laisia
kauppoja tehdään aina, varsin­kin
sota-aikana, että mennään yhteen
lyhyen tutta\'imden ^jälkeen. Niistä
avioliitoista useinkin puuttuu se
asuntoja. Mahtaakohan Irma vielä
asua täällä, ajattelin kävellessäni
asuntoa kohden. |*ihalla huomasin
leikkivän terhakkaan miehen aluni
Portailla istui nuori nainen lukien kir-mistettu
ateria", sanoimme 'ja kehoi-timme
lääkäriä maistamaan." Sen
hän teki Ija kehui-ateriaa parhaim­maksi
mitä 0;li ikinä emien saanut.
Me myös olimme hänen kanssaan
samaa mieltä.
"Kyllä tässä talossa on hyvä kok­ki",
tuuminmie. Se tietysti oli emän­nän
mieluista puhetta ja asiaa pa-portista
sisään, niin poika huomasi vakava rakkaus, joka kestää läpi
minut ja juoksi äitinsä luo. Samassa myrskyjen ja koettelemuksien. Nyt
nainen kääntyi 'ja minut huomates- sen Irma ja minä olimme löytäneet,
saan nousi nopeasti seisomaan. Kun
katseemme kohtasivat, niin nousi lie­vä
puna naisen poskille. Siinä edes­säni
seisoi Irma. Ei sama hento 'ja
laiha tyttö, vaan nyt täysin kehitty­nyt
nainen. Kaunis ja sorjavarta-loinen.
Muistoissani oli kuva Ir-
Tuosta tapauksesta on kulunut jo
yli kaksikymmentä vuotta. Aina
muistan tuon pienen sja vilkkuvan pu- - mellä ja sanonut ikänsä vanhemmaksi
'Mistä tfesit minua odottaa? Kuin-ka
voit arvata, että minä sinne taikai-
• sin:tulen?"^;: ^---'^
"En tiedä, minusta vaan tuntui;
että isinä joskus vielä tulet. Siksi;
minä odotin, enkä odottanut tur­haan."
Onnellisena hän nojasi päänsä rin­taani
vasten. Iloisemmin näytti vilk­kuvan
punertava lampun liekki.
LOPPIV
NE POJAT! 15 vuoden ikäinen
Melvin Rosen karkasi kaksi ja puoli
vuotta sitt^ kotoaan Brooklynista.
Äiti hätäili ja ilmoitti pojan kadon­neitten
virastoon. Ja poikaa etsittiin,
mutta turhaan. Äskettäin sai äiti
tuolta pojaltaan kirjeen» eräästä sai-raalastai,
jossa haxi parantelee taiste­lussa
saamaansa haavaa. Poika sa­noo
liittyneensä armeijaan, olleensa
Saksan rintamalla ja olevansa lääkin-täosastoon
kuuluva ensi luokan so­tilas.
Sanoo monta k!ertaa aikoneen­sa
kirjoittaa äidille, mutta ei voinut,
kun oli mennyt armeijaan toisella ni-.
ransi se, että me kaikki puhuimme* masta aivan toisenlainen — pieni
täyttä totta. Nuoruudestaan huoli­matta
Irma oli mainio kokki, sen me
kaikki yksimielisesti myönsimme.
"Taism tässä unhoittaa kaikki ter­veyden
säännöt ja syödä liikaa", sa­noi
lääkäri vatsaansa taputellen.
"Mutta kyllä tuollaisen aterian jäl­keen
kannattaa pieniä vatsan vään-teitä
kärsiä."
Lääkäri oli myöskin urheilukalas­taja,
milloin hänellä vaan oli siihen
tilaisuus. Toverini kanssa hänellä .
kehittyi innokas^ keskustelu. Kes­kustelun
jatkuessa myöskin Mojen
mitta jatkui pitemmäksi. Hän neu­voi
lääkärille kaikkia «kalastuksen sa­laisuuksia,
paikat, mistä on eri vuo­den
aikoina kalastettava ja kuinka
syvältä. Lääkäri kuunteli niitä neu­voja
tarkasti ja se oli toverini mie­leen.
Käärimme kaksi komeaa ka­laa,
paperiin ja annoimme lääkärille.
Hän puolestaan pyysi Irmalta valmis­tusohjeet,
jotka hän veisi keittäjäl-leen.
_
Pois lähtiessään oli lääkäri niin hy-
"lä mielellä, että kieltäytyi ottanias-ta
maksua vaivoistaan. Antoi vielä
joitain ohjeita lapsen suhteen ja pois-,
tui kiitellen vieraanvaraisuuttamme.
Päivä kului iltaan, vaan tuuli ei
asettunut. Irma kehoitti meitä ole-
^laan talossa toisen yön ja sen me
teimmekin.-
Von aikana tuuli asettui. Myrskyn
jälkeen on aina kaunis ilma. Järvi
lepäsi nyt melkein kuin peili. Sa­noimme
hyvästi nuorelle emännäl­lemme.
Kun Irma kieltäytyi otta-heikko
ja lapsellinen. Nyt hän seisoi
edessäni punaposkisena ja terveenä.
Tuskin hän sentään oli kasvanut,
vaan muuten hän oli saanut täysin-kehittyneen
naisen muodon. Ainoa
mikä tuosta entisestä Irmasta oli jäl­jellä,
olivat nuo kauniit kullankel­taiset
kutrit ja samat pelokkaat ja
kauniit siniset silmät. Olin niin häm­mästynyt,
etten tiennyt mitä olisin
sanonut.
"Haloo'Billl"Jmudahtj^ Irma itse­kin
hämmäst3meenä ojentaen pienen
kätensä, joka heti katosi minun suu­reen
kouraani.
"Missä ihmeessä olet ollut, kun ei
sinua ole sen kerran perästä enää
näkynyt?"
Kuulosti aivan kuin mmua olisi
täällä odotettu, kun noin vaan alet­tiin
puhutella. Sain rohkeuteni ta­kaisin.
Kerroin kokemuksistani SQr
taretkiltäni.
Kun siinä istuinune raK>usilla ja
puhelimme-yhtä ja koista, niin huo­neesta
tuli se sama pieni poika. Hän
oli mennyt-sinne piiloon, mutta sai
nyt sen verran rohkeutta, että us­kalsi
hiipiä ulos.
• "Ronnij sano nyt sedälle päivää",
kehoitti Irma. "Tässä nyt on se sa­ma
lapsi joka oli silloin Sairaana. Hän
ön niin hirveän ujo."
"Kyllä teissä molemmissa on ta­pahtunut
suuri muutos
metelien.
naisen valon. Olen sen jälkeen näh­nyt
tuhansien kynttilöiden voimaisia
ilotulia, jotka monen värisinä hehku­vat
taivaalla, edustaen jokaista sa­teenkaaren
väriä. Ne tietysti ovat
ilahduttaneet mieltäni. Niitä kat-sellessani
olen monasti ihmetellyt
ihmisijUrjen - keksiliä^yttä. Mutta
milloin hyvänsä näen pienen ja him­meän
öljylampun valon tuikkivan
jostain pienestä ikkunasta, tekee se
minuun aina rauhoittavan vaikutuk­sen.
Sen pienen !ja himmeän valon
ympärillä on omat Ilonsa ja. surun­sa.
Siellä on lämmintä ja siellä on
rauhaa . . . Sama öljylamppu, joka
valollaan johdatti minut pois m3rrs-kystä,
on nyt meillä yksi kal­lein
muistoesine.' Nyt, kun asumme
uudessa ja ajanmukaisessa talossa,
niin aina vietämme tuon ensikohtauk-semme
muistopäivän samalla tavalla.
Sytytämme tuon pienen lampun ja
sammutamme kiitkaat sähkövalot.
Irma-^jäminä istumme sen hämärässä
valossa käsi kädessä, H6tki ön hil-jaineni
- rauhallinen ja - juhlallinen^
Näyttää aivan kuin lampun liekki,
lepattaisi ibisesti. * Vaikka se> on
vain;pieni ja vaatimaton vebje^-on se
silti saanut paljon aikaan. Se ehkä
on pelastanut kolmen Uimisen hen­gen.
Miten olisi nieidän Itäynyt
silloin, jos olisimme joutuneet viet­tämään
sen yön siinä pienessä Venees- ,
sä, aukealla järvellä myrskjm riehu­essa?
Tuskin olisimme enää koskaan
päivän valoa nähneet. Miten olisi
käynyt Ronnin, jos ei lamppu olisi
sanom ih- -valollaan johdattanut minua hänelle
apua hommaamaan. Ainakin olen
siitä varma, että lampun ansiosta on
kuiii oli. Joten pelkäsi, että totuus tu­lee
ilmi.
V A S T E R BOTTENIN läänistä
Ruotsista siirretään lämän kevään
kuluessa noin 14,000 evakuoitua ta­kaisin
Suomeen.
nta kaupungissa
Tähtöset loistaa
säteissä hämärän illan,
' toiveet loihtii
varjosta himmeän sillan.
Katujen yllä
hiipii hiljainen kaipuu,
harvat vain onnellisna
kotona unehen vaipuu.
Pmstossa tuolla —
parittain ihmiset kulkee,
haaveitten harhat
kukin poveensa sulkee.
Leppoisa rauha
lepää kaupungin^lläf
yksinkuikija.
nautUvi hymyttyllä.
ULLA.
.'Ronni tietysti ensin ujosteli minua,
mutta Irman suureksi ihmeeksi alkoi se, että Ronnin ei tarvinnut orpona
hän tehdä kanssani tuttavuutta. Hän kasvaa, sillä hänelle tuli uusi isä.
Oliko yhtään Scalöaavaa elämän-toveria,
sil-voa ja raitista naista, joka
haluaisi sydämensä tuskat jaäkfa sil­von
poi^xniehen kanssa. Joa joku
teistä naisista tunnette itsessänne
tällaista tunnetta, niin voitte killit­tää
allaolevalla osoitteella, mieluim­min
tosi taifcoituiksella. Ifcä saisi olla
alle savuotta.
MR. KAIPAAVA
Box 446
Port Arthur * OnUrio
\ v-"A",.-.i,.;
M J