Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, April 21, 1951

              oo
' VrT:e svksynii matkustin : kymme-
L J n kerran Canadan aavikon halki.
L ^rnan matkan tehnyt vaunujen
iv katolla, sikapiikana, col<miakau-
^ turistiluokassa. Viime syksynä,
rappusta ylempänä". Moniaat tietä-
•^t colonialvaunussa matkustamisen,
inakin siirtolaisina tulleet. Colonial-iaunu
on samanlainen suuiinilleen, pi-
Upi ^-aia- Suomen rautatievaunu,
lälöstii tehdyt vastakkaiset istuinpen-
3t. Öljylamppuvalotus ja lämmitys-bmiina
kun miiurahaisrakentemen tyn-kri
nurkassa. Vaunuja ei ole puhdis-ktu
sen jälkeen kun ne valmistettiin.
Uunoista ulos katsoessa näyttää aina •
itahämäcältä. Istu-mien kohdalta, ylä-iuolella,
vedetään laveri vaakasuoraan
senioon torkkujia varten. Laverilla on
51yä, aankon multaa, niin paksusti, y voisi porkkanoita viljellä. Ilma
iin paksua, että sitä voisi säkittää.
j Turistiluokan tietää jokainen mat­kustaja,
moniaat "rappusta ylempänä-mV\
Siitä me nyt kuitenkin kerrom-
\e. -Näitten ''korkeuksissa" olevien
iatkustajien vaunu on junan viimei-fmpiä
(turvallisuuden takia tietenkin)
jkuunottamatta seunisteluvaunua, joka
h viimeinen. Vaunuissa on ilmaa, va-a.
puhtautta ja pehmeyttä. Ikkunat
^tään jokainen päivä pari kertaa.
[Vaunussa ei käy kynippisentin kärk-yjiä
huutamassa: 'Toteiito-chip>s", "si- "
uurets", 'cocacoola". ei edes ''nuuspei-er"-
huutajaa ilmestynyt, ei asemilla-
5an. Nämä kynppisentin , kärkyjät
jristiluokassa ovatkin kiusan kappalei-
|. Aina parin minuutin kuluttua ne
iäkvvät rihkamaansa kaupaksi. Ker-
)n "huomautinkin vieressäni istuvalle
^irespätilleettä tuo huutajainen olisi
tanut pysyä Ateenassa. "Päti" tuu-
Iiii oo
in ihmisten mielissä, että. mitenkähän
imä päivä päättyy.
; Salaisesti oli päätetty kokoontua
fäälle t.völäisten haalille. Heti puo-jnpäivän
jälkeen olikin suuri ihmis-
^ukko kerääntynyt haalin ympärille.
Ratsupoliisit olivat myöskin saapuneet,
juodostaen ratsuillaan kehän juhlivan
jukon ympärille.
; Äkkiä ilmaantui haalin yläkerran
balkongille" vanha taisteluveteraani, jo
• '^d^ksankymmenissä oleva Mother
Aiti) Jones. Joukossa syntyi kohu ja
Dimakkaat hurraahuudot kaikuivat li­iassa.
Joukko muodosti tiiviiur massan
läkertaan johtavien rappusten eteen
stääkseen poliisit pääsemästä ylös. Seu-iten
katsellaan poliisiketjua joukon
jnpäiillä, vanhus alkoi:
:•Ensimmäiseksi tahtoisin sanoa muu-
)man sanan noille kovakalloisille, tuolle
pustalle joukolle, j6ka on kokoontunut
eJiään työläisten ympärille. Elämäni
frrella he ovat olleet kaikkein uskolli-
[mpia kuulijoitani, mutta he eivät ole
PpiRcet P.utääii, joten näyttää, että
•raskypäräii alle eivät puheet vaikuta,
"n olin nuorempi, pitivät he minusta
pan huolen. Lukemattomat kerrat
f minua vankilan suojiin,
j-vt kun olen tullut vanhaksi ja tarvitsi-f
taluttajaa, ovat he jättäneet minut
auhaan . .
I ^iten hän puhui ''pojilleen", hiilenkai-
?JJlie ja terästyöläisille, sanoen lopuk-
^leluni sisimmässä minä näen lähi-evaisuudessa
terästyöläisillä voimak-jsn
union. Sen tuloa ei "voi enempää rl"*^ i^uin poliisivoimatkaan estää."
j oiniakkaiden suosionosoitusten kai-ja
poliisit alkoivat
, :aantua. Työläiset olivat tyytyväisiä
r ; a . et ta vappu tuli sittenkin viete-j---^:
a sienien oli kylvetty.
V f i ^ - ? " etanat toteutuivat, Teräs-
]^o.a:silie tuii unionsa ja he ovat monta
i:: ^^'"ehtojensa puolesta taistel­la"'
— voittaneet. - '
i9i . ' '
mi: ''^iatkustajien iloksi hän saisi pu­dota
pyörien alle."
Meitä matkusti ylhäistä, viisasta, hil­littyä
seuraa. Mekin, Mamuski ja mi­nä,
katselimme toistanune hymyilevän
ylevästi. Vastapäätä istui joku burma­lainen
prinsessa tai liekö, riisiparoonin
haaremista kotoisin* .Astui minun puu-varpaalleni
ja sanoi: "Hyks kyj^^sl" Mi­nä
vastasin- "Tapui!" Hän innostui,
hyniyili ja jutteli. Lienee jutellut rita-
. rinsa kuolemasta, maanjäristyksestä tai
ICoreän sodasta. Emme päässeet kär­ryille.
Ryllästyin kuuntelemaan ja to­kaisin:
"Älä valehtele", ja siihen kes­kustelumme
jäi.
Ylemmän rappusten matkailijat käy­vät
syömässäkin; ainakin. kuvittelevat
syövänsä. Sanoin Mamuskille, että nä­mä
hopeat, paksuja kun panssarilevyistä
tehtyjä, kuuluvat tietenkin meille. Ei­hän
tuo ruoka mitään maksa. Tahal­laan
likaavat nuo astiat, että pesijöillä
on jotain tehtävää. Meillä oli evästä,
Hoidosta, poikatalolta, otimme parin
busselin laatikollisen ja tov. A. AVuori
toi samanlaisen hyvästelymatkallaan.
Ehdotin Mamuskille, että hakisi ne
eväslaatikot ja pannaan joka pöydälle
"sänvitsiä", että niitä on. Me oltiin
nähkääs niin ''sivistyneitä", ettemme
kehdanneet nakerrella eväitämme, mut­ta
Mamuski tenäsi. Tuumi: ''Syövät
ehken niin kylläisesti, että kuolevat."
Edeskäypä, tumma kuin päiväntasaa­jan
yö, toi iltapäiväkahvia. Kahvi oli
hyvää, mutta samanlaista olimme saa­neet
Hoidossa kaksikyTmmentä kupillista
samalla maksulla.
Keskustelut^ •'• salonkivaunussa olivat
''aikamme tasolla". "Leidit" puheli­vat
uusista taivivaatekuoseista, miehet
tupakoivat ja pelasrvat' siltaa. Joku
isoa vellivuorta kantava iikkeli arveli
Korean sodan olevan kohta lopussa ja
sitten voidaan pojat siirtää Euroop­paan.
Keskustelu ei saanut virikettä
siitäkään.^
Tällaisessa "valitussa" seurassa mie­hen
päähafi tulee isoja ajatuksia, Tuu-miskelin-
Mämuskille, että mistä me nyt
saamme seuraa kun mennään "Kurja-laan"?
Sitten muistin sanomalehtiuu­tisen:
Prinssi kun oli \1erailemassa far­millaan,
niin hänen naapurinsa tuli lai-naasmaan
sonta talikkoa, talikon omista­ja
oli juuri siivoamassa tallia. Jutteli­vat
vasikoista, possuista, tuomaskuonas-ta,
ruunanlannasta, imaholehmistä, aivan
samaten ja samoista asioista kun me
toisetkin farmarit ja parlamentissa ju­tellaan.
''•Entäs jos mentäisiin Arthuriin, »min­kälaista
seuraa siellä katselisit?" Ma­muski
kysäsi,' Vastasin siihen: "Ensin­nä
puhuttelisin saunatyttöä ja sitten
menisin katsomaan joko Koivukosken
kraniittimuurinpiirustukset ovat valmii-kirkasta
päivää ja tUntiu kuin astelisin
heiluvan laivan kannella.
Joo, siitä se johtuu, -vakuutti tohtori
— ja mene nyt kotiin ja S3Ö kuten neu-
\-ou, tai muuten tarvitset verensiirron
yhtä varmasti kuin serkkiisikin.
Huh, miten säikähdin! Riensin kotiin
ja söin, väliin popsin rautapillereitä ja
taas söin — ja päälle ryyppäsin rauta-
\iiarä...
Xiin jatkui jokunen kuukausi. Ja
seuraus: Vereni on taas punaista
ja sakeaa. Maailma silmissäni pitää
luontaisen värinsä kaikilla ilmoilla, enkä
enempää horjahtele askeleissani. Sen
puolfesta \ioisin \'aifcka nuoralla tanssia
— jos vain löytyisi kyllin tukeva köj'si.
Mutta se seuraus! Ennen minulki oli
liian pyöreistä linjoistani aina salainen
harmi, mutta nyt niistä on paisunut -^^al-ta-
v^ murhe. Jo syksystä alkoivat ha-meitten
saumat pamahdella auki joutu­essani
liian ankaralle koetukselle ympä­rilläni.
Tein uusia hameita, paljoai isom­pia,
mutta nekin täyttyivät ja nyt niit­tenkin
neuleet irv-istelevät niin vaaral­lisesti.
•Vluotoni on muuttunut, tuskinpa enää
ihmiseksi timtisi muuten kuin talven ai­kana
jäljistä lumella. Mutta entäs kun
kesä tulee ja uimaankin pitäisi mermä?
Alista löytyy uimapuku verhokseni?
Alutta ennen nuorena voimistelin ja
olivat minulla silloin sentään jonkin­moiset
linjat.
Joo, alan voimistella. Sen teen, vaik­ka
siinä hommassa tukehtuisin ja nis­kani
taittaisin, mutta" entisten hameit-ten
täytyy ympärilleni riittää, sillä uusia
isompia en osta. e-en.
Eiköhän verensiirto olisi sittenkin
tullut helpommaksi ja halvemmaksikin?
Se tohtori mokoma minut suotta säi­käytti
ja saatoi moiseen pinteeseen.
SIRPA-SERKKU.
i i
na. '7
Tämä nyt ei ole sellainenkaan matka­kertomus
kuin Pälsin Sakari kirjoitti
aavikon läpi kulkiessaan. Hän kun ei
nähnyt muuta -kun raiskiota, indiaani-ämmän
ja likaa.
AGRICOLA.
iriilsi
Viime kesänä serkkuni sairasteli ia
tarvitsi verensiirtoa. Riensin apuun.
Ennen sotaXniosina lahjoitin vertani Pu­naiselle
Ristille, niin tottahan nyt annan
sitä omalle serkulleni. Tohtori tutki
ja tarkasteli minua, kyseli jos mita ja
taas tarkasteli. Lopulta hän lateli mi­nulle
pitkän luettelon, mitä syödä. Ih­mettelin,
että siitäkö se johtui, että maa­ilma
välUlä pimeni silmissäni keskellä
Kerron tässä yhden saunareisim, joka
tapahtui maaliskuun 18 päivänä. Sil­loin
oli vaarin syntymäpäivä ja koska
sitä oli silloin sauna lämmitetty kun oli
ensimmäinen syntj-mäpäivä, niin kai sitä
nytkin, mennään, koska vä^ypoika lu­pasi
lämmittää saunan. Onhan siinä
muorilla kyllä vähän kävelemistä, mut­ta
pääseehän sitä samalla kylään.
- Kyllä siinä mennessäni ärrää föersin.
kun lumiaurat eivät koskaan ehdi näille
sivuteille. \'alta'teillä niitä aina menee
montakin auraa perätysten, vaikka ei
ole luntakaan.
Xo, jopa tästä pääsin maantielle.
Huh. kun pelästyin! Peura hyppäsi
maantielle eteeni, mutta kyllä se peläs­tyi
peurakin ja teki äkkikäännöksen. Sa­massa
tulla huristi auto ja alle olisi
peura jäänyt, ellei kuljettaja olisi niin
äkkiä saanut autoa pysäht\Tnään. Siinä
peura sitten katseli lumivallin takaa.
Päästyäni perille oli tytär jo pihassa
A^astassa ja kyseli, että tuleeko isä suk­silla.
Xiinhän hän lupasi lähteä, mutta
minä lähdin jo enemmin. Kun vaari
sitten tuli. niin kyllä häntä onniteltiin
ja halattiin. Denis-poika lauloi vaarille
kun olivat kahden, ettei ollut toisia kuu­lemassa.
—'Sauna kehoitettiin lämmittämään kuu­maksi,
koska kaupungistakin tulee sau­navieraita.
.Taa. saa siinä siskon kanssa
kilpailla, että kumpi viimeksi vastaa
heiluttaa. -
Ette tiedä, minkä yllätyksen siskon
perhe meille teki. Tulevat saunaan,
mutta tuodaan niin mahtava hääkaakku,
vallan kolme kerrosta ja päällä seisoo
oikein sievä morsiuspari.- Ihmettelin,
LauaB£alsia# 21 ö O T i
OH muuten oikein kaunista kuulla ja
saada kiitoksesi, joten voin =vain ÄSandi-muorille
sanoa, että kiitos kiittämisies-tä.
Tässä juuri ajattelin, että olisipa
'Mandi-muori hieman lähempänä", hiin
paiskaisin niin lämmintä kättä, että sitä
kättä eivät kosikaan enää Canadan kyl-vmimmätkään
pakkaset voisi jäädyttää*
.Alkaessani kirjoittaa tätä kirjettä
näiii Kx^jhkylän tädiit tulla t>orhälta-van
tiellä. Sanoin Tiinalle, että mikä­hän
hätä tädillä nyt on, kun se tuolla
tulee ihan lentämällä ja niin «vihaisea
näköisenä tänne päin, Tiina, joka juuri
oli aamupuhdistustöissään, katsahti iilos
ikkunasta ja h\^ähti, että "^kohkn
taas".
Täti ryntäsi koputtamatta sisälle, tor-mootti
minua njTkillä kylkeen ja sanoi:
"iMenhämpä tuaivne kamarhin!"
Tiina katsahti xähän nyrpeällä mie­lellä
ja kysyi:
"Mikä nyt on hätänä?"
Täti vain äyskähti, että Tiina voi
pitää suunsa kiinni. »Kamariin päästy-
• ämme täti löi o^en lukkoon ja mutisi
itsekseen, että "ei meidän asioosta ke-nenkää
sivullisen tartte murehtia". Sit­ten
hän otti po\-estaan (Liekin, koputti
m'nua sorn^?lla neuänpäähän, näytti
Maiidi^iuorin kirjoitusta ja kysyi;
"Ookkos sä nähäny tuota?*'
"Olen", vastasin, "ja siitä juuri aioin-kin
Alandi-tmuoria kiittää,"
"Ei mitään kiittämistä', sanoi täti,
otti kirjeen povestaan ja jatkoi: "Tä­hän
minoon jo pannu vähä alakua ja
sun, Faari, pitää kirioottaa sanasta san-han
niinkuu minä käsken, ettei nua Ka-naatan
ykspulttuuset vain niin luulisi,
että minoon yhyren äijäkäntt>Tän vai-vaanen."
-
Xo, minä a.setin tuolini kirjoituspöy­täni
ääreen ^—kuten huomaatte, oli pak­ko
— ja aloin kopioida tädin kirjeestä
seuraavaa:
"liiman Alanta-muorin karehtimista-kin
moon jo kuuUu muiltakin ja moon
kuuUu viälä muutakin rumempiakin,
sellaasia-soimaavia, kathellisia kiukkuu-sia
kiriootuksia ja muita juoruakkaan le-vittämiä
juttuja, että mulla olis muka­mas
heilu, oikeen vasituunen, jonka
kans mun olis sattunhesta syystä pakko
mennä oikeen kristillishen avioliithon,
mutta moon sanonu niille monta kertaa,
että äläkää nualaasko ennenkun nokah-taa,
Kylhän mullolis ollu aina senssi
sellaasille kärryylle kämpiä. jos moisin
sitä tahtonu ja niin miähen vaivas ollu.
että sehän on ihan hääkaakku, kenen
häät nyt on. Sisko vain kehoitti katso­maan,
että kai sen kankusta ja kortista
näkee. Kaakussa oli 36. hääpäivä ja
kortissa meidän nimemme. Olin niin yl­lätetty,
että en varmaankaan osannut
kiittää, joten teen sen nyt.
Kyllä täytyy sanoa, että olen synty­nyt
onnellisten tähtien alla. Tämä oli
jo. kolmas hääpäivä, minkä \iet\n 25.
hääpäivänä meitä yllätettiin myös.
On sitten oltu saunassa, juotu kahvit
ja syöty kaakkua, mutta onpa se kello- *
kin jo tunteja mittaillut, koska on jo
kohta puoliyö. Kyllähän sinne p>n/det-tiin
yöksi jäämään, mutta koti olisi
käynyt aivan kylmäksi, pitihän sitä
lähteä läTnmittämään, Kehoittivat ot­tamaan
hevosen, joka kyllä joutaa.
Olikin ihana istua reessä ja haa^-eilla,
kun oli vielä kaunis kuutamokin. \'an-hakin
voi vielä haaveilla- Olin koko
matkan vanhassa maa-ssa. ensimmäisellä
hääreissulia. Hevosella sitä silloinkiti
mentiin.
Kas vain, kylläpä vaari taitaa nuk­kua
tuossa reen nokalla, vai elääkö, han­kin
vanhoissa muistoissa . . .
Xiin sitä tuHiin kotinurkalle että
töp^ähti.
TYYXE.
•My f'
ii ' .J
1 ' f" Il
'h 1
ii'
V
K'
i 5
i ! '
- J
' l i - f
ml
1 V
3.
' t
l'4
' f >
, \ ti,'
' T l
'1^1 f::
J << I I ' - " i l ',
y lii' I
n 1