Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, April 3, 1948

              SUUREN RATKAISUN EDESSÄ.
Kun Katarina seuraavana päivänä
tuli maaherra Gerardin taloon, vei Ar-viida
hänet suoraan maaherrattaren huo­neeseen
.Katariina yritti kuullostaa, mil­lä
kulmalla taloa Gustav mahtaisi olla
ja nähdä hänestä jo vilahduksen, mut­ta
talossa oli hiljaista, ja huomaamatta
Katariinan mieli painui painumistaan.
Maaherratar toivotti hänet sydämelli­sesti
tervetulleeksi ja kun Katariina oli
istuutunut jä Arviida tuonut siisääh vii-nikahnuh
ja lasit, yirkähli hän äkkiä
tiimfnat silmät Katariinan silihiih suuh-nattuinä:
— iPoikanne leikkii vaunuvajassa tal-iirengin^
kanssa. Häh tulee sieltä 1
Sitä ennen tahtoisin kuitenkin tehdä teil­le
erään arkaiuontöiseh kysymyksen. Se
on pyyntö, jollaista varmaankaan ei ku­kaan
ole teille fennen tehnyt. Olen miel-tynyt
rajattomasti ppikaanhe. Mieheni;
joka eilen palasi matkoiltaan, huomasi
sen heti. Olemme molemniat olleet ko­vin
onnellisia, kun talossa pitkästä aikaa
on lapsi. Valvoimme kauanJiänen vuo­teensa
äärellä viime yönä Ja päätimme
-tehdä teille, erääii-ehdotuksen. .
Katariina pidätti hengitystään. ;Hä-nen
sydämensä oli alkanut takoa rajus­ti.
— Olen kuullut pienen poikanne
järkyttävästä kuolemasta, sopersi hän
tuskin kuuluvasti, osoittaakseen ymmär­tämystä
tätä hienoa naista kohtaan, jo­ka
ei ollut viela^lausunut ajatustaan jtil-ki.
— Antakaa poikatme jäädä minun
luokseni joksikin aikaa. Ottaisin hänet
mukaani matkalle, jolle lähden, kakas-taisin
häntä kuin omaani ja toisin hä­net
teidän luoksenne takaisin. Hänen
olemassaolonsa toisi iloa ja lohtua meil­le
ja pojallenne siitä koituisi vain hyö­tyä
ja iloa. Teillä on vielä kaksi lasta,
jotka antavat teille kylliksi iloa ja puu.-
haa. Minun sylini on tyhjä. Kim uusi
kesä tulee parempana ja*suotuisampana
ja terveys ja hyvinvointi palaa kiusat­tuun
maahamme, palaamme takaisin
matkalta ja silloin saatte sulkea poikan­ne
jälleen syliinne. Onko se mieletön
pyyntö?
— On, sanoi Katariina melkein rajus­ti.
— Mutta jos itse olisitte minun ase­massani,
tekisitte N^armaankin saman
ehdotuksen ,ettekä pitäisi sitä niin mie­lettömänä.
— Ehkä en, sopersi Katariina. —
Mutta nyt pidän , . . hän on ainoa
|>oikani. Hän on minun ensimmäinen
lapseni. Ikävöisin häntä, vaikka tietäi­sinkin
«että hänen olisi siellä hyvä olla.
— Ymmärrän teitä, sanoi maaherra-tar
ääni värähtäen. — Olen itse ollut
äiti. Sitten hän äkkiä soitti hopeista
kelloa ja kun Arviida tuli sisään, käski
hän tuoda lapsen sisään. Poika syök­sähti
suoraan Katariinan syliin ja hä­nen
huuliltaan iuli vuolaana virtana
kertomus kaikista ihmeistä, mitä oli
täällä maaherran talossa nähnyt. Kata­riina
kätki kasvonsa pojan kiharoihin
ja itki.
Pannessaan sinä iltana lapsiaan nuk­kumaan
Katariinan silmistä tippuivat
yhä kyyneleet. Hän ei halunnut näyt­tää
herkkää mieltään Eliakselle, joka
istui allapäin vuoteensa laidalla. Kata-
Eräs Baltian laivaston merimies,
sukulaiseni, valehtelin minä häpeämäl­lä,
hän tuli tänne lepäämään, näki vel­iä
ja syöksyi siihen kuin sorsa..
— Näkee heti, että on merimies . .. .
Kylläpä osaakin uida.
riinasta tuntui siltä kuin olisi myrsky
tänään huuhtaissut hänen ylitseen ja nyt
vieläkin vyöryivät mainingit häntä hi­poen.
Kuitenkin hän tunsi sanomatonta
onrtea siitä, että Gustav oli omassa vuo­teessaan
autuaan unen helmoissa. Miten
mustasukkainen hän olikaan tuolle hie­nolle
maaherrattarelle, joka oli hellinyt
Gustavia kuin omaansa.
, — Katariina, tullenenkohan sairaaksi,
sanoi,Elias äkkiä matalasti. ,
Katarina käännähti säpsähtäen häntä
kohden .Eliaksen kasvoja peitti puner­rus
hiinkuin kuumeisen.
-^Tuntuuko sinusta siltä? kysyi hän
p^ästyneenä ja laski kätensä otsalleen.
—^Öleh tuntenut koko päivän kipua
ruumiissani. Juostessani eilen .Gustavia
etsien talosta taloon, hikeennyin. Seisoin
sitten tuulessa ja kylmetyin. Aamulla
pääni tuntui raskaalta ja ^tten hyrisi
vilu ruumiissani pitkin p ä i ^ ^.
r — Käy makuulle, Elias, sanoi Kata­riina
rauhallisesti. Valmistan sinulle lää­kettä)
niin että huomenna jo olet terve.
: — Jospa tämä ei ole pahempaa, sanoi
- Elias laskeutuessaan vuoteeseen.
' — Vain vilustumista, sellaista kuin
kerran ennenkin, muistathan? Teen si­nut;
terveeksi, puheli Katariina, mutta
sisimmässään hän kuitenkin tunsi pel­koa,
sillä jo parissa Katajanokan talos­sa
oli. kulkutautia.
Aamuyöstä, Eliaksen kuume nousi.
Kun Katariina lamppiituikun valossa
katseli hänen kas\'ojaan ja rintaansa,
hän kauhistui. Punaida kohoutumia nä­kyi
seivästi Eliaksen ihossa! Katariina
tuijotti niitä vapisten. Tuokion hän sei­soi
herpaantuneena lattialla lampun tä­ristessä
kädessä. Sitten hän nopeasti
laski sen pöydälle, veti ylleen vaatetta.
Sitten hän hätäytyneenä käveli sinne
tänne, tietämättä mihin ensin ryhtyisi,
kunnes kumartui vanhaa arkkuaan koh­den
ja otti sen kätöstä esiin sydämen­muotoisen
medaljongin. Vasta kun se
oli hänen kädessään hän tajusi, miten
kuumeinen ja kuitenkin jo varmaksi ki­teytynyt
päätös hänen toimintaansa oh­jasi.
*
Hän meni kamariin, herätti Gustavin
ja alkoi pukea vaatteita hänen ylleen.
Mutta lapsi oli unen ja valveillaolon
vaiheilla ja milloin Katariina vain het­keksikin
jätti hänet, retkahti hän ma-
. kuulle sikeään uneen. Katariina nosti
hänet syliinsä. Ei edes aamuyön viileä
tuuli, joka henki mereltä havahduttanut
Gustavia. Hän roikkui Katariinan olka­päällä,
kun hän kuumissaan, sielussaan
yksi ainoa selkeä ajatus: pelastaa Gus­tav
rokon tartunnalta, kulki läpi kau­pungin
maaherra Gerardin taloa koh­den.
Ar\'iida heräsi hänen hätäiseen kopi^-
tukseensa ja tuli ovelle yöpukeissaan.
— Luulen, että emme-välly taudilta,
kuiskasi Katariina. — Siksi tuon hänet
tänne. Maaherratar vieköön hänet pois
kaukaisille maille, puhui Katariina kan­taessaan
Gustavia äänettömin askelin
Atviidan perässä leikkihuoneen vuotee­seen.
Gustav nukkui yhä. Hän bypersi
päänsä j^chmoiseen unluvapieluksecn ja
huokasi syvään. Silloin Katariina otti
sydämenmuotoisen medaljongin ja pu­jotti
sen hänen kaulaansa.
— Se on kallis muisto nuoruuteni
ajoilta. Se tulee suojelemaan lasta kai­kelta
pahalta ja tuomaan hänet minun
luokseni takaisin. Kun matkustatte sin­ne
kauaksi, niin suojele lastani, sanoi
hän kääntyen palavin silmin .-\rviidan
puoleen.
— Siitä voit olla varma, lupasi .\r-viida,
niellen ky>'nelcilä.
Katariiha kumartui ja suuteli Gusta­vin
poskea. Sitten hän piti kättään tuo­kion
häneh otsallaan ja siunasi hänet.
Ja äitä tehdessään häh muisti eraän
kaukaisen asian. Jaanan, joka oli en­nustanut
hänelle lapsesta. Nytkö hän
oli joutunut sen suuren J a vaikean rat­kaisun
eteen, joka koski lapseen onnea.
Siitä muistostaan hän sai rohkeutta ja
voimaa. Hän jaksaisi odottaa uUtta, pa­rempaa
kevättä ja kesää. Hänen huulen­sa
kiertyivät hymj^yn katsellessaan hä­nen
onnellista untaan.
Sitten Katariina lähti. Aamu kumot­ti
jo. Pilvet repeilivät. Tuuli häilytti hä­nen
vaaleata tukkaansa, kun hän joutui­sin
askelin riensi kotia kohden, jossa
hänellä oli kolme, joiden puolesta hänen,
oli heittäydyttävä ankaraan taisteluun.
YKSIN ELÄMÄN MYRSKYSSÄ.
Katariina istuu pienen lampputuikun
vähäisessä valossa Eliaksen vuoteen ää­rellä.
Toivon häive on kirkastanut hänen
mielensä. Hän on käynyt sairashuoneel­la
ja saanut hyvää lääkettä, antanut sitä
määräyksen mukaan Eliaksella ja kat­selee
nyt hänen kuumeisia, ihottuman
peittämiä kasvojaan, joille yähitellen le­visi
rauhallinen ilme, Eliaksen hengitys­kään
ei enää käy niin vaivalloisena kuin
äsken ja sen keventämänä Katariina
muistelee sairaaiioitajattaren kertoneen
monen sairaan parantuneen kulkutau­dista
kuin näkymättömän käden koske­tuksesta.
Elias oli aina ollut terve ja
voimakas ja, Katariinaan on tullut^usko,
että lääke parahtaa hänet.
Nähtyään Eliaksen näin rauhoittu­neena
menee Katariina kamarin ovelle
ja jaä hetkeksi katselemaan nukkuvia
tyttöjään. Kunpa he säilyisivät tartun­nalta
.Katariina oli koonnut kaiken voi­mansa
suojellakseen heitä taudilta ja~
noudattanut kaikessa sairaanhoitajatta­ren
nieuvoja.
Yön tunnit kuluivat verkalleen. Elias o-li
nukahtanut raskaaseen lineen. Katarii-nakin
oli vaipunut horrosmaiseen uneen
pää painuneena tuolin käsinojalle. Häii
hätkähti siitä hereille tuntiessaan Eli­aksen
käden kosketuksen ja hänen kuu-meenloisteisen
katseensa hätkähdyttä­vän
outouden.
—Oletko ollut kauan valveilla, Eli­as
kysyy Katariina. *
— Olen katsellut sinua ja ajatellut
paljon. Etkö pelkää, Katariina, että tau­ti
tarttuu sinuunkin ja rumentaa kau­niit
kasvosi.
— Eihän sillä ole väliä, minkä näköi­nen
olen. Ennen olin iloinen, kun-mi­nua
sanottiin kauniiksi, mutta nyt sillä
ei ole arvoa enää. Minä ajattelen vain
sinua, Elias, että parantuisit.
Hymy kirkasti Eliaksen kasvot, mut­ta
hänen katseensa ei hetkeksikään hel­littänyt
Katariinaa.
— Minun pitäisi tunnustaa sinulle e-räs
asia, jota olen kaikki nämä vuodet
kantanut mielessäni. Pelkään viedä sel­laista
salaisuutta mukanani, jos kuolen.
— .^lä puhu kuolemasta, Elias. Voit
paremmin nyt, etkä varmaankaan hen­noisi
jättää meitä, minua ja lapsia yk­sin
elämänmyrskyyn. Puhu vain, E l i ^ ,
ettei välillämme olisi mitään sellaista,
mitä toinen ei tietäisi. Minäkin olen
kaiken sinulle kertonut, eikä sydämelläni
ole nytkään mitään sellaista, jota en
voisi sinulle kertoa.
— Mutta kenties pahastut minuun
ikiajoiksi sen seikan tähden, epäröi Eli­as.
— Olen vaimasi Jumalan ja ihmisten
edessä ja olen koettanut täyttää sen
paikkani rinnallasi kaikella kunnialla.
Minä en pahastu sinuun, Elias. Puhu
vain, että mielesi keventyy. Sairaan ei
ole hyvä hautoa piinallisia ajatuksia yk­sinään,
kehoittaa Katariina.
— Silloin, Katariina, kun sinä tulit
vaimokseni, valehtelin sinulle erään asi­an,
aloittaa hän.
. — Minkä? Sani,
runa hämilläaji ja hellästi". '
— Mmun^äfe
Ne eiyät jtrtki-m^^ ^j^^
ihän talon östöoh ja ^en ki]
ä n ä u ä c o i t l ^ minkä sinip
siihen aikaan, kun mielesi oli njjn
nä muita ajatuksia. Minä sti
kreivitär ponnelta. Häa k u ti
nut luokseen ja sanoi tahtov^^
sinua, ja koska olit liian ylp^jj'
päinen ottaaksesi häneltä vastaaj
joja, halusi hän tehdä hyväityöi^
laa. Hän kielsi minut sitäsinidle
kaan ilmaisemasta, mutta tässä i
sa tilassani, kun elämäni oajij
Herran kädessä, tahdoin tehdä
tämän tunnustuksen. 'Syytätkö g
veksitko riiinua nyt siitä?
Katariinan katse on pamun^i
mutta hän silittää hiljaa Eliaksen
keaa, polttavaa kättä ja alkaa p
-— En syytä sinua siitä. Kuiii
sit voinut kieltäytyä vastaano
sellaista Tähjäa. Toisin öli min'
"tani, joka olin kokenut juuri
taholtaan suuren vääryyden. Olisi
tänyt kirouksen ylleni Ja
kaiken itsiekiinnioitukseni, jos
tanut rahojaan. Hän ei ole fflJ
tarkoittanut minun parastani. ^
minkä sinä luulit hyväksityöksi,^
koitettu vain keventämään hänes"
tuntoaan ja toimittamaan miDuri
hänen ja muun kartanonväen
— Teinkö pahasti,'*kuh en
••sitä sinulle jo muuttaessamns
taloon? kysyy Elias nöyrästi,
— Et. Kiitän sinua siitä, ettet'
nut. Tuskin olisin ollut niin
tässä talossa kuin nyt olen oilut,
lessani sitä sinun ostamaksesi,
— Oletko sinä ollut onnellim
tariina? "tulee nyyhkyttäen
huulilta.
— Olen. Täällä, eläessäni siniin'
sasi, Elias, olen oppinut löytämääa
den onnenlähteen uurastaessani
ja lasten hyväksi. Vain sellainen
nen, jolla ei ole ketään, jonka u
uhrata ja ponnistaa, on onneton
maan päällä.
— Kun paranen, teen sinut via
nellisemmaksi, sanoo Elias ja
itkuun vääntyvät kasvonsa suurtlli
dellään.
— Olet puhunut liian paljon..»
aivan sammaltaa. Peitän sinut ja
mutan lampun, ettei sen \-alo
sah-aita silmiäsi. Nyt on kaikii
lärtime hyvin. Paremmin kuin
ennen, puhuu Katariina k>-y:
pahdellessa silmistä.
Pimeä sulkee huoneen tummas
naansa. Vähitellen Eliaksen ith
kaa. Häh käännähtää ja vaipua
Katariina istuu kädet helmassa
laan. Väsymys on kuin poispj-}^
Kaikki hänen sielussaan on toi^
hetki sitten. Kreivitär Yvonnen'
on loihdittu ilmielävänä hänen
sa silmien eteen. On kuin hänen
terävät silmänsä ilkkuisivat p"
voitonriemuisina ja kuin hän^a ^
suunsa puhuisi korvin kuultava-^
"Sain tahtoni lävitse,, nujersin.^
puitakin, muonamiehen t>'tar.
nut minun pojanpoikaani, ei^
nut ylpeytesikään. Asut minun
ni. Kaikki mitä omistat, on
tullut."
Katariina käännähtää kuin
neuloilla, joiden pistot n>PP'^*
hermojaan. Viimeinenkin npe
ylpeydestään on
päänsä on paineltu maan m
neleet, jotka alkavat vuolaina
pitkin poskia, tuovat hiJJaJf^"'
sen hänen katkerille ajatuk-^
Hän havahtuu valitukseen,
luu kamarista: Säpsähiäcnh
pahastateosta tavattuna han
päänsä, nousee ja n>ntiii
tyttöjään. Saatuaan
SIVU ,4 L ^ U A N T ^ K A , HUH^rmiJxjN 3. PÄIVÄNÄ, im