Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, September 30, 1950

              /A
^-•[2 kieliä minäkin, niiiiittäin A r t i i n -
j-:r^l3u:ujuhlassa. X \ t tässä olen istu-
"li-nn koira ja nuollut haavojani,
I'--:nnut. etiä oliko minun kesälomani
I 'J:,;.^ cettymystä. Kun toiset- loma-
1 [T;". i-jijvat kotiin, niin heillä o l i ollut
I ihanaa, että o l in ihan sateenkaaren
; IJiJnen kateudesta heidän lomastaan
te-toessaan. Kuka oli lihonut, k u k a o l i
i^-itiinut. kuka kylpeäiyt elämänsä
B^akeinimat löylyt, k u k a o l i saanut suu-r
r - u U kalat mitä järvissä on mikä
{o-"r on vielä ratkaisematta, ennenkuin
valokuvat valmistetaan ja niiden perus-
Jelia päätetään, kellä suurin on. K u n
yliHolevaan vielä lisää, kuinka monta
.T>,^pul!oa oli pöydässä, miten monta\
..^eiiiiä"" olutta kellarissa, miten pöy­dät
olivat herkuista katkeamaisillaan,
miten naapurit, ystävät ja sukulaiset
olivat \-iikkokaupalla työstä pois mei-
(jän kylän kesävieraita huvittamassa ja
miten siellä tanssittiin, n i i n juttu on
täydellinen.
Onsipa Eetu vienyt allekirjoittanutta
vaikka miten kiperää polkkaa tahansa
tai mitä "ittipurkkia" se Eetu tapai
tyttöjen kanssa tanssia, n i i n varjoon o l i ­sitte
jääneet. Oli onni, ettei yritetty­kään,
sillä olisi vain yksi harmi lisänä.
Kaikkein enimmän minua harmitti,
kun matkamme varrella o l i paljon jär­viä,
mutta mene nyt kaloja narraa­maan,
kun kädet ovat kylmästä kon-tassa
ja meidän kylämme muilla loma­laisille
oli ollut niin kuuma, että olivat
aivan kuumuudesta pyörtyneet. Mitä
enemmän ajattelen ja kuulen noita lo-majuttuja,
sitä ihanammat värit kas­voilleni
nousevat. Saisi olla maalari va­teja
valikoimassa.
En minä olisi koko lomalle lähtenyt,
muita itsepäisyys sai v a l l a n . Kesäkuun
26 p:nä me aamuvarhaisella aloitimme
matkamme pohjoista kohti. 92 asteen
kuamuus oli tulossa ja olimme iloisia
päastessämme jäähylle. Satakunta
mailia ajettuamme yllätti meidät raju
ukkossade. Toisen sadan mailin mat­kan
lopussa huomasimme, että kalan
paistovehkeet unohtuivat kotiin, r a p u i l ­le.
Mutta hurskas luonto o l i jokaisella
ai^an kuin entisellä Nurmon 'miehellä,
joka, kun häneltä k y s y t t i i n , että mistä
oli, vastasi, että Xurmosta — kele.
f^' Jatkoimme matkaa siinä mielessä, et­tä
Hearstista saadaan kalaa se-kä paisto-vehkeet.
Hearst oli tullut meille aivan-
|;(| kuin jonkinlaiseksi pyhiinvaelluskoh­teeksi
Eetun kirjoitusten perusteella.
Meitä naisia veti sinne Eetun näkemi-iJea
ja miehiä veti — mikä veti. E t u -
ktuimella istui kaksi ajuria j a luotsi ja
me huvitoimikunta takana kysy^ime,
fltä mihin heillä on k i i r e . Hearstiin, —
fe. tuli vastaukseksi.
Matka kului oikein hauskasti. T o i -
-a päivän iltana saavuttiin Hearstiin.
Onhoh. pääsi pettymyksen huokaus jo-j
^-^Ita. Ajattelin, että taitaapa olla
\ vekkuli miehekseen se Eetu, k un
; I ^-ta näin pitkälti nenästä veti, aivan
}\ Hearstiin saakka. Olimme
I glä niin matkasta väsyneitä, ettei" m i -
, olisi näyttänyt petiä paremmalta
|.j ]2-eti kun pää sattui tyynyyn, olimme
; t-vaallisessa Hearstissa ' n i i n kauan,
f I '^"^''"^-^^ ^'''^•^i ukkojen ääniä kuulua
,| •-«>estä huoneesta, josta arv^asimme,
1"^,' viimeinen taival on a l k a -
^''-'"'Väelle ystävällinen kiitos
"^-•i- ^i:n aamulla ei enää nähty.
I^^tuimnie taas autossa j a värisimme.
, Kysyttiin, että mistä mies nyt t u -
• t : . / ' " ^ ^ " i ^ H i i vihaisilta huulilta:
-'^^"•'a^a paratkoon'"
^^^rt Arthurissa olivat kaikki
r.,."'"'" ''•^'^^'^ kanssa jouduimme kos- t,trj'^"'' 3'5tävällisiä. Olisin
t^T^'""^". ^'^^^väni Sirpa-serkun, Ruusa-
^'•-1 tai jonkun terijokelaisen, että olisi
tr
Se c l i tässä eräänä elokuun lauantai­na
kuljeskella toljasteOessaiii Edmonto­nin
kadulla ilman minkäänlaista pää­määrää
minne menisi, k u n tapasin hy­vän
tuttavani ' ' P i k k u - R e i n o h " ja hän
sanoi lähtevänsä T h o r h i l d i i n kesälomal­le.
X o . k u n minä olen lukenut joskus
suomal»isista lehdistä, että siellä on
myöskin suomalaisia ja vieläpä heillä
toimintaakin, niin päätin tehdä matka-saanut
jutella vaikka Kivennavan kuu­lumisia.
Asunnon saimme I . Sepän t a ­lossa,
aivan Punaisen Puiston laulula­van
takana. Asuimme kuin kotonam­me,
saunassa käytiin ja h\^ä oli löyly.
K i i t o s vain, mr. Seppä j a 'muistakaa
tulla vastavierailulle.
Juhla oli mieliinpainuva. Yleisön
joukossa vilahtivat joskus tutut, hymyi­levät
kasvot. Elämys tavallaan o l i se,
kun oli pari sen aikaista tuttua, jolloin
tähän rnaahan tultiin.
Lauantai-illan näytelmä o l i myöskin
mieliinpainuva tilaisuus, jossa J . K o s k i
papatti partoineen meidän sarnialaisteh
sydämiin. Samoin sunnuntai-illan kon­sertti
o l i hyvä, mutta sittenkin, mitä se
olisi ollut ilman sudburylaisten ylimää­räistä
ohjelmanumeroa, sillä sen perästä
ei enää kylmäkään tehnyt kiusaa. Kai­kille
yhteinen kiitos. Toivomme innos­tuksen
riittävän. Kiitos vain, arthuri-laiset.
Eihän sitä meikäläinen osaa niin k a i ­kista
kirjoittaa, mutta riittäköön kun
sanon, että Sudburyyn on taas päätetty
tulla parin vuoden perästä j a se takaa,
että juhla ön onnistunut.
Arthurissa emme saaneet ruisleipää,
joten hyssyttelimme Nipigoniin, jossa
tapasin tuttavan, leipuriliildceen omista­jan.
Kättä lyötiin, kaupat tehtiin ja
sitten Harakka pöyhisteli ukolleen höy­heniään,,
että taas oli" heila tässäkin sa­tamassa.
Mutta uskovatko ne miehet,
vaikka oli kaksi todistajaakin, uhkasi
lähteä tervehtimään, mutta ajuri hoput­ti
jo rattaille. Niin sitä sitten väristiin
kotiin päin. Tarjottiin meille välillä
kauniita järviä kaloineen, mutta nyt
olivat kiusana käiviäset. Kyllä ne p u r i ­vat.
Otsa j a korvat olivat kuin lam­paan
lapa.
K o t i i n kuitenkin päästiin.- Koetim­me
hiukan valehdella siinä kalajutussa,
mutta eiväthän ne mokomat uskoneet
enempää k u i n Soossakaan uskottiin sitä
juttua, että miehiltä olisi kalapussi jär­velle
unohtunut, jossa pussissa olivat
muka suurimmat kalat olleet. Järvellä
ei nimittäin ole.mitään paikkaa, mihin
kalapussin voisi unohtaa venettä l u ­kuunottamatta
ja veneessä ei sitä pus­sia
ollut. No, mene ja tiedä, -'kuka
sitä takaa vierasta akkaa".
X o niin, nyt on isot kalat päästetty
irti, pienet sj^öty j a meidän sakin kesä­lomasta
pn vain kaunein muisto jäl­jellä.
E i Hearstiakaan liiaksi tuomita,
kun ei siellä viinaa väkisin kenenkään
suuhun kaadettu. "^Titeenveto on, että
meillä oli kuulemisen ja näkemisen ar-
V'0!nen kesäloma.
Y k s i lohtu minulla sittenkin on. K u n
toiset katselevat kalakuviaan niin minä
näytän kuvan ja saiion. että kaloja saa
järvistä kuka tahansa, mutta kuka teis­tä
on tänä kesänä kutittanut muusin
niskaa f
H A R A K K A .
Toimituksen- huomautus. Harakka
tosiaan lähetti meille kuvan, jossa hän
- k u t i t t e i r e muusin niskaa", mutta sääs­tämme
kuvan julkaisemisen ensi joulun
aikoihin, jolloin se nähdään '^oulu*'-
julkaisussa. •
seuraa Reinolle. Niinpä sitten -.iiäärä-ajalla
astuskeliii bossiaseomlle j a ostaa
täräytin lipun Thorhildiin, vaikka en
nähnytkään matkakaveria. mutta tuu­masin,
että kaipa hän sinne osaa kun on
ennenkin ollut, m .m. C S J : n paikallisen
osaston kirjurina siellä vuosia. Enkä
siinä sitten pitkälle ehtinyt k u n huoma­sin,
että olihan se kaveri samassa bus­sissa.
Bussi se mennä hyrrytteli tasaista
vauhtia j a minä vahtasin niitä kauniita
vainioita, joita on kahden puolen tietä.
Ajattelin, että olisipa Keski-Suomen t a ­lonpojallakin
noin kivettömät pellot
niin hätäkö olisi niitä kyntää j a kylvää.
Satuin nimittäin tuntemaan juuri Kes­ki-
Suomen parhaiten sieltä vanhasta ko­timaasta.
Päästiinhän sitä sitten määränpää­hän,
otettiin huone hotellista, että on
ainakin minne yöpuulle menee. Kaveri
siinä sitten lähti katsomaan tuttaviaan
ja minä mennä mötkähdin petille, tuu­masin,
että hyvän levon jälkeenhän s i ­tä
on aivan k u i n nuoremman näköinen­k
i n , tiedä v a i k k a farmarin tyttären sit­ten
' k e t s a i s i " . ,
Iglutta kuinka lienee uni niin maitta­nutkin,
että nukahdin siinä lähelle kym­mentä,
jolloin 'kaverikin oli palannut
huoneeseensa. Olipa tavannut tutun
farmarin j a yhdessä siinä vähän jutel­tiin
asioita j a hän sanoi luulevansa, että
suomalaisilla on jossain jonkinlaiset
kekkerit sinä iltana. Lähdin heti uteli­aisuuttani
ulos kyselemään, jos kuka
autoajuri tietäisi missä ne " f i n n i e n"
tanssit on.
M u t t a heti ulos päästyäni o l i n lyöty
ällikällä enemmän kuin x-ähemmän, s i l ­lä
esivalta tarrasi olkapäähän kiinni ja
sanoi, että menepä siitä huoneeseesi k un
äsken teit häiriötä. Koetin kyllä sanoa,
että olen nukkunut koko illan, mutta
lakihan se on joka määrää, tottele pois
vain, Olin aikalailla suutuksissani i t ­sekseni,
kun olen astellut joskus isom­mankin
kylän katuja eikä esivalta ole
koskaan häiriöistä syyttänyt, mutta sit­ten
kyllä ymmärsin, että ihminenhän se
kai on se poliisikin j a ihminen onereh-tj'väinen.
Tietysti hän tunsi minut
väärin, joksikin toiseksi luuli.
Kyllä sitä tanssikyytiä "hunttasin"
kuitenkin, "mutta turhaan, kun kukaan
ei tiennyt, että on sellaisia olemassa s i ­nä
iltana ja n i i n sitä p i t i mennä nukku­maan.
Olihan ne kuitenkin olleet, jos­k
i n yksityistä laatua, ettei mitkään i l t a ­mat.
Seuraavana aamuna kaveri sitten sen
toisen kaverinsa kanssa tuli minua he^
rättämään jo sangen varhain j a sanoi­vat,
että nyt mennään suomalaiselle
farmille kylään. No siihen ei minua
tarvinnut kahta ks^rtaa kehoittaa. Auto­k
i n löydettiin heti, jolla saatiin kyytiä
j a niin sitä mentiin Hurskaisen farmil­le,
jossa vasta asukkaat olivat aamu­kahvin
juonnissa j a siihenhän sitä heti
päästiin mekin osalliseksi. Oli siinä k a i
kortteeriläisiäkin joukossa, mutta o l i sii­nä
myöskin kaksi tytärtä j a kaksi poi­kaa,
jotka taloa nyt hoitavat, kun van­hempansa
ovat muuttaneet jo manan
majoille. Olipa toinen poika niin tuke-varakenteinen,
että raskaansarjan pai­nijaksi
hän olisi komea vetonumero. 250
paunaa sanoi painavansa ja se paino ei
ole vatsassa niin kuin herroilla, vaan se
on muuten lihaksikkaassa ja ryhdik­käässä
kehossa.
Siinä kun sitten oli kahviteltu j a j u ­teltu
maailman asioita niin mi f het eh­dottivat,
että mennään istumahuonee-seen
kuulemaan soittoa, että emännät
saavat rauhassa laittaa päivällistä. K y l ­lä
hämmästykseni oli suuri kun Eugeni-poika,
se suuri mies, otti v i u l u n j a N i i l o -
Frederick A rm — k u i n k a vähän tämä
nimi merkitsee henkilölle, j o k a ei ennen
-.ole ollut täällä.
P a i k k a ' sijaitsee jylliiissä vuoristo-rannikkoseudussa
länsi-Canadassa,
muistuttaen hyvin paljon Norjan ranta­mia
j y r k k i e n j a epätasaisten rantojensa
vuoksi. Tämä lahti pistää monia maile­j
a sisämaahan ja lahden p.^hjukka, joka
on nelfd j a puoli m a i l i a pitkä, muodos­tuu
ikäänkuin järveksi, jossa on pieniä
kallioisia saaria j a y h d i s t y y luonnon te­kemällä
salmella isompaan käsivarteen,
niinkuin sitä kutsutaan.
Tuhansia jalkoja korkeat vuoret y m ­päröivät
lahden, toiset kohoten aivan
pystysuoraan vedenpinnasta. Jättiläis­mäisiä
havupuita kasvaa vuorten rin­teillä.
Kuinka voikaan näin ihana niet-sä
kasvaa aivan kuin kalliosta, vaikka
tietenkin siinä on maatakin, vaikka vain
hienompi kerros paikka paikoin.
Veden täytyy tässä lahden pohjukas­sa
olla vähemmän suolaista, koska lohi
nousee tänne kutemaan. Nousu- ja
laskuvesi vaikuttaa täällä rain pienem­mässä
määrässä.. Lukuisat vesiputouk­set
tyhjentävät lumi- j a lähdevetensä
lahteen. Nämä putoukset ovat ••erittäin
ihania. Vesi putoaa satoja jalkoja kor­keilta
kallioilta syöksyen alaspäin ja
synnyttäen viehättävän kohinan, joka
•kaikuu moneen kertaan vuorten " seixsä-mlssä.
Kun lunta on enemmän vuor­ten
huipuilla tai on satanut, syöksyy ve­si
hirveän kovalla voimalla, lennättäen
vettä usvana satojen jalkojen korkeu­delle
ilmaan.
.Aikaisin aamulla auringon noustessa
säteet leikkivät tj^men lahden kalvossa,
jättäen varjopaikat ikäänkuin kuvasti­meksi
suurille puille. Iltaisin kuun läh­tiessä
liikkeelle, valaisee se lahden poh-veli
kitaran j a kun siinä sohvalla rinna­tusten
istuen laskettelivat musiikkia t u ­lemaan,
niin se tuntui aivan kun olisi o l ­lut
juhlissa. Kyllä siinä varmaan ovat
veljeliset monta kertaa saaneet istua
ennen kun se niin h3rvin menee kuin se
heiltä menee. E i ollut väliä minkälais­ta
kappaletta halusin, kyllä se aina tuli
ja puhtaasti. Ei luulisi sellaisen käsi­varren
taipuvan niin ihaniin tahtiin ja
säveleihin kuin se p y s t y i . Samoin tuli
säestäjältäkin, mutta ei hänellä olekaan
niin tukevat käsivarret kun violistilla.
.Ajattelin siinä istuessani j a kuunnelles­sani,
että ei sitä osaa'aavistaa minkälai­sia
taideaarteita niitä on kätkettynä
suomalaistenkin keskuudessa Canadan
maaseudulla. Vielä siinä asuva mies
sanoi, että kun he ottavat toisenlaiset
soittovehkeet niin aina v a i n paranee.
Siinä sitten lähdettiin katselemaan
vähän maanviljelyskoneita ja paikkoja.
Kohtahan Jenny ja^Fanny jo kutsuivat
päivälliselle, joka maistui oikein hyväl­tä.
Tässä sivumennen sanottakoon, « t -
tä tämän perheen luonteessa täytyy olla
;muutakin kaunista ei v a i n musiikki, s i l ­lä
nämä kaksi siskoa j a kaksi veljeä asu­vat
kotiaan yhdessä, kukaan ei ole nai­misissa
vaikka nuorimmatkin jo olisi­vat
sillä iällä. Vielä yksi sisko kuului
olevan Edmontonissa Hudson Bayn
kaupassa, yksinäinen hänkin. Kotinsa
on niin nätissä kunnossa, että siinä nä­kee
huolellisten käsien jäljet. Vapaus-lehden
sanoivat tulevan, vaikka ovatkin
tämän maan syntyisiä, joten siinäkin he
seuraavat aikaansa.
Siinä sitten sattui automies tulemaan
ympärille j a kun sain kyytiä kaupun- '
k i i n . niin piti lähteä heti syönnin jäl­keen
matkaan. Kauniit kiitokset vielä­k
i n pojat j a tytöt kauniista ja vieraan­varaisesta
sunnuntaiaamupäivästär
S P O K A N E N K A L L E.
L - A U . - \ N T . A I N A , S \ ^ ' S K L T U " X 3 0 P Ä 1 V ; \ N Ä , 1950 SIVU 7