Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, August 25, 1951

              — Tarkoitan, eikö mikään sinussa
pane vastaan?
— Ei.
— Ja jos jotakin sattuu, voitko olla
vaiti?
— Voin.
—- Hyvä, luotan sinuun. Eikä se ole
varkautta. Häneltä kyllä liikenee; ku­kaan
ei joudu kärsimään.
Niin sitten kävi, että kartanon vilja-snakasiinista
alkoi hävitä viljaa. Kesti
kotvan ennenkuin hän pääsi lukkolait­teesta
perille. Eräänä päivänä havaitsi
Virtanen, se huomaamaton, kadotta­neensa
makasiinin avaimen. — Kah pa­husta,
kaipa löytyy aikanaan. Honima-si
uuden, unohti entisen. Metsässä oli
sovittu kohtauspaikka. Joskus he kes­kustelivat.
Sakari kertoi — ajatuksis­saan
hän nimitti miestä Sakariksi: ken­ties
hän olikin — miksi he piileskelivät
metsissä. —Emme me sotaa tahtoneet.
En minä näistä ermen paljoakaan tien­nyt,
sen vain tiesin, että tappaa en tah­tonut,
mutta meillä on siellä sellainen
teoreetikko. Ja yksi on runoilija. Voi­sitko
hommata paperia, kaikki on kirjoi­tettu
täyteen. — Paljon ja käsittämättö­miä
asioita vyöryi tajunan lävitse, pal­jon
häipyi tuuleen,: jokin siemen j ^ itä­mään.
Miehet olivat vainottuja henki­pattoja,
turhan tähden ei sellaisiksi ryh­dytty.
Heitä oli autettava.
Mutta huhu alkoi kiertää kylää.
Konttiska lensi metsästä letti suorana
ja — "voi pyhä yksinkertaisuus — alkoi
lienki kurkussa kertoa nähneensä . . .
ties onitä desantteja. Huhu ehätti, kar­tanoonkin.
Kyökkipiika vei sen puutar­halta
kurkkujen,, tomaattien ja persiljan
kanssa emännöitsijälle. Mitäs noista'
Kontliskan jutuista, tietäähän sen
Konttiskan. Aaveita se on nähnyt, sa­noo
korviketta hörppivä karjaldco, —
Emännöitsijä kuiskuttaa sisäkölle . . .
ei Agnes ole tunnut kuullakaa . . . si­säkkö
sipsutti rouvan puheille, rouva lii-hoitteli
herran työhuoneeseen, ja herra
tarttui puhelimeen. Konttiska oli sinä
päivänä tärkeä henkilö,
Nopeammin, nopeammin . . . yli ki­vien
ja kantojen, läpi'-risukkojen, puhki
tiheikköjen . . . — Teidät on keksitty!
Aikovat haravoida koko tienoon. — Mi­tä
sinä sanot . , . kiitos . . . linene, mene
. .kenties jo tulevat vastaasi. — Tuli­vat
vastaan. Hengitys oli onneksi jo
tasoittunut, hän maleksi vetelästi ja vä­linpitämättömästi
kohti poliisien ja har-onaatakkien
ketjua. — Hei poika, ku­kas
sinä blet! Näitkös mitään? kysele­vät
kyselemistään, ahdistavat joka ta­holta.
-—En minä mitään . . . — Vai et
onitään. No, jokos nyt on nähty jota­kin?
Töytäisy, toinen, isku iskun pe­rään:
aivankuin haluaisivat kostaa hä­nelle
sen, että heidät on yhfäkkiä haa­littu
rämpimään metsiä ja soita. Raa­haavat
mukanaan, tulee pimeä, mutta
sitä ennen löytyy joitakin merkkejä. —
Ovat paenneet! karjaisee paksu konstaa­peli.
Ja tuo kirottu kyy on käynjrt va­roittamassa,
^laa, eikös vain olekin. —
Uhkaavaa muminaa, joku tarttuu nis­kasta
ja paiskaa maahan, potkaisee. Te­kee
vieläkin kipeätä, viha vihlaisee, kun
muistaa, mitä seurasi. Pamput heilui­vat
ahkerasti, kirottiin, potkittiin. Sat­tui
niin . . . ihankuin nahka olisi kaut­taaltaan
revennyt . . . kipeätä, kipeätä,
pimenee . . . Jostakin sumun takaa kuu­luu:
— Ei heketissä, pojat, enää. Sit­ten
kaikki oli hiljaista.
Hän heräsi kylän poliisiasemalla, sel­kä
täynnä kirveleviä rakkuloita, ei kärsi­nyt
liikauttaakaan. (Poliisi pöydän ta­kana
kyseli kaikenmoista eilisestä, mi­tään
ei oltu löydetty näkyi sel\^ti. Rie-mastus
ja vahingonilo tärisyttivät ole­musta,
mutta tuloksetta. —.Eii minä mi­tään
nähnyt, omia aibojani„kulje5keKB~~
. . . — 'No menk(K>n, ei siitä mitään irti
saa. — Ahtoivat mennä. Jossakin kar­tanon
läheisyydessä tuli karjakko ^»38-
Saan. Satoi. Ikäänkuin arvaten tapah­tuneen,
pyörsi ^inpäri, otti kädestä ja
talutti lämpimään huoneeseensa. — Is­tu
siihen. — SeinälE raksutti vanha
punttikello, koreita ryijyjä ja peitteitä
joka puolella. — Annas kun katson, sa­noi
hän ja riisui puseron ja paidan. Ar-vasinhan,
ne koirankuontolaiset, siat,
hän kirosi itku kurkussa.^ Mene mahal­lesi
petille niin voitelen. — Hän voiteli
jollakin kirveltävällä aineella ja rasvasi
päälle. Antoi puhtaan paidan ja käski
nukkua- Jonkun tunnin kuluttua herät­ti
ja kehoitti syömään. Samalla kyseli
kaikenmoista. — Miksikäs olet kulku­riksi
ruvennut? Kotona pitäisi tuom­moisen
kakaran olla. — Lähtiessä antoi
kumisaappaat — no ota, ota vaan — ja
toimitti kouraan kartanosta saatavan
palkan. — Menisit kotias suoraa päätä.
Suotta maailmalla loisaat.
Ei hän kotiin mennyt. Olisivat vielä
panneet kouluun, kukaties. Toki hii&-
kasen kaihersi mieltä, kun ajatteli äiti-,
muoria, muttei auttanut. Tie houkut­teli,
uusi ympäristö, uudet ihmiset. Niin
meni sekin talvi, tuli kesä, toinen, kol­maskin.
— Hei, emäntä, ostatteko pata-harjan,
no ostakaa pois. Onkos tinat-^
tavaa, halvalla ja hyvin tinataan. —
Olihan sitä tinattavaa. Huonossa kun-iM^
sa olivat kaikki pannut, kiirt sota-ai-kanä
tinureita ei missään nähty. Iloi­nen
valkea pihalle ja täyteen touhuun.
Vihelsikin niin railakkaasti, että täytyi
emäimäinkin vetää suutaan hymyyn.
Lähitienoon kakarat seisoivat tillistellen
ja kiUistellen ymi^rillä. Ja taäs pillit
pussiin ja maantielle.
Tällä kertaa se vei sukulaisiin, suuta­rin
torppaan, ovi vasempaan vinossa.
Vieläköhän muistavat? — Päivää ta­loon.
— Päivää. — Tuvassa istui ukko-vaari
ja hänen akkansa.. Statsasteltiin,
tunnettiin, toivotettiin tervetulemaksi.
SeH^aeiirilu^a ja piilska, -jaa-ah, niin
ne ^at kuiuvat. KyseliHin, kuimneltiin,
ken^ttiin, ihnaeteltiih^ jo^^^^^t^^^ eloa ta­loon.
Tuntui ilolubiitöiselta; veitikka
leikki alinomaa silmänurkassaan. Eikä
totta tosiaan tiennyt, puhuiko asiaa vai
laskettikö omiaan. Ja juttua riitti.
— Mitäs sitä on niinkuin hommattu?
kysäisi ukko pikilankaa vetäessään.
— Noo, yhtä ja toista. Enimmäkseen
kierretty maailmaa.
— Vai maailmaa on kierretty, toistet­tiin.
Niinhän sitä isäsikin. Vieläkö
saan. Tihruisista silmistä kiilsi häpeä
ja itsehalveksunta.
Nimpä niin. Kolmas alkoi muitta
mutkitta koota kamppeitaan. Ei niitä
paljoa ollutkaan. Kaksi muuta seuraili
syrfäsihnin puuhia. .Hän tunsi heidän
katseensa ja sisäinen nauru pulppuili
hänen rinnassaan, laajeni ja oli halkais­ta
rintakeSadn. Se vaati loputonta maan­tietä
ja avarana kaartuvaa taivasta.
Mökki olikin jo pitkät ajat tuntunut ah­taalta
ja sen asukkaat muuttuneet liian
tutuiksi. Ei olisi pitänyt jäädä odotta­maan
lähtökäskyä, sillä nyt jäi T ^ O
halveksimaan itseään rohkeudenpuiit-teesta
ja a^a potemaan aika ajoittain
palaavaa omantunnontuskaa, johon ei
auttaisi piirongin päällä seisova kuva-raamättiiaan.
Jokin pieni paholainen
häaien sisimmässään pani vetämään lä­himmäisten
jouset kireälle. Vai oliko se
pohjatonta uteliaisuutta ihmiseen? Ku­ka
ties. Mutta hän tahtoi taas nauraa
auringon alla ja tuntea hiekan narskun­nan
kenkäinsä pohjissa. Hän tahtoi up­poutua
tuoksuviin heiniin ja ladon ha­tarasta
katosta tuijottaa tuikkivaa täh­teä.
Onko Uekin tilaus rndhteti-,,
. • • ' 'li
SYDÄMELLISET
9
' Ison isännän karjakeittiön pata oli to­siaan
kurjassa kimnossa. f?- Ne änunät,
haaskat, piloille ovat polttaneet, kurjat.
Isäntä seisoo vieressä, vetää piippua et­tä
kurina käy. — Kallis juttu, isäntä.—
Hä, paljonko? Ä, ^joika, pirujakos pu­helet,
kiskot, nyljet. — Älkääs nyt, ti­naakin
ihan tuhottomasti kuluu. Ja ti-nauttakaa
vaan liikkeen laskuun, puolet
pistävät hintaa lisää. —^^Ä, puolet! Ti­naa
sitten, poika. Ja jos ne ämmät, ku-taleet
vielä sen padan . . . — Tallusti
tiehensä piippu pöllyen.
Niin, sinä isoinen isäntä. Arvaisitpa
mitä sinusta ajattelen. He eivät oikein
pidä sinusta, nämä ympäristön pienelä-jät.
Kun tinailin heidän pannujaan,
kuulin yhtä ja toista. Niihin aikoihin,
kun minä synn5an, jjeijasit sinä heiltä
aUjmtmtmlle tovereUie ja ystävin.
sesta, kun tulitte meitä S?
mään omaan kotiimme keinahZ
^K^tatnen kiitos fXll
jasta, jonka meille annoUtekäv^
tinne muistoksi.
Erikoinen kUtos homman d.
^tmnpamjjHlle Ja illan ermnmUi
seka kaikesta tarjoilusta, ^utoi
kaikille jotka ottivat osaa, vaami.
vät voineet saapua tähän tilaism^
teen. Parhain kiitos tästä it^isto^
rikkaasta lamntai-illasta, jota ep-.
me tule unhoittamaan.
y-
Yi
Cl
r
i
o
o
o
i
o
Pahny Lind ja Amie
Ina Hadfield
Emmi Sato
A. Kotila
Kirsti Hintsa
Lauri HUI
A. Naamanka
W. Koski
A. Huhtala
J . Niemi
Tyyne ja Hennan Kielinen
A. Sato
L. ja H. Washington
R. ja L. Mattson
'Sylvia Hughes
A . P ä ä k k ö .
J . Esköto
Paimy Ilmonen
H. ja. M. Saari
J . Sato
I. Niemelä
Olga- ja Andy Karjala
Kaisa ja Ben Gestrin
Auneja Ragnar Lundell -
Iflna ja Eino Antilla
Lu Mattila .
S. ja E . Harrison
O. Kokko
1
t
I
t
«
c
t
c
t?
t
E
t
c
t''
t'
1'
«5
Säilyköön toveruus ja ystävyys
kefkuudessamine aina,
Stanley, Mannie ja
Aarne Rantala
. . 1774 East Pender st. |i
Vancouver- British Columbia |'
— Ei elä. Sota-aikana katosi. Vie­tiin
monttuja tekemään, sille tielle Jäi.
— Vai jäi.
Neljännellä viikolla hän sen huoma­si.
Että oli liikaa talossa. Ilmapiiri oli
muuttunut kjnräile^äksi. Ukko naput­teli
saappaanpohjia kulmat kurtussa ja
tuli päivä päivältä hiljaisemmaksi. Ak­ka
tirahteli hellan paahteessa ja antoi
nokisten patojen ja pannujen tarpeet­tomasti
kolista. Nokka punaisena pun­nitsi
hyppysissään jokaisen kahAdpavun
ennenkuin pudotti myllyn kitaan. Ei­hän
\'ieras ilmaiseksi, mutta näytti siltä.
Tiukka elämä näet veti mielen kireäk­si.
Kun elämä hetkeksi vierähti raiteil­taan,
alettiin kaivata raiteille takaisin;
kun uusi muuttui jokapäiväiseksi, py­sähdyttiin
muistelemaan mielikaipai^-
sella entistä jokapäiväisyyttä.
Eräänä aaniuna ei päipätyksestä tah­tonut
tulla loppua. Akka valitteli ruo­an
menoa ja polki vihaisena hellan ja
kaapin väliä.
— Pidähän jo kitasi, sanoi ukko vii­mein
ja sylkäsi naulan suustaan.
Akka mutristi suimsa pieneksi virvak­si
ja antoi kantapäänsä jyhkj^ lattiaan.
Molemmat väittelivät katsomasta hä­neen
ja kyräilivat toisiaan. iLausuma-ton
lähtökäsky leijaili pirtissä hellan ja
rinpallia ja irvisteli leijMivartaasta. Vih­doin
se tuli lausutuksi:
— Korjaisit sinäkin luusi tästä muu­alle,
jTähti ukko ja xt\i hartiansa ka-
KliTOS
Vilpitön kiitoksemme sukulaisille ja tuttasvillenune siitä tosiyllätyksestä jonia
järjestitte meidän kihlauksen ja talon aivajaistwi johdosta heinäkuun 29 p. 1S51.
Monet herttaiset kiitoksemme paljon pidetyistä yhteisistä lahjoista,
erikoinen kiitos alkuunpanijoille mrs. Jenny Perälle, mrs. Siviä Wiitaselle ja
kerääjille mrs. S. Nahkaselle, nturs. S. Vainiolle ja Charlie Hiilille. Kiitos
kahaikokeille kauniista kahvipöydästä.
Teille kaikille herttainen kiitos tästä muistorikkaasta päivästä.
EINO JA ARPO
R.R. 1, Kaministiquia, Ont.
•SYDÄMELLISET ONNITTELUMME
joka, vietti
70-VUOTISSYNTYMÄPÄiVÄÄNSÄ
elokuun 12 p:nä Sicamousissa, B. C.
Me allekirjoutarveet toivotamme Antille vielä paljon
valoisia onnekkaita vuosia:
Mr. ja mrs. Wm. Heinonen
Victor Pelto
M. Mattila
N. E. Dahl
Mr. ja mrs. K. Kingelin
J . Heikkona
TSryne Tiili
August Pehkonen
Mr. ja mars. J. Bflyllynieimi
J. Patama
Mrs. M. Teto, Henry ja Ray
Mr. ja mrs. Ahti Ylistö
Aino Tuomi
Jack Laitio -Silda-ffcintir
Mr. ja mrs. W. Enqvist ja perhe
SICAMOUS
Mr. ja mrs. Stodnicki
Katie ja Arvid Rinta
Jenny Johnson
Eridk Ylistö
A. Willia3nson
Mr. ja onrs. T . Rannikko
Frank Jerttla
Laura ja Arne Sirviö
Mrs. Hulda Nelson
.Lauri Niemi ja perne
Mr. ja mrs. O. Sirviö
J. Rissanen
Paul Qifford „ o^ien
Mr. ja inis. P. Karjanmaa ja Bei^
Mr. ja mrs. V. Enqvist
Merilee j a Beverley Beatty
Karin Jussi
BBinSH COLUMBIA
m
IM
m
Sivni 10 Lauantaina, elokuun 25 päivänä, 1951