1947-03-01-02 |
Previous | 2 of 12 | Next |
|
small (250x250 max)
medium (500x500 max)
Large
Extra Large
large ( > 500x500)
Full Resolution
|
This page
All
|
T A I - \ \ T A I \ \ MAALISKUUN' 1 P Ä I V Ä N Ä ' * V ^^47
t«,m,iuimi<.miMmiiniWKniiim.r^.]mm«.m.muwi;»umimm^^^^^^ ., •
\,Canadan suomalaisten viikkolehti)
Pjsbllshed and printcd by the Vapaus
Publl&blng Company Limited, 100-102
Elm Street \Vcst, Sudbury. Ontario. -
aegistered at the Post Office Dept,
Otta\va. as sccond class matter:
Tilaushinnat:
1 vuosikerta $250
6 kuukautta 1.40
3 kuukautta -75
Yhdysvaltoihin:
1 vuo.sikerta $3.10
6 kuukautta 1.80
•iuonaecn ja muttnllc alkomaiUe:
1 vuosikerta $3.75
- 6 kuukautta 2.00
Ijekki Ilmestyy jokaisen viikon lau«
«ntaina 12-sivul.sena. si.sältäen parasta
kaunokirjallista luettavaa kaikilta aloil-tÄ.
Asiamichille myönnetään 20 prosentin
palkkio.
Pyytäkää asiamlesvälineitä Jo tä-oäön.
fLMOITXJSHINNAT: Yleinen ilmoitushinta
50 senttiä palstatuumalta Ja
kerralta. Alin ilmoitushinta $2.00. Alin
maksu kuolinilmoituksesta $3.00 ynnä
j\j .venttiä joKal.selta muistovärsyltä tai
Klito.^ilauscelta. Erikoishinnat pysyvistä
limoltuksist^. Tilajiäisllmoittajien on
lanetcttiivä maksu etukäteen.
Kaikki Liekille tarkoitetut maksu- '
osoitukset on ostettava kustantajan nir
meen: Vapaus Publishing Company
Limited. . '
Kustantaja ja painaja: Vapaus Publishing
Company Limited, 100-102 Elm
ötreet West, Sudbury. Ontario
Toimittaja A. Päiviö.
LielUciin aJjotut kh-Joitukset osoitettava:
LIEKKI
P.O. Box G9 Sudbury, OnL
Toimituksen kulmasta
Hliitntnv, toimimme, taistelemme
aikamme ja — kuolemme pois. Sc
on tuttu ja järkähttimätöu luonnonlaki.
Jatkuvasti saapuu viestejä sieltä
täältä yli mantereen, ettii se ja se
vanha yftteistoiminnoissatnme uura^i-ta
ja ja Canadan pioneeri on kuollut.
Tämä erityisesti koskee nyt
kansalaistemme vanhinta polvea, niitä,
jotka siirtolaisuuden suurimmillaan
ollessa, vuosisadan vai/iteessc,
vä/iän ennen tai väkän jJlkeen sen,
saaphivat nuorina ja toivorikkaina
tähän maahan ja joista monet ovat
olleet karuun korpeen kohonneiden
farmien raivaajia ja alkavien teollisuuskylien
ensimmäisiä asukkaine.
Ymmärrämme, kuinka luonnollista
on heihin kohdistuva tovereiden kaipaus
ja kuinka oikeutettua heille o-mistetut
yksinkertaiset muistosanat.
Tuo on laita tilliäkin ympäristiitlä.
Yhtenään saamme saatella noita vanhoja
veteraaneja viimeisellä matkallaan.
Juuri tänään taas on sellainen
tilaisuus, kun Finnish-haalilta saattelemme
maan poveen vuodesta toiseen
yhteistoiminnoissamme nähdyn
toverimme .Xestor .Ihon. Hän tosin
ei kuollut vanhuuttaan, niinkuin sanotaan,
vaan aivan odottamatta sydäntaudin,
sydämen veritulpan johdosta
S6 vuoden ikäisenä. Mutia
''vanhaan kaartiin" hänkin kuului,
koska oli 37 vuotta tällä seudulta
elänyt ja kaiken aikaa ollut suomalaisten
työläisten yhteistoiminnan
kannattaja ja edistäjä, ja vielä e-n>
mmän, lukeutui Canadan Suomalaisen
Järjestön ja Vapauden peru^-
tajitn kantajoukkoon, luosikausi.j
hän pahveli CSJ.n paikallisen osaston
johtokunnassa, puheenjohtajana, rahastonhoitajana
VW., ja myöskin 16
vuotta Vapauden IchtiUJkkecu johtokunnassa
sekä liikkeen presidenttinä.
Jokainen poistuu aikanaan, mutta
elämä ja toiminta jatkuu. Toivottavasti
vainajien omaiset aina tämän
muistaen kantavat rohkeina surun-jallinen
nKjrkinIä on päi\-ätiy huhtik.
4 p:nä
Perintökeiloni
Kerron teille muutamin sanoin
perintökellostani, jota näette minun
uskollisesti kantavan oikeassa
ranteessani. Olen saanut sen
isoäidiltäni, jota me kaikki hänen
lastensalapset kutsuimme mummuksi,
hänen vielä eläessään.
Tärnän kellon historiikki alkaa
vuodelta 1903. Se on silloin ostettu,
isoäitini jä isoisäni ollessa niin
sanotuilla kihlamarkkinoilla. Silloin
mummuni nuorena, ^oijnelli-sena
morsiamena sai tämän ajan-näyttäjän
käsivarteensa. Siitä
saakka se on seuranr^ut häntä läpi
elämän maidan polun ja osoittanut
hänelle ajan kulun, katsoi-
^ pa hän sitten iloisena tai läpi
kyynelten osoittimien uurasta
rientoa.
Mummuni viimeisinä elinvuosina
sai kello ansaitun levon
mummuni piirongin laatikossa.
Mutta sen ei tarvinnut tuntea it-^^
seään hyljätyksi eikä yksinäiseksi,
sillä usein isoäitini otti sen käteensä
ja katseli tuotu muistoesinettä,
palauttaen mieleensä
sen hetken ,jollpin hän ensimmäisen
kerran sen taulua katseli, .
Paljon tietäisi kelloni kertoa,
jos puhua osaisi. Se kertoisi
meille^ suornalaisesta äidistä, joka
ei laskenut kulumaan yhtäkään
osoittimien liikahdusta, etr
. tei itseään säästämättä uurastanut
perheensä eteen.
Mutta kaikki me vanhenemme,
niin elottomat kuin elollisetkin.
Ajan hammas on puraissut kel- '
loonikin pahan loven. En siitä
kuitenkaan- muisto esinettäni
moiti. En kiristele hampaitani
sille .joskin se toisinaan hieman
juksaa. Nurisematta tptean,
että jonkun aikaa se kulkee tunnin
jopa kaksikin jäljessä, koska
ei pysty seuraamaan oikeaa aikaa.
Toisinaan huomaan vanhankin
innostuneen jäljittelemään
nykyajan tapoja ja ottaneen
vaarin aikakautemme tunnussanasta
"kiire".—Tiedän kuitenkin,
ettei se tee t,uota tahallaan,
vaan yrittää, vanhuudestaan
huolimatta, palvella minua
yhtä uskollisestikin, kuin on aikoinaan
palvellut isoaitiänikin.
Kuljetin tätä kelloani kellosepässäkin,
mutta siellä eräs hyväntahtoinen
setä sanoi:" Kuoret
ovat hyvät, mutta rattaat, ne ovat
pahasti kuluneet ja sille taudille
minä en mahda mitään."
Pystyasennossa ollessaan se
näyttää melkein oikean ajan. Siis
tuollainen pieni oikku. Jokaisella
vanhalla kellollahan on oikkunsa.
Pitihän sen eräänkin kotihengettären
herätyskellon riippua
seinässä toisesta jalastaan ja sen
sisuksiin piti kaataa kerran viikossa
mustikkasoppaa, ennenkuin
se suostui näyttämään oikean
ajan.
Minä en ole kelloani vielä mustikkasopalla
mairitellut, enkä sitä
aio tehdäkään, vaan mairittelen
sitä hellillä silmäyksillä ja
kuiskaan sille: "Kulje omaa tah-sa,
varsinkin tictikssään, että pois-ntennyi
on suorittamtt arvokkaan
päivätyön, — AF, '
tiasi,.raks perintökeiloni,- Minä
osaan jo suhtautua määrätyin
varauksin osoittimiesi asentoihin,"
- . ^
LAUIII SAARISTO.
Kdrvdsfa pakinaa
Tämä Liekki Ja sen lukijat ovat
sellaisia että niille pitää kettoa kaikki
ilonsa, surunsa ja elämänkoftimel-..
luksensa. Joku aita takaperin kertoi
eräs emäntä, kuinka hän vahingossa
ripotteli suolaa pullien päälle.
.Ajattelin silloin, että tuo nyt ei ollut
vahinko eikä mikään minun vähin:'-,
koni rinnalla. Kerronko?.
Pari vuotta sitten meillä laitettiin
tätä vanhaa tönöä vähän ajanmukaisempaan'
kuntoon" ja täytyi 'kaikki
ruokatavarat, astiat ja^ muutkin' ta"'
varat, joitä 44 yuotta asutussa talossa
on kerääntynyt aikalailla, sijoittaa
yhteen huoneeseen. Koko tal«ST
oli kuin Jerusalemin hävitys. Minulla
oli vuoro te^hdä haalille kahvipullaa.
Niinpä oli tullut juuri samankokoinen
suola- ja sokeripussi vierekkäin,
ja kun laitoin taikinan kaikkie.a
sääntöjen mukaan, niin olinkin ottanut
sen suolapussin käytäntöön.
Mittasin neljä kahvikuppia sitä luultua
sokeria (eikö jo kieltänne kirvele?)
ja vastasin taikinan. Se tuntui
vähän käsissä omituiselta, mutta
enhän minä sitä maistellut, kun ei ole
tapani taikinaa syödä. Niinpä vain
rauhallisesti peittelin sen nousemaan
ia aamulla kello viisi nousin leipomaan.
Tapani on aina heti yläkerran
rappusilta vilkaista, että miltä
näyttää, onko kansi koholla. Ei ollut.
Hyökkäsin aukaisemaan kantta.
Ei ollut inahtanutkaan, oli vairi
kuin hikipisaroissa raukka • kun-oli
yrittänyt parhaansa. Silloin maistoin
ia niin oli kuin tulta. Ajatelka.1
— 4 kahvikupillista voisuolaal Jo
tuli muorille hätä. "Kello 7 iltaan
piti olla pullat haalilla. Ja nyt^tie-sin,
ettei ollut tuoretta hiivaa koto-na,
ja suretti se tiukalla ole\'a voi-paunakin,
mutta kauppaan pääsisin
vasta kello 8. Olin tulisilla hiilillä. ^
Ja kun viimein pääsin kauppaan, ei
sielläkään ollut tuoretta hiivaa. Kyllä
siinä ei paljon jalka painanut kun
läksin kiertämään naapureita. Vasta
kolmannesta talosta sain ja kello
oli jo ehtinyt puolikymmeneen.
Niin kannoin ensimmäisen taikinan
mäkeen ja rupesin toisia laittamaan.
, Onneksi ei suola ja jauhoi
olleet kortilla, ettei niitä tarvinnut
surra. Ja — illalla oli kuin olikm
lämpim^ pullat haalilla niinkuin ei
olisi hätää ollutkaan. Vieläpä kertoivat
maistuneen tuskan pullat oikein
hyville. Mutta sen perästä en
ole uskonut maistamatta sokeripu>-
sista ja myöskin taikinaa, ja aina
vielä kauhu karmaisee rintaa ennen
maistamista.
ISCÄITI.
Sumnintäiaamuna varhain
tuli tieto tilin suruUiheiii
että yhden joukosta parhaan
vihne yö oU viimeinen. —
Hän innolla taisielun:teiliä
oli joukossa työläisten,
siks' kaihoten muistavi häntä
tämä joitkko nyt vaieten.
Ilomielellä kulttuurihuqneet
oli valmis h-Sn rakefitamaan,
siks* viimeisen levon hälle suomme
povess' uuden tään kotimaan.
Sitä työtä, mi kesken jäi häitä,
jäämme joukolla jatkamaan
ja nouseva polvi je aina
tulee rivimme täyttämJän.
Omaiset, älkäätte snrko,'
hän päätti vain päivän työn.
Viiineinen hetki myös meille
aivan varmasti kerran lyö.
tun yksin hiljaa, ties kuinka
kasan ja käyn läpi moneen kertaan
tuon paljon puhuvan kirjan.
Tuossa katselen äitiäni, joka tou-huaan
uunin luona, reumatismin
nysytröimin sormin, sydänvian
sinertämin huulin, selkä kumarassa,
harmaat hiukset niskassa
pienellä sykkyrällä." Hänkin on
siirtynyt jo sinne, missä elämän
tarina on eletty eikä enää mitään
toivota. Tuossa on isäni, suiH-es-sa
tuvassa pöydän'ääressä lukien
sanomalehteä hyvätuulisen
näköisenä kuten aina ennen.
Koetan kurkistaa mitä lehteä hän
lukee, vaan en saa selvää. Lue
vain, lue minunkin puolestani,
kun minä en viitsi. Tuossa on
koko sukuni koolla samassa pöydässä
joulupäivällisellä. Siellä
minäkin olisin toivonut olevani,
mutta välillämme on valtameri.
Tuossa se, ja se. Monta on sotavuosina
siirtynyt sen rajan taakse
josta ei palata. Heillä jokaisella
on omä elämäntarinansa,
josta suku on kuullut yhtä ja
toista, vaan jonka pieni kumpu
säilyttää salaisuutenaan iloineen
ja suruineen. Sitä salaperäisyyden
vei^a en halua nostaa.
Kas, en huomannutkaan, kuinka
aika livahti nopeastif On oikein
mukavaa istua täällä yksin
sisällä. Uskonpa, etten toivoisi
nyt mitään tähän lisää; jos kysyttäisiin
yhtäkkiä, vaan jos olisin
ulkyi^p, niin toivoisin tänne mökkiin
sisälle. Ulkona tuulee ja on
pimeä. Ihmiset kulkevat kiirein
askelin, nenä piinaisena, hartiat
kyttyrässä jäisellä kadulla.
Panen tuohon pisteen ja toivon
että nenä ja poskipäät jäisiväit
teiltä ystävät tänä talvena paleltumatta.
ULLA.
Löysin seuraa
Miten hirveän pitkä ilta! Kirjoja
olisi joilla voisi lyhentää iltaa,
mutta laiskottaa niin, etten
viitsi lukeakaan. Silloin tulee
mieleeni vanha valokuva-albumi.
Otan sen ja on kuin siirtyisin
kymmeniä vuosia taaksepäin. Is-
Subway-matlaistaiat
— huomatkaa!
.Tokion lehdet kertovat:
Eräs japanilainen matkustaja lujitti
iiseiiän junan äkkinäisen pysähtymisen
varalta. Sitä tehdessään hänen
vyönsä katkesi. Vaunu oli min
tiiynn^. väkeä, ellei mies voinut painaa
käsiään alas kannattaakscen putoavia,
housujaan. Joku ulos menevistä
matkustajista sotkeutui housuihin
ja kiskoi ne mukanaan ulos
vaunusta.
Object Description
| Rating | |
| Title | Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, March 1, 1947 |
| Language | fi |
| Subject | Finnish Canadians -- Ontario -- Sudbury -- Newspapers |
| Publisher | Vapaus Pub. Co |
| Date | 1947-03-01 |
| Type | application/pdf |
| Format | text |
| Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
| Identifier | Liekki470301 |
Description
| Title | 1947-03-01-02 |
| OCR text | T A I - \ \ T A I \ \ MAALISKUUN' 1 P Ä I V Ä N Ä ' * V ^^47 t«,m,iuimi<.miMmiiniWKniiim.r^.]mm«.m.muwi;»umimm^^^^^^ ., • \,Canadan suomalaisten viikkolehti) Pjsbllshed and printcd by the Vapaus Publl&blng Company Limited, 100-102 Elm Street \Vcst, Sudbury. Ontario. - aegistered at the Post Office Dept, Otta\va. as sccond class matter: Tilaushinnat: 1 vuosikerta $250 6 kuukautta 1.40 3 kuukautta -75 Yhdysvaltoihin: 1 vuo.sikerta $3.10 6 kuukautta 1.80 •iuonaecn ja muttnllc alkomaiUe: 1 vuosikerta $3.75 - 6 kuukautta 2.00 Ijekki Ilmestyy jokaisen viikon lau« «ntaina 12-sivul.sena. si.sältäen parasta kaunokirjallista luettavaa kaikilta aloil-tÄ. Asiamichille myönnetään 20 prosentin palkkio. Pyytäkää asiamlesvälineitä Jo tä-oäön. fLMOITXJSHINNAT: Yleinen ilmoitushinta 50 senttiä palstatuumalta Ja kerralta. Alin ilmoitushinta $2.00. Alin maksu kuolinilmoituksesta $3.00 ynnä j\j .venttiä joKal.selta muistovärsyltä tai Klito.^ilauscelta. Erikoishinnat pysyvistä limoltuksist^. Tilajiäisllmoittajien on lanetcttiivä maksu etukäteen. Kaikki Liekille tarkoitetut maksu- ' osoitukset on ostettava kustantajan nir meen: Vapaus Publishing Company Limited. . ' Kustantaja ja painaja: Vapaus Publishing Company Limited, 100-102 Elm ötreet West, Sudbury. Ontario Toimittaja A. Päiviö. LielUciin aJjotut kh-Joitukset osoitettava: LIEKKI P.O. Box G9 Sudbury, OnL Toimituksen kulmasta Hliitntnv, toimimme, taistelemme aikamme ja — kuolemme pois. Sc on tuttu ja järkähttimätöu luonnonlaki. Jatkuvasti saapuu viestejä sieltä täältä yli mantereen, ettii se ja se vanha yftteistoiminnoissatnme uura^i-ta ja ja Canadan pioneeri on kuollut. Tämä erityisesti koskee nyt kansalaistemme vanhinta polvea, niitä, jotka siirtolaisuuden suurimmillaan ollessa, vuosisadan vai/iteessc, vä/iän ennen tai väkän jJlkeen sen, saaphivat nuorina ja toivorikkaina tähän maahan ja joista monet ovat olleet karuun korpeen kohonneiden farmien raivaajia ja alkavien teollisuuskylien ensimmäisiä asukkaine. Ymmärrämme, kuinka luonnollista on heihin kohdistuva tovereiden kaipaus ja kuinka oikeutettua heille o-mistetut yksinkertaiset muistosanat. Tuo on laita tilliäkin ympäristiitlä. Yhtenään saamme saatella noita vanhoja veteraaneja viimeisellä matkallaan. Juuri tänään taas on sellainen tilaisuus, kun Finnish-haalilta saattelemme maan poveen vuodesta toiseen yhteistoiminnoissamme nähdyn toverimme .Xestor .Ihon. Hän tosin ei kuollut vanhuuttaan, niinkuin sanotaan, vaan aivan odottamatta sydäntaudin, sydämen veritulpan johdosta S6 vuoden ikäisenä. Mutia ''vanhaan kaartiin" hänkin kuului, koska oli 37 vuotta tällä seudulta elänyt ja kaiken aikaa ollut suomalaisten työläisten yhteistoiminnan kannattaja ja edistäjä, ja vielä e-n> mmän, lukeutui Canadan Suomalaisen Järjestön ja Vapauden peru^- tajitn kantajoukkoon, luosikausi.j hän pahveli CSJ.n paikallisen osaston johtokunnassa, puheenjohtajana, rahastonhoitajana VW., ja myöskin 16 vuotta Vapauden IchtiUJkkecu johtokunnassa sekä liikkeen presidenttinä. Jokainen poistuu aikanaan, mutta elämä ja toiminta jatkuu. Toivottavasti vainajien omaiset aina tämän muistaen kantavat rohkeina surun-jallinen nKjrkinIä on päi\-ätiy huhtik. 4 p:nä Perintökeiloni Kerron teille muutamin sanoin perintökellostani, jota näette minun uskollisesti kantavan oikeassa ranteessani. Olen saanut sen isoäidiltäni, jota me kaikki hänen lastensalapset kutsuimme mummuksi, hänen vielä eläessään. Tärnän kellon historiikki alkaa vuodelta 1903. Se on silloin ostettu, isoäitini jä isoisäni ollessa niin sanotuilla kihlamarkkinoilla. Silloin mummuni nuorena, ^oijnelli-sena morsiamena sai tämän ajan-näyttäjän käsivarteensa. Siitä saakka se on seuranr^ut häntä läpi elämän maidan polun ja osoittanut hänelle ajan kulun, katsoi- ^ pa hän sitten iloisena tai läpi kyynelten osoittimien uurasta rientoa. Mummuni viimeisinä elinvuosina sai kello ansaitun levon mummuni piirongin laatikossa. Mutta sen ei tarvinnut tuntea it-^^ seään hyljätyksi eikä yksinäiseksi, sillä usein isoäitini otti sen käteensä ja katseli tuotu muistoesinettä, palauttaen mieleensä sen hetken ,jollpin hän ensimmäisen kerran sen taulua katseli, . Paljon tietäisi kelloni kertoa, jos puhua osaisi. Se kertoisi meille^ suornalaisesta äidistä, joka ei laskenut kulumaan yhtäkään osoittimien liikahdusta, etr . tei itseään säästämättä uurastanut perheensä eteen. Mutta kaikki me vanhenemme, niin elottomat kuin elollisetkin. Ajan hammas on puraissut kel- ' loonikin pahan loven. En siitä kuitenkaan- muisto esinettäni moiti. En kiristele hampaitani sille .joskin se toisinaan hieman juksaa. Nurisematta tptean, että jonkun aikaa se kulkee tunnin jopa kaksikin jäljessä, koska ei pysty seuraamaan oikeaa aikaa. Toisinaan huomaan vanhankin innostuneen jäljittelemään nykyajan tapoja ja ottaneen vaarin aikakautemme tunnussanasta "kiire".—Tiedän kuitenkin, ettei se tee t,uota tahallaan, vaan yrittää, vanhuudestaan huolimatta, palvella minua yhtä uskollisestikin, kuin on aikoinaan palvellut isoaitiänikin. Kuljetin tätä kelloani kellosepässäkin, mutta siellä eräs hyväntahtoinen setä sanoi:" Kuoret ovat hyvät, mutta rattaat, ne ovat pahasti kuluneet ja sille taudille minä en mahda mitään." Pystyasennossa ollessaan se näyttää melkein oikean ajan. Siis tuollainen pieni oikku. Jokaisella vanhalla kellollahan on oikkunsa. Pitihän sen eräänkin kotihengettären herätyskellon riippua seinässä toisesta jalastaan ja sen sisuksiin piti kaataa kerran viikossa mustikkasoppaa, ennenkuin se suostui näyttämään oikean ajan. Minä en ole kelloani vielä mustikkasopalla mairitellut, enkä sitä aio tehdäkään, vaan mairittelen sitä hellillä silmäyksillä ja kuiskaan sille: "Kulje omaa tah-sa, varsinkin tictikssään, että pois-ntennyi on suorittamtt arvokkaan päivätyön, — AF, ' tiasi,.raks perintökeiloni,- Minä osaan jo suhtautua määrätyin varauksin osoittimiesi asentoihin," - . ^ LAUIII SAARISTO. Kdrvdsfa pakinaa Tämä Liekki Ja sen lukijat ovat sellaisia että niille pitää kettoa kaikki ilonsa, surunsa ja elämänkoftimel-.. luksensa. Joku aita takaperin kertoi eräs emäntä, kuinka hän vahingossa ripotteli suolaa pullien päälle. .Ajattelin silloin, että tuo nyt ei ollut vahinko eikä mikään minun vähin:'-, koni rinnalla. Kerronko?. Pari vuotta sitten meillä laitettiin tätä vanhaa tönöä vähän ajanmukaisempaan' kuntoon" ja täytyi 'kaikki ruokatavarat, astiat ja^ muutkin' ta"' varat, joitä 44 yuotta asutussa talossa on kerääntynyt aikalailla, sijoittaa yhteen huoneeseen. Koko tal«ST oli kuin Jerusalemin hävitys. Minulla oli vuoro te^hdä haalille kahvipullaa. Niinpä oli tullut juuri samankokoinen suola- ja sokeripussi vierekkäin, ja kun laitoin taikinan kaikkie.a sääntöjen mukaan, niin olinkin ottanut sen suolapussin käytäntöön. Mittasin neljä kahvikuppia sitä luultua sokeria (eikö jo kieltänne kirvele?) ja vastasin taikinan. Se tuntui vähän käsissä omituiselta, mutta enhän minä sitä maistellut, kun ei ole tapani taikinaa syödä. Niinpä vain rauhallisesti peittelin sen nousemaan ia aamulla kello viisi nousin leipomaan. Tapani on aina heti yläkerran rappusilta vilkaista, että miltä näyttää, onko kansi koholla. Ei ollut. Hyökkäsin aukaisemaan kantta. Ei ollut inahtanutkaan, oli vairi kuin hikipisaroissa raukka • kun-oli yrittänyt parhaansa. Silloin maistoin ia niin oli kuin tulta. Ajatelka.1 — 4 kahvikupillista voisuolaal Jo tuli muorille hätä. "Kello 7 iltaan piti olla pullat haalilla. Ja nyt^tie-sin, ettei ollut tuoretta hiivaa koto-na, ja suretti se tiukalla ole\'a voi-paunakin, mutta kauppaan pääsisin vasta kello 8. Olin tulisilla hiilillä. ^ Ja kun viimein pääsin kauppaan, ei sielläkään ollut tuoretta hiivaa. Kyllä siinä ei paljon jalka painanut kun läksin kiertämään naapureita. Vasta kolmannesta talosta sain ja kello oli jo ehtinyt puolikymmeneen. Niin kannoin ensimmäisen taikinan mäkeen ja rupesin toisia laittamaan. , Onneksi ei suola ja jauhoi olleet kortilla, ettei niitä tarvinnut surra. Ja — illalla oli kuin olikm lämpim^ pullat haalilla niinkuin ei olisi hätää ollutkaan. Vieläpä kertoivat maistuneen tuskan pullat oikein hyville. Mutta sen perästä en ole uskonut maistamatta sokeripu>- sista ja myöskin taikinaa, ja aina vielä kauhu karmaisee rintaa ennen maistamista. ISCÄITI. Sumnintäiaamuna varhain tuli tieto tilin suruUiheiii että yhden joukosta parhaan vihne yö oU viimeinen. — Hän innolla taisielun:teiliä oli joukossa työläisten, siks' kaihoten muistavi häntä tämä joitkko nyt vaieten. Ilomielellä kulttuurihuqneet oli valmis h-Sn rakefitamaan, siks* viimeisen levon hälle suomme povess' uuden tään kotimaan. Sitä työtä, mi kesken jäi häitä, jäämme joukolla jatkamaan ja nouseva polvi je aina tulee rivimme täyttämJän. Omaiset, älkäätte snrko,' hän päätti vain päivän työn. Viiineinen hetki myös meille aivan varmasti kerran lyö. tun yksin hiljaa, ties kuinka kasan ja käyn läpi moneen kertaan tuon paljon puhuvan kirjan. Tuossa katselen äitiäni, joka tou-huaan uunin luona, reumatismin nysytröimin sormin, sydänvian sinertämin huulin, selkä kumarassa, harmaat hiukset niskassa pienellä sykkyrällä." Hänkin on siirtynyt jo sinne, missä elämän tarina on eletty eikä enää mitään toivota. Tuossa on isäni, suiH-es-sa tuvassa pöydän'ääressä lukien sanomalehteä hyvätuulisen näköisenä kuten aina ennen. Koetan kurkistaa mitä lehteä hän lukee, vaan en saa selvää. Lue vain, lue minunkin puolestani, kun minä en viitsi. Tuossa on koko sukuni koolla samassa pöydässä joulupäivällisellä. Siellä minäkin olisin toivonut olevani, mutta välillämme on valtameri. Tuossa se, ja se. Monta on sotavuosina siirtynyt sen rajan taakse josta ei palata. Heillä jokaisella on omä elämäntarinansa, josta suku on kuullut yhtä ja toista, vaan jonka pieni kumpu säilyttää salaisuutenaan iloineen ja suruineen. Sitä salaperäisyyden vei^a en halua nostaa. Kas, en huomannutkaan, kuinka aika livahti nopeastif On oikein mukavaa istua täällä yksin sisällä. Uskonpa, etten toivoisi nyt mitään tähän lisää; jos kysyttäisiin yhtäkkiä, vaan jos olisin ulkyi^p, niin toivoisin tänne mökkiin sisälle. Ulkona tuulee ja on pimeä. Ihmiset kulkevat kiirein askelin, nenä piinaisena, hartiat kyttyrässä jäisellä kadulla. Panen tuohon pisteen ja toivon että nenä ja poskipäät jäisiväit teiltä ystävät tänä talvena paleltumatta. ULLA. Löysin seuraa Miten hirveän pitkä ilta! Kirjoja olisi joilla voisi lyhentää iltaa, mutta laiskottaa niin, etten viitsi lukeakaan. Silloin tulee mieleeni vanha valokuva-albumi. Otan sen ja on kuin siirtyisin kymmeniä vuosia taaksepäin. Is- Subway-matlaistaiat — huomatkaa! .Tokion lehdet kertovat: Eräs japanilainen matkustaja lujitti iiseiiän junan äkkinäisen pysähtymisen varalta. Sitä tehdessään hänen vyönsä katkesi. Vaunu oli min tiiynn^. väkeä, ellei mies voinut painaa käsiään alas kannattaakscen putoavia, housujaan. Joku ulos menevistä matkustajista sotkeutui housuihin ja kiskoi ne mukanaan ulos vaunusta. |
Tags
Comments
Post a Comment for 1947-03-01-02
