Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, December 11, 1943

              V, a Durin e dmd
(Canadan suomalaisten viikkolehti)
Published and printed by the Vapaus
Publishing Company Limited. 100-102
Elm Street West. Sudbiuy, Ontario.
Reglstered at the Post Office Dept.,
Ottawa, as second class matter:
Tilaushinnat:
1 vk. $2.00
6 kk. 1.10
3 kk 60
Yhdysvaltoihin:
1 vk $250
6 kk. .....1.40
Suomeen ja muualle ulkomaille:
1 vk, $3,00
6 kk 1.65
Liekki ilmestyy jokaisen viikon lau­antaina
12-sivulsena, sisältäen parasta
kaunokirjallista luettavaa kaikilta aloil­ta.
Asiamiehille myöhnnetään 20 prosen­tin
palkkio.
Pyytäkää asiamiesvälineitä jo tä­nään.
•
ILMOITUSHINNAT: Yleinen ilmoi­tushinta
40 senttiä palstatuumalta ja
kerralta. Alin ilmoitushinta $1.00. Alin
maksu kuolinilmoituksesta $2.00 ynnä
50 senttiä jokaiselta muistovärsyltä tai
kiitoslauseelta. Erikoishlmiat pysyvistä
ilmoituksista. Tilapäisilmoittajien on
lähetettävä maksu etukäteen.
Kaikki Liekille tarkoitetut maksu-osoitukset
on estettävä kustantajan ni­meen:
Vapaus Publishing Company
Limited.
Kustantaja ja painaja: Vapaus Pub­lishing
Company Limited, 100-102 Elm
Street West, Sudbury. Ontario
Toimittaja A. Päiviö
Liekkiin aijotut kirjoitukset osoi­tettava
:
LIEKKI
P.O. Box 69 Sudbury. Ont,
KÄl-NTI LÖFBERGILLÄ
Löfbergille oli synnytyslaitokselta
käsin jo soitettu vapunpäivänä Val­purin
vihillä kä>Tinistä. Nuorelle pa­rille
tuotiin sieltä häälahjaksi sänky
kaikkine siihen kuuluvine välineineen
patjasta peitteihin saakka, astiaka-lusto
ja ylioppilaslakillinen hienoja
sukläamakeisia —. silloisen "hienon
tavan mukaan". Lakissa oli kortti,
johon oli kirjoitettu: "Esikoinen ol­koon
poika, ja ylioippilas."
Nuorikko oli <jo pitemmän aikaa
suunnitellut oman liikkeen perusta­mista,
mutta siinä tarvittiin luottoa.
Valpuri päätti lähteä Löfbergille a-siasta
puhumaan. Olihan isäntä itse
kovin rohkaissut siinä suhteessa. —
Eikä siinä suhteessa vastuksia eteen
tullutkaan. Löfberg lupasi auliisti
auttaa ja antaa tavaraa kyllin paljon,
jotta alkuun pääsee. Sanoipa vielä,
ettei takaisin maksulla olisi mitään
kiirettä.
Vilho oli käynyt naapuripitäjässä
K:n kylässä tiedustelemassa siellä
vuokrattavaksi ilmoitettuja liikehuo-neita.
Ne vuokrattiin ja sisään muu­tettiin
jo toukokuun lopipupuolella.
"Leipomo- kahvila ja ruokatavara-liike"
avattiin. Valpuri piti huolen
leipomosta, Vilho ruokatavarakaupas­ta.
Kaksi tuttua tyttöä oli lähtenyt
heidän mukaansa kaupungista ja ky­lästä
saatiin vielä toiset kaksi siihen
apulaisiksi.
• K:n kylässä oli elämä vilkasta nii­hin
aikoihin. Siellä oli lähellä paljon
metsätyöläisiä metsätöissä ja kaksi
sahalaitosta oli kylässä.
Yöllä oli leivottu ja aamulla aloi­tettiin
liike. PBtkukylässä ei kestä
kauan kuin siellä kaikki asiat tiede­tään.
Niinpä heti ensimmäisenä aa­muna
työnt3n sisään tukkilaisia. Nel­jäkymmentä
tuli heti yhdessä nipus­sa.
Emäntäväki oli hämmästynyt
moisesta miestulvasta — !ja aina vain
tuli lisää, rehtiä tukkipoikia, toinen
toistaan komeampia. Ei suotta ker­rota
vanhoissa suomalaisissa näytel­missä
tukkilaisten reippaudesta ja
rehtiydestä.
Kun ei paikkakunnalla ollut ruo­kailupaikkoja,
niin liikettä näytti
riittävän, sen kuin työtä jaksoi teh­dä.
Alku näytti lupaavalta. Nuoria
kun olivat, niin voimaa riitti ja innos­tusta.
Mutta elämä näyttää valoisia puo­liaan
hetken, kunnes tulee pilvi ja
peittää . . .
M.AL VIINA.
Toimituksen kutma^d
Hyvällä mielellä voimme mainita,
että Liekin levikki laajeni vähäsen
marraskuullakin. Siis samaan aikaan
kun Vapaudella oli levitysryntäys,
jolla saavutettiin sille äseje]ttti_ pää­määrä.
— Toinen ilmiö kansan suo­siosta
on Vapauden konerahaston
haastevyöry, joka on jq menossa kah-dcksanneUa
tuhannella, vaikka pää­määrä
oli vain kohuetuhatta. ^
* * *
Joulukirjallisuutta meillä tidee ole­maan
vähän, ci ole nmhdollisutftta
mistään päin paljoa saadakaan. On
siis pidettävä sitä parempana se ^ähä,
mikä on, nim. Vapauden talvijulkai-su
"Joulu", joka juuri valmistuneena
tuotiin tuohon pöydällemme näyt­teeksi.
Kansilehti on aistikas ja ajan­kohtainen
jq samoin sisältö, josta an­taa
kuvan seuraava luettelo: Toimi­tukselta,
Jouliimiettdtä, Kuljetulta
taipaleelta, Metsäty"Iäisillä osansa
fasismin hävittämises ä, Soivat kellot
— ajan kellot, Opp'kaamme laitto-muusajan
kokemuksista, Kappale Ca­nadan
Itistoriaa — Riel, Manitoban
perustaja, Rakastan, Pelon vallassa,
Utiio on tullut olemaan Sudburyyn,
Miten pitää tehdä hyökätessä, Labor-
Progrcssive puolueen perustava ko­kous,
Aine ja sen parempi ymmärtä­minen
ja hyväksikäyttäminen. Luku­taidoton
nainen, Intia, nälänhätä ja
talonpojat. Meidän mcriväkemme,
Sotilaan vaimo, entä nyt?, Kiinan ti­lanne.
Äiti, Sodan raatelema Harkov,
Muistelmia, "Vihtori kaartenista",'
Uuden ajan airut, ja Minun lapseni.
Kuvia on julkaisussa yli 30, kaikki
hyviä ja toiset erityisesti ajankohtai­sesti
arvokkaita. Ja tuo .^aikki mak­saa
vain 30 senttiä.
• * *
Kiitos vitsien lähettäjille, erittäin­kin
Hugo HemmiläUc, joka niitä lä­hetti
samaUa kertaa oikein Porvoon
mitalia ja kaikki käyttökelpoisia. —
Laina V. muisti'runoilla ja Joku jou­kosta
joulunmistelmalla. — AP.
uistojen mat ta
liittolaisvaltainen puolue, sosialisti-puolueen
eräs-ryhmä ja Catalonian
yhdistynyt sosialistipuolue, vastus­tavat
sen suunnitelmia.
/ ^ L E N tässä, ajatuksissani elänyt
V^' muistojeji mailla Ja siihen on ol­lut
syynä S^y^lan kirja "Suomesta
Sointulaan".
Olen lukenut sen suurella mielen­kiinnolla
ja annan tunnustuksen teki­jälle,
että se on totuuden mukaisesti
kirjoitettu kirja. Esimerkiksi hän
arvostelee Kurikka-avinajan aivan
paikalleen. Kurikkaa, niinkuin kaik­kia
muitakin suunnitelmissaan epäon­nistuneita
suurmiehiä, arvostellaan
aina liian raskaasti. Kurikasta on
pyritty tekemään oikein epäsiveelli-syyden
apostoli. Mutta kenen ta­hansa,
joka on kuunnellut Kurikan
puheita ja lukenut hänen kirjoituk­siaan
avioliittokysymyksestä, täytyy
sanoa, että hänen teoriansa tähtäsi^
vät korkeampaan siveellisyyteen kuin
nykyisin on vallalla. Hän aina pu­heissaan
asetti naisen, äitinä kor­keammalle
jalustalle kuin siihen ai­kaan
oli tavallista. Hänet leimattiin
oikein vapaarakkauden apostoliksi,
ja saaremme on saanut näihin päiviin
asti tuntemattomilta sen maineen, et­tä
täällä rehoittaa se — vapaarak-kaus.
Kyllähän minä olen aina vä­lillä
koettanut huomauttaa, että kyllä
se rakkaus on täällä ihan vapaa, saa
-rakastaa-^jos tahtoo tai olla rakasta-matt.
Se on aivan eri kysymys saa­ko
vastarakkautta. Muuten näyttää,
että kaikki täällä ovat osanneet va­lita
niin, että tyytyvät vain omaan­sa.
Minua huvitti kirjassa se kohta,
missä hän kuvaili tänne saapumistaan
ja vastaanottajiensa vaateasua. ]Meil-lä
oli sotahuutona, että takaisin luon­toon,
ja kun oltiin kaukana muis­ta
ihmisistä, saaressa, missä meitä
ympäröi jylhä luonto, niin lankesi
luonnostaan, että miesväen ainakin
piti olla yhtä jylhä ulkomuodoltaan.
Pääjohtajalla oli pitkä tukka, niinpä
sitä jäljiteltiin, annettiin luonnon teh­dä
tehtävänsä, tukan ja parran kas­vaa.
— Oikein vieläkin naurattaa,
kun tuo minunkin parempi puolisko­ni,
vaikka hän» luonnostaan ei ole mi­kään
höyhenkenkä, leuhotteli pitkä
' tiFkka niskassaan. Viimein kun kyl­lästyi,
päätti päästä siitä aatteen mer­kistä,
ja kun ei ollut oikein parturia
saatavana, päättivät erään toverin
kanssa leikata tukan toisiltaan, sillä
ehdolla, että kummankaan ei saa ma­rista
työstä. Työn suoritettuaan oli­vat
kyllä vähän louhitun näköisiä ja
— outoja, jnutta hyvä niinkin.
Eräälle tuli tänne morsian Suomes­ta,
mutta sulhanen ei vain niinkään
tärkeässä tilaisuudessa siistinyt asu-aan
— tukka oli pitkä, parta sa­moin,
varpaiden välistä pursusi savi
ja muu asu oli samaa maata. Me
naisväki, kun emme olleet niin sy­vällä
luonnossa, ajattelimme, ett^
kuinkahan morsian säikähtää.
Samaa mallia olivat muutkin mie­het.
Pyhävaatteita ei pantu^ päälle
ennenkuin oltiin poislähdössä, tältä
saarelta poislähdössä nimittäin-. Niin­pä
lapset kyselivätkin, kun näkivät
paremmin puetun miehen: "Onko se­tä
uusi mies?"
Muistan hyvin Alfredin ja Vikin,
reiluja poikia olivat. Kirjoittaja sa­nookin,
että he eivät olleet veteleh-tijöitä
eivätkä murisseet jälkeenkään
päin. Niitäkin vetelehtijoitä näet oli,
sairastivat keittiön uunin takana
"lämmintä ruusua".
Niitä oli täältä kahdenlaisia pois­lähtijöitä,
kun eivät kestäneet mei­dän
karuja olojamme ja peräti yksin­kertaista
ruokajärjestelmäämme. Toi­set
lähtivät parjaten ja rähisten ei­vätkä
ollenkaan muistaneet tänne tu­lostaan
syyttää itseään ja omaa herk­käuskoisuuttaan
— kun luulivat, et­tä
niin vähässä ajassa ja vähillä va­hoilla
täällä olisi pitänyt heille val­mistua
maallinen paratiisi. Heitä
täällä saarella nimitettiin — tunkio-laisiksi.
Eräs Jurva-niminen perhe
kun lähti silla lailla pois, niin siitä
tuli sanonta, kun joku toinen lähti:
"Sekin jo jurvaantui ja lähti sinne
tunkiolle." Ja "Haikulan housut oli
Rakkaudesta
Tuo aihe ei oikeastaan kiadu "aka-ni'%
mutta kun joku kirjoituksessaan
tavallaan vetosi minuun, niin täytyy
kai sanod "painavat sanansa".
Olen kyllä niin proosallinen, tai
vanhanaikainen, etten tiedä "mistä
päästä'* alkaisin. Eihän tästä juttua
tarvitseisi tehdä, kunhan vain vastai­sin
esitettyyn kysymykseen, mutta,
mutta — kun se rakkaus on niin mo­nella
lailla ymmärrettävä asia.
Nykyaikana puhutaan niin helpos­ti
rakkaudesta ja aivan liian usein
käytetään väärin tuota kultaista sa­naa.
Eilinen tuttava saattaa jo tä­mäniltaisella
kuutaniokävelyllä muut­tua
rakkaimmaksi olennoksi maan
päällä. Ja niin kuutamon loihtimas­sa
tunnelmassa uskotaan tähän yit-teen
ainoaan oikeaan rakkauteen ja
tehdään kissan valoja. Niin juuri
"kissan", sillä päivänvaljetessa ne i-a-lat
muistuttavat harhaunia ja nsdn
helposti unhoituvat. Jo seuraavalla
kuutamokävelyllä on taas sama nuot­ti,
kenellä toisen, kenellä kymmenen­nen
uuden "oikean" rinnalla. Tieten­kin
jokainen uskoo "nyt vasta löysin
sen oikean" ja sanelee rakkauslaulun^
sa sydämen hartaudella, mutta sitten­kin
se useimmin jälkeenpäin huovia-taa?
i vain rakkauden virvatuleksi ja
unhotetaan, kun kohdataan toinen —
ja lopulta todella "se oikea".
En halua moittia nykyaikaa kevyt­kenkäiseksi.
Eihän toki! Eihän ku­kaan
vain valloittaakseen "lennä ku­kasta
kukkaan", vaan etsii, etsii —
ken onneaan, ken onnensa unhoitus­ta.
Niin, joillekin on se ensimmäi­nen
kuutamokävely saattanut suoda
sen "oikean rakkauden", ensirakkau­den,
mutta elämänaallokossa teitten
erottua täytyy jatkaa kulkua yksyi,
sydämessä polttava kaipuu. Kun e-lämä
ei voi pysähtyä murheen kohda­tessa,
olisi helpompi itsellensä unhoi­tus.
Vaikka ei suinkaan cnsirakkc.is
koskaan- unhoitu, jos se oli sitä tosi-rakkautta.
Sen suomat onnen hetket
väikkyy aina muistoissa ja saattavat
monen etsimään sen onnen korviket­ta.
Ehkä jostakin löytyy "samat sil­mät",
tahi "samat kiharat" — sama
ryhti ja voimakas rinta kuin oli en­sirakkaudellakin.
Silloin on mahdol­linen
toinenkin tosirakkaus. Vai en­kö
se vain ensirakkauden korvike'^
Jätän tuon viisaampien vastattavaksi.^
Minä vain uskon, että ihminen ei
voi tosi-rakastua airutkaan kymmentä
eri kertaa .... ja uskonpa löytyvän ih­misiä,
jotka eivät osaa todella rakas­tua
ensimmäistäkään kertaa.
SIRPPA-SERKKU. ^
rikki, eikä Kurikka ostanut uusia."
Toiset taas lähtivä.t sievästi, par­jaamatta.
Selittivät omat asiansa niin
vaativan. Niinkuin olikin. Lionelia
oli jäänyt vaimo ja perhe Suomeen,
ja kun ei täällä saanut rahaa, nim
täyt3a mennä sitä etsimään. Heitä
. muistettiin tovereina ja saman per­heen
jäseninä. — Nämä edellämai­nitut
seikat ovat täsmälleen uusiutu­neet
Neuvosto-Karjalassa kävijöissä.
Matti Halminen, josta kirjoittaja
mainitsee, työskenteli suonperkauk-sessa
kaiken aikaa, ja siellä työsken­teli
muitakin. Suo ei tietysti tuotta­nut
mitään. Yhtiön hajottua Matti
otti sen omakseen ja niin ollen oli
ainoa, joka sai nauttia työnsä tulok­sista.
Jos sekin työ, mikä pantun
suohon, olisi pantu tavalliseen maa­han,
olisi saatu edes kylliksi perunoi­ta.
Mutta ei ollut oikeaa johtoa.
En luule paljon erehtyväni jos sa­non,
että tänne tuli silloin työ^-äen-liikkeen-
valiojoukkoa, entisiä Heisin-