1948-07-03-06 |
Previous | 6 of 12 | Next |
|
small (250x250 max)
medium (500x500 max)
Large
Extra Large
large ( > 500x500)
Full Resolution
|
This page
All
|
Keväiset terveiseni
ystävilleni, lähellä ja kaukana, täältä
sinisen Tjynenmeren rantamilla uinuvasta
Sointulasta! Hiljaista on kylän
tiellä, vaan merellä on alkanut liikenne,
kun sen pintaa halkoo tafis vuotuiset kalastusalukset.
^
Mutta maalla on todellakin hiljaista,
varsinkin minun nurkkaukseni seuduilla.
Etäisen maailman suuret huolet — tulvat
ja metsä valkeat ja niitä laajemmatkin
asiat — kä3^ät enemmän vain etäisiksi
hiljaisuuden vallitessa. Tuo radiokin
on hiljaisuuden kannattaja eikä anna
kuuluville maailman menoista, vaikka
naapurin paikalla se soi ja puhui ja
lauloi kuin mikäkin.
Tekee tällaisessakin elämässä joitakin
havaintoja. Olen huomioinut, että
olen elänyt vuosi vuodelta ottamatta
huomioon lukemattomia tämän ympäristön
elämään kuuluvia pikku s€ikkoja.
Nyt myöhemmin eläsmässä joutuu nolouden
valtaan tuollaisesta huolimatto-muud^
ta. Herää halu korjata heikko-uksiaan.
Esimerkiksi:
Ennen vanhaan tapasin katsella isä-oii
hevosia ja kuunella mitä sanoja hän
niille käskyksi tai kielloksi käytti, palasia
t ja sinä vastaat erääseen kysymykseen,
joka on mielessäni pyörinyt vuosi
vuodelta. Vastaatko?"
"En tiedä ennenkuin kuulen mikä
se on." Elman silmät saivat entistä
säihkyä syvyyksiinsä.
"Näen että arvaat sen. Siis — miksi
nauroit silloin?"
"Milloin?"
"Silloin kun minä lauloin sinulle kaikella
hartaudella luota" rakkauslaulua
jota taas tänä iltana sait kuulla."
"Oh, vai sitä sinä —" Elma käänsi
päätään pois päin. Vaikka hänen huulillaan
leikki iloinen hymy, oli hänen
silmissään vakavuus. Hänkin oli muis- '
tanut tuota hetkeä.
"Vastaatko?"
"Ehkä se ei ole sopivaa."
Olavi pysähtyi salin ovelle. "Sinä tiedät
miksi?" kysyi hän, katsoen Elmaa
silmiin.
"Kyllä iminä tiiedän. Silloinkin tiesin.
Mutta n>l se ei tunnu niin selvälle kuin
silloin."
*'Ja mikä se oli se syy?"
Elma henkäisi syvään ja katsoi Olavin
rohkeasti: "Sinä olisit ollut niin
\'almis leikkimään lemmelläni, sinä olit
niin' varma että sinä voisit sen tehdä.
Ja minun sydämeni olikin niin varmasti
Matin ja lasteni oma — kokonaisuudessaan."
Olavi avasi oven ja sulki sen heidän
jiilkeensä. Äänettöminä he kulkivat u l -
ko-ovelle. ja sitten rappusia alas. Vasta
katukäytävällä Olavi taas otti Elman
käden omaansa.
"Sinä olit aina varma. Matin kuolemaan
asti. että sydämesi kuului hänelle.
N i i n . kyllä minä sen ymmärsin. Mutta
miten totta myös se. että nyt se ei
tunnu niin selvältä. Katso miten kohtalo
fvuljeiti meitä. Aivan kuin tarkoitus
olisi ollut heti alusta että näin tapaamme
joskus ja jatkamme lopun tietä yhdessä.
Eikö niin, Elma?"
"^Niin, Olavi", vastasi Elma hiljaa.
"Meillä on vielä kauan aikaa nauraa
ja laulaa yhdessä. Ja toverien joukossa
tuolla haalillamme. Elämä tarjoaa meille
vielä paljon, Elma."
He kulkivat hitaasti hiljaista katua.
Olavin h>Täillessä hiljaa heidän lempi-lauluaan.
Loppu.
namatta mieleeni mitä ne missäkin kohdassa
piti olla .Mitäpä siitä, niin ajattelin,
miten hevosille puhutaan, kun
en koskaan joudu itse niiden kanssa
tekemisiin — en varmastikaan, koska
pelkään niitä.
Nyt kuitenkin — matala majani on
naapurin hevosen laidunmaan keskellä!
Ensin tänne tultua pelkäsimme toisiamme.
Mutta sitten alkoi hyllyltäni
kadota m a k u p a l o j a ja me aloimme
tutustua toisiimme. Mitä useampi
makupala hävisi sitä tuttavallisemmaksi
kävi kaunis, valkoinen tamma. Kunnes
se otti tavakseen tulla oven taa
höröttämään.
Kun sanon "oven taal' niin tarkoitan
juuri sitä. Majani kynnys on pellon
tasalla. Ei tarvitse rappuja nousta lainkaan,
kuri tupaan astuu. Ja niin ollen
hevonen voi seistä aivan oven takana, ja
jos ovi olisi auki, voisi se auttaa itseään
hyllyltä.
Sehän on OK. Ystäviähän me ollaan,
alutta eräänä päivänä sain pienen kissanpoikasen
omakseni^ Se tuotiin juhlallisin
mielin~Sointulasta tänne kotinurkalle
oikein soutupaatilla. Ja koska
majan ympärillä ei ollut pariin tuntiin
näkynyt liikettä, oli hevosen tullut ikävä
ja se nyt riensi etäämmältä pellolta
pihaan riemukkaasti, makupalaa ajatellen.
Peräännyin kynnykselle, mutta kissa
livahti pihaan. Ja hevonen oli pihassa!
Mitä näemmekään! Tuo pieni, pyöreä
karvatukko köyristää itsensä hyökkäysasentoon
ja sylkee vihaisena. Ja hevonen
kummaksuen haistelee sinne päin,
liikahuttelee kavioitaan, lähestyy . . .
Kauhu valtaa minut. "'Mene pois, sinä!"
huudan hevoselle. Ei se kuule.
"Go away, you!"
Ei kuule. ^
"For heaven's sake, beat it, ennenkuin
astut sen kissan päälle!"
Se katsoi minuun ja höyrähytti pehmeästi
ia taas katsoi kissaa.
"Go on!" kirkaisin jo tuon tutun käs-kyn,
jota lehmätkin tottelevat. Hevonen
on kai tyhmä. Se hörähyttää taas,
nostaa päätään ja lepattaa huuliaan minulle.
Mutta ei peräänny. Ottaa askeleen
pari lähemmäksi, niin että sen pää
melkein koskee minuunv Kissa on maassa
meidän välissämme. Minä en uskalla
kumartua hevosen hampaiden alle
poimimaan kissaa.
^'Oh! ScramI Scram! Scram! — you
— ! " Huutoni on hätähuutoa. Kissa
juuri nyt aikoo hyökätä \'asempaan etu-kaviooni
Silloin kaikki selveni yks' kaks\ Toverin
auttavan käden kautta.
"Back up. giris", hän sanoi ja läis-kähytti
kämmenellään ^hevosta sen olkapäähän.
Ja nöyrästi, tasaisesti tamma
perääntyi jonkun askeleen, hörähdellen
hiljaa.
Ja sitten toverini antoi minulle eräänlaisen
katseen.
Olin nolona. Ja nyt, kun se oli myöhäistä,
kuulin aivah selvästi menneiltä
vuosilta isiini äänen sanovan: "Back
up. Jumbo. Back up. Buster."
Toinen esimerkkini tapahtui tuskin
tuntia myöheoimin.
Majan hirsipäätyyn rakensi rastas pesänsä
tänä k-eväänä. Kun ihmissilmä
sen ensi kerran keksi, oli siellä neljä
munaa.
Kiipesin vuorollani kurkistamaan niitä.
" V o i , miten kauniin sinisiä!" sanoin.
"Sinisiä? Eikö ne ole vihertäviä?"
kysyi toverini.
"Vihertäviä? Eikö ne ole enemmän
sinertäviä?"
Heipä hei, serkku vapaaherra!
Anteeksi, että häiritsen lomasi suloista
rauhaa lö'rpöttelylläni: Mutta siitä
saat syyttää itseäsi ja omaa älyttömyyttäsi.
MiksMähetit kortm lomap^astasi
ja ilmaisit olinsijasi matohiselle minulle.
Nytpä taas käyn niskaasi ja lörpöttelen
lörpöttelen lörpötyksiäni, niinkuin
niinkin . . .
(Hi, hii! Kateudesta kai antanen sinulle
tämän rangaistuksen, koska en
ole päässyt siihen autuaaseen asemaan,
jotta voisin oikaista ruhoni — 130 paunaa
— veneen pohjalle ja jättäytyä vienon
tuulen ja laineiden vietäväksi, niinkuin
sinä suurisyntinen — suurkaupunkilainen.
Mutta älähän huoli, kuollaan
sitä vielä meilläkin eikä käsketä hauta-jaisnn!)
Leikki sijansa saakoon, eikö niin?
Mutta kun sinä olet siellä vetten
partahilla, niin tokko muistat pestä itseäsi
kunnollisesti. Oletko muistanut
korvasi ja kaulasi kuurata? Muistathan
kuinka meitä lapsina komennettiin aina
tästä huolimattomuudesta.
Nytpä sopiikin kertoa eräästä näke-myksestähi,
joka sopii hyvin tähän pe-suaiheeseen.
Eräänä kirkkaana aamuna
linja-autolla työmaalle kulkiessani nousi
satamakaupungin köyhäin korttelista
pikkuinen lapsilauma samaan autoon.
Olivat matkalla kouluun vihkoineen ja
eväspusseineen. Heitä katsellessani tuli
mieleeni vanha laulu, jota me yhdessä
lollottelimme:
"Oi jos oisit ,sydämeni,
raitis niinkuin uusi oras,
puhdas kuni lähteen silmä . .- ."
Muistatko? Silloin minä en vielä oikein
tajunnut näitten sanojen merkitystä,
mutta sittemmin 'kai olen. Nämä
lapset olivat niin virkeän näköisiä, kir-kassilmäisiä,
vedellä kammattuine hiuksineen
joskin köyhine ja repaleisine
vatteineen. — Joukossa jokunen tummaihoinenkin
suurin^ ruskeine silmineen.
Heistä ikäänkuin henki aamun kirkkaus
ja silmänsä loistivat iloisina. Mahdollisesti
tämä johtui siitäkin, että kou-
"Sinertävän vihreitä, ehkä", myönsi
toverini.
"yih^rtävän sinisiä paremminkin",
sanojn.
"No — kumpiakahan ne sitten on?"
Tuntui, että minim odotettiin se tietävän,
kun kerta olen kasvanut täällä rastaan
pesien keskellä. Minusta timtui
, siltä itsestänikin. Mutta nytpä en taas
tiedä tuotakaan.
"Pikku tyttönä sain uskon että ne
ovat taivaansinisiä, mutta nyt näyttää
—" (pudottauduin alas) — "n>t näyttää
. . , Kuulehan, tiedätkö, että oiiihin
ei saa koskea, muutoin emo hylkää pesän?"
"Eihän vaan! Oletko siitä varma?"
Ja h-in pyöristi silmiään.
Noin sitten käy, ja kahdesti samana
päivänä.
Olen koettanut huomioida, muistella
ja selville saada kaikenlaisia pikkuasioita
viime päivinä. Onhan totta että
vilkkauden ja hereillään olon merkkejä
pienten seikkojen huqomioiminen on.
Ilman pientä, jokapäiväistä huomiokyvyn
kehittämistä ei isompiinkaan asioihin
ole älyä.
Tunnen, että edistyn jollain t.-^valla.
Tä-^äi^n. kun siskoni kanssa menimme
äidin syntymäpäivälle pitkin metsätietä,
voin varmana .sanoa hänelle että se
jota hän luuli mustikkapuskaksi, ei ollut
sitä. vaan se toinen siinä vieressä oli! Sille
toL«;el!e puskalle en tiedä nrmeä, kun
ei ole koskaan tullut keltään kysytyksi
ja siltikin ne ovat yhtä tuttuja kuin
mustikk«ipuskatkin.
DELL.V,
lu bii loppumaisaiaan ja kesäinen va
paus heitäkin-houkutteli. Taikka keo^
ties siksi, että he olivat yönsä nukk^ '
neet rauhalli^ti edellisen päivän lei
kimisen jälkeen ja tunsivat itsensä vir! *
keiksi alkama uuden päivän ioulo!
läksyineen ja leikkemeen. Xiin. kea%
Samalla Heidän ilmeistään kuvastui
kuin suuri ihmetys maailman avaruutta
ja ihmispaljoutta kohtaan. Ikäänkuin
siihen kätkeytyisi ääretön määrä ratkai.
semattomia arvoituksia, jotka heille oli-vat
vielä käsittämättömiä — mutta jotka
heille kuitenkin elämän matkan var-rella
yksitellen selvenisivät.
Nämä lapsukaiset olivat kaikki eri-kokoisi,
erinäköisiä ja ilmeisestikin eri
kodeista lähteneitä. Mutta silti heisä
oli yhtfeistä lapsimaisuus ja xnattomuus
— sekä eräs huvittava puoli — se kuin-ka-
he olivat peseytyneet.
Keskinaamansa oli puhdas mutU
reunoilta paistoi lika ja korvat sekä kaula
eivät fileet päässeet veden ulottuville.
Reunustipa joitakin pareja kirkkaita
silmiä nokinen reunus merkkinä edelliseltä
päivältä. Mutta he kuitenkin oli-vat
pesseet lapsen huolimattomuudella
ja kaiketi tunsivat itsensä hyviiäin
puhtaiksi. Mahdollisesti äiti oli kysäissyt,
että "oletko jos~ pessyt naamasi?"
Ja saatuaan myönteisen vastauksen tyy-tynyt
siihen tarkastamatta lapsensa p^
seytymistä sen tarkemmin. :Mahdollises-ti
jonkun äiti oli jo lähtenyt työhön aamuhämärässä,
ja lapsi oli joutunut valmistautumaan
itse kouluun pesuhuoli-neen
ja kaikkineen, eikä äidin silmä ollut
-näkemässä kuinka tämä kaikki ta-pahtui.
Syyt ovat monet, jos niitä ryhtyisi
etsimään . . . Mutta jotkut eivät
etsi syatä vaan tuomitsevat hetipaikalla.
Niinpä eräskin rouvasihminen sanoi
nenäänsä n3npistäen: "Tuollaisina, likaisina,
lähettävät lapsensa kouluun.
Ettei\^t häpeä!"
Weil, likaisuus ei ole terveydeksi ei-'".
kä myöskään ylpeiltäväksi, se on-totta,
sillä ^ekeehäri saippua ja vesi puhdasta
jälkeä, kun njitä taidolla käytetään.
Mutta ehkä nämä lapsukaiset olivat
kodeista, mistä isä ja äiti olivat läht^
neet leivän hankintaan, ja he joutuivat
omiin nimiinsä tulemaan toimeen. Mistä
sen tietää-
Totta on kyllä sekin, että on ihmisia,
joille ci likaisuus ole rasitus vaan puh- .
taus on. Mutta jokatapauksessa nämäkin^
ovat laillansa yhteiskunnan kukkasia.
Vai mitä siihen sanot?
Muista siis, serkkuseni, pestä korvasikin,
jotta voit 'kaikkine aistimuksinesi
tehdä havainnoltasi ja vuodattaa niitä
jälleen paperille.
Näin lausuen toivon sinulle hv-väa
jatkoa.
ELISABETH.
PääUiköUä on vain 110
vaimoa, eikä 600
•Britannia ilmoittaa, että V A M I C tehty
valitus siitä, että Bikom-hei • n päälliköllä
Ponilla on 6ö0 vaimoa on h:e-man
liioiteltu. Todellisuudtv-. ha.-^elli
on ainoastaan 110 vaimoa.
Fon tuli silmätikuksi ensi kerran viime
joulukuussa, kun eräs U>:V-'Kilainen
katolinen järjestö väitti hänelLi olevan
6C0 vaimoa, ja ottavansa ai.-.'. toL^n
silloin kun hän löysi nuoren :y:oin, joka
häntä miellytti.
Mutta-Konilla on aino.x'^taan IIO vaimoa,
vakuuttaa^Britannian hai::'us vastatessaan
syytökseen, joka c-iuitun
K : n trustiisineuvostollc St. J"a:^-^
cial and Political Alliancen t()i:v,>'.^-
Brittiläiset kieltävät, että V^'-'-^-
oikeus ottaa pakolla ketään h.Mm«>ca
kuuluvaa nuorta tyttöä. To<iL!ii^iiuf^^^-^'
sa hänellä on oikcUs vaatia vain ^raicicn
perheiden csikoistyttärcl ja kak f»^^>'^'
täret.
Brittiläiset myöntävät, ctlä muodolh-
SIVU 6 JLAUANTAINA, HEINÄKUUN 3 PÄIVÄNÄ, 1948
Object Description
| Rating | |
| Title | Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, July 3, 1948 |
| Language | fi |
| Subject | Finnish Canadians -- Ontario -- Sudbury -- Newspapers |
| Publisher | Vapaus Pub. Co |
| Date | 1948-07-03 |
| Type | application/pdf |
| Format | text |
| Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
| Identifier | Liekki480703 |
Description
| Title | 1948-07-03-06 |
| OCR text |
Keväiset terveiseni
ystävilleni, lähellä ja kaukana, täältä
sinisen Tjynenmeren rantamilla uinuvasta
Sointulasta! Hiljaista on kylän
tiellä, vaan merellä on alkanut liikenne,
kun sen pintaa halkoo tafis vuotuiset kalastusalukset.
^
Mutta maalla on todellakin hiljaista,
varsinkin minun nurkkaukseni seuduilla.
Etäisen maailman suuret huolet — tulvat
ja metsä valkeat ja niitä laajemmatkin
asiat — kä3^ät enemmän vain etäisiksi
hiljaisuuden vallitessa. Tuo radiokin
on hiljaisuuden kannattaja eikä anna
kuuluville maailman menoista, vaikka
naapurin paikalla se soi ja puhui ja
lauloi kuin mikäkin.
Tekee tällaisessakin elämässä joitakin
havaintoja. Olen huomioinut, että
olen elänyt vuosi vuodelta ottamatta
huomioon lukemattomia tämän ympäristön
elämään kuuluvia pikku s€ikkoja.
Nyt myöhemmin eläsmässä joutuu nolouden
valtaan tuollaisesta huolimatto-muud^
ta. Herää halu korjata heikko-uksiaan.
Esimerkiksi:
Ennen vanhaan tapasin katsella isä-oii
hevosia ja kuunella mitä sanoja hän
niille käskyksi tai kielloksi käytti, palasia
t ja sinä vastaat erääseen kysymykseen,
joka on mielessäni pyörinyt vuosi
vuodelta. Vastaatko?"
"En tiedä ennenkuin kuulen mikä
se on." Elman silmät saivat entistä
säihkyä syvyyksiinsä.
"Näen että arvaat sen. Siis — miksi
nauroit silloin?"
"Milloin?"
"Silloin kun minä lauloin sinulle kaikella
hartaudella luota" rakkauslaulua
jota taas tänä iltana sait kuulla."
"Oh, vai sitä sinä —" Elma käänsi
päätään pois päin. Vaikka hänen huulillaan
leikki iloinen hymy, oli hänen
silmissään vakavuus. Hänkin oli muis- '
tanut tuota hetkeä.
"Vastaatko?"
"Ehkä se ei ole sopivaa."
Olavi pysähtyi salin ovelle. "Sinä tiedät
miksi?" kysyi hän, katsoen Elmaa
silmiin.
"Kyllä iminä tiiedän. Silloinkin tiesin.
Mutta n>l se ei tunnu niin selvälle kuin
silloin."
*'Ja mikä se oli se syy?"
Elma henkäisi syvään ja katsoi Olavin
rohkeasti: "Sinä olisit ollut niin
\'almis leikkimään lemmelläni, sinä olit
niin' varma että sinä voisit sen tehdä.
Ja minun sydämeni olikin niin varmasti
Matin ja lasteni oma — kokonaisuudessaan."
Olavi avasi oven ja sulki sen heidän
jiilkeensä. Äänettöminä he kulkivat u l -
ko-ovelle. ja sitten rappusia alas. Vasta
katukäytävällä Olavi taas otti Elman
käden omaansa.
"Sinä olit aina varma. Matin kuolemaan
asti. että sydämesi kuului hänelle.
N i i n . kyllä minä sen ymmärsin. Mutta
miten totta myös se. että nyt se ei
tunnu niin selvältä. Katso miten kohtalo
fvuljeiti meitä. Aivan kuin tarkoitus
olisi ollut heti alusta että näin tapaamme
joskus ja jatkamme lopun tietä yhdessä.
Eikö niin, Elma?"
"^Niin, Olavi", vastasi Elma hiljaa.
"Meillä on vielä kauan aikaa nauraa
ja laulaa yhdessä. Ja toverien joukossa
tuolla haalillamme. Elämä tarjoaa meille
vielä paljon, Elma."
He kulkivat hitaasti hiljaista katua.
Olavin h>Täillessä hiljaa heidän lempi-lauluaan.
Loppu.
namatta mieleeni mitä ne missäkin kohdassa
piti olla .Mitäpä siitä, niin ajattelin,
miten hevosille puhutaan, kun
en koskaan joudu itse niiden kanssa
tekemisiin — en varmastikaan, koska
pelkään niitä.
Nyt kuitenkin — matala majani on
naapurin hevosen laidunmaan keskellä!
Ensin tänne tultua pelkäsimme toisiamme.
Mutta sitten alkoi hyllyltäni
kadota m a k u p a l o j a ja me aloimme
tutustua toisiimme. Mitä useampi
makupala hävisi sitä tuttavallisemmaksi
kävi kaunis, valkoinen tamma. Kunnes
se otti tavakseen tulla oven taa
höröttämään.
Kun sanon "oven taal' niin tarkoitan
juuri sitä. Majani kynnys on pellon
tasalla. Ei tarvitse rappuja nousta lainkaan,
kuri tupaan astuu. Ja niin ollen
hevonen voi seistä aivan oven takana, ja
jos ovi olisi auki, voisi se auttaa itseään
hyllyltä.
Sehän on OK. Ystäviähän me ollaan,
alutta eräänä päivänä sain pienen kissanpoikasen
omakseni^ Se tuotiin juhlallisin
mielin~Sointulasta tänne kotinurkalle
oikein soutupaatilla. Ja koska
majan ympärillä ei ollut pariin tuntiin
näkynyt liikettä, oli hevosen tullut ikävä
ja se nyt riensi etäämmältä pellolta
pihaan riemukkaasti, makupalaa ajatellen.
Peräännyin kynnykselle, mutta kissa
livahti pihaan. Ja hevonen oli pihassa!
Mitä näemmekään! Tuo pieni, pyöreä
karvatukko köyristää itsensä hyökkäysasentoon
ja sylkee vihaisena. Ja hevonen
kummaksuen haistelee sinne päin,
liikahuttelee kavioitaan, lähestyy . . .
Kauhu valtaa minut. "'Mene pois, sinä!"
huudan hevoselle. Ei se kuule.
"Go away, you!"
Ei kuule. ^
"For heaven's sake, beat it, ennenkuin
astut sen kissan päälle!"
Se katsoi minuun ja höyrähytti pehmeästi
ia taas katsoi kissaa.
"Go on!" kirkaisin jo tuon tutun käs-kyn,
jota lehmätkin tottelevat. Hevonen
on kai tyhmä. Se hörähyttää taas,
nostaa päätään ja lepattaa huuliaan minulle.
Mutta ei peräänny. Ottaa askeleen
pari lähemmäksi, niin että sen pää
melkein koskee minuunv Kissa on maassa
meidän välissämme. Minä en uskalla
kumartua hevosen hampaiden alle
poimimaan kissaa.
^'Oh! ScramI Scram! Scram! — you
— ! " Huutoni on hätähuutoa. Kissa
juuri nyt aikoo hyökätä \'asempaan etu-kaviooni
Silloin kaikki selveni yks' kaks\ Toverin
auttavan käden kautta.
"Back up. giris", hän sanoi ja läis-kähytti
kämmenellään ^hevosta sen olkapäähän.
Ja nöyrästi, tasaisesti tamma
perääntyi jonkun askeleen, hörähdellen
hiljaa.
Ja sitten toverini antoi minulle eräänlaisen
katseen.
Olin nolona. Ja nyt, kun se oli myöhäistä,
kuulin aivah selvästi menneiltä
vuosilta isiini äänen sanovan: "Back
up. Jumbo. Back up. Buster."
Toinen esimerkkini tapahtui tuskin
tuntia myöheoimin.
Majan hirsipäätyyn rakensi rastas pesänsä
tänä k-eväänä. Kun ihmissilmä
sen ensi kerran keksi, oli siellä neljä
munaa.
Kiipesin vuorollani kurkistamaan niitä.
" V o i , miten kauniin sinisiä!" sanoin.
"Sinisiä? Eikö ne ole vihertäviä?"
kysyi toverini.
"Vihertäviä? Eikö ne ole enemmän
sinertäviä?"
Heipä hei, serkku vapaaherra!
Anteeksi, että häiritsen lomasi suloista
rauhaa lö'rpöttelylläni: Mutta siitä
saat syyttää itseäsi ja omaa älyttömyyttäsi.
MiksMähetit kortm lomap^astasi
ja ilmaisit olinsijasi matohiselle minulle.
Nytpä taas käyn niskaasi ja lörpöttelen
lörpöttelen lörpötyksiäni, niinkuin
niinkin . . .
(Hi, hii! Kateudesta kai antanen sinulle
tämän rangaistuksen, koska en
ole päässyt siihen autuaaseen asemaan,
jotta voisin oikaista ruhoni — 130 paunaa
— veneen pohjalle ja jättäytyä vienon
tuulen ja laineiden vietäväksi, niinkuin
sinä suurisyntinen — suurkaupunkilainen.
Mutta älähän huoli, kuollaan
sitä vielä meilläkin eikä käsketä hauta-jaisnn!)
Leikki sijansa saakoon, eikö niin?
Mutta kun sinä olet siellä vetten
partahilla, niin tokko muistat pestä itseäsi
kunnollisesti. Oletko muistanut
korvasi ja kaulasi kuurata? Muistathan
kuinka meitä lapsina komennettiin aina
tästä huolimattomuudesta.
Nytpä sopiikin kertoa eräästä näke-myksestähi,
joka sopii hyvin tähän pe-suaiheeseen.
Eräänä kirkkaana aamuna
linja-autolla työmaalle kulkiessani nousi
satamakaupungin köyhäin korttelista
pikkuinen lapsilauma samaan autoon.
Olivat matkalla kouluun vihkoineen ja
eväspusseineen. Heitä katsellessani tuli
mieleeni vanha laulu, jota me yhdessä
lollottelimme:
"Oi jos oisit ,sydämeni,
raitis niinkuin uusi oras,
puhdas kuni lähteen silmä . .- ."
Muistatko? Silloin minä en vielä oikein
tajunnut näitten sanojen merkitystä,
mutta sittemmin 'kai olen. Nämä
lapset olivat niin virkeän näköisiä, kir-kassilmäisiä,
vedellä kammattuine hiuksineen
joskin köyhine ja repaleisine
vatteineen. — Joukossa jokunen tummaihoinenkin
suurin^ ruskeine silmineen.
Heistä ikäänkuin henki aamun kirkkaus
ja silmänsä loistivat iloisina. Mahdollisesti
tämä johtui siitäkin, että kou-
"Sinertävän vihreitä, ehkä", myönsi
toverini.
"yih^rtävän sinisiä paremminkin",
sanojn.
"No — kumpiakahan ne sitten on?"
Tuntui, että minim odotettiin se tietävän,
kun kerta olen kasvanut täällä rastaan
pesien keskellä. Minusta timtui
, siltä itsestänikin. Mutta nytpä en taas
tiedä tuotakaan.
"Pikku tyttönä sain uskon että ne
ovat taivaansinisiä, mutta nyt näyttää
—" (pudottauduin alas) — "n>t näyttää
. . , Kuulehan, tiedätkö, että oiiihin
ei saa koskea, muutoin emo hylkää pesän?"
"Eihän vaan! Oletko siitä varma?"
Ja h-in pyöristi silmiään.
Noin sitten käy, ja kahdesti samana
päivänä.
Olen koettanut huomioida, muistella
ja selville saada kaikenlaisia pikkuasioita
viime päivinä. Onhan totta että
vilkkauden ja hereillään olon merkkejä
pienten seikkojen huqomioiminen on.
Ilman pientä, jokapäiväistä huomiokyvyn
kehittämistä ei isompiinkaan asioihin
ole älyä.
Tunnen, että edistyn jollain t.-^valla.
Tä-^äi^n. kun siskoni kanssa menimme
äidin syntymäpäivälle pitkin metsätietä,
voin varmana .sanoa hänelle että se
jota hän luuli mustikkapuskaksi, ei ollut
sitä. vaan se toinen siinä vieressä oli! Sille
toL«;el!e puskalle en tiedä nrmeä, kun
ei ole koskaan tullut keltään kysytyksi
ja siltikin ne ovat yhtä tuttuja kuin
mustikk«ipuskatkin.
DELL.V,
lu bii loppumaisaiaan ja kesäinen va
paus heitäkin-houkutteli. Taikka keo^
ties siksi, että he olivat yönsä nukk^ '
neet rauhalli^ti edellisen päivän lei
kimisen jälkeen ja tunsivat itsensä vir! *
keiksi alkama uuden päivän ioulo!
läksyineen ja leikkemeen. Xiin. kea%
Samalla Heidän ilmeistään kuvastui
kuin suuri ihmetys maailman avaruutta
ja ihmispaljoutta kohtaan. Ikäänkuin
siihen kätkeytyisi ääretön määrä ratkai.
semattomia arvoituksia, jotka heille oli-vat
vielä käsittämättömiä — mutta jotka
heille kuitenkin elämän matkan var-rella
yksitellen selvenisivät.
Nämä lapsukaiset olivat kaikki eri-kokoisi,
erinäköisiä ja ilmeisestikin eri
kodeista lähteneitä. Mutta silti heisä
oli yhtfeistä lapsimaisuus ja xnattomuus
— sekä eräs huvittava puoli — se kuin-ka-
he olivat peseytyneet.
Keskinaamansa oli puhdas mutU
reunoilta paistoi lika ja korvat sekä kaula
eivät fileet päässeet veden ulottuville.
Reunustipa joitakin pareja kirkkaita
silmiä nokinen reunus merkkinä edelliseltä
päivältä. Mutta he kuitenkin oli-vat
pesseet lapsen huolimattomuudella
ja kaiketi tunsivat itsensä hyviiäin
puhtaiksi. Mahdollisesti äiti oli kysäissyt,
että "oletko jos~ pessyt naamasi?"
Ja saatuaan myönteisen vastauksen tyy-tynyt
siihen tarkastamatta lapsensa p^
seytymistä sen tarkemmin. :Mahdollises-ti
jonkun äiti oli jo lähtenyt työhön aamuhämärässä,
ja lapsi oli joutunut valmistautumaan
itse kouluun pesuhuoli-neen
ja kaikkineen, eikä äidin silmä ollut
-näkemässä kuinka tämä kaikki ta-pahtui.
Syyt ovat monet, jos niitä ryhtyisi
etsimään . . . Mutta jotkut eivät
etsi syatä vaan tuomitsevat hetipaikalla.
Niinpä eräskin rouvasihminen sanoi
nenäänsä n3npistäen: "Tuollaisina, likaisina,
lähettävät lapsensa kouluun.
Ettei\^t häpeä!"
Weil, likaisuus ei ole terveydeksi ei-'".
kä myöskään ylpeiltäväksi, se on-totta,
sillä ^ekeehäri saippua ja vesi puhdasta
jälkeä, kun njitä taidolla käytetään.
Mutta ehkä nämä lapsukaiset olivat
kodeista, mistä isä ja äiti olivat läht^
neet leivän hankintaan, ja he joutuivat
omiin nimiinsä tulemaan toimeen. Mistä
sen tietää-
Totta on kyllä sekin, että on ihmisia,
joille ci likaisuus ole rasitus vaan puh- .
taus on. Mutta jokatapauksessa nämäkin^
ovat laillansa yhteiskunnan kukkasia.
Vai mitä siihen sanot?
Muista siis, serkkuseni, pestä korvasikin,
jotta voit 'kaikkine aistimuksinesi
tehdä havainnoltasi ja vuodattaa niitä
jälleen paperille.
Näin lausuen toivon sinulle hv-väa
jatkoa.
ELISABETH.
PääUiköUä on vain 110
vaimoa, eikä 600
•Britannia ilmoittaa, että V A M I C tehty
valitus siitä, että Bikom-hei • n päälliköllä
Ponilla on 6ö0 vaimoa on h:e-man
liioiteltu. Todellisuudtv-. ha.-^elli
on ainoastaan 110 vaimoa.
Fon tuli silmätikuksi ensi kerran viime
joulukuussa, kun eräs U>:V-'Kilainen
katolinen järjestö väitti hänelLi olevan
6C0 vaimoa, ja ottavansa ai.-.'. toL^n
silloin kun hän löysi nuoren :y:oin, joka
häntä miellytti.
Mutta-Konilla on aino.x'^taan IIO vaimoa,
vakuuttaa^Britannian hai::'us vastatessaan
syytökseen, joka c-iuitun
K : n trustiisineuvostollc St. J"a:^-^
cial and Political Alliancen t()i:v,>'.^-
Brittiläiset kieltävät, että V^'-'-^-
oikeus ottaa pakolla ketään h.Mm«>ca
kuuluvaa nuorta tyttöä. To |
Tags
Comments
Post a Comment for 1948-07-03-06
