Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, December 4, 1937

              Sivu 10 LAUANTAINA, JOXH-UKUUN 4 PÄIVÄNÄ 1937
Dave hyppäsi notkeasti kuin tii­keri
veljensä kimppuun, pukkasi
ojennetun pistoolin syrjään ja puristi
Snapin kuin ruuvipiht^ihin. George
potkaisi Holdern^ssin hevosta niin,
että tuo tulinen ratsu hyppäsi nopeas­ti
pystyyn, ollen vähällä heittää rat­sastajan
satulasta.. Zeke riensi Haren
luo asettaen tämän istumaan kiveä
vasten.
"Rauhoittukaa, sielläI"*" määräsi
Zeke. "Hän on mennyttä miestä."
"Jumalani, Jumalani!" huusi Dave
murtunein äänin. "5)i suinkaan hän
olekuollut?" ' -
"Häntä on ammuttu suoraan sy­dämeen!"
Daye Naab paiskasi^napin taak-jjepäin
melkein pois satulasta. "Voi
sinua kirottua! Pakene heti tahi ta­pan
sinut! Ja te, Holderness, muis­takaa
sanani! Jos vielä joskus ta­paamme,
saatte ampua, jos ennätät­te!"
Hän katkaisi oksan muutamasta
seetristä lyöden sillä molempia hevo­sia
selkään. Ne laukkasivat aukea­malta,
kiipesivät kivikon laelle, syök-
S5ävät seetrien varjoon ja katosivat.
Dave hapuili sokeasti veljiään kohti.
"Zeke, tämä on kauheaa 1 Snap
teki nyt toisen murhan. Ja ystävä­n
i . ^ . . . Kuka kertoo tämän isälle?"
Silloin Hare suoristautui nojaten
kiveä vasten. Hänen paitansa oli au­ki,
paljas olkapp oli verinen ja kas­vot
olivat kalpeat, mutta hänen sil­mänsä
hymyilivät. . "Toinnuhan,
Dave, en ole kuollut vielä."
"Varmasti et!" totesi Zeke. "Hän
ei kumartunut ollenkaan liian aikai­sin
eikä myöhään ja saL luodin kor­kealle
olkapäähänsä."
GREY
Dave istuutui näköjään hyvin rau­hallisesti
sanomatta sanaakaan, mut­ta
Jiäsi, jonka hän laski Haren pol­velle,
vapisi hiemaiv.
"Kun näin Georgen menevän ha­kemaan
pyssyään", jatkoi Zeke, "tie­sin,
että ellen voisi jotenkin estää,
alkaisi taistelu minuutin kuluttua.
Senvuoksi ilmoitin, että Jack on kuol­lut."
"Luuletko heidän tulleen varta­vasten
hakemaan^ minua?" kysyi
Hare, .
"Epäilemättä", vastasi Dave ko­hottaen
päätään ja pyyhkien hikeä
otsaltaan., "Tiesin sen jo heti alussa,
mutta hämmästyin niin Snapin odot­tamatonta
ilmoitusta, etten voinut
pitää huomiotani tarpeeksi vireillä.
En senvuoksi huomannut Snapin ai­keita,
ennenkuin liian myöhään."
"Kuunnelkaa, kuulen hevosten as­kelia",
sanoi Zeke keskeyttäen het­keksi
Haren haavan sitomisen.
"Billy sieltä tulee, koska kapse
kuuluu kotoa päin", lisäsi George.
"Niinpähän onkin, ja isä* on hänen
ikanssäan. Hyvä Jumala, onko mei-
<Jän pakko kertoa hänelle Snapista?"
"Jonkun on se kuitenkin tehtävä",
sanoi Dave.
"Silloin saat sinä ottaa sen huo­leksesi,
sillä sinähän olet aina hoita­nut
puhetta." " "
August Naab ajoi laukkaa aukea­malle
hypäten satulasta. "Kuulin lau­kauksen.
Mitä tämä on? Onko
kukaan haavoittunut? Halreko? Poi­ka,
miten on laitasi?"
''Luullakseni ei kovinkaan huonos­t
i " vastasi Hare.
"Anna minun katsoa." August
työnsi Zeken syrjään, "Ah, luodin
arpiposkea! - Olisi edes- rikas...
Aatu sai viettää joulun yksinään.
Sydäntä taas kerran kaiveli^lnorSia^
men mentyä tiehensä. Nyt oUAatul-la
jukaa HMiisteUa :ku^ menette^
lyään Maria kohtaan . i v
reikä, ei ole rikkonut luita —para­nee
pian. Sido se lujasti. Vien hänet
kotiin huomenna . . . Hare, keitä ne
olivat?"
"Snap ratsasti tänne osoittaakseen
kunnioitustaan minulle."
"Snap! Nytkö jo? Mutta tie­sin
näin käyvän, sillä näin sen. Sal­limus
auttoi smua kumminkin, poika­ni,
sillä tuo haava ei ole vaarallinen.
Snap yllätti sinut, niinkö?"
" E i , tiesin sen tulevan."
"Jack ripusti pistoolinsa Hopeahar-jan
satulan nuppiin", sanoi Dave.
"Hän ei tiennyt, voisiko hän ampua
kurnjjaakaan, joko' Holdernessia tahi
Snapia."
"Holdemessiako?"
"Niin. Snap ratsasti tänne Hol-dernessin
seuraamana. Hare otak-
.sui, etteivät he ammu, kun hän on
aseeton. Mutta Snap ampui sitten­kin."
"Oliko hän juovuksissa?"
. "Ei. He tulivat tänne tappamaan
Harea." Dave kertoi tapahtuman ko-
.Ikonaisuudessaan. "Ja kuulkaahan,
isä, siinä ei ole vielä kaikki. Snap
'On aivan hunningolla."
Dave kätki raivonsa kertoessaan
veljensä petoksesta, muut kääntyivät
syrjään ja Hare ummisti silmänsä.
Syntyi pitkä vaitiolo, jonka kes­keyttivät
väin vanhan miehen raskaat
askeleet, kun-hän kulki edestakaisini
Vihdoin pysähtyi hän-ja Hare avasi
silmänsä.' Vanhus'; Seisoi siiofana ylös
kohotetuin käsivarsin ja pystyssä
päin. _
' "Hare", alotti August heti, "olen
syyllinen tähän petolliseen hyök­käykseen
sinua vastaan, sillä minä­hän
juuri lähetin sinut tänne. Tämä
on jo toinen kerta. Jumala varjel­koon
meitä kolmannelta! Näen —
mutta sano minulle, unhoititko va­roitukseni,
kun käskin sinua otta­maan
vastaan Snapin kuin mies mie­hen?
"En!"
"Etkö sitten halua elää?"
"Tietysti."
"Et kai usko mihinkään mormoo-
«ien uskontunnustukseen?"
"Miten niin?" kys)ri Hare ihme­tellen.
"Miksi luulet minun opettaneen si­nulle
tuon pistoolitempun?"
"Kaiketikin voidakseni puolustau­tua."
"No miksi sitten annoit ampua it­seäsi
kylmäverisesti? Miksi ripustit
pistoolsi satulanuppiin? Miksi et am­punut
Snapia ? Hänen isänsä, veljen­sä
vaiko hänen perheensä vuoksi?"
"Osittain, mutta ei kokonaan", vas­tasi
Hare hitaasti. "En tiennyt en­nen,
mitä tiedän nyt. Ajatus tappaa
ihminen kauhistutti minua, tapahtui­pa
se sitten vaikka itsepuolustukses­sa,
ja tappaa teidän poikanne —"
"Hän ei ole enää poikani!" jyrisi
Naab. "Muista se, kun ensi kerran
tapaatte toisenne. En tahdo vertasi
Sasilleni. Älä salli tappaa itseäsi
kuin lammas! Jos luulet olevasi
mmulle jossakin kiitollisuudenvelas­sa,
vapautan sinut siitä."
Zeke lopetti hänen haavansa sito-näsen.
< Valmistettuaan> vuoteen huo-pqjpttdstä^
nosti hän Haren sille,
peitteii hänet ja käski hänen maata
liikkumatta. Hare tunsi olevansa
äärettömästi väsynyt, niin väsynyt,
.että setuntui oikein luihin asti. Jos­kus
vaipui häii horroksiin, joskus nä­ki
hän taas tähtien kiiluvan,^
tuulen suhinan, Hopeaharjän tiu'un
kilinän ja puheen sorinaa, vaikka
kaikki tuntuikin kuuluvan jostakin
i kaukaa ja olevan saavuttamattomissa
kuin unikuvat.
Hän ratsasti kptiiaseuraaväna päi­vänä
hy^ heikossa; tilassa pyörtyen
matkan lopulla satulassa^ August
Naabin voimakkaat käsivarret kan­nattivat
häntä kumminkm. Hänen
haavansa sidottiin 'uudelleen ja Känet
sijoitettiin vuoteeseen, jossa hän nuk­kui
suurimman osan ajasta jä mietis-;
keli lopun. -
Kolmen viikon kuluttua oli hän jäl^
leen satulassa ratsastaen erämaahan
jpunaisen kaistaleen poikki laitumia
kohti. Paranemisaikanaan oli hän
huomannut, että hänen oli heti valit­tava,
halusiko hän harkitusti peräy­tyä
ja näyttää kykenemättömyytensä
kestää erämaan vaivoja, vai oliko hä­nen
lähdettävä sen synkkään hedel­mättömyyteen.
Tämä vakava kysy­mys
ahdisti häntä... Kumminkin hän
tiesi,, että nopea päätös oli tarpeen
ratkaisevalla hetkellä..
Hän etsi yksinäisiä paikkoja enem­män
kuin ennen, vahtien ja kuunnel-len^
alituisesti, kuten Hapeaharjakin.
Hänen tehtävänsä veivät hänet Lori­sevalle;
lälit^ellevieväri^ puolivä­liin,
laakson poikki punaisen jyrkän­teen
juurelle ja komeita kuusia kas­vaville
Coconinan rinteille. Koska
Hopeaharjan vainu ja näkö olivat niin
terävät ja hän itsekin oli aina varuil­laan,
ei hänen tietämättään pääss5rt
hänen lähelleen milloinkaan yhtään
paimenta, villiä hevosta eikä nuorta
härkää.
Päivät kuluivat, kevät oli jo aikoja
sitten muuttunut kesäksi, vuorilta pu­haltavat
viileät tuulet seurasivat au­ringon
kuumuutta ja lentohiekkatuis-kuja.
Lokakuussa satoi jo lunta ja
marraskuu oli myrskyinen.
Hare oli viimeinen paimen, jonka
talvi karkoitti vuoristosta. Veljekset
odottivat häntä Hopeakulhon luona,
ja hänen saavuttuaan sälytettiin
kuormat heti ja lähdettiin kotiin.
August Naab"kuunteli vaitiollen ja
ihmetellen kertomusta laidunten
oloista hänen poissaollessaan.^ Otak-suttuaän
tappaneensa Haren olivat
Holderness ja Snap pysytelleet poissa
Hopeakulhon laituiöilte.JbÄ^^
kumminkui sattunut, että joku rat-sastajaryhmä
oli I^ulkenut laakson
poikki tahi jollekin tielle Da^en ja
hänen toverinsa näkyvim, heidän
kumminkaan silti milloinkaan tapaa­matta
toisiaan. Tänä kesänä ja syk­synä
ei laitumelta oltu varastettu ai­noatakaan
härkää, ja lukuunottamat­ta
Lorisevan lähteen yläpuolella ali­tuisesti
leijailevaa savupilveäjöli kar­jan
paimentaminen sujunut suureöi-mitta
vastuksitta. v :
Karenkin mielestä olivat kuukaur
det kuluneet nopeasti, mutta kiin hän
jälkeenpäin ajatteli kulunutta aikaa^
tuntui se hänestä vuosilta. Talvella
keitaiassa teki hän mitä milloinkin sat­tui
saadakseen ajan kulumaan; Hän
leikki lasten kanssa kartanolla ja rat­sasteli
HopeaharjaHa punaisen vuo­renrinteen
aurinkoisella ja tyynellä
''juurella; Aihoastaan pitkinä fltapuh.
teinä, joUom* hänellä ei ollut mitää^
tehtävää, tuntui aika hänestä pitiäl-tä
jä mermeiden ihuistot kiusasivat
häntä. Länteen päin johtavasta kai-lioportista
vilahtava punainen aurin­gonlasku
voi herättää katkeria muis-toja;
hän sekä Yakasti että vihasi tuo-ta
värikästä erämaata. Meseal oli
siellä, jossiakiii noiden purppuraisten
varjojen Suojassa. Hän uneksi nä­kevänsä
häi^ räiskyvän takkaval­kean
hehkuvissa hiilissä. Hän näki
tytön ratsastavan Mustalla BoUylla
tukka tuulessa liehuen. Eikä hän
vomut pyyhkiä mielestään kuvaa, jos­sa
hän Öli hakevinaan tytön vaitiol-
Ifeh Ja kumärtöheih päin jossakin nur­kassa,
miehen, jolle hän oli luvattu,
istuessa hän«i vierellään. Tuo muis­to
oli tuiskailinen. Haresta tuntui
kuin hehkiivä^ kipinä olisi pudonnut
rinnassa pleVaan haavaan, jonka tuo
erämaan haukka oli viiltänyt. Sa-maila
nä3H;ti se hänestä tuolta syn­kältä
rkjältä loistavalta valolta, jon­ka
poikki hänen oli vielä kuljettava.
- (Jatkuu)
;KRÄIDEN hai-lajien nahka on
kymmenen kertaa niin kestävää kuin
härännahka. -
Jacob Rämö
"Pappa" Rämö Torontosta, on tar­mokas
i^iEKii^ levittäjä ja myyjä huo­limatta
74 ikävuodestaan. Hän on
yksi mitä veteraaneja, jotka ovat aina
tyÖskefkelleet yhteisten pyrintöjen
hyväksi. Jö varkain nuoruudessaan
hänc-iyaske^^ Venäjän
tsaarin s;oHöp6litiikkaa vastaan. Ca-nadassa
hänin oUut yU 30 vuotta,
etupäässä Vancouverin seuduilla.
Matti Kurikm dkana hm oli Mal-kosaareUait.
s, "Kalevan 'kansan" yh-teiskurUidä-
pirsta Hän on
toiminut Suomessa, Yhdysvalloissa ja
Canädassa'*eri ty^^^
miehenä,
LIEKIN perustamisesta saakka on
"pappa*' Rämö-ollut aktiivinen ja esi-merkiUirteni^^^
Toron­ton
suomalaisiUeo^^^ h'*^'*^
tuttw. E(ä^^ ^^""^
lAEKnjlevtkik laajeni^
Tovoot^^ Rämölle va-loisia^
aätt^^ kiitäm­me
häntä iiE3^
tään työstä. Olemme vakuutettuja,
että hän edeUeenkin tarmokkaastt
työskentelee lÄExiti levikin laajenta­miseksi.
^