Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, June 26, 1954

              Kirj. PAUL9aaWLTZ
Jatkoa FRT ARTtHUMSSA olivat myös
työt nollassa, mutta sain kaitenlun
jonkin päivän sieUä oltuani tyt>l& "vä­häksi
aikaa ekstrakängissä. Palattuani
taas kaupunkiin, tapasin joitain norja­laisia
poikia, jotka olivat menossa läe-noraan
metsäkämplHe ja baa<tpivät
minuakin fiUiteaaäiUi mukaan^ Läkdin ja
saimme tyStft ja nlni kääntyi iiQsi lehti
elämäni histcriiMsa. nimittäm ollut
eläessäni kaatanut yhtäkään puuta, jo­ten
olin siis aivan tottumaton siihen
hommaan. Ensimmäisellä viikolla kat­kesi
kolme sahaa. Toiset pojat sanoi­vat,
että ei nyt tainnut tulla mitään,
kun sahoja katkeaa tuolla tavalla, ja,
katkaisumaksutkin olivat koko alhai^t.
'Mutta tottuihan siihenkin vähitellen,
kun toverit koettivat neuvoa ja kun­nostaa
sahani niin kauan kunnes opin
sen itse kunnostamaan.
Siellä meni koko pitkä talvi ja ke­väällä
läikkiin samojen norjalaisten poi­kien
kanssa ^innipegiin. Siihen ai­kaan
alettiin rakentaa Hudson Bayn
(rautatietä. Kävimme usein kysymässä
pääsyä sinne, mutta aina kehoitettiin
tulemaan parin päivän p>äästä uudes­taan,
ehkä silloin on vientiä. IKun vähät
rahamme rupesivat loppumaan niin pää­tin,
että lähden lännelle fannitöihin,
sillä siellä ehkä opin paremmin englan­tiakin,
kun olen ummikkojen parissa
enkä sellaisten, joiden kieltä osaan. Niin
jätm hyvästit tovereilleni ja astuin län­nelle
menevään junaan. Moose Jawssa
jäin junasta ja sain heti toisena päivänä
työtä eräällä farmilla koko kylvönteon
vämakasiinista on tullut taidemuseo,
Kaivokadun niityUäon jäiikickkokenttä,
Katumajäryen rannaUe rakflsmettu
kerrostaloja ja autotehdas» Ahveniston
rinteeseen uknastadion, järjestyksessä
maan toinen samoin kuin Hämeenlinna
on Suomen kahdesta CHympiakaupun-gista
toinen. V. 1912 avattu museo
kymmeninetuhansine museoesineineen
valottaa meille havainnollisesti jo^ pois­tuneiden
polvien elämänmuotoja ja har­rastuksia.
Hämeenlinnan vanhassa keskustassa,
"geometrisessa" kaupungissa, matkailija
näkee seinään kiinnitettyjä muistolaat­toja.
Ne kertovat miehistä, jotka Suo­men
kulttuurihistoria lukee suurimpien-sa
joukkoon. Luonteenomaista on, että
kaikki he ovat taiteen ja humanismin
miehiä, ihmisten rakastajia ja tulkitsi­joita.
Hämeenlinna on heistä ylpeä.
Muistolaatta on kiinnitetty Larin-Kyös­tin
Lukiokadun varrella sijaitsevan pe­sutuvan
takaisen kamarin ikkunan vie­reen
ja Eino Leinon koulukodin seinään
Niittykadulla. Muistolaattansa ovat
mj-öskin saaneet Paavo Cajanderin,
Fredrik C>-gnaeuksen, Uno Cygnaeuk­sen
Ja Xils af Ursinin täällä olevien ko­titalojen
julkisivut. Mainehikkaan ly­seon
huomattavimpia oppilaita on presi­dentti
J. K. Paasikivi. Eikä Hämeen­linna
väbiter muista sitä, että se -on
kiinniaporvarinsa, suurimman su(Hnalai-sen
säveltäjän Jean Sibeliuksen synty­mä-
ja koulukaupunki. -
Uudessa teollisessa ja sosiaalisessa
nousuvaiheessaan Hämeenlinna on myös
näyttänyt voimansa kohottamalla mat­kailunsa
korkeinunaUe suomalaiselle ta­solle.
Vesibussiliikenteen avuUa on
Vanajavedeq reitin kauneus jälleen val­lattu
ihmisen ihaOUvaksi. Aulanko on
nykyaikaisimman matkailureittimme,
S«omen Hopealinjan, sohmikohta. Ha­meenlinnan
sijainti teiden ja vesireittieB
varrella, Etdä^Suomesi rintanuiiden kes-ktilä,
on lopultakin osoittautunut siksi
voimaksi, jota kaupungin perustaja Pie»
tari Brahe yli kolmesataa vuotta sitten
tavoitteli.
Agincourtista, Ont. kotoisin oleva
mrs. R. J. MarshaU valittiin äsket­täin
Helsingissä pidet^ Naisten
Kansainvälisen Neuvoston varapre­sidentiksi.
Mrs. Marshall on järjes­tön,
canadaiainen entinen president­ti.
Canadan Neuvoston vuotuinen
kokous pidetään Frederictonissa,
New BrunsTvickissa.
ajaksi. Mutta siihen sekin loppui ja
koko kesä meni niin, etten saanut kuin
joskus jonkin päivän jotain satunnaista
työtä.
Lännellä vietin elämäni ikävimmän
kesän. XMin täysi "hoopo". Meni viik­koja,
ettei ollut minkäänlaista korttee­riakaan,
puistot ja jungelikänki oli ko­tinani.
Mutta lopulta kuitenkin pitkän
odotuksen jälkeen alkoi harvesti ja sit­ten
sitä oli taas työtäkin yllin kyllin,
saatavissa. Mutta siinäkin oli vähän
"trupellia" ersin aluksi. Ensimmäinen
paikka nimittäin oli sellainen, että saa­vuttuamme
sinne ja illallisen syötyäm­me,
menimme katsomaan yötiloja, asun-noksenune
annettiin vanha kanakoppi,
jonka lattialle oli len^itetty vähän pa^
noja ja peitteitä. Sikalauma oli aidattu
ulos kaaakopin viereen ja ne pitivät
koko yön röhinää ja vikinää, sekä han­kasivat
itseään kanakopin nurkkaan,
ettei nukkumisesta lullut koko yön mi­tään.
Aamulla aamiaisen syötyämme
ajattelin, että vaikka asiat olisivat
kuinka huonosti, niin nyt lähden. Nos­tin
reppuni '*pykäläiin" ja lähdm koko
muunharvestijoukon läbtiessämiduuuii.
Pääsin heti taas parempaan taloon
ja siinä olin yli kukauden ja muualla
niin kauan kuin harvestia riitti niillä
seuduilla, .^n loputtua taas ripoihin
kiinni ja aloin painua takaisin Winni-pegiä
kohti. Välillä poikkesin 'Reginas­sa.
Olin siellä pari päivää ja ostin uu­den
viulun, sillä vanhan viuluni jouduin
myymään Moose Jawssa, kuten kaiken
muunkin ^'maallisen omaisuuteni". Mut­ta
siitä uudesta viulusta tahtoi olla vä­hän
«vastusta matkalla, kun junavirkai-lijat
hätyyttelivät ahkeraan, sanoen,
että minäkin piittailen, vaikka olen os­tanut
uuden viulun. Niin, viulu oli
uusi, mutta siihen menivät kaikki ra­hani,
sanoin vastaan ja pääsin taas aina
lähtemään.
I^opulta oKn taas ^Kenorassa metsä-kämpällä.
Mutta sielläkin olivat työ­suhteet
suuresti huonontuneet. J(^u
sai vain katkaista urhealla ja muut päi­väpalkalla,
joka oli yksi dollari. Jo aa-mupimeällä
piti painua metsään. Ker­rankin,
kun hevosmiehet viivyttelivät
metsään lähtöä, tuli äijä kysymään,
miksi ei jo^ lähdetii^ Ajurit mutisivat,
että on vielä pimeä. "Kyllä minä saan
Winnipegistä mielui, jotka lähtevät
metsään pimeälläkin*^; saaoi äijä röyh­keästi.
Meni siellä kuiteol^ talvi ja kevääl­lä
olin jälleen Port Arthurissa. SieUä
tapasin mie^n, joHa d i "humsteetti",
d i uiHJUsfarmi AmerihHi rajan lähellä,
i f i n kahoitti minuakin katsomaan sieltä
paikkaa it^lleni, sanoen, että paikka­kunta
on uusi ja siellä on vielä paljon
ottamattomia tontteja jäljellä. Sehän
olisikin mukavaa, tuumin. Jätän tämän»
hoopon elämän ja rapean farmariksi.
Niin lähdin katsomaan itselleni paik­kaa.
Saavuttuani perille näin, että seutu
oli kaunista ja vaihtelevaa. CHi met^;
siä mäkiä ja suuria vehmaita laaksoja
joiden halki virtasi kaksi kaunista jokea
ja useita puroja. Veitsin sitten itsel­leni
paikan ja niin alkoi "farmariurani'
ja jatkuvat. - yhä eteentulevat aavista­mattomat
vastoinj^ytniset.
Paikka, jonka valitsin, sijaitsi noin
mailin päässä rautatiestä. Mitään
muuta tietä ei ollut kuin pätkä pahan­päiväistä
kärrytietä ja loppu tietöntä
"svamppia", jokia ja puroja ilman sil­toja.
Kaikkien tarvikkeiden saanti oli
peräti hankalaa. Kun tein ensimmäi­sen
kämppäni, täytyi se tehdä kokonaan
raa'asta metsästä. Siinä kämpässä ei
ollut laudoista tehtyä muuta kuin ovi
ja pöytä. Mutta se oli kuitenkin läm­min
talvella joka oli pääasia.
Saatiin puutavaraakin kaupaksi ja
yhä uusia kämppiä ilmestyi, joten naa­pureitakin
oi! paljon. Oli seuraa ja ai­ka
kului jo hupaisasti. Mutta sitten
alkoi tulla koko maailmaa käsittävä
kribiaika. Puutavaran hinnat laskivat
vuosi vuodelta ja lopulta ei saanut
myydyksi halvallakaan kuin juuri jon­kin
koordin vuodessa. Tätä kesti kym­menisen
pitkää vuotta yhteen menoon.
Toiset naapurit kyllästyivät, hylkäsivät
kämppänsä ja muuttivat muualle, toiset
aina Karjalaan saakka ja myöhemmin
Espa»ijan sot? otti myös osansa. Jonkin
vuoden kuluttua paikkakunta oli mel­kein
samanlainen kuin tänne saapues­sani.
Kdko elämä rupesi taas tuntumaan
synkältä ja toivottomalta. Tiekin, jota
valtio alkoi rakentaa heti tänne saavut­tuani,
valmistui etanan vauhdilla. Kesti
kymnoenisen vuotta, ermenkuin tie saa­vutti
pitäjämme rajan ja toiset kym­menen
vuotta, ennenkuin se valmistui
pitäjämme halki. Ei se ehkä olisi vie­läkään
valmis, ellemme olisi joukolla
olleet niin yksimielisiä. Kä3^imme pai­nostusta.
Aina oli pari miestä Devosta
istumassa tieviraston konttorissa, sa­noivat
tievirkailijatkin.
Mitiiän avustustakaan eivät saaneet
moneen vuoteen edes peiheellisetkään.
Silloinen pääministeri lupasi vain lisää
rautakorkoa. Talvisin koetettiin vähän
pyydystää turkiseläimiäkin, mutta ei
oHut sdcään hääviä hommaa. Elukoita
oli silloin vähän ja hiimat halvat, joten
mikään ei auttanut, velka kasvoi tavat­tomasti,
mutta sekin oli ^yvä, että sitä.
edes saatiin. Port Arthurissa oli muuan
hyväsydäminen liikemies, joka antoi
meille ruokatarvikkeita velaksi ja kesti
vuosia, ennenkuin kykennnme velkam­me
suorittamaan.
Kaikkien näiden puutteen vuosien
jälkeen alkoi olomme hiljalleen paran­tua.
Kansa oli herännyt toimintaan,
uniot kasvoivat huimaavasti — kansa
oli yhtenäinen. Rautakoko-Bennettille
annettiin lähtö ja saatiin parempi mies
valtiolaivan peräsimeen. Siinä nähtiin
taas esimerkki kapitalistin
rakkaudesta. RautaknA^vii
mittain khnpaantui kun in»^
piisa", hylkäsi isänmaansa, segaa
läntiin ja asettui sinne asumaan
lakse^i.
Aika alkoi parantua meillekin,
me tien, joka on kaikkein tarkeJB
tuskeskukselle. Saimme kaupan,
lun ja postin, ettei enää tarvinnet
kea tavaraa ja postia kymm^
lien päästä kuten ennen. Ennea
me kuin pussissa, meni toiskuun
kojakin, kun kelit olivat pakat,
kum sainmie mitään lukemisU.
ei ollut edes radiota, siis ei mitaä
laista mukavuutta ja huvia, jotka
niin tärkeitä nykyaikana jokaiseöe.
Olen usein ajatellut näin jäi!
että mahtoi se tuntua yksinäiselti
turvattomalta vallankin naisilie
sille, joiden miehet joutuivat
toisinaan viikkojakin poissa kotoa,
kistenpyynnissä tai muussa työssä. J
set joutuivat olemaan yksin kotona
ten lasten kanssa, lähimmän
asuessa maQien päässä.
Kaiken tämän olen tuonut esille
varsinkin nuorempi polvi, joka ei 4
nähnyt eikä kokenut sitä, minkälaisia
olosuhteissa Canadaa on
niinkin vauraaksi maaksi, mikä se
on, että se huomaisi sen, minkä
saavuttaneet — 40 tunin työviikon
kein kaikilla työaloilla, työttⅈ
kuutuksen, lapsiavustuksen, vanhui
eläkkeen. Kaikki tämä on saavui
taistelun kautta, sillä, että ihmiset
olleet yksimielisempiä kuin ennen. Moj
läkin täällä Devossa on Farmarien
to ja vaikka se onkin vielä pieni
heikko niin sen avulla on kuitenkin su^l
tu joitain parannuksia aikaan,
tulisi edelleenkin kehittää ja voimi
taa, voidaksemme pitää saavutuks
me edes Oskuilleen nykyisellään. V»J
raa ei ole vtelä voitettu, sillä
olenmiökin saaneet pienen hen
ajan, niin jatkuvasti tulee eteen uosii]
probleemoja, joten farmarien yhtenäi'!
syys olisi pidettävä mahdollisinmian ek-j
jänä, voidaksemme siten parhaiten n»-j
kaista kaikki pulmat. Suurkapitalistiaj
voimat ovat myöskin kasvaneet ja
haillaan on hyökkäys käynnissä
särjetyksi farmarien ja työläisten yl-j
tenäisyys. Eripuraisuutta ja sodanii
sontaa *»arjohetaan, että saataisiin!
sa maksamaan yhä suurempia veroja s
taköneiston laajentamiseksi, koska i
hamiehet hyötyvät enemmän sotat»
tannosta kuin rauhanomaisesta tdota-nosta.
'Uskon kuitenkin, että kansa saavut­taa
pysyvän rauhan ja hy\änvoini»
Kuinka pian sen saavutamme, se riip(«
meidän toiminnastamme, sillä työtä f
toimintaa tarvitaan, mitään emme kos­kaan
saa ilmaiseksi.
Loppu.
Avioliitto seuraa rakkautta niinkoii
savu tulta.
. Viha on voimakkaampi kuin ystaN-yySr
mutta*heikompi kuin rakkaus.
MUSTIKOITA
OBu» Tmraukt. cttii tthetiUte MARJANNE oik«sUe TälttysaikkeeUe.
kHkeimiBat mmricktnaliliuuit. Me makaamme CV:n Express Money
JskapftML
FKAKEN MAMSVN «AADAKSENNK LXI^ErTTAKAA
M V S n U A N N E SUORAAN OSOiTTCEIXA
A K S P A C H
KirjoHtakaa Ja nnrtlUA liiietyBleimaftln Ja tyyny.
GEO. C. ANSPACH CO., MMOTED
ONTARIO FOOD MARKET. QVEENSWAT. TORONTO 14. ONTAJU
(23-30-
Shru 4 T.Mi—talii». IpMikuim 2i pilTMiu 1954