1938-10-08-07 |
Previous | 7 of 10 | Next |
|
small (250x250 max)
medium (500x500 max)
Large
Extra Large
large ( > 500x500)
Full Resolution
|
This page
All
|
LAUANTAINA, LOKAKUUN 8 PÄIVÄNÄ . ^
1938
'•kuin tuhansien
- - h ä n tuli mo-,
t hän tunsi mi- "
tutunut, hän va-
•n, ettei minun
häntä enää.
>ä valehtelin.
lyttää töisiam-limine.
ihojen puiden
det lentelivät
in huulemme
a; sydämemme
Ile tuttuja ja
en lento- Ker-t
meille toista
salaperäisellä
kuisk;?^!:
äsken totta.
nä olen tpti-a
nyt lentä- >
-ran, Tämä
Kuinka me
1 vuosia sit-
Jt, tuhannet
men sykäh-
2et meidät
1 oksien lo-taasti.
Me
ulin hänen
tkien mat-
;a, jos em-uheaa
olisi
!ä muuttu-iaa
varten
laa sana-tuu
siten,
ksi katso-iinen
ha-mlla
voi-alustava
iinen osa
Kansainliiton 19 istmto Genevessä^
(Jatkoa neljänneltä sivulta)
"Voisin mennä vaikka kuolemaankin
sinun tähtesi", hän sanoi yksin
kertaisesti.
Silloin kerroin hänelle koko jutun
Tapiosta ja itsestäni ja päätin sen
kysymyksellä häneltä, vieläkö hän halusi
mennä naimisiin kanssani.
Punastuen joka kerta, kun nyt jälkeenpäin
ajattelen sitä. Kuinka >us-kalsinkin!
Seuraavana päivänä koko kaupun^
ki ihmetteli meidän äkillistä-kihlau-
(timistamme. Toiset arvelivat sitä,
toiset tätä. Joka tapauksessa juorut
lensivät meidän ympärillämme, mutten
katseensa minuun, joka istuin siinä
hievahtamatta kasvot yhtä valkeina
kuin puku, joka minulla oli ylläni.
Sitten hän työnsi käden taskuunsa
ja veti esille kirjepinkan — samat
kirjeet, jotka hän oli lähettänyt minulle
ja jotka minä olin lähettänyt
avaamattomina takaisin.
"Oli kokonaan minun syytäni, että
matkustin puhumatta sinulle mitään",
hän sanoi kiivaasti, "mutta se
ei ollut minun S3ry^täni, että me emme
senjälkeen tavanneet. Joka kirjeessä
'—- kirjeissä, joita sinä et koskaan
lukenut — lähetin rahaa, jotta olisit
voinut matkustaa sinne, missä minä-ta
Into ei koskaan ^ienimmälläkään o^^"' olisimme menneet
sanalla antanut huomata sitä, että
se kiusasi häntä. Hän oli aina yhtä
byvä ja hellä minua kohtaan ja oli,
läänkuin hän olisi kerännyt hehkuna
hiiliä pääni
iilevai-la
pa-i
nyt
in ja
oUIa,
aalta
ilonhan
sekä
uroi
lelle
riii-nan
lilla
Oli niin vaikeaa kestää tätä arvottomuuden
tunnetta ja - vaikeaa oli
myöskin ottaa vastaan Tapion kirjeitä,
joita tuli silloin tällöin. Ulkomaan
postimerkeillä varustetut kirjeet lä-letin
jatkuvasti avaamattomina takaisin.
Viimeinen tuli itse joulupäivänä.
Sitten en kuullut mitään hänestä,
tunnes hän aivan yhtäkkiä ilmestyi
^upunkiin.
• En voi koskaan unohtaa.,sitä p^i-niin
mielelläni kuin sen tahtöi-än^
in tehdä. Istuin yksin Intöii viljassa
ja luin. Into oli mennyt joll
i n asialle toimistoonsa, ja täti
™ oli jonkun ystävättärensä luo-
•^^^^^ll^^sä. Äkkiä kuulin hie-narisevan
puutarhakäytäväliä.
*^un kohotin katseeni,. Tapio seisoi
fdessäni.
Silmänräpäyksen ajan minusta-tuntui
sUtä, että kok^-^in^ma::^^^
PysahtjTiyt. En miiistä, i r i i t ä Ä
'01 ensiksi tai mitä miMvastÄn^häi^^^^
Mutta sen muistany-ettäiseu-
^vassa silmänräpäyksessä,iän rpol.i
^viereeni ja painoi ]päänsä:iiel-
Ja tässä
naimisim siellä, missä äiti ei olisi
voinut tehdä mitään sen estämiseksi.
Tiedän kyllä, että olin arka, mutta
koko ajan rakastin sinua. Ja nyt —
hän osoitti surunauhaa vasemmassa
käsivarressaan — nyt olen oma herrani.
Äiti kuoU noin kuukausi sitten
— Cannesissa — mutta sen jälkeen on
ollut niin paljon järjestelmistä, etten
ole voinut tulla aikaisemmin.- Mitä
sinä nyt aiot minun suhteeni, Ing
a ? " ' - v
En tiennyt, mitä minun olisi pitänyt
vastata hänelle. Hän seisoi siinä
niin pitkänä, vaaleana ja voimako
kaana, ja koko ajan tunsin Inton kamatta
paikallani. Sitten nousin ja
: lausumatta sanaakaan Intoile menin
tieheni.
Kotiin tultuani heittäydyin vuoteelleni
ja koetin selvitellä ajatuksiani.
Ja kun vihdoinkin nukahdin vasta
aamupuolella yötä, olin tehnyt päätökseni.
Tiesin silloin, että. maailmassa
Oli vain yksi mies, jota minä
rakastin ja aina tulisin rakastamaan
;~:into,!/: •:
Heräsin myöhään seuraavana aamuna,
ja kesti hyvin kauan, ennenkuin
olin valmis lähtemään ulos. Olin
päättänyt mennä etsimään Tapiota
hänen hotelliinsa ja kertoa hänelle,
mitä aioin tehdä ja minkä vuoksi. • :
Kello oli melkein kaksitoista, kun
nousin Grandin portaita. Minusta
tuntui, niinkuin - kaikki kaupungin
asukkaat olisivat seisoneet portaitten
alapäässä tuijottamassa minua.
Minulta ei mennyt montakaan minuuttia
sen kertomiseen, mitä olin
tullut Tapiolle kertomaan.
"Kesähakkailun unohtaa yhtä helposti
kuin leudon tuulenhengen lämpimänä
päivänä", sanoin. Ja sanoin
hänelle myöskin, että oli ollut aika,
jolloin olin melkein vihannut häntä,
mutta sekin oli nyt ohi. Kun lähdin
hänen luotaan, oli minulla vain yksi
ajatus — tavata Into ja sanoa hänelle,
kuinka paljon hän merkitsi minulle.
Mutta huvilaan tullessani en kohdannutkaan
Intoa, vaan täti Lotan,
denolkapäälläni. Vihdoin Tapio jal- j^j.^ j^ki pakahtuakseen.
leen keskeytti hiljaisuuden. Mutta vähitellen säin tietää, että
hän ei kääntynyt minun puoleem, j^to oli noin puoli tuntia sitten tullut
/^i. Hän,
asennossa Into tapasi mei-ien
oli täytynyttulkltaka^.
hautta sisälle jaihiioneittenM:
^"Ipolaan, sillä äkkiä: hän. seisoi.
jj^ni laskien kätensä ;olpakääl-vaan
Inton.
"Te olitte ystävällinen häntä kohtaan
silloin, kun hänellä oli vaikeuksia",
hän sanoi, "ja minun pitäisi ehkä
olla kiitollinen teille siitä. Mutta
sitä minä en ole. jMinä vihaan teitä.
Jo^ teitä ei öiisi ollut, niiii Inga olisi
lukenut; minun kirjeeni, ja me oli-simme.
menneet naimisiin siinä paikassa.
Minua Inga rakastaa, eikä
ole'enää; mitään, jota minä en voisi
antaa hänelle yhtä hyvin kuin tekin
— ja tuhannen kertaa paremminkin."
•Hänen' huulensa vääntyivät pilkalliseen:
hymyyn, ja hän katsoi otteluun
haastavasti Inton kainalosauvoja. Ja
ennenkuin ehdin sanoa sanaakaan
hän kääntyi lähteäkseen. ;
Pöi-taitten puolivälissä hän kään-
%to on täällä, Taipo";bli]käikki,
tyi- uudelleen meihin pam.
^ . , . . . H „ , „ . . . ^ ^ , , "Asun Grand hotellissa'-
f «sanotuksi. Mutta; omaksi- = kyl«ästi;: "Kun olet päässyt setall.
T « y t s e n i huomasi!^, että .ää-: tuBteistasiv niin voit ets.a mmua
™»Ktyy,,ijarauhaHiien.. sieltä/' . . ^.
"P» katsoi Intoon ja käänsi sit. ' Silmänräpäyksen istuin h.evalila-sisälle,
pakannut matkalaukkunsa ja
sanonut matkustavansa jo päiväju-nalla.
Hän oli sanonut'menevänsä
erään kuuluisan kirurgin luOkse Wieniin
ja antavansa tämän suorittaa
leikkauksen lanteessaan. Leikauk-seri,
jonka seurauksena olisi joko täydellinen
liikuntakyky tai — kuolema.
"Hän sanoi, että sinä et ole koskaan
rakastanut häntä etkä koskaan voisikaan
rakastaa sellaista raajarikkoa
kuin hän, ja sentähden hän tahtoi
purkaa kihlauksenne ja antaa sinulle
vapautesi takaisin. Tässä on kirje,
jonka hän pyysi minun antamaan
sinulle."
Kesti hetken, ennenkuin kyyneleiltäni
kykenin lukemaan sitä.
•Tiedän, mikä sinun päätöksesi on.
Satuin nimittäin näkemään, kun sinä
menit Tapion luokse aamupäivällä.
Olen liiaksi raukka kuulemaan sitä
sinun omilta huuliltasi. Lotta täti
kertoo sinulle, minkätähden olen matkustanut.
Olin ajatellut tätä matkaa
jo kauan sitten, mutta en tahtonut
jättää sinua. Älä moiti itseäsi mistään.
Jos sattuisi jotakin erikoista,
niin siltä varalta olen asettanut sinun
käytettäväksesi rahasumman, joka
tekee sinusta riippumat toman ja \'a-paan
ainiaaksi.
• Into."
Siinä kaikki. Näytin kirjettä täti
Lotaile ja kerroin samalla hänelle
kaiken muunkin. Hän oli ystävälli-sempi
minua kohtaan kuin koskaan
ennen. Tulimme yksimielisiksi siitä,
että muuttaisin huvilaan ja asuisin
^hänen luonaan niin kauan, kuiiv hän
olisi yksin. Hän antoi minun aina
lukea Inton kirjeet, ja sitten saatoimme
istua luntiljausia ja puhua niistä.
Sitten tuli se päivä, jolloin leikkauksen
piti tapahtua. Täti Lotta ja
minä vietimme yhdessä levottomia
tunteja, kunnes vihdoinkin tuli sähkösanoma,
joka tiedoitti, että hän oli
elossa ja paranisi.
Minulle merkitsi paljon se äeikka,
että minun piti olla niin etäällä hä- ^
nestä. Avuton, kainalosauvojensa varassa
vaivalloisesti eteenpäin läahau-tuva
"Kopina" oli aivan toinen asia
kuin johtaja Into Järvinen nuorempi,
nuori, terve ja rikas mies. Puhuin täti
Lotan kanssa tästä ja sanoin hänelle,
että rakastin Intoa, liian paljon voidakseni
pitää häntä itseeni sidottuna.
Mutta jo vuoden kuluttua tapasin
Inton jälleen;
Syksy, talvi ja kevät menivät menojaan.
Mutta sitten kesällä minun
seisoessani kuten tavallista myymä-läpöydän
takana Into tuli — eikä
kuitenkaan Into, vaan pitkä, solakka
ja auringonpaahtama johtaja Järvinen
nuorempi. Pitkin askelin hän
harppasi sisälle, tuli suoraan minun
luokseni, kietoi käsivartensa ympärilleni
ja suuteli minua kaikkien asiakkaitten
nähden'
Pienessä, pimeässä kaupan takana
olevassa konttorihuoneessa, jossa
vihdoinkin saimme olla rauhassa, katselin
kauan noita rakkaita, tuttuja
kasvoja. Luin niistä yhä samaa raja-,
tonta rakkautta ja hellyyttä ja onnesta
huoaten hiivin jälleen hänen sy-
(Loppu)
PAHA MIES
Aun^: — Pidätkö sinä minusta tällaisena?
Teodor: — Pidän.
Aune: — Mutta jos minäkin rupealsin
laittamaan vähän itseäni?
Teodor: — Rupea vain?
Aune: — Jos minä värjään kulmiani
ja silmäripsiäni?
Teodor: — Värjää vain.
Aune; — Ja jos minä antaisin kynteni
kasvaa?
Teodor: — Anna vain.
Aune: — Ja jos minä käjrttäisin vähän
maalia?
Teodor: — Käytä vain.
Aune (tulistuen): — Kyllä sinä sitten
olet ilkeä, myönnyt kaikkeen, mitä minä
tahdon. Mutta minäpä en teekään;
mitään!
Teodor: — Elä tee.
Aunelta pääsee itku. mutta Teodor
ottaa hänet polvelleen ja kuivailee kyyneleet.
«
a tr
."MJ^i sinä ripustat ylös nuo vanhat
resnset housusi?''
"Varoitukseksi; Ne fcaiidd ovat minun
koirani repimlä."
li
^5
Ai
Object Description
| Rating | |
| Title | Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, October 8, 1938 |
| Language | fi |
| Subject | Finnish Canadians -- Ontario -- Sudbury -- Newspapers |
| Publisher | Vapaus Pub. Co |
| Date | 1938-10-08 |
| Type | application/pdf |
| Format | text |
| Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
| Identifier | Liekki381008 |
Description
| Title | 1938-10-08-07 |
| OCR text | LAUANTAINA, LOKAKUUN 8 PÄIVÄNÄ . ^ 1938 '•kuin tuhansien - - h ä n tuli mo-, t hän tunsi mi- " tutunut, hän va- •n, ettei minun häntä enää. >ä valehtelin. lyttää töisiam-limine. ihojen puiden det lentelivät in huulemme a; sydämemme Ile tuttuja ja en lento- Ker-t meille toista salaperäisellä kuisk;?^!: äsken totta. nä olen tpti-a nyt lentä- > -ran, Tämä Kuinka me 1 vuosia sit- Jt, tuhannet men sykäh- 2et meidät 1 oksien lo-taasti. Me ulin hänen tkien mat- ;a, jos em-uheaa olisi !ä muuttu-iaa varten laa sana-tuu siten, ksi katso-iinen ha-mlla voi-alustava iinen osa Kansainliiton 19 istmto Genevessä^ (Jatkoa neljänneltä sivulta) "Voisin mennä vaikka kuolemaankin sinun tähtesi", hän sanoi yksin kertaisesti. Silloin kerroin hänelle koko jutun Tapiosta ja itsestäni ja päätin sen kysymyksellä häneltä, vieläkö hän halusi mennä naimisiin kanssani. Punastuen joka kerta, kun nyt jälkeenpäin ajattelen sitä. Kuinka >us-kalsinkin! Seuraavana päivänä koko kaupun^ ki ihmetteli meidän äkillistä-kihlau- (timistamme. Toiset arvelivat sitä, toiset tätä. Joka tapauksessa juorut lensivät meidän ympärillämme, mutten katseensa minuun, joka istuin siinä hievahtamatta kasvot yhtä valkeina kuin puku, joka minulla oli ylläni. Sitten hän työnsi käden taskuunsa ja veti esille kirjepinkan — samat kirjeet, jotka hän oli lähettänyt minulle ja jotka minä olin lähettänyt avaamattomina takaisin. "Oli kokonaan minun syytäni, että matkustin puhumatta sinulle mitään", hän sanoi kiivaasti, "mutta se ei ollut minun S3ry^täni, että me emme senjälkeen tavanneet. Joka kirjeessä '—- kirjeissä, joita sinä et koskaan lukenut — lähetin rahaa, jotta olisit voinut matkustaa sinne, missä minä-ta Into ei koskaan ^ienimmälläkään o^^"' olisimme menneet sanalla antanut huomata sitä, että se kiusasi häntä. Hän oli aina yhtä byvä ja hellä minua kohtaan ja oli, läänkuin hän olisi kerännyt hehkuna hiiliä pääni iilevai-la pa-i nyt in ja oUIa, aalta ilonhan sekä uroi lelle riii-nan lilla Oli niin vaikeaa kestää tätä arvottomuuden tunnetta ja - vaikeaa oli myöskin ottaa vastaan Tapion kirjeitä, joita tuli silloin tällöin. Ulkomaan postimerkeillä varustetut kirjeet lä-letin jatkuvasti avaamattomina takaisin. Viimeinen tuli itse joulupäivänä. Sitten en kuullut mitään hänestä, tunnes hän aivan yhtäkkiä ilmestyi ^upunkiin. • En voi koskaan unohtaa.,sitä p^i-niin mielelläni kuin sen tahtöi-än^ in tehdä. Istuin yksin Intöii viljassa ja luin. Into oli mennyt joll i n asialle toimistoonsa, ja täti ™ oli jonkun ystävättärensä luo- •^^^^^ll^^sä. Äkkiä kuulin hie-narisevan puutarhakäytäväliä. *^un kohotin katseeni,. Tapio seisoi fdessäni. Silmänräpäyksen ajan minusta-tuntui sUtä, että kok^-^in^ma::^^^ PysahtjTiyt. En miiistä, i r i i t ä Ä '01 ensiksi tai mitä miMvastÄn^häi^^^^ Mutta sen muistany-ettäiseu- ^vassa silmänräpäyksessä,iän rpol.i ^viereeni ja painoi ]päänsä:iiel- Ja tässä naimisim siellä, missä äiti ei olisi voinut tehdä mitään sen estämiseksi. Tiedän kyllä, että olin arka, mutta koko ajan rakastin sinua. Ja nyt — hän osoitti surunauhaa vasemmassa käsivarressaan — nyt olen oma herrani. Äiti kuoU noin kuukausi sitten — Cannesissa — mutta sen jälkeen on ollut niin paljon järjestelmistä, etten ole voinut tulla aikaisemmin.- Mitä sinä nyt aiot minun suhteeni, Ing a ? " ' - v En tiennyt, mitä minun olisi pitänyt vastata hänelle. Hän seisoi siinä niin pitkänä, vaaleana ja voimako kaana, ja koko ajan tunsin Inton kamatta paikallani. Sitten nousin ja : lausumatta sanaakaan Intoile menin tieheni. Kotiin tultuani heittäydyin vuoteelleni ja koetin selvitellä ajatuksiani. Ja kun vihdoinkin nukahdin vasta aamupuolella yötä, olin tehnyt päätökseni. Tiesin silloin, että. maailmassa Oli vain yksi mies, jota minä rakastin ja aina tulisin rakastamaan ;~:into,!/: •: Heräsin myöhään seuraavana aamuna, ja kesti hyvin kauan, ennenkuin olin valmis lähtemään ulos. Olin päättänyt mennä etsimään Tapiota hänen hotelliinsa ja kertoa hänelle, mitä aioin tehdä ja minkä vuoksi. • : Kello oli melkein kaksitoista, kun nousin Grandin portaita. Minusta tuntui, niinkuin - kaikki kaupungin asukkaat olisivat seisoneet portaitten alapäässä tuijottamassa minua. Minulta ei mennyt montakaan minuuttia sen kertomiseen, mitä olin tullut Tapiolle kertomaan. "Kesähakkailun unohtaa yhtä helposti kuin leudon tuulenhengen lämpimänä päivänä", sanoin. Ja sanoin hänelle myöskin, että oli ollut aika, jolloin olin melkein vihannut häntä, mutta sekin oli nyt ohi. Kun lähdin hänen luotaan, oli minulla vain yksi ajatus — tavata Into ja sanoa hänelle, kuinka paljon hän merkitsi minulle. Mutta huvilaan tullessani en kohdannutkaan Intoa, vaan täti Lotan, denolkapäälläni. Vihdoin Tapio jal- j^j.^ j^ki pakahtuakseen. leen keskeytti hiljaisuuden. Mutta vähitellen säin tietää, että hän ei kääntynyt minun puoleem, j^to oli noin puoli tuntia sitten tullut /^i. Hän, asennossa Into tapasi mei-ien oli täytynyttulkltaka^. hautta sisälle jaihiioneittenM: ^"Ipolaan, sillä äkkiä: hän. seisoi. jj^ni laskien kätensä ;olpakääl-vaan Inton. "Te olitte ystävällinen häntä kohtaan silloin, kun hänellä oli vaikeuksia", hän sanoi, "ja minun pitäisi ehkä olla kiitollinen teille siitä. Mutta sitä minä en ole. jMinä vihaan teitä. Jo^ teitä ei öiisi ollut, niiii Inga olisi lukenut; minun kirjeeni, ja me oli-simme. menneet naimisiin siinä paikassa. Minua Inga rakastaa, eikä ole'enää; mitään, jota minä en voisi antaa hänelle yhtä hyvin kuin tekin — ja tuhannen kertaa paremminkin." •Hänen' huulensa vääntyivät pilkalliseen: hymyyn, ja hän katsoi otteluun haastavasti Inton kainalosauvoja. Ja ennenkuin ehdin sanoa sanaakaan hän kääntyi lähteäkseen. ; Pöi-taitten puolivälissä hän kään- %to on täällä, Taipo";bli]käikki, tyi- uudelleen meihin pam. ^ . , . . . H „ , „ . . . ^ ^ , , "Asun Grand hotellissa'- f «sanotuksi. Mutta; omaksi- = kyl«ästi;: "Kun olet päässyt setall. T « y t s e n i huomasi!^, että .ää-: tuBteistasiv niin voit ets.a mmua ™»Ktyy,,ijarauhaHiien.. sieltä/' . . ^. "P» katsoi Intoon ja käänsi sit. ' Silmänräpäyksen istuin h.evalila-sisälle, pakannut matkalaukkunsa ja sanonut matkustavansa jo päiväju-nalla. Hän oli sanonut'menevänsä erään kuuluisan kirurgin luOkse Wieniin ja antavansa tämän suorittaa leikkauksen lanteessaan. Leikauk-seri, jonka seurauksena olisi joko täydellinen liikuntakyky tai — kuolema. "Hän sanoi, että sinä et ole koskaan rakastanut häntä etkä koskaan voisikaan rakastaa sellaista raajarikkoa kuin hän, ja sentähden hän tahtoi purkaa kihlauksenne ja antaa sinulle vapautesi takaisin. Tässä on kirje, jonka hän pyysi minun antamaan sinulle." Kesti hetken, ennenkuin kyyneleiltäni kykenin lukemaan sitä. •Tiedän, mikä sinun päätöksesi on. Satuin nimittäin näkemään, kun sinä menit Tapion luokse aamupäivällä. Olen liiaksi raukka kuulemaan sitä sinun omilta huuliltasi. Lotta täti kertoo sinulle, minkätähden olen matkustanut. Olin ajatellut tätä matkaa jo kauan sitten, mutta en tahtonut jättää sinua. Älä moiti itseäsi mistään. Jos sattuisi jotakin erikoista, niin siltä varalta olen asettanut sinun käytettäväksesi rahasumman, joka tekee sinusta riippumat toman ja \'a-paan ainiaaksi. • Into." Siinä kaikki. Näytin kirjettä täti Lotaile ja kerroin samalla hänelle kaiken muunkin. Hän oli ystävälli-sempi minua kohtaan kuin koskaan ennen. Tulimme yksimielisiksi siitä, että muuttaisin huvilaan ja asuisin ^hänen luonaan niin kauan, kuiiv hän olisi yksin. Hän antoi minun aina lukea Inton kirjeet, ja sitten saatoimme istua luntiljausia ja puhua niistä. Sitten tuli se päivä, jolloin leikkauksen piti tapahtua. Täti Lotta ja minä vietimme yhdessä levottomia tunteja, kunnes vihdoinkin tuli sähkösanoma, joka tiedoitti, että hän oli elossa ja paranisi. Minulle merkitsi paljon se äeikka, että minun piti olla niin etäällä hä- ^ nestä. Avuton, kainalosauvojensa varassa vaivalloisesti eteenpäin läahau-tuva "Kopina" oli aivan toinen asia kuin johtaja Into Järvinen nuorempi, nuori, terve ja rikas mies. Puhuin täti Lotan kanssa tästä ja sanoin hänelle, että rakastin Intoa, liian paljon voidakseni pitää häntä itseeni sidottuna. Mutta jo vuoden kuluttua tapasin Inton jälleen; Syksy, talvi ja kevät menivät menojaan. Mutta sitten kesällä minun seisoessani kuten tavallista myymä-läpöydän takana Into tuli — eikä kuitenkaan Into, vaan pitkä, solakka ja auringonpaahtama johtaja Järvinen nuorempi. Pitkin askelin hän harppasi sisälle, tuli suoraan minun luokseni, kietoi käsivartensa ympärilleni ja suuteli minua kaikkien asiakkaitten nähden' Pienessä, pimeässä kaupan takana olevassa konttorihuoneessa, jossa vihdoinkin saimme olla rauhassa, katselin kauan noita rakkaita, tuttuja kasvoja. Luin niistä yhä samaa raja-, tonta rakkautta ja hellyyttä ja onnesta huoaten hiivin jälleen hänen sy- (Loppu) PAHA MIES Aun^: — Pidätkö sinä minusta tällaisena? Teodor: — Pidän. Aune: — Mutta jos minäkin rupealsin laittamaan vähän itseäni? Teodor: — Rupea vain? Aune: — Jos minä värjään kulmiani ja silmäripsiäni? Teodor: — Värjää vain. Aune; — Ja jos minä antaisin kynteni kasvaa? Teodor: — Anna vain. Aune: — Ja jos minä käjrttäisin vähän maalia? Teodor: — Käytä vain. Aune (tulistuen): — Kyllä sinä sitten olet ilkeä, myönnyt kaikkeen, mitä minä tahdon. Mutta minäpä en teekään; mitään! Teodor: — Elä tee. Aunelta pääsee itku. mutta Teodor ottaa hänet polvelleen ja kuivailee kyyneleet. « a tr ."MJ^i sinä ripustat ylös nuo vanhat resnset housusi?'' "Varoitukseksi; Ne fcaiidd ovat minun koirani repimlä." li ^5 Ai |
Tags
Comments
Post a Comment for 1938-10-08-07
