Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, November 25, 1950

              Jatkoa
Elisa, joka tuskaisena o l i juonut kah-
\iaaii, laski kuppinsa hitaasti vadille Ja
pakottautui katsomaan- ovelle. Hert­ta
. Tuon nimen lausuminen oli ol­lut
kuin tikarin pisto hänelle. Kummal­linen
tyttö, Marianna., tuli taas mieleen.
He eivät olleet nähneet kuin kerran se­kunnin
ajan toisiaan sitten hänen naimi­siin
mentyään, eikä hän ollut ihmetellyt
Hertan poissa oloa. Nähdessään nyt tä­män
pitkän ajan takaa, hän katsoi tätä
kokonaan eri tavalla kuin ennen.
— Hyväinen aika. päivitteli Hertta,
— että sinuakin vielä näkee.
Yht'äkkiä tulvahti Elisaan nyt katke­ruutta.
Hän ei saattanut olla sanomatta:
— Olisihan minua toki nähnyt, jos se
sinua olisi huvittanut.
— Niin, aivan oikein. Saat antaa sen
•minulle anteeksi. En ymmärrä tosiaan­kaan,
missä hommissa aika on niin tar­koin
mennyt, ettei ole tullut käytyä s i ­nua
katsomassa. Sinullahan kuuluu ole­van
lapsikin.
Hertan äänen tuntuessa niin vieraal­ta
j a imelältä, vastasi Elisa kolkosti:
— N i i n on.' . : .
• Ja nyt häntä alkoi uuvuttaa niin sa^
'- nomattomasti. Teki mieli pois täältä.:
Xotiinko? • E i , , vaan, jonnekin.,. Metsään,
• vain. .-£i saattaisi oikein katsella Saulia-
••/•'iaaa. kasvoihip.' Äkkiä'• häntä^piiistatti'.
••• voimakasiiilio.-• . ' •
•"'" — -Pian: seftoeidänvHerttäkin'.'inie^^^'
• • 'lään' rneaee,'; kertoi Ison-llasitalaii- emän-,
•- tä" leveästi hymyiien, katsellen- syrjäsi!-:
imäilä.Elisan-••kapeaa ©leiiiosta.. . , : • -
• — V a i mm? ihmetteli -Tannilan ©män-
•-'tä. Ei-ole•k-uuluimt siitä..'-; ;:-
'•• —. Sitä -on pidetty salassa,' •K-uukau-
' 'clen •vaihteessa- -oyat 'liäät: -„ . , . .'• "*•
•. • • MtU esteli 'Hertta,—• mitä^sjnä-siitä?;.
' — N o eihän fuo pahasta ole. Tietysti
täältä'Mihin-tullaao., • . • - -;,
-• — -Ktinpa^kj-kenisi siihen;. Kuka .on
;sullia«en? •
-— Äiti, esti Hertta taaskin, mutta
hänen äitinsä puheli:
• — No, tuo kaupanlioitajalian se.
— Oho. Vai että oikein. Pulska mies
ja rikas kuuluu olevan. Tannilan emäntä
sai kasvoilleen puhuessaan huolestuneen
ilmeen, — Kyllä minulla on ollut suru
tuosta Elisasta, kun se sellaiseen köy­hään
mieheen. •
' — Älähän mitä, lohdutteli häntä
Ison-Rantalan emäntä. ~ - Kyllä nuoret
aina jaksavat elämässä tiensä raivata.
Ties kuinka h j n in on vielä Elinallakin. .
—Iferra.sen s u o k o o n ' . j--
.• Äidin .no.in-. huoatessa oli -Elisa" saa-nut
• kasvoilleen' väsysieeB - hymyn; -; Häp,
• oli nähnyt -Hertan silmien leimahtavan
Ison-RsHitälan ©männän puhuessa, ja
nyt-näyttivät-tämän kasi^t- kummalli-j
^ n teräviltä. L'sko Mariannan säiioiliiia -;
• • allioi saada valtaa .hänessä..'Kooten kaik-.
• M voimansa, hän koetti puliiia: : , ••
• — E n tiennyt koskaan sinun-Takasta-aiesn
häntä?..
.• / • Hertta katsoi häneen kylmin,- t y l j in -
- kasvoini •
. — Se on vanha juttu. E i tullut siitä
sinulle milloinkaan -mainittua;--Sulha--^
nen on enenmiän, totta pidiuen, äidin
- kuin -minun mieleeni, -.kalsliahtivat ival­lisina
viimeiset sanat. . • . • -
• . • Sanoen . rientäTOUsä lapsensa luokse,
_ Elisa. pääsi pian !i\^tamaan - kotimat- .
kalle. "Metsässä kulki hän taaskin, h i -
taasti. Hänen o l i kuuma, vaikka ilma oli
•.•yhä-pakastunut. Yhä Mtaammin.-nousi...;
jalka Kalmaria lähestyessä.. Ettei olisi
'sniHoliakaan .••.tamnnut-. elää-tätä het- '
liirj. KylM&M
kahtamattakaan paikaltaan, iaattoi hän
eroittaa nyt sanoja:
— Tytöt olivat oikein hyvät vstävyk-set.
Elisa, joka oli hyvin vaalea, kuin
enkeli . . . hyvä, mutta tumman Hertan
kasvot olivat ilkeät. Ja hän petti ystä­vänsä,'
Elisan . . . Häii ei varmaankaan
puhunut mitään Elisalle, koska tämä
yhä piti häntä ystävänään. Koska Hert­ta
ei huolinut Saulista, joka oli komea-poika,
tahtoi tämä kostaa Hertalle JH
otti vaimokseen Elisan. Mutta juuri kun
häitä piti viettää, kulki Sauli illalla k y ­lällä.
Hän oli varmasti tulossa Elisan
luota. Vielä poikkesi hän lanssitalcon
ja näki siellä Hertan, jota sittenkin ra­kasti,
vaikka tämä oli ilkeä . . . Ja koko
yön oli Sauli taas Hertan luona, eikä
Elisa tiennyt mitään. Sitten heidät seu-
. raavana päivänä tehtiin vaimoksi ja
mieheksi. Elisa oli kuin enkeli valkoi­sessa
puvussaan. Ja hän rakasti oikein
sitä Saulia, mutta Saiili ei rakastanut
häntä, Joka, <)1! hyvin 'ikäA?ää. Älutita
•joskus yannasti Jumala palkitsee Elisaii'.
huomannut . .. saattoiko kaikki olla
totta?
Elisan kamppaillessa itsensä kanssa
saapuu hääkutsu Isosta-Rantalasta. Ko­mea,
kultakirjaimin painettu kortti. Si­tä
katsellessa piirtyy Elisan sielun sil­mäin
eteen kuva komeasti juhlivasta ta­losta,
runsaista vieraista, joita on saapu­nut
läheltä ja kaukaa. Myrtit . . . hun­nut.
.. ruusut . . . Kyllähän Elisa tietää
miten Isossa-Rantalassa tullaan häitä
viettämään. J a nyt on hänet siis kutsut­tu
sinne ja Sauli . . . Hänen miehensä ei
ole kotona kutsua saapuessa j a Elisa
valmistautuu kertomaan tuosta hänelle
illan, tullessa. Hevosen sitten ajaessa p i ­haan,
kokoaa Elisa kaflven tyyneytensä,
mutta hänen katseensa on. vaaniva, jo-tenb'n
lävitse tunkeva.
— S a u l i . . . Hän seisoo selin imieheen-sä,
ottaesssaah .kaapista esille kutsuk^
tin. Kummaliinen jämiitys.kasvaa; taas.
Sydäntä puristaa uusi,. ;€nnöii: tuntefta-'
•tori-tuska.'^-v- ;
.— Mitä niin? • -Saulin. ääni on aivan
tavsiliiKtt..: Tämä .is
kun Sauli alvaa kuulu.Dattomasti z^xm
pirttiin. Säpsäfitäen" katsoo-hän tähä
m.utta -näkee lämmeten Saulin \.t4'
kirkkaana, silmät Ioista\ina.
— Mitä nyt, Sauli?
Hänen äänensä värähtää lämpöä. Eh
kä Sauli onkin unohtanut rakkautensa
Herttaan j a pitää nyt hänestä? Mm si­tä
tiedä, vaikka olisikin niin. Elisan te'
kee äkkiä mieli nousta Ja syöksyä Sau-
.;Uskoh senkin . laHertta lulee-^^^^
tomaksi, koska hän--oli'paha.. ;Sen'pi-". ^.:pääs5ä;käSvia^juMen-:•-Mu^^^^
tuinen-se^'-• • ,- .'.:v i: v^^.:.'sittenkin'•vsik^a-'säiid^
; Elisa huojui ©^suussa. Mitä tuo tyttö :
puhui nukkuvalle lapselle? Tuntien tule­vansa
.hulluksi, hän .peitti .käsin..kas.voii-• ;.
sa. Marianna, joka oli «vaiennufe, havah-v_—
Var.Diin.., • .• --:;'-;iL'v: ^•,-;-5;-::.':i^:
-; Saul! •. ..:'el' -.••tahdo; nähdäkseen;-' koetti^;
tui''hänen •pitkään,-värisevään, huokauk­;
mu tta'• Elisa-.asettaa-seri kojil^
seensa,, ponnahtaen ylös. . .•' •' •.• ^ •^•'eteen'^hellävsrGen-, istahtaen^-penkin •pää-
^ Tekö'tulitte J o . -Eu. kuuUutvyhr' Vhäri.^;^ ;••','.•' •,• • •-•:-:-•
tään . .-; .- • .
— Tulin, Marianna, mutta mitä i h ­mettä
sinä puhelit, yksinäsi ?.
- —. Kerroin hänelle satua, joka ei-var­mastikaan
ole oikea satu. . .....
— Marianna. -— Hän läheni tyttöä j a .
laski kätensä tämän olkapäille, -rr- L u ­paathan
sinä, ettet koskaan kerro kenet- '
lekään tuota satua enää, etkä puhu sei-laistakaan
kuin. minulle ennen lähtöäni.
—• Lupaan tietysti, myönsi. tyttö, —
ellei se ole oikein puhuttu.
,—; E i se ole oikein. — 'Hän antoi kä­siensä
pudota sivuilleen. — Mene nyt
kotiisi, Marianna, j a tule huomenna uu­delleen,
niin annan sinulle jotaki?. H y ­vää
-yötä |a paljon kiitoksia. • - .-- '.'^
Häntä 'kamAiott!--i:iyt -sekin,:.ettäiyttö
hälisi :;-k-tilii--:- varjo -^äänettömästi-'ovesta- -•
ulos. - : •.'••"•'•
- hymähtää: Sauli taas. '—
. Kuulumattomasti, raukein, käsin on
hän %-etänyt invan oven auki. Sisällä on
melkein pimeää. Seisahtaessaan kyn­nykselle
saattoi hän ruveta eroittamaan
kätkyen ja sen viereen polvistuneen M a ­riannan,
joka hiljaa puheli jotakin. L i i -
nidkjsta, niin on siis runsas neljäsosa
Sveitsin: Koko kirjatuotannosta osuus-
..toifniMslIlsella pohjalla.
. ' - - ^ Hml-
Vai toivat. .. .' ' • • -'••-.-•. .•-•..•:,
Eikä Sauli koske korttiin, ei katsah-dakaan.
Elisaa:tukaiiduttaa pirtissä Vai-l
i t ^ - a kuolemanhiljaisuus. Saattaisipa
nähdä nyt Saulin sisimpään . ^ v . tuon
tyynen kuoren alle! Sen hän ainakin,
tietää, ettei Saulilla ole halua lähteä
häätaloon. Tämähän melkein vieroo ihr
misiä ja varsinkin rikkaita. J a jos ker­ran
on poiskin ajettu . . . Elisan kufk-kua
kuivaa. Huulet:ovat.kuin yhteen
kasvaneet. Hänen.käyälikiä sääli Sau^
lia. Hän tahtoo olla armahtavainen. .
Hän tahtoo sanoa sen itse,: minkä Sauli
kuitenkin-sanoo: . - - .r
•. .-r-;:. Tuskinpa- me menem)me;:':sinrie^:
:Sauli',".-Ei' tässä. ote -•juhlapukujakaan;:.;•;'7
•: -T^r ,Niin,^i' -mitäpä^^ane:-. siellä^- Pysytel-lääöyain
kotona rikkaiden^&emuista,; •.:
• /ihminen - .kukin-,: :vi-rka.htaa' Elisa,-'-
—>rnutta ei siellä meidän poissäoloämr
•me'huomatav.-"; ••
— Siitä.voit olla-varma;: ^.
- Kummalliseksi ;-;jatkoksi....melkeinpä
mielipuolisuuden: Tsjamailla. Entistään ivallisille sanoilleen, jalkaa;:SatilivVihel- -
• .kalpeampana, palävm silmin''jampoitta- • tää-jotakin-.hy^-in;iloista-jake\ryttä,-:Eli-
- vin" ruumiin oii. hän-.toimitellut askaret- - ' san-katsahtaessa.-häaeen-.häniaiästynee- •
'taan.' Voimat-ov^at-kuin-: kasi-aneet ou-;. i ia ; v ,-pslästyiieenä;:-;--;';-. -•' .•-•••.;:.-•.-•.- • -
don, kamalan tuskan tultua j a ensim- •. Illalla istuu:Elisa:.pienokaisineen-pir-.
n:äinen ajatus on ollut puhua kuulemaa- tissä yksin; Saanaa asiaa: jauhavat nyt-taan
Saulille. Mutta miten se saattaisi kin ajatukset. Tekipä hän anitä tahansa,
tapahtua? ' E i huomaa 'SauH aiiten--häii '•puhu! kenelle hyvänsä,: niin-yhtä ja--sa-- -
tätä tarkkaa, ei tiedä mitä uusia ha- maa' ajattelee konemaisesti, sekautuen
vaimoja hän tekee. Antaa vapaus Sau-^ kaikissa^puheissaan: ja.toimissaan. Mita­lille,
sekin välähtää mielessä, polttaa häri Hertta toiniii ja:-ajatteleei ^Huomeo-häntä
hetken, idutta liäipyy^ Hänellä on na häät. Sitten-kaupalle rou%^ksi. Äi-lapsi
ja. hän rakastaa^Saulia.-Se ei kul-;'-.van oikeaksi rouvasi, jolla'.olisi-pala^e^-:-
tenkaan '' paljoa- nyt merkitse. ^ • :Miiitta ' U j a k i n . -.- .• Elisaa uuvuttaa. .^Jokaisen •
Hertan iiäät «ovat ali^an.-kyönyksellä^...'- • -menneen päivän - työntäyteinen:-muisto.-
Voisiko' • mitääii • enää- tehdä • 'Hertaö. ja -;
Saulin onneksi?'Ei-—-sanoojärkevä'
minä. Mariannahan oli sanonut Saulin
tulleen ajetuksi pois Isosta-Rantalasta.
Aivan kuin silloin ennen. Mutta häntä
ujostuttaa ja hän odottaa vain, mitä
Saulilla olisi nyt sanottavaa . . f
— Ajattelin tuolla, että kai me sen­tään
menemme sinne häätaloon. Onhan
tuo niinkuin virkistystä tässä ainaises­sa
yksitoikkoisuudessa.
Elisa on hetken ollut hehkuva ja kau­nis,
mutta nyt pakenee veri hänen kas-voiltaan
verkkaan ja silmien loisto sam­muu.:
Kääntyen Mukan pois miehestään
hän virkkaa:
— Kuten haluat. Mielellänihän minä.
-— Arvasinhan tuon, puhelee Sauli
; jntijtta Elisa "sukii voimattomin käsin kel-
. talsia, kihäraisia hiuksiaan.
; ^ Sa«H ; >on; ajatellut^ oikein ajatellut
häätalöbij • meno4 Hefttaa ja kaikkea.
Aivan ;^uin:hänMri.Mol^ min e i
''^ tavalla. ^•-':-'-\---"^^^^^ - - --^ .•
' • •'•^..Mitä; Mh^^^ hluksisf^i "aina
; suifc ••'Niiöhäanuo''
:'' kayttay§t';n^ . " • . '
'^ ';.;7Saulin-viim^b^ (hyytävät verta
••:^hänett--;sä'ömssäa on ollut snöi-
'^•--telte-•v.'"ja-'"|^ ' Muutldn - -
;"'Hi^rtt^^ih-^• ';ÄV^^^^ hän saneo: "
:__: E l l i i n enää ole niiden-leikkaajiisi,
naapufitkiö.
• Olisi- ' t u M t r ^ n e n l ^ ^ ' Köyhä
- rriökin. elä ja ny t vielä itseään kauniste­lemaan.
• : - • .
Tahdotko tuolla alentaa oninua.
M i n , enhän minä Tannilan lyttären ve-
^ roiheri jole;' - - , ^
- -^'Säuli. — säikähtäen.
• — Sinun viioksesihari minä niin ajatte-
E n i t s i s n i : Sinähän tiedät, että
. Näinä muutainina:'päivinä, jotka'oli-',
vat olleet - häneii' .kötonakäyimiätääh'"
. -Hertan M i h i n , on, Elisa- «länyt - jossakin
.uuvuttaa. Jokainen-tuleva-fiäivii- - e n t i ^ - •
veroisena '^on-herpaannuttavajn -sraskas-.'
ajatella. Hertta saa paremmat päivät.
Mutta ... , Elisa puristaa kätensä n>Tk-
.Muistot. liitty\»ät muistoihin, kuva .ku- -' Miten paljon \?oimaa-hänestä sen--•
vaan . . Eikö . hän nyt juuri muista
tuota hetkeä Hertan aitassa, kerto­maansa
Hertalle Saulista ja rakkaudes­taan.
Miten Hertta olikaan silloin nau­ranut.
Niin nauranut j a itkenyt samalla
kertaa. M u t t a silitään ei tämä ollut sa­nonut,
eikä muulla tavoin näyttänyt.
Tuota • käytöstä oli liän oudoksunut,
mutta ^ ei silöi mitään eriskummaista •
tään löytxykään, miten paljon intoa ja
uskallusta. E i niin ihanaa ja ke\yttä elä­mää,
että hän omansa siihen vaihtaisi.
Juuri Saulin rinnalla hän tahtoo tais­tella
ja voittaa. Kmi vain olisi merkin-nyl
Saulille enemmän.
— Elisa
'Hän on äsken laskenut pienoisen vuo­teeseensa
ja istuu nyt hiuksiaan sukien.
olet tmiriullerakkäm maailmassa . . .
• -— Jos Mnä^ olen'köyhä mies, niin pi­tääkö
minun vaimonikin vielä olla eri­lainen
kuin toisten miesten? Pitääkö
kaiken olla yhtä kurjaa. . .
E i tietenkään^ Sauli. Suo anteek­si
j jos loukkasin sinua. En kuitenkaan
tarkoittanut: sitä. •Ehkä sinä haluat lei-
•.v-kätä--&ksenr|3fdikM?- ^ • -
-Ä'Mutl^a^jos^lhÄSt J u ^ siaua^
:par«mQiän "imiieheri m kuin Kal-riiäirin
Saulin/ ivaa. mi^s. • • -
---==Sen i ^ ^ ^ sanoo
Elisa lujasti-etsien sakset. Ojentaen ne
sittenihiehelleen^: hän polvistuu tämän
eteih lattiallB.
'".:-^ ~-^:i;eikkaäy:"Säuli-."-~..-.-
^: ÖKös pitelee -käsissään hiuksia, valtai­san
psfeuä: kiharapa! joutta, katsellen
• vuöpoin- sitä:ja- suuria' saksia. -Tuntuu
jotenkin • pahalle; Leikatapä nyt tässä
tuollaiset. - " .
: • — Ihan kuin .kultaa. Kimaltelee-
; Ja- 'hänvälkytteleB kiharoita kädes-sään>
puristaen sakset lujemmin käteen­sä
ja liikutellen niitä; N y t . . - ryt • •.
Jo.putoilee kiharoita pitkin Elisan har­tioita.
Lyhyet, -.irti- -lasketut krrnmah»
. tavat somille kiehkuroille niskaan.
: r-T- Kas .:-^'kas'>"'^huohottaa mies.
• :Sellaistä,-tukkjm--ci-dlekaan monella.
-.'-Elisa.'nousee,- tekeltelee paljasta lus-
- l--aansa,,.kumart-uu> j a -kölsaaa-luoniiotto-malla
tyyneydellä hiukset lattialta,
jotka sitten vie uuniin.
'- —^.Tulehan tänne, eukko'^. .
He istm^t vieretysten penkillä, ha-millisinä,
jotenkin vieraina toisilleen.
Elisan kasvot hehkuvat jälleen ja Saulin
karhea kasi silittelee hänen vapaita ki­haroitaan.
• — Kaunis sinä olet. .^van kuin pik­kutyttö
. . .
Häpeä polttaa Elisaa, hän tahtoisi ^
juosta . pois, paeta. -. -Hänestäl: tuntuu, :i
SIVU 4 LAUANTAINA, M^lR-RASKlHLIM 25 PÄnÄNX, 1950