Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, November 25, 1950

              nattomasti &sim
ea Saulin eism
Lvina.
Itää lämpöä. Eh
nut rakkautensa
inestä? Efliän si-i
niin, Elisan te-
Ja syöksyä Sau-än
kiinni ja p-.
ä sisällä liikkuu,
n. Mutta häntä
'ttaa vain, mitä
ivaa . . .?
ttä kai me sen-iätaloon.
Onhan
tässä ainaisss-lehkuva
ja kau-v€
ri 'hänen kas-nien
loisto sani-yols
miehestään
ellänihän minä.
,puli2lee Sauli,
omin käsin iei-an."
•
>ikem ajatellut
:aa-ja-kaikkea,
snimatviuiiieii
" J^iöiiaii iiiio*
bj^^vät;\^rta
•--iMinitMn ~
häösaiiäo: •
[iäa ole "niiden •
t Haapuntkiu.
•|öä^--i:KÖyhä
;ääii ka-dhiite-lentaä
"aninua.
n -tyttäpen ve-.
/y ^säikähtäen,
lä niin ajatte­li
tiedät, että
Imässa
anies, niin pi-delä
olla eri­en?
Pitääkö
Suo anteek-n
kuitenkaan
nä ihaluat lei-lÄileviaj
siaU5'
si;:kuin:Kal-'
^•»01^, sanoo
Ojentaen Be
iätUTi tämän
iksia, ahtai­ta,
katsellen
lisi- -TiiBlöu
)ä"nyt';t|ssä
Kimaltelee-röitä
^kä<i€S-anin
käteeo-
. . r>t . ..
Elisan iar-it
kisimsh»
skaan/.
a mies. —
monelte;
l-in olisi hänet -liäv-äisty, kym-olisl liän-
^"loukattu. • Silmät kirkkaina ja, kui- ' • ^ ^ ^ ^
^ina hän antaa miehen hj^^iIS itseään, ^
en
liikkumatta paikallaan.
i^euraavan päivän"^ iltapäivänä lähte-
^-it Elisa ja Sauli Kalmarista kohti Isoa-
Kantalaa. hevosella ajaen "mene\^ät. On-
J^^jj se vähän niin kuin mukavamman
^ Marianna on tullut Outin
alkaa
•ii
•m
.A
tf
Jatkoa
Seuraavana aamuna- Helvi ajatteli
vuoteessa: — Toiset menevät työhön ja
minulla ei ole kiirettä. Sesonkityö on
sellaista ajoittaista ja- Tarsiiikin hattu-ala,
kuten minunkin^ siinä on paljoni " ro-
:-kuliä".v- : • Mutta --sa^iari • tästä'- nousta,
kun?elvenää tiMkaatti^ \ ^
PÄan;:olti^
ikkunalla, kasteltu;: .iPfeseytyä; ja pun^
EäkÖL^täNin.
liokse. ia hyvillä mielin, kuten aina., on
£lisa saanut nytkin lapsen t3?töo huos­taan
jättää. Hertan häät . . Elisaa
j-yjrnää kummasti. Totisena, sanatto-
(sana istuu Sauli hänen-läerelläänai-kuin
silloin, kun he pappilaan vi­hille
ajoivat. Mitä lie silloinkin Sauli
ajatellut ? Elisaa puistattaa . . . !Hert-.
fäa tietysti. Hertan luona oli yönsä viet- ..„..,.,. , .,.
tanyt ennen h^.e^i'Ad^äAn^ hääpäiväänsä.v-T^.^u^s - .K eutuavoi Silla aikaa;'. kunporo^esi^-.k^iye^-
riipaisee valkeiksi Elisan kasvot, han huu.
nen leivoksiin, pullaan ja munkkeihin,
niitä myös pitää olla, Allin Kirsimarja
niin pitää niistä . . . '
''Ön niin hyvä olla, jos minä sitten­kin
olen, kuten Hely kirjoitti, 50 vuotta
nuori,. Mutta mioruuteai on aiiennj-t
raskaan eläaiän pyörrepyörään. Niin
paljon olen nähnyt ja kokenut, vaiheri­kas
_ on ^Hraäni ^ oMut, «mutta lapseni
; ovat olleet niih hy^iä . . . Mutta aika
rientää, esiliina pois, hattu päähän ja
avaimet laukkuun, silla ilman niitä ei
. pääse tähän lokaaliin."-
oikoo kylmin s o i d i n n H i s t a n i >^
ppooiimmuujjaa jakatsaiitaa-Sauliin,^
cä, luoksepääsemättömänä istuu
siinä- . . •
läOssa-Rantalassa on vieraita ja tou-iiua.
Aivan huomaamattcimana ei Elisa
saa liikkua. Häneen luodaan puolelta
ia toiselta pitkiä, paljon puhuvia silmä­yksiä.
Toisten vieraiden jöukkooh ' ^lie
ttuutuvat, aluksi' , Tiianakkairi, mtitta '
myöhemmin siirty}'-Auli muun nmies-,
\-2en joukkoon toisiin hiioneisiin. • lElisä
rärjöttää emissä .tifökallisissa lajatiiksis-saan
suuren huoneen syrjäisimmässä so­pessa.
Ihmisten iloinen puheensorina
ja nauru on viihdyttävää soittoa hänen
korvilleen, mutta silti toivoo hän pian
pääsevänsä pois t ä ä l t ä . Elisa katselee
fokuvaa, supattelevaa •tyttöparvea, it­sensä
ikäisiä ja vanhempia. Miten kau­kaisilta,
vierailta ja tyhjänpäiväisiltä
nämä tuntuivatkaan. Ovat 'hänen ykou-lutovereitaan,
naapurien lapsia j a kas-vinkumppaneita,
mutta enää ei olisi m i ­tään
sanottavaa. Mitähän niio kaikki ih­miset
hänestä ajattelevatkaan, jos 'Ma­riannan
kertoma on totta?: Olisi pitänyt
jidä kotiin. Mutta sittenkin, =jospa
teidän läsnäolonsa .poistais/ epäilyksiä?
Miten lienee aika livahtanut näinliin
pitkälle. Suuressa salissa touhutaan ja
^phistaan. Vihkimisen kai pitäisi alkaa.
Kaunis matto on levitetty lattialle ja
rieraat,vetäytyneet seinävierille. Elisa
J^isoo hiljaa kuiskaillen vanhan Raivion
kanssa. Hän tuskin näkee ihmisten ta-iäa
keskilattialle. Missä lienee Saulikin.
Pastori _ on jo tullut paikalleen. Ovet
aukenevat. :Morsian valkeissaan, lattiaa
niltävin hunnuin, sulhanen hienona
Siienona mustissaan. Elisa tuntee^ sil­miensä
hämärtyvän. Epäselvänä jälki­joukkona
tulevat imorsiustytöt ja -pojat,
fappi puhuu, puhuu,niinkuin pappilassa
Janelle ja Saulille. Myötä- ja vastom- ,
^•niisissä, kuulee Elisa. Tahdotko si-
^ •.. Elisa kohoutuu varpailleien näh-
Sfeeen paremmin. Hänen tekee mieli
#syä esiin ja kieltää Herttaa sano-
^jstasitä sanaa, valehtelemasta,,pettä-miestä,
joka eimitään aavista,
näkee Hertan jäykät, Mukan kal­jasta.
kr jä tästä on lähdettävä Elantoon.
/Kenkää jalkaansa yetä^esgään o\ikel-,
lo.;soi. -Euka-siellä. tähän aik-aanf.var-raaankiji
joku taas on erehtj^nyt;-'
Taas kuului ovikellon kilinä.
'*Tulenhan ,:minä'\; ja samassa hän oli
oyella.; Nuori mies terv-ehti ja kysyi:
''Oletteko rouva Vaaramo?'
: " O l e n , ' ' ; ^ ^ ^ • ^ , . \
Ihmeekseen -Helvi l^tseli kukkalähe-tystäy
jonka sisältö oli hänelle ^ielä ar­voitus.
-Rapiseva kukkapapepi kehoitti
häntä -avaamaan kirjekotelon, jonka si­sällä
olevassa kirjeessä luki :
"Rakkaalle SO vuotta nuorelle äi­dilleni,"
Ruusut Helvi Vaaramon sylissä tun­tevat
kyy nelhelmien lämmön lehdillään,
'•Tuoksua ja onnea rhe tulimme sinulle
tuoniaan", kuiskasivat ruusut. Kortis­sa
oli Helyn nimi,' hänen omalla käsi­alallaan
kirjoitettu.
Ilon kyyneleet silmissään Helvi nost,i
ruusut ja katseli niitä. Niiden tuoksu
sai hänet .puhumaan itsekseen:
''ivylläpä teissä on tuoksua ja se
'humaa', kuten Allin Kastehelmi sanoo.
Annan veden vähän juosta, että saatte
oikein Vantaan raitista vettä. Pöydäl­le
panen .Helyn virkkaaman pöytälii­nan.
Tuohon, isoon vaasiin laitan ruu­sut
pöydälle äitini kuvan viereen. Ajat­tele,
äiti, täytän tänään 50 vuotta ja
olen kiitollinen, että juuri sinä olit
minun äitini. Nyt muistankin, Hely
kirjoitti minulle kerran: 'Äiti, jos en
itse voi tehdä tätä kallista matkaa
kun täytät 50 vuotta, niin tulen kaakun
ja. tulipunaisten ruusujen haahmossa.
Veljeni ja siskoni saavat huolehtia ulko­puolisesta,
keittämällä väkevät kahvit,
kuten mamma Salmiyuolla oli tapana.,
sanoa,' •
"Enhän muistanut toissailtana syntj--
mäpäivääni, kun Alli sanoi tulevansa
toisten kanssa kylään torstai-iltana..
Lapseni ovat vielä aika veitrkoitä, mut-; kysyi kantaja;
siksi hän
tyydyit,
mietteissä ja mieli keveänä
astui käytävälle!"
•"Päi\,'aä, Vaai-amon täti, hissi meni
juiiri j^löä'', kuuli hän sivultaan.
''Kas, Kalervo, päivää. Tulet a-ar-maan
lakkovahdista. Sanohan äidillesi,
/että käy meillä illalla." :
"Sehän,sopii hyi^n, olen varma siltä,
sillä IlmaTi ja Unto tule\'at meille Illalla
ja äiti jo eilen uhkasi jättää aneidät
pojan yiikarit yksin:
"John toki sinut uskaltaa yksin jät­tää,
aikarnieh en." '
"Niinkö täti uskoo, 31-vuotias ja
vasta (miehenalku äidin mielestä . . .
Niin. Äidit eivät soisi nuorempien kas­va
van . Muistaahan täti, miten Oner­va
lähti tuosta ovesta miehelään.
No, nyt tuo hissi jo meni ohi, mutta
painan nappulasta . . .''
"Ei tarvitse", keskeytti Helvi, "kä­velen
rappuset. Tavataan taas pian."
uNIukava poika tuo Kalervo, tuumi
Helvi, Häntä hän oli Onervalle aja­tellut,
mutta hänellä on nyt kuitenkin
hyvä mies, aivan luonteeltaan Kalervon
kaltainen.
Vehmalan ovella oli tuhkarokkolappu.
Helvi ei ollut tiennyt, että talossa oli
tuhkarokkoa. Eihän sitä tiedä juuri
paljon toisista kerroksista, kun hisillä
kuljetaan ylös ja alas. Eikä sitä tiedä
juuri edes oman kerroksenkaan asiois­ta,
mutta suurin osa sen asukkaista
käy talolla.
"Rouva, rouva, älkää sulkeko ovea,
rninulla on niin suuri kantamus, on
vaikea saada ovea auki", kuuli hän
äänen sanovan. "Olisitteko niin hyvä
ja samalla avaisitte minulle hissin oven",
pyyteli Elannon tavarankantaja.
"Todellakin, se on kantamus, eikö
se puuduttanut käsiänne?"
"Kaikkeen sitä tottuu. Suuri on ti­laus,
saivat sen meren takaa ja vien
sitä'^neljäiiteen kerrokseen 3 8A, nimi
on rouva Helvi Vaaramo, tunnetteko?"
. luonnotto-et
lattialta,
ankillä, kä-
. loisineen,
n ja Sauliö
vapaita ki-
1 kuin pik-än
tahtoisi
t a tuntuu,
ta siksi minä heitä liiiri iräkastan. Eel-
. . . däh:isäaisä myöskin o K a fc
f«t kasvot ja kuulee tämän lujan ääs oikea ihurmuri hän oli nuoruudfösaan jä
'^lujanja kylmän:
~-Tahdon...
jhmiset hymyilevät, nuoret alkavat
%lckaasti supattelunsa, mutta van-
^^ipien silmissä kimaltavat kyjTieleet.
% k i n itkettää, mutta hän koettaa
itseään, huomaten Saulin tulleen
Jjfelleen, Väkijoukko liikehtii. Vihki-
IJ^tnhän on päättynyt ja onnittelut al-
^at. Elisa huojuu toisten .mukana.
€i uskalla katsoa Sauliin omassa
-ukoudessaan.
5^^^*^' Hän puristaa Hertan kuu-
^'^-'^ättä omalla jäisen kylmällään, pi-l-^^^
öjtkän tauon. — Tule onnelliseksi.
Jatkuu.
yhä vieliikäikMenk^Äyst^n jälkeen
hän on pitänyt huisniörinsa: Mutta
tiemme erkanivat jo iuin kauan sitten,
mutta yksi kaunis asia - on, että emme
ole kamrasmielisiä toisillemme. Onhan
hän joskus ollut kahvilla ja lounaalla
luonani ja hän merkitsee niin paljon lap­sille.
Minulla on aikaa, menen Käpj^-
lään ja pyydän hänetkin -tulemaan il­lalla.
Takaisin tullessani voin poiketa
Elantoon, sillä pitää saada enemmän
maitoa pikku veitikoille, lastenlapsille ja
namusia myös. Eihän mummola ole
mikään ilman namusia. Ostankin oi­kein
paperistapäällisiä, että lapset, saa-
, vat.-'-,haviliseen-:- etsiä, - paperista v .namua-
•pikku.-'sisMasa.'• .• •-•.Kunliaii-.--pysyisivät •
"Tuskin väin", sanoi Helvi, jatkaen
kuin itsekseen: "Eihän sitä koskaan
opi itseään ttmtemaaii."
"Siitä jöuva sanoi?" Odottaen yas-tausta
näki kantaja, että Helvi tuli
• myöskin hissiin painaen neljännen ker­roksen
nappulaa ja sitten vesi silmissä
kääntyi kantajaan saamatta sanaa-suus­taan.
.
"Nyt käsitän ,te olette roui^a Vaa­kun
•Kalervo •sanoi .sinun menueen -ulos^*,
ihmetteli.-Sanelma .Lumme.
"Tulethan -illa!la^\ pyysi .Helvi.
"Olihan minulla aikomus, mutta . .
Helvi keskeytti toisen-
"Ei mitään muttb. iMutta mistä Ka­lervo
siihen ilmestyi?" •
"Kuulin sisälle kun te kalcsi 'praa-kasitte'
ja halusin onnitella tätiä syn­tymäpäivän
johdosta. Onneksi siis ol­koon.''
"Kiitos, Kalervo. ':Mutta mistä sinä
sen.tiesit?"
"Katselin tänään tullutta ammatti-jiidistyksen
lehteä ja tuossahan siitä
mainitaan," ^lolenimat naiset lukixrat
ja yhtäkkiä Sanelma sanoi:
"Kuinka aloitkaan minua narrata,
mutta nyt kim tiedän asian, niin tulen.
Onneksi olkoon,,Helvi."
";Kuiilehan, Sanelma, nyt ranstelea
totuuden sinusta. Olet tietänyt jo vuo- ,
sia, että Vaaramoska täyttää ^'uatensa
seitsemännen kuun kymmenentenä päi­vänä."
•
'Mplemmat nauroivat.
"Todellakin!" huudahti Kalervo, "se .
on imerkittjTiä meidän vanhassa Työ-,
väen Kalenterissa. Ja nyt, äiti, tulehan ,
neulomaan nappi paitaani, että tytöt .
uskoisivat minun itse ne neulovan."
"Äiti, oletko jonnekin menossa?" kuu­lui
Allin ääni juuri saapuneesta hissistä.
"Päivää, täti ja.Kalervo. Luuletko, että
työnantajamie pian allekirjoittaa uuden
sopimuksen?"
"Toivotaan. Mutta tänään on vasta
lakkomme neljäs päivä, eiväthän ne niin
antaudu ja me pysymme vaatimusteni-me
talaana. -Onneksi eivät ole saaneet
värvätyksi työttömiä ammattitaitoisia
lasinpuhaltajia rikkureiksi ja heillä on
suuri kiireellinen, tilaus ulkomaille, jo­ten
parempaa tilaisuutta emme millään
olisi saaneet vaatimuksiemme esiintuo­miseen.
Entä L'rho, pääseekö hän mil­laisellekin
palkalle imdessa työmaas­saan?"
"On se vähän parempi.kuin entises­sä",
vastasi Alli.
"Sanohan Urholle terveiset ja hyvästi
nyt, vien imamman tuonne meidän 'raa-tikkoon'
", ilakoi Kalervo.
"Tullessasi kysyit, olenko menossa
jonnekin. Olen mennyt ja tullut, enkä
ole päässyt ulko-ovea kauemmaksi. Mi­tä
sinä, lapseni ,haluat? Mutta ensiksi,
vilkaisepas tuonne."
*'Onneksi olkoon, äiti, minä tiedän
mitä siellä on, koko 50-viiotisjuhla herk-kuineen.
Mitä sinä haluat minun te­kevän,
siivota ei täällä ainakaan tar­vitse."
"Ei, tänään emme rasita itseämme,
mutta järjestä tavarat kaappiin. Lai­tan
meille voileivät. Haluatko kahvia
vai maitoa?"
"Mieluummin maitoa. Mihin panen
tämän kerman ja maidon,.mikä tuli lä­hetyksessä?"
"iPane vatiin kylpyammeeseen ja pa­ne
ne ansjovisraslat myöskin, on niin
lämmin. M.y\B. H^ely on varmaan lä­hettänyt
;sinulie sievoisen summan ra­haa,
kun lOlet noin ostellut."
"Loppusumma on tässä ki^OTessa ja li­put
.tämän pan tilkoOinatilaisuuteeii
Moistilckamaalle.MH kysykään, että-'-
mistä löytyy aikaa, kun jo seitsemältä
pitää oUa rannassa lähtöä varten. Var-ramo.
Hauska, tutustua. Nythän me ma saat olla, että meillä tulee olemaan
jo olemme neljännessä", sanoi kantaja
avaten hissin oven Helvin kiirehties­sä-
avaamaan asuntonsa ovea.
"Tulkaa sisään ja laskekaa laatikko
tuonne lähelle hyllyä, näyttää, että laa­tikossa
on hyllyllekin pistettävää. Kii­tos
vain oikein paljoa."
Helvi oli sulkemassa ovea kantajan
Jähciettyä> ;-kun-:- hän' kuuli - käytävästä-
ja. rasvaiset-:-miesten.päällys--.^.p*^^^ Sanelma Lumijeen tutun äänen:
saadaan :helpoinn%-:|^^ -;^-:tai?#^^?¥^.tÄiiia5^p ^^Mitä^^Ä^nll^*»^
emien pfsua^!»o»|©taaji:,i8a%i^i '
hauskaa. Olen täällä ja autan sinua
laittamaan juhlapöydän kuntoon, toiset
tulevat tänne kello neljän tienoissa."
"Neljän tienoissa jä nyt on kaksitois­ta.
Tehtaan ruokapilli juuri puhaltaa.
Mutta tässä kuoressa on ylimääräisiä­kin
lippuja, kenelle ne ovat?"
"Luoman • tädille,ja isälle, vai" tuleeko -
mjiita? Onhan sinulla kotelossa jrahaa
ja- osan siitä käjrtättäroän illan menoi-
-hiii/fkustaäMiat -: -käfkM" t^ilm&mväipi^^ '
'vmnut'Mla:-k%s&itmjmätiäm t^^na-'MustiMtamaaii-lim<!«iaat€ptln - ,.r.
•Eihän m- •. ti,-se m-lSteljai-iahto^ -^j^^ :
-,i^asta~iöaiäa'tams^
LAUÄNTATNAi MASRAl^BU^: SS-Ml^HJi,-1950 •
1t1^l f •f-ä
fs,
$
ii
H
h .'I
|r|
M
ii
i
i l ' O'"
V I
f lii
i i