1944-11-25-11 |
Previous | 11 of 12 | Next |
|
small (250x250 max)
medium (500x500 max)
Large
Extra Large
large ( > 500x500)
Full Resolution
|
This page
All
|
RaciluiTHii tiiotdnto on vatkciia
Kulta, ihmiskunnsui kaltainen me- kun taas uraiiiliuös joutuu väritehtaa-tajiijumala/
on viime aikoma joutu- seen. Se kyllästetään soodalla, jonka
nijf jonkun verran buonooiiasemaan, jälkeen siitä saadaan kahdeksaa eri
Hyödyilisia tietoja
Sehän on ylellisyysjumala, joka i k i -
ajoisia lähtien on epäoikeutetusti hallinnut
ihmiskuntaa nojaten valtansa
ihmisien loistonhaluun. Kullan hinta
ei mitenkään vastaa sen todellista
hvöiyä niaailmantalöudessa.
Kun sitten keksitään metalli, joka
todella hyödyttää ilimiskuntaa, niin
osoittautuu, ettei sitä olekaan saatavana
kuin häviävän pieni määrä. Täl-
Jainen metalli on radiuiTii.
Toiselta puolen saattaa pila onneksi
väriä, keltaisesta vihreään saakka.
Mu t ta värinvalmistus on pikku asia
vaikean ja vaarallisen radiumin valmistuksen
rinnalla.. Voitaisiin laatia
laaja luettelo kaikista niistä kemisteistä
ja tiedemiehistä, jotka ovat joutuneet
radiumin uhreiksi. Tuskin ainoakaan
laborantti, joka pitemiiiän
aikaa työskentelee radiumialalla, säilyy
vaurioitta.
Keittämisen tuloksena on tuhkan-,
harmaa radioaktiivinen massa, joka
2 kuppia Sihdattuja kakkujauhöja, 2
teelusikallisf.-a leivospulveria, 9i teelusi-
, kallista suolaa, 1 ^ kuppia sc^eria, J i ,.
teelusikallista kutakin, kanelia, neii*ik^
kaa ja allsipice, Vj kuppia kasvisrasvaa,
% kuppia maltoa, 2 pöytälusikallista
moiassia, 2 mmiaa, 1 teelusikallinen va-riillaa
ja Praline päällystys.
Sihtaa kakkujauhot kerran, mi':taa
sihtunleivospulverih, suolan, sokerin ja
miausteiden kansisa. Varaa jasva huo-nelämmön
lämpöiseksi ja hämmemiä
pöhmeäksi.' Sihtaa sekaan jälihösecs,
l i s ää puoli maidosta, mplassi, munat ja
vahilla. Hämmeimä kunnes jauhot
ovat kostuneet. Sitten'vaitkäa kiivaasti
yksi minuutin. Lisää j ä l e l l ä oleva
maito ja sekoita ja vatkaa vielä kaksi
Usta voita, 1—2 munaa ja hiero hyvästi.
Muodosta joko pulliksi tai kakuiksi.
Pyöräytä juahoissa j a anna seistä jon-
Kun aikaa viUeässä paikassa. Paista joko
syvänsä rasvassa tai voissa. Jos tah-aot
saada ne kaunUmman näköisiksi,
ihastele mimassa ja leipäjauheessa.
• * *
KAL.4HAKKELUS
Ota kylmää perattua kalaa ja sama
niaara kylmä keitettyjä perunoita ja
nakkaa ne erikseen hienoksi/mausta
suolaila ja pippurilla. Sulata pamiussa
hienonnettu s=puli. Pane kala- ja pe-runahakkelus
siihen ja seo:tele kunnes
se on läjjeensä kuumsnmit. Paista sitten
ruskeaksi alta. käännä kuten omel
e t i t j a kaada vadille.
• • •
ellei radiumia esiinny luonnossa yhtä vielä kerran keitetään sodaliuoksessa,
runsaasti kuin esiip. rautaa. Sillä ra- jotta siitä eristyisi sulfaattiaineet.
diumi ei ole vain 'hyödyllinen^ vaan M ei aina-onnistu. Jäärihos"
"rnTtn vaarallinenkin"aihe, jonka käsittely
vaatii varovaisuutta.
Radiumin historia ott nerokkaan
tuikijatyön historiaa. Muutamia kuukausia
röntgensäteitten keksimisen
jälkeen v. 1895 osoitettiin, e t t ä eräillä
liranimetallin yhdistyksillä oli samanlainen
säteilevä vaikutus kuin rönt-gensiiteilläkin.
Kuuluisat Curie-puolisot tutkivat
Joachminthalin kaivoksista saatua u-ranipitoista
mineraalia, josta heidän
onnistui irroittaa uusi alkuaine, radium.
Radium on \'htä raskasta kuin
urani ja lyijy. Sen valmistus on kuitenkin
hyvin suuritöistä. Tavallisin
radium on joko kloori-, bromi- tai
niiraattipitoista.
Kun radiumin parantavat ominai-pestään
jälleen vedellä ja käsitellään
suolahapolla. Xyt on tuloksena vih.
reä rkdiumibariumiliuos.
Tämä on jo 30-60 kertaa niin radioaktiivista
kuin uranimetalli, mutta
siinä on edelleenkin rautaa, lyijyä,
kalsiumfa y.m. Jotta tämä puhdistuisi
pestään se vielä kolmannen kerran
sodaliuoksessa, jolloin saadaan valkoisia
kloridikiteitä. Nämä pestään
suolahapolla, jolloin kalsiumikloridi
liukenee, kun taas radiumkloridi ei s i tä
tee.
Näitä on hyvin vaikea erottaa toisistaan.
Vasta noin kahdentuhannen
kiteyttämisen jälkeen on tuloksena
puhdas radiumsuola. Viidestäkolmat-ta
malmikilosta ei saada kuin 0,005
grammaa; puhdasta radiumia. Niiden
minuuttia. Rasvaa pannu, ksonmenen
tuumaa kanttiinsa, aseta vahapaperi M.AUSTEPrDiNKi
pohjalle ja rasvaa jälleen, kaada tai- 'IVJ kuppia jauhoja, 3 teelusikallista
kina paimuun ja i3ais^ta_uun.issa .350;:as--- suolaa,
teen-kuumtitidessa"ri^^^ 1 teelusikairnen kanelia, »4 teelusikalta
miiiuut.ia. LevitÄ kuumalle kakulle lista nutmegia, teelusikallista neilik-
Praline päällystystä pieni- määrä ker- l^aa, 3 pSytäJusikallista kasvisrasvaa tai
rallaan ja pane kakku uudelleen uuniin voita, kuppia sckeria, 2 vatkattua
viideksi minuutiksi.' munaa, % kuppia keitettyä viskumas-
Päällystys., Sekoita yhteen l/<3 kup- saa. 4" pöytälusikallista maissisiirappia,
pia tiukasti pakattua ruskeaa sckeria,! ^a, kuppia maitoa,
pöytälusikallinen k;akikujauhoja, 3 pöy- lihtaa jauhot leivospulverin, suolan
tälusikalUsta sulate'.tua voita;tai mar- ja mausteiden kanssa. Vatkaa rasva ja
gariinia, 1 pöytälusikallinen vettä ja
1 / 3 kuppia hienoksi hakattuja pähk'i-nöitä.
KALAPULLIA
Jos kala on suolasta, liota s i t ä vedessä.
Keitä ja anna jäähtyä. Seota sama
määrä keitettyä kalaa ja kuumaa psVu-namuhennosta,
lisää kaksi ruokalusikal-sokeri
vaahdoksiä Ldsää munat ja vis-k
u t . - L i ä ä ä V k u i v a t aineet vuorotellen
maidon kanssa johon on sekoitettu s i i -
raippi. Kaada voideltuun paistinpannuun.
Pane kansi päälle ja aseta pannu
astiaan, jossa on kuumaa vettä. Ax\~
na s i i n ä kypsyä uunissa 350 asteen kuumuudessa
noin tunnin. Tarjoa kuumana
custard tai hedelmäscosin kera.
suudet oli keksitty, alkoi sen etsintä kemikalioiden määrä, nriitkä tarvjtaan
oikein todenteolla. Sairaalat ja labo-rotoriot
tarvitsivat sitä. • ^Radiumin
saanti oli vaikeuksien takana, mutta
silti kannatti sitä valmistaa, sillä sen
hinta oli äärimmäisen korkea.
Räjähdyksistä, jotka murtaa pari
kolme sataa kiloa **kuoliutta" vuorta,
ia josta saadaan 2-3 kiloa urafl|jm'al-mia.
pidetään jo hyvänä tuloksena.
Päivittäin louhitaan n. 30,000 kiloa
kalliota ja siitä saadaan 10-30 kiloa
uranimalmia.
Kaivoksesta malmi viedään lajiteltavaksi,
jolloin puhtaat malmihiukka-set
erotetaan kivestä. Malmi jauhetaan
sitten hienoksi jauheeksi. Uunissa
jauhe kuumennetaan niin että
siitä erottuvat kuona-aineet.
valmistusprosessiin, nousee
huomattaviin eriin.
St. Joachimsthal on klassillinen ra-diumilöytöpaikka.
Mutta aikaa myöten
sekään ei riittänyt maailmantar-vetta
ty\'dyttämään. Eipä ihme, että
maailman geologit etsivät alueita,
joissa olisi Joachimsthalin tapaista
mineraalia.
V. 1941 saapui Belgian Kongosta
sensatiomainen tieto, että siellä oli
Katanga-nimisellä seudulla löydetty
kerrostuma radiumipitoista malmia.
Toimitettiin koelouhimista, joiden tulokset
olivat mitä parhaimmat. Mutta
silloinen maailmansota ehkäisi enem-mät
louhinnat.
Vasta rauhanteon jälkeen belgialaisen
jälkeen seuraa tärkein puhdis- set alkoivat käyttää hyödykseen rik-tus.
Malmijauhe pestään rikkihapos- kaita löytöjään. Ooleniin, Belgiaan,
sa, jolloin uranisuolat erottuvat. Ammeen
pohjalle painuvat radiumipitoi-set
sakka-aineet, radioaktiiviset aineet
iiuljetetaan sitten radiumiteljtaaseen,
rakennettiin suuri radiumitehdas,
jonne raaka-aine tuotiin Kongosta.
Kun sen tuotteet olivat valmiina maailmalle
lähetettäväksi, väheni Joac-
K\TKF FLu.l St
NÄYTÄNTÖRIKKAITA
ESITYKSIÄ
alhaisimmilla hinnoilla
Sudburyn piirissä
Torst - Perj. - Lauant
TKCHMCOLOR-VÄRITYS
l>anny iRaye ja Dinah Shore
Toisena
»reston Foster ja Ann. Rutherford
»^ISANA PILAPnRROS. UUTISET
JA JATKOKUVA
ADVENTURES OF
MARTIN EDEN
^}<^nn Ford ja'Claire Trevor
Maan-Iisi.-KesM^^
6roadwayRhythm
T E C H ^ T C O L O R - V . \ R I T Y S
George Murphy and Ginny Simms
Toisena
Three Russian €irls
Anna Sten ja .Kent Smith
LISÄNÄ LYHYT FILMI
Viimeisen kerran tänään
SHOW BUSINESS
EDDIE CANTOR
THE LODGER
SIR CEDRIC IIARDWICKE
himsthalin merkitys huomattavasti.
Belgiasta saatiin nuo satumaiset määrät,
3—4 grammaa kuukaudessa.
iMutta hinnat alenivat 50 posentilla.
Suurin piirtein voitiin maailman radiumin
tarvetta tyydyttää. Kumminkin
on radiumin hinta vielä melko
korkea, noin miljoona markkaa grammalta,
johtuen valmistusvaikeuksista
j a niistä suunnattomista kemialiomaä-ristä,
joita siihen tarvitaan.
Sodan jälkeen on- myös Canadassa
teht,vradiumilöytÖjä, ja Canadan tuotanto
onkin Belgian jälkeen huomattavin.
Radiumiteollisuus on siis raha-arvaltaan
huomattavan suuri, joskin sen
tuotanto nousee vain grammoihin.
Gestapo pitää kauhulla
kuria
Sveitsiin saapuneet matkustajat
ovat kertoneet gestapon yhtenä ainoana
päivänä viime viikolla hirttäneen
21 ihmistä julkisella paikalla Kölnissä
sen tähden, kun muutanlat ihmiset
olivat ryhtyneet avoimesti vastustamaan
sodan jatkamista. Reinin maalla
Kalrsruhesta Ruhriin saakka on
v^aarallinen jännitys. - Transportti-s\'
steemi on kaaoksessa. Kivihiilen
kuljettaminen on lopetettu ja koko
teollisuusalue on ollut halvaantunut
viikkokausia. Joillakin paikkakunnilla
viranomaiset ovat menettäneet
kontrollin työläisten käsittelemisessä.
Ilmahälytyksen tullessa työläiset pakenevat
tehtaista ja pysyvät poissa
niin kauan kuin vaara uhkaa.
Satojentuhansien ihmisten Reinin
maalla sanotaan menettäneen kaiken
mitä heillä on ollut. Perheet on hajotettu
ja lapset ovat joutuneet kadoksiin.
Postisysteemi ei toimi, joten
ihmisten on vaikea löytää omaisi-aanä
Tilanne on kaikkein pah in Kölnissä.
Ihmisten sanotaan asuvan siellä
raunioissa kuin luolissa, ilman kaasua,
sähköä ja vettä.
Punasotilas
^ Vai k k' vihoissa ärjyy talven kylmä
. sää,
paukkuvi pakkanen^ hinta lennättää,
niin seisovi ylväänä- punasottiri,
ain' vahtivi vapauden ritari.
Vaikk' pedotkin vaanivat verta
janoten
ja myrskykin riehuu turmaa
ennustain, ^
niin häntäkö pelottais vaara tää,
kun suojaa hän ctatetta ylevää.
HILDA LINDELL.
KANSAINVÄLISESSÄ liikekon-ferenssissa,
johon on osallistunut y li
50' kansakunnan edustajat ja joka on
pitänyt kokoustaan Ryessa, N . Y . y l i
viikon päivät, on tultu yksimielisyyteen
siinä kysymyksessä, että jos
maailman kauppa- ja teollisuus elämä
aiotaan saada jälleen yksityisyritte-
Hjäiri käsiin, on sen järjestämiseksi
perustettava järjestö, joka toimii
Kansainvälisen Kauppakamarin yhtenä
osana mainittujen päämäärien
saavuttamiseksi.
TRI GEORGE D E SWIET, tunnettu
Lontoon lääkäri, on äskettäin
tehnyt terveysministerille sellaisen
esityksen, että tulevat aviomiehet
ruokittaisiin kalanmaksaöljyllä ja appelsiinimehulla
ennenkuin he menevät
naimisiin ja alkavat kasvattaa
perhettä. Hän sanoo, e t t ä Britannia
tulee saamaan parempia pienokaisia,
jos miesten isyyskuntoisuuteen kiinnitetään
enemmän huomiota j a heidät
asetetaan säännöstellyn ruokajarjes-telmän
alle kolme kuukautta ennen
avioliittoon menoaan.
NEUVOSTOLIITXDN sivistyselämälle
kuvaavaa on, e t t ä Leningradissa
vietetään t.k. 21 p : n ä suuren ranskalaisen
kirjailijan Voltairen syntymän
250. vuosipäivää. KirjalHsuus-ja
Taideakademia järjestää juhlaistunnon
Voltairen muiston kunnioittamiseksi
sekä useita luentoja, joissa käsitellään
hänen elämäntyötään.
B.AROMBI-järvi Cameroonin maakunnassa
Nigeriassa on jälleen muuttanut
väriään — sinisestä harmaansiniseksi.
Väri vaihdos liuomattiin epätavallisen
tapauksen jälkeen, kun järven
pinnalla kellui lukematon joukko
kuolleita kaloja, joita kylän asukkaat
keräsivät 10 vuorokauden aikana.
S U K E L L U S V E N E HMS Tacti-ciah
palasi äskettäin kativesille kuljettuaan
50,000 'mailin matkan 19
kuukaudessa.
Object Description
| Rating | |
| Title | Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, November 25, 1944 |
| Language | fi |
| Subject | Finnish Canadians -- Ontario -- Sudbury -- Newspapers |
| Publisher | Vapaus Pub. Co |
| Date | 1944-11-25 |
| Type | application/pdf |
| Format | text |
| Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
| Identifier | Liekki441125 |
Description
| Title | 1944-11-25-11 |
| OCR text | RaciluiTHii tiiotdnto on vatkciia Kulta, ihmiskunnsui kaltainen me- kun taas uraiiiliuös joutuu väritehtaa-tajiijumala/ on viime aikoma joutu- seen. Se kyllästetään soodalla, jonka nijf jonkun verran buonooiiasemaan, jälkeen siitä saadaan kahdeksaa eri Hyödyilisia tietoja Sehän on ylellisyysjumala, joka i k i - ajoisia lähtien on epäoikeutetusti hallinnut ihmiskuntaa nojaten valtansa ihmisien loistonhaluun. Kullan hinta ei mitenkään vastaa sen todellista hvöiyä niaailmantalöudessa. Kun sitten keksitään metalli, joka todella hyödyttää ilimiskuntaa, niin osoittautuu, ettei sitä olekaan saatavana kuin häviävän pieni määrä. Täl- Jainen metalli on radiuiTii. Toiselta puolen saattaa pila onneksi väriä, keltaisesta vihreään saakka. Mu t ta värinvalmistus on pikku asia vaikean ja vaarallisen radiumin valmistuksen rinnalla.. Voitaisiin laatia laaja luettelo kaikista niistä kemisteistä ja tiedemiehistä, jotka ovat joutuneet radiumin uhreiksi. Tuskin ainoakaan laborantti, joka pitemiiiän aikaa työskentelee radiumialalla, säilyy vaurioitta. Keittämisen tuloksena on tuhkan-, harmaa radioaktiivinen massa, joka 2 kuppia Sihdattuja kakkujauhöja, 2 teelusikallisf.-a leivospulveria, 9i teelusi- , kallista suolaa, 1 ^ kuppia sc^eria, J i ,. teelusikallista kutakin, kanelia, neii*ik^ kaa ja allsipice, Vj kuppia kasvisrasvaa, % kuppia maltoa, 2 pöytälusikallista moiassia, 2 mmiaa, 1 teelusikallinen va-riillaa ja Praline päällystys. Sihtaa kakkujauhot kerran, mi':taa sihtunleivospulverih, suolan, sokerin ja miausteiden kansisa. Varaa jasva huo-nelämmön lämpöiseksi ja hämmemiä pöhmeäksi.' Sihtaa sekaan jälihösecs, l i s ää puoli maidosta, mplassi, munat ja vahilla. Hämmeimä kunnes jauhot ovat kostuneet. Sitten'vaitkäa kiivaasti yksi minuutin. Lisää j ä l e l l ä oleva maito ja sekoita ja vatkaa vielä kaksi Usta voita, 1—2 munaa ja hiero hyvästi. Muodosta joko pulliksi tai kakuiksi. Pyöräytä juahoissa j a anna seistä jon- Kun aikaa viUeässä paikassa. Paista joko syvänsä rasvassa tai voissa. Jos tah-aot saada ne kaunUmman näköisiksi, ihastele mimassa ja leipäjauheessa. • * * KAL.4HAKKELUS Ota kylmää perattua kalaa ja sama niaara kylmä keitettyjä perunoita ja nakkaa ne erikseen hienoksi/mausta suolaila ja pippurilla. Sulata pamiussa hienonnettu s=puli. Pane kala- ja pe-runahakkelus siihen ja seo:tele kunnes se on läjjeensä kuumsnmit. Paista sitten ruskeaksi alta. käännä kuten omel e t i t j a kaada vadille. • • • ellei radiumia esiinny luonnossa yhtä vielä kerran keitetään sodaliuoksessa, runsaasti kuin esiip. rautaa. Sillä ra- jotta siitä eristyisi sulfaattiaineet. diumi ei ole vain 'hyödyllinen^ vaan M ei aina-onnistu. Jäärihos" "rnTtn vaarallinenkin"aihe, jonka käsittely vaatii varovaisuutta. Radiumin historia ott nerokkaan tuikijatyön historiaa. Muutamia kuukausia röntgensäteitten keksimisen jälkeen v. 1895 osoitettiin, e t t ä eräillä liranimetallin yhdistyksillä oli samanlainen säteilevä vaikutus kuin rönt-gensiiteilläkin. Kuuluisat Curie-puolisot tutkivat Joachminthalin kaivoksista saatua u-ranipitoista mineraalia, josta heidän onnistui irroittaa uusi alkuaine, radium. Radium on \'htä raskasta kuin urani ja lyijy. Sen valmistus on kuitenkin hyvin suuritöistä. Tavallisin radium on joko kloori-, bromi- tai niiraattipitoista. Kun radiumin parantavat ominai-pestään jälleen vedellä ja käsitellään suolahapolla. Xyt on tuloksena vih. reä rkdiumibariumiliuos. Tämä on jo 30-60 kertaa niin radioaktiivista kuin uranimetalli, mutta siinä on edelleenkin rautaa, lyijyä, kalsiumfa y.m. Jotta tämä puhdistuisi pestään se vielä kolmannen kerran sodaliuoksessa, jolloin saadaan valkoisia kloridikiteitä. Nämä pestään suolahapolla, jolloin kalsiumikloridi liukenee, kun taas radiumkloridi ei s i tä tee. Näitä on hyvin vaikea erottaa toisistaan. Vasta noin kahdentuhannen kiteyttämisen jälkeen on tuloksena puhdas radiumsuola. Viidestäkolmat-ta malmikilosta ei saada kuin 0,005 grammaa; puhdasta radiumia. Niiden minuuttia. Rasvaa pannu, ksonmenen tuumaa kanttiinsa, aseta vahapaperi M.AUSTEPrDiNKi pohjalle ja rasvaa jälleen, kaada tai- 'IVJ kuppia jauhoja, 3 teelusikallista kina paimuun ja i3ais^ta_uun.issa .350;:as--- suolaa, teen-kuumtitidessa"ri^^^ 1 teelusikairnen kanelia, »4 teelusikalta miiiuut.ia. LevitÄ kuumalle kakulle lista nutmegia, teelusikallista neilik- Praline päällystystä pieni- määrä ker- l^aa, 3 pSytäJusikallista kasvisrasvaa tai rallaan ja pane kakku uudelleen uuniin voita, kuppia sckeria, 2 vatkattua viideksi minuutiksi.' munaa, % kuppia keitettyä viskumas- Päällystys., Sekoita yhteen l/<3 kup- saa. 4" pöytälusikallista maissisiirappia, pia tiukasti pakattua ruskeaa sckeria,! ^a, kuppia maitoa, pöytälusikallinen k;akikujauhoja, 3 pöy- lihtaa jauhot leivospulverin, suolan tälusikalUsta sulate'.tua voita;tai mar- ja mausteiden kanssa. Vatkaa rasva ja gariinia, 1 pöytälusikallinen vettä ja 1 / 3 kuppia hienoksi hakattuja pähk'i-nöitä. KALAPULLIA Jos kala on suolasta, liota s i t ä vedessä. Keitä ja anna jäähtyä. Seota sama määrä keitettyä kalaa ja kuumaa psVu-namuhennosta, lisää kaksi ruokalusikal-sokeri vaahdoksiä Ldsää munat ja vis-k u t . - L i ä ä ä V k u i v a t aineet vuorotellen maidon kanssa johon on sekoitettu s i i - raippi. Kaada voideltuun paistinpannuun. Pane kansi päälle ja aseta pannu astiaan, jossa on kuumaa vettä. Ax\~ na s i i n ä kypsyä uunissa 350 asteen kuumuudessa noin tunnin. Tarjoa kuumana custard tai hedelmäscosin kera. suudet oli keksitty, alkoi sen etsintä kemikalioiden määrä, nriitkä tarvjtaan oikein todenteolla. Sairaalat ja labo-rotoriot tarvitsivat sitä. • ^Radiumin saanti oli vaikeuksien takana, mutta silti kannatti sitä valmistaa, sillä sen hinta oli äärimmäisen korkea. Räjähdyksistä, jotka murtaa pari kolme sataa kiloa **kuoliutta" vuorta, ia josta saadaan 2-3 kiloa urafl|jm'al-mia. pidetään jo hyvänä tuloksena. Päivittäin louhitaan n. 30,000 kiloa kalliota ja siitä saadaan 10-30 kiloa uranimalmia. Kaivoksesta malmi viedään lajiteltavaksi, jolloin puhtaat malmihiukka-set erotetaan kivestä. Malmi jauhetaan sitten hienoksi jauheeksi. Uunissa jauhe kuumennetaan niin että siitä erottuvat kuona-aineet. valmistusprosessiin, nousee huomattaviin eriin. St. Joachimsthal on klassillinen ra-diumilöytöpaikka. Mutta aikaa myöten sekään ei riittänyt maailmantar-vetta ty\'dyttämään. Eipä ihme, että maailman geologit etsivät alueita, joissa olisi Joachimsthalin tapaista mineraalia. V. 1941 saapui Belgian Kongosta sensatiomainen tieto, että siellä oli Katanga-nimisellä seudulla löydetty kerrostuma radiumipitoista malmia. Toimitettiin koelouhimista, joiden tulokset olivat mitä parhaimmat. Mutta silloinen maailmansota ehkäisi enem-mät louhinnat. Vasta rauhanteon jälkeen belgialaisen jälkeen seuraa tärkein puhdis- set alkoivat käyttää hyödykseen rik-tus. Malmijauhe pestään rikkihapos- kaita löytöjään. Ooleniin, Belgiaan, sa, jolloin uranisuolat erottuvat. Ammeen pohjalle painuvat radiumipitoi-set sakka-aineet, radioaktiiviset aineet iiuljetetaan sitten radiumiteljtaaseen, rakennettiin suuri radiumitehdas, jonne raaka-aine tuotiin Kongosta. Kun sen tuotteet olivat valmiina maailmalle lähetettäväksi, väheni Joac- K\TKF FLu.l St NÄYTÄNTÖRIKKAITA ESITYKSIÄ alhaisimmilla hinnoilla Sudburyn piirissä Torst - Perj. - Lauant TKCHMCOLOR-VÄRITYS l>anny iRaye ja Dinah Shore Toisena »reston Foster ja Ann. Rutherford »^ISANA PILAPnRROS. UUTISET JA JATKOKUVA ADVENTURES OF MARTIN EDEN ^}<^nn Ford ja'Claire Trevor Maan-Iisi.-KesM^^ 6roadwayRhythm T E C H ^ T C O L O R - V . \ R I T Y S George Murphy and Ginny Simms Toisena Three Russian €irls Anna Sten ja .Kent Smith LISÄNÄ LYHYT FILMI Viimeisen kerran tänään SHOW BUSINESS EDDIE CANTOR THE LODGER SIR CEDRIC IIARDWICKE himsthalin merkitys huomattavasti. Belgiasta saatiin nuo satumaiset määrät, 3—4 grammaa kuukaudessa. iMutta hinnat alenivat 50 posentilla. Suurin piirtein voitiin maailman radiumin tarvetta tyydyttää. Kumminkin on radiumin hinta vielä melko korkea, noin miljoona markkaa grammalta, johtuen valmistusvaikeuksista j a niistä suunnattomista kemialiomaä-ristä, joita siihen tarvitaan. Sodan jälkeen on- myös Canadassa teht,vradiumilöytÖjä, ja Canadan tuotanto onkin Belgian jälkeen huomattavin. Radiumiteollisuus on siis raha-arvaltaan huomattavan suuri, joskin sen tuotanto nousee vain grammoihin. Gestapo pitää kauhulla kuria Sveitsiin saapuneet matkustajat ovat kertoneet gestapon yhtenä ainoana päivänä viime viikolla hirttäneen 21 ihmistä julkisella paikalla Kölnissä sen tähden, kun muutanlat ihmiset olivat ryhtyneet avoimesti vastustamaan sodan jatkamista. Reinin maalla Kalrsruhesta Ruhriin saakka on v^aarallinen jännitys. - Transportti-s\' steemi on kaaoksessa. Kivihiilen kuljettaminen on lopetettu ja koko teollisuusalue on ollut halvaantunut viikkokausia. Joillakin paikkakunnilla viranomaiset ovat menettäneet kontrollin työläisten käsittelemisessä. Ilmahälytyksen tullessa työläiset pakenevat tehtaista ja pysyvät poissa niin kauan kuin vaara uhkaa. Satojentuhansien ihmisten Reinin maalla sanotaan menettäneen kaiken mitä heillä on ollut. Perheet on hajotettu ja lapset ovat joutuneet kadoksiin. Postisysteemi ei toimi, joten ihmisten on vaikea löytää omaisi-aanä Tilanne on kaikkein pah in Kölnissä. Ihmisten sanotaan asuvan siellä raunioissa kuin luolissa, ilman kaasua, sähköä ja vettä. Punasotilas ^ Vai k k' vihoissa ärjyy talven kylmä . sää, paukkuvi pakkanen^ hinta lennättää, niin seisovi ylväänä- punasottiri, ain' vahtivi vapauden ritari. Vaikk' pedotkin vaanivat verta janoten ja myrskykin riehuu turmaa ennustain, ^ niin häntäkö pelottais vaara tää, kun suojaa hän ctatetta ylevää. HILDA LINDELL. KANSAINVÄLISESSÄ liikekon-ferenssissa, johon on osallistunut y li 50' kansakunnan edustajat ja joka on pitänyt kokoustaan Ryessa, N . Y . y l i viikon päivät, on tultu yksimielisyyteen siinä kysymyksessä, että jos maailman kauppa- ja teollisuus elämä aiotaan saada jälleen yksityisyritte- Hjäiri käsiin, on sen järjestämiseksi perustettava järjestö, joka toimii Kansainvälisen Kauppakamarin yhtenä osana mainittujen päämäärien saavuttamiseksi. TRI GEORGE D E SWIET, tunnettu Lontoon lääkäri, on äskettäin tehnyt terveysministerille sellaisen esityksen, että tulevat aviomiehet ruokittaisiin kalanmaksaöljyllä ja appelsiinimehulla ennenkuin he menevät naimisiin ja alkavat kasvattaa perhettä. Hän sanoo, e t t ä Britannia tulee saamaan parempia pienokaisia, jos miesten isyyskuntoisuuteen kiinnitetään enemmän huomiota j a heidät asetetaan säännöstellyn ruokajarjes-telmän alle kolme kuukautta ennen avioliittoon menoaan. NEUVOSTOLIITXDN sivistyselämälle kuvaavaa on, e t t ä Leningradissa vietetään t.k. 21 p : n ä suuren ranskalaisen kirjailijan Voltairen syntymän 250. vuosipäivää. KirjalHsuus-ja Taideakademia järjestää juhlaistunnon Voltairen muiston kunnioittamiseksi sekä useita luentoja, joissa käsitellään hänen elämäntyötään. B.AROMBI-järvi Cameroonin maakunnassa Nigeriassa on jälleen muuttanut väriään — sinisestä harmaansiniseksi. Väri vaihdos liuomattiin epätavallisen tapauksen jälkeen, kun järven pinnalla kellui lukematon joukko kuolleita kaloja, joita kylän asukkaat keräsivät 10 vuorokauden aikana. S U K E L L U S V E N E HMS Tacti-ciah palasi äskettäin kativesille kuljettuaan 50,000 'mailin matkan 19 kuukaudessa. |
Tags
Comments
Post a Comment for 1944-11-25-11
