Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, May 17, 1941

              Sivu IG LAUANTAINA, T O U K O K U U N 17 PÄIVÄNÄ
Italialainen kenraali Annibale Ber-gonzoli,
jaka joutui brittiläisten van­giksi
Bengazissa viime helmikujtlla,
on ^td lahtien saantit terveysboitoa
brittiläisessä sotilassairaalassa.
ni on kuollut, vastaa pääskyemo su­rullisena
. . . Miettii. Vaikenee. —
Saaguu hetken perästä kokonainen
parvi ja asettuu lepäämään tuvan
räystäälle . . . Tämä pääskysparvi
on syntynyt ja kasvanut tällä pai­kalla;
tulivat tervehtimään lapsuu­den
kotiaan . . .
On niin hauskaa! visertävät nämä
herttaiset luonnon lapset. Emopääs-ky
istuu kauempana yksin ja muiste­lee
menneitä onnellisia aikoja, jolloin
yhdessä puolisonsa kera tuota pesää
rakensivat . . .
Lintuparvi pyrähtää taas lentoon.
Emo menee entisen pesänsä reunalle
ja istuu siihen. Aikoo kotiutua . . .
Seuraavana aamuna, kun pääsky­kö
oli ruuan etsinnässä, löysi se it­selleen
puolison, yksinäisen vaelta­jan
ja johdatti sulhonsa omaan pie­neen
pesäänsä tutustumaan — kotiu­tumaan
. . .
Yhteisin voimin uudistivat ja rap­peutumat
korjailivat pesässään ja
viihtyivät. — Alkoi luomistyö, suuri,
jumalainen . . .
Lehtimetsä vihannoi ja sai vihreän
viittansa. — Pihatuomi saa pian val­kean
huntunsa. ;Tuhannet laululin­nut
virtensä virittävät, kilvan laula­vat,
ja luonto on sopusoinnussa . . .
Kaikki tämä viihdyttää ihmismiel­tä,
sellaistakin, joka on langennut
epätoivoon ja murheeseen.
Maamies saa peltonsa hyvään kun­toon
ja kylvää siihen siemenen hyvin
ja iloisin toivein.
Perheen äiti puuhailee pyykkiran-nassa.
Pieni paitaressu on herännyt
yöunestaan ja juoksee äidille toivot­tamaan
hyvää huomenta. Äiti sulkee
pienokaisen syliinsä ja hyväilee hän­tä
hellästi. Äidin lämpöinen syli on
lapsen ruusuhohteinen maailma . • .
Ja äidille on lapsi rakjkahin maail­massa
. . .
Tuolla työskentelee nuqri tyttönen
,kukkapenkkiensä ääressä. Koti,
vaikka köyhäkin, saa kauneutta ku­kista.
Tyttönen istuttaa orvokkeja
sydämen muotoiseen lavaan, ajatel­len,
että Eerikki pitää paljon orvo­keista,
miutta eniten itsestään tytös­tä
. . . Miten suloista! huudahtaa
impynen itsekseen. — Juhannukse­na
kietoo Eerikki morsiusseppeleen
hänen päähänsä. Silloin on täyttä­nyt
morsian kuudentoista ikävuoten-sa
. . . Ihana toivojen kevät asuu
tyttösen rinnassa. Huoli ei ole uur­teitansa
puhtaalle otsalle painanut
— ehtii myöhemminkin, eikä juuri
nyt
On tyyni kevätilta. Eerikki istuu
rantakivellä, Marttansa vieressä. Pu­huvat
pienestä hääjuhlastaan Juhan­nuksena
ja suunnittelevat oman ko­din
laittamista, sellaista pientä, pu­naista
mökkiä järven rannalla.
Sorsaparvi ui aivan heidän editseen
ja suuntaa matkansa tuonne rannal­le,
pajupensaan juurelle yöpymään,
sillä siellä on niiden pesä. Nuori pari
ihailee noita pitkäkaulaisia vesilintu­ja.
-Kaikki tuntuu niin viehättävältä,
aivan jokapäiväiset tapahtumatkin,
sillä nuoren parin toiveiden taivas on
kuulakas. Pienimmät esineetkin saa­vat
persoonallisen muotonsa hei­dän
näkökulmassaan. — Haaveilu on
sellaista . . .
Purppuralta hohtava iltataivas
peittyy kevätyön hiljaiseen hämä­rään.
Vaikenee lintujen liverrys,,sillä
nvt ön levon aika . . .
ENSIMMÄISEN VEREXSUR.
RON, jökä nykyään on aivan joka­päiväinen
kirurginen suoritus, teki
ranskalainen Jean Denis v. 1667. Se
epäonnistui ja lääkäri sai ankaran\^.
roituksen yrityksestään, kunnes hal­litus
lopullisesti kielsi kaikki senlaa­tuiset
kokeet.
— oOo _ _ __
Uitsi Liekin ystävä on uusi Liekin
tilaaja.
Ujisi Liekin tilaaja on uusien Ue-km
ystävien löytäjä.
Jos ei. pidä Liekistä, sarto vika toi-mittajalle.
K
Rakas äitimme
(©^.Heikkinen)
kuoi kotonaan Vancouverissa, B. C , vaxihuuden heikkouteen, huhti­kuun
23-p., m i . Vainaja oli syntynyt Suomessa, Oulun läänissä
Puolan^n jJcltlUässä, elpkuUn 26 p., Tullut Amerikkaan 190Q
nlälSeen jäi yksi-tytär, Ifilda Johnson ja Vilho; Vancouver. B. C
yksi p o l ^ . Otto ja HannaHärju. sioux Lookout. Ont.. sekä Saima
jaAnay Harju Albertassa ja suuri.tuttavapiiri Canaöassa.
HOda Jolmson Ja Otto Harju,
--—o
Sammunttt oa äidin sQmä,
käsi kylmennyt.
Lo^^mrat on lUdin voimat,
sydän kun on jäbtynyt,
Maiston syvän fUit meiOe.
smä kiitos snSe äitL
Hilda ja Otto.
Lausumme sydämelliset kiitokset ka«kile ystä\iUe, jotka olivat
saattamassa äitiämme viimeiseen lepoon. Kauniit kiitoksemme
kukista.
Hflda ja VQbo Johnson. 817 Keefer St., Vancouver, B. c.
k OK n TO S I sydämelliset kiitokset kalkiUe. Jotka niin runsaslukuisina yUätitte ^
mtoua -».vuotisen syntymäpäiväni Johdosta. Kiitos kauniista lah- (x^
^ joista ja herkuista. KaUein lahja minuUe on muista siitä hauskasta ^
5,1^ Utapäivfistä ja illasta, jonka vietimme yhdessä toukcÄuun 3 päi^-änä
jl^ Toivoisin yhteisymmäiryksen säilyvän elämäni loppuun saakka.
S 'nminudella.
SANNA TORSTI
73.
• E R T T U N E N ja M A T I K A I N EN
olivat luultavasti maailman in­nokkaimpia
reippailijoita. Joka sun­nuntai,
kesäisin ja talvisin, he kulki­vat
jalkaisin peninkulmien pituisia
.^taipaleita. Varsinkin kesälomiensa
aikana — kesälomansa he kumpikin
'viettivät aina samaan aikaan — he
pudistivat kaupungin tomut tarkoin
jaloistaan ja harhailivat kauas maan
sydämeen. Monta kertaa tapahtui,
että heidän täytyi palata takaisin ju­nalla
tai jollakin muulla nopealla
kulkuneuvolla, ehtiäkseen, ajoissa
työpaikkoihinsa. Se ei kuitenkaan
pienimmässäkään määrässä laimen­tanut
heidän intoaan.
Kai he eräänä sunnuntaipäivänä­kin
olisivat taivaltaneet vaikka mi­hin
saakka, ellei Perttunen olisi jou­tunut
tavallista läheisempään kos­ketukseen
moottoripyörän kanssa.
Perttunen oli astellut maantietä sy­viin,
filosofisiin mietteisiin vaipunee­na,
eikä hänellä ollut aavistustakaan,
että kohtalo oli punonut katalia juo­nia
hänen päänsä menoksi. Ja kohtalo
käytti välikappaleenaan aivan taval­lista
moottoripyörää. Moottoripyö­räilijä
antoi merkin. Perttunen ha­vahtui
todellisuuteen ja teki valtavan
loikkauksen kohti tienposkea. Mutta
tuo loikkaus ei ollut sittenkään tar­peeksi
valtava. Moottoripyörän etu-ratas
: töytäisi häntä lonkkaa^ niin
voimakkaasti, että hän lensi kuin
märkä villakerä pensaikkoon ja alkoi
saman tien kiihtyvällä nopeudiella
vieriä alas jyrkkää ja kivikkoista rin­nettä.
Kun Matikainen, joka oli astellut
noin parikymmentä metriä ystävänsä
jäljessä, huomasi, mitä oli tapahtu­nut,
riensi hän juoksujalkaa onnetto­muuspaikalle.
"Solisluu — viikko liikkumattoma­na
vuoteessa", sanoi lääkäri Perttu­selle
saman päivän iltana.
Perttunen ei ollut lainkaan iloinen
kuullessaan tohtorin määräyksen.
Hänen kesälomastaan oli suunnilleen
vielä nikko jäljellä, ja nyt hänen
täytyisi juuri se aika maata vuotees­sa.
.
Siitä päivästä lähtien^ hänen reip-pailuintonsa
alkoi vallan ar\-elutta-vassa
määrässä laskea, kunnes se vih­doin
katosi Jcokonaan. Sensijaan hän
alkoi tuntea yhä kasvavaa mielenkiin­toa
moottoriurheilua kohtaan. Mati­kaisesta
se tuntui yliluonnoUiselta,
sillä Perttunen, oli. aina .halveksinut
moottoripyöriä. JLaiken järjen ni­messä
tuollaisen tapauksen olisi luul­lut
viejiin lopunkin kuunnjoituksen
mokomia vehkeitä kohtaan.
Mutt4 ^ i a oli kuitenkin siU^ ta­valla,
e t t ä Matikaisen täytyi tunnus­taa
päätelleensä väärin.
Sillä eräänä sunnuntaina, kun hän
tapansa mukaan odotteli suuri, täy­teen
ahdettu reppu selässään Perttus­ta
Turuntien pohjoispäässä, näki häa
ystävänsä saapuvan kohtauspaikal­le
pahaenteisesti rätisevällä mootto­ripyörällä,
joka kaikesta päättäen
kuitenkin oli aivan vuoden \nimeistä
mallia. Ijahasti rytkähtäen moottori­pyörä
pysähtyi Matikaisen eteen.
Kaikki tosiasiat viittasivat siihen, et­tei
Perttunen ollut vielä täysin tottu­nut
käsittelemään uutta kulkuneu­voaan.
"Ja tämäkö sinun mielestäsi on
sitten oikeata ystävyyttä.^" huomaut­ti
Matikainen katkerasti. "Jos olisin
tiennyt sinun tuovan tuollaisen räti­sevän
vehkeen tullessasi, en olisi iki-päi\
nnä tullut tänne!"
"Roskaa!" ärähti Perttunen, ".^ä
nyt heittäydy lapselliseksi. H>f^ää
vain taakseni!"
Moottori sätkätti houkuttelevasti.
Matikainen oli kahdenvaiheilla. Hän
päätti kuitenkin lähteä mukaan.
"Mutta sinun täytyy kuitenkin ^jy­säyttää
jonkun ajan kuluttua-Vsa­noi
h ^ . vihinä tahdon kÄvenf jou­ten
muinakin sunnuniaina."
"Hyvä, suostutaan:-' vastasi Pert­tunen.
*^Pitele vain luja.^ti kiinni:
I p h lisäsi kaasua, ja moottojipyo-:
rä aljkoi huristaa eteenpäin. M^tikc.-
nen~ joka d ollut koskaan ail^"''
min ollut mukana moisessa kyydissä,
tunsi olonsa ja elämiinsä kaikk^
muuta kuin.varmaksi ja turvalliset-
Tästä ei varmastikaan tulisi mikään
huvimatka. Mutta kun he pääsi\-ät.
leveälle maantielle, jolla ei ollut enal
niin vilkas liikenne ja kun Pertttinei
y h ä vain lisäsi kaasua, alkoi hän jo
mielessään tehdä määrättyjä mj-on^
nytyksiä. Kaikesta huolimatta tar
säkin oli onia viehätyksensä. Jaku^^
he alkmvat. tulla varsinaiselle maa­seudulle,
oli hän joutunut jo jonkun­laisen
hurmion, v-auhdin viehätyisen
valtaan. ,
Kuinka vaivattomasti tämä boD«
jäuikään kUometrit taakseen!
"Missä tahdot nousta pois?", kysyi
Perttunen äkkiä. • .
Matikainen/Oli lähtiessään sellai-sella-
ponndckuudella vakuuttaotitji-
- attM Dan
haavansa- moottoripyona, euci^
voinut suoraan tunnustaa.
neUä ölisL mitään sitä vastaan, \ ^
h ä n istuisi tässä, takana koko i o 3 ^
; « ^ i t e h h r vasta5i:han^