Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, May 23, 1942

              näkin päivänä säili^tää sitä. K)aiän Vanhan aatelin
— halkinaisen luun — otin minä; se
on edessäni pöydällä tätä kirjaa kir­joittaessani.
Joskus kä3rtän sitä, kun
allekirjoitan jonkun paperin.
- Sen jälkeen jätimme molemmat
kuolleet yksinäisyyteen- Ikuisen lu­men
keskellä he nyt istuvat vartioi­den
vuorten rauhaa — istuvat viere­tysten
ylpeä aatelismies ja kelpo hot­tentotti
raukka. Sitten hoipersimme
ulos luolasta ja seisoimme taas kirk- sinne mennä sisään yrittämään, kun
kaassa päivänvalossa valmiina jat- nuori nainen astui pimeydestä heidän
kamaan raskasta matkamme.^"K:eh- eteensä ja kys)!:
ties mekin mkaisimme kuolleina au- "Ketä te haette?" ,
ringon ensi kertaa noustessa Mutta' "Kate-nimistä tyttöä", vastasi E-rick..
'
"Miriä olen Kate", sanoi tyttö.
Robert antoi nyt tytölle Murielih
kirjeen, jonka kirjoittajan tyttö heti
käsialasta tunsi ja kysyi: . '
"Mitä oh tapähtunut?^^
CJatkoa neljännettä sivulta^
semalle, josta ajuri lähti viemään hei;
dät La Monten palatsin portille. Vel­jekset
hämmästyivät nähdessään niin
uljaan talon edessään, mutta menivät
kuitenkin portista sisään ja pysähtyi­vät
palatsin edustalle Siinä he epä­röivät
ja keskustelivat, uskaltaisiko
eteenpam : r r - - • '
Olimme kulkeneet noin neljännek­sen
verran, kun äkkiä huomasimme
saapuneemme ylängön rajalle. Mikä
nyt oli kohtaava meitä? Toistaisek­si
emm^ voineet ollenkaan nähdä, mi­tä
dessämme oli — kaikki oli vielä ti­heän
sumun peitossa. Mutta har­maan
verhon hitaasti haihtuessa käy­timme
silmiämme ja näimme, että
noin tuhat jalkaa alapuolellamme, sii­nä,
missä lumirinne päättyi, levisi vi­hannoiva
ruohokenttä, jonka läpi pie­ni
hopeavälkkeinen puro virtasi.
Ja me näimme vielä enemniän. Pu­ron
reunalla venyi kymi^nkunta an­tilooppia
päivänpaisteessa lekotellen.
Emme näin kaukaa voineet päättää
mitä lajia ne olivat, mutta antiloop- malttiaan eikä voimiaan, niinkuin bn
peja ne olivat — ja mekös iloitsimme, tapana rikkailla vallasnaisiila. Hän
Siinähän oli ruokaa moneksi päiväksi, oli iloinen ja hi^ä,:kmi veljekset-ja
jos meidän vain onnistuisi kaataa pys- Kate sattuivat laivalle,
syillämme muutamia niistä. .Mutta ,Kate kertoi «yt MurielilleillaUiset^
siinäim se! Eläimet olivat ainakm . näkemänsä hänen-kotiin p^attuaai» ja •
-kuudensadan askeleen päässä.meistä, '"^tenkä Iän vietti a i k ^ ulkoBa,
ampumaväli oU siis varsm pitkä, jo- prfjäten vdjesten palm^^^
• ten .fcu»Ut he^stbsaatt^vat-memÄ . k ä r f ^ i ^ j ^ i ; Ä i f Ä ^ f e t v ^ M i i . '
tää":heidän aikeensa, silJä liiinä-olen -
varma, että neekeripärka ori riiinun
veljieni viaton uhri."
Hän sieppasi pyssyn erään miehen
käsistäpä kysyi:
"Onko tämä ladattu?"
"Kyllä, neiti", vastasi mies.
"Seuratkaa minua!" Muriel huu-_
dahti ja lähti kiireellä joukkuetta
kohden, miesten seuratessa jälessä. x
• . . . . 'neet neekeri Jonesin sudilta ""rr^tlf ^''1^?^ : ryöstöä, .nutta eivät v o i l g |
pui hirttqjoukkueen. lähelle, idiefaa ;«Veljeni ryöstivät minut^l^
Jiue&JmiriJdinnittämässämioraasmi-. ^ l ä j tdvattänrte j ä h e i t H v i^
ren puun oksaan. «...ffo ^i^-u^.
"Mitä on tapahtunut?" kysyi Mu­riel-
. . : -,,.,:•:>'...;••
"Tämä neekeri, jonka atiomme; hirt­tää,
on yarastänut, raiskanriut; ja eh­kä
tappanut erään neiti La >Ionden.
Hänen kaksi veljeään tässä (osoittaa
seisovat sanattomina teidän jobfa-ne,
jotka ovat minut ry^fe^^p
haajani, vaikka he nyt^S^^
vätkin.», Äluriel osoitti^^gl
Veljekset seisoivat ku|L.^
nä: • Heillä ei ollut enäa^fiäft^
taa lempityötään, vaan pdistui^
reesti autoonsa ja pakenivat
. "Tänä aamuna varhain'*;sditjj^i
ku hirttäjä-joukkueesta, "li
veljekset hälyyttivät, ettälädan;
sarensa on ryöstetty ja be olivatnif
Erick, jolla oli paremmat puheen
lahjat kiiin Robertilla, kertoi nyt kai- veljdtsiä) ovat ö ^ n silinin ä ä ^
ken mitä oli tapahtunut ja sanoi: koko tapauksen; nmtta eivät
"Muriel haluaa vaatteensa ja te ajoissOisärtaaripelastaa^^^^
tulette seuraamaan meitä."
Kate ei epäillyt heitä. Hän teki työ­tä
neuvottua ja niin oltiin matkalla
laivalle.
Etelän pimeys peitti vielä tai\'aan,
kun he sinne saapuivat. : Murid oli
konehuoneessa nukkunut ja kuivaillut
vaatteitaan. Hän ei ollut menettänyt
,-^nues.-'-••v,.. •••'^••r.:'-;:
"Te roistot I Te, jotka huviksenne
himoitsette viattomien ihmisten ver­ta,-
te raakalaiset, jotka tahdotte näh­dä
viattomain ihmisten roikkuvan
puun oksassa, te sydämettömät oliot
— hävetkää!"
"Kuka sinä luulet olevasi, joka tu­let
meille lakia lukemaan?" kysyi jo­ku
mies joukosta.-
"Vapauttakaa ne^eri heti!'! huu-dahtivMuriel
uhkaavasti. ^'Hän ön
viaton." ^a<^^ ryöstet­ty
neitiflttrMxurid\^^
mutta nämä miehet tässä pelaahi
minut joesta", sanoi Muriel jabsäl
Harveyn. veljeksiä.
- Hirttäjät poistuivat ja niinpoisb^
vat pelastajatkin takaisin iaivaan.Ui
Monden veljekset katosivat sanm»
päivänäkaupungista ja
-maasta. Huhut kertoivat, etta ie
olivat matkustaneet Ranskaan ja ^
tjmeet siellä armeijaan. '
• Neekeri Jones saapui p^stajiaiaS
mukana laivalle ja oli niin il(
kiitollinen, ettei tiennyt miten oiäf
voinut heidät palkita. Erittainkmt
Mörielia piti hän vapahtajanaan.
Laiva ajettiin kaupunkiin, lastiapa-rettiin
ja oli taas matkalla kotiran.
taansa. Mutta sillä oli nyt paljon hl«i
liimpi,^ - vaikka keveämpi lastifaäiJ
mennessäkaksi tyttöä. . ,
; Kaksi> kuukautta tämän seikkapi^
rikkaan hirmuyön jälkeen oli Kätt;
Erickin ja Muriel RobertinA^iHBoai.
helpost
syrjään ^ —. - Mutta rohkeutta
vaan! Hetkisen neuvottelimme siitä,
millä keinoin parhaiten pääsisimme
eläimiin käsiksi. Olisiko viisasta koet­taa
hiipiä niitä lähemmäksi? Pää­timme
noudattaa jälkinunäistä ehdo­tusta,
tuuli puhalsi näet ahtilooj^i-hinpäin,
niin että jos olisimme lähte­neet
liikkeelle, olisivat nuo arat eläi­met
piankin meidät huomanneet, var­sinkin
kun meidän tullaksemme nii­den
luo olisi pitänyt kulkea lumiken-
, tän poikki, joten nneidät oli helppo
huohiata.
"Sij meidän täyt3^ koettaa onne^
amme täältä matkan päästä", sanoi
- Curtis.- l*Afiti[Ä.,pys^
rie! mjros kertoi hänelle onnestaaö,
kun kö>^tivät hiin huonosti, että hän
voi vapauttaa itsensä. -
Oli jo tä>rsi päirä. Laivalla olijat
olivat nid:ähtaneet mikä mihinkin
nurkkaan^ paitsi eräs työläisistä,^ joka
oli jätetty vartioimaan laivaa. Var­tija
huomasi,, kuinka kynimenkuhta
autoa ohjasi kulkuaan. heidän lai­vaansa
kohden . HM nobeni ilmoitta^
ooaan huomioistaan veljd^^e. - Ei ot­to-j
Kirj. W. RUlTSUNENv
ön järven pinta vielä vaik- alussa. Nyt on hän isäntärenki, jolla
ka jo kevät-tuulet ovat aloittaneet on se varma puhdetyötaksa, etta pJ-keväisen
työnsä sulattaen lumet aa- tää talven hämäräin aikana valmistia:
voilta mailta ja päivän puolelta jär- kolme rekeä, puolitusinaa saaveja ja
ven ränta-ayirästäkin.' Kalahpyydyk-; kaksi kolmenkymmenen sylen pituista
siä korjaillaan ja pannaan, kuntoon nuotttaköyttä. Nyt ovat reet oDeena
jokaisessa asunnossa ja myöhään.yö- jo pitkän ajan käytännössä januott^
. . 1. .».,.. t . , hön viivytäänhäiden tärkköjen-tö köydet r - sirot, hienot ja tasaiset,
^nut.pItkaaad:aa,,^ka^ äär^- Niinpä Läuril^^^ koivun^ tuoheäa,
H^ q a j ^ ^ a ^ ^ vassaMn-^kaJkld. m^^^ ka- riippuvat seinällä T U ^ ^ ^ :
. ^ I S E ^ f r ^ ^ ^ ^ kykyjen tochsta^
otamme. A I - ^^^^^^^^f^^"":^^
laa - - : m i d K s t e r ; r i W a i^
:pika.amp«vat^": V ' ^ ^ ^ ' ' ^ ^ ^ ^
- vNim,.siinäolttaas^^k^ kysymys, <;^-ftj. ' z-:--^-r^-^^^^^ fevällä roihafia. säntärengm^kuhnia' sen' vaatu;
hyvinkin tärkeä Wkidie9^ « T c s i r f f s s y i * » — » « « . o . . Kdlo «lä«h«e»n.«eve*!. ^ l^•
ampuivat näet iauas, job. » a s t ^ , iä^?^^fM^^^!!2S'' Hänösä^^Me-bikän^rl^^
JuKUnpuvflla pyssyfllE .«attol ..vain -1^:^^^^^^^^^^" >«*Ärap!n vi«ä
i3rt olivat
ta toisdta puolen olivat pO^a-ampuvat
ladatut räjähtävillä kuulilia. Jos niil­lä
osui, oli saalis taattu. Minä mie­tin
hetken aikaa.
"Otetaan pika-ampuvat", sanoin
sitten. "Näettekö noita kolmea otus­ta
tuolla suoraan edessämme? Jokai­nen
ottaa yhden osalleen. Sinä, Um-bopa,
saat antaa merkm, niin että
kaikki kolme Maukaisenune yht*ai-ai&
aa." '
Nostimme pyssyt poskelle |a täh­täsimme.
Jokainen sipristi vasem­man
silmänsä ja. koetti pitaa pyssy­änsä
niin levollisesti, kmn olisi ollut
kuvapatsas. - Tähtäsimme, niinkuin
sinkiff.töhtciasamät vaipu^^^i^
Jo a n „ A« -s"-^-.^. . SaiÄaa-vaka- - ?*Kutf tässä kestäisi marraÄuBfaai
se ja suu ehka pntukittUj^siUa näen . vaa rataa kulkeeVelämädsävkUin on " asti»
T ^ i ^ ^ ^ ^ ^ K T ^ ^ ^^Ha ihmettä tämä oli; RuiacS;
Joukkue l^tr. hikkeelle .suoraan kestäneen- renkiysajan.; Hänen omi. tuon toivomuksen ilmoUle päästä>J
tuisuuksistaan jääköön muistoon sei- Pysähtyy nuottakäpy vanhan *
laiset kohdat.kuin me huomaamme meohfcin kädessä, sillä sellaista f
hänessä tänä iltana kuin kertomuk- vielä tapahtunut tässä matoiscsa
semme alkaa. Toiset lampun valoi- ~ maaihnassa että joku olisi jo
la työskentelevät. Tosin lamput o- Maarianpäivää toivottanut toai^'
- . ,^ , vaan Jonkinlaisia suutarinlakfca- kuuta. Kukahan se oU joka s e »
k J ^ ^ n ^ " ^ ' 5 ^ * ^ ' P^l^^^orf^ kanssa tuetuilla läk- tavoista poikkeamista oli uskaltan»^
^^^^ 9^^^r^}^t^^^^^ kipeltiton?illa ja peUava sydämeUä . Kukai^rolisi muu ollut Itrinpö*» "^rft « " U l a kitupiikkejä, muL Tuo- . A ^ ^ H ä n oli ollut nun a j a^
nerta, P«oKkuva omenapmta. Jouk- se vanhan tavan j ^ ^ ^ 3 j a kiintyneenä tuohon tor^
telee pärevalkeau valossa-ja vanhan että se oU-salaa hänen aavistanf
tavan-mukaan-pitää olla pikkurenki. taan päässyt ulos kaikkien kmilö^
tulen näyttäjänä.— Tulen näyttäjä Nyt oU uni karkkoontunut kaikö^
laivaa kohti. Muriel pyysi kaukoput­kea
Robertilta, - että^^ häiÄin saisi tä­hystää
tulijoita. Hetken tähystel-tyä^
m hän huudsthti:
"Ncdteriä kuljettavat miehet ovat
mikun molemmat vdjenil"
kueella näj^ti olevan aikomus hirt­tää
neekeri Jotakun suuren puun ok­saan.
tähtää mies, joka tietää henkensä ole- n^t!l^"ä!r^w'^^^^^^ ^ olekoskaan - kiitosta saanöt j ; n iä .^sihnistä; sa^-piUhän jokaisen
.v^an. uk ysymyksessä! «^«»saoie. ^tumaan, aftot haa komentaa mie- senäkyy nytfcin-ofe^^
; Jatkuu.
Jiakka$tdessa ja vihassa tunne sa­noo
tavamsesti vahan liikaa.
*'MeiUM«i ole nyt aikaa hukattava;
na! Meidän on pelastettava neekeri!
Jos teillä on pyssyjä, niin meidän täy­tyy
turvautua väkivaltaan ja keskeyt­tää
astiaansa ja aina tuon tuostakin
komentaa apulaiselleen milloin pitää
tulta näyttää ylemmäs ja miUoin a-lemmas,
milloin millekin sivulle. Niin
on Tuomokin alkanut renkiyksensä
nyt-ajatlÄsensa sanoa
seitiin ja tutkittiin, että « ^ f ! ^
oli ollakseen. Oliko kJ^nP^fX
hoja?^ XMiko ruoka
työ raskasta vai mikä oli. •
sentähden että pääsisin koum J»