Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, March 8, 1952

              Jatkoa
(Miehet kokoontuivat pöydän ym- s
parille, missä naiset jakoivat heidän S
icunkin vaatteet. Sitä mukaa kun hie S
sarvat omansa, levittivät miehet ne kui- ^ S
vamaan.
— Kyllä nyt kelpaa, kim saa puh­taan
paidan päälleen huomenillan tans­seihin,
naureskeli eräs pojista.
— Täällä olisi pyykkäreille kahvia,
i l
f , .
tulkaa tjrtöt juomaan, eräs miehistä tar­josi.
— ^Kiitos vain, h>'vältä se maistuikin.
Iciittelivät Elli ja Aino kahvipöydästä
noustessaan ja lähtiessään kotia kohti.
— ISinulla olikin paljon vaatteita
pestävänä, Elli. Paljonko sait?
— iSaih yli viisisataa. Miten paljon
sinä?
— Suunnilleen yhtä paijon. Mutta
tuolla tulee auto. Juostaan, että ehdi­tään
siihen!
Elli ei saanut unta sinä yönä. Aja­tukset
kiersivät itsepintaisesti tässä il­lassa.
Unta odottavan mielikuviin tu­lee
sellaistakin, mitä ei koskaan muu­ten
tule ajatelluksi.
> "Hilma vihaa minua, mutta miksi?"
ajatteli Elli. " K o k o ajan kun olemme
yhdessä työskennelleet, on Hilma> olliit'
erilainen kuin toiset naiset minua koh­taan.
Hän on suoranaisesti vihamieli­sesti
kohdellut minua . Vielä nyt­kin
tunsi Elli kuin ruoskan sK'alluksen
seljassaan, kun 'Hilma illalla sanoi pe­suhuoneessa:
"Sinun Timosi on mennyt
morsiamensa luo." Onko Timo tehnyt
niin ilman ainoatakaan selittävää sa­naa?
Kuin unessa muisti Elli Tirnöit
hänelle kuiskineen: "Rakas, pian olet
minun pikku vaimoni . . . j S i m i a niinä
rakastan ja sinä tiedät sen , .
"Tiesinhän minä, että kohtalo on hul­lu
— mutta en tieiinyt, että se on min
hullu kuin se mmun kohdallani o l i . .
Se outo suru, joka oli kuin rautainen
nyrkki olisi työnnetty hänen rintaansa,
tunUii aivan kuin ei hänen sykkivällä .
sydämellään,enää ollut siellä tilaa .'. . ^
iHeikkilän talon ikkunoista näkyi va­lo
iltamyöhällä, Oli jouluaattoilta. Jn-vassä
häärivät Amo-emän& ja Elli. Hei-,
däh joulusiivouksensa ^a leipomisensa
oli jäänyt myöhäiseen iltaan, sillä he
olivat aattof^änäkin olleet työssä.
Mutta nyt kiehui iloisesti kattiloita heU
lalla ja uunissa bliviat paistumassa Si^^^^^^
ineiset kah\dletyät ja; jöulukinlsk^
sä lanttulaatikoiden kera. Pieniä jou­lulahjoja
oli salassa laiteltu iltapuhiteil'^:
la. iN"yt nekin olivat valmiina odotta­massa..
— Kyllä minun tulee ikävä, kun sinä,
Elli lähdet meiltä pois. Olet ollut kuin
oma sisko. Yhdessä olenun^ käyneet
tj^ssä, yhteisiä ovat ilonime ja surum­me
olleet. N^yt tulee niiin yksinäistä, ei
<ile kenelle sydänsurunsa kertoisi, puheli
Aino. J''" - * :'>^'' •'•^^^ "
— Kiitos, Aino, sitä samaa toivon it­sekin;
kuiskasi Elli.
Oli uudemoioden päivä. Pienen, vä­häliikenteisen
aseman yllä lepäsi talvi-illan
hiljainen rauha. Oli.ollut pitkänä
vetinen syksy, mutta joulun alusviikol­la
oli puhdas luminietos peittänyt alas­toman
maan.
•Elli katseli muuttunutta maisemaa
hajamielisen näköisenä, laskeutuessaan
pikajunasta asemalaiturille, 'Häneen inie-lessään
askartelivat edellisen illan ta­pahtumat.
Oli laulettu uuden vuoden
lauluja ja valettu tinaa. Hänelle oli
tullut sellainen kummallinen kuvio. Toi­set
selittivät sen merkitsevän, että hä­nestä
nyt alkavan vuoden aikana tulisi
onnellinen aviovaimo ja ä i t i . . .
Elli ajatteli katkerana, että hänen,
kohdaltaan se ei pi<iä..paikkaansa. Hä­nelle
alkaisi luusi elämä "uudessa ympä­ristössä,
vieraHtenihm^ Se
on kaiken yaiihan jäi mennee^^ unohta­mista
' '
— Anteeksi, neiti, oletteko te neiti
Palo? kuului Ellin vierestä naiehen ääni.
' •'—iK^iä.-
— Minä olen tullut neitiä vastaan.
Tulkaa^tuölla on hevoseni, sanoi mies,
ottaenj^malU EU
. ,i^n.;; 7 ',
Elli 4^^^^ miehen jäljessä hevosen
luo. ja istui rekeen jnniehen peitellessä hä­net.
,yällyj<?n' s^^^^ Mies hyppäsi ^k^
kipukiUe istumaan ja samalla hevonen
lähti juoksemaan metsäiselle kylätieH^
Puolen tunnin ajon, jälkeen hevonen py-sähjtyi
pienen ta­lon
eteen. T^loa ^^päröivät ulkora­kennukset.
;r7TiMin?i Jtupn neidin. matkalaukun,
menkää vain.sisä^ ensin hevo­sen
tAMiin, puheli mies.
Elli i^^hti kävc^i^ään lumen peittä­mää
pih^pqlkuä -pitkin asmnrakennusta
kohti. : Hän; koputti tuvan oyeen ja
astui sisääAv juoneessa ei pllut ketään.
Hän istui ikkunan edessä olevalle pen­kille,
jääden katseellaan tarkastamaan
huonetta.
^ J^i£ssai i^isi siis hä^ uusi työpaik-vkgilisa^"
vtukisai
llmoit^^ työtäpelkäämätön
: JnalUeÄ säist-j^i^«;|c^han rouvan hoi­tajana.
Elli M
ja tullut valitiäiä. '
Sisäpä huöiie^s^;«li rauhallis^^ Sei­näkellon
kunj^lyönti. rikkoi hiljaisuu-denr
Ajan rniittixi^ taas yhden
tunnin eläinanrm^^
s^y lUa pimfii]3r^^
sa. jeUi^^^ tulevan
lyhty k^dtösä^äi^J
Kirj. AUNE " 1 ^ ^
sasti, kuin leikiten", ajatteli vanha rou­va
katsejllessaan Elliri työskentelyä Ul­kona.
"Miten hellästi varoen hän kam­paa
minun hiukseni, jota entinen apulai­nen
repi, että luulin päänahkan lähte-vän
. . ."' ^
Päivällä oli satanut luhta. Elliri la-pipima
pihapolku eröittaötUi liraieri va^
keudessa hämäränä nauhana. Mutta
rnuualla oli valkeus koskemattomana.
Tähdet taivaalla antoivat loisteen maan
Talon nuori isäntä Eero astui kotinsa
rappusilta pihamaalle, lähtien vUieliellen
kulk^a^h kylätielle |^in. Elli huo­masi
mjehen huoneensa ikkuuasta. Ai­ka^
jöröjukka m i e ^ häneltä ei
monta sanaa Ellille, niutta sitä hellmpi
hän on vanhalle äidilleen.
Elli vietti iltazmsa huoneessaan. Van­ha
röuya oli menn3rt jo levolle. .Qli yk-sinäineni
ikävä ilta. .Elli kuivasi; rienäri
liinallaan kyyneleitään. "Minä itken
taas, vaikka en tahtoisikaan. Olen
kuin helnii, johon kaikki sateenkaaren
värit sattuvat. (Minun pitäisi pila toi­senlainen,
mutta sydämeni itkee kuol­lutta
rakkauttani — vai onko minun
rakkauteni kuollut? Enkö koskaan pää­se
irti lamf^annuttavista muistoistani ja
voi suunnata ajatukseni uusiljie urille,
pois omasta itsestäni?"
Kului pitkä ja luminen talvi. Oltiin
kevä^ kynnykseUä. «PääsisU^^^^
joki vapautui jäistä ja samaan aikaan
sairastui r talon vanha rouva. Kun vii­meiset
lumet maasta sulivat, saatettiin
hänet kylän pieneen kalmistoon.
Kuin poissaolevana kulki nuori Eero-isäntä
äitinsä kuoleman jälkeen koto­naan.
Elli hoiti edelleenkin taloutta.
He olivat kaksi nuorta ihmistä^^^^^^^^^
kuriimällakin oli; omat sydänsurunsa
kannettavanaan . . . a '
telia. Tyttöhän on talossa enäa,äj.H / -
vaaleissa, sanoi SalopeUon Lilja ^gj^^
räisen näköisenä. Hän oli itse S^^JE^
roa ihaillut*ja omakseen tohrohuf
E m jä Eero tanssivat j^pfiriätäs^
mukana pyörivät tietämättä, mitä hei.
dän ympärillään kuiskaUtiin. . Juhaa». •mElTÄ varmaa
liusauringon noustessa he lähtH-ät • 1 taäkuuUä ui
dessä tanssflavalte. ' H ,itähe pitävät oi
— Kiitos, Elli, tästä Ulasta, sanoifc
ro puristaessaan tytön kättä kotiovella.
— Kiitos sinullekm ja hyvää yötä.'
vastasi tyttö.
Eräänä päivänä menivät Elli jaiefiy
heinäniitylle, missä oli heinätyö pärhaa,-
laan käynnissä. Puolisen aikana Eero
oikaisi itsensä pitkäkseen ison tiiomeu
alle ja nykäisi Ellin viereensä.
— So, SO, poika, älä koske toisen
omaan, nauroi 'Elli ,siirtyen vähän kau-emmaksi.
—Vai on tyttöni toisen omaten oTe
sitä tiennytkään, kujeili Eero.
Päivä oli' hupainen jä Simalla rati-hallinen
iltaan asti. Poislähtiessään-
Eero teki heinäkuorman kotiin %ietä-vaksi.
H e kiipesivät iheinäkuormah
päälle lähtien ajäinaan kotiin.. Tie hs-"
kivat leikkiä ja nauroivat kUörmanfpääT-iäj|
kunnes Eero läski kätensä tytön har-tiöideh,
ympäri ja sanoi lei^Jään:' ' '
— Me ajamme kuin isäntä ja eiäääla'
tässä heinäkuorman päällä.
— Xlä nyt. Jos k:
niin tästä ^ulee uutta vettö mylljyh, s^^^
noi Elli, ottaen Eeron kaä^n. pois hW:
tioUtaan. — Meistä Jo puhufägn kyiä^^^^
lisäsi hän. •^*;"
-—Mutta sehän ön perätöntä, kivahti.
Eero. ' , .;;'V r-' :.
— 'Niin onkin . . . Minä ple.n ^ajatel­lut,
että kun sadamme heinsUi^tehdyb^^^
niin minä lähden. . ^ i ..Z,:^ •i;»^;
Eero kirosi, lyödä loinaauttaen hexpsii
ta suitsenperillä. VirkkU:heyo|wi)i l^ti;
nuolena Juoksemaan kotimpäinv^ .-Ö;
• Jatkuu . . ;.v(v K.
Ity
iäiset
olette olleet tiSmuil^
^ P j f ä ^ i ^ Ä f ! * ^ ^ ^ ^ : ^ se-dessa
tyop^ul^^.: •.^S^:-.-:. -.v^::^:" • • ^ - • ^ - ^ • ^ ^ i « i a L i ^ ^ ^ ^ x^ä^^ | < u ^ ^ ^ oli kytkenyt
nen savy^
siitä, että
° P ^ ^ - . :. v,^::fi lonk^sai^aus olikytl
taisteluna < i ^ t t c ^ Ä Ä t ^ i^
Elämä.kulki rauhallisesti tässä pie-nessä
taloäsa. Vanha rottva oli paran-tunut
niin paljon, että kykeni Ellin
avustamana tulemaan toiseen huonee-mis^
(Elli asetti hänet keinutuoliin
laumaan. Siitä voi vanhus katsella pi-pettjTnyksestä,
loukatusta itsorakkau-destnj
katkeruudesta sen vuoksi, että
toinen oli anastanut johtaja-aseman, Jo­ka
olisi kuulunut hänelle itselieea. J^uin-ka
tahansa: taistelun suujr^moisuus
kohottaa sen toiselle, korkeammalle ta-, jj^nujäie.
solle Ja —. kehittä» myös Hugolta It- J * , , - , .
sovantuufenlennSttävänmukanaan ko-
Jai^uu " kot^n^^mutiä^työkayhänd^^
Oli juhäiinusaattoilta, kierän kaunein
ja valoisin aika. Kylän nuoret olivat ke­rääntyneet
joei^ toisella puolella oleyalle
tanssilavalle. Sieltä" kant^^^ iloinen
haitarin soitto, avoinna oleyäjsta
nasta Ellin huoneeseen. EUi^^
valkeaan leninkiin Ja lähti ulos, mennen
jokirantaan, johon jäi istumaan saunan
lähelle ruohokentälle. Häxi kat^li joen
toiselle puolelle, missä nuoret karkeloi­vat.
Kerran hänkin oU nuori ja iloinen,
kuten nuokin tuolla. Hänen heleä ää­nensä
kuului kirkkaana yli mukien ää­nien
piirileikissä . . .
Eero huomasi tytön jokitöyräällä is­tumassa.
Hän tuli tytön luokse.
— Miksi et ol^ mennyt tuonne tois­ten
Joukkoon? kysyi hän Elliltä.
— En tunne siellä ketään, siksi en
ole mennyt.
-^Xyllä siellä tuttavia saa noin. jiuori
tyttö. Y ^ i n tulee aik^i. pitkäksi . . ,
Eero katseli tyttöä kuin ensi kerranhä-net
näkisi.; --^ Lähije minun kanssani,
hän sitten eatti.
— Jos lähtisin, kun isäntä pyytää-.,,
—Isäntä! kivahti mies. — Mmä olen
Eero, se nimi pn minulle kasteen an­nettu.
— Siis flman titteliä?
— Niin, ja muista se, tyttöi
— Jospa koettaisin muistaa.
Jutdlen he saapuivat Joen toiselle
puolelle ja tanssQayan luo, jääden sen
viereen seisomaan. Kun Haitari-Mikko
aloitti reippaan polk^, vei Eero Ellin
lavalle.
—Katso, kun Hovin nuorella isän­nällä
on jaatti tyttö, kuiskaaivat pojat
ja tytöt keskenään. ' .
—= Xaitoa Jira%ttöä
Ihmisillä on tapana .haäviökäiÄ^n^^
siä. asioita ja ylistää nienneitäl^ T^^^^
lä tavoin tekevät usdmmäf^matku^
jat, jotka matkalla olfeaähkajuv^^^^^^^
ollenkaan lähteneensä kofeä:"'. He }Bmf.:
vat kotiseutuansa jä inh6?^YaX niitl
punkeja. Joissa Juuri olesketevät'M^^
ta kotiin palattuaan he "halveksivat
tikaupunkiaan yhtä syvasC!yerratt|wa,
kaikkiin niihin kaupunk©^|n^. joissa.
ovat matkallaan*käyneet 9" "^i^a^»'^
Leopardi. ^
fmveiden portilla
Kirj. H. D.^^t
•
A A TOS aivoissa itää,^.^-
safiat hiiidiUe hyytyy,, , -,
Sydän myrskyä pitääj .. ,
taas rauhoittuu, tyyfityy^... i.:
Ihmisen, mifikssä .: ;. •. ..
OH vmstojmi saari, : -r-:;
niin monissa väreissä < ; = ^^
kuin stttkenkaari, ^^»^ ^ -
Miämänlangoissa
oim aatosta itäa.
Joskus ölpi]iki>fresta •
saa hunni fitää:J,: :
Aina ohÄesta iHmhteri
omfli katseensa haiitooJ
Bionppllnta asteUen
toivonportteja aukoo.
A<ita5 mvoissa itää, •
sanat lauluiksi vaihtuu,
sydgn Uoapftää, '
josmurheet pois haihtuu.
OfmentannertQ. etsiessä;: . V '
tunneom^sydämessä," i',"]'
huMukeaa-porttr vsimet/ienj/ , .
dn lukossa ovejti^histden^ , _,
W2
«- *
,g:tä-uusi'tulokas
LääUä diaan kuu
Ikehityksestä Suc
.juntuu.tänne 3"
aUÄiSta^^est
Svjiomessa kuvi
jkein/^kultalaksi''
'sanoivat, että.oli:
i SuQn>esta
poiS.v • ,
Sydän suurta <
^in^ämäri nic
lifiissa, jossa n
laisjuna,;,.-Junan
le.^pU.^tto..ma
viidta, mujtia yä
si: metsää,,,harn
pieäneiklm
..^«^Jälla; "V
njrt vasta-"pilyil
ja heräsin: ajatte
teKg^^J^avmä
häi
..liftitrbieiV^tulQa
. 5 Vuorbkäutt^a. S:
tua. Tällaistako
hui^Tiiinyiistett
'Meitä oli ehi
ruölääiaiisiä" ja h<
luettuiiaVjötkaiti
aikaa yhdessä ja
juftä^ti -tUhsih-1
dämessäni/ "'Aja'
hänlaineö'-fuley2
ja yhtä epävarn
länikin. Kaikki
tä, pieniä-^pysabk
ta:|a^^koia,,eik
lut^vastässa...,^-,/
lasiyänumessä, 3
Enojutiennen ri
ovat talveilä iilk'
koKuiin alkiif mi
t a M , ^ ^ ; j ä # s
kd^tiiksessiaj;r€
Tuli sitten ka
aloja — korkeit
salpaavana kats
nasta. -f^Avfeedä
vaikuttivat niin ]
ihailinkin niitä:
outoa, vierasta j
iltaan vain kats<
voinut lukea, en
tyä. Silmäni V
sain jonkinlaisei
vasempaan silnr
vielä kolme vukl
Sivuutimme 1
liä vuorten juui
^ella kuin parat
sikka-, luumu- ;
niin kauniisti, e
to\ ihmetellä j
se voi olla totta,
oli sydäntalvi ja
tui kesäksi ja U
Olin jo nähny
kani varrella.,
sin, kun juna oli
öie eräällä aser
voitu jatkaa
niouskin kaupu:
alla paloivat si
seminaarit, kou
ym. rakeni
oli raunioita -—
vat sillatkin oliv
Ja olivat kaikldt
piiput vain törre
"^anlaiseri'£ä3fn
^tsen poistnea
«isfeotkin