Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, May 8, 1954

              kuitatun kauppakirjan. Harley oli myy­nyt
kaiken mitä heillä oli, saanut mak­sun
siitä käteisellä ja häipynyt tiehen­sä.
Tyttärenne oli jälleen puilla pal­jailla.
• — Hyvä Jumala! lady Fanberry huu­dahti
yhteen puristettujen huuliensa vä­litse.
Neljätoista vuotta kestänyt hal­veksunta
ja kovuus oli sulanut yhdessä
hetkessä. Lopulta hän kysyi melkein
kuiskaamalla:
— Entä sitten? Mitä tyttäreni sit­ten
teki?
— 'Hän panttasi kaiken minkä onusti
huoltoasemaa lukuunottamatta. Velkoja
hänellä ei ollut, sillä Harley ei onneksi
ollut ehtinyt velkaantua kenellekään
tuona lyliyenä aikana. Sitten hän .meni
Englannin konsulin luo. ja tämä järjes­ti
hänelle mahdollisuuden matkustaa ta­kaisin
Englantiin.
Lady Fanberry hypähti kiivaasti tuo­listaan.
— Tarkoitatteko, että tyttäreni on
nyt kotona Englannissa?
— Kylläc Hän on (Lontoossa, noin
kahdenkymmenen minuutin kävelvTnat-kan
päässä täältä.
Lady Fanberry oli hetken vaiti. Minä
puolestani tunsin olevani aivan lopussa.
Tuo kaikki oli ollut paljon enemmän
voimille käypää kuin tullessani olin aja­tellut.
Mutta olinhan kuitenkin saavut­tanut
päämääräni. Joka tapauksessa
olin kyennyt hellyttämään ladyn kyl­menneen
sydämen. Kerrankin olin saa­nut
tilaisuuden käyttää puhelahjaani
hj-vän asian puolesta.
Lady Fanberry nousi äkkiä seiso­maan,
ja minä näin, että hänen huulen­sa
värisivät ja harmaat silmänsä loisti­vat.
'Mitään muuta vastausta minä en
tarvinnutkaan, ja hänkin näytti olevan
siitä tietoinen.
— Olen hyvin kiitollinen siitä, että
tulitte luokseni, lady sanoi. — Sanokaa
vain, oliko teillä jokin erikoinen syy tul­ia
luokseni juuri tänään?
— Kenties, vastasin hymyillen. —
Paitsi sitä, että asiani oli kiireellinen,
tiesin tänään olevan hänen syntymäpäi­vänsä.
Huomasin kyyneleen valahtavan van­han
naisen poskelle. Nopeasti hän pyyh­käisi
sen pois ja sanoi:
— Oletan, että tiedätte hänen osoit­teensa.
Annoin hänelle osoitteeni sekä oman
käyntikorttini ja sanoin hyvästit.
Pari tuntia myöhemmin seisoin Prin-cess
of Londonin kannella auringon teh­dessä
juuri laskuaan. Kertasin mieles­säni
kaiken, mitä vierailuni lopussa oli
tapahtunut, ja kuvittelin mielessäni, mi­tä
kaikkea oli tapahtunut lähtöni jäl­keen.
Lady Fanberrj- juoksi tietenkin suo­raa
päätä pukeutumishuoneeseensa, otti
mukaansa niin paljon rahaa kuin häneHlä
oli kotona ja ryntäsi alas portaita ka­dulle.
Senjälkeen auto kuljetti hänet
monien mutkien jälkeen erään rappeutu­neen
talon edustalle. Sitten hän nousi
fiopeasti kolme lahonnutta porrasaskel-maa
ja tuli pieneen kehnosti kalustet­tuun
huoneeseen. Una nousi hämmäs-l>-
neenä, ja äiti ja lytär katsdivat toi­siaan
hetken pitkän, ndjäntoista vuo­den
eron jälkeen. Sitten he ryntäsi\-ät
syleilemään toisiaan ilon kyynelten vie­riessä,
kummankin poskipäiHe.
Laskeuduin hitaasli hyttiini. Aurin­gon
vihneinenkin säde oli kad<»inut nä­kyvistä.
Mieieeni muistui lady Fanber-
Tyn katse häntä hyvästcUessäni. Se oli
kysynyt, mkä Una nnerkitsi minulle it­selleni.
'£i mitään.
Lady sai vastauksen k>-symykseensä
vasta Unan tstueftsa vanhassa kodissaan
äitiään vastapäätä. Tämä kysyi hänel­tä:
— Mitä sinä pidät hänestä?
— iCenestä hänestä? Ina kysyi häm
niästyneenä.
Lady Fanberry ojensi tv-ttärdleen
saamansa käyntikortin ja tämä tuijotti
Keväisiä kiireitä
Keväinen aurinko paistaa taas kirk­kaana
ja silloin yleensä on tapana puh­distella
ja maalailla asuntoja. Meidän­kin
petihuoneemme näytti olevan ko­vasti
maalauksen tarpeessa ja siksi pää­tinkin
tässä eräänä päivänä ruveta maa­lariksi.
Olin jo kaupungissa käydessäni
ostanut maalit, mutta kun en saanut
aivan mieleistäni väriä, niin ostin pie­nen
purkin punaista, että sitten sekotta-maila
punaisen värin Jcahteen gallonaan
maalia — jonka arvelin riittävän mo­lempien
{>etihuoneiden .maalaukseen —
saisi juuri sen persikan värisen, jota
ajattelin-
Etsin ison vesisangon ja kaadoin
maalit siihen sekotellen punaista väriä
aina vähissä erissä joukkoon, kunnes
se näytti mielestäni sopivalta. Kaadoin
vähän maalia tyhjään kahvipurkkiin,
kiipesin tuolille ja aloin vedellä pens­selillä
laipiota, hyräillen tyytyväisenä:
"Kevät toi, kevät toi maalarit . . ."
Hetken perästä laskeuduin alas tuo­lilta
tarkastamaan, miltä väri näytti.
Mainiolta! Jatkoin innostuneena työ­täni.
Olin jo saanut melkein puolet laipio­ta
maalatuksi, kun ovelle kuului kopu­tus.
Riensin alakertaan katsomaan, ku­ka
siellä tuli työrauhaani häiritsemään.
Naapurihan siellä oli ja kysyi Niiloa.
Pyysin sisälle istumaan ja aloin huu-,
della miestäni joka oli siinä lähellä
metsässä halkoja hakkaamassa. Pian
hän tulikin ja siinä kahvin kiehuessa
naapuri kertoi, että kuoreet jo kutevat
Algomalla ja pitäisi lähteä niitä hake­maan-
Sovimme, että iltapäivällä läh­detään
ajamaan sinne. Matkaa oli lä­hes
sata mailia ja halusimme päästä päi­vän
aikana perille.
\'ieraan lähdettyä kiirehdin yläker­taan
ja aloin kovalla kiireellä vedellä
maalia laipioon, sillä päätin maalata
ainakin sen loppuun asti, ennenkuin
rupean eväitä laittamaan.
Olin käyttänyt karkki maalin purkis­tani
ja aloin laskea alas tuolilta lisää
ottamaan, kun siinä sivussa vilkaisin
kelloa. Puoli kaksitoista. Voi turka­nen,
tässä täytyy joutua ruokaa laitta­maan
ja sukkelaan, jos aikoo joutua
johonkin tänä päivänä. «Kiireesti astuin
alas — ja jalkani maalisankoon. Sa­malla
tuoli luisti pois aitani, sanko
•kaatui, menetin tasapainoni ja putosin
istualleni maaliin-
Päästin surkean parkaisun, enkä
osannut edes hämmästyksissäni ylös­kään
yrittää. Käsiini nojaten maaliin
uponnut jalka ylhäällä istuin siinä vel­lissä.
Niilo oli tullut ulkoa keittiöön
jotain hakemaan ja kuultuaan rytäkkää
ja parkua ylhäältä luuli hän minun pu­donneen
tuolilta ja-juoksi yläkertaan.
0\'elle päästyään hän jäi kummissaan
siihen seisomaan ja havaittuaan tilan­teen,
purskahti nauramaan.
Säikähdyksestä (ja vähän häpeästä-kin)
aloin itkeä ja löin kädet silmilleni.
Mutta voi kauhistus! Kätenikin olivat
maalissa niin, että se valui juosten k>y-siihen
hämmästyneenä.
— En tunne ketään tämän nimistä.
Victoria Square 200 — siinä osoitteessa
asuu sadot tain miehiä. .Aaitoiko hän si­nulle
minun osoitteeni? Anna minun
vilkaista sitä.
Lady Fanberry ojensi tyttärelleen pa-perilajMin.
johon olin kirjoittanut osoit­teen,
ja Una tuijotti sitä hetken. Sitten
hän kalpeni, sillä hänellä oli kädessään
ensinmiäinen todiste siitä, että olin pa­rantanut
elämäntapani.
—• Ahl, Una sanoi ääni väristen, mies
oli George itse!
Seattlen uutisia
On taas vierähtänyt pitkä aika siitä,
kun olen -ystävien pakinoihin" kirjoit­tanut-
Joskus tuntuu siltä kuin tuo
järkikulta istuisi aivan paikoillaan, niin
ettei sitä saa millään liikkeelle.
. Nyt kuitenkin järkeni hiukan heräsi
ja lähti laukkaamaan, kun Vancouverin
CSJ:n osaston laulu- ja soittovoimat
olivat täällä Seattlessa vierailemassa
huhtikuun 24 päivänä. Heidän ohjel­mistonsa
oli kiitettävän hyvä, jota oli
tullut kuulemaan koko suuren salin täy­teinen
yleisö, aina parinsadan mailin
päästä.
Yrjö Mutta astui hymyilevänä ja
yleisön eteen ja huumorisella taidollaan
toi Canadan terveiset ja esitteli ohjel­man
esittäjät, joista toiset olivat meille
ennestään tuttuja, mutta joitakin olim­me
tilaisuudessa kuulla ensikerran.
Yleisö palkitsi kaikki esittäjät suurella
kiitollisuudella. Heidän ohjelmistonsa
oli hiottua ja arvokasta, niin että oikein
sydäntä hiveli heitä kuunnellessa. Lo­puksi
he esittivät yksinäytöksisen ope­retin
''Pienen pieni tekosyy'', joka meni
kiitettävästi.
Tuollaiset vierailut virkistävät ja
loihtivat >-stävyyttä rajantakaisten
naapurien kesken niin, että olisihan se
joskus muutteeksi, että joskus tältä­kin
puolelta rajaa mentäisiin vastavie­railulle,
sillä onhan sitä täälläkin kai­kenlaisia
voimia, jkun vain ne kerättäi­siin
yhteen. Tervetuloa vastakin ja kii­tos
käy-nnistänne!
Seurasin mielenkiinnolla novellia
'"Saarelaisia"' ja olisin kovin iloinen saa­dessani
tietää sen kirjoittajasta, joka
oli "A. K:nen", sillä tuosta kirjoituk­sesta
päättäen me olemme saman saa­riston
kas\-uja ja samoja "silakanhän-nän
repijöitä". Minä en ole tavannut
ketään täällä, joka olisi poilta samoilta
saarilta kotoisin- Tuntui niin mielen­kiintoiselta
lukea, kun kaikki tuo ku­vaus
oli ko\-in tuttua, paikkaa. Kuka
lienetkin, joka sen kirjoitit, niin oletko
niin ystävällinen ja heitä Suomenlah­den
saariston tyttöä kirjeellä.
HLTLDA RIVER,
125-15th Ave.
Seattle 22, Wash., U.S.
närpäistäni. Pian oli maalia suussani
ja silmissäni. Hiukan rauhoituttuani
niistin nenääni ja maalia tuli sieltäkin.
Se oli eri otus. jonka 'Niilo nauraen sii­tä
maalivellistä ylös nosti ja asetti tuo­lille
istumaan. Pyyhittyäni maalia sen
verran silmistäni, että sain ne auki,
huomasin maalin vaaleanpunaisena mas­sana
iloisesti leviävän ympäri lattian.
Onneksi siinä oli korkkimatto- Mutta
silloin minulta jäi itku ja vaikka kirve­levän
maalin esiinpusertamat kyyneleet
vielä dppuivatkin pitkin maalisia pos­kiani,
aloin kiireesti kahmalollani lap­paa
maalia sankoon. Niilokin tuli siir
hen avuksi ja pian se oli pois lattialta.
Otin kengän jalastani ja kaadoin maa­lin
pois siitäkin, puristinpa sitä vielä
housuistanikin.
Sitten alkoi pesu tärpätillä. Ensin
tuoli ja lattia, vieläpä kengätkin. Tukka
ja naama olivat vaikeammin puhdistet­tavissa,
mutta saatiin sitä enin osa
maalia pois niistäkin noin ensi hätään.
Housuista nyt ei ollut väliäkään, sfllä
ne olivat eri paria, kuten ainakin maa­larin
housut.
Sitä kun on aina keväällä kiirettä,
niin sitä oli n>eilläkin. Kuoreen pistoon
me vain jouduimme määräaikana, vaik­ka
siinä kiireessä piti nualin kanssa
pestä sekä naama että lattia.
E3LLBN LINDEN.
Saisinko minaidn
visapäinen
Tällainen kys\-mys tulisi
kädestä pitäen antaa sellaisiHe"
laisille lehtien uutiskirjoktajak
huomatun korkeasta taiteesta^
kutakuinkin keveän arvostelun. ^
'MinuUa oli tilaisuus saada kuafii
nähdä parhaillaan Canadassa kien^
neuvostoliittolaisen taiteilijan*
kuuden henkilön esityksiä Fort
min ammattrkouliin juhlasalissa
kuun 28 p:nä. Musiikkiesityksissä
joitain numeroita, joita olenaitav
minkin kuullut, mutta en koskaan
hyvin esitettyinä. En usko siti
ykisö antaa raikuvat suosionoso-vain
sen vuoksi, että taiteilijat ovat-vostoliittolaisia,
täytyyhän siinä i
tain muutakin. Se on taide.
iLeonid Kpganin viuluesityksen
Mytnikin pianosäestyksellä eivät
peä musiikkimaailmassa ehe}T-Erään
torontolaisen lehden kirjoi"
suvaitsi mainita näin: "Toder
den mukaan ei yleisö tiennyt, mifie'
suosiotaan osoitti.' :Minä pu
uskon, että Suuren yleisön joukossa
paljon paremmin ymmärtävää a"-
musiikin suhteen kuin jokin ky
Pavel ^rebryakovin pianc
olivat varmasti yllätyksellisiä, tunne
kistä kohdista mahtaviin sekä vo~
kaisiin kuvauksiin saakka. Olen j"-
nähnyt erään edesmenneen pianis'
eläniänkuvauksellisia filmejä ja ro'
nen rinnastaa Serebryakovin esity
ainakin yhtä korkealle tasolle.
Tenori .A.rturs Frindbergsin la
Galina Maksimovan pianosäe^ty"-
hipoivat eittämättä niin korkeita:
tuksia, että jotkut kynäsoturit saa
todella hävetä arvostelunsa olemal
muutta.
Sofia Golovkinan ja Leonid Zh
vin korkealaatuiset tanssit olivat v
maan niin silmiä hipovan kauniita,
detta, voimaa sekä notkeutta kysvr
että meikäläinen arveli näkevänsä
nista unta.
Sopraano Elizaveta Chavdarin la
olivat jotain sellaista, että tekisi m;
kysyä itseltään: Ovatkohan laulu!"
nut oppineet laulutaitonsa laulajat
ta, tai päinvastoin?
Jokatapauksessa ja ilman epäily
olivat nämä neuvostotaiteilijain esi,
set sellaisia, että tavalliset ihmiset
aniharvoin kuulevat ja näkevät ja
paljon ihmisiä, joilla ei ole milloin
tilaisuutta niitä nähdä eikä niistä
tia. 'Missä he esiintyvätkin, heitä
nattaa kuulla ja nähdä.
0.0.
Äiiinpäivämiett&li
Taas, kun äidinpäivä lähestvy. kJ'
joitan minäkin muutaman rivin sen;
dosta. Aina tänä päivänä muisteta
ja kunnioitetaan äitejä.
Olin kerran kirkossa, jossa oli
nein äidinpäivätilaisuus, missä olen k*
'kaan sattunut olemaan. Siellä
tiin ruusuja kaikUle äideille.
äiti oli 80-vuotias ja kiittäessään ruu^
ta, hänen äänensä vapisi, en tiedä, ois»
se vanhuutta, vaiko mielenliikutu^
Nuorin äiti oli vasta 18-vuotias.
nousi vähän arkaillen seisomaan ja ^
noi: "Jospa minä voisin olla hy-v^
hellä äiti ja kasvattaa prkku Kaarin**
kunnonkansalaisen." Muttatän»»
ri äiti laskettiin jo kahden viikoo ^
luttua haudan rauhaisaan syliin-dinp
»iväkiAat eivät ehtineet viriä
nolla kuihtua kun hautakummut
tivät kyynelten kastelemat
bat. Näm jäi pikku tyttii isansa UflS*
tähän kylmään maailmaan.
Olen usein ajatellut, etta ^^'^'^^
muistaisi myöskin kas\^tu<iiteii
lähän on hyvin vaikea ja vastuunal^
tehtävä kasvattaa toisen lasta