1937-06-26-09 |
Previous | 9 of 12 | Next |
|
small (250x250 max)
medium (500x500 max)
Large
Extra Large
large ( > 500x500)
Full Resolution
|
This page
All
|
sr
a!
0
Kirj. Toivo Niemi
O] ^AJN untäy näin unta mä näin:
kävi poika ja tyttöä
kivistä polkua pitkin.
Poika kääntyvi tyttöhän päin,
tyttönen poikaan ja silloin mä näin:
poika ja tyttönen itki.
Poika se tyttöstä lohduttaa,
ja palkaksi tytöltä suukkosen saa —
taisi niitä montakin ottaa.
Ja tyttönen lausui: "Oon omasi oi,
en koskaan,mä sinusta erota voi,
vatn sulle mä tahdon itseni antaa."
En tiedä, mitä sitten tapahtui,
vaan toisistansa he erkaantui
ja lähtivät kulkemaan eri teitä.
He ktdkivat sitten vain erillään, ^
kumpikin miettien mietteitään—
en enää nähnyt mä yhdessä heitä.
Kerran mä tällaista unta näin,
kun heräsin miettimään siinä jäin:
tää oliko unta vai totta?
Ehk* ei se ollutkaan unta vain,
ehkäpä näinkin sen tosissain,
vaan kenpä sen selväksi ottaa?
JKirj. Elisa
0] IKÄÄNKUIN jonkin näkymät-
* tömän voiman takiaa-ajama-na^
arppoi Matti Toivola, kovan korven
r^taja pitkin raittia. Joka^ijien
kevät ja, syksy, töiden geisaiiis^Äkan^
Qli saina kiertokulku talosAa t^lÖQ»
Munut, ilman mitään päämäärää.
Minne oli miehellä kiire? Mikä
pakotti hänet vaeltamaan kuin pahan-hengen
tai rauhattoman pmantunnon
takaa-ajamana? Ah, menneet muistot
eivät antaneet hänelle rauhaa.
Muistot kodista, vaimosta ja lapsista
eivät jättäneet häntä muulloin kuin
työssään, raataessaan mielipuolen
lailla.
Ennen oli hänelläkin ollut koti, jo-rakastettu
vaimo; järjesteli, ja hoiti,
«lutta kohtalon kylmä käsi riisti häneltä
kaiken, jättäen hänet yksin
Tuoni vei rakastetun vaimon Ja herttaisen
pienokaisen. Sitten meni koti,
menneiden muistojen tyyssija, viimei-
»f yHysside rakkaisiin muistoihiri ja
Jälelle jäi vain raateleva tu^ka,; Isku
oli ankara. Se oli murtaa, jtuon voi-j
Ä a n miehen, mutta^: työ tarjosi
häneUe pelastuksen. UnJioitt^akseen
laskaan ja aavistamatta tulleen-koh^~
taka kolhauksen,,hän kävi .käsiksi
|ohon, raataen mielipuolen tavalla,
^iksi ihmiset arvostelivatkin: ^'Ji^atti
e; ole aivan täysijärkinen". Mutta
^ he erehtyivät. ,Een sai.katsah-
Matin sisimpään, hän näki siel-
^ jalon luonteen ja terveeii, avaran
^mankatsomuksen, mutta myöskin
pohjattoman syvän surun.
Oli kulunut vuosikymmeniä. Orjan
f ^^atti raatanut talollisten
/ ^ j a talvet pienellä palkalla. Tai-
;han hakkasi halkoja, : k^äUä
^vorpjaa ja kuokki peltoa, ansaiten
^^väisen, niukan leipänsä. Mnt-
« ^ r a a n oK jo emien niin iuora
^o^painunut, hiuksiin öli ilmes-
^ ^ « P e o i t a , eikä.Jalka noussut
^ y h t a npeästrknin emien-^^
^«Wla fcuineoiiei^,^
sina, joten viranomaisten oli pitänyt
jo useampana keväänä antaa hänelle
avustusta. Avustus oli kuitenkin niin
mitättömän pieni, että se ei mihinkään
rutt^pyt, se oli vain nimeksi.
Kultaisena lainehti syksyinen vilja
monella Matin kuokkimalla vainiolla,
mutta nälkäisenä, repaleet yllään, käveli
noiden vainioiden raivaaja. Elämänsä
iltaan ehtineenäkin hän muisto
jensa piinaamana kulki talosta taloon
mutta tyly oli vastaanotto monessakin
talossa, vaikka Matti niiden
hyväksi oli uhrannut parhaat mie-huusvoimansa.
Kipeästi koski Matin-kovia
kokeneeseen sydämeen ihmisten
tylyys, mutta ulkonaisesti tyynenä
hän otti kaikki vastaan.
,Eräinä aamuna Matti saapui, kotiini,
jo anivarhaisella, näyttäen kovin
karpeelta. Kysyin, että onko hän
syönyt tänään ja saatuani kieltävän
vastauksen, laitoin hänelle syötävää.
Lopetettuaan syöritinsä tuli hän lupk-se^
ni ja puristaessaan työnkovettamal-la,
känsäisellä kädellään kättäni hän
virkkoi:
. "K-iitos sinulle! Ruoka olikin mi-mille
taFpeen,.sillä en ole syönyt sitten
kuin eilen aamulla."
"Mutta miksi ette ole pyytänyt
ruokaa jossakin?"
"Ylpeyteni on minullakin. Joku
päivä sitten pyysin eräästä talosta
kymmentä markkaa lainaksi siksi,
kunnes kesätyöt alkavat ja tänä aamuna
tein saman pyynnön toiselle
isännälle, mutta ei annettu. Ennen
kuolen nälkään ennenkuin kerjään
heiltä, joille olen uhrannut miehuuteni
parhaimmat voimat."
-^^Kysyin, koska hän saa avustuksen-
'*Ensimo^\ vastasi hän.
"Minä annan teille sen kymmenen
niärkkaarmiitta tuletteko niin vähällä
autetuksi?" ' .
«iSinulta en voi sitä ottaa. Ansiotyöstä
teidänkin on elettävä ja mitä
saniM>inieheksi, kun kuulee asian?
'.'Hän sanoo, että tein oikein ja toisekseen,
me olemme vielä nuoria tekemään
työtä. Olen äärettömän iloinen
voidessani auttaa t Q(ÖUs^ t^
peessa olevaa."
Voimakas midenliikutus valtasi
tuon kovia kokeneen miehen ojentaes-sani
hänelle setelin. Parroittuhut leuka
vavahti ja kirkkaat kyynelhelmet
>^erähtivät hänen po^kjUoelS;^^^
taessaan:
"Kiitoksia! En koskaan unohda
tätä. Köyhän, hyljätyn ja paljon
kärsineen miehen siunaus ja onnentoivotus
olkoon kaikilla teidän retkil-länne!"
^ v
Autoin häntä vielä toisenkin kerran
rahapulassa ja ruoka-aterialla aina
silloin tällöin.
Vielä vuosienkin takaa lämmittää
sydäntäni hänen herttaiset ja sydämestä
lähteneet kiitoksensa.
Kesä oli aivan ovella. Mattikin
alkoi taas saada isäntien huomion
osakseen. Kilvan he pyytelivät, kuka
kuokkimaan, kuka ojaa kaivamaan,
mutta päänpudistus oli ainoa
vastaus Matilta. Hiljaisuudessahan
siirtyikin toiseen pitäjään kuokkimaan,
ollen koko kesän siellä. Palattuaan
syksyllä hän tuli luokseni
maksamaan velkaansa.
"En ota", estelin.
"Kyllä sinun on otettava ainakin
se raha, minkä annoit. En minä tarvitse
nyt enää paljon mitään rahoja,
sillä minä menen 'kotia'. Ne olisivat
jo minut vieneet viime keväänä sinne
köyhientalolle, mutta sinnekin On niin
vaikea mennä. Mutta nyt menen
vapaasta tahdostani, sillä tunnen, että
en jaksa enää töitä tehdä."
Lähtiessään hän hyvästeli:
"Taidamme viimeisen kerran nähdä
toisemme. Kun sinä menet sinne
valtameren taakse, niin sano miehellesi
terveisiä, että Matti meni 'kotiinsa'.
Muistakaa joskus siellä 'kultamaassa'
vanhaa, paljon kärsinyttä
Mattia, joka mieluummin olisi ollut
vapaana kuin alistuisi vangiksi, mutta
minkä minä sille voin. Olen tullut jo
liian vanhaksi. Elinvoimani on kulunut
loppuun ja nyt joudun työnnettäväksi
syrjään."
Enempää ei raatajavanhus jaksa-
Amerik^laiiien kulta*
Kun pelaweren valtiossa olevassa
Doverin kaupungissa suoritettim
erään talorakennuksen perustustöitä,
löysi>rät työmiehet vanhan pullon, jossa
oli kirje. Tämän yli sata viiotta
vanhan kirjeen oli kirjoittanut eversti
Robert C. Young tyttärelleen ja hän
neuvoi siinä, kuinka tyttö voi löytää
suuren, 250,000 dollarin arvoisen
kulta-aarteen.
Tieto levisi kaupungissa kulovalkean
tavoin ja muutaman tunnin kuluttua
kaikki ihmiset olivat matkalla
kaivamaan kätkettyä kulta-aarretta.
Maan omistaja, eräs Mr. John Lord,
oli sillä välin nopeasti antanut rekisteröidä
nimiinsä maa-alueen, mis^
aairteen piti olla.
Aarteen kätköpaikkaa kuvasi eversti
kirjeessä seuraavasti:
"Rakas tyttäreni. Kulje SO metriä
suoraan pohjoissuunnassa täältä ja
senjälkeen suoraan Central Lanea
kohti. Siitä jatka 4 metriä lä^iteen
ja sitten 30 metriä etelään. Kaiva
sitten maata S metriä syvyyteen ja sinä
löydät metalliarkun, johon minä
olen kätkenyt 250,000 kultadpllaria.
Hyvästi tyttäreni. R. C. Y . "
On kuitenkin mahdotonta selittää,
missä Central Lane on. Kukaan ei
ole kuullut puhuttavan tämännimisestä
paikasta. Kaupunki paloi perustuksiaan
myöten noin viisikymmentä
vuotta sitten eikä paikkaa voida määritellä
vanhojen asemakaavojenkaan
perusteella.
Pahat kielet taas kertovat, että kysymyksessä
on h3rvin järjestetty huijausyritys,
jolla Lord ja eräät toiset
henkilöt koettavat nostaa tonttiensa
hintoja kaupungissa.
nut mielenliikutukseltaan puhua. Sipaisten
karkealla kädellään kurttuisille
poskille vierähtäneet kyyneleet,
hän nyökkäytti h)rvästiksi ja lä^ti
nauttimaan vuosikymmenien raadannan
tuloksia — köyhäintalolla.
^ L E N f O K A L A voi lentää keskeytymättä,
noin 100 metriä.»
Parisin maaämemiiytklystU
Kaunis kuva ^ Parisin maaUman' jonka yM näkyy valtava veistokum^
näyttelystä. Kuvassa oikealla näkyy tgkimq^
l^euvostolUton näyttelypavUjonki,
Object Description
| Rating | |
| Title | Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, June 26, 1937 |
| Language | fi |
| Subject | Finnish Canadians -- Ontario -- Sudbury -- Newspapers |
| Publisher | Vapaus Pub. Co |
| Date | 1937-06-26 |
| Type | application/pdf |
| Format | text |
| Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
| Identifier | Liekki370626 |
Description
| Title | 1937-06-26-09 |
| OCR text | sr a! 0 Kirj. Toivo Niemi O] ^AJN untäy näin unta mä näin: kävi poika ja tyttöä kivistä polkua pitkin. Poika kääntyvi tyttöhän päin, tyttönen poikaan ja silloin mä näin: poika ja tyttönen itki. Poika se tyttöstä lohduttaa, ja palkaksi tytöltä suukkosen saa — taisi niitä montakin ottaa. Ja tyttönen lausui: "Oon omasi oi, en koskaan,mä sinusta erota voi, vatn sulle mä tahdon itseni antaa." En tiedä, mitä sitten tapahtui, vaan toisistansa he erkaantui ja lähtivät kulkemaan eri teitä. He ktdkivat sitten vain erillään, ^ kumpikin miettien mietteitään— en enää nähnyt mä yhdessä heitä. Kerran mä tällaista unta näin, kun heräsin miettimään siinä jäin: tää oliko unta vai totta? Ehk* ei se ollutkaan unta vain, ehkäpä näinkin sen tosissain, vaan kenpä sen selväksi ottaa? JKirj. Elisa 0] IKÄÄNKUIN jonkin näkymät- * tömän voiman takiaa-ajama-na^ arppoi Matti Toivola, kovan korven r^taja pitkin raittia. Joka^ijien kevät ja, syksy, töiden geisaiiis^Äkan^ Qli saina kiertokulku talosAa t^lÖQ» Munut, ilman mitään päämäärää. Minne oli miehellä kiire? Mikä pakotti hänet vaeltamaan kuin pahan-hengen tai rauhattoman pmantunnon takaa-ajamana? Ah, menneet muistot eivät antaneet hänelle rauhaa. Muistot kodista, vaimosta ja lapsista eivät jättäneet häntä muulloin kuin työssään, raataessaan mielipuolen lailla. Ennen oli hänelläkin ollut koti, jo-rakastettu vaimo; järjesteli, ja hoiti, «lutta kohtalon kylmä käsi riisti häneltä kaiken, jättäen hänet yksin Tuoni vei rakastetun vaimon Ja herttaisen pienokaisen. Sitten meni koti, menneiden muistojen tyyssija, viimei- »f yHysside rakkaisiin muistoihiri ja Jälelle jäi vain raateleva tu^ka,; Isku oli ankara. Se oli murtaa, jtuon voi-j Ä a n miehen, mutta^: työ tarjosi häneUe pelastuksen. UnJioitt^akseen laskaan ja aavistamatta tulleen-koh^~ taka kolhauksen,,hän kävi .käsiksi |ohon, raataen mielipuolen tavalla, ^iksi ihmiset arvostelivatkin: ^'Ji^atti e; ole aivan täysijärkinen". Mutta ^ he erehtyivät. ,Een sai.katsah- Matin sisimpään, hän näki siel- ^ jalon luonteen ja terveeii, avaran ^mankatsomuksen, mutta myöskin pohjattoman syvän surun. Oli kulunut vuosikymmeniä. Orjan f ^^atti raatanut talollisten / ^ j a talvet pienellä palkalla. Tai- ;han hakkasi halkoja, : k^äUä ^vorpjaa ja kuokki peltoa, ansaiten ^^väisen, niukan leipänsä. Mnt- « ^ r a a n oK jo emien niin iuora ^o^painunut, hiuksiin öli ilmes- ^ ^ « P e o i t a , eikä.Jalka noussut ^ y h t a npeästrknin emien-^^ ^«Wla fcuineoiiei^,^ sina, joten viranomaisten oli pitänyt jo useampana keväänä antaa hänelle avustusta. Avustus oli kuitenkin niin mitättömän pieni, että se ei mihinkään rutt^pyt, se oli vain nimeksi. Kultaisena lainehti syksyinen vilja monella Matin kuokkimalla vainiolla, mutta nälkäisenä, repaleet yllään, käveli noiden vainioiden raivaaja. Elämänsä iltaan ehtineenäkin hän muisto jensa piinaamana kulki talosta taloon mutta tyly oli vastaanotto monessakin talossa, vaikka Matti niiden hyväksi oli uhrannut parhaat mie-huusvoimansa. Kipeästi koski Matin-kovia kokeneeseen sydämeen ihmisten tylyys, mutta ulkonaisesti tyynenä hän otti kaikki vastaan. ,Eräinä aamuna Matti saapui, kotiini, jo anivarhaisella, näyttäen kovin karpeelta. Kysyin, että onko hän syönyt tänään ja saatuani kieltävän vastauksen, laitoin hänelle syötävää. Lopetettuaan syöritinsä tuli hän lupk-se^ ni ja puristaessaan työnkovettamal-la, känsäisellä kädellään kättäni hän virkkoi: . "K-iitos sinulle! Ruoka olikin mi-mille taFpeen,.sillä en ole syönyt sitten kuin eilen aamulla." "Mutta miksi ette ole pyytänyt ruokaa jossakin?" "Ylpeyteni on minullakin. Joku päivä sitten pyysin eräästä talosta kymmentä markkaa lainaksi siksi, kunnes kesätyöt alkavat ja tänä aamuna tein saman pyynnön toiselle isännälle, mutta ei annettu. Ennen kuolen nälkään ennenkuin kerjään heiltä, joille olen uhrannut miehuuteni parhaimmat voimat." -^^Kysyin, koska hän saa avustuksen- '*Ensimo^\ vastasi hän. "Minä annan teille sen kymmenen niärkkaarmiitta tuletteko niin vähällä autetuksi?" ' . «iSinulta en voi sitä ottaa. Ansiotyöstä teidänkin on elettävä ja mitä saniM>inieheksi, kun kuulee asian? '.'Hän sanoo, että tein oikein ja toisekseen, me olemme vielä nuoria tekemään työtä. Olen äärettömän iloinen voidessani auttaa t Q(ÖUs^ t^ peessa olevaa." Voimakas midenliikutus valtasi tuon kovia kokeneen miehen ojentaes-sani hänelle setelin. Parroittuhut leuka vavahti ja kirkkaat kyynelhelmet >^erähtivät hänen po^kjUoelS;^^^ taessaan: "Kiitoksia! En koskaan unohda tätä. Köyhän, hyljätyn ja paljon kärsineen miehen siunaus ja onnentoivotus olkoon kaikilla teidän retkil-länne!" ^ v Autoin häntä vielä toisenkin kerran rahapulassa ja ruoka-aterialla aina silloin tällöin. Vielä vuosienkin takaa lämmittää sydäntäni hänen herttaiset ja sydämestä lähteneet kiitoksensa. Kesä oli aivan ovella. Mattikin alkoi taas saada isäntien huomion osakseen. Kilvan he pyytelivät, kuka kuokkimaan, kuka ojaa kaivamaan, mutta päänpudistus oli ainoa vastaus Matilta. Hiljaisuudessahan siirtyikin toiseen pitäjään kuokkimaan, ollen koko kesän siellä. Palattuaan syksyllä hän tuli luokseni maksamaan velkaansa. "En ota", estelin. "Kyllä sinun on otettava ainakin se raha, minkä annoit. En minä tarvitse nyt enää paljon mitään rahoja, sillä minä menen 'kotia'. Ne olisivat jo minut vieneet viime keväänä sinne köyhientalolle, mutta sinnekin On niin vaikea mennä. Mutta nyt menen vapaasta tahdostani, sillä tunnen, että en jaksa enää töitä tehdä." Lähtiessään hän hyvästeli: "Taidamme viimeisen kerran nähdä toisemme. Kun sinä menet sinne valtameren taakse, niin sano miehellesi terveisiä, että Matti meni 'kotiinsa'. Muistakaa joskus siellä 'kultamaassa' vanhaa, paljon kärsinyttä Mattia, joka mieluummin olisi ollut vapaana kuin alistuisi vangiksi, mutta minkä minä sille voin. Olen tullut jo liian vanhaksi. Elinvoimani on kulunut loppuun ja nyt joudun työnnettäväksi syrjään." Enempää ei raatajavanhus jaksa- Amerik^laiiien kulta* Kun pelaweren valtiossa olevassa Doverin kaupungissa suoritettim erään talorakennuksen perustustöitä, löysi>rät työmiehet vanhan pullon, jossa oli kirje. Tämän yli sata viiotta vanhan kirjeen oli kirjoittanut eversti Robert C. Young tyttärelleen ja hän neuvoi siinä, kuinka tyttö voi löytää suuren, 250,000 dollarin arvoisen kulta-aarteen. Tieto levisi kaupungissa kulovalkean tavoin ja muutaman tunnin kuluttua kaikki ihmiset olivat matkalla kaivamaan kätkettyä kulta-aarretta. Maan omistaja, eräs Mr. John Lord, oli sillä välin nopeasti antanut rekisteröidä nimiinsä maa-alueen, mis^ aairteen piti olla. Aarteen kätköpaikkaa kuvasi eversti kirjeessä seuraavasti: "Rakas tyttäreni. Kulje SO metriä suoraan pohjoissuunnassa täältä ja senjälkeen suoraan Central Lanea kohti. Siitä jatka 4 metriä lä^iteen ja sitten 30 metriä etelään. Kaiva sitten maata S metriä syvyyteen ja sinä löydät metalliarkun, johon minä olen kätkenyt 250,000 kultadpllaria. Hyvästi tyttäreni. R. C. Y . " On kuitenkin mahdotonta selittää, missä Central Lane on. Kukaan ei ole kuullut puhuttavan tämännimisestä paikasta. Kaupunki paloi perustuksiaan myöten noin viisikymmentä vuotta sitten eikä paikkaa voida määritellä vanhojen asemakaavojenkaan perusteella. Pahat kielet taas kertovat, että kysymyksessä on h3rvin järjestetty huijausyritys, jolla Lord ja eräät toiset henkilöt koettavat nostaa tonttiensa hintoja kaupungissa. nut mielenliikutukseltaan puhua. Sipaisten karkealla kädellään kurttuisille poskille vierähtäneet kyyneleet, hän nyökkäytti h)rvästiksi ja lä^ti nauttimaan vuosikymmenien raadannan tuloksia — köyhäintalolla. ^ L E N f O K A L A voi lentää keskeytymättä, noin 100 metriä.» Parisin maaämemiiytklystU Kaunis kuva ^ Parisin maaUman' jonka yM näkyy valtava veistokum^ näyttelystä. Kuvassa oikealla näkyy tgkimq^ l^euvostolUton näyttelypavUjonki, |
Tags
Comments
Post a Comment for 1937-06-26-09
