Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, December 9, 1939

              NUORI tyttö, joka hämillään kä­siään
väännellen 5feisoi insinööri
Ralph Fernleyn edessä, teki häneen
kiusallisen vaikutuksen. Tyttö he­rätti
hänessä jollakin tavoin sääliä,
mutta miksi, sitä hän ei pystynyt it­selleen
selittämään.
Hän avasi auton oven raolleen.
'*Mitä haluatte?" hän kysyi ystä­vällisesti.
"Teidän . . . teidän piti mennä ta­kaisin
The Oaksiin", tyttö änkytti.
*Te olette unohtanut jotakin."
Tyttö hengähti helpotuksesta saa­tuaan
vihdoin sanotuksi asiansa.
''Minä ...? Unohtanut jotakin? Ja
nyt juuri, kun minulla on kiire, sepä
harmillista!"
Insinööri Fernley hyppäsi pois hie­nosta
autostaan, löi oven'kiinni pe-rässään
ja juoksi huvilaan, missä hän
oli viettänyt viikonloppunsa hyvän
ystävänsä tohtori McCallan luona.
Kun hän muutamaa minuuttia
myöhemmin palasi tielle, kohtasi
häntä epämieluisa yllätys. Hänen
autonsa oli poissa! Se oli kadonnut
jäljettömiin.
Ralpfr-Fernley sejsoi hetken neu­vottomana,
mutta sitten äkkiä hän
juoksi takaisin huvilaan kysymään
tani ei kaada yksikään." Ja rouva,
jonka sanat ovat kumahdelleet aa­muilmassa
omituisen viiltävästi,
pompahtaa erään puun luo, jonka
juurella muuan mies ikäänkuin uhi­tellen
nostaa kirvestään, hypähtää
miehen eteen ja levittää kätensä puun
suojaksi. Mies hölmistyy, kohotettu
kirves pudota mätkähtää taakse, ja
rouvan sanavirta kuplii ja poreilee
ehtymättömänä.
Miehet alkavat \'aiteliaina, niin­kuin
yhteisestä sopimuksesta, koota
tavaroitaan ja tehdä lähtöä toisiinsa
vilkuillen, — hetken kuluttua, kun
TouvuL on painunut kartanoonsa it­kemään,
palatakseen takaisin, arvaa
Anna-Loviisa. Rou\'a heristelee me-nenen
miesten jälkeen, mutta alkaa,
päästyään hetken kuluttua \'armuu-teen
heidän lähtemisestään, jälleen
hankkiutua joen yli. Anna-Loviisa
tietää, että silloin on paras siirtyä
muualle, ja hissuttelee sivurakennuk­seen
haastattamaan suutarm eukkoa
äskeisen tapahtuman johdosta.
Helene-roii\'a on, koko matkan
kaiken kukkuraksi sätittyään kello­seppää
hänen nahjusmaisesta souta­misestaan,
suoraa tietä juossut ka­mariinsa,
ja siellä hän nyt kilistää
kelloa niin paljon kuin herMjtto-mastivapise\'
at kädet suinkin sie-tä\
iit. Hän kyllä ai\'an \^rmaan
tietää, ettei Loviisa tule ja ettei hän
Loviisiilla mitään tekisikään, \-aik-kapa
tämä sattuisi tulemaankin, mut­ta
tämä kellon kilistäminen on nyt
ainoa mahdollinen, minkä hän tässä
mielentilassa i^oi tehdä. Lopulta hän
\^svY, hervahtaa sohvalle suulleen,
ja silloin lyö hänen ylitseen aallon
tax^oin kaipaus miehen luo, joka kie­toisi
hänet syliinsä ja suutelisi pois
kj^neleet niinkuin pienen lapsen.
Tämäkin ajatus raukenee omaan
mahdottomuuteensa, mutta lohkai­see
nyj^hkytyksen jostakin syvältä.
Hän näkee kaiken aamulliseni täytty­neenä-
eikä \x>i mitään muuta tehdä
kuin nyyhkyttää kasvot uiMtettuina
sohvatyynyyn» |oka tuoksuu vanhal­ta
ja p^yiseltäy j a ifkeä yksin laih^
tiineet, kapeat h^tläit' vavahdeUen
kvottmnina ja sarkyndi^
ystävältään, eikö hän sittenkin ollut
Ainohtanut jotakin, ja-^e^ ollut
iähett^n)^ paivelustyttöä. hänen jäl-keensa.
Insinööri Fernley. pyyhkäisi kädel­lään
otsaansa. Nyt hän käsitti koko
jutun.
"Ymmärrän sen nyt", hän sanoi.
"Vaununi on varastettu. Aivan sil­mieni
edestä ja sinun palvelustyttösi
seisoi vieressä."
Tohtori McCall hymyili.
"Pelkään", hän sanoi, "että sinua
on vedettä nenästä siinäkin asiassa.
Minulla ei ole mitään nuorta palve­lustyttöä.
Ehkä haluat soittaa po­liisille."
Mutta insinööri Fernley ei kuullut
häntä. Hän ryntäsi jo portaita alas
"Kas niin, nopeasti autoon vain ja
sulkekaa ovet! Laiskurit! No,
ovatko lakkaruiskut valmiina? Jou­tukaa!"
Nuori nainen, joka antoi nämä käs­kyt,
kiskoi kiivaasti päältään sinistä
pumpuiipukua, minkä alla hänellä
oli täysin muodikas tweetpuku, ja
senjälkeen hän heitti päästään tuu­hean,
oijenkeltaisen perukin paljas­taen
kiiltävän kuparinpunaisen tuk­kansa.
Kömpelöstä piiasta oli tullut
moderni nuori urheilunainen.
Hän katseli hiukan hermostuneesti
platinaista rannekelloaan.
"Joutukaa", hän sanoi hieman är­tyneesti
miehille. "Korkeintaan kah­den
tunnin kuluttua täytyy minun
ajaa pois vaunuineni. Missä on uusi
numero?"
"Älä ole niin kiivas, Jane", mutisi
eräs sinisessä overallissa työskentele­vä
mies, jolla oli kaikkea muuta kuin
luotettavat kasvot. Hän pani uuden
suukappaleen ducoruiskuun ja kytki
sen paineilmaan. Hitaasti mutta var­masti
muuttui urheiluvaunun väri
keltaisesta merenvihreäksi. Samalla
kaksi muuta miestä muutti koneen
leimatut tehdasnumerot. Vielä oli
kaksi miestä vaihtamassa teräksen-harmaata
kuomua.
"Tässä on \'erokuitti — taatusti
pomminkestävä", toinen nuori mies
sanoi ja kiinnitti tärkeätä paperia
auton oven sisäpuolelle.
Tyttö nyökkäsi ja sytytti savuk­keen,
sitten hän alkoi kävellä edes­takaisin
autotallissa: Hän ei näyt­tänyt
olevan parhaalla tuulellaan.
Sen näki pienestä r>p>^tä hänen ot­sassaan.
"Saat luvan rauhoittua, Jane", sa­noi
mies, jolla oli lakkaruisku, "me
työskentelemme niin hyvin kuin
osaamme, emmekä saa tätä sen no­peammin
valmiiksi, \^ikka moitit-kin.
Kokoa ajatuksesi ja suhtaudu
asiaan rauhallisesti."
'•Sinun on helppo puhua, Bill",
tyttö suutahti, "vaikka tiedät hy\'in,
että koko vastuu on minulla. Tämän
auton täytjy elättää meitä kaikkia
ainakin pari kuukautta ja meidän on
saata\'a se edullisesti myjxlyksi."
"Me tulemme, me tulemme", mont­tööri
nvökkäsi.
"Eikä teillä ole minkäänlaisia jäl­kiä,
ei mitään johtalankaa?
Insinööri Ralph Fernley istui vas-taj^
ätä tarlcastaja Greyta Scotland
A^ardissa autovarkauksien osastolla.
Vakava, harmahtava rikospoliisi
iJudisti päätään.
"Ei,ildivä k>^Uä; Ja teiim itsdlän-ne
ci liöie iriiiSa» johtolankaa antaa
meiHe?" -
/*Ei muita kuin ne, mitkä Jo olen
antanut. En voi ajatellakaaUj^että
tyhmällä työllä, joka minut pysäytti
ollessani juuri lähdössä, olisi mitään
tekemistä tämän asian kanssa. Ei,
tiedättekö, sitä pidän aivan mahdot-tomana."
Poliisimiehen kasvoja kirkasti pieni
hymy.
"Meidän alallamme mikään ei ole
mahdotonta", hän virkkoi. "Ja mitä
nuoreen naiseen tulee, niin jokseen­kin
varmasti juuri hän ryösti auton­ne.
^Ei pidä aina luottaa ulkonäköön.
Muuten — missä voin tavata teidät
iltapäivällä — jos nimittäin jotakin
sattuisi."
"Minä aion mennä ystäväni sir
Henry Gallagenin luokse Park Lanel-le.
.\utan häntä auton ostossa. Auto
on muuten samaa merkkiä kuin mi­nun
varastettu vaununi. Sitä on tus­kin
ollenkaan ajettu, ja hän on saa­nut
todellakin hyvin edullisen tar­jouksen."
"Aha!" Tarkastaja Grey nousi tuo­listaan.
"Silloin tulen mukaan. Eh­kä
saamme pian autonne takaisin."
• Sir Callagen oli tosiaankin ihastu­nut
sekä kauniiseen merenvihreään
Bentley-vaunuun että eleganttiin
nuoreen naiseen, joka "esitteli auton
etuja hänelle.
"Kyllä, miss Dolan", hän sanoi,
"auto on mieleiseni, mutta haluan
kuulla ensin ystäväni mielipiteen sii­tä.
Hän on nimittäin autojen eri­koistuntija.
Tuossa hän sitäpaitsi
tuleekin..."
Vuokra-auto oli pysähtynyt heidän
taakseen ja insinööri Fernley hyppäsi
siitä ulos.
Miss Dolan oli salamannopeasti
istuutunut ohjaajan paikalle ja koetti
lähteä pakoon. Mutta kumma kyllä
kone ei lähtenytkään.
"Si niin kiivaasti, armollinen nei­ti",
Ralph Fernley kuiskasi ja istuu­tui
tytön viereen ensin nopeasti ter­vehdittyään
ystäväänsä.
"Kuinka saatoitte tuntea minut?"
tyttö kuiskasi takaisin.
Ralph Fernley katsoi häntä sil­miin.
"Erään v i s s in tarkastaja Gre>Ti
avulla, joka' seisoo tuolla vierelläm­me.
Tunnetteko ehkä hänet?"
Tilanne näytti uhkaavalta, mutta
Ralph Fernley oli katsonut muuta­man
siekunnin liian kauan miss Do-lanin
silmiin. Hän käänt\i mc ^em­pien
odottavien herrojen iDuoleefi.
*'Me tiilemme kohta lakaiiiii"
hän sanoi. "Teemme vain pienen
koeajon."
Hieno urheiluauto - vieri hiljaista
vauhtia kadulle. Ei sanaakaan vaih­dettu
siinä olijoiden kesken.
Ralph Femleyn sormet tunhiiste-livat
kuin sattuihalta lakkausta.
" E i aivan kuiva vielä", hän sanoi
moittivasti.
"Teidän ei tarvitse ivata'V tyttö
sanoi matalalla äänellä. "Ymmär­rättekö
— minun täytyy elää. 011
mahdotonta saada kunnollista tyxh
tä, joten . . ."
"Te päätitte, että teidän täytyy
ruveta työskentelemään autoalalla",
Ralph Fernley keskeytti/ "Kuulkaa,
tahtoisin puhua lähemmin kanssani
ne. Tahtoisitteko pysähtyä tässä ra­vintolan
edustalla. Luulen, että nyt
on päivällisaika."
"Minusta et menetellyt oikein hie^
nosti". Sir Henry sanoi seuraavana
päivänä. "Ensin narraat minua sa­tumaisen
hienon ja huokean auton
luokse ja sitten otat minulta tytön­kin."
"Anteeksi, puhut morsiamestani",
Fernley sanoi vakavasti, •*ja sitä­paitsi
ehkä tunnet sananlaskun, joka
sanoo, että tilaisuus tekee var­kaan
. . ."
o O o - ——
Kananmunat itkevät
Transvaalin pääkaupungissa Pre­toriassa
sijaitsevassa "tieteellisessä
tutkimuslaitoksessa on tehty mielöi-kiintoinen
havainto, joka antaa seli-ty;
ksen nipneen rajtkaisematta jäänee­seen
kysymykseen, ön näet todettu,
että munat "itkevät", ts. erittä^t
ihmisen silmien tavoin ei"äänlaista
nestettä suojakseeh ja vaarallisten
taudinitujen tuhoamiseksi. Tätä nes­tettä,
joka on kokoönpanoitaäri jok­seenkin
samanlainen kuin ihmisen
kyyneleet, löydettiin munam^kuäi-sesta.*
Afrikalaisten tutkijain mieles­tä
munien pitkä Kiilyttäniisaika riip­puu
juuri mainitun nesteen suojele­vista
ominaisuuksista.
• •-• oOo •
NEUVOSTOLIITOLLA V sanotaan
olevan maailman suurimman veden­alaisen
laivaston.
^^yorkUainen neekeripappi FathS^
on ^koettanut löytää "taivasta^\ loistavaa^
P^oUa, yrittäen saada mjn. erään
^^^im presidentin, naapunrn^inuita-smh^
^ ^o^^oauto on hänmyk^t^,^^