Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, December 25, 1948

              jOrj. DELLA.
Laivapäivät aina olivat kuin juhlapäi­viä
rannikon pikku kylissä. Laiva toi
postia ja tavaraa maailmalta, ja vierai­takin
atna silloin tällöin. Laivankäynti
raan tuollaisen lapsen tähden! Kas, lap­si
oli intiaani . .
Lesliii kirjeet olivat niin hyviä ja
kauniita. Mutta tähän hän vastasi:
^ "Olen taipuvainen olemaan emäntäsi
oli virkistävä tuulahdus yksinäiseen kanssa samaa mieltä, Melva .
rannikkoelämään. '
Melvalle se kehittyi täydelliseksi juh­lapäiväksi:
:Häri sai uudet läksyt joka
lauantai postissa, ja arvolaliseen edelli­sistä.
Arvolauseet olivat hyviä. Hän
oli iloinen. Ja hän syventyi opiskelui­hin
täydellisesti. Västä nyt hän tunsi
katumista että ei oUiit ottanikt koulun­käyntiä^
vakavammalta kannalta men­neinä
vuosina. Silloin oli se ollut vas­tenmielistä
ja ikävää, ja huolimatta isän
selityksistä ja pyynnöistä oli häh »ollut
huolimaton. Ehkä olisi ollut toisin jos
olisi ollut rauhallinen jä tyydyttävä koti­elämä
takana. Mutta kun sitä ei ollut,
oli hän levoton ja tyytymätön kaikkial­la,
paitsi isän matkassa merillä ja ihet-sJssä.
Toinenkin tekijä oli tälle juhlatun­nelmalle.
Laiva toi kirjeen Lesliltä joka
viikko.
Ehkä tämä oli suurempi vaikutteinen
kuin läksyt. Ehkä . . . mutta hän ei
tunnustanut sitä itselleen. ' Hän tiinsi
itsensä hyvin ujoksi. Ei kenenkään
kanssa olisi hän. voinut keskustella nois­ta
kirjeistä. Ne saivat hänet hymyile- '
mään itsekseen, saivat hänen mielikuvi- ,.. ... , . ,
.uksensa len^elemään. Mutta p„htKr ^ ' ' H l ' ^ f ^ " > ' » ' \ " f ^
hän ei niistä olisi voinut.
Melva tunsi pettymystä. Miten voi
Leslie olla noin ahdasmielinen? Miten
hän voi? : . .
•Hän katsoi jälleen kirjettä. . et
saa asettaa itseäsi sellaiseen varaan
toistamiseen, et kuninkaan pojankaan
tähden - .
Melva hymyili. Nyt hän ymmärsi.
Viikot vierivät. Joulu läheni.
. "Onko sinun ikävä kun isäsi ja se
komea nuorukainen ovat niin kauka­na?"
kysyi Anton, katsoen syvälle Mel-van
silmiin.
"Ei ole, Mr.' .Anton, .\ikani kuluu
hupaisesti täällä, ja kotona läksyjeni
kanssa", vastasi Melva keveästi. Hänen
ajatuksensa pyörivät Leslin viimeisessä
kirjeessä.. Hän oli ilmoittanut saapu­vansa
jo kolmas päivä.
.\nton yhä katsoi. "Hyvin miellyttä­vä
nuorukainen", sanoi hän.
Melva hymjali. Sitten hän säikähti.
Anton tarkoitti Nickiä!
"Niin'-, sanoi hän, "Nick on kunnon
poika., Jsä pitää hänestä^ kovin." '*
.\nton siirtyi pois.
Melva koristeli huoneensa jouluksi.
Hän Jiaki metsästä vihreitä oksia ja
Hän istui pitkiä hetkiä kynä kädessä,
ja sai vain päivämäärän paperille. Var­sinkin
ensimmäisten vastauksiensa kans­sa
hän tuhlasi noin aikaa., Ja kun joita­kin
rivejä ilmestyi, eivät ne tyydyttä­neet
häntä. Hän rypisti ne paperikoriin.
Hyniy kareTiti hänen huulillaan ja hä­nen
silmänsä loistivat.
Mitä kirjoittaa?
iHUn otti Leslin -^kirjeen. Luki sen
ylit.se. Hyväksyi sen. Leslie osasi juu­ri
oikein. Ystävällisesti hän tiedusteli
hänen elämäänsä. .Avoimesti ja yksin­kertaisesti
kertoili omista kokemuksis­taan
ja ajatuksistaan. Poikamaisesti
uskoi hänelle että hän odotti tammikuu­ta
jolloin taas näkee hänet. Lyhyesti,
eheästi, sievästi kirjoitti Leslie.-
Kj-nä koholla, katse ikkunan takana
huojuvissa havupuissa, Melva istui.
Miten kirjoittaa?
Mutta- viikkojen kuluessa hävisi vai­keudet.
Hän voi Vapaasti kertoa Leslil-
Ic ajatuksiaan. Hiin kertoili tapahtu-
Qiiia kirjakaupasta. Hän kertoili An-l(
v.;in hyvyydestä. Hän kertoili uusista
kirjoista.
Ja kerran hän kirjoitti: "Eilen työn
jälkeen sattui ikävästi. Kävelin ajatuk-
>is<ani laiturin ohitse kolia päin kun
\lu äkkiä kuulin villiä kirkumisia. Lai-
1 urilla oli lapsia ja he kirkuivat kuin
olisi ollut kauhea hätä. Juoksin sinne,
^ksi heistä oli pudonnut mereen. Tuu­li
kovin, joten aallot pauhasivat laitu­ria
vasten. Hyppäsin mereen kohdalla
josta lapset sanoivat hänen pudonneen.
Ensin en nähnyt häntä. Sukelsin kaksi
Kertaa ennenkuin löysin hänet paalujen
\älislä, syvältä. Minun täytyi uida lai-lurin
nurkan ympäri hänen kanss;ian
»nnenkuin pääsin nousemaan siialle. Oli
liilasta kulkua, pauhaavassa meress;i.
>illalle asetin hänet vat.sallecn ja annoin
hiinclle keinotekoista hengitystä. Mut­ta
arvasin että se oli liian myöhäistä.
Silläaikaa lapset kävivät tiedottamassa
liänen kotiaan. Kävi niin sääli vanhem­pia
: ,
• .Mutta tiedätkö mitä minulle sanot­tiin
kun pääsin asuinpaikkaani? Emän­tä
oli vihainen ja sanoi minun olevan
.ijadelcmaton kun asetan henkeni vaa-hin.
Hänellä oli oma pieni sähkökeittä-jä
ja omat astiat. Vaikka hän kuuli
talonväen eläijnää toisissa huoneissa oli
hän yksin omassa rauhassaan. Hän pi­ti
siitä. Ei ollut liian yksinäistä, mutta
tarpeeksi vain. Hän ^ i juhlallisen tun­nelman
huoneeseensa. Ja emäntä lisäsi
siihen luomalla leipomisiaan ja ylistäen
huoneen iloisuutta.
"Jos sinun tulee ikävä, niin — tule
tuonne joukkoomme'', kehoitti hän.
"Kyllä pistäydyn —lupasi Melva,
"vaan ei minun ikävä tule."
"Kaunis tyttö sinulla pitäisi olla
paljon nuorta seuraa, tanssia ja laulua
ja
"Lupasin tytöille että menen heidän
kanssaan tansseihinsanoi Melva nope­asti.
iHän ei pitänyt emännästään eri­koisesti.
"Minulla on pialjon tekemistä
läksyjeni kanssa", lisäsi hän, huomaten
emännän katseen tutkivan papereita
pöydällä. Siellä oli Leslin kirjekin.
"Melvaa tarvitaan etuovella!" rai­kui
talon nuorimman kirkas ääni. "Tule
heti!"
"Mitähän siellä sinulle —?" emäntä .
lähti ensimmäisenä.
"Äiti, täällä on intti-mummo. Käs­kenkö
sen sisään?''
"Ei, hyvänen aika! Mene sinne ovel­le,
Melva. Mitä ihmettä?"
Melva astui nopeasti emänän sivu
ja kiirehti ovelle. "Sinä voit mennä",
huomautti hän kylmästi poiT^aselle, joka
suu auki löllisteli. Emännänkin teki
mieli tulla lähemmä. !Melva astui por«
taille ja sulki oven jälkeensä. '
'Oh, Mrs. Thomas!"
Kyyneleet virtasivat alas naisen tum­mia
poskia kun hän katsoi !Melvaan.
Sitten hän ojensi suurehkoa kääröä.
"Hyvä tyttö. Kaunis tyttö. Ota
tämä. Sinä hait meidän pienen poi­kamme
meren .syvyyksistä. Tiima —
tämä on muistoksi . . . Olen kutonut
sen itse. Olen ajatellut ja kiittänyt
sinua . . . joka langalla . .
"Kiitos, Mrs. Thomas. Tämä on kai
lis lahja minulle.''
"Rauhaa jouluksi . .
"Rauhaa jouluksi, Mrs. Thomas."
Melva seisoi käärö sylissä ja katsoi
poistuvan naisen jälkeen. Jospa hiin
olisi voinut palauttaa pikku ruumiin
elävän, ei'kuolleena, vaahtoavasta me­restä
. . .
Ovi avautui hänen takanaan. "Mitä
se nainen tahtoi?'" kysyi emäntä.
Melva kääntyi hitaasti ja astui si­sään.
"Hän toi minulle lahjan.''
"Näytä — oh, se on varmaan niitä
lattiamattoja mitä heikäläiset kutovat.
Katsokin että et saa taudin tartuntaa
siitä. Parempi kun äniiat sen olla ulko­salla
useanunan päivän, ja pyyhi sitä
lysolivedellä . . . "
. Melva kulki huoneeseensa, vastaamat­ta.
Hän sulki ovenpa.
Hän levitti inaton lattialle. Se oli
värikkäistä langoista taiteellisesti som­miteltu.
Ystävyyden lintu oli kuvattuna
keskellä.
]^Ielva siirsi maton vuoteensa viereen.
"Lysoli!" hän mutisi. "Emäntä saisi
mennä ottamaan joitaliin puhtausläksy-jä
Mrs. Thomasilta!"
Oli totta että jotkut intiaaniheimot
olivat likaisia ja surkeita. Mutta oli
^puhtaitakin intiaaneja. Ja Mrs. Tho­mas
kuului niihin. Melva tiesi sen, kos­ka
oli käynyt hänen kotonaan. Hän
oli siellä silloin kun lääkäri totesi että
kuolema pikku pojalle ei ollut aiheutu­nut
hukkumisesta, vaan iskusta jonka
hän oli saänutTaiturista päähänsä. Hän
oli lääkärin kanssa -lohduttanut itkeviä
vanhempia. He olivat katselleet heidän
kotiaan joka oli niin köyhä ja puutteel­linen,
mutta niui puhdas . . .
Melva siirsi emänän tumman maton
kaittiönurkkaansa. Värikäs intiaani-matto
fäi kunniapaikalle vuoteen vie­reen,
lämmittäen h-aonetta rikkaine vä­reineen.
•
Päivät kuluivat, kylmät, kirkkat, tuu­liset
päivät. Joulu tuli ja meni. Rau­kesi
ilmasta jännittynyt odotus. Lasten
silmät eivät olleet «nempää kys3miyk-siä
täynnä. Ne loistivat tietoisina ja
tyytyväisinä. Joulupaketit oli avattu,
sisällöt tutkittu. Juhla oli ohi.
Juhla oli ohitse, ajattelivat \^nhem-matkih
Kiitollisina. Nyt alkakoon tark­ka
senttien lasku pitkäksi aikaa! Juh­lahumussa
tuli tuhlatuksi niin paljon
aivan joutavaan. YTiä sama ajattele­mattomuus
uusiintuu joka vuosi vaik­ka
monet päätökset on tehtysitä vas­taan.
Ne unohtuu, kun jouluviikko
lähenee. *" '
Vuosi vaihtui.
Kyran kadulla alkoi tavallinen, arki­päiväinen
liikenne. Lapset juoksivat
kouluu\i, koulusta kotiin. Työläiset al­koivat
töihinsä. ,Oli kuin ei keskeytystä
tässä tällaisessa olisi ollutkaan. Mielet
kiintyivät tavalliseen, totuttuun joka­päiväisyyteen.
Mutta Melvan silmät loistivat tähti-kirkkaina
jännittynyttä odotusta. Hä
nen joulunsa oli vasta tulossa!
Minkälainen olisi heidän kohiaami
nen kun Leslie tiilee kolmantena päivä
nä? Sattuisita M n kaupassa olemaai
silloin yksin? Mftä hän sanoisi ensini
maiseksi?
Ehkä hän tulisi kiireelliselä ajalla j
seisoisi kirjoja katsellen kuten toisei
kin. Katsoisi häneen salaa, tilaisuude
tullen, ja tuo katse sanoisi — Mitä?
"Olen menyt aivan sekaisin", muti
tyttö.
'Kolmas päivä tuli. Joka kerta ki
ovikello kilahti tuntui Melvasta kuin h;
nen sydämensä olisi pysähtynyt; Iit
päivällä hän timsi väsymystä. Kelk
osoittaessa viittä ja hänen työpäivän
loppua, oli hän uuvuksissa. Ja Leslie
ollut tullut,
-Kulkiessaan kotiin illan hämäiäs
hän katseli merelle ja laitureihi n. M
sään ei näkynyt Carfieldin valkoi:
alusta. Ilta oli kolean kylmä, ikävä.
Huoneessaan hän istui toimetoni
läksypäperit levällään edessään. Hän
voinut niitä ajatella. Hän yritti t
haan.
"Eikö hän tulekaan?"
Yhä uudelleiBn nousi kysymys häi
mieleensä. Eikö hän tule? Entä jos
" hän tule? Sitten —sitten se oli kai
kuin kaunista unta, tuo heidän lämr
ystäv3^s postin kautta. Hauskaa a
kulua,, sen aikaa kun se riitti. Se
unhoittaa kuin ei sitä olisi ollutkaan
jos ei hän tule.
Kello lähenteli yhdeksää kun hän 1
noi pääiisä käsivarsiinsa ja kasteli 1
sypäperinsa suurilla kyynelillä. Hä;
- tule! . . .
Ovelle koputettiin. "Melva". kuis"
emäntä oveiT raosta, "nuori Garf
odottaa sinua rapulla.''
Jatkuu;
Perhealbumi — Mrs. Milliccnt F
sai äskettäin Chicagossa avioeron
hestään no. 1 ja 3 mennäkseen uudel
naimisiin Raymond Öbergin kanssa
ka öli hänen aviomiehensä no. 2. V;
suola janottaa.
KAHVmiNKELIN ikä on noin
vuöttajä liiideh syntymäkoti on Rai
RHzabctl Boslcy, Baltimorcsta, Md., voitti "Spcak Easy" rat­sullaan
ensimmäisen palkinnon "Ä^Kee" Hunter kilpailussa.
johon osallistui 32, ja ^450 rahapalkinnon Royal \Vintcr Fuii
hevosttäyttclyssS Torontossa.
SIVU 4
- \
LAUANTAINA, JOULUK0DN 25 P:NÄ, 1948