1941-05-10-05 |
Previous | 5 of 12 | Next |
|
small (250x250 max)
medium (500x500 max)
Large
Extra Large
large ( > 500x500)
Full Resolution
|
This page
All
|
Hän oli aikonut lähteä etsimään
orvökinnuppuja EknäsJiQviin, mutta
joutuikin, käsittämättä miksi, sen sijaan
vanhalle kirkkomaalle, missä; hänen
isänsä,, kupäriseppämestari J. G.
Andersson, oli kaksitoista vuotta nnk-kimut
kumponsa alla ligusteripensai-den
keskeliä. Xiönipisarat olivat ~
kuihtuneet;: niiden aika:: «Ii jo ohi,
mutta Oliviaolr tuonut haudalleikiiu-senhavuista
ja punaisista tulpaaneista
solmitun S€f)pdeeny>^^ johtui
päättelemään .sea ilmestj^c|en '
suunnilleen saitman.aik;^
taina kuin hänet itsensä.ajettiin pois
ratsastuskentältä.
— Ainakin onnellista, ettei kukaan
voi lörpötellä tästä-ukkovainaalle, supisi
Ossian itsekseeii; hän uneksi tosiaan
minulle toisenlaista kuuluisuutta.
• •••
Ossianin mieleen muistui, miten
, ylpeänä tuo iloinen kupariseppä • tutkintopäivänä
tavallisesti solutteli
- pulleasta, messinkilukolla varustetusta
kukkarostaan nuo kiiltävät, vas-talyödyt
hopealantit,'' kaksi kruunua
jokaisesta kympistä ja yhden kruunun
jokaisesta yhdeksästä. Hän
ihaili ihmeellistä poikaansa, jonka ei
milloinkaan tarvinnut lukea läksy-jään
ja oli kuitenkin luokkansa ensimmäinen
ja joka k3rnmienyuotiaana
osasi Held ja Corvinin Maailmanhistorian
ulkoa kuin viisi sormeaan ja
tunsi jokaisen kirjan mitä suuressa
pähkinäpuiseessa kirjakaapissa oli.
iMyöskin kuparisepän hyvä ystävä,
vaatturimestari Eneman, joka nuorena
oli käynyt .opissa ;Parisissa ja
Berlinissä, vihannut Napoleon III-ta
ija ihaillut Rudolf Virchowia, taputteli
usein Ossiania päälaelle ennustaen
hänelle loistavaa vastaisuutta.
Eneman oli vanhapoika. Uudenvuo-esainen
Ituna
1^
yansa kaupungin hienoiramin puettuja
herroja, vaan v-aatturimestari Aksel
Enevan, joka teki puvut heille
sä, karUoi Eneman huolellisesti lausumasta
omia ajatuksiaan. Kim Ossian
tuli tekemään kiihkeitä kysy-m
o l e i ^ J e , ^ t t a ei unohtanut i t - ^ ^ i ^
seansakaan. H ^ . ei sekaantunut mU- kirjahyllyn luo ja toi sieltä jonkin
^ ^ ^ ^ ^ ^ " P " " ^ ^ kirjan, kuten sanoakseen: Lue itse.
«lyrii saaJivasti, -kun kUsteitiin tul- Enintään saUi. hän itselleen sen, öttä
lausui jonkin satiirisen huomautuksen,
pudisti päätänsä tai nöstalti har-tioitaan.
Kun Ossian näytti erityisesti
kiintyneen aprikoimaan jotain
ainetta tai ihastuneen johonkin kirjoitelmaan,
pisti Eneman silloin tällöin
hänen käsiinsä kirjoja, joista
a0i^,^p(Ajaveroista. ;ja armeijan, jär-ijestdyehdotuksista,
mutta, kukaan ei
häneen loukkaantunut, -sillä kaikki
tiesivät,-ettei hänessä ollut pahuutta
eikä pahansuopaisuutta. Ammatti-kilpailijansa,
vaatturimestari Stolin
kanssa hän pysyttäytyi horjumattomana
ystävänä, ja rouv^^ Stol sanoi löytyi toisenlaisia näkemyksiä tai
usein: ''Aksel Eneraan on kieltänyt hänen ajatustensa ankaraa arvoste-
Jinnalaa kohnekymmentä vuotta, lua. Välisti hän sai kirjoja lahjako
mutta Herramme, joka ei salli kans- sikin; kotona oli Ossianilla vieläkin
saan ilveiltävän, teki hänestä rangais- Tocqueville'n tutkiehna Amerikan
tukseksi pyhimyksen." demokratiasta ja Lord Byronin Don
Ossian meni vielä nurkkamaan, Juan Aksel Enemanin nimikirjoituk-missä
kyhmyinen jalava taivutti ok- silla merkittynä — ne hän sai,.kun
siaan Enemanin hautakiven ja siihen
kaiverretun kirjoituksen yli: Ystävät
pystyttivät patsaan. Siitä näki virran
taakse, joka kimmelteli viime
vuoden -keltaisten kaislain välissä.
Vähäinen ei se osa ollut, jota Aksel
Eneman muinoin näytteli Ossianin
elämässä. Ossian oli lainannut
häneltä -kirjoja. Joka ilta liikkeen
sulkemisaikaan seisoi, poika Enemanin
kaupassa, jo niin pienenä, ettei hän
vielä paljoa yltänyt tiskin reunaa y-lemmäksi,
ja kun sitten ovi pantun
salpoihin ja tuli sammutettiin, —-
pääsi seitsemämielle luokalle. Silloin
oli kesäkuu, ja se oli Aksel Enemanin
viimeinen kesä. Hänen ihonsa oli
tullut keltaisemmaksi kuin milloinkaan
ennen, ja hän pysähtyi usein,
nojasi tiskiin tai kirjahyllyyn, mutta
koskaan ei hänen huuliltaan päässyt
valituksen sanaa. Juhannuksen jälkeen
lähetti lääkäri hänet erääseen
liseksi, narriksi, ja niin näyttää minun
käyneen. V
Ylpeä nuori mies pisti talvitakkin-
^ napit kiinni j a käveli nopeasti ulos
kirkkomaan portista.
3.
Kotona odottivat äiti.ja sisar päivälliselle,,
ja hän huomasi Jöhdukseen;
ettei kumpikaan mistä yksinäisistä
naisista ollut kuullut varmastikaan eilispäivän
tapahtumista mitään. Kiiri
he eivät edes lukeneet jumalatonta
Gustavshamnin Sanomia; ei.; heissä
epäluulokaan heräisi ennenkuin, joku
utdias ja joutilas porvarirtle^ tulisi
heille kyläilemään tai joku hurskas
sisar mainitsisi Salissa Olivialle a-siasta.
>
Tämä hirtettäväksi tuomitun ar*
monaika tuntui ter\'etuIleeUa ei pelkästään
hänen itsensä vuoksi, vaan
myöskin noiden nais-parkain. En-nestäänkään
ei heidän elämänsä ollut
liian iloista, ja hän tiesi, että he aivan
kiemurtelisivat tästä ruoskaniskusta,
vaikk'eivät hänelle sanaakaan
hiiskuisi. Kun hän ajatteli vanhan
äitinsä unettomia öitä ja punareunai-sia
silmiä, ei hän kiisittänyt, miten
hän oli voinut pila karkaamatta luutnantti
Fogelbergia kurkkuun. Eipä
silti, että äiti olisi siitä tullut iloisemmaksi,
myönsi hän sitten itselleen.
Aterialla ei virketty montakaan sanaa.
— Missä pojuni on ollut, sinä tulit
kylpylään, jossa hänen sydäntään niin myöhään? kysyi äiti
ensin siellä oli valtavan iso öljylamppu,
jota sytyttämään kiivetessä tarvittiin
portaat, zliieu. kaasuliekit
den kekkereillä, myöhään yöllä hän auerpolttimin, ja valkea kaasusukka
saattoi ällistyttää jartjrrmistää hyy- hohti punaisena vielä kauan sen jäl-tävään
kauhuun muut käsityöläiset keen kuin renkaasta oli vetäisty —,
ja heidän rouvansa julistaen kursai- ja.lähti sitten mukaan »hiljaiseen^ tum--
lematta, että hän oli vapaa-ajattelija, maan huoneistoon, jossa Aksel Ene-materialisti
ja:tasavahalainen. Ossian man käveli illoin edestakaisin kirja-muisti,
kuinka Enemii kerrankin, hyilyjensä välissä. Kynttilällä va-kasvot
keltaisen kelmeixiä ja otsa laisten hän autteli Ossiania löytä-täymiä
väsyndtä-. ryi^irjäj umutta mään teokset, joita lainaaja tahtoi,
muituinen loiste-muurissa kauniissa Kotona kuparimestarin. kirjakaapis-silmissään,.
piti .»hiiskumatta kuunte- sa. oli kyllä suuret ruotsalaiset kirjailevalle,
mutta,epäiiskoiselie seura- lijat, mutta Enemanin hyll3rt oHvat
kunnalle ,pittien esitehnän lihmisruu-- vieri, vireensä, täyimä kirjoja Euroo-miin
palanaisilmiöstä |a-valaistakseen pan suurilla kielillä; ja Ossian sai nyt
kokeilla.aaaa. -raapaisi tiditikkuun
tulen - ja antoi sea:paiaa-:i:dliaa I c^
puun..> Hänjirojaiiit^sBCQäjSeisoessa
.valkeaan kaafcelitafeiaan, vilu hä^
ensimmäisen vaikutelmansa kaikkeuden:
: rajattomuudesta j a ihniissicluii
loputtomasta^ antoisuudesta, kun selaili
noita:niteitä jä hiiden omistaja
. pitelil kynttilää^köholla pergamentin-hoidettaisiin,
ja sieltä hän tuli takaisin
ruumiina. Oli kuollut hotellihuoneessa,
kenenkään olematta läsnä.
Sukulaisia, joita kukaan eV ollut nähnyt
eikä tuntenut, putkahti sitten
Gustavshamniin, hänen kirjastonsa
kuljetettiin pois eräässä isossa kaupungissa
my3rtäväksi ja puolen vuoden
kuluttua oli kaikki niin kuin ei
vainajaa olisi koskaan olemassakaan
oHut. Huomattiin, ettei kenellekään
ollut kirjeitä Aksel Enemanilta —
se tuli ilmi, kun neuvoteltiin tuosta
patsaasta,, jonka ystävät kustansivat,
koska kerran .omaiset tuntuivat sen
asian unohtaneen, ja tahdottiin kaiverruttaa
siihen hänen omäkätinen
nimikirjoituksensa, — eikä hän muuten
ollut jättänyt minkäänlaista testamenttia
tai riviäkään mitään kirjoitettua.
Ossian oli hyvillään, kun o-misti
muutamia hänen kirjojaan, joinhan
oU :piiitänyt-riimensa.
Kävin isän haudalla, vastasi
Ossian oikeastaan vain salliakseen äidille
ilon-rahtusen. Ja äiti taputti
ryppyisillä valkeilUi sormillaan Ossiania
kädelle, tuli liikutetuksi ja räpytteli
kosteita silmiään. Sitten he
pakisivat yhtä ja toista hautakummusta,
kukkasista ja kirkkotarhasta,
Olivian vaihtaessa lautasia ja tuodessa
sisään vateja.
—- Olen iloinen, kun Andersson
toki ajoissa osti hautapaikan Vanhalta
kirkkomaalta. Siellä on paljon
enemmän harrasta tunnelmaa
kuin uudella. Eikö pojunikin mielestä?
Ossian huomasi että tässä kysymyksessä
piili kaino vetoomus hänen
paren^jaan niinäänää ja uskonnolliseen-
tietoisuuteensa, joten häa supisi
jotain siihen suuntaan, että oli kaunista
nähdä joki Vanhalta kirkkomaalta.
.
Äiti katseli poikaansa hiukan hä-
— Kuinkahan syvimmiltään oli dissään, pää kaiiellaan, rmutta-piti
yksinäinen j v^jattcii.Ctesian. T^llä
hän vaelsi elänön^ viisaana, ja:iäe-noia,
.kuin'-yst5väUinen'-varjo. ^ }Hän
^ tahtoi sitä,: Jbäi ei pyrkinyt-kosketök-
. siin; 2imisten: kanssa, _'Jiätt.:ci hään-
-Jtaan kaivannut. paljastaa ?sisiranjäfer-tääiij
halunnut mitääit toimittaa.
Linilen; että-iiä:i4>itrininusta; ja t«^^
ii saimind;yÄfiip^yttiiiiä^ keltaisessa, liitikan vapisevassa -kä-
^ naustot; idöMtMsum i p a ^ tiessääa ja hänen varjonsa kuvautui
}^^i3isäg^ yliluonnoUiseiL pitkäaä vastakkaisella
iti: ' ^ i i n ä - a a - t ^ | l ( g ? r i ^ ^ -seinämällä6leyietikir|c«^
papjn;:nyt;s*ifeljak«^vj^^ Ossian johtui .yht'äkkiä, seisoen
kee;'»-:. Jinni*saaw|^C-i;ipaj^ w -siinä.ijÄafeen>^^
Stol O s s i»Bia::;Ä£öS&Ä raitista sm- hän rsanoi; kerraii mm
^että, 'mutta;^::5>lii^j^ -ettei ? i-ouva -StoKUe. Alutta tedcsmuaum
Ossian oU-kuiy|*itikaukki.^^!^^^>^'^^^^^^^^v^^ Aksd Eriemän ckiu
Muuten ei ?Afcseh)^eÄb^inkaan antautunut ,Mnen: kanssaan-pitkiin
oHttt i i i i t ä ; : ^ p & ^ t ä i ^ ^ | ^ :keskusteluihin, «vaikka- Ä-.selvästi
esitelmiä, j a - a ä n ^ ^ ilmaisikin kiintyneensä • kovasti rhä,
neen. -Heidän tuttavuutensa ensimmäisinä-
vuosina-häi\ ei puhunut juuri
kerrassaan mitään ; pjensi vain Cfesia-rouva-
StoKUe.
hän .'ei' tahtonut työntää, vaikutustaan.
Kun minä hänen mielestään
vastausta)rohkaisevana ja päätteli
sen nojalla voivansa: toivoa jotain vastaisuudelta;
Siiiä hän ei ollut suin-
:]szidi' b&vasooitÄ^ kertän.
< hän taputtlr Ossianin; pöydan^eunalla. -
. lepäävää kättä^' Ossian tuiiisi menettelevänsä
vaUiediysestr ja toc^ionku-
: ^luttua: käskion»tuntoiiän1ä,'pistän
vmääh kätensä taskuuii. vUti kdcsi <
tuon: pikku liikkeen, tuli miettiväksi"
ja-sai jäileeh ryppyjä- otsaansa. Ossian
silitteli mustaa kissaa, joka nau-iökaan
saanut; houlaiftiiuksi häneltä
«öitään .keratiläisiä"^Iausimtöja. :Hä-nen
hyvät :por\i[arisystavä^ . .
e r i k o i s e n a , : j ä n m t t ä \ ^ i a ; k ä ^ ^ ;.jiin käteen ne; kirjat; jokien luuli lu- noitu.
huvina.tärsjrttaäai^et^filosörisiin
^täytvi x^^i^r^i;^^^-^^^^^^^ - hantakiveensa, kunnes;,.vihmvareet
häkkiä Uunluiyat karmivaa.
Yksi hän ainakin oli:^ intelli-genssianstokraatH;
hionteensa. ^ J a
nurkfcasopukanpikluiporvari eläinap-asemansa,
puolesta. - Sellaisesta, tnlec
inelsidcoliseksi.:^ Saattaapa, tulia nau^
olin: naiivi ja tuhma, ojensi hän nri- kuen rfaankasi kylkeään hänen tUo-'
. nulle viisautta, joka maattoi häivyttää liinsa, ja antoi sitten kätensä laskeutua
rauhassa pöydälle. Äidin kasvot
kirkastuivat hiukkasen. ' /
— Varjossa hipiä ohentuu ja val-iliiisionit
aivan kuin lääkärit määräävät
vastamyrkkyä. Siinä kaikki.
Mitä hän oli? Pessimisti. . Resig-
Hurskas mies, sanoo rouva
Ep^ivoon joutunut>ihminen?
P ^ ^ i - Ammatissapa hän-oHtun- , n a» Ossianin taskumr ja saattoi hänet
öusiettu mestari, eivätkälfiÄuringen iovdle. .Äfntta.sittenkinJomi. Ossia-kamarlherraiLilje-
tai revcKti^^^A nisla:, tuli clakiolainentja'he-kaksi oli- .ii.v.fcc; «it:.^
^ielm suud^ian v o i d e e t ^ t ä ä . 0^^ vat-seurustdleet joT^itkät ajat yhdes- rettavaksdnn, k u m n ^ a l h ^ ^.taa-kenee
ja hermot herkäistyvät» ajatte-li.
Ossian,nmtta ei mitään sanonut. ^
Päivällisen jälkeen asettui äiti keinutuoliin
ikkuBOcm: luo kirja v^sjrneär;
sä: käsissään, mutta piaiihdlitti} hän
Jurjan, hänen olkapäitään varisti; ja
^iiän,.hmiwfahfi:.-;. •. i, - V-
— CHtvia! OUvia! Ota<saali hartt-
«c»Uesi,nn!ma niin?paleltaa.,
tav»:'saalF/y koi^^kerran: äitfii: pold-
Object Description
| Rating | |
| Title | Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, May 10, 1941 |
| Language | fi |
| Subject | Finnish Canadians -- Ontario -- Sudbury -- Newspapers |
| Publisher | Vapaus Pub. Co |
| Date | 1941-05-10 |
| Type | application/pdf |
| Format | text |
| Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
| Identifier | Liekki410510 |
Description
| Title | 1941-05-10-05 |
| OCR text |
Hän oli aikonut lähteä etsimään
orvökinnuppuja EknäsJiQviin, mutta
joutuikin, käsittämättä miksi, sen sijaan
vanhalle kirkkomaalle, missä; hänen
isänsä,, kupäriseppämestari J. G.
Andersson, oli kaksitoista vuotta nnk-kimut
kumponsa alla ligusteripensai-den
keskeliä. Xiönipisarat olivat ~
kuihtuneet;: niiden aika:: «Ii jo ohi,
mutta Oliviaolr tuonut haudalleikiiu-senhavuista
ja punaisista tulpaaneista
solmitun S€f)pdeeny>^^ johtui
päättelemään .sea ilmestj^c|en '
suunnilleen saitman.aik;^
taina kuin hänet itsensä.ajettiin pois
ratsastuskentältä.
— Ainakin onnellista, ettei kukaan
voi lörpötellä tästä-ukkovainaalle, supisi
Ossian itsekseeii; hän uneksi tosiaan
minulle toisenlaista kuuluisuutta.
• •••
Ossianin mieleen muistui, miten
, ylpeänä tuo iloinen kupariseppä • tutkintopäivänä
tavallisesti solutteli
- pulleasta, messinkilukolla varustetusta
kukkarostaan nuo kiiltävät, vas-talyödyt
hopealantit,'' kaksi kruunua
jokaisesta kympistä ja yhden kruunun
jokaisesta yhdeksästä. Hän
ihaili ihmeellistä poikaansa, jonka ei
milloinkaan tarvinnut lukea läksy-jään
ja oli kuitenkin luokkansa ensimmäinen
ja joka k3rnmienyuotiaana
osasi Held ja Corvinin Maailmanhistorian
ulkoa kuin viisi sormeaan ja
tunsi jokaisen kirjan mitä suuressa
pähkinäpuiseessa kirjakaapissa oli.
iMyöskin kuparisepän hyvä ystävä,
vaatturimestari Eneman, joka nuorena
oli käynyt .opissa ;Parisissa ja
Berlinissä, vihannut Napoleon III-ta
ija ihaillut Rudolf Virchowia, taputteli
usein Ossiania päälaelle ennustaen
hänelle loistavaa vastaisuutta.
Eneman oli vanhapoika. Uudenvuo-esainen
Ituna
1^
yansa kaupungin hienoiramin puettuja
herroja, vaan v-aatturimestari Aksel
Enevan, joka teki puvut heille
sä, karUoi Eneman huolellisesti lausumasta
omia ajatuksiaan. Kim Ossian
tuli tekemään kiihkeitä kysy-m
o l e i ^ J e , ^ t t a ei unohtanut i t - ^ ^ i ^
seansakaan. H ^ . ei sekaantunut mU- kirjahyllyn luo ja toi sieltä jonkin
^ ^ ^ ^ ^ ^ " P " " ^ ^ kirjan, kuten sanoakseen: Lue itse.
«lyrii saaJivasti, -kun kUsteitiin tul- Enintään saUi. hän itselleen sen, öttä
lausui jonkin satiirisen huomautuksen,
pudisti päätänsä tai nöstalti har-tioitaan.
Kun Ossian näytti erityisesti
kiintyneen aprikoimaan jotain
ainetta tai ihastuneen johonkin kirjoitelmaan,
pisti Eneman silloin tällöin
hänen käsiinsä kirjoja, joista
a0i^,^p(Ajaveroista. ;ja armeijan, jär-ijestdyehdotuksista,
mutta, kukaan ei
häneen loukkaantunut, -sillä kaikki
tiesivät,-ettei hänessä ollut pahuutta
eikä pahansuopaisuutta. Ammatti-kilpailijansa,
vaatturimestari Stolin
kanssa hän pysyttäytyi horjumattomana
ystävänä, ja rouv^^ Stol sanoi löytyi toisenlaisia näkemyksiä tai
usein: ''Aksel Eneraan on kieltänyt hänen ajatustensa ankaraa arvoste-
Jinnalaa kohnekymmentä vuotta, lua. Välisti hän sai kirjoja lahjako
mutta Herramme, joka ei salli kans- sikin; kotona oli Ossianilla vieläkin
saan ilveiltävän, teki hänestä rangais- Tocqueville'n tutkiehna Amerikan
tukseksi pyhimyksen." demokratiasta ja Lord Byronin Don
Ossian meni vielä nurkkamaan, Juan Aksel Enemanin nimikirjoituk-missä
kyhmyinen jalava taivutti ok- silla merkittynä — ne hän sai,.kun
siaan Enemanin hautakiven ja siihen
kaiverretun kirjoituksen yli: Ystävät
pystyttivät patsaan. Siitä näki virran
taakse, joka kimmelteli viime
vuoden -keltaisten kaislain välissä.
Vähäinen ei se osa ollut, jota Aksel
Eneman muinoin näytteli Ossianin
elämässä. Ossian oli lainannut
häneltä -kirjoja. Joka ilta liikkeen
sulkemisaikaan seisoi, poika Enemanin
kaupassa, jo niin pienenä, ettei hän
vielä paljoa yltänyt tiskin reunaa y-lemmäksi,
ja kun sitten ovi pantun
salpoihin ja tuli sammutettiin, —-
pääsi seitsemämielle luokalle. Silloin
oli kesäkuu, ja se oli Aksel Enemanin
viimeinen kesä. Hänen ihonsa oli
tullut keltaisemmaksi kuin milloinkaan
ennen, ja hän pysähtyi usein,
nojasi tiskiin tai kirjahyllyyn, mutta
koskaan ei hänen huuliltaan päässyt
valituksen sanaa. Juhannuksen jälkeen
lähetti lääkäri hänet erääseen
liseksi, narriksi, ja niin näyttää minun
käyneen. V
Ylpeä nuori mies pisti talvitakkin-
^ napit kiinni j a käveli nopeasti ulos
kirkkomaan portista.
3.
Kotona odottivat äiti.ja sisar päivälliselle,,
ja hän huomasi Jöhdukseen;
ettei kumpikaan mistä yksinäisistä
naisista ollut kuullut varmastikaan eilispäivän
tapahtumista mitään. Kiiri
he eivät edes lukeneet jumalatonta
Gustavshamnin Sanomia; ei.; heissä
epäluulokaan heräisi ennenkuin, joku
utdias ja joutilas porvarirtle^ tulisi
heille kyläilemään tai joku hurskas
sisar mainitsisi Salissa Olivialle a-siasta.
>
Tämä hirtettäväksi tuomitun ar*
monaika tuntui ter\'etuIleeUa ei pelkästään
hänen itsensä vuoksi, vaan
myöskin noiden nais-parkain. En-nestäänkään
ei heidän elämänsä ollut
liian iloista, ja hän tiesi, että he aivan
kiemurtelisivat tästä ruoskaniskusta,
vaikk'eivät hänelle sanaakaan
hiiskuisi. Kun hän ajatteli vanhan
äitinsä unettomia öitä ja punareunai-sia
silmiä, ei hän kiisittänyt, miten
hän oli voinut pila karkaamatta luutnantti
Fogelbergia kurkkuun. Eipä
silti, että äiti olisi siitä tullut iloisemmaksi,
myönsi hän sitten itselleen.
Aterialla ei virketty montakaan sanaa.
— Missä pojuni on ollut, sinä tulit
kylpylään, jossa hänen sydäntään niin myöhään? kysyi äiti
ensin siellä oli valtavan iso öljylamppu,
jota sytyttämään kiivetessä tarvittiin
portaat, zliieu. kaasuliekit
den kekkereillä, myöhään yöllä hän auerpolttimin, ja valkea kaasusukka
saattoi ällistyttää jartjrrmistää hyy- hohti punaisena vielä kauan sen jäl-tävään
kauhuun muut käsityöläiset keen kuin renkaasta oli vetäisty —,
ja heidän rouvansa julistaen kursai- ja.lähti sitten mukaan »hiljaiseen^ tum--
lematta, että hän oli vapaa-ajattelija, maan huoneistoon, jossa Aksel Ene-materialisti
ja:tasavahalainen. Ossian man käveli illoin edestakaisin kirja-muisti,
kuinka Enemii kerrankin, hyilyjensä välissä. Kynttilällä va-kasvot
keltaisen kelmeixiä ja otsa laisten hän autteli Ossiania löytä-täymiä
väsyndtä-. ryi^irjäj umutta mään teokset, joita lainaaja tahtoi,
muituinen loiste-muurissa kauniissa Kotona kuparimestarin. kirjakaapis-silmissään,.
piti .»hiiskumatta kuunte- sa. oli kyllä suuret ruotsalaiset kirjailevalle,
mutta,epäiiskoiselie seura- lijat, mutta Enemanin hyll3rt oHvat
kunnalle ,pittien esitehnän lihmisruu-- vieri, vireensä, täyimä kirjoja Euroo-miin
palanaisilmiöstä |a-valaistakseen pan suurilla kielillä; ja Ossian sai nyt
kokeilla.aaaa. -raapaisi tiditikkuun
tulen - ja antoi sea:paiaa-:i:dliaa I c^
puun..> Hänjirojaiiit^sBCQäjSeisoessa
.valkeaan kaafcelitafeiaan, vilu hä^
ensimmäisen vaikutelmansa kaikkeuden:
: rajattomuudesta j a ihniissicluii
loputtomasta^ antoisuudesta, kun selaili
noita:niteitä jä hiiden omistaja
. pitelil kynttilää^köholla pergamentin-hoidettaisiin,
ja sieltä hän tuli takaisin
ruumiina. Oli kuollut hotellihuoneessa,
kenenkään olematta läsnä.
Sukulaisia, joita kukaan eV ollut nähnyt
eikä tuntenut, putkahti sitten
Gustavshamniin, hänen kirjastonsa
kuljetettiin pois eräässä isossa kaupungissa
my3rtäväksi ja puolen vuoden
kuluttua oli kaikki niin kuin ei
vainajaa olisi koskaan olemassakaan
oHut. Huomattiin, ettei kenellekään
ollut kirjeitä Aksel Enemanilta —
se tuli ilmi, kun neuvoteltiin tuosta
patsaasta,, jonka ystävät kustansivat,
koska kerran .omaiset tuntuivat sen
asian unohtaneen, ja tahdottiin kaiverruttaa
siihen hänen omäkätinen
nimikirjoituksensa, — eikä hän muuten
ollut jättänyt minkäänlaista testamenttia
tai riviäkään mitään kirjoitettua.
Ossian oli hyvillään, kun o-misti
muutamia hänen kirjojaan, joinhan
oU :piiitänyt-riimensa.
Kävin isän haudalla, vastasi
Ossian oikeastaan vain salliakseen äidille
ilon-rahtusen. Ja äiti taputti
ryppyisillä valkeilUi sormillaan Ossiania
kädelle, tuli liikutetuksi ja räpytteli
kosteita silmiään. Sitten he
pakisivat yhtä ja toista hautakummusta,
kukkasista ja kirkkotarhasta,
Olivian vaihtaessa lautasia ja tuodessa
sisään vateja.
—- Olen iloinen, kun Andersson
toki ajoissa osti hautapaikan Vanhalta
kirkkomaalta. Siellä on paljon
enemmän harrasta tunnelmaa
kuin uudella. Eikö pojunikin mielestä?
Ossian huomasi että tässä kysymyksessä
piili kaino vetoomus hänen
paren^jaan niinäänää ja uskonnolliseen-
tietoisuuteensa, joten häa supisi
jotain siihen suuntaan, että oli kaunista
nähdä joki Vanhalta kirkkomaalta.
.
Äiti katseli poikaansa hiukan hä-
— Kuinkahan syvimmiltään oli dissään, pää kaiiellaan, rmutta-piti
yksinäinen j v^jattcii.Ctesian. T^llä
hän vaelsi elänön^ viisaana, ja:iäe-noia,
.kuin'-yst5väUinen'-varjo. ^ }Hän
^ tahtoi sitä,: Jbäi ei pyrkinyt-kosketök-
. siin; 2imisten: kanssa, _'Jiätt.:ci hään-
-Jtaan kaivannut. paljastaa ?sisiranjäfer-tääiij
halunnut mitääit toimittaa.
Linilen; että-iiä:i4>itrininusta; ja t«^^
ii saimind;yÄfiip^yttiiiiä^ keltaisessa, liitikan vapisevassa -kä-
^ naustot; idöMtMsum i p a ^ tiessääa ja hänen varjonsa kuvautui
}^^i3isäg^ yliluonnoUiseiL pitkäaä vastakkaisella
iti: ' ^ i i n ä - a a - t ^ | l ( g ? r i ^ ^ -seinämällä6leyietikir|c«^
papjn;:nyt;s*ifeljak«^vj^^ Ossian johtui .yht'äkkiä, seisoen
kee;'»-:. Jinni*saaw|^C-i;ipaj^ w -siinä.ijÄafeen>^^
Stol O s s i»Bia::;Ä£öS&Ä raitista sm- hän rsanoi; kerraii mm
^että, 'mutta;^::5>lii^j^ -ettei ? i-ouva -StoKUe. Alutta tedcsmuaum
Ossian oU-kuiy|*itikaukki.^^!^^^>^'^^^^^^^^v^^ Aksd Eriemän ckiu
Muuten ei ?Afcseh)^eÄb^inkaan antautunut ,Mnen: kanssaan-pitkiin
oHttt i i i i t ä ; : ^ p & ^ t ä i ^ ^ | ^ :keskusteluihin, «vaikka- Ä-.selvästi
esitelmiä, j a - a ä n ^ ^ ilmaisikin kiintyneensä • kovasti rhä,
neen. -Heidän tuttavuutensa ensimmäisinä-
vuosina-häi\ ei puhunut juuri
kerrassaan mitään ; pjensi vain Cfesia-rouva-
StoKUe.
hän .'ei' tahtonut työntää, vaikutustaan.
Kun minä hänen mielestään
vastausta)rohkaisevana ja päätteli
sen nojalla voivansa: toivoa jotain vastaisuudelta;
Siiiä hän ei ollut suin-
:]szidi' b&vasooitÄ^ kertän.
< hän taputtlr Ossianin; pöydan^eunalla. -
. lepäävää kättä^' Ossian tuiiisi menettelevänsä
vaUiediysestr ja toc^ionku-
: ^luttua: käskion»tuntoiiän1ä,'pistän
vmääh kätensä taskuuii. vUti kdcsi <
tuon: pikku liikkeen, tuli miettiväksi"
ja-sai jäileeh ryppyjä- otsaansa. Ossian
silitteli mustaa kissaa, joka nau-iökaan
saanut; houlaiftiiuksi häneltä
«öitään .keratiläisiä"^Iausimtöja. :Hä-nen
hyvät :por\i[arisystavä^ . .
e r i k o i s e n a , : j ä n m t t ä \ ^ i a ; k ä ^ ^ ;.jiin käteen ne; kirjat; jokien luuli lu- noitu.
huvina.tärsjrttaäai^et^filosörisiin
^täytvi x^^i^r^i;^^^-^^^^^^^ - hantakiveensa, kunnes;,.vihmvareet
häkkiä Uunluiyat karmivaa.
Yksi hän ainakin oli:^ intelli-genssianstokraatH;
hionteensa. ^ J a
nurkfcasopukanpikluiporvari eläinap-asemansa,
puolesta. - Sellaisesta, tnlec
inelsidcoliseksi.:^ Saattaapa, tulia nau^
olin: naiivi ja tuhma, ojensi hän nri- kuen rfaankasi kylkeään hänen tUo-'
. nulle viisautta, joka maattoi häivyttää liinsa, ja antoi sitten kätensä laskeutua
rauhassa pöydälle. Äidin kasvot
kirkastuivat hiukkasen. ' /
— Varjossa hipiä ohentuu ja val-iliiisionit
aivan kuin lääkärit määräävät
vastamyrkkyä. Siinä kaikki.
Mitä hän oli? Pessimisti. . Resig-
Hurskas mies, sanoo rouva
Ep^ivoon joutunut>ihminen?
P ^ ^ i - Ammatissapa hän-oHtun- , n a» Ossianin taskumr ja saattoi hänet
öusiettu mestari, eivätkälfiÄuringen iovdle. .Äfntta.sittenkinJomi. Ossia-kamarlherraiLilje-
tai revcKti^^^A nisla:, tuli clakiolainentja'he-kaksi oli- .ii.v.fcc; «it:.^
^ielm suud^ian v o i d e e t ^ t ä ä . 0^^ vat-seurustdleet joT^itkät ajat yhdes- rettavaksdnn, k u m n ^ a l h ^ ^.taa-kenee
ja hermot herkäistyvät» ajatte-li.
Ossian,nmtta ei mitään sanonut. ^
Päivällisen jälkeen asettui äiti keinutuoliin
ikkuBOcm: luo kirja v^sjrneär;
sä: käsissään, mutta piaiihdlitti} hän
Jurjan, hänen olkapäitään varisti; ja
^iiän,.hmiwfahfi:.-;. •. i, - V-
— CHtvia! OUvia! Ota |
Tags
Comments
Post a Comment for 1941-05-10-05
