Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, March 27, 1948

              5*'
5 ,
•5 . .'M
K'
-f
c
TYYNE MAIJA S.\LMINEN:
*• Raha ei tuota onnea" — se ei ole
pelkkä sananlasku jonka rikkaat ovat
keksineet lohdut taakseen köyhää kan­saa:
Totuus ön, että ne ihmiset jotka
ostavat "sweepstake" tai miiita arpa­lippuja
voivat olla hyvillään kun eivät
voita suuria palkintoja. Kun he voitta­vat
. . .
Roland Steele oli vain 24-vuotias kun
hän voitti $40,000 Irish Sweepstakessa
ja lehtiraportterit ja työtoverinsa ih­mettelivät
kun hän pysyi niin tyynenä.
Hän sanoi kaikille: "Minä aion pysyä
työssä. Tämä raha ei muuta minua."
Hän kävi pari kuukautta työssä mut­ta
sitten se $40,000 alkoi polttaa reikää
Paikkakunnan kaikki ihmiset saattoi­vat
hänet laivalleVja hän lupasi palata
heti takaisin ja tuoda mukanaan kai­kille
lahjoja.
Mutta Jenny ei ^ palannut takaisin'
heti. Hän - matkusti Euroopassa, kuin
prinsessa: Kun-hän saapui New Yorkiin
häntä kutsuttiin "San Juanin Ginderel-laksi
». ; ; . .
Kun Jennie; vihdoin saapui kotiin ei
perheensä Ja naapureittensa köyhyys
ollut häiielle mieliksi ja hän muutti
uuteen apartnierittiin eikä ollut heitä
tuntevinaan. Perheensä oli 'siitä sekä
ihmeissään että pahoillaan ja naapurin­sa
olivat kateellbia ja vihasivat häntä.
Jennie pian tapTasi jonkun joka miel-tuösi^
Hanna: blev^ hyvin
tfnen, mutta samalla seviatoal
jolle ihmiset; tahtovat tehdä
hänen taskuunsa. Yhtäkkiä hän ilmoitti
menevänsä takaisin kotiin Alabaamaan, lytti häntä. Anthony Montalvolla oli
mutta ensiksi hän pitäisi vähän hauskaa, hienot esiintymistavat^ Hän siiutelLJen-
Kuukausi myöhemmin Steele makasi
kuolleena erääsä New Orleansin juoma­paikassa,
jossa muu^n tyttö oli puukot­tanut
hänet. Tyttö sanoi poliiseille, että
hän oli tappanut Steelen pelastakseen
kosijansa kun nämä olivat juopuneina
tapelleet.
Mutta eivät väkijuomat ole aina syy­nä
niihin surkeisiin tapahtumiin jotka
usein seuraavat kun ihminen rikastuu
äkkiä. :Maurice Cold oli raitis mies. Kun
h^in voitti .'^ 150.000 sweepstakessa oli
hän keski-ikäinen ja oli erään leipomon
palveluksessa New Yorkissa. Hän jät­ti
työnsä ja osti suuren h^delmäkaupan
Kun hän ei tiennyt mitiiän tuollaisesta
liikkeestä niin se epäonnistui ja kuuden
kuukauden kuluttua oli suuri osa $150,-
000 summasta menetetty.
"Olen ollut pöhlö". Gold sanoi vai­molleen.
"'[Niiksi minä en ostanut sen
alan liikettä jonka tunnen ja johon olen
totttmut.'- Niin hän osti loppurahoil­laan
leipomon, mutta vaikka hän oli
hyvä leipuri niin hänellä ei ollut koke­musta
sen liikepuolessa. Rahansa lop­puivat
ja liike hajosi. Tämän jälkeen
hän sai hermohäirön-josta hän ei kos­kaan
toipunut.
On monta muuta samankaltaista ta­pahtumaa,
mutta huono onni ei kohtaa
vain suuren summan voittajia. James
<5oodall. mekanikko. voitti vain $6,250.
Hän oli aina mielinyt itsesuunnittele-maansa
lentokonetta. Koelennossa kone
syttyi palamaan ja Goodall kuoli.
Mrs. Lulu Mae Lane Delawaresta oli
tarvinnut vuosikausia leikkausta, mut­ta
hänellä ei ollut siihen tari>eeksi ra­haa,
sillä leikkaus vaati parhaimmat lää­kärit.
Hän voitti S1,000 kymmenen sen­tin
a>valla ja käytti rahan tähän tar­koitukseen.
Hän,kuoli leikkauspöydäl­l
ä .
Leonard May voitti $5,000 sweepsta-kessa
ja päätti pitää ensimmäisen lo­mansa
elämässään. Ensimmäisenä päi­vänä
hän meni uimaan ja hukkui.
Naisia kohtaa sama huono onni kuin
miehiäkin. Jennie Quinoes Porto Ricos­ta
oli 22-vuotias tyttö joka asui van­hempiensa
ja kahdeksan veljensä' kans­sa
San Juanin kaikkein kurjimmassa
osassa. Jotenkin hän sai Madrid-arpa­lipun
ja voitti $1J?0,000.
Jennie meni itse hakemaan rahan.
takana. Noin neljän virstan päässii liiiil-tä.
— Piru minut perikööni En siis kul­kenutkaan
sitä lietä!
Ihmisten ja kanojen huudot sekoittu­vat
koir?en haukuntaan. Äänten kaaok­sesta
erottuu Kozjavkinin ääni:
— Ette rohkene! Minä maksan! Tu­lette
tietämään, kenen kanssa olette te­kemisissä!
VihtJoin äänet vähitellen vaimenevat.
Lajev tuntee jonkun nykivän häntä ol­kapäästä.
(1885).
nien kättä, kumarteli ja kertoi olevansa
espanjalaista aatelissukua.
Jennie meni hänen kanssaan, avio­liittoon
ja he muuttivat New Yorkiin.
Montalvon miljoonat olivat jossain suu­ressa
liikeyrityksessä kiinni ja hänen
täytyi lainata suuria summia vaimol-taan.
Hän lainasi niin paljon^ että pian
Yksinkeirtaiset ovat^autuaita . '4 V
läkäs^hainenj JotippÖ:^Hanna, oli täm-
- inöinen yksinkertain^^
nenautuuteiisa ei Mstaiiut hänestä iV^^^^^^"
misten silmillä nähtynä; eikä taj\iU^
tajuttavana, pikemminkin se oli niin eikä sillekään, ettei hän hävetoj]
-salassa, ettei hän itsekään sitä aiha^ym- iljnaä;eikä hävennyt näyttääi
'imärtänyt, ainoastaan: joinkin^ herkim- le maaihnalle. Mitä siitä, vaikJaJ
pinähetkinään häh tiesi olevansa yksin- vaatteissaan olikin tunkkaa jjj
kertainen ja yksinkertaisuudessaan au- ,!^v "saiset ja vaiti
tuas. W nea k^
^ Kylä, eli kauppala, jossa hän oli ma- tyneet, silmät verestävät ja suu
jaillut jo useita vuosi, oli siksi laaja nen viinanlöyhkä. Jä kaikista,
ja asuttua, että Hanna elätti ja juotti*' töykeyksistä huolimatta hänen^
itsensä pienellä nappikaupalla, toisena sä pysyr hilpeänä, ihmisiä
päivänä teki kauppaa ja toisena joi. Ja nöyränä. Hän oli ehtmyt kokeai
niinä päivinäy^ jolloin Mn teki kauppaa, laista^^ kUn hänessä itsessään^
kävi- kauppa oikein hyvin syystä,' että ^ tämmöiselen olotilaan, niin kui
hän tiesi kauppalan rouvien asiat toi- ^ olisi voinut vihastua ihmisUre,
sinaan paremmin kuin nämä itse. vät mitään ymmärtäneet?
Oli talvinen aika, luminen, pakkas- Ilta kului, uusia tähtiä flu
asteita enemmän kuin miiina talvina, vaan sämettipintaan, kylä pimeni
Vaikka oikeastaan Hannalle oli yhden kaat asettuivat levolle, kujinajt
tekevää, mikä aika ja minkälainen sää näkyi enää vain joku myöh
kulloinkin oli, kunhan vain oli päiviä joku tytöissäkävijä, jonka tien i
ei ollut Jennien rahoista paljoakaan jäi- päivien perään ja hän tie^i elävänsä päi-jellä.
Eräänä ,iltoina poliisit tulivat ja vän ja voivansa odottaa seuraavaa päi-veivät
Montalvon mennessään -ja Jen- yää. Mutta oli kuitenkin nyt sellainen
nie sai tietää, että miehensä ei ollut" talvisen päivän ehtpo, jolloin kuu täy-laillisesti
hänen miehensä eikä liioin dentää luonnon lavastusta herkäksi te-miljoneeri.
Hän oli kaupustelija, jolla
oli entuifdestaan kaksi vaimoa.
Ilman rahaa Jennie ei voinut kään-
^ tyä perheensä puoleen, jota hän oli niin
huonosti kohdellut. Hän käänsi kaasun
huoneessaan ja kuoli — vam kymme­nen
kuukautta sen jälkeen kuin hän oli
•'onnellinen" ja voitti Madrid-arvalla.
George Melvillellä Lontoosta on hy­vä
menetelmä pitääkseen huonon onnen
loitolla. Noin vuosi sitten Melville an­saitsi
$25 viikossa ja asui vaimonsa,
poikansa ja tyttärensä, kanssa kahden
huoneen apartmentissa. Tänään Mel­ville
saa vieläkin $25 viikossa ja asuu
perheensä kanssa samassa 2-huoneises-sa
apartmentissa^ Ainoa ero on, että
perheellä on nyt pankkitili jolla on
$320,000.
Melville voitti sen jalkapalloarvalla.
Se hirveä summa pelästyttyi häntä ja
niin hän pani sen heti pankkiin, piilotti
pankkikirjan Ja nyt koettaa unhoittaa
sen. ,
'•Minä toivon etten olisi sitä kos­kaan
voittanut", hän sanoo. "Mutta
ajattelen, että se ei tuota mitään huo­noa
onnea jos-emme siihen satu, em­mekä
me aiokaan koskea siihen."
Murhenäytelmä vankilassa
Kaksi N . Y : n poliiseille hyvin tuttua
vankilavierasta, molemmat iän ja on­nettoman
elämän murtamia vanhuksia",
päätti yhdessä lopettaa päivänsä kat­sottuaan
elonsa hyödyttömäksi ja kur­jaksi.
Toinen h^j^ä. Theodore Bieder-mayer,
67. sopimuksen mukaan, sijoitti
kaulasolmionsa häkkinsä ristikkoihin ja
teki siitä kuolinsilmukan, joka toimikin
hyvin; ja toinen. James Monroe, 71,
odotteli viereisessä sellissii. saadakseen
käyttää samaa narua elämänsä loppu­näytöstä
varten.
Muuan, eriiässä läheisessä sellissä is­tuva
mies oli kuitenkin huomannut Hie-dermayerin
riippumassa nuora^ssxian ja
oli heti hälyyttänyt paikalle vartijat,
jotka pelastivat ifsemurhayrittelijän.
Molemmat onnettomat vanhukset oli­vat
tyytymättömiä vartijoitten sekaan­tumisesta
heidän puuhiinsa, mutta tyy­tyväinen
oli vartioitten paikalle kutsuja,
joka oli maksamassa 10 päivän .sakko-aan
juopumuksestaan. Hyvästä teostaan
vapautti tuomari hänet vankilasta, ja
hän lähi» iloisena ns. vapauteen, multa
kevällä tenhollaan, pakkanen on ääne­tön,
taivas tumma, pehmoinen ja tähti­kirkas
. . .
Hannalla oli tänään ollut juoppbmiel-teensä.
Ja tässä hän nyt oli, kapealla
kylän kujalla, juopuneena, huojuvana
ja sameajärkisenä, mutta äärettömän
onnellisena. Mielessään hän oli viatto­min
ihminen maailmassa, oikea valkoi­nen
karitsa. Hänen naisellisuutensa oli
ammoisina päivinä, nuoruuden aikana,"
uponnut huikentelevaisuuteen, eikä hän
ollut yrittänytkään pitää siitä kiinni,
sijalle oli tullut julkeus. joka ainoastaan
humalan tullessa häipyi, lientyi niin pal­jon,
että hän kuvitteli olevansa siveel­linen
ja kuuluvansa kylän uskovaisten
kärkijoukkoon. Hän teki niinkuin kai­killa
uskovaisilla on tapana: uskoi ole­vansa
suuri syntinen, jolla ei eliimässä
ole enää muuta hyvää kuin armo ja
anteeksianto viimeisellä tuomiolla, sa­manaikaisesti
hän oli viaton ja syyttö­mästi
kärsivä. Tässä mielessä hän oli
j6 opetellut ulkoa sen anteeksipyyntö-rukouksen,
jonka hän kuolinhetkeflään
aikoi rukoilla. Ja siitä hän oli järkäh­tämättömän
varma, että hänen .syntinsä
upotetaan armonmereen, johon muiden­kin
anteeksianovien synnit upotetaan.
Kun asia oli näin selkeä, niin mitä
oli hänellä huolta huomisesta ja joka­päiväisistä
askeleistaan? Jos hän teki
syntiä, niin hän oli saapa ne anteeksi.
Hän saattoi olla iloinen ja tyytyväinen
elämäänsä, ainakin taas tällä hetkellä,
illan pimetessä, luonnon alkaessa levol­le
hiukan pakkasentuntuiseen yöhön.
Hannaa ei nukuttanut.^ hän tahtoi
liikkua, nähdä ihmisiä ja puhua heidän
kanssaan. Mutta ihmiset olivat kum­man
ynseitä taas. sellaisetkin, jotka
edellisenä päivänä olivat antaneet hä­nelle
kahvia, halusti kuunnelleet hänen
juttujaan .sivuuttivat hänet nyt ter­vehtimättä,
käänsivät päänsä pois hä­nen
puhutelle.ssaan heitä tai sanoivat
tylysti: — mene kotiisi nukkumaan, tai
joko olet taas juonut itsesi sikahuma-laan?
Toiset uhkasivat poliisilla, Han­nalle
tutulla pamppumiehellä, jonka hoi­vissa
ei ollut kovinkaan hauskaa.
Ja tällä hetkellä, juuri iällä hetkellä
molemmat vanhukset vietiin sairaalaan,
jonneka he. inhimillisyyden mukaan,
oli.sivat kuuluneet aikaisemminkin.
SIVU8 EAUANTAINAVMAALISKtJUN 27 PÄIVÄNÄ, 1948
pimeyden peitossa.
~ Hannan sydämen täytti yi
den kaihomielisyys, hän itki,
ääneen. ;Mikä hän oli? Ihminenlöi
Miksei hän yhtä hyvin saattaiä)
tuollainen vilkkuva tähti? Möttal
hänen oli ensin oltava vain
kyetäkseen tulevassa elämässä >
jotain muuta.
Hän käveli kauan, kenties oli i
puolessa, kenties pitemmälläkiD.!
jalkojaan alkoi v ä s y t t ä ä . TÖrmäti
kiveen hän oli iloinen voidessmi
hetken, lieventää jalkojen väsmv;
ajatella lähteä sitten kotiin. Häaj
tuokion ja toisen: häntä nukutti
Hän nukkui yhä. Hänen oli niiii
man kuuma, hän hikoili, tunsi
ahdistusta, ja viimein, kun olo
suorastaan sietämättömältä, hän
revähytti silmänsä niin selälleen
pöhöttyneet luomet sallivat.
Missä hän oli? Taivaan voimat
hän kuollut, oliko hän joutunut
tiin? Eikö hänelle oltu suotu t:
ta lukea sitä rukousta, joka olis
tanut hänet taivaaniloihin? 1
hän oli helvetissä, hänen s;
vät voineet valehdella, hän näki
Ja kipunoita, alastomia, hikoib-ia
to ja.
Väsyneenä, järkytettynä Hana
silmänsä.
Omituinen helvetti, ajattelin^
ken ruluttua, tämähän oli i
elävää elämää, melkein sa
tunne kuin poliisikamarilla. sent
penkillä, vain hiukan kuumemi^
hiostuttavampaa. Ja joku viheL^i:
nauroi! Joku sanoi hänen
Täällä siis puhuttiin niin ku:i
massakin?
Hanna tuli yhii järkyttyneet
Hän piti silmiään suljettuina,
ten valtasi hänet va-^tustamatoa
aisuus. Hänen täytyi aukaista
sä ja katsella paikkaa uudelkei
makasi, leveällä hylisHä noiii^
verran hiaasta, sillä samalla ^
hänen päänsä takana oli ^^^^lasiesineitä. Lattialla näk)i lf\ \
talia sammioita, tulen, savuji p
noiden seassa liikkuivat puoi>^
ihmi.sct kuin aaveet, mutta he!
nauroivat Ja viheltelivät, ^y^\
van hil[>eätä Joukkoa. ^
Hanna teriisti J<'-^t^»»':*'."-3
oli ikäänkuin tuttuja >h'"'l'^-T3
Iän joukkoa. Oliko l-»P^^'^.|\^
kuolema, että he kaikki oli 1
nect helvettiin? >f"i<'^