Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, March 27, 1948

              tulessa. Markiisitar luuli kansan kiitte­leviin
häntä huudoillaan. Hän kulki
edestakaisin parvekkeella ja heittdi ra­hojaan
kammottava iltne kasvoillaan.
Kukaan kadulla ei kuullut hänen huu-tojaan
ja kirkaisujaan. Mutta yhtäk­kiä
töli siellä kuin haudanhiljaisuus.
Tuli oli tarttunut märkibittaren laahus-timeen.
Ihraiset tuijottivat kauhistu­neena
tuota raivoavaa ihmisolentoa, jo­ka
huusi käheänä, kimakasti:
— .^vlkää peljätkö . . . Rahaa, rahaa,
sitä on, on, on . . . ja vaatteita ja saip­puaa.
Kas, tässä saippuaa, saippuaa.
Peskää itsenne piAtaaksi — karitsan
verellä. Uskokaa uskokaa . . .Heittä­kää
radionne nurkkaan . . . Nyt se tu­lee
. . . Hurrikaani, hurrikaani, hurri­kaani
Kutsukaa Punainen Risti
. . . Soittakaa, sheriffille . . . Älkää pe­lätkö,
älkää välittäkö.
Hänen pukunsa oli jo tulessa vyötä-rbitä
myöten. Hän ei sitä huomannut.
Monet peittivät kasvonsa; eivät voi­neet
katsella näyn surkeutta.
Liekit nuoleskelivat markiisittaren
äsivartta. Hän tunsi tulen kirvel-lyksen.
Hän huomasi tulen ympäröivän
häntä. Hän pysähtyi hetkiseksi. Hän
jiosti molemmat lieskojen vallassa ole­vat
kätensä ylös Ja kirkui:
— Katsokaa, minä olen atomipommi,
hurrikaani, hurrikaani . . .*
Lieska tarttui hänen hiuksiinsa, kie­toutui
hänen kaulaansa. Tulen keskel­tä
näkyi vain hänen loistavat, kirkkaat,
yhtäkkiä älykkäät silmänsä ja yli kadun
kiiri kamala huuto hänen suustaan . . .
— .'Viti . . . .
Hän kääntyi paikallaan, liikkui taak­sepäin,
katosi liekkimereen.
* * *
Aallot lainehtivat tasaisesti Siniran-nalla.
Etelän kevätaurinko heloitti tai­vaalla.
Seutukunnan väki kiirehti kirkkoon.
Oli sunnuntai ja tiedettiin pastorilla ole­van
tärkeän ilmoituksen seurakunnal­leen.
Tieto markiisittaren kuolemasta
oli saapunut Sinirannalle ja JBillyn ker­tomus
"seitsemästä hämähäkistä" oli
ollut kaikkien keskustelun aiheena.
Kirkko täyttyi viimeistä sijaa myöten.
Pastori AVhitdiead oli.kutsunut BU-lyn
kuulemaan täii^eätä »uutista. Hä­nen
sallittiin istua kirkon^teisen kivi-penkillä.
Pastori, suoritti menonsa rau-h^
Diaesti, ja.seurafcunta.kuunteli va­hvana
hänen. muistos«H)jaan hurskaas-tta
Mrs.-Marguerke $ÖMthi^,'j<dui^m^^
; traagillisella tavalla oli. ppistunut-^^-
mästä Lontoossa, ollessaan matkaUa
, kuninkaallisiin -häihin. . :
-Biliy nukahti pei^dUään. ^Hän. el
kuunndlut edes testamentin lukemista^
Markiisitar oli määxännyt koko omai­suutensa,
lähes ISO^OOO-dollaria rahassa,
sekä lalonsa kirk<^een. Naiset itkivät
ja miehetkin niistelix^t neniään.
Billy heräsi, ktm pastori kosketti
häntä olkapäähän. Billy katsoi pasto­ria
pitkään.
— Lue tuosta, Billy, mitä rakas e-mantäsi
sanoo sinulle taivaasta.
Billy katseli suurin leimoin varus­tettua
paperia, pudisti hitaasti päätään
ja sanoi nöyrästi kuin anteeksi pyytäen:
— Te tiedätte, en osaa Jukea. En
osaa, sir.
— Mrs. Markiisitar on määrännyt
teille 30 dollaria annettavaksi joka kuu­kausi
elämänne lo{^uun asti ja "liiman*'
jisunnoksenne ^ihen päivään asti.
Billy tarkasteli sormiaan. Hän ei
tiennyt minne katsoit.
— Miksi m'in paljon rahaa? Kokne-kymmentä
. . . joka kuukausi. Sehän
<m dollari päivässä ja '.'linnani". Hä­nen
silmiinsä tuli sumua. Hän painoi
päänsä alas ja itki.
— Minä sanoin hänelle, sanoin hä-neUe.
— Nuo-seitseroän-hämähäkkiä-paha
luku, Paha-numero-kun-se-on-yk-sin.
Oi, voi. . .
Hän kumartui ajemmaksi, nöyränä,
Ja esirippu laski
(Jatkoa toiselta sivulta)
tää, olen ollut näemmä harhaluulossa.
"Se laiya oli kerrassaan kiva, vaan
kyllä se oli tullut maksamaankin —
kuulemma yli kaksisataa dollaria", tiesi,
joku.
"Onhan siii^ ollut paljon menoja,
vaan kyllä ne ovat saaneet sen takai­sin
monin kerroin, kun kolme kertaa
ovat esittäneet näytelmän täydelle huo­neelle",
päätteli taloudellinen Masa.
"Mistä niitä ihmisiä^li nytkin tuDut
sinne niin paljon, haalihan oli ihan pa­katen
täynnä", ihmetteli Pauli.
"Nehän olivat nyt enimmäkseen far-mareita,
beaverlakelaisia, wanuppilaisia,
xvahnapiteeläisiä ja whitefishiläisiä. Oli
siellä sellaisiakin joita en ole nähnyt
koskaan ennen haalilla", puheli taasen
Ida.
"Oli siellä paljon kaupunkilaisiakin;
enimmän o^n minä niitä siellä näin",
puolusteli aina väitösvalmis perheen
pää-
"KyUä minä tykkäisin asua Sudbu-ryssa",
huokasin haikeana. "Saisi aina
nähdä paljon kansaa ja toimia niin
mahtavassa haalissa."
"Niin, kyllä sinulla on kaikenlaisia
haluja vanhalla ihmis^.- Justiin tul­lessa
haaveilitte Hellenin kanssa, että
haluaisitte vain pienen mökin kalaisen
järven rantaan eikä mitään muuta",
«mourusi Masa.
"Niin, niin, mutta sitten vasta kun
tulemme oikein vanhoiksi", puolustelin
ja ajattelin itsekseni, että tästä kysy­myksestä
täytyy kaiketi vielä pitää "na­vetta-
konferenssi" ennenkuin se selvi-aa.
'^Kukahan siellä säesti? Satuin aivan
' taakse niin en nähnyt", kysäsi Pauli.
"Hymanderin Helien", tiesi Ida.
"Minä jo ajattelinkin, kun näin siel­tä
pianon takaa niin .kauniin tukan,
että Helien se on", virkoin.
"Mls^hän Jäkki-mahtoi oUa, ei hän­tä
näkynyt oHedl^aan, vaikka hän ,on
opettanut -kaikki tanssit","jahkaili Ma­sa.
"Minä «n yq^märrä niiksi si^ näy­telmässä,
tanssittiin ^'hawaijilaineh tahs-si,
minusta se ei cakeiinrsöpihnt", arve­lin,
jdion Helien virkkoi: •
**Niinhän ne t^^isivat' Timminsiissä
ja' mahdollisesti samoin tekevät Soossa-kin."
"Niin, niin", puolustelin, "se tanssi
• olisi ollut kerrassaan hyvä, vaan olisi
mielestäni saaneet 43ukeutua vaikka ara­bialaisiksi,
niin oli^ tullut jotakin itä-maalaista
siihen näytökseen,' kun se
kerran tapahtui Alexandriassa."
"Aina sinä olet niin vaativainen. Se
näytös oli kovin hyvä niinkin", jyräytti
Masa, jatkaen hetken kuluttua leppoi­sammin:
"Oli niin monta kaunista lau­lua
ja sitten mustalaistanssi, niin, ja
entäs se mustalaistarjoilija, siinähän
sulle oli itämaalaista aivan tarpeeksi."
"Sekin olisi ollut parempi jos olisi
sanonut useammin sitä 'kiitos perkke-murtuncena,
Kyynd putosi eteisen ki-vipermannoUe.
Toinen, kolmas, neljäs
. . . Pastori poistui sulkemaan kirkon
takaovia.
Billy nousi hitaasti, astui verkalken
kirkon portaita alas ja käveli väsyneen
näköisenä pitkin hurrikaanin murtamaa
tietä mäkeä ylöspäin.
Hän katosi mäentöyryn taakse.
Mikään ci häirinnyt rauhaa Siniran-nalla.
(Loppu.)
le'sanoin kiusoitellen.
"El sinä muuten osaisi kritiseerata
niin turhamaisuuksiin asti, mutta kun
satuit lukemaan sen näytelmän ennen
joulua, niin sentakia luulet olevasi asi­antuntija",
paukutteli perheenpää.
"Horiop, horiop", muisteli Ida vie­läkin
naureskellen sitä ensimmäistä pe­rämiestä.
"Se tappelukohtaus hänen ja Kalle
Aaltosen välillä oli kerrassaan toden­mukainen",
puuttui puheeseen ajurin
mamma. "Saisivat näytellä vielä nel­jännenkin
kerran ja varmasti sali olisi
yleisc» täynnä." , \ . -
Automme teki yhtäkkiä käännöksen
vasempaan, jolloin Ida huudahti:
"Herra jee, nytkö me jo ojiaan Bea-ver
Laken tielläI Voi voi sentään, kyl­lä
näin mahtavassa kyydissä olisi men­ty
vaikka Soohon asti!"
- Olimme kaikki peräpenkin istujat si­tä
mieltä, että matka olisi saanut olla
pitempi. Masa siinä innostuikin muis­telemaan
menneitä aikoja, kuinka sil­loin
oli autolla ajelu hengenvaarallista.
"Ei ollut hiiteriä eikä lasikaappia, lai­dat
Jöivät lanks,- lonks,. kun kylmä vii­ma
tuli sisälle. Toista se on nyt, saa
avopäin istua kuin fironttiruumassa par­haalla
-sesterfiildillä. Silloin kun me
vielä heiluteltiin ja kerran lähdettiin
Creightosta autolla Cliffiin, niimninun
piti antaa Marille tmkki päältäni, kun
hän olisi muuten jäätynyt", jutteli Ma-sa
heltyneellä äänellä, joka minunkin
kurkkuuni nosti palan.
Siinä rupatellessa oli.automme Pau­lin
varman käden ohjaamana, saapuniit
Beaver .Laken rantaan, jolloin joku
huomautti:
"Onkohan Helinissä poikinut lehmä,
kun on tuli lampussa tähän aikaan yös­tä?"
"Ei,-vaan Taavetti oliJsatsomassa
kappaletta Aaten kanssa", tiesi joku.
; Sakkimme kävi jonkunverran hau­kottelevaksi,
sillä olihan aamuyö • jo
käsissä. Sivuutim^ korean mäen, jol­loin
Masa-virkahti:
. "Saapa nähdä koska se. wkrypoika
tucdion tMpf*T*ffa'^rak^taia/'
Pian "PaiiliJiurauttikin «kotinsa verä-jälk,
jossa hinkailinmie "ilellenille hy-viul
yötä> ja niin-alkoi ^maU^amme vii-
- oneinen >vaäe.
^ Siinä. jo^^^dänAurkussa itsekseni a-jattelin,
että.saapa nähdärmilk k^
PauU meidät tästä hj^llyväsia.kyyii^
tipauttaa.. omassa tummanpunainen
uudenuutukainen auto porh^i sivuit-semmc
'-Kukas tuossa huristi?" kysäisin.
"Turpeisen. Kalle näkyi .olevan", tie­si
Pauli.
"Joo, ne näkyivät kanssa olevan siel­lä
haalilla ja oli siellä Sauna ja Jussi­kin",
kiiruhti Ida selittämään.
Kratsin kitsistä loisti kirkkaat valot,
olivat tietysti juuri ehtineet kotia. Oli­vathan
he Finnish-haalilla dleet meillä
penkkitovereina. .Lauralla olikin siellä
niin paljon tuttavia ettei hän ehtinyt
näytehnää seuraamaan kuin nimeksi,
josta häntä Lempin kanssa nauneskel-len
kiusoittelimmekin.
Vidä vaan auto vyöryi edelleen, Kyll
lä se varmaan jo postipaksilta palaa, a-jatteKn
harmitellen. Lohduttelin kui­tenkin
itseäni niillä vilttitossuilla jotka
olin varannut matkaani^siinä pelossa,
että jos joutuu vielä loppumatkan kä­velemään.
Mutta annapas olla,.:Pauli
käänsikin oriinsa nokan meille käsin,
Olin hurraahuudon päästää, sillä sdiän
on ennenkuulumatonta, että joku kyy­ditsee
perille asti. Emme olleet aellai-seen
tottuneet. Kaikeksi onmAsi tie
olikin ensiluokkaisessa kunnossa, aivan
k u i n . a s p p a ^ ^ ^
' talMÄ»^ jolK^
* kaism itseiii ja^ *
"Siellä mieidähna^ ^^cs^
tä h y v ä , ! ^ ^ ^,
'i^y^^^ auki teine asti»^^
metYeU ajurimme, '
Ida jäi kötiiisä pihalla pois
ja hyvää yötä^toivotellen ju
rNyt vasta tasainen tie aukemkin^
ajuri kummasteli. Kun kahden
me Masan kanssa peräpenkille, t
sin hänen korvaansa:
"Tästä matkasta olisi muka\^-^•
pätkä Liekkiin, eikö?"
"Koetappa vaan ruveta lu
saat vielä k ^ k i kuukaudet
Johon naureskellen vastasin:
"Eihän se haittaa, syöpihän sitä
ka-siirapilla päällystettyä
paa;, kun saa vaan nimensä
teen", ja siihen se asia jäi.
Olimmekin jo ehtineet kotipihalt
siinä kysrtimaksun suoritettuamme^
tiiimme jäätikön peittämälle timat'
johon vielä pysähdyin mietteissaiii
selemaan poistuvaa autoa. Puna
valon häipyessä tien mutkan taa'
.kahti Masa: . |
"kyliä oli halpa ja kohtelias,
kotia asti. Otetaan vielä toistekiii'^
li kyytimieheksi", ja samaa midS-minäkin.
bng Lakelta
Tämä meidän kylä, kahtapuolin pl
kää järveä, on lähellä Sudburya'
sen väestö on melkein kokonaan SUOB»
laista. Viisitoista yuott^ sitten, kuni
kin tänne tulimme, oli täällä vain!
fcufarmareita, -vaan nyt kun on
• hyvät tiet, kaupunkilaiset ovat
lotteja järvenrannoilta ja rakent-huviloita.
Liikenne oh käynyt yhä
. kaammaksi ja nyt näyttää silta
^ se paljon kaivattu iähkökin pian
koska pylväitä on vedetty tien
sille ja ihmiset Akavat langoitta! 1
L.jaan. Kuuntelin tässä kerran
puheita ja voi mitä kaikkea
neitä menie naisille luvattiinkaan
. Kun ;nyt.vaan riittäisi ikää, etti;
. ksaäii Jiäkemään, Nyt tässä saa?
järkeilemäan, mihin sen.aikaosa
Jk^tää kun iiimä^sähkökoQeilla.
työt tehtdään.
.^'^.iääliä ei <rfe vielä käynyt sitä
syyniä^ mutta jos niin käy-että
tyhjäksi meMC^, niin sittenhaa
puhtaana ilman työtä. \
JkaifckiTnu«4uvattu toteutuu, niin -
tan-vanhaan-mafian, että kyöäse
tctta «ttä A'merika ja myi
or. "xiaisten taivas ja miesten bd
— En sentään rtiedä uskaltaisiko
kään, sillä ne rakkaat sukulaiset ««t
hettäneet niitä pyyntikirjeitä il-r^
enemmän kuin oikeastaan voitäyÄ
Mutta se sähkö. Jos eivät
kovin paljon entisestään vm^
niin. laitaapa saada toisenkin
suunsa.avata ennenkuin tulee e<fe*
kösilitysiauta, muista esineistä
mattakaan.
KOIos
teflle Montrealin toverit lahjasta
sain. Sen rintaani tahdon paina»!
x-olla-kiinnittäa. Eläköön sanUrt
ka hciAensä antoivat edestä
kalleimman. Kukkikoon rtax^^-
reilanne -kasteltu on. t)aks^
joka kärsimyksen maljan poh)aj»
nut on. Koittakoon päivä,
murusko jo sarastaa, ^uojelk^öj^
ikuinen valo, ettei yö enää y
SIVU6 ^ ^ LAUANTAINA, MAALISKUUN 27 PÄIVÄNÄ, im