Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, March 27, 1948

              ystetty.
»että "siinä,
a on hyvät
»sakin yhtyi -I
ftin:
Lvetan edesäonl
ympäri."
fuki teiHe astiV
' M i a pob kj
tdlen juoksi
tie aukenikiif
Kun kahden
)eräpenkille,
at:.
olisi mukava^
)?"
ruveta ti
uukaudet
vastasin:
, syöpihän siti i
estettyä kj
nimensä sano
isia jäi.
tineet kotipihjJii
suoritettuamme^l
äittämälle tupalij
yin imietteissani!
1 autoa. _Pu
»n mutkan taa
ja kohtelias,
I vielä toistekii^
ia samaa midti^
^lä, kahtapuolin pl]
ihellä Sudbuiyi
iin kokonaan SQOB»|
jott4 sitten, kuu i
, oli täällä vain |
i nyt kun m
diaiset ovat
silta ja rakenue
oh käynyt yha'
: näyttää sfltif^
sähkökin pian ti]||
i vedetty tien»
avat langoittaaj
issä kerran
ä kaikkea
luvattiinkaani
äisi ikää, cttiTiq
Syt :tässäsaai
n sen-aikansa:
säfakökooeOlaJ
ä käynyt sitä I
liin käy-että B
iiin sittenhafl 5^
Iman työtä. Mj
toteutuu, niJDö?
an, että kyöäsM
ja myöskitt^
ja miesten bclfl
dä uskaltaisiko!
at sukulaiset ««^
yntikirjeitä iln^
astaan voi-läytiij
Jos eivät o«Wf
sestään. ouutt
i a toisenkin '
ikuin tulee edöj
ista esineistä i
ifos
overit lahjasta i>
tahdon pain»*
iläköon sio^l
vat edestä
kikoon rta^'^
on. EläkSöo»^
maljan pol^^
on päivä,
ta. Suojdko«.1
yö enää yW"-*'
rottton baton-twirHngdi drum majorette-koidun oppUcuta (tarkoittaa koulua eli koululuokkaa, jossa opetetaan loisto-kim
heiluttavia soittokuntienxsimarssijoitaj omituisissa puvuissaan marssitiellä. Terveysviikon kuluessa näniä tytöt esiin-hät
useissa tilaisuuksissa ja osallistuivat rugby-peleihin.
ITON TSHEHOV: sissä
(ön hämyyn kiedottu huvilaseutu.
Hän kirkontornissa kello löi kerran.
itehneet asianajajat Kozjavkin ja
jev, kumpikin hyvällä tuulella ja hiu-
- horjahdellen tulevat metsästä ja
aoavat huviloille päin.
No, Luojan kiitos, tulimme peril-
. — virlUcaa Kozjavkin, pysähtyen
agähtämään. r — >£eidän tilassamme-jalkapatikansa
viisi virstaa py­itä^—^
on todellinen urotyö. Uuvuin
ti! Ja.aivan kuin-kiusalla,^!^ai-.
»takaan ajuria-. . . . -
Petja,^ veliseni ..>cn jaksa! Jollen
nynuutin kuUittua~<^ ytioteessa,
luultavastiku<den . . ' .
yuoteess» !. J 4 .Leikkiä lasket,*ve-
|ni! Ensin. syömme . .illalUsemme,
ime punahehtoista jä sitten vasta
teeseen. Me Veran koissa emme an-
Isinun nukkua.. A hyvä on, veliae-olla
naimisissa. Sinä, kuoUut sielu,
Jsitä käsitä! Tulen nyt kotiin väsy-vaivoista
rasittuneena . . . ra-stara
vaimo kohtaa mmut, teellä juot-
, tuokaa antaa ja p ^ k i o k s i työstä-rakkaudestani,
katsahtaa nainuun
imilla sUmäsillään niin hellästi ja hy-
Jevästi, että unohdan, veliseni, väsy-rksen,
murtovarkaudet, oikeussalin
(syytekirjelmät . , : Erinonjaistal
^o . • .jalkani ovat nähtävästi
p t i . . . Tuskin pystyn liikkumaan . . .
N'p vot, nyt olemmekin" kotona,
''stävykset saapuvat huvilan luo ja
Jtyväi sen iiärimniäisen ikkunan
Mainio huvila, — virkkaa Koz-rkin.
— Huomenna .:jiäct kauniita
psemia. lkkunoissa,ci näy. valoa. Siis
otshka on jo incnnyt vuoteeseen, ei
[•Halunnut odottaa. Makaa ja var­akin
murehdi, että cn ole vielä
mennessä saapunut . . . (tyrkkää
»nia ikkunaan, joka avautuu. Ah, mi-rohkea,
käy vuoteeseen, eikä sulje
Punoita (riisuu vaippansa ja hcit-
^ k ä salkkunsa ikkunasta si­sään).
Kuinka kuuma! Annahan kun vi­ritämme
serenaadin ja nauratamme
häntä (laulaa): "Kuuhut öistä taivon-kantta
ui . . .Hiljaa, hiljaa henkii tuu­lonen
. . .hiljaa värähdellen henkii tuu­lonen"
. . . Laula, Aljosha! Verotshka,
laulamme sinulle Schubertin serenaa­din?
(laulaa: ''Laulunii kiitää rukouk-si
. . neen" . , . (ääni katkeaa yskän­kohtaukseen.)
Hyi! Verotshka, sanopas
Aksinjalkj että avaa nieille portin!
(tauko)'Verotshka! 'ÄMi, laiskottele, nou­se,
armaani I (nousee • kIVclle ja katsoo
ikkunaan) .Vera-kulta, mamotshkai.seni.
enkeliseni, aarteeni, verraton vaimoni,
nouse ja sanö^ Aksin jalle, että^vaa inftil-le
portin!-Ethän sinä nuku! Mamotshka.
Jumalavita, kuinka nääntyneitä ja uu­puneita
alemme, emme lainkaan jaksa
, leikitellä. Mehän, näes, tulimme jalkai­sin
asemalta! Kuuletko sinä, vai et?
Ah, hitto soikoon! (yrittää kiivetä ik­kunalle
ja luiskahtaa alas). Ehkä vie­rasta
el miellytä tämä pilailu. Sinä, Vera
olet yhä samanlainen koulutyttö., aina
vain haluat kujeilla . . .
— Entäpä, jos Vera Stepanovna nuk­kuu!
virkkaa La jev.
— Eikä nuku! Hän todennäköisesti
haluaa, että me nostaisimme melun ja
hälyttäisimme kaikki naapurit hereille.
Alan jo vähitellen hermostua, Vera! Ah,
piru vieköön! Auta minua, Aljosha, k i i -
peän sisälle! Tyttöhupakko olet, kou­lutyttö
etkä -muuta mitään! . . . Noita
minua!
Lajcv puhisten nostaa Kozjavkinia.
Kozjavkin kiipeää ikkunasU sisään ja
katoaa pimeään huoneeseen.
— Verotshka! — kuulee hetkisen ku­luttua
Lajcv. — Missä olet? Piriuu . . .
Hyi, mihin lienen käteni tahrinut! Hyil
Kuuluu kahinaa, siipien pieksäntää
ja kanan epätoivojsta huutoa.
— Voi saakeli! — kuulee Lajcv. —
Vera, mistä meille on kanoja tullut?
Piru vieköön, niitä on täällä tuhotto­masti!
Kalkkunakukko, paholainen . . .
Nokkii, .katala!
P^kvmasta pyrähtää äänekkäästi len­toon
kaksi kanaa, jotka täyttä kurk­kua
kaakattaen juoksevat pitkin pihaa.
— Aljosha, emme osuneet oikeaan
paikkaan . . . — virkkaa Kozjavkin
itkevällä äänellä. — Täällä mitä lienee
kanoja . . . Minä, nähtävästi, ereh­dyin
. . . Painukaa hiiteen, senkin paka­nat!
Kaikkialle lentelevät hyväkkäät!
— No tule pois nopeasti! Ymmärrät­kö?
Minä kuolen janoon!
— Heti paikalla . . . Elsin vain viit­tani
ja salkkuni . . .
— Raapaise tuli!
— Tikut ovat viitan taskussa . . .
Tulinkin tänne kiivennedksil ^Kaikki
huvilat ovat samannäköisiä, itse piru­kaan
ei niitä pimeässä uroita. 'Oijoi,
kalkkuna nipisti poskesta! -Katalal . . .
— Tule ulos nopeasti tahi muuten
luulevat meidän kanoja varastavan.
Heti paikalla . . . Viittaa-en löydä
mitenkään. Täällä on paljon kaiken­laisia
rääyjä, joiden seasta et viittaa
millään -eroita.-Heitäpäs minidle tikku-ja!
— Minulla ei ole tikkuja.
— Tilanne ei siedä kehumista. Kuin­kas
nyt selvitään? Viitatta ja salkutta
ei mitenkään käy lähteminen. Ne on
löydettävä.
— En ymmärrä, kuinka ihminen ei
tunne omaa huvilaansa, — tuskittelee
La jev. — Juoppolalli! En olisi lähtenyt­kään
kanssasi, jos olisin tiennyt tällais­ta
sattuvan. Nyt olisin kotona ja nuk­kuisin
kaikessa rauhassa ja nyt on
tässä kiduttava! . . . .Olen kauhean
väsyn}^!, janottaa . . päätä huimaa]
— Heti paikalla, heti paikalla . . .
et sinä kuole . . .
Kirkuva, suuri kukko lentää Lajevin
pään yli. Lajcv huokaa syvään, heilut­taa
toivottomana kättflän ja istuutuu k i ­velle.
Häntä v a i i ^ polttava jano, sil­miä
unettaa, pää painuu alas . . . K u '
luu viisi minuuttia, sitten kymmenen,
sitten kaksikymmentä, Kozjavkin 3Hhä
touhuaa kanojen kanssa.
— Pjotr, joko sinä k<Ata?
— Heti paikalla. Löysin jo salkun,
mutta hukkasin uudelleen.
La jev painaa päänsä käsien varaan ja
Suomen KansallisleaUen
7S»viiotias
Maaliskuun^ 2-3 pnä vietti- Suomen
ensimmäinen teatteri. Kansallisteatteri»
75-vttOtisjuhIiaan. 2 pnä aamulla kävi
Kansallisteatterin johitokunta j a näyt­telijät
-ensimmäisten johtajien Kaarlo
ja Emilie Bergbomin haudalla, joille
lasketuin seppeleet. Päivällä k l o l l al­koi
onnittdujen vastaanotto. Onnitteli-ji(^
itten joukossa oli mm. presidentinrou-va
. \ l l i Paasikivi, joka on kuulunut ai­koinaan
teatterin henkilökuntaan, mi­nisteri
Kilpi sekä. monen monet yhdis^
tykset, laitokset ja yksityiset henkilöt.
Illalla oli juhlanäytäntö, Aleksis Kiven
"Nummisuutarit".. Tasavallan presi­dentti
puolisoineen kunnioitti juhlaa 1HS«
näoloUaan.
Maaliskuun 3 pnä oli Molieren näy­telmä
''Ihmisvihaajat" ja sen jälkeen
juhlatanssiaiset. Molemmat näytelmät
saavuttivat suuren ntjenestyksen.
Teatterin juhlien yhteydessä annet­tiin
Suomen en^mmäisen teatterineu­voksen
arvonimi Kansallisteatterin toi­mitusjohtajalle
Teuvo Purolle sekä Pro-
Finlandia-mitali kuudelle teatterin
näyttelijälle.
sulkee silmänsä. Kanojen huuto voi­mistuu.
Tyhjän huvilan asukkaat len­televät
ikkunasta, ja hänestä tuntuu,
että ne huuhkainten lailla kiertelevät
pimeydessä hänen päänsä ympärillä.
Niiden huuto vihloo korvia ja karmii
luita ja ytimiä.
l'Senkin elukkal . . . ajattelee hän.
— Kutsui vieraisille ,lupasi kestitä vii­nillä
ja viilillä, mutta pakotti kävele­mään
asemalta ja kunntelemaan kano*
jen kaakatusta . . . "
Kiihtyessään Lajev vetää leukansa
kauluksen sisään, painaa päänsä salk­kuaan
vasten ja alkaa vähitellen rau­hoittua.
Väsymys vaatii osansa ja hän
alkaa torkahdella.
— Löysin salkuni —• kuulee hän Koz-
• javkinin riemuhuudon. — Löydän heti
viitankin, ja sitten mennään!
Torkkuessaan Lajev kuulee koiran
haukuntaa. Ensin haukkuu yksi koira,
sitten toinen, k<dmas . . . ja äänek*
kaaseen kaakottamiseen sekoituva hau­kunta
muistuttaa villiä musiikkia. Joku
lähestyy Lajevia ja kyselee jotakin. Sit­ten
hän kuulee jonkun Eiipeavän ikku­nalle
kiduttavan ja huutavan . . . Pti*
naesiliinainen nainen seisoo hänen edes­sään
lyhty kädessä ja kyselee j<rtakin.
— Teillä ei ole oikeutta niin sanoa I
— kuulee hän Kozjavkin äänen. — Oien
vaknt^inyt asianajaja, lakitieteen kan-didaatU
Kozjavkin. Kas tässä teille
käyntikorttinii
— Mitä minä kortillanne teen! —
sanoo joku käheällä bassolla. — Ttr
ajoitte kaikki kanani hajalleen, tallasit'
te munat. Katsokaa, minkä olette teh­nyt!
Tänään tahi huomenna piti kalk­kunan
poikasten kuoriutua ja te talla­sitte
munat. Mitäpä herraseni, tekisin
kortillanne?
— Te ette uskalla minua pidättää!
Sit^ en saUi!
'Janottaa". . . — ajatteli Lajev tun­tiessaan
jonkun laskeutuvan päänsä y li
ikkunasta. 0
— Minä olen — Kozjavkin! Taallk
on minun huvilani, kaikki minut täälli^
tuntevat!
—Me eonnc tunne ketään Kozvki-nial
— Mitä sinä minulle loruikt? Kutsu- ^
kaa kylänvanhini Hän tuntee minut!
Xlkää kiihtykö, poliisi saapuu heti
paikalla . . . Tunnemme kaikki täkäläi­set
huvilaomistajat, — teitä emme olo
kuuna päivänä nähneet.
— Jo Viidettä vuotta asun huvilassa­ni
Gnylyje-Vy«>elkassal
— .\haal Onko tämä olevinaan Vy-sclka?
Tämä on Hflovo. Onylyjc-Vy-selka
on cnkeammalla, tulitikkutdbtaan
mmi
\ 1
•y. sm
'h
4 V
I
0
•f
iJUJiUSTTAINA, MAAIJUSKIJUN 27 PÄIVÄNÄ, 1948 srvuT