1952-05-17-04 |
Previous | 4 of 12 | Next |
|
small (250x250 max)
medium (500x500 max)
Large
Extra Large
large ( > 500x500)
Full Resolution
|
This page
All
|
Jatkoa
Aika kidiii ja Raimokin oli ollut t^s-
^ jo ihuutaman päivän kehomansa
jälkeen. Eräänä p a i i ^ tiäi kirje Tukholmasta.
Siinä kehöitettiin noutamaan
Viisumi iennen vuoden loppua, koska se
oli vain siifa^ s a ^ k ä voimassa.
Soitettuaan illalla Sylville, sai hän
kuulla tämän saaneen samanlaisen kirjeen.
He Idättivät ottaa sen menomatkalla
Tukholmassa, ettei tarvitse eri
matkaa tehdä sen takia. Pari kuukautta
oli vielä aikaa matkalle lähtöön.
I^imo kävi työssä syyskuun loppuun
saakka. Sitten hän otti lopputilin sähköliikkeestä,
jossa oli ollut tössä ja saa-tuauaj[
i vielä hyvän työtodistuksen, eng-
I ^ n i i i telellä pyytämänsä ja hyvästit
työtovereilleen sanottuaan, hän olikin
sitten valmis karistamaan kotimaan tomut
jaloistaan, ties kuinka pitkäksi
ajaksi.
Sylvi oH pari kertaa tällä välin käynyt
Helsingissä ja heillä oli ollut hyvin
hauskaa yhdessä ollessaan. Raimo oli
käynyt Riihimäellä eräänä sunnuntaina.
Mitä useammin he toisiaan tapasivat,
sen paremmin he .tunsivatt yiihty-,
vänsa toistensa seurassa jä samalla oppivat
, tuntemaan toistensa luonteita ja
harrastuksia.
Tämän läheisempää suhdetta ei siitä
kuitenkaan riäytt^ftyt kehittyvän, vaikka
Piajtmon äiti jo ajatteli itsekseen parin
heistä pian tulevan. Ehkä Sylvi ja
Raimo olisrvat asian paremminkin tajunneet
tavallisissa oloissa, mutta edes-
^oleva matka sitoi heidän ajatuksiaan
johon tässä yhteydessä ei ole tiloja
puttaa, mainittakoon vain rakennuksen
sunnittelijah ja piirustusten
tekijän arkkiteKti Onni Tarjanteen
nimi. Valmistuttuaan uusi suomen-kieliseh
teatterin pyhäkkö oli senaikaisissa
o l o i ^ suorastaan upea,
j a tässä koossaan j a muodossaan
teatteri onkin voinut palvella puoli
vuosisataa pääkaupungin j a myös
maaseudun teatteriyleisön tarpeita
vain osaparannusten kohentaessa
sen kuntoa. Näistä t e a t t e r i n y s t ä vä
muistaa vuosien varrelta erikoisest
i pyörönäyttämön tarjoamat uudisr
tukset ja salongin kauniin kattomaalauksen
30-luvulta. Kansallis-paikka,
jossa teatteriyleisö viihtyy.
Vasta nykyisen rakermuksen poh-^
joispäätyyn suunniteltu uusi pie-noisnäyttämö
on huomattavampi
lisä puolivuosisataiseen rakennukseen.
Suurin osa nykyisen Kansallisen
toiminta-ajasta on kulunut saman
johtajan ohjauksessa. Bergbomin
jälkeen johtajina toimineet Jalmari
Hahl (1905—07), Adolf Lindfors
(1907—1914) j a Jalmari Lahdensuo
(1914—17) eivät e n n ä t t ^ e e t j ä t t ää
n u t ä ä n käänteentekeviä mei4ckejä
teatterin taiteelliseen toimintaan.
A l u k s i apulaisjohtajana toiminut
Eino Kalima astui teatterin pääjohtajaksi
j u u r i itsenäisyyden kynnyksellä,
j a hänen p i t k ä n ä johtajakautenaan,
joka p ä ä t t y i 1950, Kansallisteatteri
kuten tunettua vakiinnutti
asemansa nykyaikaisen kirjoittavan
j a esittävän teatterin kehitystä
seuraavana taidelaitoksena. Todettakoon,
e t t ä Kansallisteatteri on tänä
viisikymmenvuotiskautenaan aina
löytänyt yleisönsä, kuten löysi
myös idyllinen Arkadia. Kansallisteatteria
on usein arvosteltu, sen
ohjelmistossa ja saa\aituksissa on
ollut arvostelun sijaa, sen akateemisuus
j a osin vanhoillisuus on aina
ajoittain h e r ä t t ä n y t nuoren k r i t
i i k i n . Mutta siitä riippumatta ensi
keväänä 80-vuottaan juhliva kansallinen
päänäyttämömme, jonka
harmaa graniittinen rakennus sen
edustalla kohoavine Kiven patsaineen
o n kaikille tuttu, on yleisön
rakastama teatteri.
Kirj. Ä. Kinen
liiani ja yhteinen matka työnsi tuon
laatuiset ajatukset taka-alalle, jos sellaisia
ajatuksia nyt heidän päissään liikkuikin.
Hyvin he kuitenkin toistensa
seurassa viihtyivät, eikä heillä vielä ainakaan
ollut minkäänlaista kahinaa ja
erimielisyyttä ilmennyt.
• • . • » * « .
jLokakuisena, harmaana^ tihkusateisena
aamuna oli '-Vellamo" lähdössä taas
tavanmukaiselle vuorolleen Eteläsatamassa,
päämääränään Tukholma. Lai-tusilla
oli tungosta Tullikamarui edessä.
Siinä saattajat vielä viimeisen kerran
puristivat saatettaviensa käsiä ja ojensi-ivat
kukkia kotimaasta lähteville. Sumuinen
oli päivä, mutta usvaa näkyi
rayöskm olevan monien paikallaolijain
silmissä, muuttuakseen pian — varsinkin
naisten silmissä — vuolaaksi kyy-nelvuoksi.
Siinä öji Raimokin lähtevien joukossa.
OU lokakuun 8 päivä ja; pitkä matka
kohti tuntematonta määränpäätä alkaisi
pian. Saattöväkenä oli äiti^^rkki,
Viola ja Reino, sekä joukko muitakin
tuttavia ja työtovereita, >Koko joukko
matkalaukkuja oli Tullihuoneen seinän
vieressä. Kiirettä ei vielä ollut, sillä
laivan lähtöön oli vielä runsaasti aikaa
ja jokainen jäljelläoleva hetki oli
käytettävä omaisten ja tuttavien seurassa,
sillä eihän sitä tiennyt, milloin taas
seuraavan, kerran nähtäisiin toisiaan.
Keskustellessaan siinä saattajiensa
kanssa katseli Raimo levottomasti ympärilleen,
sillä Sylviä ei ollut näkynyt
vielä ihmisjoukossa ja tästä huolestuneena
hän viimein kysyi Violalta:
"Oletko nähnyt Sylviä tässä tungok-
• sessa?" . ' • ' -
"En ole, mutta kyllä hän varmasti tulee,
sillä hän soitti illalla minulle. Luultavasti
juna on hieman myöhässä."
"No, toivotaan nyt, ettei hän myöhästyisi.
Olisihan se ikävää, ellei hän
ehtisikään tähän laivaan."
Hetken kuluttua ajoi muuan auto aivan
seurueen lähelle ja Sylvi hyppäsi
siitä maahan iloisena ja eleganttina mat-kapuvussaan.
Raimo riensi heti Sylvia
tervehtimään ja tuskin ehti muuta sanoakaan,
kun joutui autosta työntäyty-neen
miehen kanssa silmätysten. Se oli
Sylvin isä, joka tutkivasti sUmäili Raimoa.
Hän oli tullut saattamaan tytärtään
rantaan saakka. Sylvin esitettyä
miehet toisilleen, sanoi vanhempi heistä:
"Jaha, tekö sitten olette herra Hy-väri?"
Hän katsoi pitkään ja tiukasti Raimoa
silmiin samalla kun hänen kädenpuristuksensa
oli miehekkään luja. Hän
jatkoi:
"Sylvi on paljon puhunut teistä ja
pelkkää hyvää. Omasta mielestänikin
voinen luottaa teihin, sillä harvoin olen
joutunut katumaan saamaani enjivaiku-telmaa
jostain ihmisestä. Toivon, että
pidätte seuraa tyttärelleni Montrealiin
saakka, koska kerran yhteistuumin olette
matkannekin samaan aikaan Järjestäneet.
Montrealissa on hänen tätinsä
N^astassa ja sitten voitte päästä 'paimenen'
virasta, jonka näin annan suoritet-ta\
»aksenne."
"Yritän parhaani mukaan toimittaa
uskomanne tehtävän, ettekä varmaankaan
tule katumaan luottamustanne",
\*astasi Raimo hjTnyillen Sylvin isälle.
Esiteltiin siinä kaikki toisetkin saattajat,
joista useimmat olivatkin tuttuja
keskenään. .Ainoastaan Sylvin isä oli
vieras.^ Hän sanoi Raimon äidille:
"Jsiin, sinne ne poikaset lentävät
suureen maailmaan heti kun siipensä
kantavat. On toisaalta hyväkin, että
saavat kokeilla siipiensä kantavuutta,
vaikka mfeidän tanna^e jää^^^
ikävä ja haikeus räläcaimpienmie lähdettyä,
mutta eilei heitä onnesta siellä,
niin jpääseehän sieltä tsdcaisin kotiin."
Sitten olikin jq kiiruhdettava laivaan
ja hyvästely alkoi. Raimo syleili vielä
äitiään ja luvattuaan olla kunnolla ja
kirjoittaa usein, hän viimein pääsi toisetkin
hyvästeltyään tiiUiin Sylvin käns-
•sa..; - . y .,: •
Haikeus tuli- väkisiiJdn molempien
lähtijäin mieliin katseltuaai? ensin tulliin
menoaan, yiela saattajiaan, Raimo itkevää
äitiään ja ^ i v i m u r h ^ l i s e n näköistä
isäänsä ja toisia, samoin kyjme-'
leet silmissä olevia tuttujaan. Onnentoivotusten
saattelemina he sitten menivät
sisään tulli: ja väluUttatarkastuk-seen
ja sitten jo läbtotouhussa oley^an
J^Veliamoon^^ 3 ^
mofsian,, pifeipa iöm^^
däii häämatkanpa, vaJähti rouva H^y^-
rin mielessä hänen katsoessaan k u i n^
Sylvi ja Räiinio noiish^t portJUta pit-kiii'
lärvaan S y l v i k i n Vielä kyjoielee^
silmissään. ' ';. '/^
iLaiyan irtouduttua laiturista^^ o^^
tiin väliaita vpqis^ saattajien edestä ja
nämä ryntäsivät heti laiturin reunalle
nähdäkseen vielä viimeiseen kerran mahdollisimman
läheltä saatettavansa. K y l lä
siinä huiske kävi satamääräisen saat^
tojoukon vilkuttaessa nenäliinoin j a hatuin
ja jos vaikka millä laivassa olijain
vilkuttaessa takaisin.
Sylvi ja Raimoa nousivat yläkannelle
ja pian he sieltä korkealta näkiyätkin
saattajansa ja nämä heidät. Larva kuitenkin
jo loittoni rahinasta ja pian oli
ihmisjoukko enää musta, epämääräisen
näköinen yhtenäinen ryhmä vilkkuvine
valkoisille nenäliinoineen, kadoten lopulta
kokonaan sumuun. Sinne jäi Helsinki
ja kotimaa sumuun, ties kuinka
pitkäksi aikaa. Suomenlahdella sumu
kuitenkin hälveni vähitellen ja aurinkokin
pilkisti ja valotti vähän eron ikävän
painamaa mieltä.
'Koneiden tasaisesti jyskyttäessä
"Vellamo" kynti tuttua reittiäan tasaista
vauhtia. Saatuaan hyttinsä selville
Sylvi ja Raimo palasivat kannelle silmäilemään
vielä kerran oikealla loittonevaa
Suomen rantaa. Hetken siinä
kaiteeseenPnojailtuaan he lähtivät kannelle
käyelemään Sylvin huoatessa:
"Sinne se Suomi nyt jäi. Koskahan
sitten palaanmie, vai pzdaammeko^ koskaan
. . . " •
"Sen aika näyttäköön niin sinulle
kuin minullekin.. Älkäämme nyt kuitenkaan
ajatelko paluuta, kun juuri
olemme lähdössä. Toivokaamme vain
hyvää onnea toisillemme sifllä vieraalla
maalla, ^illä sitä siellä tarvitsemme. Ar-
\'aan meillä siellä olevan vastuksia jos
jonkinlaisia ja minulle vielä kielitaidon
puute tärkein. Mutta ei huolehdita nyt
näistä, vaan menkäämme lounaalle, sillä
syötyään ihmmen on paljon optimistisempi."
"Sinäpä sen sanoit, mitä tässä vielä
turhista murehtimaan. Surraan sitten
vasta, kun siihen ilmenee sy>tä ja olkaamme
nyt iloisia ainakin matkalla,
kun näin muka\-asti voidaan matkus-taakin."
I lU laiv^alla kuluikin oikein rattoisasti
ja pian olisi nukkumaaanmenon
aika. Raimo ei kuitenkaan vielä halunnut
erota Sylvistä, ^•aan pj^^si tätä vielä
olemaan hetkisen mukanaan kannella.
"Täällä on kyllä jo vähän viileää,
mutta nojaa vam minuun, kiedon takkini
sinunkin hartiofllesi, niin olemme
kuin saman katon alla.'
. iKan: paimo-^^^
. kiusausta,-vaän^pamoi Sylvin riataaEsa
vastOT j a suuteli hänen^^^l^
liaan. - -Sylvin vastattua hänen suudd
maansa ^ i e ^ e n vielä kätensä RaimoQ
kaulaUe, «^imo suuteli vielä uudes.
taan — kiihkeämmin.
"Rakastan sinua, Sylvi! 01en*ra.
kastelit i o ensi matkastamme lähtien!
En olisi t ä t ä Ä l ä s i n u U e sanonut, niuu
ta en ä ^ e n kyennyt enää hUlits^mäaa
its«Uu. E ole minulle vihainen^'»
'K)i, enhän minä ole, sillä minäkin
rakastaö sihuä-^aimö! Olen odottanut
j a säläa töiVöriut Jo pitkän aikaa, että
huomaisit .sen,^t^ olevan niin
kiUno sitä tUmustäöiaäh. Mutta nä-köjään
=-sitterikmTiskal«^
nyt:'niin önnellinfen."
. ; "Kunipj^ jo Suo^
-«essa, niin olisimme siellä menneet kih-löihui
omaistemme läsnäollessa. ^I^2tta
enhän Ä r ^ r f e f e k y s ^ ^ josko tu.
letkaan vaimokseni!"
'%y\l2Ly )kaimo,/^sillä sehän on ^ut
salainen haaveeni joi parin kuukauden
äjan'^ Nastasi silittäen käd^lään
Raimon ikihäioitä."
; ' ^ i n ^ f l i Ä k a ^ orinei^poilia:''^
-huiidahö' Sainio syiralien ja siiiiÄiQ
i^^lviä mini^ että tämäii oli vihdoin vai-rkea-
aadais^^
\''•*^E*äasm;%^
:sitt«*ri Ön'näitius^ jos minut tukahdu-
-tatp':.'f--'^-;" •
^Suo .äöteeksi, Yp^^^
etteh
«Näin he löyisivät rakkautensa keskel.
lä syksyistö Itämerta. Tarkkaavainen
huömiöits(ija, jos olisi sattunut kannel-
I5i käveleniääih, olisi nähnyt rakastavaiset
toisiinsa pijdnauturieinä istuvan ja
haaveillen puhuvan toisilleen^ Mitä ia
mistä, se jääköön heidän salaisuudek-
Sten. •
Viimein kuitenkin > lepertely nä}1ti
loppuvan ja alkoi kuulua jätjellisiäkin
sanoja.
^^Emmehän me voi naimisiinmenoa
ajatella vielä pitkään aikaan, sillä kukapa
tietää, minkälaista eläminen tulee
olemaan uudessa maassamme", kuului
Raimo sanovan.
"Niin, emme, mutta toivokaamme onnen
seuraavan myötämme, koska matkamme
alkoikin näin onnellisesti", vastasi
Sylvi toiverikkaasti.
"Tukholmassa ostamme ainakin jo
kihlasormukset ja lähetämme sähkösanoman
kotiin. Siellä ainakin yllättyvät
täydellisesti, eikö totta? .^iti on
tätä varmasti jo pitkän aikaa odottanutkin
ja tietysti nyt ihmettelee, että miksi
emme julkaisseet kihlaustamme jo kotona."
"Varmasti hämmästyvät. Voi, mitähän
isä siitä sanookaan! Hän nä}^!
jo ensinäkemältä pitävän sinusta, enkä
luule hänellä olevan mitään vastaan
kihlaustamme. Vaikka tietysti hänkin
olisi toivonut >sen tapahtuneen Suomessa.
Ja ei M n nyt ainakaan sille enää
mitään voi." _
" E i nun. Onneksi minulle jäi Suomen
rahaakin vielä ja saamme vaihtaa
sen Ruotsin kruunuiksi. Ostin Suomessa
'mustia dollareita' niin paljon
kuin sain, ettei perillä heti pulaan joudu.
Pankistahan saa vain viisikjm-mentä
dollaria."
"On minuUakm, sillä isä sai hommatuksi
niitä lisää, joten minullakin on
hyvin alkuun pääsemiseksi."
'"Salassahan ne täytyy viedä, mutta
eiväthän nuo tarkastajat näytä siirto-^
laisia kovin tarkasti tutkivan. Toivotaan
nyt parasta. Mutta kello on jo mj^
paljon, että ineidän on mentä\^ leppämaankin
ehtiäksemme edes muutaman
tunnin nukkuakin, kun kerran on h.vti'^'
kin sitä varten. Huomenna on t^^
uusi päivä ja saan sen kokonaan viettää
sinun kanssasi, kulta."
"Uusi ihana päivä ja toivotaan mi-
I^iMlallia. iQukoktton 1B52
Object Description
| Rating | |
| Title | Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, May 17, 1952 |
| Language | fi |
| Subject | Finnish Canadians -- Ontario -- Sudbury -- Newspapers |
| Publisher | Vapaus Pub. Co |
| Date | 1952-05-17 |
| Type | application/pdf |
| Format | text |
| Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
| Identifier | Liekki520517 |
Description
| Title | 1952-05-17-04 |
| OCR text | Jatkoa Aika kidiii ja Raimokin oli ollut t^s- ^ jo ihuutaman päivän kehomansa jälkeen. Eräänä p a i i ^ tiäi kirje Tukholmasta. Siinä kehöitettiin noutamaan Viisumi iennen vuoden loppua, koska se oli vain siifa^ s a ^ k ä voimassa. Soitettuaan illalla Sylville, sai hän kuulla tämän saaneen samanlaisen kirjeen. He Idättivät ottaa sen menomatkalla Tukholmassa, ettei tarvitse eri matkaa tehdä sen takia. Pari kuukautta oli vielä aikaa matkalle lähtöön. I^imo kävi työssä syyskuun loppuun saakka. Sitten hän otti lopputilin sähköliikkeestä, jossa oli ollut tössä ja saa-tuauaj[ i vielä hyvän työtodistuksen, eng- I ^ n i i i telellä pyytämänsä ja hyvästit työtovereilleen sanottuaan, hän olikin sitten valmis karistamaan kotimaan tomut jaloistaan, ties kuinka pitkäksi ajaksi. Sylvi oH pari kertaa tällä välin käynyt Helsingissä ja heillä oli ollut hyvin hauskaa yhdessä ollessaan. Raimo oli käynyt Riihimäellä eräänä sunnuntaina. Mitä useammin he toisiaan tapasivat, sen paremmin he .tunsivatt yiihty-, vänsa toistensa seurassa jä samalla oppivat , tuntemaan toistensa luonteita ja harrastuksia. Tämän läheisempää suhdetta ei siitä kuitenkaan riäytt^ftyt kehittyvän, vaikka Piajtmon äiti jo ajatteli itsekseen parin heistä pian tulevan. Ehkä Sylvi ja Raimo olisrvat asian paremminkin tajunneet tavallisissa oloissa, mutta edes- ^oleva matka sitoi heidän ajatuksiaan johon tässä yhteydessä ei ole tiloja puttaa, mainittakoon vain rakennuksen sunnittelijah ja piirustusten tekijän arkkiteKti Onni Tarjanteen nimi. Valmistuttuaan uusi suomen-kieliseh teatterin pyhäkkö oli senaikaisissa o l o i ^ suorastaan upea, j a tässä koossaan j a muodossaan teatteri onkin voinut palvella puoli vuosisataa pääkaupungin j a myös maaseudun teatteriyleisön tarpeita vain osaparannusten kohentaessa sen kuntoa. Näistä t e a t t e r i n y s t ä vä muistaa vuosien varrelta erikoisest i pyörönäyttämön tarjoamat uudisr tukset ja salongin kauniin kattomaalauksen 30-luvulta. Kansallis-paikka, jossa teatteriyleisö viihtyy. Vasta nykyisen rakermuksen poh-^ joispäätyyn suunniteltu uusi pie-noisnäyttämö on huomattavampi lisä puolivuosisataiseen rakennukseen. Suurin osa nykyisen Kansallisen toiminta-ajasta on kulunut saman johtajan ohjauksessa. Bergbomin jälkeen johtajina toimineet Jalmari Hahl (1905—07), Adolf Lindfors (1907—1914) j a Jalmari Lahdensuo (1914—17) eivät e n n ä t t ^ e e t j ä t t ää n u t ä ä n käänteentekeviä mei4ckejä teatterin taiteelliseen toimintaan. A l u k s i apulaisjohtajana toiminut Eino Kalima astui teatterin pääjohtajaksi j u u r i itsenäisyyden kynnyksellä, j a hänen p i t k ä n ä johtajakautenaan, joka p ä ä t t y i 1950, Kansallisteatteri kuten tunettua vakiinnutti asemansa nykyaikaisen kirjoittavan j a esittävän teatterin kehitystä seuraavana taidelaitoksena. Todettakoon, e t t ä Kansallisteatteri on tänä viisikymmenvuotiskautenaan aina löytänyt yleisönsä, kuten löysi myös idyllinen Arkadia. Kansallisteatteria on usein arvosteltu, sen ohjelmistossa ja saa\aituksissa on ollut arvostelun sijaa, sen akateemisuus j a osin vanhoillisuus on aina ajoittain h e r ä t t ä n y t nuoren k r i t i i k i n . Mutta siitä riippumatta ensi keväänä 80-vuottaan juhliva kansallinen päänäyttämömme, jonka harmaa graniittinen rakennus sen edustalla kohoavine Kiven patsaineen o n kaikille tuttu, on yleisön rakastama teatteri. Kirj. Ä. Kinen liiani ja yhteinen matka työnsi tuon laatuiset ajatukset taka-alalle, jos sellaisia ajatuksia nyt heidän päissään liikkuikin. Hyvin he kuitenkin toistensa seurassa viihtyivät, eikä heillä vielä ainakaan ollut minkäänlaista kahinaa ja erimielisyyttä ilmennyt. • • . • » * « . jLokakuisena, harmaana^ tihkusateisena aamuna oli '-Vellamo" lähdössä taas tavanmukaiselle vuorolleen Eteläsatamassa, päämääränään Tukholma. Lai-tusilla oli tungosta Tullikamarui edessä. Siinä saattajat vielä viimeisen kerran puristivat saatettaviensa käsiä ja ojensi-ivat kukkia kotimaasta lähteville. Sumuinen oli päivä, mutta usvaa näkyi rayöskm olevan monien paikallaolijain silmissä, muuttuakseen pian — varsinkin naisten silmissä — vuolaaksi kyy-nelvuoksi. Siinä öji Raimokin lähtevien joukossa. OU lokakuun 8 päivä ja; pitkä matka kohti tuntematonta määränpäätä alkaisi pian. Saattöväkenä oli äiti^^rkki, Viola ja Reino, sekä joukko muitakin tuttavia ja työtovereita, >Koko joukko matkalaukkuja oli Tullihuoneen seinän vieressä. Kiirettä ei vielä ollut, sillä laivan lähtöön oli vielä runsaasti aikaa ja jokainen jäljelläoleva hetki oli käytettävä omaisten ja tuttavien seurassa, sillä eihän sitä tiennyt, milloin taas seuraavan, kerran nähtäisiin toisiaan. Keskustellessaan siinä saattajiensa kanssa katseli Raimo levottomasti ympärilleen, sillä Sylviä ei ollut näkynyt vielä ihmisjoukossa ja tästä huolestuneena hän viimein kysyi Violalta: "Oletko nähnyt Sylviä tässä tungok- • sessa?" . ' • ' - "En ole, mutta kyllä hän varmasti tulee, sillä hän soitti illalla minulle. Luultavasti juna on hieman myöhässä." "No, toivotaan nyt, ettei hän myöhästyisi. Olisihan se ikävää, ellei hän ehtisikään tähän laivaan." Hetken kuluttua ajoi muuan auto aivan seurueen lähelle ja Sylvi hyppäsi siitä maahan iloisena ja eleganttina mat-kapuvussaan. Raimo riensi heti Sylvia tervehtimään ja tuskin ehti muuta sanoakaan, kun joutui autosta työntäyty-neen miehen kanssa silmätysten. Se oli Sylvin isä, joka tutkivasti sUmäili Raimoa. Hän oli tullut saattamaan tytärtään rantaan saakka. Sylvin esitettyä miehet toisilleen, sanoi vanhempi heistä: "Jaha, tekö sitten olette herra Hy-väri?" Hän katsoi pitkään ja tiukasti Raimoa silmiin samalla kun hänen kädenpuristuksensa oli miehekkään luja. Hän jatkoi: "Sylvi on paljon puhunut teistä ja pelkkää hyvää. Omasta mielestänikin voinen luottaa teihin, sillä harvoin olen joutunut katumaan saamaani enjivaiku-telmaa jostain ihmisestä. Toivon, että pidätte seuraa tyttärelleni Montrealiin saakka, koska kerran yhteistuumin olette matkannekin samaan aikaan Järjestäneet. Montrealissa on hänen tätinsä N^astassa ja sitten voitte päästä 'paimenen' virasta, jonka näin annan suoritet-ta\ »aksenne." "Yritän parhaani mukaan toimittaa uskomanne tehtävän, ettekä varmaankaan tule katumaan luottamustanne", \*astasi Raimo hjTnyillen Sylvin isälle. Esiteltiin siinä kaikki toisetkin saattajat, joista useimmat olivatkin tuttuja keskenään. .Ainoastaan Sylvin isä oli vieras.^ Hän sanoi Raimon äidille: "Jsiin, sinne ne poikaset lentävät suureen maailmaan heti kun siipensä kantavat. On toisaalta hyväkin, että saavat kokeilla siipiensä kantavuutta, vaikka mfeidän tanna^e jää^^^ ikävä ja haikeus räläcaimpienmie lähdettyä, mutta eilei heitä onnesta siellä, niin jpääseehän sieltä tsdcaisin kotiin." Sitten olikin jq kiiruhdettava laivaan ja hyvästely alkoi. Raimo syleili vielä äitiään ja luvattuaan olla kunnolla ja kirjoittaa usein, hän viimein pääsi toisetkin hyvästeltyään tiiUiin Sylvin käns- •sa..; - . y .,: • Haikeus tuli- väkisiiJdn molempien lähtijäin mieliin katseltuaai? ensin tulliin menoaan, yiela saattajiaan, Raimo itkevää äitiään ja ^ i v i m u r h ^ l i s e n näköistä isäänsä ja toisia, samoin kyjme-' leet silmissä olevia tuttujaan. Onnentoivotusten saattelemina he sitten menivät sisään tulli: ja väluUttatarkastuk-seen ja sitten jo läbtotouhussa oley^an J^Veliamoon^^ 3 ^ mofsian,, pifeipa iöm^^ däii häämatkanpa, vaJähti rouva H^y^- rin mielessä hänen katsoessaan k u i n^ Sylvi ja Räiinio noiish^t portJUta pit-kiii' lärvaan S y l v i k i n Vielä kyjoielee^ silmissään. ' ';. '/^ iLaiyan irtouduttua laiturista^^ o^^ tiin väliaita vpqis^ saattajien edestä ja nämä ryntäsivät heti laiturin reunalle nähdäkseen vielä viimeiseen kerran mahdollisimman läheltä saatettavansa. K y l lä siinä huiske kävi satamääräisen saat^ tojoukon vilkuttaessa nenäliinoin j a hatuin ja jos vaikka millä laivassa olijain vilkuttaessa takaisin. Sylvi ja Raimoa nousivat yläkannelle ja pian he sieltä korkealta näkiyätkin saattajansa ja nämä heidät. Larva kuitenkin jo loittoni rahinasta ja pian oli ihmisjoukko enää musta, epämääräisen näköinen yhtenäinen ryhmä vilkkuvine valkoisille nenäliinoineen, kadoten lopulta kokonaan sumuun. Sinne jäi Helsinki ja kotimaa sumuun, ties kuinka pitkäksi aikaa. Suomenlahdella sumu kuitenkin hälveni vähitellen ja aurinkokin pilkisti ja valotti vähän eron ikävän painamaa mieltä. 'Koneiden tasaisesti jyskyttäessä "Vellamo" kynti tuttua reittiäan tasaista vauhtia. Saatuaan hyttinsä selville Sylvi ja Raimo palasivat kannelle silmäilemään vielä kerran oikealla loittonevaa Suomen rantaa. Hetken siinä kaiteeseenPnojailtuaan he lähtivät kannelle käyelemään Sylvin huoatessa: "Sinne se Suomi nyt jäi. Koskahan sitten palaanmie, vai pzdaammeko^ koskaan . . . " • "Sen aika näyttäköön niin sinulle kuin minullekin.. Älkäämme nyt kuitenkaan ajatelko paluuta, kun juuri olemme lähdössä. Toivokaamme vain hyvää onnea toisillemme sifllä vieraalla maalla, ^illä sitä siellä tarvitsemme. Ar- \'aan meillä siellä olevan vastuksia jos jonkinlaisia ja minulle vielä kielitaidon puute tärkein. Mutta ei huolehdita nyt näistä, vaan menkäämme lounaalle, sillä syötyään ihmmen on paljon optimistisempi." "Sinäpä sen sanoit, mitä tässä vielä turhista murehtimaan. Surraan sitten vasta, kun siihen ilmenee sy>tä ja olkaamme nyt iloisia ainakin matkalla, kun näin muka\-asti voidaan matkus-taakin." I lU laiv^alla kuluikin oikein rattoisasti ja pian olisi nukkumaaanmenon aika. Raimo ei kuitenkaan vielä halunnut erota Sylvistä, ^•aan pj^^si tätä vielä olemaan hetkisen mukanaan kannella. "Täällä on kyllä jo vähän viileää, mutta nojaa vam minuun, kiedon takkini sinunkin hartiofllesi, niin olemme kuin saman katon alla.' . iKan: paimo-^^^ . kiusausta,-vaän^pamoi Sylvin riataaEsa vastOT j a suuteli hänen^^^l^ liaan. - -Sylvin vastattua hänen suudd maansa ^ i e ^ e n vielä kätensä RaimoQ kaulaUe, «^imo suuteli vielä uudes. taan — kiihkeämmin. "Rakastan sinua, Sylvi! 01en*ra. kastelit i o ensi matkastamme lähtien! En olisi t ä t ä Ä l ä s i n u U e sanonut, niuu ta en ä ^ e n kyennyt enää hUlits^mäaa its«Uu. E ole minulle vihainen^'» 'K)i, enhän minä ole, sillä minäkin rakastaö sihuä-^aimö! Olen odottanut j a säläa töiVöriut Jo pitkän aikaa, että huomaisit .sen,^t^ olevan niin kiUno sitä tUmustäöiaäh. Mutta nä-köjään =-sitterikmTiskal«^ nyt:'niin önnellinfen." . ; "Kunipj^ jo Suo^ -«essa, niin olisimme siellä menneet kih-löihui omaistemme läsnäollessa. ^I^2tta enhän Ä r ^ r f e f e k y s ^ ^ josko tu. letkaan vaimokseni!" '%y\l2Ly )kaimo,/^sillä sehän on ^ut salainen haaveeni joi parin kuukauden äjan'^ Nastasi silittäen käd^lään Raimon ikihäioitä." ; ' ^ i n ^ f l i Ä k a ^ orinei^poilia:''^ -huiidahö' Sainio syiralien ja siiiiÄiQ i^^lviä mini^ että tämäii oli vihdoin vai-rkea- aadais^^ \''•*^E*äasm;%^ :sitt«*ri Ön'näitius^ jos minut tukahdu- -tatp':.'f--'^-;" • ^Suo .äöteeksi, Yp^^^ etteh «Näin he löyisivät rakkautensa keskel. lä syksyistö Itämerta. Tarkkaavainen huömiöits(ija, jos olisi sattunut kannel- I5i käveleniääih, olisi nähnyt rakastavaiset toisiinsa pijdnauturieinä istuvan ja haaveillen puhuvan toisilleen^ Mitä ia mistä, se jääköön heidän salaisuudek- Sten. • Viimein kuitenkin > lepertely nä}1ti loppuvan ja alkoi kuulua jätjellisiäkin sanoja. ^^Emmehän me voi naimisiinmenoa ajatella vielä pitkään aikaan, sillä kukapa tietää, minkälaista eläminen tulee olemaan uudessa maassamme", kuului Raimo sanovan. "Niin, emme, mutta toivokaamme onnen seuraavan myötämme, koska matkamme alkoikin näin onnellisesti", vastasi Sylvi toiverikkaasti. "Tukholmassa ostamme ainakin jo kihlasormukset ja lähetämme sähkösanoman kotiin. Siellä ainakin yllättyvät täydellisesti, eikö totta? .^iti on tätä varmasti jo pitkän aikaa odottanutkin ja tietysti nyt ihmettelee, että miksi emme julkaisseet kihlaustamme jo kotona." "Varmasti hämmästyvät. Voi, mitähän isä siitä sanookaan! Hän nä}^! jo ensinäkemältä pitävän sinusta, enkä luule hänellä olevan mitään vastaan kihlaustamme. Vaikka tietysti hänkin olisi toivonut >sen tapahtuneen Suomessa. Ja ei M n nyt ainakaan sille enää mitään voi." _ " E i nun. Onneksi minulle jäi Suomen rahaakin vielä ja saamme vaihtaa sen Ruotsin kruunuiksi. Ostin Suomessa 'mustia dollareita' niin paljon kuin sain, ettei perillä heti pulaan joudu. Pankistahan saa vain viisikjm-mentä dollaria." "On minuUakm, sillä isä sai hommatuksi niitä lisää, joten minullakin on hyvin alkuun pääsemiseksi." '"Salassahan ne täytyy viedä, mutta eiväthän nuo tarkastajat näytä siirto-^ laisia kovin tarkasti tutkivan. Toivotaan nyt parasta. Mutta kello on jo mj^ paljon, että ineidän on mentä\^ leppämaankin ehtiäksemme edes muutaman tunnin nukkuakin, kun kerran on h.vti'^' kin sitä varten. Huomenna on t^^ uusi päivä ja saan sen kokonaan viettää sinun kanssasi, kulta." "Uusi ihana päivä ja toivotaan mi- I^iMlallia. iQukoktton 1B52 |
Tags
Comments
Post a Comment for 1952-05-17-04
