Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, November 26, 1955

              .s ^
MIKÄ LAPSELLE
Kirj. SOHVI
|XKOHAX mitään perää siinä luu­lossa,
että vanhemmat lapselleen ni­meä
valitessaan toivovat tämän tulevan
edes osapuilleen nimensä kaltaiseksi.
(Kuvitelkaapa vaikka suurta tukevaa
naista, jonka nimi on Kielo tai Lilja.
Ja tuskin miehistä luontoa nostattavat
nimet Sulo tai iKaino, jotka voivat
•olla naistenkin nimiä. Joku on joskus
sanonut, että kaikki sellaiset nimet, jois­sa
esiintyy edes yksi ärrä, oyat miehekT
Ikään kauniita. Makua on monenlaista.
"'Ei nimi miestä pahenna, jos ei mies ni­meään''.
Minunhan oikeastaan piti kertoa kah­desta
henkilöstä, jotka eivät ollenkaan
vastanneet nimeään.
Ensimmäisen nimi oli Hilja Tyyne,
eikä suurempaa kiusaa voida koulutytöl-
' 3e asettaa, kuin istua monta vuotta täl^
•laisen elohopean vieressä. Hän oli ni­mittäin
parini. E i sellaista temppua ol­lut,
jota ei hän jättänyt käyttämättä
(kiusatakseen opettajia sekä luokkato­vereitaan.
Laulunopettajan hän sai hys­terian
partaalle sanomalla ettei pidä
laulamisesta yhtään. Opettajat koettivat
Ikasvattaa häntä hyvällä ja pahalla, mui­tta
hän vain hymj^ili leveästi sanomalla,
ettei voi itselleen imitään. Tuskinpa po­jatkaan
olisivat olleet kekseliäämpiä.
Joskus hän kertoi siirtäneensä kelloja
pan tuntia eteenpäin, että hänen aikui­nen
sisarensa lähtisi työhön niiden mu-
'kaan. Siitä opettaja häntä torui, kun
iliän koko luokan kuullen toivoi sisaren-i^
a kuolemaa saadakseen tämän hienot
vaatteet.
Opettajalla oli itsellään useita lap­sia
ja siksi 'hän välillä katseli luokkan­sa
touhuja ja osaamisia läpi käsien. Eräs
aprillipila on jäänyt erikoisesti mielee­ni.
Aprilli, eli huhtikuun ensimmäinen
g>äivä oli jännittävä koulussa. Oli aivan
lavallista, ettei silloin taululla ollut yh­tään
liidun palaa, vain päältä liiduttu-ja
sokerinpaloja. Jfi kylläpäs oli haus-ikaa.
jos opettaja otti tällaisen käteen­sä
alkaen piirtää taululle. Mutta tänä
aprillina, josta aijon kertoa, päätettiin
ikeksiä jotakin parempaa. Hilja Tyyne
oli tietysti koko jutun johdossa. Hän
oli silloin järjestäjänä ja kun hänen teh­täviinsä
kuului ikkunoiden avaaminen
ja sulkeminen välitunnilla niin se sopi
hyvin. Hän otti pätkän mustaa rulla-lankaa,
kastoi sen liimaan ja asetti sen
(kulmasta kulmaan suureen ikkunaruu­tuun.
Kyllä se näytti niin luonnollisen
(halkinaiselta että sitä ihmettä käytiin
joukolla ihailemassa. >Mutta kun hän
halusi tehdä työnsä perusteellisesti niin
(hän kävi useaan otteeseen kastelemassa
tkasvonsa märäksi hangaten samalla ko­vasti,
että oli punainen ja itkeneen nä-
(köinen. Ja kun sitten opettaja tuli niin
ihan jollotti keuhkojensa koko voimalla.
Tietysti opettaja säikähti, että mitä on
tapahtunut, ja kuultuaan ikkunan men-
(neen rikki, käveli luokan perälle lohdut­taen,
ettei \-ahingolle mitään mahda.
Tuskin hän oli päässyt ikkunan luo, kun
naitava "Aprillia" kaikui monesta kur­otusta.
Mieleeni on jäänyt hänen hiu-
Dkan kuivalta vaikuttava naurahduksen­sa
*heh, heh'', johon hiin monasti tur­vautui.
Opettaja ihaili ikkunan luon-a^
ollisuutta. ^ikä edes torunut Hiljaa.
Monta kolttosta sitä tapahtui, mut­ta
arka vierii ja lapset kasvavat. Tuli
csota, joka vasta monen tuskallisen A-UO-den
jälkeen päättyi. Siihen aikaan tuli­vat
ko\-asti muotiin luokkakokoukset ja
aneidänkin luokassamme oli asian jär­jestäjiä.
Kyllä siinä saivat juosta ja et­siä
kun moni oli muuttanut tyttönimen-sii
toiseksi, mutta sisua oli järjestäjillä.
Ja kun vielä huonona ruoka-aikana oli
(houkuttimena 'musta'* paisti, jonka
ta järjestettyä,
sille oli runsas.
niin osanotto päivälli-
•'Kestikartano"-ni'minen
ravintola oli juuri avattu Keskuskadulle.
Tämä ravintola oli sisustettu vanhaan
suomalaiseen tyyliin. Seinät olivat pak­suista
pyöreistä hirsistä, kattoa koristi
tähtitaivas ja valaisimet olivat niin al­haalla,
että juuri valaisivat pitkän pöy­dän,
muun huoneen jäädessä hämärään.
Kun sitten määräiltana astuin tähän
verhoilla eristettyyn hämäryyteen, hiu­kan
valoisammasta ravintolasalista, «iin
eteeni hyppäsi joku tanssittaen hetken
ympäri. Kukas muu kuin Hilja Tyyne,
joka oli pysynyt aivan samanlaisena
luonteeltaan, vaikka oli naimisissa. Hän
sanoi miehensä kysyvän onko hän sai­ras,
jos ei pidä tavallista hulinaa. Siinä
pii sitten illan mittaan mukava verestää
vanhoja muistoja. Siellä oli Aino, joka
söi aina mustetta, niin ettei kieli kos­kaan
päässyt vaalenemaan. Sille nauret­tiin
ja hän kertoij että j^ksi hänen lap­sistaan
on perinyt sen ''nälän" häneltä.
Ilta meni liiankin pian, kun oli niin
paljon muistoja ja uutta kerrottavaa.
Päätettiin tavata joka vuosi samaan ai­kaan.
Minun kohdaltani se päättyi tä­hän,
kun parin kuukauden kuluttua sei­lasin
tähän maahan.
Toinen tuttavani, joka ei yhtään vas-tanut
nimeään oli Rauha. Hän oli io
nuoren neidin iässä ja opetteli niin hie­noja
tapoja, että sai toiset joskus hymj^-,
lemään. Hän tuli niaalta kaupunkiin ja
sai joltakin tuttavalta osoitteemme. Sil­loin
oli myös huono aika ja kun ei hän
kannattanut pysymistä saman työnan­tajan
luona kovin kauan, oli hän usein
työttömänä ja nälissään. Hän tuli meille
usein ruoka-aikana, mutta söi niin nir-susti
ja hienosti, että harmitti, kun tie­dettiin
hänen olevan nälissään. Jälkeen­päin
hän kertoi, kun pääsi hiukan pa­rempaan
asemaan, että siksi hän niin
söi, ettei olisi huomattu kuinka nälkäi­nen
hän oli.
Hänellä oli hyvä onni saada työtä.
' Rohkea rokan syö. Itse hän kertoi kuin­ka
kerrankin oli johonkin matkustaja­kotiin
sisäkön paikka lehdessä. Siellä
oli pitkä jono, mutta hän käveli jonon
ohi ja sanoi vain menevänsä muille
asioille. Sisälle päästyään sanoi tulleensa
jo työhön. Kun emäntä koitti sanoa, et­tä
ulkopuolella on pitkä jono ja hän
haluaisi kuulustella toisiakin, ^anoi
'Ra\iha sen olevan turhaa ajanhukkaa,
sillä hän paikan kumminkin saa. Ja sai
myös. Samassa paikassa ollessaan siel­tä
katosi emännän ilo, suuri koira. Kun
se oli poissa pari vuorokautta, niin
emäntä ei enää jaksanut odottaa, vaan
lähetti Rauhan sitä etsimään. Rauha
kertoi heti ajatelleensa, että hulluhan
olen jos lähden suuren rakin perässä
hyppäämään.'Kyllä se itsekin kotia osaa*
jos on tullakseen. Hän vietti koko päi­vän
kaupoissa katsellen ja ravintoloissa
istuen. Illansuussa hän kertoi kovasti
koittaneensa keksiä uskottavaa juttua
kuinka on tuloksetta juossut koko päi­vän.
Mutta iloinen yllätys häntä odotti
saapuessaan perille, kun koira istui ala­oven
edessä odottaen pääsyä sisälle. Ja
niin hän meni koiran kanssa sisälle ker­toen
kuinka kauan oli saanut sitä ha­kea.
Palveluspaikassaan Rauha teki vain
sen työn mikä oli välttämätöntä ja par­haiten
näkyi. 'Eräässäkin paikassa oli
suuri hyllyllinen kupariastioita näky\'is-sä
ja niiden kiilto oli erikoisesti emän­nän
sydämellä. Mutta Rauha kertoi
kiillottavansa vain näkj^'än osan jät­täen
seinän puoleiset kiilloittamatta.
Eläväinen kun oli, niin halusi nähdä
maailmaa. Niinpä hän kori käsivarrel­laan
myi junissa makeisia. Mutta pian
tuli sekin työ ja kulkureitti liian tutuk­si
ja silloin hän olikin jo kypsä lähte­mään
merille. Kun hän oli laivakontto-rissa
messitytön paikkaan pyrkimässä,
kysyttiin osako^hän uida. Kun ei osan­nut,
niin eivät aikoneet ottaa häntä ol­lenkaan
huomioon. Mutta Rauha taas
selitti, että mitäs siitä uimataidosta on
paljon hyötyä jos haaksirikko tulee val­tamerellä.
E i sieltä uiden kukaan pe­lastu.
Tietysti hän sai paikan. Ja sinne
hän katosi maailmalle meidän näköpii­ristämme.
Onnen toivotus Liekillemme
Onpa jo kaunis ikä meidän kauno­kirjallisella
lehdellämme! Eikä Liekki
aivan haparoiden lähtenyt alkutaipa­leellekaan,
vaan otti heti tukevia aikuis­ten
askeleita, avasi o m omalle kansalle
ja käski rikastuttamaan palstojaan.
Kuluneen 20 vuoden aikana on siinä
ollut hiottiia ja hiomatonta ja ehkäpä
juuri siksi onkin monta ilonkyyneltä
vierähtänyt kömpelökätisen ja kouluja
käymättömän silmistä, kun hänenkin
ajatuksiaan on painettu Liekin pals­toille.
Siinähän ne sitten ovat kynäilijät
vähitellen kehittyneetkin ja päässeet
perhekunnan jäseniksi. Siten on tutus­tuttu
toinen toiseensa ja ikävöiden
opittu kaipaamaan poissaolevia.
Monet kirjeenvaihtajat ja avustajat
tietenkin muodostavat sen kokoomuk­sen,
mutta toimittaja on kuitenkin kai­ken
sydän, joka ohjaa punaisia lankoja.
Heitä onkin jo ehtinyt olla useampia
tämän kahdeiikymmenen vuoden aika­na.
Heistä riippuukin paljon, josko
lehtemme kestää tuulet ja tuiskut
el ole kaatunut eikä.edes väsähtänyt.
Siitä kiitos entisille ja nykyiselle toi­mittajalle.
Liekkiä seuraavat vanhat ja nuoret,
, miehet ja naisef suurella mielenkiinnol­la.
Tällaisia pikkupakinoita kirjoittaa
melkeinpä kuka vain, mutta erinomais­ta
on se. että Liekin avustajissa on jat­kokertomustenkin
kirjoittajia, joista
tömältä on vaatinut yhtä suuria pon­nistuksia.
Tähän melkein sopiikin se
vanha sanonta, että hän joka antoi vä­hästään,
antoi yhtä paljon kuin hän
joka antoi enemmän paljostaan.
Toivon lehdellemme Liekille vielä
pitkää ikää, lisääntjA^ää perhekuntaa ja
tomeria toimittajia.
Vancouverin naisten kerhon puolesta.
AUNE RINT.ANEN.
— Henkisesti köyhä on mies, joka ei
anna arvoa naisen työlle. •
Lennä Liekki
Kirj. MARJATTA
Lennä Liekki, lennä
kauas, kauas ennä.
Ystäville sana vie,
kerro aina raukanlie . . .
Valoasi meille luo,
lohdun^ana aina tuo.
Loista Liekki, loisia,
vertaas* ei oo toista.
Joka viikko kertoilet
kaikki hyvät uutiset.
Loistoasi annat ain,
valoasi kannat vain.
Olet meidän oma,
ystävä niin soma.
Hetket meillä yhteiset
kauitas muistot kaunoiset.
Ajatukset kertoilet
vieidän huolet huomiset.
Vuosikyminent' kaksi,
kanssamme jo asti,
neidon ikään ehtinyt,
kanssamme ain' rehkinyt.
Tuottoisemmat tidlut vain,
hyvät neuvos, apus ain.
Lahjat sulle suomme,
aina uutta tuotnme.
Tiedon jyvä jokainen
kirjoitettu hyvä sen.
Käymme leikkiin iloiten,
oman Liekin omaten.
Parhain onnittelu
20-vttotimlle
Parhainta onnea sinulle Liekki 20
vuotta täyttäe*säsi. Olet aina te^^•e-tullut
ja odotammekin siriua kuin hyväcä
ystävää. Muistan hyvin sen päivän,
kun me täällä. Sointulassa naisten ker­hon
kokouksessa 'nimestäsi keskustel,-
tiin. Kaikki lopuksi kannatimme ni-nleä
Liekki. Monet niistä, jotka olivat
silloin sinulle nimeä antamassa, on jo
siirtjTiyt tuonentuville, mutta sinä olet
kasvanut ja ympärilläsi on nyt suuri
lukija- ja ystäväpiiri.
Sinä Liekki olet nyt 20-vuotias. Se­hän
on parhain ikä meillä ihmisilläkin,
mutta siltikin me siinä iässä tan-itsem-me
toisiltamme paljon tukea.
Onnea ja menestystä edelleen, että
voit varttua miehuuden ikään! Var­maankaan
ei sinua tule mikään lannij-tamaan.
IDA G.
Parhain, onnittelumme 20-miotiaaUe
hyvälle ystävällemme
LIEKiELLE
M A T I L D A J A O S C AR
K E V O N I E M I
Lac du Bonnet, Manitoba
useat ansaitsivat erikoismaininnan. Jää­köön
se kuitenkin tekemättä, sillä eh-eräs
luokkafo\'eri sai suhteittensa kaut-' i ^ p ä pikkupokinakin kouluja käymät-
PARHAAT ONNITTELUMME
20-VUOTIAALLE LIEKILLE
MEÄDOW PORTÄGEN NAISTEN KERHO
C$J:N OSASTO ,
M E A D O W P O R T A GE M A N I T O BA
Sivu 16 Lauantaina, marraskuun 26 päivänä. 1955