Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, December 11, 1937

              Sivu 4 LAUANTAINA, JOLT^UKL^^N 11 PÄIVÄNÄ 1937
Rakkaus somtti mosisataisen taistelun
(Jatkoa)
•Lähdimme ajamaan: umpinaisilla
hevosten vetämillä vaunuilla. Sydä­meni
löi lialjetakseeri. ^Muistin Kai­san
varoitukset, että ei lähteä kenen­kään
tuntemattoman matkaan. Mut
ta hukkuva-tarttuu oljenkorteen ja
niin tein ininäkin suuressa, oudossa
kaupungissa.
Glin aivan kuin huumattuna. Saa­vuimme
ensimaiseen paikkaan, jossa
sanottiin, että en ollut tarpeeksi
viehättävä ja että hintani oli liian
kallis. Toisessa jiaikassa sanottiin
samoin. Kolmanteen paikkaan meni
Babeksi kutsuttu mies yksin, käskien
Johnin pitää hyvää huolta minusta.
Heti, kun -Babeksi nimitetty mies oli
si, kuka olin. Hän kysyi:
'^Oletteko tullut hiljattain Suo­mesta?"
"Aivan äsken", vastasin. "Luulen,
että laiva, jolla tulin, on vieläkin sa­tamassa."
"Onko teillä ketään tuttavia tässä
kaupungissa?"
"Ei tässä kaupungissa, mutta tällä
mantereella on veljeni. Hän on ollut
täällä jo kuusi vuojtta, eikä ole kir­joittanut
kuin yhden kirjeen. Siksi
lähdin häntä etsimään."
"Vai etsimään! Amerikka on suuri
maa. Vain sattuma voi kuljettaa vel­jenne
tiellenne."
"Sitä pelkään itsekin..."
"Tuntisitteko veljenne, jos sattui-"
l^ostikertbiniis itJipahtiimasta, josta on
sulkenut rakennuksen J oven peräs­sään,
sanoi John iniBähe:
'laakene tyttö ja juokse: niin no­peasti
kuin voit!" J
Minä lähdin juoksemaan. En tien­nyt
, mihin päin menin, inutta lujasti
juoksin. Vihdoin saavuin erääseen
puistoon hengästyneenä, puolipyör-lyneenä.
Ihmeekseni.kujulin. suomen­kielellä
kysyttävän:
"Mikä hätänä?"
Juoksin miehen luo. En jaksanut
sanoa muuta kuin "Auttakaa mi­nua!"
Olin hengästynyt ja menetin
tajuntani. En tiedä kuinka kauan
olin tajutonna ennenkuin heräsin.
Herätessäni makasin puiston pen­killä
ja mies, joka oli minua suomeksi
puhutellut, oli vierelläni. Hän ky­seli
yhtä ja toista ja vastasin hänen
kysymyksiinsä katkonaisesti, sillä
olin kovin järkyttynyt.
Samassa ajoivat vaunut, joilla mi­nua
oli kuljeteltu, puistoon. Minut
nähdessään astui vaunuista "paikan-välitysnainen"
ja huusi seuralaistani
tarkoittaen:
"Tuo mies tuossa on valkoinen or-jakauppias
ja tuo nainen oh sisareni!
Tahdon pelastaa hänet!;'
Nainen tilli luokseni. Pyysin seu­rassani
ollutta miestä, johon tur-vaannuin:
"Älkää antako minua!; Hän on it­se
valkoinen orjakauppias ja aikoi
myydä minut kähdellatuhannella dol­larilla.
Hän on suomalainen."
Nousi ankara meteli. Naisen seu­rassa
tulleet miehet aikoivat riistää
minut vaunuihin ja minä tein kovaa
vastarintaa minua puolustavan mie­hen
kanssa. Paikalle tuli useit^ polii­sejakin.
Huusin poliiseille englan­niksi:
'-'Ottakaa kiinni tuo nainen ja hä-.
nen mukanaan olevat miehet, he
mjryvät ihmisiä!"
Poliisi tarttui hevosten suitsiin.
Nainen lähti Juoksemaan pakoon.
Samassa kuului laukaus ja tuo ihmis­kauppias
lysähti maahan pää kuulan
lävistämänä. Poliisi vei Babeksi kut­sutun
miehen hevosineen ja vaunui-neen
ja sairasvaunut veivät ammu­tun
naisen ruumiin. -Me sannme Jää­dä
)>uiston penkille, mutta huomasin,
että poliisi vartioi meitä. En kui­tenkaan
uskonut, ^täfneidät tietäi­siin
poliisiasemalle
Minua^^suQJeleva mies oli sillävälin
tarkastanut käsilaukkuni ja siis tie-
, sitte hänet näkemään?"
"En tiedä, 'hän on voinut ^paljon
kasvaa ja muuttua kuuden vvuoden
aikana. iLmilen,^että «n löydä;häntä.
Miksi lähdinkään!"
"Dnko-mitään tuntometkkejä, j^s-ta
voisitte tuntea hänet?"
"On, hänen käsivarressaan on
kuin käden jälki. . Olimme lapsena
paimenessa ja kerran teimme tulen
liian lähelle heinälatoa. Valkea me­ni
maata pitkin latoa kohti ja vel­jeni
takin hiha rupesi palamaan. Se
paloi niin, että ihokin paloi. Minä
painoin nokisella kädelläni veljeni
palanutta käsivartta, josta liukesi
nahka. Minun käteni jälki jäi hä­nen
käsivarteensa iäksi, se on tun-tomerkkini.
Mies otti takin pois päältään, kääri
paitansa hihan ja sanoi:
"Oliko se merkki tällainen?" .
Hyppäsin hänen kaulaansa...
"Rakas Toivo! Löysin sinut kui­tenkin!"
En voi sanoin kuvata, mil­tä
minusta tuntui sillä hetkellä . . .
Toivo oli juuri Suomeen lähdössä
samalla laivalla, jolla minä olin tul­lut
Amerikkaan. Tähän loppui kui­tenkin
tällä kertaa puheemme, sillä
poliisi, joka oli pitänyt meitä silmällä,
tuli luoksemme-ja vei meidät poliisi­asemalle,
jossa saimme olla yön.
Seuraavana päivänä olimme oikeu­dessa
todistajina, kun käsitdtiiU
valkoisen orjakaupan johtajien jut­tua.
Ehnerikuin juttu selvisi, oli laiva
lähtenyt.
Viiv3rimme tuossa suuressa kau­pungissa
siksi kunnes seuraava laiva
tuli. Kumpikin lähdimme paluumat­kalle
Suomeen, kotiin, jossa äiti, isä
ja Kaisa odottivat tietoa Sälliltä ja
Toivolta, jolta isäkin olisi jo aikoja
sitten pyytänyt menettelynsä anteek­si.
Matka kului hs^vin, sillä olihan
"turva kelkassa" ja kadonnut oli
löydetty.
Saavuimme vihdoin kotipihaan.
Olin "äärettömän hieno", öillä olin
vaatettanut itseni ehta amerikka­laiseen
malliin. Toivo oli myöskin
hieino niies pienine huulipartoineen.
Kun saavuimme pihaan kievarikyy-dillä,
tuli isä \'astaanottamaan. Toi­vo
astui ensin älas kärrsdltä ja kysyi
leikillään:
"Onka isännällä tyhjiä huvfloita?" "
**Ei ole aivan nyt, mutta huomen­na
tulee tyhjäksi", vastasi isä-^ä-röiden.
"Herrasväki voi Jkai odottaa
Northtmberlandm JterUmtiaren demellätoista vuosisadalla mi^
tyttären .Udy :^EHzabethP€rcyn Ja .jen^kujm kesken ^käydyissä verisis-
Dattglasln Clvdesdalen markiisin
kihlaus iQpettimosisatqja^m^^ ^a«^e/«W5a. Runotltjat ovat ktr-verisen
taisjehin mainipttijen .sukujen Joittaneet lukemätlojnia ballaadeja
kesken. Ttihansia miehiäjkaatui vii' naista taisteluista.
huomiseen? Tulkaa vaan sisään",
kehoitti hän.
Minä istuin vielä kärryillä harso
kasvoillani. En malttanut enää näy­tellä,
vaan hyppäsin alas ja juoksin
isän kaulaan.
. "Terveisiä kylpylästä, isä! Ettekö
enää tunne minua? Minä olen.Salli
ja tässä on Toivo."
Isä ihan mylcistyi, hän ei saanut
sanaa suustaan. Suuret kyj^elkar-palot.
vierivät pitkin hänen poskiaan.
Viimein hän sanoi:
"Rakkaat l a p s e t ."
"Isä, antakaa anteeksi, pieni pilam­me",
sanoi Toivo.
"En halua kuulla,.-^^5inä,-poi-kani
pyydät nutään -anteeksi. :;Minä
haluan sen tehdä. Aimatkp,-poikani,
anteeksi minulle - kaiken sen, mitä
kerran tein vihapäissäni?" virkkoi
isä kjrynelten valuessa alas hänen
poskiaan.
Toivo painoi isän liurttuiset kasvot
rintaansa vasten.
"Isä hyvä, kaikki on annettu an­teeksi,
alamme elää uutta elämää.
Mutta missä äiti, on?"
"Äiti on ollut vuoteen omana siitä
saakka kun sai SällUtai kiijeen. Hän
on ollut ihan toivoton elämästään."
Salli oli ääneti seurannut miesten
puhetta.
"Kyllä äiti paranee aivan heti kun
me tulimme iotiin", sanoi hän iloi»
sesti. "Saatte nä^dä,iiiirihkn^p^^
ranee. Isä^^menee ensin javihn^
äidille, että nyt tulee pysyviä;vieraita
ja me seuraaihme sitten "
Isä tuli hakemaan rmeitä sisälle.
Menin äidin vuoteen «ereen^ja^pu­ristin
äidin lujasti rintaani vasten:
"Äiti, ,nyt on Sallisi kotona ja
Toivo myös."
Äiti-raukka oli laihtunut kovin.
Hän havahtui kuin unesta ja sanoi:
"Onko tämä unta?"
Toivo tuli ja otti äidin molemmat
kädet omiinsa.
"Äiti rakas, tämä ei ole unta. Olem­me
kotona ja hoidamme äidin ter­veeksi,
emmekä enää koskaan jätä
äitiä. Salli lähti minua etsimään ja
hän löysikin minut."
Juoksin • Kaisan ihökille. Ilomme
oli suuri, tavatessamme taas toisem­me.
Yhdessä 'Kaisan kanssa tulin
kotiin ja kerroin isälle Kaisan avus­ta
minua kohtaan ja pyysin hänen
maksamaan Kaisalle sata markkaa,
jonka- hänen antamistan rahoista olin
kuluttanut. Selitin, että tulomatkalla
käytin Toivon rahoja.
"Saanko sanoa Toivoa nyt rak­kaaksi?"
kysyin isältä.
"Jos kerran rakkautenne on mo­lemminpuolista,
niin annan teille siu­naukseni"
sanoi isä liikutettuna. "On­ni
teitä seuratkoon hautaan asti."
Kaisalle isä sanoi:
"Kaisa saa tästälähtien olla mei­dän
perheemme jäsen. Saat meiltä
kamarin asuttavaksesi ja pöytä on
aina katettu sinuakin varten."
- Kaisa kiitti tarjouksesta, mutta
hyväksyi vain htioneen, sillä hän voi
itse pitää muastaan huolen.
Nain - loppiii seikkailtmi, vaikka
olin V ä h ä l ä joutua vaaraan, missä
..olisi murskaantunut sielu ja ruumis.
^Toivosta: tuli Kuusiniemen isäntä ja
minusta -emäntä.
(LOPPU)
SUURBRITANN^N kansäUiset
paiovafiingot kasvavat miosi vuodelta.