Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, June 15, 1946

              1946 iitiintnniinnuuii nmni LAUANTAINA, KES.\KUUN 15 PXrv\\NÄ
iuniiMnwnicmiiimimiiimmi»Bmnmmmom»Bimatti»iiM
iBnmaamnmaua <u>)nnmiimiwnamnnam«>niminro
Ha mpasll^äkän
Kirj. EETU
;;en piittaamattoman jtanssin jäl-pääsimme
%Tlidoin istumaan
posket punasta hehkuen j a rinta
l^iinä kiitollisuutta. Siinä istuessa
alkoi korviini kuulua kuiskeita, että
Setähän nuo ovat j a jmstähän ne
ovat tufleet.
' 'Tuo mies näyttää su<wnalaiselta",
-Jä se on varmastikin suomalai­nen,
olen sen kompuran nähnyt jos-x-
akin pohjoisen kaupungissa, mutta
en muista missä", suhisi toinen.
"Mutta h>-vin osaa tanssia", tuumi
" yksi. • • ,/
'Kyllä hänellä on hyvät jalat. J a
hjTä on tuo nainenkin tanssimaan.
Siitä se onkin nyt kysymys kuka
hän on. Ei ainakaan suomalainen.
Luulen että hän on ameriikkalaine.n,
lukanväristäkin päättäen. Eikös kai=
kiila ameriikkalaisilia" naisilla ole kas-laianruskea
tukka?'*
Pukkasin tyttöystävääni kylkeen
jaesitin että lähdettäisiin pois, johon
hän suostuikin mieiJhy%'äJlä. Kaik­kien
katseet taas kohdistuivat mei­hin,
kun lähdinuhe ovea -kahden, ja
joku taas huomautti; '
"Tuo mieshän ontuu."
'•No niin tekeekin", kuului mo­nesta
suusta.
Kadulle päästyä vedimme ^kumpi­kin
raikasta ilmaa keuhkoihimme ja
iähdimrne kortteeria-kohden. Mutta
ilta oli niin houkutteleva, että vielä
poikkesimme kahvilaan. Siellä oli­kin
minulle tuttu nuori, pari pohjoi­sesta
ja he kumpikin olivat kuin säi­kähdyksissä
meidät nähtyään. Mies
kuitenkin tuli ja kätteli minua. Esi­tin
tyttöys*äväni j a huomautin, että
hän on toiskielinen, joten puhe kään-t\-
i englanninkielelle. Eleiltä meni
ilta mitä hauskimmin ja nuori pari
saattoi meidät hotellin eteen asti.
Yläkertaan päästyä menimme huo­neisiimme,
jotka, olivat vastakkain
käytävän kahtapuolta. Vähensim­me
vaatetta. Mutta kun ei nukutta­nut,
niin aloimme keskustella. Ääni
«i tahtonut oikein kuulua, kun oli
ka^i seinää välissä, joten aivan
kuin yhteisestä sopimuksesta tulim­me
kumpikin huoneemme ovelle ja
atten kävi keskustelu hyvin. Ja se
keskustelu muuttui h y v in mielenkiin­toiseksi.
:Minä selitin, minkälaisessa
pulassa olin \-iime keväänä sianpor-iaitten
kanssa./kun niitä kuoli harva
se päivä ja olisivat kuolleet kaikki
ellei ihmiset olisi neuvoneet.
"Sianporsaita", .jamaili tyttö.
"Kerro alustalähtien."
'•^*o, se alkoi siten,-että kämpälle
tuotiin kolmekymmentä sianporsas-
^a- Ne olivat nim kauniita, niin
^koisia, puhtaita ja terveen näköi-
^ että niiden olisi luullut elävän
^osikausia. :xiutta yhtenä aamuna,
^jn vein niille ruokaa, makasi, niistä
^''151 kylmänä lattialla. Ensiksi en
|«sionul omia sihniäni, vaan menin
W koetin. Kylmiä olivat. Minulta
pääsi heikko huudahdus, enkä tien-mitä
tehdä. Kissat luulivat että
^;suin heitä ja t u l i v a r ympärilleni,
y^ni ja tapoin ne k a i k k i kolmetoista,
joika olivat jääneet henkiin pakka-alta,"
• •
^Ystävältäni pääsi kirkaisu j a o l i
lattialle, multa cnnätm saada
kiinni ja pian häii siitä toi­pui,
joten jatkoin kertomustani.
" N i i n , minulla oli bäiä. Juoksin
kämpälle, hain työnjohtajan käsiini
j a hengästyneenä sanoin hänelle;
' V i i s i sikaa on kuollut!' — 'No ne
eivät, halunneet elää\ sanoi hän rau­hallisesti.
— *Mitä minä n>n tefen?'
kysyin. — ' E i sinun tar\ntse tehdä
- mi*äätr*; oJr-x^afstäus. ' • " ' ' "
Ajattelin, että sioissa täytyy olla
jokin tauti. Jos en saa apua, niin
ne kuolevat kaikki. Menin kämp­pään
j a kirjoitin hädis.^ini jo Liekin
toimittajallekin, että eikö hän tie­täisi
jotakin neuvoa. En luottanut
laiskuuteeni, sillä monen-kallis henki
oli kysymyksessä. Huomasin siinä,
että eräs träppäxi oli menossa met-,
sään; Juoksin hänen peräänsä ja
kysyin, että tietääkö hän mitään
sioista. ' E n ole elämäsäni ollut si­kojen
kanssa missään tekemisissä,
kun ei niitä ole tärppeihinkään men­nyt',
sanoi mies ja meni menojaan.
K y s y i n vielä joltakin, ioka sattui
eteeni, mutta hän oli yhtä tietämä­tön.
/Nyt ei auta mikään! vorhkailin ja
juoksin takaisin sikalaan. Kauhuk­seni
huomasin, että siellä jo kuudes
kamppaili kuoleman kanssa. Jätin
sikalan j a päätin tosissani etsiä apua.
Tapasin vanh.an miehen, joka hal-koi
pui''a kokkikämpän edessä. K y -
. syin, eikö hän tulisi katsomaan siko­jani,
kun niitä kuolee niin palion.
Mies ei käsittänyt mitan puhuin, sillä
hän o l i ummikko ranskalainen. H a in
tulkin ia niin asia selveni. .Aiiä ar­veli
jotakin tietävänsä ia lähti mi­nun
kanssani sikalaan, tulkki muka-namme.
Heti hän ot*i sen kuole­maisillaan
olevan sian käsiinsä ia
katsoi sen suuhun, mutisten jotakin
ja jättäen sian rauhaansa. Sitten
hän puhui tulkille ja luikki mi-nuik:
-S^llä on mustia hampaita, ne
pitää saada kiireesti' pois, kaikilta
sioilta, muuten psha perii.-
O.ipa h>-\*ä eitä apua löytyi. Juok­sin
sepän luo ia sain häneltä "nips-tongit".
ia sitten neija riskiä miestä
sikoja kiinni pitelemään. Nyt ei
kauan viipynyt, kun sioilta oli ham­paat
pois.
' H u i , eikö se niihin koskenut ko­vasti
? " ulikaili tyttöystäväni,
'•Huusivathan ne^tiiyttä kurkkua.
Siinä rupesimme arvostelemaan
sian käytöstä. Joku arveli, että se
varmaan, pelkää vieläkin. Joku
viiitti, eitei ^ k a osaakaan peljätä.
Siinä \ i i i i e l l i in puoleen ja toiseen
j a mentiin niin pitkälle, että pää*
t c t i i ln huomenna tulla j a koettaa ot-j.^
a samaa sika^ k i i n n i , ja jos ei se
huuda, irfin se ei osaa- peljätä. N i in
seuraa\^a iltana mentiin kokeiW
maan j a yksi mies nappasi sikaa j a ­loista
kiinni. Voi taivas, mitä (a-pähtui.
Oli kuin kmkki Canadan
TmvM. »ttt»ao- se^P„z -j^alÄec^'nr^ iev.i^ ^k^u ollut s-iTR o-j av.^ i ^ - p^ t l l i ! olisivat •auenneet* V' htä" älkää*
^'Mula mi'ä varten sinä ne kissat
tapoit?" kysyi t\'ttö.
' O l i n vähän taikauskoinen', sa­noin
i a jatkoin kertomustani:
" V i i k k o j a hanimastohtoroinnin jäl­k
e e n eräänä sumuisena iltana alkoi
kuulua korviasärkevä kirkuminen si­kalasta.
Pahinta aavistaen hälyyiin
kaikki kämpän miehet liikkeelle. Se
olikin helppoa, sillä miehet arvelivat,
että nyt varm.aan on kontio sikojen
kimpussa. •
Otettiin aseita matlcaan. Midellä
oii pyssy, jollakin kir\'es, toisilla sei­päät
ja yhdelä. taskulamppu. Sika­lassa
tul? hiljaisempaa, mutta yhden
huuto vain yltyi ia sitä tunnuttiin
v:e\-än metsään päin. Oli. helppo
seurata varasta. Siis marssimme
eteenpäin ia nostimme hirmiiisenso^'
tahuudon, ja sika huusi minkä jak­soi,
OHmme jo mh lähellä että
nä'mme, kuinka suuri musta karhu
mennä jylttäsi kolmella jalalla, sillä
s'ka oi: vasemman etujalan kainalo-mutkassa
ja'haittasi juoksua. Tui­kimme
valoa ia kun • silca huomasi,
että apu on lähetä, niin voi minkä
äänen se päästi ia rupesi rimpuile­m
a a n hirveästi. Karhun kävi se niin
vaivaksi että jätti sian sivuun^ia
paineli metsää kchti. Sika puoles­t
a a n tul? juoksujalkaa luoksemme ia
tukki itsensä miesten väliin. Ei
näyttänyt yhtään p^^lkäävän,. sillä
varmaan tiesi k e n e n käsistä oli Dääs-syt
pois.
Tähän kertomukseni katkesi, sillä
viereisen huoneen ovi sysättiin auki
kovalla voinialla j a siitä tuli ulos iso
miehen rumilas ärjyen:
"Mikä —tanan sikakuningas tääl­lä
koko yön luennoi, ettei saa unta
silmäänsä!"
Sen sanottuaan tuli hän minua
kohti. Menin huoneeseeni, enkä sa­nonut
sanaakaan enää. Työnnyin
P°i*teiden alle ja aiattelin, että m i ­tähän
tyttöystävänikin ajatellee.
Kultturikaskuja
E I N O L E I NO
Eino Leinon nerokas henki oli elä­män
t"ime!Mvsessä joutunut aallon
pohjaan. .Ankarat ar\'osteUjat olivat
luomiht^.eet hänen ansiotöinä ihnes-tyneel
proosateoksensa proosaakin
proosemmrksi ja veisasivat vanhaa
virttään: Eino Lsino ei kerta kaik­kiaan
ole proosan mestari. Mutta
suuri yleisö rohkeni olla " M u s t i n"
suhtern eri mieltä kuin arvostelijat.
Kirjasta otettiin toinen painos. Joku
huomautti Eino Leinolle '-Mustin"
saax-^jttamasta suosiosta. •
— Joo, virkkoi Eino Leino sivel-
]-en pitkää tukkaansa, — Suomen
kansa näkyy tekevän siitä minun
Mustistani oikein kansalliskoiran.
oOo
Pimeys sanoo: valmistukaa kuole-viaa
varten. Valkeus sanoo: ci, vaan
eLmää varten.
V n. ^udburvssa ia melkein yli Canadan, mutta muuallakin, esim. Virginiasta, Minn., saa­tiin
fesäZnl!!^%-^^ä tällainen kuva. Kyi.nä tuuli tuprutti pari kolme tuumaa lunta, peU-taen
kukkaset ja muut talviseen vaippaan.
t