Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, September 9, 1939

              Sivu 10 LAUANTAINA, SYYSKUUN 9 PÄIVÄNÄ 1939
GEORGE Gunter ryömi korkean
ruohikon läpi muutamien pensai­den
luokse, missä hän luuli olevahsa
paremmassa suojassa. Hän oli onnis­tunut
pakenemaan ja häivyttämään
takaa-ajajansa; jo yli tunnin hän oli
piileskellyt ruohikossa, liikkumatto­mana,
hiljaa, jännityksestä vapisten.
Kun hän nyt pääsi pensaiden luokse,
uskalsi hän kohottautua katsele­maan
ympärilleen.
Sitten hän otti timanttisen kaula­nauhan
taskustaan. Hän tutki sen
tarkasti ja ammattimiehenä hän totesi
piankin tehneensä hyvän kaappauk­sen.
Kaulanauha oli arvokas, ja jos
hän onnistuisi muuttamaan sen kun­nollisesti
rahaksi, ei Madge eikä pik­ku
John, enempään kuin hän itse­kään,
tarvitsisi elää taloudellisten
huolien rasittamana.
George Gunter näki itsensä mene­vän
Jasper Gregsonin luokse ja anta­van
kaulanauhan hänelle ja hän oli
kuulevinaan Gregsonin sanovan:
— Hienoa työtä, todellakin hienoa
työtä. Timantit ovat kauniita. Ha­luatteko
500 puntaa?
Silloin hän, George Gunter, nyök­käisi
myöntymyksen merkiksi, saisi
rahat ja lähtisi pois — kotiin, ja an­taisi
koko summan Madgelle ja sanoi­sit
.•
— Osta nyt, mitä haluat, tässä on
rahaa.
Mutta samassa silmänräpäyksessä
välähti Georgen aivoissa:
— Mutta enhän voi mennä tarjoa­maan
kaulanauhaa Jasper Gregsonil-le
— jolta se on varastettu! Ja mitä
Madge sanoisi, jos veisin hänelle 500
puntaa, enkä voisi kunniallisesti se­littää,
mistä olen saanut ne? Sanoi­sinko
x^oiitaneeni ne kilpa-ajoissa? —
Ei, hän tietää, h>'vin, että meillä on
joskus pula ruuastakin — mistä siis
riittäisi rahoja vedonlyöntiini Mitä
minun pitäisi tehdä?
Vasta nyt Gunter tuntui käsittä­vän
tekonsa mielettömyyden. Vasta
nyt hän huomasi, kuinka vaikeata oli­si
muuttaa kaulanauha rahaksi.
George hätkähti, pisti kaulanauhan
povitaskuunsa ja painautui pensaan
juurelle. Hän oli kuullut ääniä lähei­sestä
metsänreunasta ja hän pelkäsi
jonkun huomanneen hänet.
Simiassa hän kuulikin jonkun sano­van;
— Tuolla hän on, tuolla pensai­den
juurella.
George syöksyi pakooni Hän juok­si
vastakkaiselle simnnalle, juoksi no­peammin
kuin koskaan aikaisemmin.
Hän kompasteli silloin tällöin, jnutta
yhä hän riensi x^allan mieletöntä vauh­tia
eteenpäin. Hän kuuli takaa-aja-jiensa
äänet takanaan, ja hän tiesi va­pautensa
olevan kyseessä. Jälleen
hän kuuli jonkun huutavan:^
— Hän se on — tunnen hänet!
George kompastui jälleen, ja kun
hän koetti kohottautua jaloilleen, hän
ei voinut. Takaa-ajajat saavuttivat
hänet ja eräs poliisi tarttui hänen kä­sivarteensa.
— Saimmepa sinut \nhdoinkin5 lur­jus!
— Päästäkää minut irti, George
\'aikeroi. Mitä haluatte mii>usta?
Antakaa minun mennä!
— Poliisi nauroi.
— Kyllä kai! Sinusta olisi tie­tenkin
hauskaa päästä livistämään!
Ehei, ukkoseni, saat tulla mukanam­me.
— Mutta enhän ole tehnyt mitään,
George valitti ja tunsi, kubka hänen
jaikaansa pj^ötti, £n todellakaan
ole tehnyt mitään. ; V
— Mutta — onhan teidän turhaa
kieltää, poliisi vastasi. Murtauduitte
Jasper Gregsonin jalokiviliikkeeseen
ja vohkitte sieltä arvokkaan kaulanau­han.
Löitte rikki näyteikkunankin ja
sitten yrititte karkuun, mutta pysyim­me
sentään koko ajan kintereillänne
ja njrTolette kiinni. Auttamattomasti
kiinni. Ymmärrättekö?
Hän ei ehtinyt sanoa enempää, kun
poliisi alkoi ^ jo tutkia hänen tasku-jaan.
Tyytyväisesti murahtaen hän
veti Georgen povitaskusta varaste­tun
kaulanauhan ja heilutti sitä Geor­gen
silmien edessä.
— Mikäs tämä on? Väittäkääpä
vielä vastaan.
George kuuli itsensä lausuvan:,
— Hienoa työtä . . . Vähintäin 500
punnan arvoinen...
' •. • • •
George avasi varovasti silmänsä.
Hän näki valkean, sileän seinän, val­koisen
katon ja valkoista kaikkialla.
Sitten hän huomasi — Madgen istu­van
vuoteensa vierellä.
— Viimeinkin, Madge kuiskasi ja
kumartui Georgen puoleen.
George .yritti liikahtaa, mutta si­teet
estivät.— - —
— Anna^minuUe anteeksi, George
sanoi väsyneellä, toivottomalla ää­nellä.
Anna minulle anteeksi...
Tein sen sinun tähtesi, Madge, sinun
ja pikku Johnin tähden . . . .
Magde painoi kätensä Georgen
suulle.
— Hiljaa, George, et saa puhua. Et
ennen kuin poliisi tulee . . .
George koetti vapautua, mutta vai­pui
jälleen tyynyille.
—r- Ei,- George sanoi, äla laske po­liisia
tänne nyt. Kyllä poliisinkin
aika vielä tulee. Ollaan vain kahden,
Madge...
— Mutta poliisi tahtoo puhua
kanssasi...
— Tiedän, tiedän, mutta minä en
halua nähdä poliisia nyt juuri. En
v o i . . .
Samassa ovi avautui ja virkapukui­nen
poliisi tuli sisään.
— Suokaa anteeksi, Mr. Gunter,
poliisi sanoi. Olisin halunnut tietää
vain pari pikkuseikkaa, sitten en enää
häiritse teitä. Vain...
— Tiedän, tiedän, George keskeytti
toi\aHtoman v ä l i n pitämättömänä.
Mutta jättäkää minut nyt rauhaan.
— Vain silmänräpäys, poliisi vas­tasi.
Voitteko muistaa, oliko miehel­lä,
jonka otitte kiinni, musta tahi har­maa
hattu?
— Miehellä, jonka otin kiinni?
George ihmetteli suurin silmin.
Madge keskeytti hänet.
— Niin, etkö muista, rakas George,
että otit kiinni toisen varkaista, jotka
jTittirät tehdä murtoN-arkauden Jas-
-pes Gregsonin liikkeeseen?
—- Toimitte suorastaan loistax-asti,
Mr. Gunter, poliisi jatkoi. Tulitte
avaamaan liikettä, kuten aina tulette
aamusin, Samassa silmänräpäykses­sä
kaksi lurjusta s>'öksyi ulos puodis­ta,
tyrkkäsi teidät s>TJään ja aikoi
paeta. Kuka mmi tahansa olisi alka­nut
huutaa apua ja antanut x-arkaiden
livistää. Miitta le loikkasitte heti
%-arkaiden jälkeen, saitte toisen heti
kiinni, kaadoitte hänet katuun ja pi­ditte
hänet raudanlujalla otteella
kiinni, kunnes apua tuli. Viasta sit­ten,
kun olitte saanut, roiston kiinni,
huusitte apiiä r-niiipitäisi
kien tdu£i^ Mr. Gunter! Ja juuri
sillä miefadiläy jonka pidätitte, olivat
kaikki, varastetut arvoesineet. Hän
mukiloi teitä pahasti, ikävä. kyllä.
niin että olette ollut tajuttomana tä­hän
asti, mutta toivottavasti toin­nutte
pian. Toinen varas pääsi kar­kuun.
Ja nyt tahtoisin tietää — voit­teko
muistaa, minkälainen hattu mie­hellä
oli?
George koetti ajatella.
— Ei, en muista. Mutta nyt muis­tan,
että" pudotin oman hattuni siinä
rytäkässä.
— Ja minkä värineö se on?
— Harmaa.
— Sitten se oli teidän hattunne,
jonka löysimme. Niin —: muuta mi­nulla
ei ollutkaan tällä kertaa.
Kun poliisi oli mennyt, George sa­noi
vaimolleen:
— Ja minä kun luulin itseni olleeni
varas. :^
— Sinä! Madge nauroi. Ehei,
sinä otit varkaan kiinni! -
, — Mutta minusta tuntui kuin po­liisi
olisi ajanut minua takaa ja minä
juoksin, juoksin ja,vihdoin kaaduin,
joutuen kiinni. Ja he ottivat timantr
tisen kaulanauhan taskustani...
— Juuri sen, jolle Gregson panee
suurimman arvon. Hän sanoi palkit­sevansa
sinua hyvin, kunhan para­net.'
Saat heti jonkun-summan ja
sitten vielä palkankorotuksen.
George hymyili vaimolleen:
— Ja minä kun luulin olleeni varas.
Olen siis houraillut kaiken aikaa. Oli
todellakin hjryä, että se oli vain —
pahaa unta...
_— oOo-—
Voltaire Bastiljin
vankina
Voltaire sai ensi kerran tutustua
Bastiljiin v. 1717 sen johdosta, että
oli kirjoittanut kirpeän herjausrunon
Filip Orleansiläisesta ja hänen tyttä­restään,
Berryn herttuattaresta. Tä­mä
ensituttavuus kuuluisan vankilan
kanssa kesti Voltairelle vuoden päi­vät,
jolla aikaa hän viimeisteli m.m.
tunnetun Odipus-tragediansa. Van­kilasta
päästyä sai Voltaire Filipiltä
sUojelukirjeen, johon suuri kirjailija
hänelle ominaisella sukkeluudella vas­tasi:
"Minä kiitän Teidän kuninkaallis­ta
korkeuttanne siitä, että edelleen­kin
tahdotte huolehtia minun elatuk­sestani,
mutta minä pyydän, ettette
enää huolehtisi minun asunnostani.''
oOo
AFRIK.\N alkuasukasten lukua ei
ole koskaan saatu läheskään selville.
Arviolta niitä on 140 ja 163 miljoo­nan
välillä.
-———oOo —
NUMISMATIIKKA on nimeltään
se tiede, joka tutkii eri maissa ja
eri aikoina lyötyjä rahoja. Muisto-rahat
eli mitalit kuuluvat myös sen
tutkimusalaan.
———oOo -
.\INAKO MYÖNNELLÄ
"Miksi olitte niin epäkohtelias tuol­le
naisostajalle? Ettekö muuta, että
meidän liikkeessä täytyy aina olla osta-jUle
kohtelias ja myönnellä ett.^ hän
cn oikeassa?"
"Niinkö. Koetan vasta muistaa. Tao
nainen vain sanoi, että tämä on oikea
humpuukiliike."
Mary Lilana Wallace— "Prinses­sa
Luana'* — joka äskettäin Los An­gelesissa
nosti $30,000 vahingonkor­vausjutun
aikoinaan kuuluisaa lapsi-näyttelijä-
täkteä Jackie Coogania
vastaan, syyttäen häntä m.m. par­jauksesta.
YSTÄVÄTTÄRIEN KESKEN
. "Minä en tiennjrt niitään siitä, että
sinä ja Yrjö menitte kihloihin äskei­sellä
viikonlopun matkallanne?"
"Minä tuotinkin hänelle sillä yllä­tyksen."
Lotta: "Minua ihmet3rttääy että äi­tisi
on antanut suostumuksensa siihen,
että sinä menet naimisiin Erkin kans­sa.
Eihän äiti voi hänta^ietää."
Lilli: "Siksipä^uiiri. Äitini tahtoo
tulla Erkin anopiksi!'
~ "Mmä kävin eilen lääkärin luona,
jota sinä siiosittelit."
"Sanpitko, että niinä olin sinut lä­hettänyt
hänen luokseen?"
"Sanoin."
"No, ja mitä hän sanoi?"
"Hän pyysi minua makäsamaan en­nakolta!"
. -
— —oOo——
TYYTYISI PUOLEENKIN
Seppä Smith tuntee itsensä vähän
huonovointiseksi ja kutsuu luokseoi
lääkäri Smithin. Tutkittuaan potilaan
lausuu lääkäri Smith:
•'Ei mitään Vikaa; - teissä on vielä
lujaa miestä, tuhann^si vuodeksi."
"Heh. kiitoksia; näinä Olisin ollut puo­leenkin
hyvin tyytsn^äinen", tuunui
seppä Smith.
• —r-OOO • • •,. •
KOTIKASVATUS _
Lo^:stava nuori nainen tulee hymyil­len
Äitinsä luo. ..
"Äiti," hän sanoo, ''minun pitäis
yaada rahaa uuden leningin ostoon,
etkö sinä kysyisi sitä Isältä?" _
"Vei kultaseni, sinähän olet jo ouas
monta kuukautta naimisissa, kyllä ojaai
^o itsekin kysyä." .
**Onko teJUa jotakin lij
KUVITTEU .
Pikku Uisa: "Setä-Kustaa, oleun»
cinä joskus ollunt pikku poika?"
Petä-Smtaa:"Ölen tietysti." ,
Pikku Liisu:5'Eyllä sinä olet näyt­tänyt
hassulta, hi hi hil!"
Setä-Kustaa: -Tifiten hiin?" ^
Pikku Liisa: ' ^ ö parta... "
•hii!"
• -———: oOö—-—-—;'
MFRKn.TlNEN; KUOLEMAN
AimSUITAJA • - .
Vainratixsasioit^r
na Iranne kuoli?-
Vakuutuksen pyytäjä: «^tä vau»
sadan vuodenJ!^ -
Valnjutuspsiottslla: '"^^ °"
leman ailkaittaja?'*
Vakuutuksen pyytäjä: "HäD«» ^
mensl lakiasi sarkkimistä."