Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, April 11, 1942

              Sivu 8 LAUANTAINA, HUHTIKUUN 11 PÄIVÄNÄ
mi
että tässä oli täytynjrt tapahtua ereh-
/ dys. -•
'•Ei, en minä sinua tullut tapaa­maan",
äänsi Pepe vihdoin; "etsin
Pelusaa. Olen päässyt vapaaksi ja
tulin tapaamaan häntä."
Vanha naisvanki syöks)ri äkkiä Pe-peä
kohti: "Oletko . . . oletko-sinä
Pepe?" Ja hän paiskautui rautaris-tikko^
vasten kiiin paremmin nähdäk-.
seen, ahmien silmillään nuorta miestä,
V Seurasi monen minuutin hiljaisuus.
Kun ensi vaikutus oli haihtunut, Jiais-vanki
tulvahtivat
tanut katsettaan tuosta ihmisrauiuos-ta,
tuosta rumuuden ja vankilan saasr
tan ruumistumasta . . .''Voi taivas,
miten kammottava hän olikaan! Hil-
. liten rajusti voimansa ponnistaen
kyyneleensä ja surunsa Pelusa kat­kaisi
äänettömyyden ikään kuin
päästäkseen kaikesta mahdollisimman
pian.
"Tulit kai heittämään hyvästi?
Se oli hauskaa. Minun täytyy-jäädä-tänne
yhä kituniaan, mutta ea unohda
sinua koskaan." Näin sanoen hän loi
silmänsä maahan kuin tahallaan kaih-taakseen
nuoren miehen katsetta. Sil­lä
tämän näkeminen, aivan kirvdi;
hän tuumi itsekseen, että mitä helliä
tunteitahan tuota toista kohtaan lie­neekin
tuntenut, nyt niiden oli ainai­seksi
häivyttävä.
"Eiv Lucia, en tullut sinua ainoas­taan
katsomaan. En sano^ sinulle
iäksi hyvästi enkä lähde luotasi ai­niaaksi.
Tulin sanomaan, että aion
pitää sanani," Pepe I^USUF puo sanat
nopeasti, katkonaisina k«iö torjuak-;
seen epäluuloa, että hän oli tulhit vain
heittämään hyvästi. — Pelusa oli nyt-rohkaissut
mielensä ja feätspi' häntä
säälivän lempeästi kuin äiti,;jok^ iloit­see
poikansa hyväätarkoittavasta. val­heesta:
"Et tahdo tuottaa mimjlFe sii-rua,
olet hy\'ä ihminen, Hert-a sen si-mille
palkitkoon. Mutta kyllä tie­dän,
millainen olen: varfia, ruma,
raihnas . . . Jospa tietäisit, miten
paljon huolta ja vaivaa nunnilla on
minun sydänraiikästani . . ."
. Tädsä vanha naisvanki vaikeni kuin
häveten omia sanojaan. Mutta sa­massa
"kasvot, jotka olivat kalman
kalpeat, kuin vahaa ja savea, elostui-vat
äkkiä. Hän ponnisti rajusti'\'oi-miaan
ja jatkoi: "Olen täällä siitä
Kirj. EETU.
""PIAN niitä taas alkaa kulkea vil-
-•^ lijunia", oli puheena, eikä
kauan ottanutkaan kun meni juna ju­nan
perään lätittä kohti, siliä elonkor-juuaika
oli lähellä; Hurjaa oli sakki.
Enin osa oli alkuun lähtenyt itä-Ga-nousin
rivakasti jo koetin taskuani.
Mies kai aavisteli jotain, koska pe-räyt3fi
pari askelta ja puhui jotakin
vieressäni istuvalle m Ja niin
hän lähti jä jätti miriiit rauhaan. Vie­ressäni
istuva mi^sr "siköi tokertaa
lessänmie kylään takaisin.
: Otettuamme-selvää työmaista Iät
simme astelemaan Loreinia kohti»
l^W: S i n n e , jos onni on myöti
nen, sijoittautua aivan koko seuraa
: vaksi4alveksi. ^Perille päästväaloina
mtkin urakkatyön kaveruksina ia
meistä tuli eroittamattomat toverit
Kämpällä kului aika nopeasti Jou-lii,
oli. jä-läh^llä, kun kaverini kerran
sanoi:
:^^iKr3tyfthr7ötakin kotiani ja panin
vastasin.
; : Vaikka, toverini oli ranskalainen/
sämioih. kuiti- kämpän miehistö minua
minunkin viereni ailahtelemaan ja lo- jommoisiakin oikeuksiaan. Ei sitä
puksi veti mukaansa. nyt kriitenkaanvoinirt^enää korjata.
Juhaan pää|tyä niihut otettiin vas- Vieressäni istxrja oli n^
taan suurella sanatulv|Ula, jota en ^ näkin; joten koetimme päästä ystä^ lukiitmottamatta, niin hyvin vähän
ymmärtänyt, sillä se o\i ranskaa. U- vyyteen. ' Niin pitkälle kielessä pär-: ^^n seurusteli muiden kuin minua
seammasta suusta kuulin yain"mvi-- -4^^^ ^ ^^"^sa. Joka ilta meillä oli tulkkikir-tiit
polak". Oliii ainoa uusi tulokas- set siellä tiratemattomassa lännessä.
tältä aseiiialta. Kun en ymmärtänyt Mikä myöskin toteutui:
heidän kieltään, niin en myös osannut
mitäählpeljätä. Näin tyhjän paikan
ja istuin siihen. Mutta tuskin ehdin
kunnolleen siihen asettautua, kun
kimppuuni tuli mies ja alkoi suuren
sanatulvan höystämänä kiskoa minua
takin kauluksesta. Koetin muistella
kaikki englantilaiset sahat puhtiakse-ni,
jotta olisin pääss)rt rauhaan, mutta
kun OHn ollut vasta pari vuotta maas­sa,
niin ei siitä puhumisesta tuntunut
tulevan mitään, joten kirota präis-käytin
suomeksi. Nyt alkoi mies
kääriä paidanhihojaan ja elämöi hur-'
jasti. Näin, että tulee tosi, joten
ka puheli painaen kamalan näköisä
päänsä ristikkoon kiinni ja ojentaen
linirankomaisen^laihoja käsiään kuin
saadakseen vihdoinkin edes kerran
koskettaa miestäi josta oli lukematto­mat
kerrat haaveksinut ja joka tuossa
nyt seisoi nuorena ja reippaana, uh­kuen
raikkautta jä elinvoimaa.-
"Ei!'" vastasi nuori mies päättä­västi.
"Kuule, Pelusa, minä olen
mies, ja mies pitää sanansa. Olen an­tanut
sinulle sanani, että menen kans­sasi
naimisiin, ja odotan, kunnes pää­set
täältä' pois. Olen kovin kiitolli-neo,
voisirrvaikka itkeä ajatellessani,
mitä olet tehnyt puolestani. Väität,
että voisit olla äitini. Olkoon siis,
niinkuin sanot. En tinitenut omaa äi­tiäni:
kim pääset täältä pois, me kak-ja^
käsillä ja opettelimme englannin^
kieltä- ja siinä sivussa minä hiukan»
ranskaa. Joskus kaverini otti osaa il­tamenoihin
kämpän vanhaan tapaan.'
naputuksen tanssiin, että yksi lo­tina
kävi. Minäkin yritin opeteöa,
mutta huonojen jalkojeni takia en op-pintit-
miksikään mestariksi siinä ja­lossa
taidossa.
Jouluviikolla kaverini sai kotoaan
kirjeen ja illallisen jälkeen alkoi sel­vittää
ipinulle sen sisältöä. Sanoi sisr
konsa lähettävän sille suomalaiselle;
pojalle terveisiä ja pyytää hänen lä­hettämään
kuvansa. •'Lähetäthäa?"'
matta matka oli mukava ja nopea, kysäsLkaverini.
siUä karjajuna kulkee matkustajaju- '^KyHä mielelläni, mutta kun siti:
nan nopeudella. ^ . ityt el satu. olemaan. Mutta ehkä
Porguis-junctionilla puristelimme saan sen hankituksi ensi kirjeeseen",^
härkiä sarvista hyvästiksi ja jätiinme: puhelin, niinä,
hyvän kyytimme. Päätimme ottaa Samana iltana, vielä kirjoitin v«^^
hiukan selvää paikkakunnan työmais- pojalle Port Arthuriin, että; "Lähetä'
tä, mutta sitä ennen oli syötävä. Täs;- hemmetissä minulle joutuin se-kura,,
\Vinnipegissä löimme arpaa kiun-paa
tietä jatkamme ,matka.a eteeiipiiin •
ja arpa lankesi pohjoiselle linjalle.
Ja sitten iltasella ratapihalle ja ripoi­hin
kiinni. Kylmästä ilmasta Juioli-matta.
matka sujui hyvin. Meitä oli
onnistanut saada karjajuna,; jossa oli -
elämää, kuin Erkkilän kapakassa. Va-litsmime
häriHä lastatun vaunun ja
oikaisimme itsemme heinähäkkiin.
Toisinaan heräsin, kun sain kolauk­sen
härän sarvesta, mutta siitä, huoli­si
asumme yhdessä, teen työtä sinun
syystä, että olen paatunut, parantu- puolestasi ajattelematta ketään muu-raäton
varas; koko pitkän ikäni olen ta kjiin sinua. Vahvistut vielä, tulet
sä ei kuitenkaan näyttänjrt oleVän mi­tään
ruokapaikkaa, mutta kyllä jon­kinlainen
kauppa. Saimme sieltä'
ruoka-aineita ja tumpalta löysimme
melkoisen, hyvässä kunnossa olevan
laardikannun. Kävelimme jonkun
matkaa kylästä ulos-ja keitimme hy­vän
mojakan, ja siinäpä jo saimme
pari kulkijaa vieraaksemme. Syönnin
jälkeen tarinoimme pitkän ajan sil­lä
huonolla englanninkielellä, jonka
sattumalta kaikki omasimme.
Kaverini oli jostakin pohjois-Quer
becistä, lifudisasukkaan poika. "Mi-nnlla
on yksi sisko", hän sanoi ja vil­kaisi
minuun päin suu h5rmyssä, Ym-märsinhän
minä — tai enkö minä
jonka, annoin sinulle harvestijn-läh­tiessä."
Paloin salaisesta innostut
sesta saada- lähettää kuvani tuolle
tytölle, jonka kuvaa en kyllä ollut
nähnyt, mutta- siehmi silmillä kuvit­telin
hänet mustakiharaiseksi enk^
liksi. ,
Englanninkielen taitomme parani^
päivä päivältä, joten asiat alkoivat
mennä lattiaan niyöten hyvin. Olin
kuia \uinnilla hiilillä pari viikkoa,
kunnes sain velipojalta kirjeen. Siinä
oli kuva, vaikka veli muuten ihmette­li
minun touhajani. Nyt kirjoitti ka-,
veri siskolleen,. lähetti monet lämpi­mät
terveiset minulta ja samalla ku­vani,
jota minä en ollenkaan-hävcn-vaan
varastanut, ama vam varasta-n.
ut: Multa sinä, sen men heti, olet
hyvä> rehellinen ihminen: olet var­masti
vain t£q>aturmasta joutunut
tänne. Älä >Titiikään syöttää paju-köyttä—^
mitä siitä on hyötyä? Et
k^i aio uskotella rakastavasi minua.
Katso minua tarkkaan! Voisin olla
vaikka äiUsi."
. Pepe oHsi halusta väittänyt vas­taan,
ravisti aluksi vain päätään.
Mutta Lueia jatkoi antamatta hänelle
aikaa vastata: "Olen paljon sairaam­pi
kuin päältäpäin näyttääkään, ja
tiedän, etten pääse hengissä tästä
talosta. \*oi, kuinka sydäntäni kir-veliiiä:
Sinun täytyy uskoa, että nri- la seuraavana päivänä tiedustamaan.
terveeksi, ja tämän paikan muisto
häipyy mielestäsi."
'Voi hyvä Jurfraläl Pyhä neitsyt
Maria J" parahti Pelusa. Mutta heti
samassa häh horjahti ja tarrasi rauta-ristikkoon
niin rajusti, että käsistä
vuoti verta. Hervotonna kuin ryysy-kasa
häh lysähti maahan ja huusi
nyyhkyttäen: "Pepe! Minun oraa
Pepeni!"
Melusta säikähtäen nunnat kiireh­tivät
paikalle ja käskivät Pepen heti" "
lähteä huoneesta. Välittämättä hä­nen
pyynnöistään he eivät ruvenneet
pubtmaaa sen enempää, lupasivat
vain, että hän saa johtajan luvalla tul-ymmärtänyt,
tuota mietiskelin kävel- nyt. Ja nyt alkoi minua vaivaU
mia. on petetty: luulin sinun olevan
samanlamen kuin kaikki muutkin, tä-
\'ailinen pahantekijä. Siksi valitsin
sinutv Nyt on kaikki lopussa l Mie-
Uttömiä ajatuksia.: vain ajavat toise»
raukaa päähän. Mene. poika, lähde
pois" j{t imoiida nnmU Tule niin ou-n^
liseksir kuin. det assaimittt, j» suo-ko^
rl^la; ettS löjKdäl uskoUiseii vai-mosi
StUä stD» olet todelta kuli^
arvoinen . . . " Noin tuo vanha rauk-
— Hän tuH liian myöhään. Seuraa­vana
päivänä Pelusa poistettiin van-kilaettelosta.
Onnen ja riemun hen­käys,
jonka Pepe oli rakkaudellaan
tuonut vankilan muurien asälle, sär­ki
raukan sydämen.
Pepe poistui väioKlasta mitä suu­rimman
tuskaa vallassa. Vailla roh­keutta,
äöttomana.bän lähti vielä vä­hää,
ennen kiihkeästi kaipaamaansa
vapauteen.
'PorontiAamen Harold Godbeef varustaa autonsa palotaistelim apu-välincekii,
lastaten perän iäyteeh kahdenlaisia letkuja ja multa tar­peellisia
välineitä.