Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, April 11, 1942

              ESTEB KAUSTINEN:
(Jatkoa)
Kevätilta oH raitistunut viileäm­mäksi.
Sylviaa väsytti. Kristian
kietoi takkinsa hänen hartioilleen. Voi
kuinka Sylvia nautti siitä huolenpi­dosta,
jota hän koko pienen elämänsä
oli kaivaiinut, jonka ralciastetun käsi
sai nyt suorittaa. Kumka kauniisti
tämä kaikki alkoikin kevään mer­keissä.
r •; •;•:•>'- :-:'':'.•/' ^''^Q^^'^<:'y'r^••'. •
*'Kr|stiäÄ^^^ih3n ri^^
vielä lÄitääii talossa,:tMj^haiimeil^
lä olla salaisuus."
" E i , Sylvia rakas, ei vielä, mutta
pian, hyvin pian mrs. Beiitly saa tie­tää
kaiken."
Äkkiä katsoi Kristian kelloa. ^ Se
näytti yhtätoista. Hänestä oli tul­lut
taas päättäväinen autokuski, joka
tiesi emäntänsä tunnin kulutt.ua pdot-
^ v a n äjänaaE"'i^ vietävä
Sylvia kotiin ja sitten haettava mrs.
. Bently" jostakin porsastelupaarteis-ta
:.•. . • .
Uni kaikkosi sinä yönä Sylyian^sil-mistä.
Hän oli onnellinen ja rakas­tettu,
hän, pyykki-Miljan isätön lap­si.
Mitähän äiti ja Laura sanoisivat
jos tietäisivät? Ensi viikolla, hän
kirjoittaisi pitkän kii^jeeij taas kotiin
ja kertoisi. Sylvaa puistatti. Kris­tian
oli puhunut niin kauniisti ja suu­dellut
häntä. Kenties hän pii suudel­lut
paljon muitakin t3rttöjä? . , • Xk-kiä
tuli Sylvialle outo tuska, musta­sukkaisuuden
kyy pisti päätään ensi
kerran. Jospa Kristian vaan säälistä
ottaa hänet vaimokseen, pelastaak-sj'*.
IJänen tiedetään vilpittömässä
luottamuksessa lähestyneen Medinan
kristittyjä ja juutalaisia toivossa
päästä yhteistyöhön näiden kanssa.
Mutta Muhammed sai kokea tältä
taholta katkeraa pettymystä ja niin
hän joutui kulkemaan omia teitään.
Muhammedin perusajatus oli yksi­jumalaisuus.
Jumala Allah oli "kut­sunut"
Muhammedin profeetaksi,
kuten hän ennen Muhaminedia oli
"ilmestynyt" -\brahamille, Moosek­selle
ja Jeesukselle. Vähitellen tä­mä
tietoisuus kiteytjri muotoon, jossa
se on kaikkialle levinnyt: "Allah on
yksi ja Muhammed on hänen profeet­tansa!"
Tämä islamilaisuuden pe­rusajatus
samoin kuin lukuisa määrä
inieliku\itusrikkaita, jossakin määrin
aistillisuuteen taipuvia taivaskuvitel-mia
sekä suuri joukko kaikenlaisia
rukous-, puhtaus- ja siveyssääntöjä
ja jokapäiväisen elämän neuvoja muo­dostaa
heidän pyhän kirjansa Ko­raanin
sisällön. Islamissa ovat jot­kut
vanhan uskonnon piirteet säily­neet
selvinä (esim. "KaabaÄ^ musta
kivi"). Jumalan kaikkivaltiusajatus
on kehittänyt esiin ehdottoman koh-talouskon,
joka länsimaissa kasva-iieelle
ihmiselle on kovin vieras ja
turmiolliseltakin näyttävä.
Muhammedilaisuudesta kasvanut
mystillinen suunta sufilaisuus on ke­hittänyt
keskuudestaan myöhemmin
monia suuria persoonallisuuksia ja sy­ventänyt
paljon tämän uskonnon aja­tuksia
jossakin määrin länsimaiselle
mystiikalle (Mestari Eckhart y.ra.)
Vivahtaviin suuntiin. Ennen kaikkea
se on saavuttanut jalansijaa Persiassa
ja suurten persialaisten runoilijain nä-fcemyksissa
(GhaziUi, Attar, Rumi y.
m.)
Jatkuu.
seen tästä iankaikkisesta piikaamises-ta,
tai vaan saadakseen vaimon, joka
laittaa ruokaa, synnyttääJapsiaj, pe­see
ja parsii iltakaudet ja uskollisesti
odottaa miestään aterialle iltamyöhäi­siltä
reisuiltäan, luullen sitä rakkau­deksi
. . . Mutta ei, Kristian, hänen
kristiahinsa ei ollut sellainen, hän
tarkoitti totta . . . .
Vasta aamuyöstä Sylvia pääsi heik­koon
unenhorrokseen, uneksien sis­kostaan,
joka sysimusta tukka hul-mahdellen
touhusi hänen huonees­saan,
nauraen kimakasti, tehden kä­sillään
ja jaloillaan omituisia tans­siliikkeitä—
Jokin- rämisi kauheasti,
Aamuhämärissä, unenpökkerössä Syl­via
tavoitti tuolilta vanhaa herätys­kelloa
j joka-ontijen Meri"SäirsTi- a^e~
taukoamatta soittaen. Oliko se joku :
varoitussoitto hänelle, ja miksi tuo
ajatus oli sitten ensimmäinen väsy­neissä
aivoissa aamulla. No herä-täänhän
tässä, sinä vanha MS^llinen
kumppani, ajatteli Sylvia, joka he­rätit
minut ensiriimäisestä rakkauden-unestani.
' '
Huone tuntui kylmältä, mutta nuo­ruuden
reippaudella ja eilisiltaisen
miellyttävän muiston vallassa puki
Sylvia nopeasti ja juosten riensi odot­taville
päivän askareille.
TAISTELU ONNESTA ALKAA
* .
Syksyllä sitten Sylvia ja Kristian
vihittiin- Kesä oli ollut kumnialler
kin ihanaa onnen aikaa. Vapaapäi-vinään
he tekivät retkiä saariin ja
Kristianin tuttaviin farmiperukoilla.
Sylvia oli kertonut peittelemättä tule­valle
elämäntoverilleen surullisen elä­mänsä
vaiheet. Äidistä, kaksoissisa­restaan,
lapsuushaaveistasin suureen
maailmaan ja kuinka hän silloin oli
kuvitellut joskus hienona rouvana pa­laavansa
kotipaikalle, tietämättä
kuinka rikas vieras maakin olLosansa-pusertava
eläjästään. Ja Kristian oli
kuunnellut, sanoen häntä vieläkin
suureksi, \nattomaksi lapseksi, jonka
elämän hän avioliitossa tulisi parhain
päin järjestämään, joskaan ei loista­vasti,
niin toimeentulosta huoletto­man
ja rakkaudesta kylläisen.
Kristian itse oli vakavaraisen ta­lon
ainoa poika, talon ja suvun, jonka
ylpeyttä hän oli katkerasti loukannut
lähtemällä Canadaan. Isä ja äiti
siellä edelleen asuivat taloa ja joka
joulu odottivat tuhlaajapoikaa pa­laavaksi.
Olipa ollut vaimokin jo
monesti katsottuna. Kirjoittelivat
hänelle ahkerasti, varoittivat maail­man
turhuudesta ja elämän koreudes-ta.^
Iitähän sanoisivat pappa ja mam­ma,
jos tietäisivät hänen tulevan puo­lisonsa
sukuluettelon ja olemattoman
omaisuuden, ja kuitenkin olisi hänen
kerran selvä tehtävä.
Ensimmäiset keltaiset lehdet i l ­maantuivat
puihin. Syksyn tuho te­ki
työtään. Joitakin viimeisimpiä
kukkia oli paleltunut puutarhassa.
Kristian viimeisteli työtään kukka­tarhoissa,
sillä viikon pei-ästä olisi
hän talosta pois Sylvian kanssa.
Mrs, Bently o l i pahoillaan menet­täessään
kaksi monivuotista palveli­jaansa.
Jospa hän olisi tiennyt, kuin­ka
"riemullisella mielellä painoivat nuo
kaksi nuorta häneii talonsa oVen vii­meisen
kerran kiinni. Olihan se ta­vallaan
ollut Sylvialle kotikin, mutta
mieluummin han tunnusti sen linnak­si,
jonka vankina hän oli ollut neljä
pitkää vuotta^ Ja luiinkä nis^
oli kapinoiiiut sydäinessäan palvelijan
orjuuttavaa osaa, joka teki pyöreitä
Päivipä pienellä palMlat ja jolta vaa­dittiin
kaikki inhimillipen täydelli^-
syys iyysillisesti ja henkisesti ai­na
hymyillä, aina valmis mihui vaan-vastaansanoihatta.
^Palvelija ei saa­nut
olla liian viisas, eikä liian tyhmä,
ei hieno eikä käönis, ei lahjakas, mut­ta
silti säännöt määräsivät ^'käytä sil­miäsi,
korviasi ja järkeäsi"; Olles­saan
alle kahdenkymmenen hän-^^^^^^^^^
'^iian nuori'' ja ttfltbasu^k^Mröen*
kymmenen hän on •'liian yanhä ja
hermostunut" — oikeastaan liian Jär-kfevä
ymmärtämään; palvfeltävairisa
porsastelut,- rikkäiidet ja oman ase­mansa,
sekä _vaatimaan enemmän
palkkaa. Niin, perhepalvelijan täy­tyy
olla kaikkea ^ jä ei mitään, sii­piä
yaiUä^kya enkeli
vonsa tunteva tyhmä tuhkimo
Usein onnitteli Sylviä sydämeltään
siskoaan, Laiiraa, joka oli mudistiria
ja pii kenties tänä päivänä työalansa
hyvinkin edustava tekijä. Ja nyt tiili;
Kristianeja Vapajittirh^
Ensi viikolla-^pitioUa häät. Heillä
oli jo kaunis huoneisto kätsojttUn^^^
Kristian otti yhteyden toisena osak­kaana
autokorjaamoon, jolla oU kau­pungissa
aika suuri asiaka^iiri. Niin
kaikki oli suunmteltu parhain päin
ja tulevaisuus näytti lupaavalta.
Kaksi päfvää ennen häitä sai Syl­via
Lauralta kirjeen:
"Rakas siskoni! Reippaat syys-'
'terveiset siime suureen maailmaan..
Olemme voineet kohtalsusesti. Usein
saa kyllä huudahtaa "het, pyykkiakan
sisu, pyt sinua tarvitaan 1" Kuten
muistat, luin Valtosta jo silloin kun
olit täällä, hänep.kirjoissaan on niin
mojovia suorasutkauksia, jotka sopii
tällaisille pyykkiakan tytöille kuin
mekin olemme. Kyllä näyttää sinul­lakin
sisua olevan, kun rupeat raahaa­maan
sitä avioliiton kelkkaa perässä­si
ja kuinka monta siinä istuukaan
kuomussa jonkun vuoden kuluttua.
M i s s e j ä ä y n tyttö_.vi -
jetettu, vaan en myynyt päätäni ;de-lä
kahteen keltaiseen renkaaseen van­giksi.
. Kuinka monta pyöreää te sieU
la >oiTOe^nnfe painanette sen asian si
netiksi. Olen kuullut, että kiMaattJ
tinalla;ja valitaan nikkelun ja sitä
sekasotkua sanotaan valkoiseksi bil,
läksi. — Äiti se yhä käy kodin k
pyykkipatojen väliä. Toisinaan ihan
pahaa tekee nähdä sen vanhan klink-käämistä.
Onhan sinun apusi ollut
smirekk hyödyksi, sillä minun niukka
palkkani menee vuokraan ja omiin
kämppeisiiiii, sfllä tiedäthän että tay.
tyy olla <sööti' tällaisessa hommassa,
enkä viitsi kMtään äijänkuvalta ottaa
Tlaiijo^ ehkä armo^loja, enkä äidin
^mieltä pahoittaa siten. Lupasit lä-l
i e t tp piletin. Ei se paha olisikaan.
Mutta sen sanon, että piiaksi en ni^
pea, en. Käteni ovat liian sileät siii
hen hommaan. — Älä vaan näytä tätä
töherrystä tulevalle ukollesi, saat ha-vetä
ainoaa sisartasi — vaikka eipä-
-häM^ M n • tämän-:sisältöä >Tnmärtäisi-kään.
— Äidin terveys on vähän hei­luvalla
kannalla. Joskus hän katuu
ja itkee, kun päästi sinut pois. Mutta
myöhäistä se nyt ön katua, taitaa täs­tä
toinenkin pian panna pillit pus­siinsa;:
ja lähteä,- vai mitä, Syl^a?-
'Panehan touhuksi sen piletin kanssa,
kbetkn rnaksaa takaisin korkoineen/
kun pääsen-siellä siunattuun alkuun.
Odotan jouluksi vastaustasi. — Mo­nin
terveisin, Laura."
Noin kirjoitti Laura. Sylvia huo­kasi
raskaasti siskonsa kevjttä luon­teenlaatua.
Aina sama, villi jairoo-nisen
leikkisä, ja voi vanhaa äiti­parkaa!
Mutta ehkäpä he yhdessä
voisivat täältä työn ja rahan maasta-paremmat
vanhuuden päivät äidille
taata ja hän voisi lopultakin jättää
herrasväen pyykkituvat.
Sylvia rukka, hänellä oli sydän kul­taa.
Jospa joku olisi vahingossakaan
kuiskannut, kuinka suuren erehdyk­sen
hän tekee tuottaessaan Lauran
Canadaan. Mutta peli elämästä ja
onnesta on arvoitusta, täynnä kysy­mysmerkkejä
ja ajatusviivoja, jonka
reunoja harvoin iloinen huutomerkki
kaynistaa.
Arthur MacArtkur, yhdysvaltalaisen kinraatin ja Ykdistyndd^
kansojen armeijan ylikomentajan Douglas MacArthurin kuopus
kuvattuna kanen sotUas-univormussaan erään tunndin cdustaUa
Corregitor-saarella, missä hän silloin äitinsä kanssa eleli, vähei
ennen kuin he sitten papan mukana matkustivat Austraaiiaan.