Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, March 12, 1955

              Yiikon kmdmuma
FesttvaaHkäpaUuksa
kuoromme iäas
pisteMä runsakaM'
Saapa dttm nahda kmiika :
supu perjantainair^ ;.
nytkin tmn^^m^'*^^
Uenestysse irmosius^
laidajUle qntim,
hyvm mäm^j^
joka vastmn j^m^a^ ^ , c;
] Riemu jmpi Canadassa
oUut nivan suuri, .
Sak5ass!^hm:0Bkkii^
kävi^tyvq^tuurt, _ ;J
Mcksetukst nam nyt tidi
vdkaviitne-vuoden,
, onnetar Jlhmhyth^^ ?
: voiton,st^rensuo^
Näyttämöltä inM^^^^nith kuin
riekmi^ siem^ha
mistä liekään sortama
snrne taasen tullut. '
Pian kai jo kansa saakin
hörönaunm päästää,
. kauan ei he esitystä
enää aio säästää.
Sunnuntaina taasen ompi
lylyniykkyy tuima,
viti siinä pöllyää ja
ja vauhti ompi huima. .
Majavien maiUä iäihä
lysti; sitten nähdään, ^
smhe nuoren väen silmä
tumasti jo tähtää.
a fcäydä ihaUeinassa ifco^en
uhua, li|%ttafvia lameit£t ja^ Suuri­mmassa
metsän hummaa. -Hän kertoi
yöskin paljon kalastaneensa, istuii^n-joen
penkeredlä ja kirjoitelleensa
-oonsa lauluja. Samalla siinä sai kat-
Ua, kuinka kakt hyppivät korkealle
ienpinnan yläpuolelle ja sorsat uis-ntelivat
keveästi lainehilla.;
~ Olet hyvin kummallinen poika,
okasi täti. Olet niin runollinen ja he-tät
muistoja nuoruuden ajoilta, että
'ein tulee ikävä sinne kotimaahan,
n nyt enää ihmettele, vaikka Mattilat
ua kaipaavatkin. Jos sinut nyt vie-isiin
meUtä pois, niin itkisin minäkin.
— En ymmärrä miksi isä oli minulle
m paha ja äitikin, vaikka minä tein
jon työtä. Mikään ei oUut hyvä. Syk-isin
tapasin käydä 'kaukana metsäs-
' mäkien rinteillä poimimassa puolu^
oita. Yksin minä menin sinne synk-korpeen
ja aina toin raskaat kan-mukset
marjoja kotiin. Tuohikontti
i minulla selasi ja pärekori kum­ikin
kädessä. Kun pääsin kotiin
Jalla, niin pian minä sitten menin ait­an
nukkumaan ja heti taas aamulla
kaisin metsään. Kaikki metsäpolut,
ailiki kalliot ja kukkulat olivat mi-ulle
tuttuja. Kerran minä kompastuin
kontillinen marjoja meni risujen alle,
t^n silloin ja i^ielä yölläkin, kun he-sin,
itkin taas. Kannoin niin paljon
noja, että niitä oli pari nelikkoa aina
Keksi. Näin kertofli Erkki ja jatkoi:
— Olin väsynyt ja usein minä huo-in
kohtaloni takia, sälä toiset läp-t
saivat viettää päivänsä uimarannas-
Ja jotakin pientä sflloin tällöin teh-en.
^ t ä ja tati ovat kuuniKlleet pojan
«^tta totisina ja täti gyyhkeflee sil­laan
kyyneleitä. Setä pn ihmcdli-
«"^aJ^. aitotä^ timtuu, että pitäi-sanoa
suuri asia, mutta nyt ci hän
ainakaan voi at^ tehdä. Niinpä hän
saii«*itt «smn^ «ttä kortctaan nyt ^^o^
iloisia, sm dlaaAan nyt Amerikassa
ja «metä tulee onndlinen täällä.
— Opeton sinut ajamaan autoa ja
sitten saat menxÄ ILiisan kanssa liäy.
mäab Caifotniaaiu Kun Vitto
tidevat tänne, niin sitten saat meimä
Iföidan feänssaan joksikin ajaksi kau-punJdiiii
Se tuo sim^ i^ihtdua ja elin.
»Voimaa. Mutta minun pitää nyt mennä
niädöMaaiai^ noHten häitten j « e .
Ei^i^^kysyy^^^s^^ täOiltä, «tfö saa­ko
1^ ineiHiä; tuöä
nemneren rannalle; öussä on
sukulaisia, « e ovat luvanneet oltaä mi­nut
niukaansa ja oli- -
sinrnie kovin halukkaita näkemään Tyy­nenmeren,
sillä oleidian siitä niin pal­jon
kuullut kerrottavan.
— Lapsi kulta, sinähän voisit huk-iua
siellä, kun sinne on nun pitkä mat-
- kakin ja siksi en haluaisi päästää sinua
sinnie. Mii»uh^^^^ ikä­vä,
kun muuteidcin olen > ^ än huono-vointihan.
En kuitenkaan kestä enää
kauan, joteih koeta nyt olla minun luo­nani.
Vastafian sinä täytit neljätoista,
^^ten sihidlä on paljon a&aa^ Ehdit
sitten vielä, kun minusta aika jättää..
T^din näin puhellessa sanoo Erkki:
- - E n jätä teitä. ^M^^^ tykkään olla
täällä, kun te olette UiinuBe niin hy­viä.
Kunnioitan teitä ja säälin huonon
-vointinne takia. Koetan olla tfeHle avuk­si.
Tänään minun kuitenkin pitää kir­joittaa
Mattilalle.
Haukotellen tulee siihen setä ja sa-^
noo, ettei hän päässyt kunnon lineen,
kun nuo iltapukuiset kauniit naiset oli*
vat aina kintereillä. Yksi heistä kiskoi
yhtäälle ja toinen toisaalle, jotfsn minun
oli lähdettävä kävelemään. Kaikki
nauroivat sedän leikinlasfkulle.
(Nyt sanoo puolestaan täti, että hän
aikoo mennä levolle ja kehoittaa niie-hiä
ottamaan uunista kuumia ruolcia,
jos tuntuU'nälkä vaivaavan. Mennes­sään
hän kuitenkin pysähtyy ihaile­maan
istumahuoneen seinillä olevia kau­niita
suomalaisaiheisia tauluja, jotka
Erkki oli tuonut tullessaan. Joka parvä
minuh täytyy niitä katsella aina uudes­taan
ja uudestaan, ajattelee hän itsek­seen.
Vuoteessa tulee hänen mieleensä pal­jon
kauniita muistoja Suomesta, Etelä­pohjanmaalta.
Siellä on siskoja ja vel­jiä
ja nuoruusajan parhaat ystävät.
Setä istuu keinutuolissa ja polttelee
suomalaista savuketta ja miettii —
miettii kaukaisia tapahtumia. Erkki kir­joittaa
kirjettä Mattildle.
Pian setä' nousee istuimeltaan ja kä­velee
pojan luokse ja käskee Erkin sa­noa
häneltä terveisiä Mattilalle. Samal­la
hän tiedustelee onko Erkki käynyt
kansakoulun, kun käsiala on noin hyvä.
— En. Koulu oli niin kaukana ja mi­nulla
oli kovin huonot vaatteet ja ken­gät.
Eikä siiloin y^elä ollut koulupak­koa.
Kiertokoulua olen vähän käynyt ja
sitten lisäksi itse opiskellut. '
— Sinä olet kokenut paljon . . . Il­mankos
sinusta on tullut niin järkevä
ja liuoniaäväinen.
— kotona minut komennettiin pii­loon,
kun tuli vieraita. En saanut näyt­täytyä
ja minä kyllä tottelin. Mattilas­sa
minä sain olla toisten joukossa ja
usein emäntä käski minut vieraitten­kin
kanssa kahvipöytään. Kerroin heil­le
usein oppimiani k ^ i i t a satuja.
Saibin tuli täti taas huoneeseen ja
sanoi, ettei hän malttanut nukkua, kun
kuuli Eikin taas puKdevan niin kau­niisti.
Jos olisit aikaisenunin oUut
meidän seurassamme, niin «neist^än
olisi saattanut tulla suuria runoilijoita.
Tuli sitten flta siitäkin päivästä ja
kun aurinko iaski ja kaikki peittyi hä­märään,
mentiin Salinenakin nukku­maan.
.
m taaskin keväinen. smm«w>*a»aa«*"-
Erkki istuu tuolilla uusi tummansini-
Vapaassa maassa
Ktij. ESTER fCAUST^eOEN.
TyRÄÄN&^manjt tammikuun aamu*
<^na seisoo faMa: naisia^ suuren km*
pungin liikcniM&e^idse^ odotta^
bussia,^inikä m i ^ ^ , jtmiiäia t y ^ -
kan lääieHe meneviä,^ttunn <>sa odotte­levista
naisista <fl^-.mustil(;dliE^
aiotaan, "(x>ka^g^'\ v P|)|tiiii&«vasti
pistää lumittn^men^^ouU >^Vemi(um«
ikin villapaktoon lävitse.
' iLaukut ja pussit kaiiialössa odottavat
naiset ja liennostunut tumie aUcavan
päivän vaikeuksista kuvastui useamman
kasvoista. Niistä siyuslakatsoja «voi ly­hyesti
ti^kea: Kunpa olisi tämäkin päivä
illassa!
Kahden nurkassa seisovan naisen
kesken syntyy siinä odotellessa seuraa-;,
va keskustelu:
— Mi^uäon -taasJkorotettu.
— Äläs,'paljonko ne maksaa sinuUe?
— Hölmö, tarkoitan bussimaksua —
viiddlä sentillä, ikymmenett edestakai-
•sin.\ : '." ..-^. -
. Ja sitten ne ovat aina myöhässä.
Miksi bussien ajureille maksetaan pa­remmin
kuin meiHe?
Ethän sinä sitä «maksa^ sdiän an­taa
ak9^a, • joie n3^t^ menet työhön.
----Muttaminä siitäkuiiIlä saan •.
teettää ainakin puolituntia pidempää
päivää.
^ Bussiajurrt kuuluvat unioon, me
emme. !
~ T Miksi me emme kuulo?
— Emme Icahden v o i . . . kysy noilta
tointa*
Hän 'Viittasi sam^ icäddUUin \ie-tes^
olevaaai joiflckjdoli.
ilsellSäa olevaa {Aiemman paMcan 3Luin
miniät unk> määrää.
Kes&tts^u JcaäLeaa, bussi tulee, fcak-sikin.
JouAcko t y ö n ^ tofeiaAn tyridden
sisälle. Joku sadatta ajuria, jolca sat­tuu
olemaan nainen. ^*KiuS&uinen.. Ma­ry"
ja Rose beitläfvät neljä nikkeliä
maksukihefoon. Toisille tuottaa vai­keuksia
suuren tai pienen rahan puute.
Tyytyväinen ilme kasvoälaan sadattaa
ajuri ka^ki buomautufkset, antaa
äänettiHnästi ante^ nusten motko-tukset.
Kahden viimeisen korotettujen
maksujen päivän aikana on faän saanut
kuulla kunniansa. Mutta Mnen on hyvä
oHa,oidian sitä totuttu paiiempaankin
sättimiseen, on ollut totuttava kuin kär-kä
sääskiin. Vi^ko vielä, niin maksut
tiputetaan mielOiyvällä syyttömään lo­keroon.
Matka jatkuu . . . Joka pysäkiltä
nousee bussiin uusia työhönnienijöitä,
korkeakoulun <^pilaita, joku liian ai­kaisin
herätetty, paksuun tur!^iin pu­keutunut
paremmissa oloissa elävä "la-nen
puku päälläänV paita on valkoinen
ja solmio sinertävä. Hänellä on myös­kin
uudet mustat kengät jaloissaan ja
hieno harmaa hattu on ^iviereasellä tuo­lilla.
Hän näyttää olevanläSfevalmiiria.
Setä kävelee edesta^isin huoneen
lattialla. Ön kuin tuliset Imlet polt­taisivat
hänen sydäntään ; r^- • Nyt hä­nen
täytj^ sanoa salaisuus. Se~on suu-
..ri ja vakava asia ja koska äiti on as­kareilla,
niin sen sanominen nyt kä-visilaätuun.
i .rj
'Hän seisahtaa Erkin eteen, pistää
kätensä takkinsa povitaskuun, vetää
sieltä kauniin laatikon jä antaa sen Er­kille.
Erkki avaa paketm varovasti ja siel­tä
tidee esille umpikuorinen^^ kultakel­lo
ja komeat kultaiset kellonperät. (Hän
nousee, ojentaa sedälle 'kätensä ja sa­noo
kiitokset.
—^ Se on sinulle muistolahja isältä­si
. . . Tänään on suuri merkkipäivä.
Sinä astut ripille jä olet oniä poikani.
Olen ostanut toisillekin pojilleni kulta­kellon
tänä merkkipäivänä.
Hän astuu taas lähemmäksi Erkkiä,
puhelee hiljaa ja varovasti:
— En minä ole sinun setäsi, vaan si­nun
oikea isäsi . . . CMet poikani,
Erkki katsoo silmät levällään, että
Qnko täniä oikein totta ja sitten hän
sanoo:
— Tätäkö äiti sillä tarkoitti, kun hän
sanoi, että voit joskus tulla sen suuren
asian tietämään. !Hän ei sitä vielä sil­loin
voinut minulle sanoa, kun olin liian
nuori.
Hän nousee tuolilta, tarttuu isänsä
käteen ja sanoo:
— Kiitän teitä, rakas isä, tästä suu­resta
san<»nasta ja vidä tuosta kallisar­voisesta
muistolahjasta. Olen iloinen,
että olette isäni
—^ Sano minua kuitenkin edelleen se­däksi,
sillä tätä ei kenenkään muun tar­vitse
tulla koskaan tietämään, ei täti-sikään.
Tämä on se salaisuus ja siksi
veljeni Manii vihasi minua ja si-nualdn.
Alä silti kolaan lialnreksu äi-tiäsij
sillä kaikki on minun syytäni.
Minun oli selitettävä sinulle tämä asia,
koska i?lit joutunut niin paljon kärsi­mään
sen takia. Se on minua vaivannut
kovasti. Kun sinä nyt jok6säktiun toi­sena
päivänä täytät 16 vuotta, alat
varmaankin ymmärtää tällaisia ask)ita.
— Olin huvimatkalla Suomessa sil­loin.
Olin siellä koko kesän ja Manu
oli kaukana sahalla, missä oli kiirettä.
Hänellä ei ollut aikaa käydä kotona
kuin aina noin kuuden tai seitsemän
viikon kuluttua. Minä jouduin siellä
oleskelemaan niin -^kauan kauniin järvi­seudun
ihanuudessa ; . .Äitisi oli nuori
ja kaunis jäminä rakastuin häneen ai­van
silmittömästi. Kun tuli sitten syksy
ja minun täytyi lähteä takaisin Ame­rikkaan,
tuntui kuin tummat pilvet oli­sivat
minua varjostaneet. Usein minä
muistelin häntä ja lähetin rahaa lie-vittääkseni
hänen vaikeaa tilaansa. Olin
silloin työssä kultakaivoksessa.
Poika oli kuunnellut 'hiljaisena ja ih­meekseen
hän tuntee jonkinlaista suut­tumusta
. . . Ja isät ja sedät ovat mie­lessä
aivan sekaisin . . . Sellainen nais­ten
viekoittelija hän on vieEkin, vaik­ka
elon ilta onkin jo lähellä.
(Hän nousee ja menee ulos. Viha rie­huu
hänen sydämessään siitä, että on
joutunut olemaan tuollaisen kalpamai-sen
tapahtuman kohteena. SamaUa kui-tenkm
tulee hänen mtdeensä, että miksi
täti viipyy niin kauan askarefilaan ja
niin hän rientää katsomaan.
(Jatkuu)
K I I T O S
eydämdlisetkUtolcfl^ teille tuttavat, jotka yllättäen aaoraitte kotOnune
r ^ t t t t t f ^ » * » " «irfta a ^ v i m ytitotnriainiimmi» Johdosta.
. f fcatoct arvDldcaastaJaJilMtaia fc«livipQFdi»tft. KUtos «dijelman suorittajille.
Ulan iffnftnnffle ja homman alkuniqwmHo01e.
k a n a . ^ ' ^,- •
gftOykggn jomHUam ytttd^ymmanyi iäti fceätanidmiifmnelt
BriOch Colmnbi»
-«rh 4-
LauttEilnlMU «ioliilnm» jg pifviiriL 19S6 SiTttS