Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, June 23, 1945

              Yritys on ehtiä illaksi Hanmia5tun« rinä kiviröykkien takana, tyynessä.
turin laelle, yöpyä sen länsipuolei- Osaahan se.
seen laaksoon rakovalkeaa rakentaen. . Alhaalta, jiäaonärästä laaksosta.kuu-
Ja yritys uhkaa aniltei onnistua, luu hirnuva ikirjava huuto. Kettu-
Kahdeksan tienoissa illalla on Ham- iko siellä nauraa f Saimassa on tuo
mastunturi edessä. <jo ihan lähellä. Ja ohi liitää lumi-
Tosin matkaa on vielä puoli penin- valkea, mustaohjaksinen lintu. Se-kulmaa.
Mutta reitti sinne on suora
ikeleitaan, ikiristää vauhtia. Äkkiä
hän huomaa juoksevansa.
— Haloo, sinä,siinä.
— No?
— "Ketä pakenet?
— En tiedä.
Samassa repeää pilvistö. Aurinko
nen puron keskeUe latuskaisjife k
veUe rakentaa retkeHijä keiuot2
ihmeteBen suurta rauhaa ] ^ . ^
ja helppo.
Tulee kuitenkin este: kuru, aivan
poikkiteloin kulkusuuntaa vasten
puurtautunut pystysenäinen, aito-la]^
alainen laakso. Sen seinämä on
niin pystysuora; että alaspääsy on
(mahdoton. On kiertävä oikealle.
«...^iasnes -kuruBr* seiaä^-mataloittiu^-ja^ =^"T^tläRa^r'slnut*T:unnen, sinTO-tamuksenpaino
miltei unohtuu'^
•aietsän reuna häämöttää Aa;^
tunturin takana. ^
Puut kasvavat, petäjien oksat
eroittuvat. <Mlaan siirtymässä
sin Lapin kankaalle.
Sidtä löytyy tyyni kouru. Atirn^^^^
ko lämmittää. Yksinäinen mies ou^
Matkamies huutaa viheltäjälle: tykirviset Ikirmaileyat ilmassa.^^U^^^^
hän huutaa nimeänsä: kii>ni-na, kii- valaisee seudun, värjäten sen merkil-ru-
na. liseen ianlhohteeateen.» Matlkamies
j\ivan huipun läheltä kuuluu su- pysähtyy, katsoo puoliksi lumottuna
runvoittoinen piipahdus, toinen, koi- ja huomaa Ihymyilevänsä, Koko ym-maskin.
Aina yhtä läheltä, yhtä paristo näyttää muuttuneen ystä-surumiielisesti
ja yihtä näkymättö- välliseksi. ^ •
mänä. , Sinirinnat käjrvät soittamaan. Niit-sallii
vaeltajan kulkea ylitseen. Ku­ru
on yleensä rehevää. Tässäkin
melko tiheää koivuviitaa.
Vaeltajaa tullaan vastaan. Nau-kuen
kaartaa piekana-haukkapari ih­mistä
ihmetellen ja peläten.
. Lähelle ne tulevat. Mutta kame­raan
ikuistuu niistä vain pienet «mus­tat
silheutit.
Suunnaksi tulee vähäinen lumi­laikku
tunturin kupeessa. Haukan
veliön lintir, tunturin pillipiipari; ka­pustarinta.
Tule teetä juomaan. En
halua nyt olla yksinäinen mies, kai­paan
toveria, jolle voisin kertoa ter­veisiä
kaukaa etelästä.
Mutta teetä juo kuitenkin yiksi-näinen
mies.
Hän tuijottaa etelään. Tunture­ja,
tuntureja, tummaa nousua, josta
vain huiput, etäisimmät (huiput näky­vät.
Tuolla etäällä kohoaa vierek-piaispari
laatii pesää koivun oksa-hankaan.
Ja keskelle tunturikoivikkoa, pie-
Pari tuntia myöhemmin im^
nahtaä ylös, tutkii karttaa ja Mitti.^
pesää ei ole aikaa ruveta etsimään, käin muista erottautuen tunturipari.
sillä Hammastunturin laki, matkan On kuin olisi maaemonen itse lepää-päämäärä,
ön houkuttelevan lähellä. mässä tummalla vuoteella, paljain
Mutta onni suosii matkamiestä, rinnoin, >jotka piirtyvät vasten yön
Suunta-lumilaikun lähdlä 'kasvaa pe- taivasta täyteläisinä, huipussaan te-täja,
puoleksi kelottunut. Sen keski- rävöityen.
oksilla, paistaa silmään musta risu­kasa:
piekanan pesäi
—^Halloo, ^ ä siinä.
— No?
— Xlä nouse puuhun.
. — Miksi en?
. — Olet väsynyt, tipaihdat alas ja
jäät tähän juhannusta viettämään.
— Kiitos neuvosta.
. Tunturin rinne nousee jyrkästi.
=
i
Hammastunturin länsirinne suistuu
jyrkkänä alas. Alhaalla laakson poh­jalla
kiemurtaa kimalteinen puro, jo-,
kihan se on.
Joen yllä riippuu .usvaa, valkoisia
sumupilviä. Rinnettä näyttää ka­puavan
tunturikoivulauma: alempana
suurimmat, vähän tiheämmässä, y-lempänä
pienemmät, harvassa. Kaik­kein
ylimmäs päässeet koivut työn-
Pian näkee ylempää kiikarilla pesän tävät oksansa matamaan, pitkin var-sisälle:
valkoisia pumpulipyöryköitä,
haukan pikkupojat, lukumäärä ei näy
tänne asti. .
Rinne jyrkkenee. Tuossa sulaa
vielä jäätikkö. Pohjoisreuna on vielä
pari metriä paksu. . Eteläreunaa peit­tää
sulavesilammikko, kirkas kuin
helmi, ^hyytävän kylmää.
Kattila esiin ja vettä täyteen. On
viimeinen mahdollisuus saada keitto-vettä.
Varovasti astelee matkamies-
(kohti tunturin vasempaa kärlteä, I-han
ennen loppua on vielä jyrkkä ki­veliö,
mikä ylitetään miltei nelinkon­tin.
• -• •
• Hammastunturin huipun valloitus
tapahtuu lyönnilleen kello .22, tors­taina,
toisena retkipäivänä.
Onko valloitus tuolle liian komea
nimi? Ehkä täältä katsottuna on,^
Hutta se vilpitön riemu, outo omis­tamisen
ilo ja tyydytyksen tunne,
mikä valtaa matkamiehen kenen ta­hansa
saavutettuaan määränsä pään,
on hyvin paljon sukua suuren valloit­tajan,
tutkimusmatkailijan tai keksi­jän
riemulle hänen löytäessään ar­vokkaan
tavoitteensa.
. . Yksinäinen mies heittää varusteet
maahan. Kuivatun spriin hyvin vä­hän
romanttiselle tulelle pannaan ve-sikattila
kiehumaan.
. Hammastunturin huipun merkki,
kiviröykkiö, ou tuossa. Nousussa
lämmennyt pinta jäähtyy pian.
Keskiyö lähenee.
Ei ole kirkasta. Pilviä, erivärisiä
möykkyjä riiKniu lähellä ja kauka-:
na. Hammasjärvi näkyy, peninkul­ma
elohopeaa.
. Toisella puolen, etelässä, on pi-njieämpää.
Idässä jossakin kaukana
ovat ihmiset, Ivalo.
. Täällä on suuri rauha. Liianko
suuri- .Ainakin tällä hetkellä se ei
peloita. Ainoa ääni on sääskien hy-vikkoa,
missä sielikkö kantaa punais­ta
kukaansa. \ia uuvanan lumivalkeat
kellot ovat kuin valmiina kilahtele­maan.
Soivatko ne todellakin? Alhaal­la,
alakson pohjalta helähtää kirkas
sävelketju. Sinirinta soittaa. La­pin
parhain laulaja. Lapin kaunein,
pieni lintu, <joIla on rinnassaan pala­nen
taivaansinistä. Lapin mies kut­suu
sitä kellolinnuksi. Ja aivan oi­kein:
silloin tällöin kimahtaa pieni
hopeakello vuolaan laulun lomitse.
Laulu katkeaa hetkeksi. Leppä­lintu
leperryttää hyvän huomenensa
laakson toisella puolen. Käki käy
kukkumaan. .Aurinko repäisee pil­viin
reiän. Tunturin yö orfohi.
— Haloo, sinä siinä.
— No?
— Mihin laitat rakovalkean?
— Tuonne jokilaaksoon.
— Mistä otat kelohongan?
— Hm?
Nyt vasta vaeltaja huomaa, että
nukkuminen ei käy päinsä. Ollaan
metsärajan, havumetsän yläpuolel­la.
Makuuhuopaa ei ole mukana.
Koska rakovalkeaa ei voi saada, täy­tyy
odottaa ilman lämpenemistä ja
jatkaa kävelyä. Onhan siitä etua­kin:
eväät ehkä riittävät paremmin.
Hammastunturi jää taakse. Painu­taan
alemmas. Joka taholla ympä­röi
tunturiseinä, katkaisten näkö­alan.
Kölkijasta tuntuu, kuin hän
putoaisi suuren kattilan pohjalle. Ja
äkkiä hänet valtaa ajatus:
— En pääse täältä koskaan pois,
eri koskaan.
Tuulikin tehostaa ajatusta, kier­täen
pyssynpKpun suussa ulvahdellen
pahaenteisesti kuin susi:
— Uuu-huuu, uuu-huuu!
Vaeltaja miltei kadottaa paikka-^ ja
aikatajuntansa. Hän tihentää as-z
s
S
1
Me aUamainitot sukulaiset» ystävät
ja toverit toivotamme 60-vuotiaalle
(SEräN POJALLE)
terveyttä, pitkää ikää ja toimintatarmoa,
että hän edelleenkin toimii yäiteispyrin-nöissämme
yhtä innokkaasti kuin
tähäiikin asti.
Theodor Andexsen
nmi ja OLbTi Anderson
Fiina ja Alex Anderson
Rnth ja Tony Anderson
Elvie ja Solo Kallio
Katri ja Matti Riksman
Alma ja John Litisen
Sofn ja Heikki Vilmimen
Adele ja Alex Pink
Irene ja Richard Michelsön
Mary Hakomäki
Riika Kivi
Malcolm Maitland
John Lnnirvist
Anni ja Väinö Tuulos
Matilda ja Emfl Tlä
Maria ja Ed. Longvist
Elli ja Jahnar Tainio '
Manda ja Teodor Tanner
Manda Pakkala
Tilda ja Endl Habninen
Manda Vartia||Lnen
Edla ja John Malm
Elsle, Heniy ja Viriän Vilen
Helmi jai vnho Hapla
Jfinet ja Ted Tanner
Eileen ja Ted Davidson
Ethel ja Bfll Anderson
Hoida Kaisla
Elisa Suomela
3 .
E
S Sointula
Hdlen ja Lauri W Iinaan
Kirsti ja Aino Turunen
Maija jalPeter Hilton
Annie ja Arne Johnson
O. Jaakkola
Kulkurit lististä
Ester ja Jack Taiiikanen
Melge ja Ero Tai*kanen
Alli ja Lauri Koski
Doris ja Elmer Holmes
Mr. ja Mrs. Vuokila
Fanny ja A. Lanquist
Mr. ja Mrs. Kiiskilä
Mary ja Antti Kauppi
O. O. Saasta
M. Luokka
Tom Tyn jala
Taimi ja Wal]e Koskela
Jenny ja Otto Luck
Ingrid ja William TViUiams
Tilda Mateoja
Mary ja Vilho Oksanen
Eva ja Antton Impola
. HUja ja Arvi Pohto
Lempi ja Hannes Blid
Hilja |a' Hannes Myntti
MHdred Pakkala
HUmaLaia
Enni ja Manne Lehtinen
Ellen ja Eino Pakkala
British Columbia