Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, February 27, 1937

              1957 lAU^-TAmA, HELMIKUUN 27 P i ^ * SIVU S
CABRIELLE ja JAGK tapasivat
ensi kerran toisensa kmoluisan
ranskalaisen maalarin Audigierin kes-kiviikkokutsuissa.
Melkein kaikki
Pariisin taiteilijat kerääntyivät joka
keskiviikko monsieur Aud^erin luo.
Hänen hienot salonkinsa täyttyivät
vilkkaasti väittelevistä, nielkem kaik­kiin
kansallisuuksiin ^kuuluvista tai­teilijamaailman
ihmisistä..
Gabrielle oli ranskatar, ja hän
— Mitä te nauratte?
— En voi muuta, mon cher ami!
Sanoitte **minä olen naturalisti"
suunnilleen samalla tavalla kuin oli­sitte
sanonut "minä olen keisari"!
Jack ei voinut olla nauramatta.
— Ehkäpä olenkin keisari —omas-todellista
kirjailijaa sinusta ei tule
koskaan, inutta ihastuttava vaimo ja
äiti sinusta voi tulla. Se on sinun
kutsumuksesi! Sinun pitää mennä
naimisiin, Gabrielle, ja — ja juuri
minun kanssani! Eikö niin, ^^pikku
Gabrielle ~?
Gabrielle punastui ja nosti pienen
nenänsä vieläkin pystympään.
En usko sinun 'ymmärtävän »y-
~sa pienesi valtakunnassani tieten­kin
! tiedättekö, mademoiselle Dor-moy,
meidät on vannaankin luotu ar­vostelemaan
toisiamme. Jos annatte kyaikaisesta kiijaUisimäeät^
, . , . . minun lukea novellinne, niin saatte -kaart, sanoi Jräm — lFuo no
näytti hyvin suloisella siinnnenis- g^vostdla taulujani. paras, jonka koskaan olerr tojoitta-keine
silmineen, ja sitäpaitsi hänen _ g^^jt^,, ^g^^si tyttö .tarttuen nuti Mitä taas kosintaa^ öi!€e,,an-vartalonsa
oli enttam joostas^ ja j^^kin suureen kouraan. «an myönj^vän vastauksen vain sii­vinmuodostunut.
Gabrfelle kirjmtti tä syystä^ että voisin osoiltabs^
novelleja. Hän ei j^sinkertaisesti
voinut elää, ettei hän saanut kirjoit­taa.
Hän elätti siöä itsensä. Ei n5rt
sentään aivan kokonaan, sillä hän sai
joka vuosi muutaman tuhannen
frangin suuruisen koron pääomasta,
SSeuraavana päivänä Gabrielle saa- että avioliitosta huolimatta pystyn
pui Jackin ateljeehen. Hänen arvos- kirjoittamaan romaanin ja tulemaan
telunsa oli kaikkea muuta kuin hyvä kuuluisaksi.
-— se oli suorastaan musertava, Jack — \'ainsii^äkö syystä?
oli raivoissaan, mutta hän ei uskal- Gäbneltepufiastui vielä enemmän
tanut sitä näyttää. Sen sijaan hän ja rupesi kiireesti-etsimään käsilau-joka
viisaasti kyttä oli sijoitettu sittä tarjosi tytölle teetä ja pyysi häntä kustaan avaimia,
tavalla, ettei hän päässyt siihen kä- gjaUa elokuvnn, — No, ei nyt aivan yksinomaan
siksi. Gabrielle oli aika ajattelema- ^ juasta muodostui hyvin hauska, ja siitä syystä , mutisi hän.
ton, mikäli kysymys oli rahasta. j^y^ ga^ttoi GabrieUea kotiin,
Jack oli englantilainen. Hän oli kysyi tämä hiukan ujosti, oliko Jack Muutamia kuukausia myöhemmin
vaalea, pitkä ja voimakas, hjrdn lukenut hänen viimeisintä novelliaan, olivat Gabrielle ja Jack naimisissa,
hauskannäköinen. TOn oli maalari, jonka hän oli edellisenä päivänä hä- Gabrielle oli muuttanut Jackin tifci-ja
kuten GabrieHekaan ei>voinuteföä nelle tuonut: - vaan ja viih^sään ateljeehen ja tuo-kirjoittamattaj
hänfi^tt ei vöinut :— Olin unohtaa koko jutun, vas- nut mukanaan kaikki :kimpsunsa ja
ellei hän saanut maalata. Hän tasi Jack. — Ja eiköhän muuten olisi kampsmisa, joita ei kyttälrään oUut
oli saanut aikaan jo venattainBj^ä jiauskempi puhua jostakin muusta - kovinkaan paljon,
maalauksia, muttai^hätt ei ottutk^^ kuin siitä. Gabrielle istui ja kirjoitti romaa-tenkaan
vfclä lyönj^ itse^ai läpi. GabrieUen huulet vetäytyivät ka-'- ninsa viimeistä lukua Jätkin maala-
Hänellä oli aivan äökettäinfoliuttiäyt-. peaksi juovaksi, kuten aina silloin, - tessa hänen muotokuvaansa,
tely, ja hän oli saanut myydyks&in kun hän oli jollakin tavatta kiihoit- : — Gabridle rakas, tulehan katso-muutamia
taulnja, -maan! Luulenpa, että tästä tulee
häntä pidettiin liian suurena natura- — Ei, sano nyt vain mielipiteesi - suuri men«tykseni! Lähetän sen ke-listina.
Nykyäänhän taiteen täytyi suoraan. Minä olen sanonut, mitä - vätnäyttelyyn, ja minusta tulee yh-olla
aivan erikoislaatuista, melkein- minä pidän tauluistasi, ja sinä olet della iskulla kuuluisa!
pä sellaista, jota itse asiassa kukaan velvollinen sanomaan minulle, mitä
ei ymniärtän}^. sinä pidät novelleistani.
Jack katseli Audigierin viimeisintä — Pikku Gabrielle, tämä on mi-mestariteosta,
jolle raaäläri ottanta- nutte kauhean kiusaflista, mutta mi-
— Odotahan hetkinen! Kirjoitan
ensin tämän lauseen loppuun.
Gabriette kakkasi kiivaasti vanhaa,
kulunutta konettaan. Sitten hän nou-nut
nimeksi "Kuolleita tulppaaneja", nun täytyy sanoa sinulle totuus. Olet si Ja asettui jonkun matkan päähän
mutta joka aivan yhtä hyvin oKsi vain sellainen piem' harrastelija kir- maalauksesta. Hänen kulmansa ry-voinut
esittää auringon laskua tahi failiian ohdakkeisella polul^^^^
mitä muuta -tahansa. ka silloin tällöin satutkin saamaan No, enpä^ tiedä, tuletko tuolla
HäiTk^Mi äkkiä vierestään hillit- Jonkun novettisi julkaistuksi, nnn kuuluisaksi, mutta yhdennäköisyys •
tyä yskimistä, ja kun hän kääntyi kaskaan et kuitenkaan pysty kirjoit- on kyllä kokolailla hyva.
katsomaan, kohtasivat hänen silmän- tamaan romaania. Olet liian sovin- Han siristeh. silmiään ja asetti
namen. Todettinen taiteilija-saa aina paansakailelteen.
aikaan jotakin uutta, joka tulee bä- . — Ei, sanöiiän sitten,—-<t ole
nestä Itsestään. Ei, pikku Gabrielle, vielä tarpeeksi kypsä, rakas Jade. -
sä GabrieUen ruskean, eloisan silmä­parin.
— jVle kai emme tunnekaan vielä
toisiamme, sanoi Gabrielle pehmeällä,
sointuvalla äänettään. -—.Nimeni on
Gabrielle Dormoy. Olen kirjailija.
— Minä olen Jack MaUoch — eng­lantilainen.
Yrittelen maalailla.
Hän kumarsi tjrtölle melkein liioi­tellun
kohteliaasti.
— Mitä pidätte "Kuolevista tulp­paaneista?"
kysyi Gabrielle.
— Minusta se on kauhea, suoras­taan
hirveä! .
— Audigierin mestariteos! Kau­sea
1 Olette hullu^ monsieur Mattoch!
Tauluhan on suurenmoinen! Koko
syyskauden Uianin maalaus! Arvos­telunne
on suorastaan, hämmästyittä-vä,
monsieur Malloch!
— Minäkin olen hämmäsQrnyt.
— Mistä syystä?
Kaksi suurta, hurmaavaa sUinää
katsoi häneen kysyvinä.
— Siitäsyystä, että voitte nom
suurenmoisin -sanoin ylfötettä settais-ta.
joka itse asiassa « ole mitään.
— Oh, monsieur Mailoch! Pel­iäänpä,
että olette itserakas miori
"iies, joka ei anna. arvoa, millekään
rnnuMe kum »omflle tuottdUeen. OK-sipa
hauska nähdä taulujanne. Voin
lyödä vetoa, että olette naturalisti!
- - E i siitä kannata lyÖÖä vetoa.
Minä olen naturalisti!
Gabriette nanroi nmi, että kyyne­leet
tuttvat iiänen-sifamnsä.
ElizahefMn kenM
Tässä näemme yhden niistä ken- tulee lahjMaffuiunkmmgatar mtza-
\m jatka Canadan kenkätehtaiii- ^ bethiOe ensttoukdkuussä tapahtuvan
Jaid^ ja-vämttäismyyjieff yhdistys krumafaisfuBan yhteydessä.
— 'Maalaus on hyvä', Gabrielle,
mutta ethän sinä ymmärräkään ko­vin
paljon todellisesta taiteesta.
-r- Minäkö? Enkö minä ole — -~
Jack keskeytti hän^t:
Eiköhän ölisi parasta, että me­nisit
panemaan perunat tulette, rak­kaani!.
Xlä unohda perheenemännän
' velvottisuuksia, kultaseni! ^ \
— Ei minulla ole aikaa! MinUii
täytyy kirjoittaa! Voithan keittää
itse! ' :
—^ Otet huono vaimo, Gabriette!
sanoi Jack ja merii ^keittiöön. "
Kun hän .palasi takaiäiä,enäytti
Gabriette hiukan katuvaiselta.
— Kiitoksia paljon, rakkaani! sa­noi
hän. — Haluatko nyt kuulla vii­meisen
luvun romaanistani, — tie­tenkin,
jos sinuUa on aikaa?
— Tietysti! Lue pois^ vain!
Jack istuutui nojatuolim ja sytytti
•piippunsa kuunnellen koko ajan vafi-monsä
kaunista", pehmeätä ääntä, f
Hetken kuluttua kohotti 'Gabrielle
paansa.
—- No, mitä pidit? hän kysyi in-
' nokkaasti.
' — Mielestäni olet suloinen istues-sasi'siinä
tuotta tavatta, kultaseni.
— Lorua! Mitä pidit siitä, mitä
luin?
— Vaikea sanoa, vastasi Jack ry­pistäen
otsaansa. ^ Olet lukenut mi-
' -nuUe vain palasia sieltä täältä. -En
ok saanut muikäänlaista kokonais­vaikutusta
romaanistasi, mutta luii-
' lenpa siitäkin huolimatta voivani sa­noa,'
että se jokatapauksessa jää ta-vattiselle
harrastelija-asteelle. Mutta
ethän sittä ole väliä, olet kuitenkin
suloinen ja kultainen Gabrielleni! '
— Aion viedä sen huomenna La-tourille!
sanoi Gabrielle vakavasti.
— Latourille! Suurimmalle kus­tantajalle!
Rakas Gabrielle, pelkään­pä,
että hän nauraa sinulle aika ta­valla!
Etkö tiedä, että Latour voi
viiden minuutin keskustelun jälkeen
sanoa, - tuleeko jostakin -henkilöstä
kirjailija vai eikö? Hän ei koskaan
tule lukemaan kirjaasi!
— Etkä sinä tule koskaan niittä­mään
laakereita taulullasi — et kos­kaan!
huudahti GaVielle kiivaasti.
Sitten hän kokosi paperinsa, painoi
hatun päähänsä ja ryntäsi ulos.
- 7 - Gabrielle! huusi Jack hänen jäl­keensä.
— Sano Latourille terveisiä!
Kun-Gabrielle palasi, oli hän aivan
kalpea, mutta hänen silmänsä lois­tivat.
— No, kävitkö Latourin luona?
kysyi Jack koettaen saada äänensä
mahdollisimman välinpitämättömäk-
-Si;- ••• • ^
— Kävin, vastasi Gabrielle saman­laisella
äänellä.
— Mitä hän sanoi?
— Hän lupasi lukea romaanini ja
ilmoittaa sitten minulle.
— Vai niin — — no — — —
sehän — — — sehän on hyvä. Minä
vien huomenna tauluni kevätnäytte­lyyn.
Sittenpä saamme nähdä, kum­pi
meistä on etevämpi! Annahan ayt
suudelma, Gabriette, äläkä näytä noin
hapt)amalta! Romaanisi voi oUa hy­vinkin
näppärä. ^
. i — Se on enemmän kuin näppärä,
sanoi Gabriette nousten varpaitteen ja
anta^ pitkälle miehelleen suudel­man.
— Voihan hyvinkin sattua, eftä
säät taulustasi pienen maininnan sa­nomalehteen,
^ihän sita v6i koskaan
tietää. Ihmeitä voi tapahtua.
Fan viikkoa myöhemmin ryntäsi
Jack^kuin tuulispää.ateljeehen.
- —^G^briette, Gabriette! Onnemme