1956-04-28-04 |
Previous | 4 of 12 | Next |
|
small (250x250 max)
medium (500x500 max)
Large
Extra Large
large ( > 500x500)
Full Resolution
|
This page
All
|
run torilla vaatien jakaimaan kaupungissa
olevat voivarat nälkää näkevälle
'kaupungin väestölle, kuin luonnonvoi-iniana
tapahtuu joukon 'murtautuminen
väkivalloin Valion voivarastoihin järjes-ityneitten
rivimiesten voimatta kansan
liikettä estää.
\'oimelläkat olivat maan tällä laidalla
lähtölaukaus suurempiin tapahtumiin.
Aili Nordgren ei kuitenkaan —Vahin-
' ko kyllä ~ oie pysähtynyt kuvaamaan
tapahtumien asteittaista kehitystä, ei
«marraskuun isuurlakkoa, eikä työväenluokan
vallanottoa kaupungissa. Hah-jnoiteltuaan
lähtökohdan ja taisteluun
AINO RAAPPANA
- — eU — .
LAULU PYSYVÄLLE RAKKAUDELLE
(Jatkoa)
MUTTA minullepa ei ole, oli hän
silloin kivahtanut miehelleen, sillä
, , , .. .. hän niin harmitti, että tuo mies alkoi
;.heräävän tyola.sa.neksen han snrlj^V- hä^n kauneuttaan, kuinka raa-
Giuvaamaan myrskyä jälleen rajoitetulla
alueella, punaisten ja valkoisten joukko-
^ jen yhteenottoa ja siihen liittyvinä tapahtumina
Ahvenanmaalla. Tämä alue
on muinakin ajankohtina kuin talyella
J918 'muodostanut oman erityisen ongelmansa
Suomen tapahtumissa. Asia-o-
ikkaasti Alli Nordgren kuvaa tätä diplomatian
ja aseellisen yhteenoton näyttämöä
kansalaissodan talvena. Kuvauksen
aineisto tuntuu dokumenttiluontoi-selta,
historiallisiin tosiasioihin pohjautuvalta
kuten Turun voimellakatkin,
ajankuvauksella on jo senvuoksi arvonsa.
Ahvenanmaalle on lähetetty aseellinen
suojeluskuntaosasto muka "vapaut-itamaan"
aluetta venäläisistä joukoista,
jotka itse asiassa ovat jo omasta aloitteestaan
rauhallisesti lähtemässä pois
maasta. .Ahvenanmaan oma kansa «:i
halua verenvuodatusta eikä sotatoimia,
ei valkoisia eikä punaisia, mutta sensijaan
varakas väestö näkee turvansa
Ruotsissa ja toivoo yhteyttä sinnepäin.
\'alkoiset joukot ovat saaneet Ruotsilta
lupauksen apujoukoista ja aseista, ja
näitä Ahvenanmaalle saapuneet suojeluskuntalaiset
odottavat ''vapauttaakseen*'
alueen. Aseita ei tule, mutta tulee
neuvottelijoita, jotka haluavat myös
saada lusikkansa samaan keittoon. Neuvottelut,
joissa eri osapuolten todelliset
intressit palja.>;tuvat, ovat kärkeviä j.i
sapekkaita. Valkoisten päällikkö viittaa
ll;intaalla neuvotteluille, joissa venäläisten
edustaja on mukana, hän komentaa
joukkonsa hyökkäykseen rauhallisesti
evakuoivia venäläisiä varusjoukkoja
vastaan. Tällä välin saapuu Turusta
anyös punaisten joukko-osasto, 98 puutteellisesti
varustettua miestä valvomaan
tilanteen kehitt3'^^mistä, josta Turkuun
on satu hälyttäviä tietoja. Joukko-osasto,
joka ei ole tullut sotimaan, joutuu
heti taisteluun valkoisten hyökätes-sii
Clodbyn läheisyydessä. Tässä taistelussa
veli joutuu veljeä vastaan, Turun
lääninhallituksen vahtimestarin
Anderssonin pojat Martin ja nuori J j -
han. toinen valkoisten, toinen punaisten
puolella. Taistelussa kaatuu tulisieluinen
Allan Berg, vasemmistoälymystön
rohkea edustaja. Hänen ja yhdeksän
toverin sajikari.hautaus Turussa kevään
koittee-ssa päättää romaanin dramaattisen
tapaussarjan. Työläisten taistelu ei
vielä silloin ollut «menetetty, punaiset
liput peittivät kj|atuneitten arkkuja,
sattajien rivistön kärjessä ensiinmäise-
«u asteli Yrjö Sirola, joka hautaustil:»;-
suiidessa piti suuren muistopuheen niil-
Je kxmmenelle sankarille, jotka olivat
valinneet myrskyn tien, vallankumous-myrskyn.
Romaanin-kummanlvin jakson kuvaus
on tiivistä, johdonmukaista ja värikästä-kin
ja ajankohdan yhteiskunnallinen lii
9ve havainnollistuu selkeästi paikallisena
ilniiönä. Romaanin heikkoudeksi jä-i
se, että kansalaissodan tapahtumien koko
asiasisältö esittäytyy sittenkin vain
sirpalemaisena, että hjrvin rakennetusta
lähtökohdasta ja tapahtumain väkevässä
johdattelusta ei synny suurta, koko laajuudessaan
avautuvaa vallankumoui;-
niynskyn näkjinää, vaan pieni osatai<-
telu eristetyllä alueella. Romaanin aiheena
tälläkin rajoitetulla ku\'auksella
on eittämättä suuret anSions;i, k\in ta-leat
ruusut kukoistivat poskilla ja äitiys
antoi erikoisen viehätysvoiman.hänelle,"
kuinka- silmien kirkkaus oli tullut
yhä-loistavammaksi ja sen semmoista
pötyä, jota hänen oli täytynyt siinä
miehensä edessä hävetä. Silloin hän
vasta oli tuntenutkin veren syöksy^vän
päähänsä, poskien hehkuvan dhan kuumina,
ja voi 'miten hänen oli pistänyt
itselleen vihaksi tuosta, ettei nyt saattanut
olla luonnollinen . . .
Niin se oli ollut, ja sitten hän oli
noussut silloin ylös vuoteestaan, pistänyt
tohvelit jalkaansa, rientänyt peilin
eteen, josta liäki nuo «mainitut ruusut
poskillaan, tahtomattakin hänen täytyi
hipaista molempia posldaan ja todeta:
Kyllä ne olivat sievät, raikkaan kalpea
hipiä ja hehkuvan punainen poski, sitä
reunustamassa tummat luonnonkiharat
hiukset. Vuoteessa hieman hikisenä ollen
olivat hiukset paljon enemmän kip-risty^
neet kuin tavallisesti ja tämän peilistä
katsovan ilmestyksen nähtyään ei
hän voinut olan myöntämättä lääkärin
sanaa todeksi.
Hän oli kaunis, mutta ei hän.jäänyt
siihen omaa kuvaansa Ihailemaan, niin
kuin varmasti moni samassa asemassa
oleva nainen olisi tehnyt, päinvastoin,
hänellä oli kiire pois peilin edestä. Joutuin
hän suki hiuksensa, kääräisi ne
pehmeäksi palloksi niskaansa kiinnittäen
hiusneuloilla, mutta kiharat pitivät
puolensa ja työntyivät ohimoille pieninä
sy"kkyröinä.
Vaatteet sujahtivat nopeasti päälle.
Hetken sentään piti kaapilla viivytellä
minkä puvun nyt ottaisi. Tuo ruskea
villainen, joka haneirä oli viimeksi ollut,
oli nyt niin tavättovan väljä, eihän se
tullut kysymykseenkään. Jospa ottaisin
vihreän samettisen — ei, eihän toki,
ja sitäpaitsi liian kuumakin se olisi.
eihän nyt sentään sellainen juhla ollut
Mutta tuo punainen, jossa oli kellertävä
etu, sen panen nyt ylleni. Se on aina
minulle sopinut. Kun hän oli viimeistä
nappia kiinnittämässä puserossaan, astuikin
jo hänen miehensä sisään ja kohta
hämmästyksestä huudahti:
— Ethän vain aio jo pukeutua täydellisesti
ja lähteä askareillesi?
— Kyllä, sitä minä aion, mutta tule
pahtumieri syyt ja sisältö on nähiy
• n i i n selkeästi ja johtopäätökset tehty
- niin oikein kuin Aili Nordgren on teh-
- nyt. Jotakin Jsuurempaa tilintekoa v i l -
lankaimousvuqdesta 1918, valtavampia
taistelunäkymää odottaisi kuitenkin ro-
• maanin loppujaksosta, joka nyt tuntuu
©jotenkin kutistetulta alkuunsa. Ansioksi
on toisaalta luettava se, että Aili Nordgren
on todella kirjoittanut romaanin
eikä asiakirjaluetteloa, hänen ihmisensä
ovat eläviä ihmisiä, jotka reagoivat ta-sinä
nyt auttamaan näitä nappia kiinni,
kun ne eivät enää mene yhtä helposti
kuin ennen. Tästä rinnan kohdalta on
noin paljon rakoa. Katso nyt! Tuon
vyötärön kohdan sain hädintuskin kiristetyksi,
mutta luut tuntuvat siinä-kin
painavan, nyt tavattomasti, vaikka
ennen en koskaan tuntenut tämän ahdistavan.
Olenko minä noin paljon l i honut?
Hameen vyötärökin kiristää.
Pois tämän on heitettävä. E i auta kait
muu kuin turvautua tuohon säkkimäiseen
imekkoonsa, ja niin hän oli nopeasti
riisunut sievän leningin päältään
ja antanut avaran mekon solua ylleen
ja sitten he olivat nauraneet, nauraneet
niin makeasti, ettei siitä tahtonut tulla
loppuakaan. Tuo avara, väljä, oli nyt
niin koomillinen näky hänen hoikan
vartalonsa yllä, ettei voinut olla nauramatta.
Kauko pyöräytteli vaimoaan
ja levittipä vielä kädet kuin siiviksi ja
sanoi että mainio tuulimylly sinä nyt
olisit. Hihat olivat tosiaankin avarat ja
helmassa sekä pituutta että leveyttä,
vallankin etupuolella.
— Ja kolme viikkoa sitten sinä et huomannut
tässä puvussa mitään vikaa,
huomautti Hilja.
— Enpä tainnut, se tuli liian verkkaan,
joten Hilja vilkaisi nyt vakavampana
miestään.
— Olisihari siinä ollut vikaa silloinkin,
ellen olisi tiennyt minkä pyhän
peittona se oli . . . Nämä sanat tulivat
juhlallisen harvaan ja pyhän sanan
kohdalla korostettu paino. Koko elä-,
mänsä ajan Hilja tulisi muistamaan nuo
sanat ja- sen hartauden, millä ne lausuttiin.
Niin, Kauko oli veitikkaa ja vakavuutta
tulvillaan. Hänessä oli aina leikki
ja totisuus oikealla hetkellä ja paikallaan.
Kauko, Kauko, hän oli liian
hyvä elääkseen vanhaksi. Eikö sitten
imaailmassa tarvittaisi juuri hänen kaltaisiaan
kaikesta eniten. Vai onko se
niin, etteivät hekään pysyisi noin hyvinä
jatkuvasti. Maailman menoko hei-dätSln
turmelisi.
He olivat kulkeneet käsikädessä viereisen
huoneen läpi. Tämä huone oli
kunnostettu talon isännän makuuhuoneeksi.
Sen läpi päästiin pitkähköön
käytävään, jonka päästä nousivat kier-toportaat
torniin.
Venäläiset rakastivat tornista katsomista,
koska heidän rakentamissaan huviloissa
oli miltei poikkeuksetta jonkinlainen
torni. Mukavaa se olikin, sieltähän
näki helposti laajemmalle alalle
kuin maasta katsoen. Ensimmäisen
päivänsä he olivat viettäneet melkein
kokonaan tornissa ja kuvitelleet olevansa
tornin vankia ja vankia he jossakin
mielessä olivatkin, koska koko päivän
sataa tihuutti vettä, eikä näin ollen ollut
^'Rivieralle menemistä ensinkään.
Usein muulloinkin he olivat yhdessä
tänne kohonneet ja nyt oli kulunut
kokonainen pitkä talvi, etteivät olleet
käyneet siellä. Hiljan ehdotukseen torniin
noususta Kauko oli mielellään kohpauksiin
kukin edellytystensä mukaisesta
suostunut, sillä hänkin halusi nähdä
ti, hän seuraa Allanin ja Johnin ja ke\'äistä maailmaa ylhäältä katsoen.
Punaisen Bessin mukana ihmiskuvaa- Hän oli kehoittanut vaimoaan panemaan
päälleen villaista, silla keväinen
tuuli on petollista. Niinpä Hilja olikin
valinnut lyhimmän harmaan villaha-meensa
ja valkoisen villapuseron joka
raivaavan luonteen kenties täysin kä- ' oli tarpeeksi väljä ja Kauko päkoitti
slttiiä vasta kun teos on saatu suomenkielelle
— niinkuin toivottavasti pian
saadaan.
jan eikä reportterin tavoin, vaikka hän
johdonmukaisesti haluaa tuoda esille
myös oman tulkintansii tapahtumista.
Romaanin epäsovinnaisuuden ja uutta
Sivu 4
M. S.
vielä ottamaan villatakin hiiden lisäksi.
Tornissa oli kahdella sivulla seinä,
mutta läpiveto oli kova, koska järveltä
tuuli. He ei\iit olleet viipyneet siellä sillä
kertaa kauan. Jäätäkin oli lattialla
vaikka katonräystäät ulottuivatkin ai-^
ka kauas, niin vesi js lumihan aina piiä-see
tuulen mukana tunkeutumaan vii
seinälaudoituksen joka ylettyi noin
miehen puoliväliin. Kauko oli jo monia
kertaa aikonut laittaa aukkopaikkaan
ikkunat että siten voisi viipyä tornissa
huonommillakin ilmoilla. Nytkin hän
tuosta suunnittelustaan puhui. He las-keutuivat
pian alas ja istuivat isännän
kamarin pienelle sohvalle. Siinä he alkoivat
jutella ja suunnitella ristiäisiä ja
nimestä puheen tullen otti isä almanakan
katsellakseen sieltä tyttärilleen sopivan
nimen. Hänen ehdoton vakaumuk-sensa
oli, että nimen tuli alkaa H :11a.
selaillessaan kirjan lehtiä hän puoliääneen
höpisi:
— Hilda, Hanna, Hulda, Helena,
Hinni, Helga. Ahaa, Tiedän jo mitkä
ovat enkeliemme nimet. Helga ja Helinä.
— Kuinka? Löysitkö sellaisenkin nimen
almanakasta kuin Helinä. Minä
en ole sattunut sitä näkemään.
—• En minäkään. Näin väin yhtäk*
kiä sieliini silmillä valkoiselle paperille
kirjoitettuna kolme komeata nimeä.
Kun hänen katseensa vieläkin viipyi
jossakin kaukaisiiudessa kuin erikoista
näkisi, kysyi vaimo, tmitkä ne nimet olivat?
— Hilja, Helga ja Helinä, Ajattele,
se ikäänkuin soi minun alitajunnassani.
— Hilja, Helga ja Helinä — Hilja,
Helga ja Helinä. Ja tätä laulua saivat
sitten monena päivänä kuunnella koko
talonväki ja heilläkös oli siitä hauskuutta.
Mikä sanoi isäntää höperöksi,
mikä liikatunteelliseksi ja kuitenkin
jokainen myönsi, että juuri heidän isäntänsä
oli maailmassa paras isäntä. Puo-tipoika
Yrjökin tunnusti sen täydellisesti
ja Pekka arveli, että jos häneu
Iidansa saisi kaksoset, niin vallan hulluna
hän" olisi ilosta •— melkeinpä jo
ykkösestäkin. John Iida vastasi:
— Olisit ruvennut ennen hommiin!
— 'Miten minä, kun en tuntenutkaan
sinua aikaisemmin ja vielähän tuoti
vastaan hangottelit tutuksi tultuaivin,
jotta ei se asia minun syytäni ole*
Ristiäiset laitettiin komeat. He eivät
olleet aikaisemmin välittäneet suuris.a
vieraskutsuista. Hilja tunsi vielä niissä
ollessaan palvelijan pyrkivän hänes.=iä
pinnalle. Joka on kyimmenvuotiaasta
saakka oppinut pitämään itseään toisen
nöyränä käskyläisenä, ei hevillä pääse
siitä tunteesta. Alemmuuskompleksi painoi
siksi sitkeänä häntä, ettei mielellään
antautunut parempiensa vertai-
. seksi tuppautumaan. Kauko, joka ei
tällaista itse tuntenut, ei osannut kuvitella,
mistä syystä hänen vaimonsa vastenmielisesti
lähti sukulaistenkin kutsuihin.
Heille pyydettiin vain läheisiä
. omaisia nimi- ja syntymäpäiville ja niyös
lähiseudun naapureita. Heidän joukossaan
oli kesän aikana joita!kin venäläisiä
virkamiesperheitä. Heidän kotonaan
Hilja mielellään kävi, koska he olivat
niin välittömän ystävällisiä. Nyt kak-soisten
ristiäisiä kannatti juhlia. Niin
ä^noi Kaukon äitikin ja hommasi par-
. hämmat kokit ja paljon hyviä aineita
•leipomiseen ja keittämiseen, jotta ruokapidot
niistä piti tulla. Ei Hilja tällä
• kertaa edes tuntenut arkuutta. Hän osa-
- si olla niin luonteva eniäntä kuin kon-
- sanaan paremmatkin koulunkäyneet.
Tuskinpa kukaan noista monista kirkonkylän
ja kaupungistakin tulleista
• vieraista muistikaaa mistä lähteistä ha.i
. oli alkujaan. Eipä ollut syytä muis-
/täakaän. Mistä muualta olisivat kau-niimniati
emännän löytäneet. Uutuuttaan
kahiseva silkkihameen laahustin
somasti viilsi kiilloitetulla korkkimatol-
• la ja kaulassa komeilivat kaksinkertai-
' set helminauhat. Jotkut vanhemmat ihmiset
tosin kuiskivat: "Kuinka hän on
rohjennut teettää noin avarakaulaisea
• puvun. Eihän tuossa ole kaulusta ensinkään.
Object Description
| Rating | |
| Title | Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, April 28, 1956 |
| Language | fi |
| Subject | Finnish Canadians -- Ontario -- Sudbury -- Newspapers |
| Publisher | Vapaus Pub. Co |
| Date | 1956-04-28 |
| Type | text |
| Format | application/pdf |
| Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
| Identifier | Liekki560428 |
Description
| Title | 1956-04-28-04 |
| OCR text | run torilla vaatien jakaimaan kaupungissa olevat voivarat nälkää näkevälle 'kaupungin väestölle, kuin luonnonvoi-iniana tapahtuu joukon 'murtautuminen väkivalloin Valion voivarastoihin järjes-ityneitten rivimiesten voimatta kansan liikettä estää. \'oimelläkat olivat maan tällä laidalla lähtölaukaus suurempiin tapahtumiin. Aili Nordgren ei kuitenkaan —Vahin- ' ko kyllä ~ oie pysähtynyt kuvaamaan tapahtumien asteittaista kehitystä, ei «marraskuun isuurlakkoa, eikä työväenluokan vallanottoa kaupungissa. Hah-jnoiteltuaan lähtökohdan ja taisteluun AINO RAAPPANA - — eU — . LAULU PYSYVÄLLE RAKKAUDELLE (Jatkoa) MUTTA minullepa ei ole, oli hän silloin kivahtanut miehelleen, sillä , , , .. .. hän niin harmitti, että tuo mies alkoi ;.heräävän tyola.sa.neksen han snrlj^V- hä^n kauneuttaan, kuinka raa- Giuvaamaan myrskyä jälleen rajoitetulla alueella, punaisten ja valkoisten joukko- ^ jen yhteenottoa ja siihen liittyvinä tapahtumina Ahvenanmaalla. Tämä alue on muinakin ajankohtina kuin talyella J918 'muodostanut oman erityisen ongelmansa Suomen tapahtumissa. Asia-o- ikkaasti Alli Nordgren kuvaa tätä diplomatian ja aseellisen yhteenoton näyttämöä kansalaissodan talvena. Kuvauksen aineisto tuntuu dokumenttiluontoi-selta, historiallisiin tosiasioihin pohjautuvalta kuten Turun voimellakatkin, ajankuvauksella on jo senvuoksi arvonsa. Ahvenanmaalle on lähetetty aseellinen suojeluskuntaosasto muka "vapaut-itamaan" aluetta venäläisistä joukoista, jotka itse asiassa ovat jo omasta aloitteestaan rauhallisesti lähtemässä pois maasta. .Ahvenanmaan oma kansa «:i halua verenvuodatusta eikä sotatoimia, ei valkoisia eikä punaisia, mutta sensijaan varakas väestö näkee turvansa Ruotsissa ja toivoo yhteyttä sinnepäin. \'alkoiset joukot ovat saaneet Ruotsilta lupauksen apujoukoista ja aseista, ja näitä Ahvenanmaalle saapuneet suojeluskuntalaiset odottavat ''vapauttaakseen*' alueen. Aseita ei tule, mutta tulee neuvottelijoita, jotka haluavat myös saada lusikkansa samaan keittoon. Neuvottelut, joissa eri osapuolten todelliset intressit palja.>;tuvat, ovat kärkeviä j.i sapekkaita. Valkoisten päällikkö viittaa ll;intaalla neuvotteluille, joissa venäläisten edustaja on mukana, hän komentaa joukkonsa hyökkäykseen rauhallisesti evakuoivia venäläisiä varusjoukkoja vastaan. Tällä välin saapuu Turusta anyös punaisten joukko-osasto, 98 puutteellisesti varustettua miestä valvomaan tilanteen kehitt3'^^mistä, josta Turkuun on satu hälyttäviä tietoja. Joukko-osasto, joka ei ole tullut sotimaan, joutuu heti taisteluun valkoisten hyökätes-sii Clodbyn läheisyydessä. Tässä taistelussa veli joutuu veljeä vastaan, Turun lääninhallituksen vahtimestarin Anderssonin pojat Martin ja nuori J j - han. toinen valkoisten, toinen punaisten puolella. Taistelussa kaatuu tulisieluinen Allan Berg, vasemmistoälymystön rohkea edustaja. Hänen ja yhdeksän toverin sajikari.hautaus Turussa kevään koittee-ssa päättää romaanin dramaattisen tapaussarjan. Työläisten taistelu ei vielä silloin ollut «menetetty, punaiset liput peittivät kj|atuneitten arkkuja, sattajien rivistön kärjessä ensiinmäise- «u asteli Yrjö Sirola, joka hautaustil:»;- suiidessa piti suuren muistopuheen niil- Je kxmmenelle sankarille, jotka olivat valinneet myrskyn tien, vallankumous-myrskyn. Romaanin-kummanlvin jakson kuvaus on tiivistä, johdonmukaista ja värikästä-kin ja ajankohdan yhteiskunnallinen lii 9ve havainnollistuu selkeästi paikallisena ilniiönä. Romaanin heikkoudeksi jä-i se, että kansalaissodan tapahtumien koko asiasisältö esittäytyy sittenkin vain sirpalemaisena, että hjrvin rakennetusta lähtökohdasta ja tapahtumain väkevässä johdattelusta ei synny suurta, koko laajuudessaan avautuvaa vallankumoui;- niynskyn näkjinää, vaan pieni osatai<- telu eristetyllä alueella. Romaanin aiheena tälläkin rajoitetulla ku\'auksella on eittämättä suuret anSions;i, k\in ta-leat ruusut kukoistivat poskilla ja äitiys antoi erikoisen viehätysvoiman.hänelle," kuinka- silmien kirkkaus oli tullut yhä-loistavammaksi ja sen semmoista pötyä, jota hänen oli täytynyt siinä miehensä edessä hävetä. Silloin hän vasta oli tuntenutkin veren syöksy^vän päähänsä, poskien hehkuvan dhan kuumina, ja voi 'miten hänen oli pistänyt itselleen vihaksi tuosta, ettei nyt saattanut olla luonnollinen . . . Niin se oli ollut, ja sitten hän oli noussut silloin ylös vuoteestaan, pistänyt tohvelit jalkaansa, rientänyt peilin eteen, josta liäki nuo «mainitut ruusut poskillaan, tahtomattakin hänen täytyi hipaista molempia posldaan ja todeta: Kyllä ne olivat sievät, raikkaan kalpea hipiä ja hehkuvan punainen poski, sitä reunustamassa tummat luonnonkiharat hiukset. Vuoteessa hieman hikisenä ollen olivat hiukset paljon enemmän kip-risty^ neet kuin tavallisesti ja tämän peilistä katsovan ilmestyksen nähtyään ei hän voinut olan myöntämättä lääkärin sanaa todeksi. Hän oli kaunis, mutta ei hän.jäänyt siihen omaa kuvaansa Ihailemaan, niin kuin varmasti moni samassa asemassa oleva nainen olisi tehnyt, päinvastoin, hänellä oli kiire pois peilin edestä. Joutuin hän suki hiuksensa, kääräisi ne pehmeäksi palloksi niskaansa kiinnittäen hiusneuloilla, mutta kiharat pitivät puolensa ja työntyivät ohimoille pieninä sy"kkyröinä. Vaatteet sujahtivat nopeasti päälle. Hetken sentään piti kaapilla viivytellä minkä puvun nyt ottaisi. Tuo ruskea villainen, joka haneirä oli viimeksi ollut, oli nyt niin tavättovan väljä, eihän se tullut kysymykseenkään. Jospa ottaisin vihreän samettisen — ei, eihän toki, ja sitäpaitsi liian kuumakin se olisi. eihän nyt sentään sellainen juhla ollut Mutta tuo punainen, jossa oli kellertävä etu, sen panen nyt ylleni. Se on aina minulle sopinut. Kun hän oli viimeistä nappia kiinnittämässä puserossaan, astuikin jo hänen miehensä sisään ja kohta hämmästyksestä huudahti: — Ethän vain aio jo pukeutua täydellisesti ja lähteä askareillesi? — Kyllä, sitä minä aion, mutta tule pahtumieri syyt ja sisältö on nähiy • n i i n selkeästi ja johtopäätökset tehty - niin oikein kuin Aili Nordgren on teh- - nyt. Jotakin Jsuurempaa tilintekoa v i l - lankaimousvuqdesta 1918, valtavampia taistelunäkymää odottaisi kuitenkin ro- • maanin loppujaksosta, joka nyt tuntuu ©jotenkin kutistetulta alkuunsa. Ansioksi on toisaalta luettava se, että Aili Nordgren on todella kirjoittanut romaanin eikä asiakirjaluetteloa, hänen ihmisensä ovat eläviä ihmisiä, jotka reagoivat ta-sinä nyt auttamaan näitä nappia kiinni, kun ne eivät enää mene yhtä helposti kuin ennen. Tästä rinnan kohdalta on noin paljon rakoa. Katso nyt! Tuon vyötärön kohdan sain hädintuskin kiristetyksi, mutta luut tuntuvat siinä-kin painavan, nyt tavattomasti, vaikka ennen en koskaan tuntenut tämän ahdistavan. Olenko minä noin paljon l i honut? Hameen vyötärökin kiristää. Pois tämän on heitettävä. E i auta kait muu kuin turvautua tuohon säkkimäiseen imekkoonsa, ja niin hän oli nopeasti riisunut sievän leningin päältään ja antanut avaran mekon solua ylleen ja sitten he olivat nauraneet, nauraneet niin makeasti, ettei siitä tahtonut tulla loppuakaan. Tuo avara, väljä, oli nyt niin koomillinen näky hänen hoikan vartalonsa yllä, ettei voinut olla nauramatta. Kauko pyöräytteli vaimoaan ja levittipä vielä kädet kuin siiviksi ja sanoi että mainio tuulimylly sinä nyt olisit. Hihat olivat tosiaankin avarat ja helmassa sekä pituutta että leveyttä, vallankin etupuolella. — Ja kolme viikkoa sitten sinä et huomannut tässä puvussa mitään vikaa, huomautti Hilja. — Enpä tainnut, se tuli liian verkkaan, joten Hilja vilkaisi nyt vakavampana miestään. — Olisihari siinä ollut vikaa silloinkin, ellen olisi tiennyt minkä pyhän peittona se oli . . . Nämä sanat tulivat juhlallisen harvaan ja pyhän sanan kohdalla korostettu paino. Koko elä-, mänsä ajan Hilja tulisi muistamaan nuo sanat ja- sen hartauden, millä ne lausuttiin. Niin, Kauko oli veitikkaa ja vakavuutta tulvillaan. Hänessä oli aina leikki ja totisuus oikealla hetkellä ja paikallaan. Kauko, Kauko, hän oli liian hyvä elääkseen vanhaksi. Eikö sitten imaailmassa tarvittaisi juuri hänen kaltaisiaan kaikesta eniten. Vai onko se niin, etteivät hekään pysyisi noin hyvinä jatkuvasti. Maailman menoko hei-dätSln turmelisi. He olivat kulkeneet käsikädessä viereisen huoneen läpi. Tämä huone oli kunnostettu talon isännän makuuhuoneeksi. Sen läpi päästiin pitkähköön käytävään, jonka päästä nousivat kier-toportaat torniin. Venäläiset rakastivat tornista katsomista, koska heidän rakentamissaan huviloissa oli miltei poikkeuksetta jonkinlainen torni. Mukavaa se olikin, sieltähän näki helposti laajemmalle alalle kuin maasta katsoen. Ensimmäisen päivänsä he olivat viettäneet melkein kokonaan tornissa ja kuvitelleet olevansa tornin vankia ja vankia he jossakin mielessä olivatkin, koska koko päivän sataa tihuutti vettä, eikä näin ollen ollut ^'Rivieralle menemistä ensinkään. Usein muulloinkin he olivat yhdessä tänne kohonneet ja nyt oli kulunut kokonainen pitkä talvi, etteivät olleet käyneet siellä. Hiljan ehdotukseen torniin noususta Kauko oli mielellään kohpauksiin kukin edellytystensä mukaisesta suostunut, sillä hänkin halusi nähdä ti, hän seuraa Allanin ja Johnin ja ke\'äistä maailmaa ylhäältä katsoen. Punaisen Bessin mukana ihmiskuvaa- Hän oli kehoittanut vaimoaan panemaan päälleen villaista, silla keväinen tuuli on petollista. Niinpä Hilja olikin valinnut lyhimmän harmaan villaha-meensa ja valkoisen villapuseron joka raivaavan luonteen kenties täysin kä- ' oli tarpeeksi väljä ja Kauko päkoitti slttiiä vasta kun teos on saatu suomenkielelle — niinkuin toivottavasti pian saadaan. jan eikä reportterin tavoin, vaikka hän johdonmukaisesti haluaa tuoda esille myös oman tulkintansii tapahtumista. Romaanin epäsovinnaisuuden ja uutta Sivu 4 M. S. vielä ottamaan villatakin hiiden lisäksi. Tornissa oli kahdella sivulla seinä, mutta läpiveto oli kova, koska järveltä tuuli. He ei\iit olleet viipyneet siellä sillä kertaa kauan. Jäätäkin oli lattialla vaikka katonräystäät ulottuivatkin ai-^ ka kauas, niin vesi js lumihan aina piiä-see tuulen mukana tunkeutumaan vii seinälaudoituksen joka ylettyi noin miehen puoliväliin. Kauko oli jo monia kertaa aikonut laittaa aukkopaikkaan ikkunat että siten voisi viipyä tornissa huonommillakin ilmoilla. Nytkin hän tuosta suunnittelustaan puhui. He las-keutuivat pian alas ja istuivat isännän kamarin pienelle sohvalle. Siinä he alkoivat jutella ja suunnitella ristiäisiä ja nimestä puheen tullen otti isä almanakan katsellakseen sieltä tyttärilleen sopivan nimen. Hänen ehdoton vakaumuk-sensa oli, että nimen tuli alkaa H :11a. selaillessaan kirjan lehtiä hän puoliääneen höpisi: — Hilda, Hanna, Hulda, Helena, Hinni, Helga. Ahaa, Tiedän jo mitkä ovat enkeliemme nimet. Helga ja Helinä. — Kuinka? Löysitkö sellaisenkin nimen almanakasta kuin Helinä. Minä en ole sattunut sitä näkemään. —• En minäkään. Näin väin yhtäk* kiä sieliini silmillä valkoiselle paperille kirjoitettuna kolme komeata nimeä. Kun hänen katseensa vieläkin viipyi jossakin kaukaisiiudessa kuin erikoista näkisi, kysyi vaimo, tmitkä ne nimet olivat? — Hilja, Helga ja Helinä, Ajattele, se ikäänkuin soi minun alitajunnassani. — Hilja, Helga ja Helinä — Hilja, Helga ja Helinä. Ja tätä laulua saivat sitten monena päivänä kuunnella koko talonväki ja heilläkös oli siitä hauskuutta. Mikä sanoi isäntää höperöksi, mikä liikatunteelliseksi ja kuitenkin jokainen myönsi, että juuri heidän isäntänsä oli maailmassa paras isäntä. Puo-tipoika Yrjökin tunnusti sen täydellisesti ja Pekka arveli, että jos häneu Iidansa saisi kaksoset, niin vallan hulluna hän" olisi ilosta •— melkeinpä jo ykkösestäkin. John Iida vastasi: — Olisit ruvennut ennen hommiin! — 'Miten minä, kun en tuntenutkaan sinua aikaisemmin ja vielähän tuoti vastaan hangottelit tutuksi tultuaivin, jotta ei se asia minun syytäni ole* Ristiäiset laitettiin komeat. He eivät olleet aikaisemmin välittäneet suuris.a vieraskutsuista. Hilja tunsi vielä niissä ollessaan palvelijan pyrkivän hänes.=iä pinnalle. Joka on kyimmenvuotiaasta saakka oppinut pitämään itseään toisen nöyränä käskyläisenä, ei hevillä pääse siitä tunteesta. Alemmuuskompleksi painoi siksi sitkeänä häntä, ettei mielellään antautunut parempiensa vertai- . seksi tuppautumaan. Kauko, joka ei tällaista itse tuntenut, ei osannut kuvitella, mistä syystä hänen vaimonsa vastenmielisesti lähti sukulaistenkin kutsuihin. Heille pyydettiin vain läheisiä . omaisia nimi- ja syntymäpäiville ja niyös lähiseudun naapureita. Heidän joukossaan oli kesän aikana joita!kin venäläisiä virkamiesperheitä. Heidän kotonaan Hilja mielellään kävi, koska he olivat niin välittömän ystävällisiä. Nyt kak-soisten ristiäisiä kannatti juhlia. Niin ä^noi Kaukon äitikin ja hommasi par- . hämmat kokit ja paljon hyviä aineita •leipomiseen ja keittämiseen, jotta ruokapidot niistä piti tulla. Ei Hilja tällä • kertaa edes tuntenut arkuutta. Hän osa- - si olla niin luonteva eniäntä kuin kon- - sanaan paremmatkin koulunkäyneet. Tuskinpa kukaan noista monista kirkonkylän ja kaupungistakin tulleista • vieraista muistikaaa mistä lähteistä ha.i . oli alkujaan. Eipä ollut syytä muis- /täakaän. Mistä muualta olisivat kau-niimniati emännän löytäneet. Uutuuttaan kahiseva silkkihameen laahustin somasti viilsi kiilloitetulla korkkimatol- • la ja kaulassa komeilivat kaksinkertai- ' set helminauhat. Jotkut vanhemmat ihmiset tosin kuiskivat: "Kuinka hän on rohjennut teettää noin avarakaulaisea • puvun. Eihän tuossa ole kaulusta ensinkään. |
Tags
Comments
Post a Comment for 1956-04-28-04
