1936-08-08-06 |
Previous | 6 of 8 | Next |
|
small (250x250 max)
medium (500x500 max)
Large
Extra Large
large ( > 500x500)
Full Resolution
|
This page
All
|
leihinsä. Ja siinä rivissä marssiii minäkin.
Huomasin jo kaukaa Lock-hartin
vartijan vieressä katselemassa
ohi kulkevaa jonoa. Olisin sinä hetkenä
antanut vaikka mitä,, jos ei minun
olisi tarvinnut tavata vaimoni
isää, mutta minä en päässyt jonosta
mihinkään ja kun menin selliini, tunsin
hänen silmiensä poraavan reikiä
selkääni. Hetken päästä minut kutsuttiin
konttoriin ja siellä jouduin
vastakkain vaimoni isän kanssa.
Hän katsoi minua hetkisen ennenkuin
puhui... Hän näytti tulivuorelta
ennen purkausta . . . Ja sitten
se alkoi. Hän haukkui minua säälimättä.
Ne sanat mitkä hän lausui,
olivat kovia ja painavia — sydäntä
särkeviä. Hän vakuutti minulle, että
jos hän tiesi, millainen konna minä
olin, niin olisi hän minut tappanut
ennenkuin olisi tyttärensä minulle
antanut... Hän sanoi, että olin särkenyt
jalon naisen sydämen jä että
hän tulee katsomaan etten enää tuota
hänen tyttärelleen murhetta.
Kun hän palasi VVarreniin, kertoi
hän Gertruthille koko totuuden minusta
— ja Gertruth teki isänsä toivomuksen
mukaan ja hankki avio-'
eron minusta, joka olikin helppoa . . .
En ole nähnyt häntä sen koommin
kun läksin EldoniiUj mutta kuulin
hänen synnyttäneen minulle pojan.
Kului yhdeksäntoista vuotta — ja
kohtalo, tuo kova kohtalo, joka ei
minua milloinkaan hyvin kohdellut,
tapasi minut palvelemasta viidentoista
vuoden tuomiota eräässä kaikkein
pahimmaksi tunnetuista vankiloista,
Olin ollut siellä jo hetken aikaa ia
minulla oli vielä kahdeksan vuotta
palveltavaa, kun minun sellitoverini
vapautettiin ja hänen tilalleen tuli
uusi tulokas, hyvin nuori, noin 20-
vuotias, jok^ luuli olevansa "kyllin
kova.-- Hänellä oli kahdenkymmenen
vuoden tuomio ryöstöstä.
Ja niinkuin kaikki linna-viisaat, ei
hänkään puhunut paljon, sillä tämä
ei ollut hänelle ensi kerta.
Hän sanoi nimekseen Joe Smith,
mutta nimet meinaavat vähän miehille,
joita kutsutaan numeroittain, ^le
asuttiin samassa sellissä useita kuukausia
ennenkuin meistä tuli oikein
toverillisia toisiamme kohtaan. Tove-rillisuutemme
tuli vielä täydellisemmäksi,
kun kuulin, että hän on asunut
ja kasvanut Warreniss:i.
Eräänä iltana, noin kuusi kuukautta
ensimäisen tapaamisemme jälkeen,
kääntyivät juttumme taas \Varreniin
ja sen jiitun yhteydessä selvisi kauhukseni,
että Joe Smith, suurvaras
ja kaikenlaisen vääryyden harjoittaja,
oli minun pöikaui...!
Joe, minun poikani! Kauneimman,
jaloimman naisen poika on varas, niin
kuin isänsiikin!. Oli aivan kuin olisi
kohtalo varannut minulle tämän iskun.
— Seuraako hän isänsä askeleita
ja tuleeko hänestä yksi elämän
haaksirikkoisista?
!Minulla ei ollut ketään ohjaamassa
minua varhaisemmassa elämässäni,
mutta olihan Joella ollut hellä ja jalo
äiti hoivaamassa häntä elämän karulla
tiellä, mutta siltä oli hän ajelehtinut
pois kotoa ja hyx^iistä seurapiiristä.
Pian tulin kuitenkin johtopäätökseen,
että minä olin syyllinen, kun
olin/jättänyt poikani yksin maailmaan
ajelehtimaan.
Minun opettajinani oli\»at olleet
häpeä, tuska ja kirottu yksinäisyys
ja ne olivat tehneet minusta karun
ja lakia halveksivan. Ja minä tiesin,
että poikani tulisi menemään läpi sa>
maii leikin. IKnellä oli jo hy\»ä alku.
Sain Joen kautta selville, että hänen
äitinsä oli vielä elossa ja että
hän ei ollut mennyt naimisiin hänen
miehensä "kuoleman" jälkeen. Hän
oU Joelle sanonut, että minä olin kuollut
jo silloin, kun Joe oli vielä pieni
lapsi. '
Ja minä tulisin olemaan kuollut
hänelle, minun poikani ei saisi koskaan
tietää, että hänen isänsä oli varas
— ja syyllinen myöskin hänen
erehdyksiinsä.
Joe näytti minulle usein äitinsä kirjeitä,
kirjeitä, jotka olivat kyynelten
kastamia ja jotka uhkuivat vain rakkautta
erehtynyttä poikaa kohtaan.
Ne olivat kirjeitä joiden olisi uskonut
pehmittävän vaikka kuinka paatuneen
sydämen. Ne olivat kirjoitetut
niin hyvin kuin äiti suinkin voi
pojalleen kirjoittaa...
Miten halusinkaan tunnustaa tekoni
hänelle ja paljastaa hänelle, että
olemme läheisiä sukulaisia — mutta
hän oli luulossa, että hänen isänsä'
oH ollut hyvä mies ja minä annoin
hänen edelleen olla siinä.
Ehkä minä voisin hänet vielä pelastaa
seuraamasta isänsä jälkiä! Olihan
vielä aikaa . . , Hänen äitinsä
tähdenminä kuluttaisin aikani ja tarmoni,
ohjatakseni pojan oikealle tielle,
joka vie hänet takaisin äidin rakkauteen
ja kunnialliseen elämään.
Eihän se ollut vielä myöhäistä, sillä
hänhän oli vasta kaksikymmentä
vuotias...
Sitten alkoi se aika, jolloin vanhempi
varas alkoi kasv^attaa nuorempaa
paremmaksi ihmiseksi ja — tunnustaa
täytyy, että minulla oli vaikea
tehtävä suoritettavana.
Joe oli tietoinen minun pahoista
töistäni, minun vankilarekisteristäni,
sillä toiset vangit olivat siitä hänelle
kertoneet ja siksi hän ei ottanut minua
alussa vakavasti.
Minä aloin suuren ojennustyöni
kertomalla Joelle kaikki omat tekoni,
varkaudet ja petkutukset, kerroin hänelle
olostani monissa vankiloissa ja
kaiken aikaa maalasin rikollisen elämäni
kurjaksi. Sitten minulla oli sellissä
eräs kirja, jonka oli kirjoittanut
joku entisaikojen varas,, jossa selitettiin
vain sitä, kuinka oli mahclotonta
sailj^ä kauan aikaa vapaana, jos kerran
varastaa. Se oli hyvä kirja, ja
mies joka oli sen kirjoittanut tiesi
mitä puhui. Annoin sen Joelle ja käskin
hänen lukea sen, mutta se ei suurestikaan
auttanut.
Vaikka hän oli nuori, oli hän jo
niin paatunut varas kuin olla voi ja
hautoi uusia pahoja töitä mielessään.
alutta minä olin tehnyt vakavan
päätöksen ja aloin toteuttaa sitä.kaikista
vastuksista huolimatta. Joka ilta
minä luennoin Joelle, kuinka hänen
äitinsä on saanut kärsiä ja surra hänen
tähtensä ja kuinka iloinen hän
tulee olemaan, jos hänen pojastaan
tulee rehellinen, palaa hyvänä miehenä
kotiin. . . TähSiKätjcintaan opetin
poikaani ilta illan perään, sitkeästi,
herkeämättä puhuin hänelle kodista
ja äidin rakkaudesta.
Vaikutus poikaan nähden alkoi viimein
olla ilahduttava, hän alkoi
muuttua. Ne kirjeet joita hän äidilleen
lähetti, olivat helliä ja katuvaisia
ja ne vastaukset joita äiti hänelle lähetti,
olivat iloisia ja toivorikkaita,
sillä äiti oli huomannut pojassaan tapahtuneen
suuren kääntymyksen.
Joe ja minä majailtiin yhdessä sellissä
noin viisi \niotta. Hän oli jo
muuttunut mies ja minä iloitsin hiljaa,
sillä tiesin ojennuksen tapahtuneen
— että hän menisi hy\'anä miehenä
äitinsä luoksel Joe ajatteli nyt
vain äitiään ja suunnitteli mitä hän
alkaa tekemään kun pääsee kotiin.
Mutta keskellä näitä unelmia tuli
tieto hänen äitinsä kuolemasta. —
Kova isku varsinkin miehelle joka
on vankilassa... Hän oli kuollut
äkkiä, poikansa nimi huulillaan . ..
Voi kuinka hän onkaan silloin mahtanut
kaivata poikaansa, halunnut
hänen käsivartensa ympärilleen, eur
nenkuin lähti suureen tuntematto-,
maan . . .
\'aikka en ollut nähnyt vaimoani
sen jälkeen, kun jätin Warrenin, niin
suruni oli raskas ja kun pelkäsin tunnustaa
itseäni Joen isäksi, teki se suruni
vielä raskaammaksi kantaa.
Joe oli mennä aivan sekaisin. Hän
houri ja syytti itseään, että hänen tekonsa
oli jouduttanut äidin kuolemaa.
Minä koetin häntä lohduttaa
yksinkertaiseen tapaani... Ja sitten
minä huomasin suureksi pettymyksekseni,
että kaikki yritykseni
tehdä hänestä kunnon mies, olivat
menneet hukkaan.
Rakkaus hänen sydämessään äitiään
kohtaan, muuttui vihaksi niitä
kohtaan, jotka eväsivät häneltä oikeuden
olla äitinsä luona hänen kuollessaan.
Syvä koston halu nousi häneen
ja hän vannoi kostoa ja vihaa
kaikkia oikeuden palvelijoita kohtaan,
sillä hän käsitti, että he olivat
tappaneet hänen äitinsä suruun pitämällä
häntä linnassa. Minä koetin
hänelle selvittää, mutta hän ei kuunnellut
minua.
Surulla seurasin minä häntä, sillä
tiesin, että hänestä tulisi samanlainen
kuin isänsä. Hänen äitinsä kuolema
oli ollut viimeinen isku . . . Mikä on
hänen loppunsa? Onko se kuula poliisin
pyssystä, hirttolava tai vanhana
vaivaisena jossakin vankilassa —-
raihnaisena ja epätoivoisena.
Joe oli kuusi vuotta palvellut, kun
hän pääsi pois — ehdonalaisuuteen.
Hän meni töihin sahalaitokselle. Hän
kirjoitti minulle aina joskus . . . Hän
voi hyvin. Kun tuomionsa loppui,
oli hänellä vähän rahaa ja hän meni
naimisiin. Silloin minä ajattelin, että
Joe on jättänyt vanhan elämän ja
alkanut uudeii... Minä rukoilin hfl,
jaa, että kaikki pysyisi niin...
Kun vapauduin kaksi vuotta jäi-keenpäin,
menin katsomaan häntä
Hän oli siitä inielissään. Jakun jätin
hänet, lausuin hänelle muutamia tarkoin
valittuja neuvoja, jatkaen sitten
matkaani siinä tietoisuudessa että
poika ei ryhtynyt seuraamaan
i s ä ä n s ä . . . mutta...
Kaksi vuotta kului taas... Olin
maailmaa kiertämässä, varastaen silloin
tällöin aina muutaman dollarin
— ja palvelin kahta kuukautta eräässä
linnassa, eräästä pikku varkaudesta
(Huomatkaa, olen tullut vanhaksi
enkä pysty enään muuta kuin näpistelyyn),
kun sattumalta kuulin, että
minun poikani on saanut useammasta
pahkkii-yöstostä tuomion — yhteensä
kaksikymmentäviisi vuotta. Ja niin-kuin
hänen äitinsä oli tehnyt, hankki
hänen vaimonsakin avioeron ja niinkuin
isänsä, ei häh voinut pysyä erillään
rikokisista ja rikollisista tovereistaan,
sillä hän oh täydellisesti isänsä
poika.
Olen usein kysynyt itseltäni: ''Kuka
on enemmän S3yllinen?"
Joe on nyt linnassa kauan ja minä
— aivan Oikein — minä olen myöskin
ja voi sattua, etten enää koskaan
'lähde vankilasta elävänä ja siksi olen
tarinani kirjoittanut.
Tämä kertomus ei ole mikään hauska
kuulla, enää ole sitä siksi kirjoittanut,
että joku ajattehsi minua säälien.
El, sillä en ansaitse sitä. Mutta
on paljon nuoria, seikkailuhaluisia
miehiä, joita pyydän varoittaa:
Vääryys kaikkina aikoina ei vie
muuta kuin epätoivoon ja kiroukseen
ja -— useinkin —: pysyväisesti tiilenpäitä
lukemaan.
Jos satut joskus vääryydellä saamaan
muutaman dollarin, niin ne eivät
ole vapauden ja onnen arvoisia
. . . "Jos annat pirulle sormesi, niin
se vie koko käden," sanoo sananlasku.
Voisin sanoa, että jos alat rikollisen
elämän, niin sinun tulee elää
rikollisena loppuun saakka I
(Loppu)
0 o e eo
(Jatkoa)
Mies saa pyssyn vapiseviin käsiinsä,
mutta voimat eivät riitä yhtämittaisiin
ja siksi lysähtääkin hän \^o-teen
päähän, pyssy vierellään.
^-Lihaa, lihaa!'' — huohottaa
mies... ! ;
Muutamien minuuttien kuluttua
kerää mies taas jälellä oleva työvoimansa
ja lähtee kompuroimaan koh^-
ti ikkunaa. . ""^
Susipari istuu entisellä paikallaan,
näköjään kokonaan välinpitämättömänä
yinpäristÖ5t:i*«o»#k««: Riies taas
pääsee ikkunan ääreen.
Miten ohsi paras? Olisiko parhainta
jTittää ampua ikkunasta, vai
olisiko ehkä parempi mennä ulos?
Ei, silloin ehkä sudet säikähtäisivät
— loittonisivat ja — niin silloin olisi
ehkä mahdollisuus elämän pelastamiseen
luisunut käsistä.
On yritettävä ampua ikkunasta . . .
Sitä.helpottaa vielä se, että ruutu on
yhdestä nurkasta rikki, tukittuna
vanhalla säElIä. Eilarvitse särkeä
ikkunaa, joka mahdollisesti olisi yhtä
vaarallista kuin mennä ulos... '
Varo\'aisesti ja vaivalla kiskoo mies
rikkinäiseen lasin nurkkaan kiinni
jäätjmeen säkin ppis, kiiluvien, nälkäisten
sUmien seuratessa yhtämittaa
susien jokaista värähdystä.
Ollakseen kaikestk varma, tarkastaa
mies vielä huolellisesti makasiinissa
olevat patruunat, ettei ne vain
olisi jollakin tavalla pilaanUineita.
Päästyään varmuuteen siitä, eftä patruunat
ovat moitteettomia, työntää
hän pyssynpiipun ikkunassa olevaan
aukkoon, asettaa toisen polvensa ikkunan
alla olevalle pölkylle ja — tähtää.
Ei >*K>n 9^otett«^a vielä ainakin
hetkinen, i ^ i t e v ^ ' sillä
käsi y;
kuin Vinhassa tuulessa. ^
'Syvään huokaisten vetää mies pys-syn
takaisin, kaivaa piipun taskustaan,
pistää seen suuhunsa, ja ^alkaa
imeä. Tulta ei hän yritäkään siihen
panna, sillä tupakkaa ei ole iälellä
hitustakaan... Hän yrittää ajatella
tilannetta mahdollisimman rauhallisesti:
Ehkä ei kaikki olekaan niin hullusti.
Tänään voivat jo Jim ja Dave
palata ja — silloin on taas kaikki h>^
v i n . . . Ja eUeivät palaa, kykenen
harkiten menetellen ampumaan noista
susista toisen ja raahaamaan
kämppään
Puoli tuntia bn kulunut miehen is-tuessa
äänettömänä ja imiessä tyhjää
piippua. Syvistä ajatuksistaan
Object Description
| Rating | |
| Title | Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, August 8, 1936 |
| Language | fi |
| Subject | Finnish Canadians -- Ontario -- Sudbury -- Newspapers |
| Publisher | Vapaus Pub. Co |
| Date | 1936-08-08 |
| Type | text |
| Format | application/pdf |
| Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
| Identifier | Liekki360808 |
Description
| Title | 1936-08-08-06 |
| Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
| OCR text | leihinsä. Ja siinä rivissä marssiii minäkin. Huomasin jo kaukaa Lock-hartin vartijan vieressä katselemassa ohi kulkevaa jonoa. Olisin sinä hetkenä antanut vaikka mitä,, jos ei minun olisi tarvinnut tavata vaimoni isää, mutta minä en päässyt jonosta mihinkään ja kun menin selliini, tunsin hänen silmiensä poraavan reikiä selkääni. Hetken päästä minut kutsuttiin konttoriin ja siellä jouduin vastakkain vaimoni isän kanssa. Hän katsoi minua hetkisen ennenkuin puhui... Hän näytti tulivuorelta ennen purkausta . . . Ja sitten se alkoi. Hän haukkui minua säälimättä. Ne sanat mitkä hän lausui, olivat kovia ja painavia — sydäntä särkeviä. Hän vakuutti minulle, että jos hän tiesi, millainen konna minä olin, niin olisi hän minut tappanut ennenkuin olisi tyttärensä minulle antanut... Hän sanoi, että olin särkenyt jalon naisen sydämen jä että hän tulee katsomaan etten enää tuota hänen tyttärelleen murhetta. Kun hän palasi VVarreniin, kertoi hän Gertruthille koko totuuden minusta — ja Gertruth teki isänsä toivomuksen mukaan ja hankki avio-' eron minusta, joka olikin helppoa . . . En ole nähnyt häntä sen koommin kun läksin EldoniiUj mutta kuulin hänen synnyttäneen minulle pojan. Kului yhdeksäntoista vuotta — ja kohtalo, tuo kova kohtalo, joka ei minua milloinkaan hyvin kohdellut, tapasi minut palvelemasta viidentoista vuoden tuomiota eräässä kaikkein pahimmaksi tunnetuista vankiloista, Olin ollut siellä jo hetken aikaa ia minulla oli vielä kahdeksan vuotta palveltavaa, kun minun sellitoverini vapautettiin ja hänen tilalleen tuli uusi tulokas, hyvin nuori, noin 20- vuotias, jok^ luuli olevansa "kyllin kova.-- Hänellä oli kahdenkymmenen vuoden tuomio ryöstöstä. Ja niinkuin kaikki linna-viisaat, ei hänkään puhunut paljon, sillä tämä ei ollut hänelle ensi kerta. Hän sanoi nimekseen Joe Smith, mutta nimet meinaavat vähän miehille, joita kutsutaan numeroittain, ^le asuttiin samassa sellissä useita kuukausia ennenkuin meistä tuli oikein toverillisia toisiamme kohtaan. Tove-rillisuutemme tuli vielä täydellisemmäksi, kun kuulin, että hän on asunut ja kasvanut Warreniss:i. Eräänä iltana, noin kuusi kuukautta ensimäisen tapaamisemme jälkeen, kääntyivät juttumme taas \Varreniin ja sen jiitun yhteydessä selvisi kauhukseni, että Joe Smith, suurvaras ja kaikenlaisen vääryyden harjoittaja, oli minun pöikaui...! Joe, minun poikani! Kauneimman, jaloimman naisen poika on varas, niin kuin isänsiikin!. Oli aivan kuin olisi kohtalo varannut minulle tämän iskun. — Seuraako hän isänsä askeleita ja tuleeko hänestä yksi elämän haaksirikkoisista? !Minulla ei ollut ketään ohjaamassa minua varhaisemmassa elämässäni, mutta olihan Joella ollut hellä ja jalo äiti hoivaamassa häntä elämän karulla tiellä, mutta siltä oli hän ajelehtinut pois kotoa ja hyx^iistä seurapiiristä. Pian tulin kuitenkin johtopäätökseen, että minä olin syyllinen, kun olin/jättänyt poikani yksin maailmaan ajelehtimaan. Minun opettajinani oli\»at olleet häpeä, tuska ja kirottu yksinäisyys ja ne olivat tehneet minusta karun ja lakia halveksivan. Ja minä tiesin, että poikani tulisi menemään läpi sa> maii leikin. IKnellä oli jo hy\»ä alku. Sain Joen kautta selville, että hänen äitinsä oli vielä elossa ja että hän ei ollut mennyt naimisiin hänen miehensä "kuoleman" jälkeen. Hän oU Joelle sanonut, että minä olin kuollut jo silloin, kun Joe oli vielä pieni lapsi. ' Ja minä tulisin olemaan kuollut hänelle, minun poikani ei saisi koskaan tietää, että hänen isänsä oli varas — ja syyllinen myöskin hänen erehdyksiinsä. Joe näytti minulle usein äitinsä kirjeitä, kirjeitä, jotka olivat kyynelten kastamia ja jotka uhkuivat vain rakkautta erehtynyttä poikaa kohtaan. Ne olivat kirjeitä joiden olisi uskonut pehmittävän vaikka kuinka paatuneen sydämen. Ne olivat kirjoitetut niin hyvin kuin äiti suinkin voi pojalleen kirjoittaa... Miten halusinkaan tunnustaa tekoni hänelle ja paljastaa hänelle, että olemme läheisiä sukulaisia — mutta hän oli luulossa, että hänen isänsä' oH ollut hyvä mies ja minä annoin hänen edelleen olla siinä. Ehkä minä voisin hänet vielä pelastaa seuraamasta isänsä jälkiä! Olihan vielä aikaa . . , Hänen äitinsä tähdenminä kuluttaisin aikani ja tarmoni, ohjatakseni pojan oikealle tielle, joka vie hänet takaisin äidin rakkauteen ja kunnialliseen elämään. Eihän se ollut vielä myöhäistä, sillä hänhän oli vasta kaksikymmentä vuotias... Sitten alkoi se aika, jolloin vanhempi varas alkoi kasv^attaa nuorempaa paremmaksi ihmiseksi ja — tunnustaa täytyy, että minulla oli vaikea tehtävä suoritettavana. Joe oli tietoinen minun pahoista töistäni, minun vankilarekisteristäni, sillä toiset vangit olivat siitä hänelle kertoneet ja siksi hän ei ottanut minua alussa vakavasti. Minä aloin suuren ojennustyöni kertomalla Joelle kaikki omat tekoni, varkaudet ja petkutukset, kerroin hänelle olostani monissa vankiloissa ja kaiken aikaa maalasin rikollisen elämäni kurjaksi. Sitten minulla oli sellissä eräs kirja, jonka oli kirjoittanut joku entisaikojen varas,, jossa selitettiin vain sitä, kuinka oli mahclotonta sailj^ä kauan aikaa vapaana, jos kerran varastaa. Se oli hyvä kirja, ja mies joka oli sen kirjoittanut tiesi mitä puhui. Annoin sen Joelle ja käskin hänen lukea sen, mutta se ei suurestikaan auttanut. Vaikka hän oli nuori, oli hän jo niin paatunut varas kuin olla voi ja hautoi uusia pahoja töitä mielessään. alutta minä olin tehnyt vakavan päätöksen ja aloin toteuttaa sitä.kaikista vastuksista huolimatta. Joka ilta minä luennoin Joelle, kuinka hänen äitinsä on saanut kärsiä ja surra hänen tähtensä ja kuinka iloinen hän tulee olemaan, jos hänen pojastaan tulee rehellinen, palaa hyvänä miehenä kotiin. . . TähSiKätjcintaan opetin poikaani ilta illan perään, sitkeästi, herkeämättä puhuin hänelle kodista ja äidin rakkaudesta. Vaikutus poikaan nähden alkoi viimein olla ilahduttava, hän alkoi muuttua. Ne kirjeet joita hän äidilleen lähetti, olivat helliä ja katuvaisia ja ne vastaukset joita äiti hänelle lähetti, olivat iloisia ja toivorikkaita, sillä äiti oli huomannut pojassaan tapahtuneen suuren kääntymyksen. Joe ja minä majailtiin yhdessä sellissä noin viisi \niotta. Hän oli jo muuttunut mies ja minä iloitsin hiljaa, sillä tiesin ojennuksen tapahtuneen — että hän menisi hy\'anä miehenä äitinsä luoksel Joe ajatteli nyt vain äitiään ja suunnitteli mitä hän alkaa tekemään kun pääsee kotiin. Mutta keskellä näitä unelmia tuli tieto hänen äitinsä kuolemasta. — Kova isku varsinkin miehelle joka on vankilassa... Hän oli kuollut äkkiä, poikansa nimi huulillaan . .. Voi kuinka hän onkaan silloin mahtanut kaivata poikaansa, halunnut hänen käsivartensa ympärilleen, eur nenkuin lähti suureen tuntematto-, maan . . . \'aikka en ollut nähnyt vaimoani sen jälkeen, kun jätin Warrenin, niin suruni oli raskas ja kun pelkäsin tunnustaa itseäni Joen isäksi, teki se suruni vielä raskaammaksi kantaa. Joe oli mennä aivan sekaisin. Hän houri ja syytti itseään, että hänen tekonsa oli jouduttanut äidin kuolemaa. Minä koetin häntä lohduttaa yksinkertaiseen tapaani... Ja sitten minä huomasin suureksi pettymyksekseni, että kaikki yritykseni tehdä hänestä kunnon mies, olivat menneet hukkaan. Rakkaus hänen sydämessään äitiään kohtaan, muuttui vihaksi niitä kohtaan, jotka eväsivät häneltä oikeuden olla äitinsä luona hänen kuollessaan. Syvä koston halu nousi häneen ja hän vannoi kostoa ja vihaa kaikkia oikeuden palvelijoita kohtaan, sillä hän käsitti, että he olivat tappaneet hänen äitinsä suruun pitämällä häntä linnassa. Minä koetin hänelle selvittää, mutta hän ei kuunnellut minua. Surulla seurasin minä häntä, sillä tiesin, että hänestä tulisi samanlainen kuin isänsä. Hänen äitinsä kuolema oli ollut viimeinen isku . . . Mikä on hänen loppunsa? Onko se kuula poliisin pyssystä, hirttolava tai vanhana vaivaisena jossakin vankilassa —- raihnaisena ja epätoivoisena. Joe oli kuusi vuotta palvellut, kun hän pääsi pois — ehdonalaisuuteen. Hän meni töihin sahalaitokselle. Hän kirjoitti minulle aina joskus . . . Hän voi hyvin. Kun tuomionsa loppui, oli hänellä vähän rahaa ja hän meni naimisiin. Silloin minä ajattelin, että Joe on jättänyt vanhan elämän ja alkanut uudeii... Minä rukoilin hfl, jaa, että kaikki pysyisi niin... Kun vapauduin kaksi vuotta jäi-keenpäin, menin katsomaan häntä Hän oli siitä inielissään. Jakun jätin hänet, lausuin hänelle muutamia tarkoin valittuja neuvoja, jatkaen sitten matkaani siinä tietoisuudessa että poika ei ryhtynyt seuraamaan i s ä ä n s ä . . . mutta... Kaksi vuotta kului taas... Olin maailmaa kiertämässä, varastaen silloin tällöin aina muutaman dollarin — ja palvelin kahta kuukautta eräässä linnassa, eräästä pikku varkaudesta (Huomatkaa, olen tullut vanhaksi enkä pysty enään muuta kuin näpistelyyn), kun sattumalta kuulin, että minun poikani on saanut useammasta pahkkii-yöstostä tuomion — yhteensä kaksikymmentäviisi vuotta. Ja niin-kuin hänen äitinsä oli tehnyt, hankki hänen vaimonsakin avioeron ja niinkuin isänsä, ei häh voinut pysyä erillään rikokisista ja rikollisista tovereistaan, sillä hän oh täydellisesti isänsä poika. Olen usein kysynyt itseltäni: ''Kuka on enemmän S3yllinen?" Joe on nyt linnassa kauan ja minä — aivan Oikein — minä olen myöskin ja voi sattua, etten enää koskaan 'lähde vankilasta elävänä ja siksi olen tarinani kirjoittanut. Tämä kertomus ei ole mikään hauska kuulla, enää ole sitä siksi kirjoittanut, että joku ajattehsi minua säälien. El, sillä en ansaitse sitä. Mutta on paljon nuoria, seikkailuhaluisia miehiä, joita pyydän varoittaa: Vääryys kaikkina aikoina ei vie muuta kuin epätoivoon ja kiroukseen ja -— useinkin —: pysyväisesti tiilenpäitä lukemaan. Jos satut joskus vääryydellä saamaan muutaman dollarin, niin ne eivät ole vapauden ja onnen arvoisia . . . "Jos annat pirulle sormesi, niin se vie koko käden," sanoo sananlasku. Voisin sanoa, että jos alat rikollisen elämän, niin sinun tulee elää rikollisena loppuun saakka I (Loppu) 0 o e eo (Jatkoa) Mies saa pyssyn vapiseviin käsiinsä, mutta voimat eivät riitä yhtämittaisiin ja siksi lysähtääkin hän \^o-teen päähän, pyssy vierellään. ^-Lihaa, lihaa!'' — huohottaa mies... ! ; Muutamien minuuttien kuluttua kerää mies taas jälellä oleva työvoimansa ja lähtee kompuroimaan koh^- ti ikkunaa. . ""^ Susipari istuu entisellä paikallaan, näköjään kokonaan välinpitämättömänä yinpäristÖ5t:i*«o»#k««: Riies taas pääsee ikkunan ääreen. Miten ohsi paras? Olisiko parhainta jTittää ampua ikkunasta, vai olisiko ehkä parempi mennä ulos? Ei, silloin ehkä sudet säikähtäisivät — loittonisivat ja — niin silloin olisi ehkä mahdollisuus elämän pelastamiseen luisunut käsistä. On yritettävä ampua ikkunasta . . . Sitä.helpottaa vielä se, että ruutu on yhdestä nurkasta rikki, tukittuna vanhalla säElIä. Eilarvitse särkeä ikkunaa, joka mahdollisesti olisi yhtä vaarallista kuin mennä ulos... ' Varo\'aisesti ja vaivalla kiskoo mies rikkinäiseen lasin nurkkaan kiinni jäätjmeen säkin ppis, kiiluvien, nälkäisten sUmien seuratessa yhtämittaa susien jokaista värähdystä. Ollakseen kaikestk varma, tarkastaa mies vielä huolellisesti makasiinissa olevat patruunat, ettei ne vain olisi jollakin tavalla pilaanUineita. Päästyään varmuuteen siitä, eftä patruunat ovat moitteettomia, työntää hän pyssynpiipun ikkunassa olevaan aukkoon, asettaa toisen polvensa ikkunan alla olevalle pölkylle ja — tähtää. Ei >*K>n 9^otett«^a vielä ainakin hetkinen, i ^ i t e v ^ ' sillä käsi y; kuin Vinhassa tuulessa. ^ 'Syvään huokaisten vetää mies pys-syn takaisin, kaivaa piipun taskustaan, pistää seen suuhunsa, ja ^alkaa imeä. Tulta ei hän yritäkään siihen panna, sillä tupakkaa ei ole iälellä hitustakaan... Hän yrittää ajatella tilannetta mahdollisimman rauhallisesti: Ehkä ei kaikki olekaan niin hullusti. Tänään voivat jo Jim ja Dave palata ja — silloin on taas kaikki h>^ v i n . . . Ja eUeivät palaa, kykenen harkiten menetellen ampumaan noista susista toisen ja raahaamaan kämppään Puoli tuntia bn kulunut miehen is-tuessa äänettömänä ja imiessä tyhjää piippua. Syvistä ajatuksistaan |
Tags
Comments
Post a Comment for 1936-08-08-06
