Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, December 18, 1954

              jMhaatlo V. 1917
P i m A N dimaiii aikana on joulun-iun
aHuuoa efattnyt tafialitua yhtä ja
toisia. Kerron tässä erään tapahtuman.
(j«4ui on syöpynyt mieleeni lähtemättö­mästi.
Olin siihen aikaan nuori poikanen,
sdlatnen hevosenpään tai mustalaispo-jan
kokoinen, p9i jouluaatto, piirakat ja
vehnäset oli paistetta, lattiat pesty ja
pieni jouhikuustkqi tuotu sisään. Kuu­sessa
ei kyllä ottut koristuksia siinä
määrin kuin täällä Canadassa kuuset
(koristellaan, jotta kuusta ei näy juuri
ollenkaaii. Siinä oli vain 'kynttilöitä ja
joitakin makeisia, sekä äidin pullataiki-na;?
ta valmistamia, rinkUöitä ja joulu­tonttuja.
Jouluilo alkoi olla ylimmillään ja vie­raita
vain odotettiinrNiitä tulikin. Sisko
miehensä ja kolmen vuoden ikäisen poi­kansa
kanssa. Oli jo vähän hämärää,
vaikka vielä hyvin näkikin viedä hevo­sen
talliin. Sauna oli lämpiämässä ja
'joku oli aina siellä peräänkatsomassa,
sillä jouluna täytyi saada hyvät löylyt.
Ta*vi oli silloin jo aika kova.
Oli puhuttu kuulumiset ja juotu kah­via,
jota sisko sanoi juovansa vielä kol­mannenkin
kupillisen, koska se maistui
niin hyvältä kylmästä tulon jälkeen.
£i ihmekään, sillä heillä oli ollut 30
kilometrin matka ja sellaisella matkalla
ehtii reessäistujalle tulla kylmä. Sitten
alkoi kylpeminen. Toiset olivat jo kyl­peneet,
saunassa oli enää äiti ja hänen
jälkeensä vielä eräs leski, äidin pikku-serkkii,
oli kylpemättä.
Äidin saunassa ollessa tuli sisään eräs
oman kylän mies ja isä sanoi hänelle, et­tä
painu nyt saunaan, sillä siellä ei ole ^
ketään muita kuin äiti. Ethän tieten­kään
ole vielä tänään kylpenyt?
— En ole, enkä joudakaan . . . Her­ra
tietää milloin joudan saunottele-maan.
— Mutta mrkä nyt, onko sinut ajettu
pois kotoa? tiedusteli isä.
ILopuksi mies ilmoitti, että hän oli
tullut käskemään vanhinta veljeäni so­taan,
johon oli jo seuraavana aamuna
lähckttävä, tai viimeistään sitä seuraa­vana,
muuten tulisivat poliisit hake­maan.
Tieto oli meille kova isku. Joulurau­ha
oli poissa. Mainitsemani vanha les­ki
lähti silloin saunaan ja kertoi asian
äidille, joka pyörtyi uutisen yhtäkkiä
(kuultuaan.
Mies lähti hiihtämään toisiin taloihin,
kertoen joka paikassa juttunsa, kuinka
punaiset -Valmistuvat suorittamaan kau-
<hun töitä, vievät lehmät navetoista ym.
Äiti saapui sitten saunasta itkien, että
pitikö minun sot2^ varten kasvattaa poi­kani,
sillä määräys oii lähteä isän­maata
puolustamaan. Mutta siskon mies
sanoi, että jos hän disi kysymyksessä
niin hän ei lähtisi. Hän ei sjnonut ollen-iLaan
uskovansa «niehen peloitteluihin.
Nyt velikin sanoi, että hän lähtisi
metsään jos saisi tovwin. Silloin siskon
mies sanoi, että hänen kotikylänsä jot-kuf
pojat olivat sairaneet, että jos hei­tä
ryhdytään pakottamaan asevoimiin/
niin he piiloutuvat metsiin ja valmista­vat
jonkinlaisen maakuopan asunnok­seen.
X i i n jäi velikin kotiin sillä kerralla.
Mutta sitten helmflcuussa hänet kut­suttiin
syyniin ja parin päivän^ päästä
vietiin rintamalle . . . Kesäkuussa hän
sitten palasi kotiin vielä terveenä.
Siskon mies ja hänen kotikylänsä po­jat
olivat joukolla piiloutuneet metsiin,
josta sitten kaiken päätyttyä ilmestyivät
ihmisten ilmoille.
Siskoni mies puhui sitten veljelleni,
että johan minä. sUloin sanoi, etteivät
punaiset mitään pahaa tekisi, koska
ovat samanlaisia ihmisiä kuin mekin.
Isi väitti, että ne kuuluvat olevan
«eNaisia, etteivät halua tehdä* työtä*
syövit v&in, eikä köyhän Suomen varat
sellaiseen riltiL Lankoni sanoi silloin,
HULDA RIVER:
Karoliinan joulu
AIKMS^ talviaamu kuulsi kyl­män
kirkkaana. Yöllä oli satanut
lunta, ja kaikki oli mia puhtaan näköis­tä,
ikäänkuin luonto olisi saanut kau­niin
jufatevaipap ylleen.
Karoliina 01i jo aikaiseen liikkeellä,
siHä Joulu teki tubaan, niin että oli
fltmitaman päivän takana ja hän tahtoi
^ d a kaikki puhtaaksi ja joka nurkan
thän siivosikin. Hän asui yksinään pie­nessä
mökissä, siliä lapset olivat lentä­neet
po^ pesänä yksi toisensa jälkeen
heti kun vain siivet kannattivat. Lapsia
oli ollut kymmenen kaiken kaikkiaan ja
he olivat hajonneet kuin akanat tuuleen,
yksi yhtäälle, toinen toisaalle. Pari
heistä oli lähtenyt Amerikkaan asti, ei­vätkä
kovinkaan usein kirjoittaneet,
mutta se nuorempi oli usein tullut Ka­roliinan
mieleen, sillä hän aina mennei­nä
vuosina kirjoitti tulevansa joskus äi­tiä
katsomaan ja vievänsä äidin tuonne
merien taakse. Xyt ei ollut kuulunut
enää pitkänä aikaan mitään.
Karoliinan mies jäi 'metsätöissä kaa­tuneen
puun alle, joka oli silloin kova
isku hänelle-jäädessään -leskeksi huoleh­timaan
vielä kolmesta alaikäisestä lap­sestaan.
Varihemmat lapset olivat jo
silloin lähteneet maailmalle. Karoliina
'kun. asui kaupungin laidassa, niin hän
kävi päivätöissä, pesemässä rikkaille
vaatteita ja vielä toiset toivat i>esunsa
häneen kotiinsa ja niin hän kasvatti nuo
viimeisetkin nuorimmat lapsensa.
(Laila, nuorin koko joukosta, pyöri eri-
^ toisesti hänen mielessään tuona joulu­kuisena
aamuna. Ei Karoliina ymmärrä
oikein itsekään sitä, että miksikä tun­tuu
nyt kaikki niin kovin erikoiselta.
Hän laittaa puhtaat matot lattialle,
puhtaan pöytäliinan pöydälle. Ikku-nauutimet
hän oli jo pessyt pari päivää
aikaisemmin ja ne olivat aivan vitival­koiset.
Oli aaton aatto ja Karoliina oli laitta­massa
illallista, kun ovelle koputettiin.
Kun hän meni avaamaan, niin siellä sei­soi
joku nainen, kovin vieraan näköi­nen
ja matkalaukku kädessään. Karo­liina
katsoo ja katsoo, mutta ei tahdo
oikein tulla sanaa suusta millään, kun­nes
vihdoin saa sanan suustaan:
— Laila, Laila lapseni! Sinäkö se
olet?
— Olenhan minä! Minä olen Laila,
äiti!
— No voi pyhä luoja, että vielä sain
sinut nähdä, lapseni! Sinä olet ollut
mielessäni näinä viimeisinä päivinä ja
iminä olen valmistellut tässä kuin suur­ta
juhlaa varten, enkä ole tietänyt it­sekään
miksikä on minulla ollut sellai­nen
erikoinen tunne . . .hy . . . hy hyy.
— No, no äiti, ei mitään kyyneleitä,
sillä minä olen tullut tänne ja terveisiä
Amerikalta.
Mutta Karoliina ei saa enää sanaa
suustaan, vaan nyyhkyttää ja ny>-h-kyttää.
Nyyhkytysten välillä hän koet­taa
Sanoa:
— Sinä lapseni tulit niin kaukaa,
mutta eivät likemmät lapset tule.
— Kukapa tietää, vaikka tulisivat
vielä toisetkin, sillä eihän joulu ole
vielä kuin alussa, kun vasta on aaton­aatto.
että hehän juuri ovat niitä, jotka kai­ken
työn tekevät, ilman heitä seisovat
tehtaat ja kaikki muut laitokset. Hei­dän
työstään elävät miljonääritkin ja '
muut suurrikkaat. Nytkin, kun heillä ei
ole työtilaisuutta, on kaikki kohonnut
hirmuiseen hintaan.
Hän sditti edelleen, että punaisten
tarhoitttksena on taata karkille ihmi­sille
tasavertainen elämä. Isäkin vaike­ni,
sillä taikesta huolimatta hänkin oli
älykjis mies.
Tor^n OUi.
sftncdiina pyyhkii sflmiään esiJ tinaan
ja on niin yllätetty, ettei oikem tiedä
mitä sanoisi, fcun kaikki tuli kuin si-lama
kirkkaalta taivaalta. Oikein sil­missä
mustenee ja alkaa aivan pyörryt-taa.
— Mtrtta laps' kultaseni, enhän ole
oikein *sinua vielä katsonutkaan. No
voi herra sentään! Sinähän olet aivan
saman näköinen kuin kahdeksan vuot­ta
sitten. Niin, eikö nuo kahdeksan
•uotta olekin mennyt pian. -
— Onhan rie nienneet. Miitta nyt
tulin hakemaan äitiä sinne merien taak­se
ja olen täällä niin kauan kun saam­me
paperit kaikki kuntoon, sillä mi­nulla
on jo lupa valmiina Amerikasta.
— Ihanko totta, lapseni? Ei minun
siis tarvitse olla aivan yksin vanhuu­den
päivinäni.
— Ei, ei äiti! Sillä minä koetan huo­lehtia
sinusta. Ja nyt äiti, eikö mennä
nukkumaan, sillä en ole mönfeen yöhön
nukkunut kunnollisesti, kun oli synty­mäkoti
mielessäni.
— Syödäänhän toki nyt jotakin sitä
ennen.
Karoliina' laittaa ruokaa pöytään,
mutta tuntuu kovin omituiselta, aivan
kuin korvissa soisi hieno musiikki, mut­ta
hän ei puhu siitä mitään . . .
Jouluaattoaamu valkeni niin kirk­kaana,
vaikka aurinko kiersi jdhaista ra­taansa,
se loisti kullankeltaisena Lailan
ikkunaan. Laila katselee ihmeissään, ei­kä
tahdo ensin käsittää, että hän on
syntymäkodissaan, omalla vuoteellaan,
sillä hänestä tuntuu siltä, kuin olisi vain
nähnyt kaunista unta. Hän nousee ylös
ja katsoo kelloa. Se on jo yhdeksän
mutta kaikki tuntuu niin hiljaiselta. Äi­ti
on varmastikin koettanut hiljaa liik­kua,
ettei vain herättäisi Lailaa. Hän
pistää aamuvaipan ylleen ja henee hil­jalleen
keittiöön, mutta siellä ei- ole
ketään, eikä edes hellassa ole tulta. Hän
avaa äidin makuuhuoneen oven ja kat­soo
sisälle . . . Äiti nukkuu niin rauhal­lisesti.
iLailan sydämeen hiipii outo tun­ne
jä hän sanoo:
— Äiti! Etkö jo nouse ylös? Äiti,
äiti!
Laila juoksee vuoteen viereen ja kos­kettaa
äidin kättä, joka on rauhalli­sesti
peiton päällä, mutta käsi on ai­van
kylmä . . . Herra Jumala! Äiti on
kuollut . . . kuollut.
Laila pukee kiireesti päälleen ja juok­see
naapuriin, siHä heillä kotona ei ole
pmhelinta Hän soittaa lääkärin ja lääkä­ri
tuleekin pian. Hän toteaa äidin kuol­leeksi.
Äiti on saanut nukkuessaan sy-dänhalvauksen
. . . 'Mielenliikutus oli
ylK-oimainen, sanoo lääkäri, ja ifänessä
oli sydäntauti jo pitemmän ajan, sillä
kerran hän kävi luonani tutkituttamas­sa
itseään . . .
— Voi äiti. äiti! Miksi et mitään sii­tä
minulle sanonut?
Laila oli niin surun murtama, ettei
tietänyt mitä tehdä, sillä tuo karkki oli
aivan odottamaton^, kun äiti näytti
^mietfeil
^»-i. ULLA
*Kun poikani toivat minulle -
kia pienmä ollessaan, juoksiva
|a huusivat "nämä on sinulle äi
iloitsin todeHa heidän kanssaan
'hän sOiom mikään katkera mui
tanut mettä toisistamme. X j i
menneet maaihnalle, ovat isoj
enää lapsia vaan ihmisiä ja omai
ifistään amakin viisaita ihmisiä
käan en enää ole heille yksin äi
Jhminen, jonka tekoja he arvoj
On olemassa paljon lapsia, jc
novat, että niin ja niin äidin oli
nyt tehdä. Mutta ovatko he syve
tutkimaan äidin tekojen syitäeni
vasta, silloin, kun samanlainen
mys on tullut heidän itsensä etei
nä toivon, ettei poikani toisi
koskaan kukkia merkkipäivänä \
tä syystä, että sellainen on tap,
että olen heidän äitinsä ja että (
ketty kunnioittamaan isää ja äiti
von sen tapahtuvan siksi, että te
työni 'heitä kohtan on ollut sen
nen, jotta olen sellaisen ansainnut
En vaadi heiltä kiitosta.siitä, et
heidät synnyttänyt. En pyydä k(
ta siitä, että synnytin heidät '
tahtoani ja kestin kivut. En pyyc
-4ä korvausta valvotuista öistä, e
lista, joita he ovat minulle tuot
Minkä lapsieni vuoksi äitinä te
tee sitä epäitsekkyydestä vaan n
desta ja ilosta lapsiani kohtaan.'
etteivät lapseni alistu tahtooni
jos vain omahyväisyydessä koetJ
jata heitä oman mieleni mukaan.'
etten' voi, vaikka tahtoisinkin,
heitä koko elämänsä aikaa. Se or
non laki. Toivon ettej heidän t;
koskaan sanoa, että äiti murska
nuri~elämäni- Toivon heUlä olevai
keutta järjestää oma elämänsä ;
soa tulevaisuuteen, ei toistaa elä
niitä virheitä, joita heidän äitinsä
En halua olla äiti, Joka jatkuvas
koo korvausta rakkaudestaan ja
lapsensa kulkemasta eteenpäin. M
oli iloa olla äiti ja hyvällä mielell;
luoda katseeni taakse ja sanoa: E
ni on ollut rikas.
Tiedäthän poikani kyyneleen
pienenä kehtoosi pudonneen . Äiti ei td^ivois' sun mUloinkaan
elon murheita joutuvan kantama
GarrettCashman-niminen tanssi
taja ja hypnotisoija Albanyssa, l:
sa, suoritti omalaatuisen lentom;
nousemalla ilmaan 70 sääntutkimi
lon varaan ripustetussa, tuolinkan
tehdyssä gondolissa. 40 km:n piti
lento päättyi tomaattipeltoon. O
tuomitsi Cashmanin ilman asianoi
ta lupaa lentämisestä 100 dollarin
koon, ja kun hän ei voinut maksaa
hän joutui sovittamaan sakon Alb
vankilassa.
niin terveeltä illalla, eikä sanalla!
maininnut sairaudestaan. Mutta ;
on nyt hyvä olla, sillä hän pääsi
luksi simie, mist^ä ei takaisin enäap
VÄLITiMME RAHAA SUOMEEN
MAKSAMME PÄIVÄN KORKEIMMAN KURSSIN
Pienin sununa S.00O Smk. ^19^ ynnä lähetyskulut SMS-Jokainen
seuraava 1.000 *markkila $3.85
• Rahalähetyksenne toUnttetaan vastaanottajaUe 10—14 päivän sisaUi- ^
kaiselle l&hettäj&Ue lähetetään vaataanotUjan aUekirjoittama kuitti.
VAPAUS TRAVEL AGENCY
P. O. BOX 69 SUDBTOY, ONTABi^
Mokmaat pSMni.. ltS4