1942-09-12-06 |
Previous | 6 of 12 | Next |
|
small (250x250 max)
medium (500x500 max)
Large
Extra Large
large ( > 500x500)
Full Resolution
|
This page
All
|
mi.
\.T-5». G- ^
> 4 ' - •'
e.
Sr ••
- 1'.:: T V - '
-s s. ^-
'f V
t « ^ ^
Sivu 6
LAUANTAINA, SYYSKUUN 12 PÄIVÄNÄ
1942
Canadalahet joukot Britanniassa, jotka hiin kunniakkaasti osallistuivat Dieppen reittaukseen, harjoittelevat kiihkeästi uusia hyökkäyksiä
varten vihollista vastaan. Tässä he ryntäävät läpi savun ja veden määrättyä päämäärää kohti.
Ja kun nostin lampun lähemmäksi
luolan seinää, näimme suureksi kummaksemme,
että osa kiviröykkiöstä
hitaasti kohosi ylös kuten lasku-ovi,
niin että suuri aukko tuli näkyviin.
Se osa luolan seinää, joka näin teki.
pienen ilmaretken, oli 3 jalkaa leveä,
10 jalkaa korkea ja viisi jalkaa^ paksu
— siis noin 150 kuutiojalan suuruinen
kivilohkare. Jos otaksumme,
että kivi oli noin kolme kertaa niin
raskas kuin sama kuutiosisältö vettä
— ja jos vielä kouluajoiltamme muistamme,
että kuutiojalka vettä painaa
62 naulaa — niin saatamme helposti
laskea, kuinka paljon tämä merkillinen
laskuovi painoi: nimittäin 27^900
naulaa! Mitä keinoja Gagul käytti
nostaakseen tämän suunnattoman
taakan, en tiedä. A-velen, että seikka
oikeastaan oli varsin yksinkertainen:
jossakin luolassa oli kai joku
vipu tai muu sen tapainen, jota velho
011 painanut . . . Oli miten oli, kivi
kohosi hitaasti ylöspäin, ja meidän
edessämme oli musta aukko, ovi kuningas
Salomon aartehistoon.
Vihdoinkin! Vihdoinkin aukeni tie
eteemme. Meidät valtasi sellainen
jännitj^, että koko ruumiimme vapisi
— minä ainakin tärisin kiireestä kantapäähän.
Mitäh^ nyt saisimme kokea?
Mitä, jos kaikki olisikin ollut
vain turhaa lörpotystä! Vai olisiko
vanha Silvestra sittenkin ollut oikeassa
— piiliköbän tuolla sisässä todellakin
timanttiläjä, jotka tekisivät meidät
maailman rikkaimmiksi miehiksi?
Gagul asettui aukon suulle. Hän
vilkkui meihin ilkeillä silmillään ja
kähisi: "Menkää sisään vaan! Menkäähän
toki sisään, te valkoiset tähti-miehet.
!Mutta kuulkaa ensin, mitä
Gagul, vanha G ^ l teille sanoo! Te
saatte nyt nähdä monta, monta säihkyvää
ki\*eä; ne ovat tuodut kaivoksesta,
jota nuo kolme mykkää vartioivat;
kuka ne tänne on kätkenyt,
sitä en tiedä. Vain kerran, yhden ker-tan
senjälkeen on ihminen tähän kammioon
astunut, ja siitä on monta,
monta %'uotta kulunut. Ei kukaan
tietänyt, missä aartdiisto sijaitsi;
laskuoven salaisuus oli joutunut u-nohduksiin.
Mutta sitten tap^tui,
että vakoinen m i e s — e h k ä hänkin
oli tähdistä — matkusti vuorten yli
kukualaisten maahan. ^ Kuningas
vastaanotti hänet hyvin . . . sama kuningas,
joka istuu tuossa", näin sanoen
hän viittasi viidenteen niistä
kuninkaista, jotka istuivat pöydän
ääressä, "^ielä tapahtui, että, tuo
valkoinen mies ja muuan kukualai-nen
nainen tulivat yhdessä tällä vuorelle.
Sattumalta keksi nainen lasku-oven
salaisuuden . . . Vaikka te eläisitte
tuhat vuotta, ette sittenkään
keksisi sitä . . . Sitten menivät molemmat
aartehistoon, ja valkoinen mies
täytti vuohennahkapussin kiiltävillä
kivillä. Ja lähtiessään pofe huoneesta
hän otti vielä yhden kiven, yhden,_^
joka oli suurempi kuin kaikki muut
• « •
"Entä sitten!" kysyin minä. " M i ten
kävi Silvestran?"
Silv§Sttran! Huomasin, että nimi
vaikutti Gaguliin- kuin salamanisku.
Hän säpsähti.
''•Kuinka tunnette sen nimen?" huudahti
hän. Sittenhän jatkoi: "Minä
tiedän vain tämän: hän peljästyi,
heitti pussin luotaan ja pakeni kammiosta
suuri kivi kädessään.. Kivi
joutui kuninkaan omaksi, se on sama
kivi, jonka sinä Makumazahn, irroitit
Twalan ostalta."
"Eikö senfjälkeen kukaan ole täällä
käynyt?" -
" E i kukaan. Kaikki kukualaiset
kuninkaat ovat tietäneet, kuinka ovi
on avattava, nmtta ei kukaan^ heistä
ole pyrkinyt täime. Silla tarina kertoo,
että jokainen,, joka astuu tänne
sisään, kuolee — kuolee kuten valkoinen
mies,^ jonka tapasitte henge-tönnä
luolassa tu<^Ia vuorilla . . ."
Huh, kuinka selkäpiitäni karmi!
Mistä ihmeestä oli tuo vanha noita
on saanut kaiken viisautensa?
Hän yhä puheli — puheli ja irvisti.
"Tulkaa tänne sisään! Tulkaa sisään!"
käski hän, "Silloin saatte
nähdä, onko vuohennahka, josta äsken
puhuin, vielä tallella. H i hi h i i !"
Näin sanoen liän lamppu toisessa
kädesiä ja sauva toisessa käveliä kön-tysti
p i m e i n huoneeseen.
Entä me! Seuraisimmeko häntä?
Vai . . . ? .
Rohkeutta!" "huudahti God!"E-teenpäin
vain pää pystyssä ja reippain
askelin! Enpä, Biisi yieköön,
annakaan tuon vanhan kummituksen
itseäni pelottaa."
Ja niin katosi God hyvää vau|itia
kammioon Fulata kintereillään; lapsiraukka
vapisi pelosta kuin haavanlehti.
Me muut emme totta puhuen olleet
oikeastaan sen rohkeammat, mutta,
tallustimme sentään toisten jäljestä
alas kai>eita, kallioon hakatulta por-
. taita. ' ^
Emme.olleet ehtineet montakaan
porrasta alas, ennenkuin Fulata pujahti
ulos; hän alkoi voida pahom ja
lupasi jäädä vartioimaan eväskoria.
Kuljettuamme noin kaksikymmentä
askelta ^aavuinmie puuovelle, joka
oli maalattu täyteen kirjavia kuvia.
Se oli auki kynnyksellä poikittain
oli vuohennahkainen pussi, joka tim-tui
olevan täynnä pikkukiviä!
Gagul naukui ja kähisi kuin van-
.-ha kissa — se oli kai olevinaan naurua.
Hän .valaisi öljylampullaan
säkkiä ja sanoi: "'Siinä näette! • Siinä
on pussi, josta olen puhunut! Naisen
pussi, joka hänen täytyi jättää..." '
God kumartui, alas j a nosti pussin
ylös. Hän ravisti sitä, sen sisällys
kilisi.
"Tuhat tulimmaista"., kuiskasi-hän
vaaleten, pussi on, totta vie, täynnä
timantteja".
Curtisille tuli kure. "Tuo tänne
lamppu, vanhus!" huusi hän, tempasi
ruukun Gagulin kädestä ja harppasi
kynnyksen yli. Me muut jäljessä.
/ .
Me seisoimme kuningas Salomon ti-mattikammiossa.
Ensi silmäyksellä huomasimme, et-tu
se oli jotenkin pieni huone, tuskin
enenmiän kuin kymmenen jalkaa äei.
nästä toiseen. Eräästä nurkasta loisti
jotain valkoista silmiimme, siinä
oli suunnaton läjä norsun hampaita.
En tiedä, paljonko niitä oli, noin
neljä—viisisataa kappaletta, luullakseni.
Joka tapauksessa riittivät ne
tekemään minusta miljoonainomista-jan,
jos minua nimittäin olisi haluttanut
käydä käsiksi herkkuihin.
Tästä läjästä kai Salomo oli tuottanut
raaka-ainetta norsunluiseen valtaistuimeensa,
josta raamatussa kerrotaan,
ja jonka vertaista ei ollut koko
avarassa maailmassa.
Vastapäisellä seinällä oli koko joukko
punaisiksi maalattuja lippaita.
"Timantit!" huusin minä. '"Tuokaa
lamppu tänne!*'
.Mutta ne eivät olleet timantteja.
Päällimmäisen lippaan kansi oli puo-eksi
kohonnut ja sitäpaitsi murret-tu
auki — se oli kai Silvestran t>-öta
-—ja siitä pistin käteni lippaaseen.
Kun \;edin sen takaisin oli se täynnä
kultarahoja, joissa oli hebrealainen
kirjoitus,
- - "Annas, kun katson . . . kahdeksantoista
lipasta ja pari tuhatta kultakolikkoa
kussakin. — Sehcin on varsin
sievä summa . . . "
"Niin, mutta minä en näe missään
" timantteja", lausui God kärsimättömästi.
Gagulhi pistävät simat olivat seo-ranneet
meitä; hän arvasi heti mit»
etsimme, Senvuoksi hän nyt sanoi:
"Te tahdotte enemmän kiviä? Hyv^
etsikää tuolta pimeimmästä sopesa
- Me riensimme sinne. Siellä oli
kolme suurta kiviarkkua; kahdessa
oli kahsr suljettu, kolmannen kana
oli auki. : Curtis antoi lampun
langeta tälle viimeiselle arkulle — 1*
me hätkähdimme,
• "Näettekö!^ hiiusi Curtia käheästi-
'^Näettekö!*'
Ja me näimme. Tai oikeastaan
ensiksi emme-saattaneet nähdä ja^
•mitään, ei muuta kuin välkettä }»
säihkettä, joka huikaisi silmiätna».
Mutta vähitellen tottuivat silmäma*.
Object Description
| Rating | |
| Title | Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, September 12, 1942 |
| Language | fi |
| Subject | Finnish Canadians -- Ontario -- Sudbury -- Newspapers |
| Publisher | Vapaus Pub. Co |
| Date | 1942-09-12 |
| Type | application/pdf |
| Format | text |
| Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
| Identifier | Liekki420912 |
Description
| Title | 1942-09-12-06 |
| OCR text | mi. \.T-5». G- ^ > 4 ' - •' e. Sr •• - 1'.:: T V - ' -s s. ^- 'f V t « ^ ^ Sivu 6 LAUANTAINA, SYYSKUUN 12 PÄIVÄNÄ 1942 Canadalahet joukot Britanniassa, jotka hiin kunniakkaasti osallistuivat Dieppen reittaukseen, harjoittelevat kiihkeästi uusia hyökkäyksiä varten vihollista vastaan. Tässä he ryntäävät läpi savun ja veden määrättyä päämäärää kohti. Ja kun nostin lampun lähemmäksi luolan seinää, näimme suureksi kummaksemme, että osa kiviröykkiöstä hitaasti kohosi ylös kuten lasku-ovi, niin että suuri aukko tuli näkyviin. Se osa luolan seinää, joka näin teki. pienen ilmaretken, oli 3 jalkaa leveä, 10 jalkaa korkea ja viisi jalkaa^ paksu — siis noin 150 kuutiojalan suuruinen kivilohkare. Jos otaksumme, että kivi oli noin kolme kertaa niin raskas kuin sama kuutiosisältö vettä — ja jos vielä kouluajoiltamme muistamme, että kuutiojalka vettä painaa 62 naulaa — niin saatamme helposti laskea, kuinka paljon tämä merkillinen laskuovi painoi: nimittäin 27^900 naulaa! Mitä keinoja Gagul käytti nostaakseen tämän suunnattoman taakan, en tiedä. A-velen, että seikka oikeastaan oli varsin yksinkertainen: jossakin luolassa oli kai joku vipu tai muu sen tapainen, jota velho 011 painanut . . . Oli miten oli, kivi kohosi hitaasti ylöspäin, ja meidän edessämme oli musta aukko, ovi kuningas Salomon aartehistoon. Vihdoinkin! Vihdoinkin aukeni tie eteemme. Meidät valtasi sellainen jännitj^, että koko ruumiimme vapisi — minä ainakin tärisin kiireestä kantapäähän. Mitäh^ nyt saisimme kokea? Mitä, jos kaikki olisikin ollut vain turhaa lörpotystä! Vai olisiko vanha Silvestra sittenkin ollut oikeassa — piiliköbän tuolla sisässä todellakin timanttiläjä, jotka tekisivät meidät maailman rikkaimmiksi miehiksi? Gagul asettui aukon suulle. Hän vilkkui meihin ilkeillä silmillään ja kähisi: "Menkää sisään vaan! Menkäähän toki sisään, te valkoiset tähti-miehet. !Mutta kuulkaa ensin, mitä Gagul, vanha G ^ l teille sanoo! Te saatte nyt nähdä monta, monta säihkyvää ki\*eä; ne ovat tuodut kaivoksesta, jota nuo kolme mykkää vartioivat; kuka ne tänne on kätkenyt, sitä en tiedä. Vain kerran, yhden ker-tan senjälkeen on ihminen tähän kammioon astunut, ja siitä on monta, monta %'uotta kulunut. Ei kukaan tietänyt, missä aartdiisto sijaitsi; laskuoven salaisuus oli joutunut u-nohduksiin. Mutta sitten tap^tui, että vakoinen m i e s — e h k ä hänkin oli tähdistä — matkusti vuorten yli kukualaisten maahan. ^ Kuningas vastaanotti hänet hyvin . . . sama kuningas, joka istuu tuossa", näin sanoen hän viittasi viidenteen niistä kuninkaista, jotka istuivat pöydän ääressä, "^ielä tapahtui, että, tuo valkoinen mies ja muuan kukualai-nen nainen tulivat yhdessä tällä vuorelle. Sattumalta keksi nainen lasku-oven salaisuuden . . . Vaikka te eläisitte tuhat vuotta, ette sittenkään keksisi sitä . . . Sitten menivät molemmat aartehistoon, ja valkoinen mies täytti vuohennahkapussin kiiltävillä kivillä. Ja lähtiessään pofe huoneesta hän otti vielä yhden kiven, yhden,_^ joka oli suurempi kuin kaikki muut • « • "Entä sitten!" kysyin minä. " M i ten kävi Silvestran?" Silv§Sttran! Huomasin, että nimi vaikutti Gaguliin- kuin salamanisku. Hän säpsähti. ''•Kuinka tunnette sen nimen?" huudahti hän. Sittenhän jatkoi: "Minä tiedän vain tämän: hän peljästyi, heitti pussin luotaan ja pakeni kammiosta suuri kivi kädessään.. Kivi joutui kuninkaan omaksi, se on sama kivi, jonka sinä Makumazahn, irroitit Twalan ostalta." "Eikö senfjälkeen kukaan ole täällä käynyt?" - " E i kukaan. Kaikki kukualaiset kuninkaat ovat tietäneet, kuinka ovi on avattava, nmtta ei kukaan^ heistä ole pyrkinyt täime. Silla tarina kertoo, että jokainen,, joka astuu tänne sisään, kuolee — kuolee kuten valkoinen mies,^ jonka tapasitte henge-tönnä luolassa tu<^Ia vuorilla . . ." Huh, kuinka selkäpiitäni karmi! Mistä ihmeestä oli tuo vanha noita on saanut kaiken viisautensa? Hän yhä puheli — puheli ja irvisti. "Tulkaa tänne sisään! Tulkaa sisään!" käski hän, "Silloin saatte nähdä, onko vuohennahka, josta äsken puhuin, vielä tallella. H i hi h i i !" Näin sanoen liän lamppu toisessa kädesiä ja sauva toisessa käveliä kön-tysti p i m e i n huoneeseen. Entä me! Seuraisimmeko häntä? Vai . . . ? . Rohkeutta!" "huudahti God!"E-teenpäin vain pää pystyssä ja reippain askelin! Enpä, Biisi yieköön, annakaan tuon vanhan kummituksen itseäni pelottaa." Ja niin katosi God hyvää vau|itia kammioon Fulata kintereillään; lapsiraukka vapisi pelosta kuin haavanlehti. Me muut emme totta puhuen olleet oikeastaan sen rohkeammat, mutta, tallustimme sentään toisten jäljestä alas kai>eita, kallioon hakatulta por- . taita. ' ^ Emme.olleet ehtineet montakaan porrasta alas, ennenkuin Fulata pujahti ulos; hän alkoi voida pahom ja lupasi jäädä vartioimaan eväskoria. Kuljettuamme noin kaksikymmentä askelta ^aavuinmie puuovelle, joka oli maalattu täyteen kirjavia kuvia. Se oli auki kynnyksellä poikittain oli vuohennahkainen pussi, joka tim-tui olevan täynnä pikkukiviä! Gagul naukui ja kähisi kuin van- .-ha kissa — se oli kai olevinaan naurua. Hän .valaisi öljylampullaan säkkiä ja sanoi: "'Siinä näette! • Siinä on pussi, josta olen puhunut! Naisen pussi, joka hänen täytyi jättää..." ' God kumartui, alas j a nosti pussin ylös. Hän ravisti sitä, sen sisällys kilisi. "Tuhat tulimmaista"., kuiskasi-hän vaaleten, pussi on, totta vie, täynnä timantteja". Curtisille tuli kure. "Tuo tänne lamppu, vanhus!" huusi hän, tempasi ruukun Gagulin kädestä ja harppasi kynnyksen yli. Me muut jäljessä. / . Me seisoimme kuningas Salomon ti-mattikammiossa. Ensi silmäyksellä huomasimme, et-tu se oli jotenkin pieni huone, tuskin enenmiän kuin kymmenen jalkaa äei. nästä toiseen. Eräästä nurkasta loisti jotain valkoista silmiimme, siinä oli suunnaton läjä norsun hampaita. En tiedä, paljonko niitä oli, noin neljä—viisisataa kappaletta, luullakseni. Joka tapauksessa riittivät ne tekemään minusta miljoonainomista-jan, jos minua nimittäin olisi haluttanut käydä käsiksi herkkuihin. Tästä läjästä kai Salomo oli tuottanut raaka-ainetta norsunluiseen valtaistuimeensa, josta raamatussa kerrotaan, ja jonka vertaista ei ollut koko avarassa maailmassa. Vastapäisellä seinällä oli koko joukko punaisiksi maalattuja lippaita. "Timantit!" huusin minä. '"Tuokaa lamppu tänne!*' .Mutta ne eivät olleet timantteja. Päällimmäisen lippaan kansi oli puo-eksi kohonnut ja sitäpaitsi murret-tu auki — se oli kai Silvestran t>-öta -—ja siitä pistin käteni lippaaseen. Kun \;edin sen takaisin oli se täynnä kultarahoja, joissa oli hebrealainen kirjoitus, - - "Annas, kun katson . . . kahdeksantoista lipasta ja pari tuhatta kultakolikkoa kussakin. — Sehcin on varsin sievä summa . . . " "Niin, mutta minä en näe missään " timantteja", lausui God kärsimättömästi. Gagulhi pistävät simat olivat seo-ranneet meitä; hän arvasi heti mit» etsimme, Senvuoksi hän nyt sanoi: "Te tahdotte enemmän kiviä? Hyv^ etsikää tuolta pimeimmästä sopesa - Me riensimme sinne. Siellä oli kolme suurta kiviarkkua; kahdessa oli kahsr suljettu, kolmannen kana oli auki. : Curtis antoi lampun langeta tälle viimeiselle arkulle — 1* me hätkähdimme, • "Näettekö!^ hiiusi Curtia käheästi- '^Näettekö!*' Ja me näimme. Tai oikeastaan ensiksi emme-saattaneet nähdä ja^ •mitään, ei muuta kuin välkettä }» säihkettä, joka huikaisi silmiätna». Mutta vähitellen tottuivat silmäma*. |
Tags
Comments
Post a Comment for 1942-09-12-06
