Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, August 9, 1952

              (Jatkoa) .
^ punastui ja sammutti puo-
/poltetun savukkeensa kiivaaUa
- Uä. Hänen sUmänsä paloivat
iätöntä vihaa, mutta nopeasti
.jullitsi: itsensä.
Einkäsitäi miksi asianune kiin-^
^ it tötaj tohtori Harduke, sanoi'
teraväsU. Joku palvelijoista
-sti kotona- Mutta minus^ tun^
^taqjeettomalta keskustella tästä,
lä fcjäS kykenee vastaamaan sa-
I hiia-minäkin.
iiii^teeksiy ieiti Kent En tarkoit-
Olin vain ystävä-pöiiostuiiät^
iasta. Minuntäyt^
^'fckkiK ]i^lo on jo paljon. Viekää
^ Ä i f ^ Ä a ettekö-odotan hän,
ee vannaankm pian?
't^&^S^äifiväm: ^ Ä
itiä v^^ntötbllehi. Soitan myö-
'fi^ästi.
irJ^KiinKi^ muodollisesti Ja
i^r^fl^hfOi^oIi huomannut rhänensH-ötfdöH^^
ifineen ja tuli 'rauhatto-fi^
Uisöi. aivan hiljaa ja kuun-jei^^
p^tuvia askeleita. Turine,
i v ^ i ^ l M e t , ei pUiit k^iämiSU
M&lessä. Sie muistutti lä-vOlieläinten
vaistoa ajlkav^a
iii , ^ ,. , ,
|!y[itl^^tt3^^^taan epäili? 'Miksi
iP(rfJ*S®j^^ tiesi? CÖi-
Ja puinut sivu suunäa? %^ar-
I %i»oli^paljastamut itseösä |ol-
^ ^ / ^ % l m oli tolaankin
,*]0HfiShänWyjol^> juuttui äly.
ttf ^tiuden ;^avuyB^
-IffilffiÄ. Nyt täytjasi ajatd-i^
SirlnÄsti; HäneUä ei oli-ÄJtpn^
N&ä^^y^ttaa^h^ Jet-f?
kansyij^v<^^ hän ajäteHa mene-i^
äffisniiklh. jMuttanämasuun-i
t ^ ^ t ^ i i y t väistyä, täi^eintä
» i ^ l Ä ^ k a s t i sHmällä. Syi-öl?'
jra*peeksi maallista hyv)^-
^j^rö^ Sylvia^ ci ttdisisaania^
' Hiyllis aikoi järjes^:^t.niin,?et*
Epaisa^a^ toisiaan; Jös^
i^e^liväl&ih jo Saimassa juonessa
köBtä mssään tap^ksfeÄ. Syl-
»^^ti hänteö-lapseHiselä taval-
»f J^t»^:vä^l(^
\Af^' Sylvia voisi ^
sKifeaa/
tuli Syhia haHiV-feevyEpä^
^nut hi*8ldia;;^tta^
Ja harjannut hauksensa. V S ^
^•M^ike? iferry? sanoi häm ~ Et-sydän
J A T K O K E R T O M U S
Jeny oli oikein roylikea> pidiui poliisis>
ta. .
En voi ymmärtää, änkytti Sylvia.
<— Jenyf joka aina on niin miellyttä^^
ja
— Iruulen poliisin lähettäneen Jerryn
tänne, nyyhkytti Phyllis ajat^len, että
itku öli pettainättöniin keino. — Hän
<m nuuhkijaj-jcM^^^^^tö^ (m urk­kia
yksityisaisibitamm Miksi hän oli­si
muuten kyäynyt, tiesiko poliisi mei­dän
olevan iäksosia . . .? Voi, kuinka
levoton olen!
Slutta miksi olisit levoton? kysyi
SylWa «auhallisesti.^ ~ on
puhdas? jomatuMoV :emme ole -tehneet ke-neU^
ään : >pahaa. £n^ usko
Jeriyn-tarkoit^^een mitään. Olet Väin
liian iiei^kä/k»^^
-^;7r^jpnvyot
täplä^^f»^^ tuntut/
että fhäiir-^e^:sinun esii^ minuna
%uuliistelttss£c
PifayUisJtkikasvot käsiin painettuina.
Sylvia kiersi käsivartensa hänen ympä­rilleen
ja. koetti
— Otet Vannaan käsittänyt Jerryn
väärin, hän sanoi lempeästi. ^ Jerry
ei de sellainen. Kunmiallista kyllä,
minäkin li^on Jerryn arvanneen pe­toksemme.
Olin paljastaa itsrai näh-des^
i^rouvar Hohnesin, ja efa^ Jerry
silloin juuri käsitti tavanneensa minut
kut^ustelussa. En ole aivaii -^^ixiä;
mutta j^s; imn olisikin,^eihän se merkit­se
niitään. Hän on herrasmies ja
;Piiiy|Iis|n nyyl&3^ylL5^t lopptfiva^^ ja
häia |^i]^^t^^
Ij^tJL vHänen^itla^ raivon
väanstämät ja hetken ai^näs^^^ sil­tä
kuin hän aikoisi hyökätä Sylvian
kimppuun^ joka seisoi siiiiäy neuvptto-manavja
surullisena; iPhylli^ onnistui
. kuiten^n jotenkin hillitä itsensä.
^HOIet puhunut sivu suusi, huudah- ^
ti hän käheästi. — Jos poliisi saa tie­tää
tltetä, käy meidän huonosti. Sinun
cpitäisi oUavarovaiserii|4, Silvia, Elä
mä9[i on £ aina ollut täynnä tuskaa ja
Ihuölia, täjrtyykö niiden yhä - jatkua?
Äukoitensinuäy Sylvia, ettet enää ta­paisi
Jeityäl
---.Etten'tapaisi Jerryä Eh
ynunärrä, mitä t a r i c d i^ ^
—^ Siinä-«^cö^ mitään y m f i ^ ^
tä . . . I t s c i ^ torcu^
PetfcrArihdiivät nauutiUiiia tiintejä en­nen
Peterin muriiaa. He «ivat kos­kaan
olleet ystäviä. Etkö käsitä, että
Jeriy §en teki? Jerry Harduke murha­si
Peter Lanen ja nyt hän koettaa kään-^
tää epäilykset meihinV.."minuun.
Sylvia tuijotU Phyllisiä mykkänä.
Syytös oli kausea. Phyllis oli nähtä­västi
menettänyt täydellisesti itsc^lin-tänsä,
Imnen hengityksensä t>li läähättä­vää
ja koko hänen ruumiinsa vapisi. Pe­terin
kuoleman aiheuttamia suru oli
saanut Phyllism suunniltaan, hän oli
epätoivosta sairas, ajatteli Sylvia, .
— Enune voi puhua asiasta täällä
hallissa, sanoi-Sylvia rauhoittavalla ää­nellä
ja veti Phyllisin mukaansa.
— Tule kultaseni, et itsekin t i ^ a ,
mitä puiiut. Keskustelemme kaikessa
rauhassa kiihtymättä.
phyllis myönsi sisaren olevan oike­assa.
Hän ei voinut palveiijsun vuok­si
järjestää mitään hysteeristä kohtaus^
ta. Sylvia sulki ov^n ja Phyllis Vaipui
nyyhkyttäen vuoteelle. Mutta Sylvian
kaikki yritykset rauhoittaa häntä olivat
hyödyttcÄniä.
— Minä inhoan häntä! Kuinka mi­nä
inhoankaan häntä! kirkui Phyllis.
r-T.Hän vaanii meitä, sinua ja minUa.
ja ^attderii^tta ien etf«nipää mansin!
Ontiittko rouva Hohnesy Sylvia? '
^ Ei. Kummallista-, . , '
— Niin, eikö se olekin kummallista?
Jerry -virittää meille ansoja, oteh var­ma,
että hän tarfcoituksellisfesttkö^ti
saada miniit ttiniiiustaniaan. ^Häii tie­tää,
että se vesijohtomieä 'näki minut
ja koettaa ihyt saada todisteita min^^
vastaan. Miksi? Siksi, että hätf-itse
on s)^llinen ja poliisi ehkäi epäilee hän-
* tä. Jerry tuntee hirttosilmukan kiris-tävän
kaulaansa.. Hän on vaarallinen
ja hemsäilematön. Sinun t ä y^
ta, Sylvia, ettet enää koskaan tapaa
häntä. Lupaa mimulle^ rukoilen sinUa,
lupaa . . .!
Kyyiieleet virtasivat Phyllisiti ^ s k ia
pitkin; nyt hän oli iäydellisesti eläyty­nyt
tunfeenpurkaukseensa. 'Hän piti
kouristuksenomaisesti kiinni Sylvias­ta,
hartiat itkusta täristen painoi pään­sä
sisaren rintaa vasten. Syivja^raiikka
ei käsittänyt, miten hänen pitäisi mene­tellä^
hän ei ollut ääiiäinähnH^^
tämän&altaista: S^^via siveli hiljaa
Phyllisin pörröttyneitä kiharoita tämän
heittelehtiessä vuoteella:; Jo p^kkä
ajatu^Jdttsiitä; että Jeriy olisi t«hiiyt''ri-kol^
sen tuntui uskb^ttbmalta ja^ luon­nottomalta
mutia' 2%yilis ei aVifaifut hä­nelle
mitään tilaisuutta Vastav^ti^eyiiii.
Sisäien r m3riskyjsär tuhteehptirkaukset
ja i»iv«kkkaatsso^l^ks^^siaivliehaäih^n-netj
»ksi itSyii^ah t«?veeft järjen. Tuossa
titassa ei Phyllis sietäisi mitlran vastäv
väitCeilä. • Myöfiehuttitt- hari ^vär^
peruuttaisi Jerryyn kohdistamansa
tökset, ajatteli Sylvia. 1»iyms katuisi
rauhoituttuaan, Ka&kijohttii surusta»
ja uusien kärsimysten pelösta.^^*]^
raukka. Peterin taiolema oli ottut hä-.
ndle hirvrä isku.
— Olen saanut kestää niin paljon»
nyyhkytti Phyllis. — En kestä enem­pää.
Ensin Feterin kuolema, sitten lär
nen työtoyerinsa, joka penkoo yksityis^
elämäämme, Sylvia, myöniuithan, ettii
Jerry Harduke voi'ätä ihurhaajall^QUi
on ainoa; joka hyötyi «Piiterin;\uplentas-ta,
Etlco läisttä, nyt hän saa lc<]^o Vas­taanoton
itselleen. ^
Sylviaa alkbi ä^iä kammottaa,
Phylfisin epätoivossa oli jötalcin p^diaa
ja va^enmlelistä jä han^ vetäytyi käu-emmakii.
Phyllis h^ttäehti 'yt^ v ^
teellaan^
— Envoi iityöiitää mitään sellaista/
sanoi Sylvia, — ^utta koetan välttää
Jertyn tapaamista^ jos välttämättä iitä'
haluati En voi nälkä sinua enää tuol­laisena
ja senvuöksi . . .
Hänen ääneiisä petti, lupatis tuhttii
niin vaikealta. Phyllis nouSl isttiiriaan;'
pyyhki kyyneleensä ryppyisillä nenälii­nalla
ja sudristi pukunsa. Itku loppui
s U i ^ - ^ U ^
tyttävää> miten nppeasti hän saavutti
rau|iäUisuutensa. Hän nousi ja vielä­pä
hymyilikin.
r - X n B a anteeksi, että käyttäydyin
nain tuhmasti; sanoi Phyllis. ~ Mutta,
en k ^ * sitä, että vieras^ karkeine käsi-neep
penkoo kauneimpia muistojani,
kalleinta mitä omistan. Oletko minul­le
vSiainen, Sylvia?
Sylviai pudisti päätään. Jossakin si-shninässään
Mnl tunsi tuskan pistävän.
Jerry, hän näki silmissään tniehen to­verillisen
hjrmyn. Kuinka; Phyllis oli­kaan
voinut väittää jdtakiri niin kau^
heaa? Hän ei vöiiiut todUla tarkoittaa
sitä, vaan oli sahotiiit sen kiiHdyksis-sään.^
hkä J^rTy oli 4^
Phyllis oli niin herkkä.
Haetko> puuterirasiani?' kuuli Syi*-.
^a'Phyllisin sanovan. — iNä3rtän aivan
hirveältä.
Sylvia nyökkäsi ja lähti huoneesta,.
Phyllis katsoi hänen jälkeerisä ja hy­myili^
ilkeästi. Oikeastaan häxitä halut-;
ti purskahtaa nauruun> kaikki oli ollut
niui'V^Uvah hullukikWista. Siteen hän
muisti Jerryn ja häneA'siliiiänsä ittuut-turvat
jääi^lmiksi. Mies dli Vaaralli­nen
' ja varmasti epäitii Täytyi tehdä
suunnitj^ma^ <kaikeh Varalle . . r
Päivä kului' eiiemmitm k^htaitksltta.
PhyiliB oli milä rakastettavimi^iialla
tuulella ja näj^ti te^e^än käi^fehsA^
saadal&ä^ft jSylVian tihiöh^aa^tb^ah-'
tuiÄ^a. Moleifuhät Cyföt ottivat äurin-^'
gonkylpyjä suärella paiVek^eella umut*'
puvuissa. Lopulta he ujostelenöattii'
j'l[)3^nää häntö jpmään>
^'^n tihHWt toen jäavSii, vasta-
^Mlis kylmästi ja nousi hojatuolis-luule,
että sinäkään olisit ta&-
>ut, jos tietäisit, minkälainen h ^ i di-j>
y}v|a._ka,ts(»:_$|sareensa hämmästjr
-^J»^nisin-;^svot öliv^ pudön
ja niistä kuvastuva katkeruus
em- peRittf4iäntä. Miksi Phyllis
JerryUe niia raivoissaan? Mikä
mfi}imnny^r Sylvia oli samalla
surullinen että loukkaantunut,
^itä oikeastaan tarkoitat? hän
--.iMiltaJenyöiife
*W.^i«3knt muuttui;
vastasi Phyöis k i i v s a ^ ; ^ :
' ninulta käikkbisia s ä B ^
Mlisi^ikäaidaim o l^
^'^«^»«kseni jo ctukätcttis^ I Ä ^ ^
1 ' V , v \ * f^
f .-ii
•M
i
(vasemtmUle) ja Gairkoroi vUkkaassa keskustdmsa
19S2
- ..... ,. X"--, . —