1942-04-04-08 |
Previous | 8 of 12 | Next |
|
small (250x250 max)
medium (500x500 max)
Large
Extra Large
large ( > 500x500)
Full Resolution
|
This page
All
|
"II
H :
'M
LAUANTAINA, HUHTIKUUN 4 PÄIViÖ«JÄ
Voithanpuraista sokeria
Jraomauttaa^nues. "Saat näbdä, .mi-ten
&e Jämmittääj^^^ . •
'fNyl^i vartija/ s i u i^
f^jaisee ovensuusta inieheiUiäni.' Vanha
.japueukko seisoo siellä, jäntevanä>p>rs-
^jE^pijppu suoraan metsänvartijaa
p.iohti. Jämä .ponnahtaa .pyssyyn,
rjäykistyy liikkumattomaksi, .Vk^^^
i^nee. — "Nyt sinä olettminun käsissä-vni,(
Qiinkuiji minä muutama päiväiit-iten
^sinun!" ryatkaa .valepukuinen
imies. "Tunnettdio minut?" ^Huivi
c on -valahtanut^niskaaii, tukka otupör-
-r^rössä, ;silmät kiiluvat, "Tunnetko
•jminut?" — ;Met^vartija. 3nittää
t"V^las virtaa joen ^
: . ^ i s Q p ä i - J Q t a pitkin kulkiiaW'
^;:^]Ue. ^ e öUf^^
ratijättieitten tummentamä jaätytrt:
Hi^eenitie,>ja^sen vierellä öle^'
.ipuhtaampsön :iumeen voli
vErääÄä^munaälkbiisitten-j Jäätaj.
Sauraa virfliatelit ;minuUe putkaan,
että näin pian ja hauskasti tapaamme
täällä ylhäällä. Pysy .paikoillasi,
muuten pamahtaa 1" — Metsänvarti-
^ ja on näet painautunut seinäviereen
. ja yrittää päästä sivulta hänen kimppuunsa.
Mutta toinen ei hievahda
..paikaltaan ja pitää yhä pyssynpiip-
-pua vihollistaan kohti,
"Mitähän nyt tekisin?" tuumii
• puunhakkaaja kuin jutellen. "En
hitto vieköön halua sinun tiakiasi ru-
^ veta murhämieheksi. Mutta jollen
niin tee, sinä «nnat minut ilmi, ja
- saan istua pari vuotta. Täytynee sit-
' tenkin paukauttaa. Ette -te vartijatkaan
liikoja sääli, milloin voitte ni-
• tistää salametsästäjämukan." — "Anna
pyssy minulle! ''karjaisee metsänvartija.
^ ' J a Ä e n painu vaikka hiiden
hinkaloon! '-Älä vain ikinä jiäytä
•naamaasi minun alueellani^ silloin o-
'slemme minusta nähden kuitit." —
•'Tuota puhetta jo kelpaa kuulla. An-
•na vielä kunniasanasi, niin kiinni on!"
'iMirikä sanon, sen pidänkin." —
^Tahtoisin vain kysyä, -mitävajafete-
•^let: kumpi meistä jää tänä iltana tän-netmajaaii
ja kumpi lähtee?" — " M i nusta
nähden-tee mitä tahdot, en vä-
'litä majoistasi enkä muista-tuon ver-
'=taa." — "Onko se varma?" — '*^o
on, pahus soikoon! karjaisee metsän-
^ vartija. — "Sinä olet kirottu metsän-
•tvartija, mutta roisto et -ole kummin-
•'kaan. Tubss'on pyssysi."
>'^Saatuaan kiväärin käteensä metsänvartija
peräytyy hitaasti pari as-
• kelta ja kohottaa hitaasti pyssynpiip-
•pua. '-Puunhakkaaja seisoo tuossa
suojatonna, Justiina ristii kätensä
kauhusta mykist3meenä. Metsänvar-
•tija mittelee nauttien molempia kopealla,
käskerällä katseellaan ja painaa
sonnen liipaisimelle. — "Nyt
olette mimm vallassani kumpikin!
Mutta ei, ei tällä tax^alla. Ei nyt!" —
• Sitten hän iskee nyrkillään rintaansa,
niin;että leveä rintakehä kumahtaa,
• ja syöksyy ovesta ulos.
Max TOI huoleti riisua naisva*atteet
'hoikalta varreltaan. Hän ehdottaa
^Justinalle, että hän viipyy paimen-
- majalla siksi, kunnes viikset ovat
• kasvaneet uudelleen. "Jos niin ha-
^ luat, poju hyvä, \-oit \iipyä tässä majassa
vaikka siihen asti, kunnes ne
^ ovat harmenneet." Lähipäivinä Jus-
• tina palaa karjoineen laaksoon, sillä
' on tullut syksy.
Ifäät oli määrä viettää seuraavana
• keviiänä. " Näiden aattoiltana löydetään
sulhanen haasta — knohaaksi
^ammuttuna.
« i t j . ? ^ ^ K I
jjgUIiAVA^p^Hieä ^lumi kimmelsi
>^'kirkkaan^fce^tatiringon
sa suvisen-päivän jarttHsei&in-imivän , i^-- e » n —i
-huikaisten^ihiiät-aikdfesi Ja; vetäen juofcsmiav^ittentaas a l ä j u ö k ^ ^ ^ ^ ^m:,^
nöehen veteläksi. ^Muttar^pianttum- -kun tästä sanoma'tdiclaStoj^
^meni hangen T>mt^ -RUi,?kiinihdettHn-3i«jk^jäafc^ " ' ^ ^ ^ ^ L . %:
suurenivatpelloilla ja n i i l ^ , k a l l i o n rantaan. ;v|öki ölt t ä y n ö ä ^ ^ ä K ^ ^ Tictidee.
eteläinen riä^lijöÄ
03a Sitten^^Uvathaas: - Ä lol^^^ sieltä spluvan.
laulaa huljtttJÄi^aamustäiita^ ka»na puristäutuen:toisiaatt » a ^ a a ^ ^^^ika^Sartt^iri: jjubks^ valottomana
ö U r i n ^ j a ;
lakiny,#^ttto>Äl5i-> täfli^^eUä hetkisen ja palasi
jen Siipien-havma ihan kuuhii. Ja k a s o j e n j ä i t t e n ^ ^ k a a n s u A U u ^ ^ i - Z j e m ^ %jo^
ien pääUä^kQlMIa^vaan si- .^oH niinipä^ röehi l^lnsin:
' halki j a -sitten poikki. Jää ^ [
kunnolleen koskesta ohi, kun kinihi 1
taas huutoja yjäjuoksulta. Sidlä ik
' kui älas' virtaa yksinäinen pienonpi.
jääteli^ tiili ^tukkimiehiä vankalla^,
"ilautaäki saeilaten suoraan koskfin^nie-inin
luulet? Mahdollisesti. Nyt si-
. i3a^^vai;tijä;i5ie^^^^ nessä lauloi leivo etefän terveisensä . ayt ollenkaan, rainoastaan .valkaista
,pä tainnut osata arvata siUoin, Jiun kyngisen rinnan'riemusta; se sulatti vaahtoa sieltä rääUäjäUteij^^listä
rinnan roudan, vanhemmankin ^ i
keväälle-mielelle.
pursusi. . ••
fliljakseen sentään -^ettui mäylii-nä,
näkyi j a Silkkaa vettä ja >suur-em-,
piä jäätelejä. Jäät olivat irtautuneet
teH^hrä iähelläVäh^npaSte^^ Metsm^iaiäcjokivaEPeHa • Jua k f l h ^ ja-^nen kuin^«wattiffl|
askartekvilta oli jäänyt yhtä ja^tolsta ^ t o n nielin k ^ Semeniino.;
•tavaraa jäälle: vesikorvo j ä 4torento, toigsa ikaäitia ja vähän dkmm
;reki j a hevosen valjaat ; « r ä ä n . j ä ä n -^ämppääötj^töinen puoUpiesi^a^;
päällä oli vielä kytevä >tukamiesten lasiksi, mutta sukkelat tukkilaiset}*; jj
nuotio ja veneen resu, patakin-siellä rJ^XuiväiT«heUllepuölelle, ja rannalla
seelasi avannon vieressä, sitä oli su- olijat hurrasivat reippaUleppjille, JS
na .pesty jääUä, mustaa törkyä näkyi <Ut&ui iosken alla hiljaUeen alasw.
Tirikka-ukko taaposteli maantietä
myöten, ja taaja pulmusparvi pyris-teli
siinä lähellä päiränpäistee^a höyryävällä
pellolla touhuten pohjoiseen
päin, kauas tunturien maahan,missä
oli vielä sulavaa lunta, ja heinänkUl-muja..
•— Eihän ne sinne, eihän ne ;sinne,
jankutti Tirikka-ukko tienposkessa
pulmusista puheleville miehille.
— No, mihinkäs sitten?
— Metsään munimaan ne menevät.
— Eipäs, ukko, kauas pohjoiseen
ne menevät, lumen ja kesän rajafiiäille
ne kesäksi menevät.
— Turiiäa to;kostat, jankutti Tirikka-
ukko, tiettyhän on vanha taru . % .
Hän kertoi Takaseljän' Matin sen
tarkalleen tietäneen ettäpulmuset
kuolevat keväällä heti munittuaan.
Hiljalleeu sitten hautoo kesän kuumuus
munat pojille, jotka ovat taas
lumen saapuessa vielä niin mitättömiä,
että hautaantuvat tälvilumen
alle. Ja vasta keväällä lumen j a kylmän
alta. puhdas, valkoinen pulmunen
herää munimaan ja\kuolemaan.
— Niin, maattaa se niinkin olla,
mutta toiset luulevat, että se muuttuu
leivoseksi kesän saapuessa.
— Joo, niinkin uskotaan, varsinkin
karvasperäläiset. *Ne sanovat sen
pökkdöissä pakkasilla nuuhottavan,
ja pyryn ja suojan saapuessa pelloille
lumilintuna lentävän ja kevätauringon
kirkastuessa kiuruna taivaalle kohoavan.
— On niitä yksinkertaisia.
— Sanos vielä.
aö padan ja avannon välissä.
Tuli sitten avpvettä muutaman minuutin
ja taas jäitä loppumattomiin.
Yläjuoksulta kuulur-huutoja, sieltä
seelasi metsämies koirineen. Koira
kierteli jään laitaa ja-vinkui, mutta
jnies seisoi keskellä jäätä eteensä tuijotellen
ja nähtyään, että koski on
edessä, koetti luovia rantaan päin.
Heidän koskea lähetessään tuli koira
yhä levottomammaksi, se kierteli vinkuen
ympäri jään reunoja ja haukkui
.rannalla oleville aivan kuin apua a-noen.
Metsästäjä huopaili vain tyynenä
pyssyn perällä jäälauttaansa
jokitörmään päin ja rannalla juoksentelevat
tukkimiehet kurottivat kekse-jään
jään reunaa tavoitellen. Ja aivan
kuin ihmeen kautta pelastuivat
metsästäjä ja koira kosken Piiskassa
rannalle.
•^Akoille-ja tytöille tuli hätä, ja^lgitiV-öä
imiten fpoikajtaukoille käy, nHiöa
.^nHf!het-i^^ että kyllä kai^ne :i
. :vaahat veijarit jotenkin pda^tuv;^ •
— Varmasti pelastuvat, sanoMijt-kasti
TMfckärUkko.
•>Pian tulikin sana, että tukkiniidirt
olivat päässeet Välitaipaleen laiid^
onnellisesti'rantaan.
Joki puhdistui pian kokonaan, mutta
järvi oli vielä umpijäässä. "KySan
tarsivat miehet arvelivat, että se kesr
täisi vielä hevosen kuormiDeen. 5Vful-ta
Tirikka;ukko huomautti tarifian'!
'^se^aan:
— Älkää meiikö enää jäälle, poistakaa
vanhain sanaa: kun kuuletluir--|
- jen äänen, 'älä^ mene jär ven jäälle.
— Mitä me-vanhain sanoista. •
— Varoitan-vain, sanoi Uiikasti
J H M I S E N SYDÄN s y k ä h i ä ä !^
: aikanaan iaesfcimäärin 2,392;
. kertaa.
Aurinko paistoi päivät pääksytysten
sulattaen lumiläikkiä. Ja kevään
ensimmäinen kukka ahon laidassa
nosti hennon pääkkösensU kuuman
auringon puoleen kuiskien onnellisena:
"Me heräämme taas, me heräämme
taas!"
Ja "kaukana kalliolla istui metsän
pyylevä piika kaataen kiulustaan kevään
kyyneliä kallion kanervaiselle
laelle päästäen ne hellävaroin rinnettä
alas vierimään. Ne olivat ilon kyyneliä,
pakkaserf pauloista vapautuvan
maaemon.ilon kyyneliä, kirkkaita ja
koreita kuin kalliit kivet. Koko rinne
loisti yhtenä Jielmivyönä.
Lauha tuuli toi mukanaan vesipil-viä
merien takaa; alkoi sataa .lämmintä
vettä ja lumi-katosi kuin taikavoimalla.
Kallion kupeita pulpattivat
.sadat purot ja niitty jokiähteella oli
yhtenä merenä. Laajat metsät pur-
. luvat,yettääfl j o k e a , k^
sui yli äyräittcn;. Jäät. irtautuivat
siinä paikassajaa«si a ^ ä n f c ^^
valahti alemmas.
Korpraali Shorttkge on kohtelias ja antaa tulen sotilasslsko Ho'-
ncsin savukkeeseen.Vapaaehtoiset Canadan nais joukoissa (Canada ^
^Vomcn'sArmy Corps) saavat 90 sehitiä päivässä ensimmäisenä kolmena
huukoHtena ja sinen palkka hiukankohoaa. S^n lisäksi saavai
>h(i heti.alussa$15 töikttilarpeisiinsa jarSitlen^?^ neljännesvmitta^'
samaan tarkoitukseen.
Object Description
| Rating | |
| Title | Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, April 4, 1942 |
| Language | fi |
| Subject | Finnish Canadians -- Ontario -- Sudbury -- Newspapers |
| Publisher | Vapaus Pub. Co |
| Date | 1942-04-04 |
| Type | application/pdf |
| Format | text |
| Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
| Identifier | Liekki420404 |
Description
| Title | 1942-04-04-08 |
| OCR text |
"II
H :
'M
LAUANTAINA, HUHTIKUUN 4 PÄIViÖ«JÄ
Voithanpuraista sokeria
Jraomauttaa^nues. "Saat näbdä, .mi-ten
&e Jämmittääj^^^ . •
'fNyl^i vartija/ s i u i^
f^jaisee ovensuusta inieheiUiäni.' Vanha
.japueukko seisoo siellä, jäntevanä>p>rs-
^jE^pijppu suoraan metsänvartijaa
p.iohti. Jämä .ponnahtaa .pyssyyn,
rjäykistyy liikkumattomaksi, .Vk^^^
i^nee. — "Nyt sinä olettminun käsissä-vni,(
Qiinkuiji minä muutama päiväiit-iten
^sinun!" ryatkaa .valepukuinen
imies. "Tunnettdio minut?" ^Huivi
c on -valahtanut^niskaaii, tukka otupör-
-r^rössä, ;silmät kiiluvat, "Tunnetko
•jminut?" — ;Met^vartija. 3nittää
t"V^las virtaa joen ^
: . ^ i s Q p ä i - J Q t a pitkin kulkiiaW'
^;:^]Ue. ^ e öUf^^
ratijättieitten tummentamä jaätytrt:
Hi^eenitie,>ja^sen vierellä öle^'
.ipuhtaampsön :iumeen voli
vErääÄä^munaälkbiisitten-j Jäätaj.
Sauraa virfliatelit ;minuUe putkaan,
että näin pian ja hauskasti tapaamme
täällä ylhäällä. Pysy .paikoillasi,
muuten pamahtaa 1" — Metsänvarti-
^ ja on näet painautunut seinäviereen
. ja yrittää päästä sivulta hänen kimppuunsa.
Mutta toinen ei hievahda
..paikaltaan ja pitää yhä pyssynpiip-
-pua vihollistaan kohti,
"Mitähän nyt tekisin?" tuumii
• puunhakkaaja kuin jutellen. "En
hitto vieköön halua sinun tiakiasi ru-
^ veta murhämieheksi. Mutta jollen
niin tee, sinä «nnat minut ilmi, ja
- saan istua pari vuotta. Täytynee sit-
' tenkin paukauttaa. Ette -te vartijatkaan
liikoja sääli, milloin voitte ni-
• tistää salametsästäjämukan." — "Anna
pyssy minulle! ''karjaisee metsänvartija.
^ ' J a Ä e n painu vaikka hiiden
hinkaloon! '-Älä vain ikinä jiäytä
•naamaasi minun alueellani^ silloin o-
'slemme minusta nähden kuitit." —
•'Tuota puhetta jo kelpaa kuulla. An-
•na vielä kunniasanasi, niin kiinni on!"
'iMirikä sanon, sen pidänkin." —
^Tahtoisin vain kysyä, -mitävajafete-
•^let: kumpi meistä jää tänä iltana tän-netmajaaii
ja kumpi lähtee?" — " M i nusta
nähden-tee mitä tahdot, en vä-
'litä majoistasi enkä muista-tuon ver-
'=taa." — "Onko se varma?" — '*^o
on, pahus soikoon! karjaisee metsän-
^ vartija. — "Sinä olet kirottu metsän-
•tvartija, mutta roisto et -ole kummin-
•'kaan. Tubss'on pyssysi."
>'^Saatuaan kiväärin käteensä metsänvartija
peräytyy hitaasti pari as-
• kelta ja kohottaa hitaasti pyssynpiip-
•pua. '-Puunhakkaaja seisoo tuossa
suojatonna, Justiina ristii kätensä
kauhusta mykist3meenä. Metsänvar-
•tija mittelee nauttien molempia kopealla,
käskerällä katseellaan ja painaa
sonnen liipaisimelle. — "Nyt
olette mimm vallassani kumpikin!
Mutta ei, ei tällä tax^alla. Ei nyt!" —
• Sitten hän iskee nyrkillään rintaansa,
niin;että leveä rintakehä kumahtaa,
• ja syöksyy ovesta ulos.
Max TOI huoleti riisua naisva*atteet
'hoikalta varreltaan. Hän ehdottaa
^Justinalle, että hän viipyy paimen-
- majalla siksi, kunnes viikset ovat
• kasvaneet uudelleen. "Jos niin ha-
^ luat, poju hyvä, \-oit \iipyä tässä majassa
vaikka siihen asti, kunnes ne
^ ovat harmenneet." Lähipäivinä Jus-
• tina palaa karjoineen laaksoon, sillä
' on tullut syksy.
Ifäät oli määrä viettää seuraavana
• keviiänä. " Näiden aattoiltana löydetään
sulhanen haasta — knohaaksi
^ammuttuna.
« i t j . ? ^ ^ K I
jjgUIiAVA^p^Hieä ^lumi kimmelsi
>^'kirkkaan^fce^tatiringon
sa suvisen-päivän jarttHsei&in-imivän , i^-- e » n —i
-huikaisten^ihiiät-aikdfesi Ja; vetäen juofcsmiav^ittentaas a l ä j u ö k ^ ^ ^ ^ ^m:,^
nöehen veteläksi. ^Muttar^pianttum- -kun tästä sanoma'tdiclaStoj^
^meni hangen T>mt^ -RUi,?kiinihdettHn-3i«jk^jäafc^ " ' ^ ^ ^ ^ L . %:
suurenivatpelloilla ja n i i l ^ , k a l l i o n rantaan. ;v|öki ölt t ä y n ö ä ^ ^ ä K ^ ^ Tictidee.
eteläinen riä^lijöÄ
03a Sitten^^Uvathaas: - Ä lol^^^ sieltä spluvan.
laulaa huljtttJÄi^aamustäiita^ ka»na puristäutuen:toisiaatt » a ^ a a ^ ^^^ika^Sartt^iri: jjubks^ valottomana
ö U r i n ^ j a ;
lakiny,#^ttto>Äl5i-> täfli^^eUä hetkisen ja palasi
jen Siipien-havma ihan kuuhii. Ja k a s o j e n j ä i t t e n ^ ^ k a a n s u A U u ^ ^ i - Z j e m ^ %jo^
ien pääUä^kQlMIa^vaan si- .^oH niinipä^ röehi l^lnsin:
' halki j a -sitten poikki. Jää ^ [
kunnolleen koskesta ohi, kun kinihi 1
taas huutoja yjäjuoksulta. Sidlä ik
' kui älas' virtaa yksinäinen pienonpi.
jääteli^ tiili ^tukkimiehiä vankalla^,
"ilautaäki saeilaten suoraan koskfin^nie-inin
luulet? Mahdollisesti. Nyt si-
. i3a^^vai;tijä;i5ie^^^^ nessä lauloi leivo etefän terveisensä . ayt ollenkaan, rainoastaan .valkaista
,pä tainnut osata arvata siUoin, Jiun kyngisen rinnan'riemusta; se sulatti vaahtoa sieltä rääUäjäUteij^^listä
rinnan roudan, vanhemmankin ^ i
keväälle-mielelle.
pursusi. . ••
fliljakseen sentään -^ettui mäylii-nä,
näkyi j a Silkkaa vettä ja >suur-em-,
piä jäätelejä. Jäät olivat irtautuneet
teH^hrä iähelläVäh^npaSte^^ Metsm^iaiäcjokivaEPeHa • Jua k f l h ^ ja-^nen kuin^«wattiffl|
askartekvilta oli jäänyt yhtä ja^tolsta ^ t o n nielin k ^ Semeniino.;
•tavaraa jäälle: vesikorvo j ä 4torento, toigsa ikaäitia ja vähän dkmm
;reki j a hevosen valjaat ; « r ä ä n . j ä ä n -^ämppääötj^töinen puoUpiesi^a^;
päällä oli vielä kytevä >tukamiesten lasiksi, mutta sukkelat tukkilaiset}*; jj
nuotio ja veneen resu, patakin-siellä rJ^XuiväiT«heUllepuölelle, ja rannalla
seelasi avannon vieressä, sitä oli su- olijat hurrasivat reippaUleppjille, JS
na .pesty jääUä, mustaa törkyä näkyi |
Tags
Comments
Post a Comment for 1942-04-04-08
