Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, August 8, 1936

              Sivu 2
LAUANTAINA ELOKUUN 8 PÄIVÄNÄ 1S36
#3iiinmiiuuitniuHuiaiiuinouixsinuii LIEKIN JATKOKERTOMUS ' »onuiuinnaniunninaui
iuiiiiiiiiiamiuiiiiMaiiiiuiiiniaiiiiniHiniiMtuHiioimiiiiiiiaiiin
(MADEMOISELLE SANS-GENE)
ROMAANI
Suomennos ranskankielestä
»MiiiiiiiniiinimiiuiiiianitDUiiiiaiii
Äkkiä Gaby teki kuulumattoman
rohkean päätöksen. Hän läksi suu­resta
salista "omiin huoneisiinsa",
puki ylleen hyvin yksinkertaisen mut­ta
hyvin hienon ja kuosikkaan pu­vun,
jonka muuan kaupungin tunne­tuimmista
ompelijattarista oli tuonut
hänelle edelhsenä päivänä usean
muun keralla, ja läksi — tahi pa­remmin
livahti — kaupungille, huoli­matta
vaivata päätään sillä, mitä joku
ehkä saattaisi ajatella sii^ä. Hänellä
olikin onni matkassaan, kukaan ei
tuntenut häntä.
Kuinka hän nauttikaari, vetäes­sään
vapauden ilmaa keuhkoihinsa!
Hänen majesteettinsa alkoi hoikkana
ja notkeana sipsuttaa korkeilla koroil­laan
asfalttikäytävää hieman uur­retussa
somassa puvussaan, jonka ly­hyt
hame jätti hyvin muodostuneet,
läpinäkyviin silkkisukkiin verhotut
pohkeet näkyviin. Hänen majesteet­tinsa
sipsutti, mieli keveänä kuin va­paaksi
päässeellä vangilla, kadun as­faltilla.
Pian hän Oli sillalla, sitten
jo Concordetorilla; sitten hän'kulki
pitkin Royal-kalua; oli vähällä jäädä
Madeleine-kirkon edustalla auton al­le,
ja saapui sitten, parannettuaan
yhä vain vauhtiaan, ennen pitkää
Tronchet-kadulle.
Mutta voi surkeutta! Sen teesa­longin
paikalla, jossa hän oli eronnut
Paul jMirandelista, olikin nyt kone-pianoliike
. . . Masentuneena ja loh­duttomana
neiti Pommard pysähtyi
talon edustalle, jonne saattoi selvästi
kuulla näyteikkunan asetetun soitto-koneen
paukuttavan riutuvaa hymis-tysvalssia.
\'anha herrasmies, jolla oli jalassa
valkoiset damaskit, lähestyi Gabya
kysyen tältä:
— Pidättekö musiikista, neiti?
— Hyvä herra, en tunne teitä.
— Voimmehan tehdä tuttavuutta,
se käy perin helposti.
— Antakaa minun olla rauhassa!
— Aijai, kylläpä olette äkäinen!
— Xiin olen, ja äkäisempi kuin
osaatte arvatakaan . . . En tiedä
sietäisitte saada viisikymmentä ke-piniskua
jalkapohjiinne.
Vanha herra heristi korviaan, näh­tävästi
hyvin innostuneena, tuli aivan
liki ja kuiskasi hiljaa:
— ^linkä vuoksi juuri jalkapoh­jiin?
. . . Mutta jos kerran tahdotte,
niin olkoon menneeksi. En pyydä-kään
parempaa. ^Nlutta minne viette
mmut? Otammeko auton?
— ;Mutta ettekö pääse siitä . . .!
voiton voittaja pitää itseään kauheas­ti
kovan onnen kolhimana, jos äkki-arvaamaton
sadekuuro turmelee hä­nen
olkihattunsa sinä päivänä, jona
hän on menossa nostamaan voitta­maansa
miljoonaa.
Hetkisen aikaa Gaby oh aikeissa
mennä Amsterdam-kadun postitoi­mistoon
lähettääkseen sieltä niin hy­vin
tuntemallaan osoitteella seuraa­van
putkipostikirjeen:
"Tulkaa kertomaan, minkä vuoksi
ette tahdo käydä katsomassa minua.
Odotan teitä palatsissani Quai d'Or-saylla.-'
Sitten hän tuwi^i, että kaik­ki,
niin ihan kaikki! oH oikeastaan
Paulin syytä, joten tämän oli siis
otettava ensi askel. Jopa Gaby tuu­mi
mennä tavoittamaan Paulia hä­nen
asunnostaan . . . Mutta sama pik­kuinen
häijy henki, joka oh kerran
Tronchet-kadun teesalongissa saanut
hänet lausumaan sanoja, joita oli
mahdotonta saada peruutetuksi, ehät­ti
jo taaskin kuiskaamaan hänen kor­vaansa:
''Älä mene! Poika uskoisi
varmasti sinun tulleen pyytämään
anteeksi! Ajattele nyt itsekin, olisi­ko
se viisasta! Kaiken sen perästä,
mitä olet sanonut hänelle!" -
Gaby oli pysähtynyt, kulmakarvat
rypyssä, du Havre-kadun maanalai­sen
aseman käytävän kohdalle. Hän
seisoi siinä syvissä mietteissään, tie-mättä
mitä tehdä, kun äkkiä paksu
herrasmies, joka oli juuri kiivennyt
maanalaisesta kadulle, huudahti näh­dessään
hänet:
— Kasvain! Siinähän on minun
haaksirikkoisiani! Ette siis hukku­nutkaan
ettekä joutunut haikalojen
Ja Gaby antoi hänelle kajahtavan
korvapuustin, lisiiten vielä:
— Kas tässä teille vähän ennak-
•koa!-
Jättäen vanhan epäkelvon pitele^
mään kirvelevää poskeaan Tunte­mattoman
saaren kuningatar jatkoi
kulkuaan Saint-Lazare-asemalle päin.
Gajb^a ei ollut enää mitään pää­määrää,
ja hän tunsi mielensä painu-
\-an yhä mustemmaksi. Hän tuumi
itsekseen: "Jos minulla olisi hitui-senkaan
onnea/tapaisin kyUä Paulin
Mutta minulle ei ole onnea!" Niin,
totta on ja totena P3reyy, että tavalli­sesta
pikku muotiompelijattaresta oi-k
e aksi, todelliseksi majesteetikd
jmssytkin uskoo kohtalon vainoavsb
itseään, samoinkuin sekin, että pää-ru
Ja entinen Montmartrcu kapteeni,
sillä herrasmies ei ollut kukaan muu
kuin hän — tuli kädet ojossa neiti
Pommardiä kohti.
— ]\Iitä? Tekö se olette, kaptee­ni?
Tekin olette siis pelastunut?
— Kuten näette . . . Mutta kerto­kaapa
minulle omasta kohtalostanne.
Gaby kertoi, mitä oli tapahtunut
pelastusyeneessä, tulostaan Tunte­mattomaan
saareen, loistavasta me­nestyksestään
Ralfy Dadan hovissa
sekä avioliitostaan tämän hallitsijan
kanssa, virkkaen lopuksi:
— Tässä näette nyt edessänne sa­man
kuningattaren, jota Parisi on
juhlinut viikon päivät.
Kapteeni kuunteli aluksi hyvin in­nokkaasti,
sitten yhä ällistyneempänä
ja lopulta jo ilmeisestiievottomana:..
Gaby arvasi, ettei hän uskonut ha­laistua
sanaakaan kuulemastaan.
—Tunnustakaa vain suoraan, että
pidätte minua hieman päästäni palel­tuneena.
V
— En suinkaan, hyvä neiti; mutta
kun on ollut mukana haaksirikossa,
niin . . , ja . . . ja , . . tuota . . . kaikki
mielenliikutukset...
— Sanon vielä kerran, että olen
Tuntemattoman saaren kuningatar.
—• Tietysti! Tietysti!
Kapteeni myönsi kaikki, aivankuin
rauhoittaen ja lepy telien . . ,
— Mutta mitä todisteita sitten \^a-ditte?
— En mitään . . . Mitäpä niistä?
Pääasia on, että olette hyvä neiti,
terve ja hyvissä voimissa. Jos, haak­sirikko
tuotti teiUe vielä pikeän kruu­nun,
niin olen siitä omasta puolestani
vain sitäkin enemmän hyvilläni. Mi­nun
seikkailuni ovat päättjoieet vä­hemmän
loistavasti, mutta tekisin
väärin, jos valittaisin, koska itse olen
kerran kuivalla maalla ja koska kaik­ki
matkustajani pelastuivat.
— Kaikkiko?
— Kaikki muut, paitsi ne, jotka
olivat samassa veneessä kuin tekin;
ja koska he kerran aikoivat, kuten
äsken kerroitte, syödä päivällistä tei­dän
kustannuksellanne, mikä ei to­dellakaan
ollut erikoisen tahdikasta,
en huoH liiaksi valittaa heidän kohta­loaan.
Itse puolestani pääsin, läh­dettyäni
laivastani viimeisenä, lau­talle.
Meitä oli sillä viitisentoista
henkeä, eikä meillä ollut muita ruo­kavaroja
kuin laatikollinen sitruu­noita.
Vietettyämme muutamia kau­heita
päiviä, joiden aikana jo poh­dimme
kysymystä siitä, kuka tulisi
ensiksi syötäväksi — mutta joukos­samme
ei ollut ainoaakaan naista —
meidät huomattiin espanjalaisesta
laivasta, joka pelasti meidät. Sen
perästä jätin purjehtimisen kerta­kaikkiaan;
sanoinhan teille jo silloin
matkalla, etten ole luotu komenta­jaksi
vaan komennettavaksi. Nyt
asun omassa kodissani, jossa en ole
suinkaan, lähinnä Jumalaa herra ja
valtias, sillä vaimoni meillä komen­non
pitää, ja lujan pitääkin, sen saat­te
uskoa. On niin mukavaa totella
toista! Uskokaa minua, siinä onnen
salaisuus piileksii. Haaksirikko teki
teistä kuningattaren, kuten sanoitte;
minulle se lahjoitti sellaisen elämän
ilot ja^ nautinnot, jossa ei ole vas­tuunalaisuutta
eikä huolia, sanalla
sanoen orjuutta. Silla olen tullut
lopulta huomaamaan, ettei todellista
vapautta pidä koskaan etsiä kenen­kään
eikä minkäänlaisen komenta­jan
ja käskijän huoneesta.
Gaby vastasi raskaasti huoaten:
— Olette epäilemättä oikeassa; sil­lä
minulla on hirmuisen ikävä, niin
kuningatar kuin olenkin. Totta kyl­lä,
että se on vanTia tradksiöm. OleiT
aina lukenut kirjoista kuningatarten
surreen sitä, etteivät he ole paimen­tyttöjä.
:\Iinä tahtoisin ruveta jäl­leen
muotiompelijattareksi!
Kapteeni arveli velvollisuutensa
vaativan häntä tarjoamaan tälle kau-niille
naiselle niitä iloja, jotka koh­talo
oh häneltä kieltänyt — ja pyysi
häntä juomaan kanssaan lasin olutt?,,.
Niinhän miehet tava«Kt^?^ tekevät,
tavatessaan kadulla jonkun kohtalon
kolhiman, sikäli kuin sattuvat ole­maan
ihmisystävällisellä tuulella.
Mutta kuningatar ei huolinut sen­tapaisesta
lohdutuksesta, vaan läksi,
sanoen hyvästi vanhalle ihmisystä­välle,
takaisin ulkoministeriön palat­siin.
Hän tapasi siellä juhlamenojen
ohjaajan hirveän levottomuuden val­lassa.
— Olen juuri käynyt, tämä toimitti
henki kurkussa, ilmoittaniassa tasa-^
vallan presidentille, hallitukselle, etsi­välle
poliisille ja poliisiprefektille,
että teidän majesteettinne oli kadon­nut!
- r»
— Entä kimingas?
- - Ilmoitimme samalla hänellekin.
-— Mitä hän sanoi?
"~ Hän selitti, että joUemme toimi­ta
hänen vaimoaan hänelle takaisin
hän ei anna säärtään meille! '
— Siinä siis ollaan . . . En saa edes
liikkua vapaasti missä tahdon, mii-loin
tahdon ja miten tahdon.
— Tietysti saatte. Madame, mutta
asianmukainen seurue mukananne ja
eskadroona Tasavallan kaartista
— Olen siis tuomittu olemaan joko
ypö yksin tai sitten kokonaisen ili.
-mislaurtian keskellä. Luuletteko to-della
sen olevan hyvinkään hauskaa,
parahin seremoniamestari-ukkoseni?
Samassa juhlallisen näköinen vah-timestari
toi hopeatarjottimella ku-ningattarelle
seuraavan nimikortin:
PERJANTAI DE SAINT ALB1\
Kirjailijatar
Neekerien taloii perustaja ja
johtajatar
— Perjantai! Tuokaa hänet suk- j
kelaan taiine! Ehkäpä hän saa mus­tat
mietteeni haihtumaan!
Hetkistä myöhemmin Perjantai il­mestyi
entisen emäntänsä eteen, mut­ta
tämä ei tahtonut aluksi tunteakaan
elämäntoveriaan Tuntemattomalta
saarelta. Kuinka tavattomasti hän
olikaan muuttunut, tuo musta tyttö,
joka oli ollut ennen niin yksinkertai­nen
ja iloinen ja puettu yksinkertai­sesti
vain vyötäisliinaani Entisestä
Perjantaista ei ollut jäljellä juuri
muuta kuin ihon väri.
Perjantai asteli juhlallisen verk­kaisin
askehn, hänen silmissään oli
vakava, yksitotinen ilme. Hänen
huulensa, jotka olivat ennenmuinoin
aina niin valmiit hymyilemään vie-h
ä 11 ä v ä n teeskentelemätöntä hy-myään,
olivat niin tiukasti supussa,
kuin olisi niiden takana piillyt vä­hintäänkin
tavattoman tärkeä valtio­salaisuus.
Hänellä oli yllään Jonkin­lainen
messukasukkaa muistutta\-a
laitos, joka oli koristeltu kirkuvan
kirjavin koruompeluksin ja tavatto­man
suuria pyöreitä jalokiviä aivan
peittonaan.
- Gaby huudahti hieman hämmästy­neenä:
— Kuinka iloinen olenkaan saades­sani
nähdä teidät jälleen! Olitte ko­vin
kiltti kun tulitte,-pikku Perjan­tai!
•••• • • •/
(Jal
Mutta jo seura
iloisesti hjTäillen
ripusteli ikkunav
uusia pöytäliinoja
värikkäitä tyynyji
oli ommellut niiti
uskaltaen samalla
että joskus saisi
jabänenyhteisessi
ilivathan ne hyvä
kin.
Silloin tällöin
\-ieraisiila. Bert ja
Lähdettyään sane
toimilleen: 'Ikävä
yksin!" Eihän hä
ystämkään, kaikl
vän päivän tuttav
Bert oli viime
Rutliia usein. Hä
neleiset silmät, 1
hukkuneen lapsen
kauhistunutta ilm
juopuneet vanheni
- hänen vietikk
kun seuraavana \
lu'5S3 pääsi puoli
eddle...
Kun he Lilan k
tiin, ensimäiseltä \
luota, tunsi Bert (
si. Varmaankin s
Riith on niin yksi
toisetkin mainitsi
Ym kuitenkin Li.
leikkipuheet saiv
maan kaiken mui
kaan kihlattunsa.
Kahden viikon
Lila ja Bert avio]
min olivat he kat
miiksi ja sattuiki
ne olivat ainoasta
Iin päässä Ruthin
Tämä vastasi juhlallisesti:
— Olen tullut esittämään syvini-män
kunnioituksen tunteeni teidän
majesteetillenne sekä samalla p}yt3-
•^ItTkunnioittamaan k o r k
käynnillänne Neekerien Taloa, jonka
perustaja ja johtajatar minulla on
kunnia olla. ^
— Mitä ihmettä te visertelette.
Perjantai näytti niin totista naa-maa,
että kuningatar jatkoi hieman
hämillään:
— Suokaa anteeksi, mutta en oi­kein
3rnimärrä... . .
. — Sen pitäisi sentään näkyä niii^
kortistani. Olen nykyisin rouva^^
_laint-Alban, kirjailijatar. Han^
tan erikoisesti taidearvostelua ja P
uonut täällä Parisissa älymystoker-hon,
josta valkoiset taiteilijat ja
jailijat käyvät ammentamassa
Iqen uutta voimaa ja virkistj^tan
keriestetiikan ja neekeriajatteiun
sevista, elävistä vesiojista!
(Jatkuu)
Ruth järjestele
maljakkoon. Pöy
ta on tullut ruu
on Bertiltä ja on
"Onnea sinulle, k
vi!ctias: — Meil
Ruth hvmvili.,
lut työstä ia tap
^33^... Oli hai
hänelle 1;
^eti. Päivällisen i
kaupassa i
t"Äki menee hyi
A niin kalpea
-o niin . . . Ki
pystyisi täyttämi
Epäile
^•'^^eiset kuukauc
talQuttaan. Lila e
^^•-Bert sanonut,
^'^2t ajatuksensa
_^iatuaan ruusu
^" hän päällysvc
P^Heen vilpjiser
f'^ valmistaa il
luokseen i
^'^3 Lila on.san
^'elle koputet
avaamaan,
'•ph, Hans! T
astui si!
ja hattu kä(
'^^in toivot
' ^^ymäpäivää si
3"*ottipakei
saäiti on?"
>ith istui vai
Peppuaan, Ruth
''^^^ pakettia.