1949-11-26-03 |
Previous | 3 of 6 | Next |
|
small (250x250 max)
medium (500x500 max)
Large
Extra Large
large ( > 500x500)
Full Resolution
|
This page
All
|
eiKKisen |a raivion
uoiustuskampanja USA:ssa
york. — Sen johdosta kun
vastaava toimittaja K. E.
ir-en ja IWO:n suomalaisen jäx.
ör. sihteeri Carl Päiviö vangittiin
rioir-aniistarkoituksessa, on yllä-järjestön
toimesta muodos-u
enioinen puolustuÄomitea mikä
-'cr.aii laajakantoista puolustustyö-r_
i:2fr. työväenmiesten hyväksi.
^,v,_;t:u;}:omilea järjestää paikallis-
•iivioi-a eri puolille Yhdysvaltoja,
'äa vuroja takausta ja mahdollisia
[;op:":--=:2 menoja varten sekä edis.
vijisen protestiliikkeen kehittä-
•sS pidätettyjen hyväksi.
Tteenpain lehti viittasi aivan oikein
^en. että Päiviön ja Heikkisen pidä-s
on i-isa Yhdj-svalt-ain taantumuk-
2 nykyisestä hyökkäyksestä työ-
,fr.!;:.;eitä vastaan, mutta korosti,
'•ä c:i taisteltava tietoisena siitä,
•;a •. lemnie niiden edistyksen voi-
;ea puolella, joiden taistelu on ker-päättyvä
voittoon." Eteenpäin
taistelemme oman asiamme, puolesta.
Ensimmäinen osa tästä taistelusta
on pidätett^en vapauttaminen. Siihen
on njrt kohdistettava kaikki tarmo
ja toiminta. Työhön ja toimintaan
rchkeina ja peräänantamattomina.
Muistakaa, ettemme ole yksin.
Mukanamme on Amerikan »?n'^<>n se
osa, joka tahtoo säilyttää Amerikan
..-jo mm. sem-aavaa:
jol-iTi ntn aikaansa seuraava henkilö
; « ä ä j i tuntee, että suuret ja voi-lakkaat
voimat riehuvat parhaillaan
.Sashamme. Jotakin sellaista, joka
i vo'r;cnan vastakkaista kaikelle sille,
ijjon olemme tottuneet on menossa
i;:naan julkisesti kaikessa alasto-uudesia,
toisinaan moneninoisten
e.-hojen suojassa.
Voimat, jotka maassamme riehuvat-illoillaan,
ovat synkän taantumuksen
oimia, niitä voimia, jotka tahtovat
listaa tahtonsa ja -valtansa alle kai-en
vapauden, kaiken sellaisen toi-
..mnan, joka tähtää valoisamman
.:;cmi.>en luomiseen työtätekevälle
3.i.s3r.e. Selvästi voidaan nähdä, että
e kaikii, mikä tapahtui Saksassa Hit-
.er;n valtaannousun edellä, oh uusiintumassa
Amerikassa, joka on kautta
maailman kantanut sorrettujen ja
vapauden ystävien jalomielisen suc-ieljjan
mainetta ja nimeä.
Mutia on pantava merkille, että
samaan aikaan kun pimeät ja raa'at
voima: pyrkivät tuhoamaan työläisten
taloudelliset järjestöt, samaan
eiiaan kun pääoman asialla olevat
voimat työväenjärjestöjen sisällä pyrkivät
hajoittamaan nuo työväen par.
haimmat ja ainoat taistelukykyiset
iseet, samaan aikaan kun taantumus
?jumiittelee kansojen orjuuttamisen
siristämistä kotona ja ulkomailla, alkavat
iskut kohdistua pienempiinkin
sellaisiin rj'hmiin ja yksilöihin, jotka
ovat tohtineet kohottaa äänensä työtätekevän
kansan parhaiten etujen
puolesta ja toimia niiden puolesta.
Näiden kamppailuiden melskeessä
osui yksi laine Amerikan suomalai-feenkin
työväenliikkeeseen. Tarkoitamme
lehtemme vastaavan toimittajan
K. E. Heikkisen ja IWO:n suomalaisen
järjestön sihteerin Carl Päiviön
vangitsemista. Tämä isku tuntuu
kovemmalta siksi kun se lähemmin
koskee meitä, vaikka sellaisia
iskuja.on viimeaikoina saatu tuhka-tiheiiän.
Minään yllätyksenä se ei
tule, sillä työväenliikkeessä oleminen
ei ole mitään ruusuilla lepäämistä,
ci edes silloinkaan kun kapitalismin
•edistysmiclisimmät" voimat ovat satulassa.
, '
Me Olamme nämä iskut vastaan
niinkuin taistelijat ainakin. Me taistelemme
tietoisina siitä, että olemme
niiden edistyksen voimien puolella, '
joiden taistelu on kerran päättyvä
voittoon. Taantumuksen riemumarssi
on kerran piiättyvä ja se päättyy
sitä pilaemmin mitä tarmokkaammin
sellaisena, jollaiseksi sen Itsenäisyyden
Julistuksen laatijat suunnittelivat.
Ja taistelun kiihtyessä rientää
meidän puolellemme uusia voimia Ja
sitä mukaa taantumisen rintama heikkenee,
kunnes se lopulta murtuu ja
maamme astuu takaisin, pres. Rooseveltin
viitoittamalle polulle.
pidätetty USA:ssa
Yhdysvaltalaisen veljeslehtemme
Eteenpäin viime keskiviikon niuneros-sa
julkaistiin seuraava uutinen K. E.
Heikkisen ja C. Päiviön pidättämisestä:
Osana siitä hysteriasta ja karkoitus-vimmasta,
joka maassamme parhail-lan
riehuu ulkomaalaissyntyisiä edistysmielisiä
henkilöitä vastaan, lehtemme
vastaava toimittaja K. E.
Heikkinen ja IWO:n suomalaisen jaoston
sihteeri Carl Päiviö pidätettiin
oikeusdepartmentin toimesti
maanantaina ja vietiin Ellis saarelle
maasta karkoittamista varten. Molemmille
pidätetyille määrättiin $10,000
takaus vapaaksi pääsemiseksi kuulusteluun
saakka. Molempia syytetään
laittomasti maahan tulemisesta.
Ulkomaalaissyntyisten puolustuskomitea
asetti heti lakimiehet ajamaan
pidätettyjen asiaa ja ryhtyi toimenpiteisiin
takaussumman laskemiseksi.
;TiistainA jäte_ttiin_habeas corpus ano-i
mus, josta päätöstä ei ole saatu vielä
tätä kirjoittaessa .
Järjestöjä jä yksilöitä keholtetaan
lähettämään protesteja yliprpkuraat-tori
McGrathille ja siirtolaisvirastolle
näiden pidätysten johdosta. Osoittakaa
protestit: "Attorney General Mc-
Grath, Washington, D. C. ja Depc.
of Immigration and Naturalization,
70 Columbus Ave., New York City.
BYNG WHITTEKKR
CBC:n knnlnttoja ke^Tiikon kio 10
ip. Dominion objetmassa "FUvored
witb Ftate". Hänen mlelissTeltäJänsi
ovat EUinKton Ja SibeUns.
Yksi tuhannesosa atomivoimasta
vapautuu
pommin räjähdyksessä
New York. — Puhuessaan Columbian
yliopiston tiedemiesten järjestämässä
tilaisuudessa japanilaisen professori
Hidr^ki.Yukavan kunniaksi, sa- ajankohtaisia ongelmia,'jotka meistä
Hekingissa juhla
Moskovan Pienen
Teatterin kunniaksi
SNS:n toimesta Järjestettiin Helsingissä
lokakuun 26 pnä juhlatilaisuus
Moskovan Pienen Teatterin kunniaksi,
josta Vapaa Sanassa Julkaistiin seuraava
selcstus:
Suomi-Neuvcstoliitto-Seuran teat-terijaosto
järjesti eilisillaksi arvokkaan
tilaisuuden Yliopiston pieneen
juhlasaliin Moskovan Pienen Teatterin
125-vuotispäivän kunniaksi. Tilaisuudessa
oli kutsuvieraina kulttuu-riattashea
Istomin, herrat Aleksand-rov
ja Saharov Sovlnformin Suomen
toimistosta, valtion näyttämötaidelau.
takimnan puh. Johtaja tait. Jussi
Snellman, teatteri jaoston puh. johtaja
prof. Eino Kalimaa, SN-Seuran kes-kusjohtokimnan
jäseniä ja lukuisasti
pääkaupungin teatteriväkeä.
Jousikvartetti soitti aluksi Maamme
ja Neuvostoliiton hymnin, Rims-ky-
Korsakovin Andanten ja Sibeliuksen
Impromtun. Teatterinjoht. Annie
Sundman esitelmöi suomeksi Ja ruot.
siksi Pienen Teatterin historiallisista
valheista, sen kolmesta suuresta epookista
ermen vallankumousta. Jotka
liittyvät suurten draamakirjailijahi
GrlboJedovin. Gogolin ja A. Ostro-vskin
näytelmiin. Taiteilijatar Emmi
Jurkka esitti sielukkaasti Katjushan
monologin Tolstoin "Ylösnousemuksen"
sovituksesta. Teatterinjoht. Risto
Veste esitelmöi mielenkiintoisesti
Pienen Teatterin modernista ohjelmistosta
eritellen uusia neuvostonäy.
telmiä Lavrentjevin "Merellä olevien
puolesta" ja Sofronovin "Moskovalaista
luonnetta" ym. Tämä ohjelmisto
eroaa jyrkästi länsimaisesta ja meikäläisestä
modernistft näytelmästä
siinä, että sei käsittelee yllättävän
ELOKUVIA IDÄSTÄ JA LÄNNESTÄ
noi tri John Dunnlng, että atomipommin
räjähdyksessä ei vapaudu muuta
kuin yksi kymmenesosa prosenttia
atomivoimasta. "Me saatamme löy- i
tää keinon saadaksemme kokonaisen ,
prosentin tästä voimasta — vieläpä
mahdollisesti sata prosenttiakin" sanoi
puhuja luodessaan katsauksen tie-demiestein
työn laajuuteen. Hän ja
eräs toinen puhuja korostivat sitä, että
tiedemiehet eivät puhu pommin
merkeissä koska tutkimustöiden kohteena
ovat rauhan tarkoitukset. ' , dante festivon.
Prof .Yukawa sai 1949 fysiikan No- Tilaisuuden yhteyteen oli aulaan
bel-palkinnon meson-tutkimuksistaan \ järjestetty mielenkintolnen valckuva-ja
tulee työskentelemään täkäläisessä näyttely Neuvostoliiton teatterital-
Columbia-yliopistossa atomltutkimuk- teestä,
sen alalla.
saattavat tuntua melkein proosallisll-ta,
sanoi esitelmöitsijä. Mutta ne
vastaavat täysin neifvostoihmlsen tar.
peitä. Uuden neuvostodramatiikan
suuri merkitys on siinä, että se saa
niin paljon irti taidetta arkipäivästä,
tavallisen ihmisen elämästä. Sen poh.
ja on terve ja raikas. Toim. Leo Lindeberg
kuvaili ruotsiksi omakohtaisia
vaikutelmiaan Pienen Teatterin Gogol-
ja Ostrovskiesityksistä. Lopuksi
ojusikvartetti esitti Sibeliuksen An-
— V, 1635 pcrustettin ensimmäinen
lukio Quebeciin.
— North West Territoriesin pääelin-keinoaloja
ovat kaivosteollisuus ja
turkismetsästys.
BaoCaatainen fitaaBcrittikko Olle
Moberc on Baotsia lehdiss» Uijdlt-tanot
katoairiuen cfi maiden fil-mita^
een smumMt» sen pernsteel-bt
mitä hän niU Blariandce Las-ne'n
doksvaf esUvalian.
Kohnenkymmenen koko -illan elokuvan
Ja summilleen yhtä monen ly-hjrtelt^
uvan katseleminen kahden viikon
kuluessa %x>isi helposti kyllästyttää
harjaantuneenkin elokuvlssakävi-
Jän. Mutta omaksi hämmästyksekseni
totesin että Marianske Lazne*en
neljännessä kansainvälisessä elokuva,
festivalissa katseUn viimeisen päivän
elokuulla yhtä kiinnostuneena kuin
ensimmäisenkin. Syynä oli tietenkin
esitettyjen elokuvien korkea laatu,
mutta myös se. että useinunat siellä
esitetjrt elokuvat poikkesivat siitä, mitä
tukltolmalainen elokura-arvostellja
useimmin Joutuu näkemään.
Äskettäin oli tukholmassa seitsemän
elokuvan ensi-ilta, nlm. viiden
amerikkalaisen ja kahden englantilaisen.
Joista kokonaista viisi enemmän
tai vähemmän veristä "thrille-riä."
Marianske Lazne'ssa "thriUerei-tä"
ei nähty laisinkaan, eikä myöskään
kuluneita englantilaismerkki-sia
salonkikomedloja. mikä ei siankaan
merkitse sitä, etteivät Amerikka
Ja Englanti olisi olleet edustettuina
"Väkivaltaa pimeässä" amerikkalainen
melodraama kuuromykästä tytöstä,
esitettiin siellä samoin kuin
"Sierra Madren aarre". Travenln romaanin
perustuva karvas kullankai-vajakertomus.
Ja vielä dokumentaäri-elckuva
"Native Land", Jonka cn valmistanut
vapaa tuottajaryhmä the
Prontier, ohjaajina Leo Hunvitz ja
Paul Strand. Kaksi ensinmainittua
elokuvaa on esitetty Ruotsissa Ja nehän
ovat kumpikin ktmnollista amerikkalaista
merkkiä. "VäJdvaltaa pi-meässä"-
elokuvassa Jane Wymanin
mykkä näytteleminen kuuluu kaikkein
parhaisiin elokuvasuorituksiin ja
sen ansiosta muuten varshi kyynel-herkkä
elokuva on näkemisen arvoinen.
Mielenkiintoisin näistä kolmesta
amerikkalaisesta elokuvasta oli kuitenkin
"Native Land", Joka ilmehlk-käin
kuvin kertoo amerikkalaisen työväenliikkeen
taistelusta. Se oh tehty
v. 1941 Ja sen sj'öp5^ä yleiskuva luokkataistelusta,
rotudiskrlminatiosta ja
työnostajapiirien gangsterimielenlaa.
dusta tekee siitä painavan historiallisen
todistuskappaleen. Mutta se on
taiteellisestikin täysosuma. Sen paljastavat
kuvat vaihtuvat nopeassa
tahdissa ,Een psykologia on syvälle
timkevaa, se sisältää herkkiä kuvault-sla
siltä, kuinka eräs valkoinen mies
auttaa haavoitettua neekeriä, Ja työläisten
solldarlsuudesta heidän hau-datessaan
kuolleensa. Se on nykyää-i
tietenkin kielletty Amerikassa, mutta
olisi erittäin suotavaa, että sitä voitaisiin
esittää muualla.
Ne ruotsalaiset elokuvat, Jotka No.-,
disk TonefJlm oli lähettänyt festlva-liln,
nim. "Näillä harteilla" ja "Metsä
on perintömme" eivät juuri olleet omiansa
parantamaan ruotsalaisen elokuvan
mainetta, vaan pikemmlnkii
päinvastoin. Myöhemmin kuulimme,
että Ruotsi oli saanut virallisen kutsun,
mutta Ruotsin Elokuvatuottaja! n
Yhdistys oli kieltäytynyt osallistumasta
sillä perusteella, että osallistutaan
vain Venetsian elokuyafestlvaa-leihin.
Täten ainoastaan Nordis.-:
Tonefilm, joka edustaa tshekkiläistä
m.
m
m
mmmmm
m.
JUHLANA JÄN LUKEMISTA
Mielenkiintoisia ja hyviä kertomuksia
* Arvokkaita runoja
* Ajankohtaisia artikkeleja
• Hauskoja juttuja
•k Sopii joululahjaksi ja on välttämätön
jouluostos kaikille
- — SAATAVANA —
Vapauden kaikilta asiamiehiltä ja Vapauden pääliikkeestä niin kauan kuin
niitä riittää. Hinta SO senttiä
— KUSTANTANUT —
Vapaus Publishing Cx>mpany Limited
elokuvaa Ruotsissa. Joutiil lähettämään
elolnxvia Marianske Lasne'n
tesUvaliin. sillä seurauksella, että
Ruotsin maine elckuvatuottajamaa-na
on huomattavasti kätsinjrt, mikä
on suuri vahinko, koska ruotsalaiset
elokuvat o\-at saaneet osakseen varsin
suurta suosiosta Tshekkoslovakiassa.
Muut skandlnavialaiset elokuvat eivät
myöskään olleet varsin merkillisiä:
norjalainen "TrollJtcssen" tuntui olevan
20 vuotta vanha Ja tanskalainen
kuva. Jonka päähenkilönä cn Peter
Sabro. soslaUdemokraattinen ihmisystävä,
vaikutti tässä yhteydessä klu.
sallisen — sosialldemokraattiselti.
"Siunatut kakarat", joka on nähty
täälläkin, on parempi, vaikka sitäkiti
vaivaa lastenkohtausten tietty senti-mentalisuus
Ja a\'uttomuus.
Loistavaa lapsialnesta nähtiin
tshekkiläisessä lyhytelokuvassa "Pioneerien
aakkwet". Joka viilsi vallattomia
tenavia riemullisina kujeineen.
Yleensäkin tshekkiläiset lyhytkuvat
tekivät erinomaisen vaikutelman, paremman
kuin koko-illan kuvat.
Tshekkiläiset nukke-elokuvat ovat
syystä maailmankuulut, mutta pllrrc_
tytkin kuvat ovat erittäin korkeata
luokkaa. Elokuva "Inspiratlo". jossa
oli käytetty lasinukkeja. oli taiteellisessa
kekseUäisyydessään pieni mestariteos.
Ne kaksi koko-illan kuvaa,
Jotka esitettiin "Mcottoripyörät" Ja
"Hra Habetln'in lähtö", kuvaavat
erään moottoritehtaan työoloja J.i
erään saksalaisten kätyrin kohtalorr
Jonka v. 1945 oli onnistunut Jäädi
tehtaan palvelukseen, mutta Joka helmikuun
tapahtumien yhteydessä paljastetaan
ja eroitetaan. Moottoripyörä-
elokuvan työpajakuyat olivat
kenties hieman yksitoikkoiset, koneet
Joutuivat etualalle ihmisten kustannuksella,
mutta raikas kilpailuhenki,
taisteluinto ja kollektiivinen yhteenkuuluvaisuus
nuorimmasta oppipojasta
aina johtajaan saakka olivat sen
virkistäviä ja valloittavia piirteitä.
Porvariston kaksoispelln Ja Jarrutuk-sen
kuvaus Hra Habletln-elokuvassa
valaisi erittäin selvästi erästä valhetta
tshekkiläisen kansandemokratian
taistelussa.
Aivan uusia tuttavuuksia olivat puolalaiset
Jä unkarilaiset elokuvat. Puo_
lalaiset esittivät yhden elokuvan mle-hltysajan
Varsovasta ja toisen huvinäytelmän,
nykyisestä Varsovasta.
Huomattavimpana piirteenä näissä
elokuvissa olivat aidot Ihmistyypit,
erikoisesti huvinäytelmässä, ja lannistumaton
jälleenrakennuslnto. Huvinäytelmä.
"Aarre", kuvaa huolettomalla
huumorilla nykyisen Varsovan
uskomattoman ahdasta asumista Ja
valaisee jyrkkiä vastakohtia: vanha
musta-pörsslmlellnen ja rahanahne
porvaristo — uskoteltu vanha aarre
saa erään huoneiston asukkaat kuin
raivokkaina rikkomaan katot Ja seinät
— uuden sosialistisen ihmisen rinnalla,
joka ei välitä apokryyflsten aarteiden
etsimisestä, vaan haluaa raivata
Ja rakentaa uutta. Ihanien kasvojen,
karvaan burleskin pilanteon, has-.
sunkurisen tilannekomiikan Ja relp-paan
uutisralvaajapaatoksen ansiosta
tämä elokuva oU f esti valin kaikkein
ptrlstävlmplä.
Unkarilainen elokuva "Maa Jalkojesi
alla" oli myös hyvin mielenkiintoinen.
Siinä oli vallan lumoavaa, suorastaan
latlnalaistuntulsta aistillista
lämpöä, pehmeyttä ja viehätystä kuvissa
Ja nouren talonpojan Joskan ja
hänen lemmittynsä Marikan rakkauden
kuvaukse.-«a sekä ylen rehevä
hääkohtaus. Mutta siinä oli myös
karvasta realismia kohtauksLssa, joissa
kuvattiin aviopuolisoiden kovaa
työtä ja talonpoikien raivoa heidän
rikkoessaan feodaallparoonin kana.
van, j(*a pahimman kuivuuden vesijohtona
hänen kalalammikkoaan varten.
Täydestä syystä tämä merkillepantava
elokuva valloitti yhden fes-tivalin
suurista palkinnoista, nlm. työ-palkinnqn.
Rauhanpalkinnon .säi AIexandrov'ln
"Tapaaminen Elbellä", joka kuvaa venäläisten
ja amerikkalaisten kohtaamista
Altenstadfifisa Elben varrella
sodan aikana. Irvokkaan Iroonlsestl on
kuvattu amerikkalaisen kenraalin ja
erään Intelligence Service-agentin yhteistyö
natsien kanssa, mutta samalla
kuvataan Ijerkin piirtein erään amerikkalaisen
ja erään venäläisen majurin
ystävyyttä. Venäläisen majurin
lämpimissä jäähyvälssanoissa eroite-tulle
amerikkalaiselle majurille on elokuvan
rauhansanonxa. Alexandrov on
loistavan valokuvaajansa Tissen avustamana
antanut järkyttävän kuvan
lyödystä Saksasta. Kuvat Elben ylittämisestä
ja savuavasta raunlokau-ptinglsta
Altenstädtlsta tekevät syvän
vaikutuksen, ja amerikkalaisten
tyymjfen, meluavan fasistltyypin kenraali
Mack Mortonin, hirnuvan agentin
Jeanette Shenvoodin ja rehellisen
majurin James Hillin kuvauksessa on
voimaa ja loistavaa karakterisointia.
Muista neuvostovenäläisistä elokuvista
teki syvimmän vaikutuksen " A -
kateemlkko Pavlov". ensi sijassa kiitos.
Borisovin nerokkaan pääosan
esits^kseen. Sfllloinkaan emme ole
nähneet näyttelijän niin ilmiömäisesti
eläjrtyvän osaansa. Tämä suoritus on
verrattavissa Paul Mtmin suorituksiin
ZolaD'n ja Pasteurin osissa. iJokumen-taarikuva
Leninistä oli valtava kuva-kertomus
Neuvostoliiton sosialistisesta
rakennustyötä, ktm taas värielokuva
Mit|urin'iRtfl tuntui hieman pitkältä.
Jack Wuorl on KuoUuf
77 T. ikäisenä ja
haudattu Eckvillessä
Sylvaa Lalte^ AHa. — Ilmat ovat
näillä main oUeet edelleenkin kauniit.
Kun sellaiset ilmat Jatkuisivat
edelleenkin olisi hauska odottaa U l -
ven tuloa. Tietenkin saamme piakkoin
pakkasia ja luntakin.
Sairaslistalla ovat tdUUi perukoilla
clleet mamma Ja vaari Torsti. Mamma
voi Jo paremmin Ja vaarikin on
tällä kertaa paranemaan päin.
Kuolemakin on Jälleen vieraillut
keskuudessamme, vieden tällä kertaa
matkassaan Jack WUoren, Joka pitkän
sairauden Jälkeen ummisti silmänsä
ikuisesti marrask. 12 pnä Red Oeerin
sairaalassa. 77 vuoden ikäisenä. Hänet
saatettiin viimeiseen lepson Eck-vlllen
hautausmaalle tk. 17 pnä suuren
tuttavajoukon saattamana.
Kevyet mullat peittäköön hänen
hautansa I — Elisa.
Italialainen elokuva puolusti varsin
hyvin nykyistä voimakasta asemaansa
esittämällä kaksi elokuvaa. "Dman
armqa" Ja "Polkupyörävaras." Edel.
Unen. Lattuada'n ohjaama, kuvasi
erään Amerikan armeijasta karanneen
neeikerin Ja erään naisvankilasta
karanneen naisen rakkautta. Neekerin
osan näytteli mestarillisesti John
Kiztmiller. Saatiin nähdä Järkyttäviä
kuvia rotuvainoista Amerikan armeijan
keskuudessa sekä Italiassa sodan
päättyessä vallitsevasta sekasortoisesta
hajoamltllasta. Se toivoton tunnelma,
Joka leimaa tämän italialaisen
elokuvan loppukohtaukset, muodostaa
räikeän vastakohdan sille optimismille
ja elämänuskolle. Joka on kaikkien
Idästä päin tulevien elokuvien tunnusmerkkinä.
Myös Vlttorlo de Si-ca'n
elokuva "Polkupyörävaras" päät-tjry
toivottomuuteen. Mutta sen yksinkertainen
Juoni on käsitelty niin
että siltä on tullut suurta taidetta. E-rlkoisesti
on Isän Ja pojan suhde Ilman
tunteilua kuvattu niin voimakkaasti,
että katsoja kerran toisensa
Jälkeen löytää itsensä Itkemästä. Edistyksellinen
ranskalainen ohjaaja Louis
Daquln. jota.el voida epäillä ylen kyy-nelherkäksl,
vältti nähneensä elokuvan
neljä kertaa Ja aina Itkeneensä
yhtä karvaita kyyneleltä, de SIca on
tulkinnut yksilön oikeudettomuuden
ja turvattomuuden kapitalistisessa yhteiskunnassa
yhtä syvällisesti eläytyen
kuin Shaplln. "Polkupyörävaras"
esitettiin kilpailun ulkopuolella,
joten se el saanut ansaitsemaansa
palkintoa.
Eräs toinen elokuva, Joka samoin
esitettiin kilpailun ulkopuolella Ja Jo-itäsaksalalnen
"Vaaralhnen todlstä-ka
myös olisi ansainnut palkinnon, oi!
ja". Se, että tämän välittömästi Jännittävän,
äärimmäisen taltovastl rakennetun
krlmlnaallelokuvan muo.
toon on saatettu luoda Ideologlsest'
painava elokuva, todistaa Defa'n nykyistä
erinomaisen korkeata tasoa.
Samoin kaksi muuta saksalaista elokuvaa,
toinen kalvoskuva maailmansotien
vällselt äajalta Ja toinen "ka-valkaadl"
80-luvulta meidän päiviimme,
vahvistivat Defa'n maineen, yhtenä
maailman ensimmäisistä elokuvakeskuksista.
"Maria Candclaria" Ja "Helmi" ovat
kiinnittäneet huomion mekslkkolal-seen
elokuvaan. Marianske Lazne'ssa
esitettiin kaksi meksikkolalsta elokuvaa,
joista ainakin toinen, "MacloVia",
lähenteli "Helmen" tasoa. Sillä olikin
sama ohjaaja, Emllio Fernandez, sama
kameramies, Gabriel Flguera, j ;
sama miespääosan esittäjä, Pedro Ar
mendariz. Hienostunut, melkeinp.-
lllan kaunis valokuvaus, kiihkeäi
draamallinen Juoni, näjrttelljäin arvokkuus
Ja välitön viehätysvoima löi
vät "Mäcloviaan" omituisen, taiteellisesti
raffinoidun leiman.
Mielenkiintoinen ranskalainen kai.
voselokuva, Daquin'in "Le point du
Jour", Jäi meiltä valitettavasti näke.
mättä.
Englantilaiset esittivät volmakkaar
"Scott ot the Antarctic", Joka sa
osakseen voimakkaita suosionosoituksia.
Se raikas löytöretkellljähenki Je
voimakas taistelumieli on omiaan vaikuttamaan
kansaan, joka itse on keskellä
Jättiläismäistä pioneerityötä.
Sahatavaran vanhat
varastot vähissä
Suomessa
HebfnkL — (S-S) — Sahatavara-markkinatilanne
on verraten suotuisa.
Hinnat eivät ole enää laskeutuneet,
vaan ovat Jotenkuten viimekesäisissä
rajoissa. Sahatavara tuli
meillä tänä keöänä melko tarkoin
my}'dyk8i. joten vanhoja varastoja e
sahoilla sanottavasti ole. Siksipä ova<
sahapuiden ostot olleet verraten vilk
kaat ja hinnat paikoitellen jopa kor
keammat kuin edellisenä syksynä,
Kaivospulden kaupat eivät ole vlell
päässeet alkionaan, sillä tulevan lal
vauskauden hinnoista ei ole sovittu
Sitäpaitsi ostajain laatuvaatimukse
ovat kehittyneet eellalsiksi, että niit£
noudattaen on valkea kalvospuumet-slä
ostaa.. Toivottavasti tämä epäkohta
talven mittaan korjaantuu. Onhan
Suomen vientiosuus ensi vuonna 150,-
000 kuutiosyltä.
Paperiputmiarkkinat ovat edelleen
hiljaiset. Myyjillä on Joi&ln verran
paperipuita varastossa, mutta cstajis
ei ole kovinkaan runsaasti. Tilanne
selviää kuitenkin tammikuun loppuun
mennessä.
CPR tilasi 58 dieselveturia
$12,000,000
Montreal. — CFR:n varapresidentti
V. B. Crump on ilmoittanut CPR:n
tilanneen kaikkiaan 58 diesel-sähkö-v<
turia yht*ensä f12,000/MO hinnasta.
Lauantaina, marrasR. 26 p.—Saiu^aa3^ Növ; 26 : Sironi
Murskattu
Oikeosjutta Rajki» vastaan Budapestissä
paljasti kuinka anflo-amerilikalainen
vakoOntotminta oU
Järjestetty, ei vain Unkarissa, mnt.
ta koko ilä-Euroopassa. Jalkai-semme
senraavassa kolmen ame-
' rlkkalaisen asemin keitomidisen
otSQOdestaan Uniutrin yli heitetyssä
vakoilu- Ja provokatiöverkostossa.
YLEISESIKl'NNAN
SALALIITTOLAISET
Gyccrgj" Palffy, vanhan Unkarin
armeijan kenraaliluutnantti, palveli
Horthyn armeijassa, mutta erosi
vuonna 1939 palveluksesta. Natsi-
Saksan voiton Ju myöhemmin tappion
alkotliln hän toivoi USA:u ja Eng-lannnin
Joukkojen miehittävän Unkarin.
Neuvostojoukkojen vapautet-iua
Unkarin hän sanoi: "Älkää paljastako
poliittisia mlelijjlteltänl. Tel-
•on saavani pailjan uudessa demo-
'cratlassa. ci ^en vuoksi, eitä palvelisin
hilä rehellisesti, vaan saavutettuani
vastuunalaisen paikan toi-mlaksenl
omien päämiiäricnl hyväksi.'
Palffy ascUui jo vuonna 1945 yhteyteen
Rajkin Han£«.\ ja huomasi Ui.
män vihaavan työväenluokkaa ja
NeuvoslolIiUoa yhtä paljon kuUi lUse-kln.
Nämä kaksi ryhtyiväl nyt aktiivisesti
toimimaan päUmääiienUl
saavuttamiseksi. Helliä oli liukoituk-
5ena voida käyttää armeijaa ja po-
Uisia hyväk e.n vaitavallaiikumouk-sensa
suorilta mi.sck.sl. Palffyn on'.iIs-ulkln
soluttaudutlu.ian mäariiäviiän
asemaan estää työläisten cdu.stajia
pääsemästä armeijaan ja hän itse
sanoo onnistuneensa koln\en vuoden
aikana estämään ainoatakaan työläistä
p!iäsemLi«tu mäiirUävilän asemaan
armeija;s:\. Sen .sijian luin
solutti johtaville paikoille Joukon
horthylalsltt, natsionalisteja ja' trots-
•{ilalsla.
Tämän lisäkii teki hän propagandaa
"rauhalllsesii sosialismin stirty-m!
sen" puolesta lUnan hiokkatalstehn
sekä vakuutteli, ettei puolue, vain
'iansanrlntama, oli ^e, jonka oli johdettava
maata. Samalla hän yh.-;tl
ntoa Ja Jugoslavian hallitu.stft. Onnistuttuaan
pääsemään armeijan puo-
'uejärjestön Johtoon hän teki kaikkensa
sen heikontam!Key..sl Ja poliisilaitoksessa
hän teki yhdsssä Bajkln
kanssa kaikkensa hnjoittaaksrcn poliisin
puolue järjestön. 1948 alu.ssa
hän Järjesti Ju:.(oslavlan Unkarissa
olevan sotilasattashcan kä^ky.sfä armeijassa
upseerien joukkojärjcstön
'oka tosiasiassa sivuutti puolucorga-nlsalion.
KEVÄÄLLHi PITI KAIKEN ALKAA
"Pyrin kahteen päämäärään", sanoi
Palffy ollessaan .syytettynä Budapestin
oikeudenkäynnin aikana. "Ensiksikin
siihen, ettei Unkarin armeija
suojaisi kansaa imperialistien juonitteluilta
ja toiseksi, että armeija Jcu-tulsl
täy.sin mcidiin vaikutusvaltaam.
me."
Kesällä 1947 .so])i Palffy RaJkln
kanssa «litä, että paru.s tie vallan saavuttamiseksi
oli aseellinen vallankumous.
Rajk. joka oli neuvotellut a.sl-asta
yhde.s.sä Rankovicin kaivs.sa, sanoi,
että sekä Tito että USA ttillsiva'
tukemaan tätä vallankumousta. Palffy
kertoi olkeudenkäynhissä Jugoslavian
sotilasatta.shcan, Ixjzicln, sano-jcen
hänelle, että JuKO.slavIa lähestyi
/hä enemmän ju enemmän Yhdysval.
toja Ja että Unkarinkin olisi tehtävi*
samaa. Hän oli .snnonut vielä, että
• ain a.scellinen vallankumoas voisi
^arantaa Unkarin a.semaa Ja Kajkin
ia Rankovicin keskelsisä neuvotta-luissa
sovittiin v:Ulankumöuk.'5en aika
mLsaJaksi kevät 1949. "Vallankumouk-
;en valmi.stelun yleinen johto kuulu!
Rajkille, miilun oli liuolchdittava so-tllaalllÄcsU
valmistelu ta", kertoi syytetty.
Vain Unkarin työväcnpuolu-
:cssa aloiteltu puhdistus Ja huomat-avan
työläiscdustajlen joukon a.stu-mlnen
armeijan ja poliisin palvelukseen
esti salaliittolaisia tarkemmin
määräämästä vallankumouksen alkamisaikaa.
Aseellinen vallankumous Unkaris-a
oli kuitenkin vain yksi asa siinä
laajassa aseellisten vallankumoasten
suunnitelmassa. Joiden piti alkaa Puo-asta.
/UGOSLAVIALAISET VAKOILIJAT
Brankov, Jugoslavian vakollupalve-lun
päällikkö Unkaris.sa. tuU 1945 liittoutuneiden
valvontakomission jugoslavialaisen
.sotlla.svaltuurikunnan vlr.
Miilljana Unkariin. Kaksi vuotta
Tiyöhemmin hänet nimitettiin tämän
/altuuskunnan päällikök;;!. Hänen
ähimpiä esimiehiään olivat kenraali
Mille ja Jugoslavian sisäministeri
Rankovlc.
Jugoslavialainen komissio aloitti va-
:cllutoimintan";a Unkarissa jo 1945.
Tällöin oli Tito Djilasln ja Rankovicin
lä?näolles.sa käskenyt komission
päällikköä Cicmillä .solmimaan lujat
suhteet artglo-amerikkalaisiin ka valajiin
Ja estämään Neuvcstoliiton vaikutuksen
laajenemisen.
Kuten syytetty Palffy kertoi, oli
Brankovicin onnistunut luoda laaja
mikä osoittaa höyryveturien päivien
olevan luetut. Tilatuista vetureista
valmistetaan 44 Montrealissa ja 14
Londonissa. Montreal Loccmoti^e
Works kykenee toimittamaan ensimmäiset
veturit tulevan vuoden alkuaikoina
ja General Motors Diesel Londonissa
täyttää tilauk.sen tulevan hei-näk.
ja syysk. välisenä aikaxia. Uudet
veturit pannaan vetämään tavarajunia
Cartierin ja Fort Villlamin välisellä
taipaleella, josta siirretään 68
vanhaa veturia muualle.
vakoiluverkosto. J<dca klrialmelUsMii
työnsi lonkeronsa kaikkialle Unkltrin
valtiokoneistoon, armeijaan Ja poUsi»
laitokseen. Tämän verkoston av^lbt
saatUn erilaatuiset poUlttlset, UliiiH
deUiset Ja sotilaalliset tiedot Erl$o|,
sesU sai RaJkln vakoUupalvehi tteto^
Ja Unkarin valtion turvalltoaitsj&r-
Jestön tohnenpitclstä taisteltuna ang-lo-
amerikkalalsta vakoUupalvehia
vastaan. Nämä Uedot väUtettUn edel-leen
amerikkalaislUe Ja englantilalsU-le.
Jo sodan ^kana olivat Jugo^a-vialalset
agenttt olleet yhteydeseä | n -
glo-amerikkalaiseen vakoUupalTduön
el ainoastaan Jugoslaviassa Vaan
myöskhi ulkomailla.
Sodan vielä kestäessä lähetettitn
Misa Lompar Sveitsiin'* ottamaan f h.
teyttä amerikkalaisen vakoilupalTeiun
Euroopan osaston Johtajaan Allan
Dulleslln. Toinen SveltsUn Ifthetitty
Titon agentti. Latlnovic, Joka sittemmin
niniitetUUi konsuliksi MarseUIe-slln
.otti yhteyden jsveltsllälaeen trots-kllalsryhmään.
Barissa Uas oleskeli
Vasso. Ivanovic. Jolla oli suorat kontaktit
amerikkalaiseen vakoUupalve-luun.
Lontoossa oli kenraali Veleblt.
vanha englantllaUicn vakoilija, Joka
välitti Englannin vakoilupalveluU»
mm. tiedot neuvostoarmeijasta.
BRITTIEN OLISI MIEHrTETTXViC
RANNIKKO
Brankov. Joka myös Joutui pidätetyksi,
on kertonut muutamia tyypillisiä
tapauksia. Jotka valaisevat Uto-laisten
Ja anglo-amerikkalalsten välisiä
suhteita, 1944 oU Titon yleisesikunta
tavattoman vaikeassa tilanteessa,
vain neuvostolentäjlen avulla onnistui
Titon esikuntineen päästä Barin
rannikolle Ja pelastua saarroksesta.
Englantilaiset majuri Randolph
Churchin Ja kenraali MacLeän tarjosivat
palvelushalulslna Titon käytettäväksi
englantilaista sotalaivaa
labklen voivansa siten lähentää suhteitaan
Titoon, Suunnitelma kuitenkin
estettiin.
ErikokestI olisi Churchill halunnut
miehittää Jugoslavian Adrianmeren
rannikon, vaikka sllher> el olUi ollut
mitään syytä, sillä partisaanit olivat
Jo vapauttaneet rannikon. Tito suostui
rannikon miehittämiseen Ja halusi
vielä englantilaisten marssivan
Jugoslaviaankin, mutta Neuvostoliiton
ylipäällystö esti näiden suunnitelmien
toteuttamisen. Sodan lopulla nousi
esiin kysymys Belgradin Ja Serbian
vapauttamiscBta, Johon Jugoslavian
armeijan omat voimat eivät riittäneet.
AJiglo-amerlkkalalsct eivät tahtoneet
cttii Tito käyttäisi neuvostoarmeijan
apua, vaikka neuvostoarmeija oU' Jo
Jugoslavian rajoilla Ja vain välttämättömyyden
pakosta täytyi Titon
turvautua neuvostoarmeijan apuun
Serbian Ja Belgradin vapauttamisessa.
Brankov kertoi edelleen, että Jo so-
Vapaus Travel Ageney
E D W I N S U K SI
Trans-Atlantic Passenger Confa-rencen
vinUuuttama asiamlM .
Edustamme melkein kalkkia Job-tavimpla
valtamerlllnjoja. Suun-nitellessanne
matkaa Suomeen tai
muihin Euroopan maihin, voitte
luottamuksella kääntyä puoleemme
lippu- yjOL matkaa koskeviin
Rasioissa.
VIETTÄKÄÄ JOULUNNE
SUOMESSA
Kaksi suurta ioulu-
Iiuvlinalkaa
SUOMEEN
Järjestetään kuuluisilla taoottorl.
lalvolUa
QBIPSHOLM — lotatik. 8 p.
STOCKHOLM — Jonluk. 9 p.^
7 Ainoastaan 10 vuorokautta
NEW YORKISTA SUOMEEN
Ruotsin kautta
Hyttlpaikkoja saatavana marras-ja
joolukaon kulkuvvorolhln.
Ensi vuoden kulku vuorot on nyt
Järjestetty.
Tilatkaa hyitlpaikkanne NYT. Joa
aiotte matkustaa SUOMEEN eiiri
keväänä UI kesänä.
Muistakaa sukulaisianne ja
ystäviänne
SUOMESSA
JOULUNA
SAL.N LAHJAPAKETILLA
6 paunaa Jauheuua laatukabvia
ilmatiivlssä peltiraiiloissa pakattuna
vahvaan kartonkiin, jonka ympärillä
on teräsvanne.
Type " CV Bruttopaino, 19 pannaa
Hinta: $8.25 sisiltien tallia
Vapaus Travel Agency
EDWIN SUKSI
Valttiutettu artamlm
P. O. Box 69 8adbai7, Oat
Object Description
| Rating | |
| Title | Vapaus, November 26, 1949 |
| Language | fi |
| Subject | Finnish--Canadians--Newspapers |
| Publisher | Vapaus Publishing Co |
| Date | 1949-11-26 |
| Type | text |
| Format | application/pdf |
| Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
| Identifier | Vapaus491126 |
Description
| Title | 1949-11-26-03 |
| Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
| OCR text |
eiKKisen |a raivion
uoiustuskampanja USA:ssa
york. — Sen johdosta kun
vastaava toimittaja K. E.
ir-en ja IWO:n suomalaisen jäx.
ör. sihteeri Carl Päiviö vangittiin
rioir-aniistarkoituksessa, on yllä-järjestön
toimesta muodos-u
enioinen puolustuÄomitea mikä
-'cr.aii laajakantoista puolustustyö-r_
i:2fr. työväenmiesten hyväksi.
^,v,_;t:u;}:omilea järjestää paikallis-
•iivioi-a eri puolille Yhdysvaltoja,
'äa vuroja takausta ja mahdollisia
[;op:":--=:2 menoja varten sekä edis.
vijisen protestiliikkeen kehittä-
•sS pidätettyjen hyväksi.
Tteenpain lehti viittasi aivan oikein
^en. että Päiviön ja Heikkisen pidä-s
on i-isa Yhdj-svalt-ain taantumuk-
2 nykyisestä hyökkäyksestä työ-
,fr.!;:.;eitä vastaan, mutta korosti,
'•ä c:i taisteltava tietoisena siitä,
•;a •. lemnie niiden edistyksen voi-
;ea puolella, joiden taistelu on ker-päättyvä
voittoon." Eteenpäin
taistelemme oman asiamme, puolesta.
Ensimmäinen osa tästä taistelusta
on pidätett^en vapauttaminen. Siihen
on njrt kohdistettava kaikki tarmo
ja toiminta. Työhön ja toimintaan
rchkeina ja peräänantamattomina.
Muistakaa, ettemme ole yksin.
Mukanamme on Amerikan »?n'^<>n se
osa, joka tahtoo säilyttää Amerikan
..-jo mm. sem-aavaa:
jol-iTi ntn aikaansa seuraava henkilö
; « ä ä j i tuntee, että suuret ja voi-lakkaat
voimat riehuvat parhaillaan
.Sashamme. Jotakin sellaista, joka
i vo'r;cnan vastakkaista kaikelle sille,
ijjon olemme tottuneet on menossa
i;:naan julkisesti kaikessa alasto-uudesia,
toisinaan moneninoisten
e.-hojen suojassa.
Voimat, jotka maassamme riehuvat-illoillaan,
ovat synkän taantumuksen
oimia, niitä voimia, jotka tahtovat
listaa tahtonsa ja -valtansa alle kai-en
vapauden, kaiken sellaisen toi-
..mnan, joka tähtää valoisamman
.:;cmi.>en luomiseen työtätekevälle
3.i.s3r.e. Selvästi voidaan nähdä, että
e kaikii, mikä tapahtui Saksassa Hit-
.er;n valtaannousun edellä, oh uusiintumassa
Amerikassa, joka on kautta
maailman kantanut sorrettujen ja
vapauden ystävien jalomielisen suc-ieljjan
mainetta ja nimeä.
Mutia on pantava merkille, että
samaan aikaan kun pimeät ja raa'at
voima: pyrkivät tuhoamaan työläisten
taloudelliset järjestöt, samaan
eiiaan kun pääoman asialla olevat
voimat työväenjärjestöjen sisällä pyrkivät
hajoittamaan nuo työväen par.
haimmat ja ainoat taistelukykyiset
iseet, samaan aikaan kun taantumus
?jumiittelee kansojen orjuuttamisen
siristämistä kotona ja ulkomailla, alkavat
iskut kohdistua pienempiinkin
sellaisiin rj'hmiin ja yksilöihin, jotka
ovat tohtineet kohottaa äänensä työtätekevän
kansan parhaiten etujen
puolesta ja toimia niiden puolesta.
Näiden kamppailuiden melskeessä
osui yksi laine Amerikan suomalai-feenkin
työväenliikkeeseen. Tarkoitamme
lehtemme vastaavan toimittajan
K. E. Heikkisen ja IWO:n suomalaisen
järjestön sihteerin Carl Päiviön
vangitsemista. Tämä isku tuntuu
kovemmalta siksi kun se lähemmin
koskee meitä, vaikka sellaisia
iskuja.on viimeaikoina saatu tuhka-tiheiiän.
Minään yllätyksenä se ei
tule, sillä työväenliikkeessä oleminen
ei ole mitään ruusuilla lepäämistä,
ci edes silloinkaan kun kapitalismin
•edistysmiclisimmät" voimat ovat satulassa.
, '
Me Olamme nämä iskut vastaan
niinkuin taistelijat ainakin. Me taistelemme
tietoisina siitä, että olemme
niiden edistyksen voimien puolella, '
joiden taistelu on kerran päättyvä
voittoon. Taantumuksen riemumarssi
on kerran piiättyvä ja se päättyy
sitä pilaemmin mitä tarmokkaammin
sellaisena, jollaiseksi sen Itsenäisyyden
Julistuksen laatijat suunnittelivat.
Ja taistelun kiihtyessä rientää
meidän puolellemme uusia voimia Ja
sitä mukaa taantumisen rintama heikkenee,
kunnes se lopulta murtuu ja
maamme astuu takaisin, pres. Rooseveltin
viitoittamalle polulle.
pidätetty USA:ssa
Yhdysvaltalaisen veljeslehtemme
Eteenpäin viime keskiviikon niuneros-sa
julkaistiin seuraava uutinen K. E.
Heikkisen ja C. Päiviön pidättämisestä:
Osana siitä hysteriasta ja karkoitus-vimmasta,
joka maassamme parhail-lan
riehuu ulkomaalaissyntyisiä edistysmielisiä
henkilöitä vastaan, lehtemme
vastaava toimittaja K. E.
Heikkinen ja IWO:n suomalaisen jaoston
sihteeri Carl Päiviö pidätettiin
oikeusdepartmentin toimesti
maanantaina ja vietiin Ellis saarelle
maasta karkoittamista varten. Molemmille
pidätetyille määrättiin $10,000
takaus vapaaksi pääsemiseksi kuulusteluun
saakka. Molempia syytetään
laittomasti maahan tulemisesta.
Ulkomaalaissyntyisten puolustuskomitea
asetti heti lakimiehet ajamaan
pidätettyjen asiaa ja ryhtyi toimenpiteisiin
takaussumman laskemiseksi.
;TiistainA jäte_ttiin_habeas corpus ano-i
mus, josta päätöstä ei ole saatu vielä
tätä kirjoittaessa .
Järjestöjä jä yksilöitä keholtetaan
lähettämään protesteja yliprpkuraat-tori
McGrathille ja siirtolaisvirastolle
näiden pidätysten johdosta. Osoittakaa
protestit: "Attorney General Mc-
Grath, Washington, D. C. ja Depc.
of Immigration and Naturalization,
70 Columbus Ave., New York City.
BYNG WHITTEKKR
CBC:n knnlnttoja ke^Tiikon kio 10
ip. Dominion objetmassa "FUvored
witb Ftate". Hänen mlelissTeltäJänsi
ovat EUinKton Ja SibeUns.
Yksi tuhannesosa atomivoimasta
vapautuu
pommin räjähdyksessä
New York. — Puhuessaan Columbian
yliopiston tiedemiesten järjestämässä
tilaisuudessa japanilaisen professori
Hidr^ki.Yukavan kunniaksi, sa- ajankohtaisia ongelmia,'jotka meistä
Hekingissa juhla
Moskovan Pienen
Teatterin kunniaksi
SNS:n toimesta Järjestettiin Helsingissä
lokakuun 26 pnä juhlatilaisuus
Moskovan Pienen Teatterin kunniaksi,
josta Vapaa Sanassa Julkaistiin seuraava
selcstus:
Suomi-Neuvcstoliitto-Seuran teat-terijaosto
järjesti eilisillaksi arvokkaan
tilaisuuden Yliopiston pieneen
juhlasaliin Moskovan Pienen Teatterin
125-vuotispäivän kunniaksi. Tilaisuudessa
oli kutsuvieraina kulttuu-riattashea
Istomin, herrat Aleksand-rov
ja Saharov Sovlnformin Suomen
toimistosta, valtion näyttämötaidelau.
takimnan puh. Johtaja tait. Jussi
Snellman, teatteri jaoston puh. johtaja
prof. Eino Kalimaa, SN-Seuran kes-kusjohtokimnan
jäseniä ja lukuisasti
pääkaupungin teatteriväkeä.
Jousikvartetti soitti aluksi Maamme
ja Neuvostoliiton hymnin, Rims-ky-
Korsakovin Andanten ja Sibeliuksen
Impromtun. Teatterinjoht. Annie
Sundman esitelmöi suomeksi Ja ruot.
siksi Pienen Teatterin historiallisista
valheista, sen kolmesta suuresta epookista
ermen vallankumousta. Jotka
liittyvät suurten draamakirjailijahi
GrlboJedovin. Gogolin ja A. Ostro-vskin
näytelmiin. Taiteilijatar Emmi
Jurkka esitti sielukkaasti Katjushan
monologin Tolstoin "Ylösnousemuksen"
sovituksesta. Teatterinjoht. Risto
Veste esitelmöi mielenkiintoisesti
Pienen Teatterin modernista ohjelmistosta
eritellen uusia neuvostonäy.
telmiä Lavrentjevin "Merellä olevien
puolesta" ja Sofronovin "Moskovalaista
luonnetta" ym. Tämä ohjelmisto
eroaa jyrkästi länsimaisesta ja meikäläisestä
modernistft näytelmästä
siinä, että sei käsittelee yllättävän
ELOKUVIA IDÄSTÄ JA LÄNNESTÄ
noi tri John Dunnlng, että atomipommin
räjähdyksessä ei vapaudu muuta
kuin yksi kymmenesosa prosenttia
atomivoimasta. "Me saatamme löy- i
tää keinon saadaksemme kokonaisen ,
prosentin tästä voimasta — vieläpä
mahdollisesti sata prosenttiakin" sanoi
puhuja luodessaan katsauksen tie-demiestein
työn laajuuteen. Hän ja
eräs toinen puhuja korostivat sitä, että
tiedemiehet eivät puhu pommin
merkeissä koska tutkimustöiden kohteena
ovat rauhan tarkoitukset. ' , dante festivon.
Prof .Yukawa sai 1949 fysiikan No- Tilaisuuden yhteyteen oli aulaan
bel-palkinnon meson-tutkimuksistaan \ järjestetty mielenkintolnen valckuva-ja
tulee työskentelemään täkäläisessä näyttely Neuvostoliiton teatterital-
Columbia-yliopistossa atomltutkimuk- teestä,
sen alalla.
saattavat tuntua melkein proosallisll-ta,
sanoi esitelmöitsijä. Mutta ne
vastaavat täysin neifvostoihmlsen tar.
peitä. Uuden neuvostodramatiikan
suuri merkitys on siinä, että se saa
niin paljon irti taidetta arkipäivästä,
tavallisen ihmisen elämästä. Sen poh.
ja on terve ja raikas. Toim. Leo Lindeberg
kuvaili ruotsiksi omakohtaisia
vaikutelmiaan Pienen Teatterin Gogol-
ja Ostrovskiesityksistä. Lopuksi
ojusikvartetti esitti Sibeliuksen An-
— V, 1635 pcrustettin ensimmäinen
lukio Quebeciin.
— North West Territoriesin pääelin-keinoaloja
ovat kaivosteollisuus ja
turkismetsästys.
BaoCaatainen fitaaBcrittikko Olle
Moberc on Baotsia lehdiss» Uijdlt-tanot
katoairiuen cfi maiden fil-mita^
een smumMt» sen pernsteel-bt
mitä hän niU Blariandce Las-ne'n
doksvaf esUvalian.
Kohnenkymmenen koko -illan elokuvan
Ja summilleen yhtä monen ly-hjrtelt^
uvan katseleminen kahden viikon
kuluessa %x>isi helposti kyllästyttää
harjaantuneenkin elokuvlssakävi-
Jän. Mutta omaksi hämmästyksekseni
totesin että Marianske Lazne*en
neljännessä kansainvälisessä elokuva,
festivalissa katseUn viimeisen päivän
elokuulla yhtä kiinnostuneena kuin
ensimmäisenkin. Syynä oli tietenkin
esitettyjen elokuvien korkea laatu,
mutta myös se. että useinunat siellä
esitetjrt elokuvat poikkesivat siitä, mitä
tukltolmalainen elokura-arvostellja
useimmin Joutuu näkemään.
Äskettäin oli tukholmassa seitsemän
elokuvan ensi-ilta, nlm. viiden
amerikkalaisen ja kahden englantilaisen.
Joista kokonaista viisi enemmän
tai vähemmän veristä "thrille-riä."
Marianske Lazne'ssa "thriUerei-tä"
ei nähty laisinkaan, eikä myöskään
kuluneita englantilaismerkki-sia
salonkikomedloja. mikä ei siankaan
merkitse sitä, etteivät Amerikka
Ja Englanti olisi olleet edustettuina
"Väkivaltaa pimeässä" amerikkalainen
melodraama kuuromykästä tytöstä,
esitettiin siellä samoin kuin
"Sierra Madren aarre". Travenln romaanin
perustuva karvas kullankai-vajakertomus.
Ja vielä dokumentaäri-elckuva
"Native Land", Jonka cn valmistanut
vapaa tuottajaryhmä the
Prontier, ohjaajina Leo Hunvitz ja
Paul Strand. Kaksi ensinmainittua
elokuvaa on esitetty Ruotsissa Ja nehän
ovat kumpikin ktmnollista amerikkalaista
merkkiä. "VäJdvaltaa pi-meässä"-
elokuvassa Jane Wymanin
mykkä näytteleminen kuuluu kaikkein
parhaisiin elokuvasuorituksiin ja
sen ansiosta muuten varshi kyynel-herkkä
elokuva on näkemisen arvoinen.
Mielenkiintoisin näistä kolmesta
amerikkalaisesta elokuvasta oli kuitenkin
"Native Land", Joka ilmehlk-käin
kuvin kertoo amerikkalaisen työväenliikkeen
taistelusta. Se oh tehty
v. 1941 Ja sen sj'öp5^ä yleiskuva luokkataistelusta,
rotudiskrlminatiosta ja
työnostajapiirien gangsterimielenlaa.
dusta tekee siitä painavan historiallisen
todistuskappaleen. Mutta se on
taiteellisestikin täysosuma. Sen paljastavat
kuvat vaihtuvat nopeassa
tahdissa ,Een psykologia on syvälle
timkevaa, se sisältää herkkiä kuvault-sla
siltä, kuinka eräs valkoinen mies
auttaa haavoitettua neekeriä, Ja työläisten
solldarlsuudesta heidän hau-datessaan
kuolleensa. Se on nykyää-i
tietenkin kielletty Amerikassa, mutta
olisi erittäin suotavaa, että sitä voitaisiin
esittää muualla.
Ne ruotsalaiset elokuvat, Jotka No.-,
disk TonefJlm oli lähettänyt festlva-liln,
nim. "Näillä harteilla" ja "Metsä
on perintömme" eivät juuri olleet omiansa
parantamaan ruotsalaisen elokuvan
mainetta, vaan pikemmlnkii
päinvastoin. Myöhemmin kuulimme,
että Ruotsi oli saanut virallisen kutsun,
mutta Ruotsin Elokuvatuottaja! n
Yhdistys oli kieltäytynyt osallistumasta
sillä perusteella, että osallistutaan
vain Venetsian elokuyafestlvaa-leihin.
Täten ainoastaan Nordis.-:
Tonefilm, joka edustaa tshekkiläistä
m.
m
m
mmmmm
m.
JUHLANA JÄN LUKEMISTA
Mielenkiintoisia ja hyviä kertomuksia
* Arvokkaita runoja
* Ajankohtaisia artikkeleja
• Hauskoja juttuja
•k Sopii joululahjaksi ja on välttämätön
jouluostos kaikille
- — SAATAVANA —
Vapauden kaikilta asiamiehiltä ja Vapauden pääliikkeestä niin kauan kuin
niitä riittää. Hinta SO senttiä
— KUSTANTANUT —
Vapaus Publishing Cx>mpany Limited
elokuvaa Ruotsissa. Joutiil lähettämään
elolnxvia Marianske Lasne'n
tesUvaliin. sillä seurauksella, että
Ruotsin maine elckuvatuottajamaa-na
on huomattavasti kätsinjrt, mikä
on suuri vahinko, koska ruotsalaiset
elokuvat o\-at saaneet osakseen varsin
suurta suosiosta Tshekkoslovakiassa.
Muut skandlnavialaiset elokuvat eivät
myöskään olleet varsin merkillisiä:
norjalainen "TrollJtcssen" tuntui olevan
20 vuotta vanha Ja tanskalainen
kuva. Jonka päähenkilönä cn Peter
Sabro. soslaUdemokraattinen ihmisystävä,
vaikutti tässä yhteydessä klu.
sallisen — sosialldemokraattiselti.
"Siunatut kakarat", joka on nähty
täälläkin, on parempi, vaikka sitäkiti
vaivaa lastenkohtausten tietty senti-mentalisuus
Ja a\'uttomuus.
Loistavaa lapsialnesta nähtiin
tshekkiläisessä lyhytelokuvassa "Pioneerien
aakkwet". Joka viilsi vallattomia
tenavia riemullisina kujeineen.
Yleensäkin tshekkiläiset lyhytkuvat
tekivät erinomaisen vaikutelman, paremman
kuin koko-illan kuvat.
Tshekkiläiset nukke-elokuvat ovat
syystä maailmankuulut, mutta pllrrc_
tytkin kuvat ovat erittäin korkeata
luokkaa. Elokuva "Inspiratlo". jossa
oli käytetty lasinukkeja. oli taiteellisessa
kekseUäisyydessään pieni mestariteos.
Ne kaksi koko-illan kuvaa,
Jotka esitettiin "Mcottoripyörät" Ja
"Hra Habetln'in lähtö", kuvaavat
erään moottoritehtaan työoloja J.i
erään saksalaisten kätyrin kohtalorr
Jonka v. 1945 oli onnistunut Jäädi
tehtaan palvelukseen, mutta Joka helmikuun
tapahtumien yhteydessä paljastetaan
ja eroitetaan. Moottoripyörä-
elokuvan työpajakuyat olivat
kenties hieman yksitoikkoiset, koneet
Joutuivat etualalle ihmisten kustannuksella,
mutta raikas kilpailuhenki,
taisteluinto ja kollektiivinen yhteenkuuluvaisuus
nuorimmasta oppipojasta
aina johtajaan saakka olivat sen
virkistäviä ja valloittavia piirteitä.
Porvariston kaksoispelln Ja Jarrutuk-sen
kuvaus Hra Habletln-elokuvassa
valaisi erittäin selvästi erästä valhetta
tshekkiläisen kansandemokratian
taistelussa.
Aivan uusia tuttavuuksia olivat puolalaiset
Jä unkarilaiset elokuvat. Puo_
lalaiset esittivät yhden elokuvan mle-hltysajan
Varsovasta ja toisen huvinäytelmän,
nykyisestä Varsovasta.
Huomattavimpana piirteenä näissä
elokuvissa olivat aidot Ihmistyypit,
erikoisesti huvinäytelmässä, ja lannistumaton
jälleenrakennuslnto. Huvinäytelmä.
"Aarre", kuvaa huolettomalla
huumorilla nykyisen Varsovan
uskomattoman ahdasta asumista Ja
valaisee jyrkkiä vastakohtia: vanha
musta-pörsslmlellnen ja rahanahne
porvaristo — uskoteltu vanha aarre
saa erään huoneiston asukkaat kuin
raivokkaina rikkomaan katot Ja seinät
— uuden sosialistisen ihmisen rinnalla,
joka ei välitä apokryyflsten aarteiden
etsimisestä, vaan haluaa raivata
Ja rakentaa uutta. Ihanien kasvojen,
karvaan burleskin pilanteon, has-.
sunkurisen tilannekomiikan Ja relp-paan
uutisralvaajapaatoksen ansiosta
tämä elokuva oU f esti valin kaikkein
ptrlstävlmplä.
Unkarilainen elokuva "Maa Jalkojesi
alla" oli myös hyvin mielenkiintoinen.
Siinä oli vallan lumoavaa, suorastaan
latlnalaistuntulsta aistillista
lämpöä, pehmeyttä ja viehätystä kuvissa
Ja nouren talonpojan Joskan ja
hänen lemmittynsä Marikan rakkauden
kuvaukse.-«a sekä ylen rehevä
hääkohtaus. Mutta siinä oli myös
karvasta realismia kohtauksLssa, joissa
kuvattiin aviopuolisoiden kovaa
työtä ja talonpoikien raivoa heidän
rikkoessaan feodaallparoonin kana.
van, j(*a pahimman kuivuuden vesijohtona
hänen kalalammikkoaan varten.
Täydestä syystä tämä merkillepantava
elokuva valloitti yhden fes-tivalin
suurista palkinnoista, nlm. työ-palkinnqn.
Rauhanpalkinnon .säi AIexandrov'ln
"Tapaaminen Elbellä", joka kuvaa venäläisten
ja amerikkalaisten kohtaamista
Altenstadfifisa Elben varrella
sodan aikana. Irvokkaan Iroonlsestl on
kuvattu amerikkalaisen kenraalin ja
erään Intelligence Service-agentin yhteistyö
natsien kanssa, mutta samalla
kuvataan Ijerkin piirtein erään amerikkalaisen
ja erään venäläisen majurin
ystävyyttä. Venäläisen majurin
lämpimissä jäähyvälssanoissa eroite-tulle
amerikkalaiselle majurille on elokuvan
rauhansanonxa. Alexandrov on
loistavan valokuvaajansa Tissen avustamana
antanut järkyttävän kuvan
lyödystä Saksasta. Kuvat Elben ylittämisestä
ja savuavasta raunlokau-ptinglsta
Altenstädtlsta tekevät syvän
vaikutuksen, ja amerikkalaisten
tyymjfen, meluavan fasistltyypin kenraali
Mack Mortonin, hirnuvan agentin
Jeanette Shenvoodin ja rehellisen
majurin James Hillin kuvauksessa on
voimaa ja loistavaa karakterisointia.
Muista neuvostovenäläisistä elokuvista
teki syvimmän vaikutuksen " A -
kateemlkko Pavlov". ensi sijassa kiitos.
Borisovin nerokkaan pääosan
esits^kseen. Sfllloinkaan emme ole
nähneet näyttelijän niin ilmiömäisesti
eläjrtyvän osaansa. Tämä suoritus on
verrattavissa Paul Mtmin suorituksiin
ZolaD'n ja Pasteurin osissa. iJokumen-taarikuva
Leninistä oli valtava kuva-kertomus
Neuvostoliiton sosialistisesta
rakennustyötä, ktm taas värielokuva
Mit|urin'iRtfl tuntui hieman pitkältä.
Jack Wuorl on KuoUuf
77 T. ikäisenä ja
haudattu Eckvillessä
Sylvaa Lalte^ AHa. — Ilmat ovat
näillä main oUeet edelleenkin kauniit.
Kun sellaiset ilmat Jatkuisivat
edelleenkin olisi hauska odottaa U l -
ven tuloa. Tietenkin saamme piakkoin
pakkasia ja luntakin.
Sairaslistalla ovat tdUUi perukoilla
clleet mamma Ja vaari Torsti. Mamma
voi Jo paremmin Ja vaarikin on
tällä kertaa paranemaan päin.
Kuolemakin on Jälleen vieraillut
keskuudessamme, vieden tällä kertaa
matkassaan Jack WUoren, Joka pitkän
sairauden Jälkeen ummisti silmänsä
ikuisesti marrask. 12 pnä Red Oeerin
sairaalassa. 77 vuoden ikäisenä. Hänet
saatettiin viimeiseen lepson Eck-vlllen
hautausmaalle tk. 17 pnä suuren
tuttavajoukon saattamana.
Kevyet mullat peittäköön hänen
hautansa I — Elisa.
Italialainen elokuva puolusti varsin
hyvin nykyistä voimakasta asemaansa
esittämällä kaksi elokuvaa. "Dman
armqa" Ja "Polkupyörävaras." Edel.
Unen. Lattuada'n ohjaama, kuvasi
erään Amerikan armeijasta karanneen
neeikerin Ja erään naisvankilasta
karanneen naisen rakkautta. Neekerin
osan näytteli mestarillisesti John
Kiztmiller. Saatiin nähdä Järkyttäviä
kuvia rotuvainoista Amerikan armeijan
keskuudessa sekä Italiassa sodan
päättyessä vallitsevasta sekasortoisesta
hajoamltllasta. Se toivoton tunnelma,
Joka leimaa tämän italialaisen
elokuvan loppukohtaukset, muodostaa
räikeän vastakohdan sille optimismille
ja elämänuskolle. Joka on kaikkien
Idästä päin tulevien elokuvien tunnusmerkkinä.
Myös Vlttorlo de Si-ca'n
elokuva "Polkupyörävaras" päät-tjry
toivottomuuteen. Mutta sen yksinkertainen
Juoni on käsitelty niin
että siltä on tullut suurta taidetta. E-rlkoisesti
on Isän Ja pojan suhde Ilman
tunteilua kuvattu niin voimakkaasti,
että katsoja kerran toisensa
Jälkeen löytää itsensä Itkemästä. Edistyksellinen
ranskalainen ohjaaja Louis
Daquln. jota.el voida epäillä ylen kyy-nelherkäksl,
vältti nähneensä elokuvan
neljä kertaa Ja aina Itkeneensä
yhtä karvaita kyyneleltä, de SIca on
tulkinnut yksilön oikeudettomuuden
ja turvattomuuden kapitalistisessa yhteiskunnassa
yhtä syvällisesti eläytyen
kuin Shaplln. "Polkupyörävaras"
esitettiin kilpailun ulkopuolella,
joten se el saanut ansaitsemaansa
palkintoa.
Eräs toinen elokuva, Joka samoin
esitettiin kilpailun ulkopuolella Ja Jo-itäsaksalalnen
"Vaaralhnen todlstä-ka
myös olisi ansainnut palkinnon, oi!
ja". Se, että tämän välittömästi Jännittävän,
äärimmäisen taltovastl rakennetun
krlmlnaallelokuvan muo.
toon on saatettu luoda Ideologlsest'
painava elokuva, todistaa Defa'n nykyistä
erinomaisen korkeata tasoa.
Samoin kaksi muuta saksalaista elokuvaa,
toinen kalvoskuva maailmansotien
vällselt äajalta Ja toinen "ka-valkaadl"
80-luvulta meidän päiviimme,
vahvistivat Defa'n maineen, yhtenä
maailman ensimmäisistä elokuvakeskuksista.
"Maria Candclaria" Ja "Helmi" ovat
kiinnittäneet huomion mekslkkolal-seen
elokuvaan. Marianske Lazne'ssa
esitettiin kaksi meksikkolalsta elokuvaa,
joista ainakin toinen, "MacloVia",
lähenteli "Helmen" tasoa. Sillä olikin
sama ohjaaja, Emllio Fernandez, sama
kameramies, Gabriel Flguera, j ;
sama miespääosan esittäjä, Pedro Ar
mendariz. Hienostunut, melkeinp.-
lllan kaunis valokuvaus, kiihkeäi
draamallinen Juoni, näjrttelljäin arvokkuus
Ja välitön viehätysvoima löi
vät "Mäcloviaan" omituisen, taiteellisesti
raffinoidun leiman.
Mielenkiintoinen ranskalainen kai.
voselokuva, Daquin'in "Le point du
Jour", Jäi meiltä valitettavasti näke.
mättä.
Englantilaiset esittivät volmakkaar
"Scott ot the Antarctic", Joka sa
osakseen voimakkaita suosionosoituksia.
Se raikas löytöretkellljähenki Je
voimakas taistelumieli on omiaan vaikuttamaan
kansaan, joka itse on keskellä
Jättiläismäistä pioneerityötä.
Sahatavaran vanhat
varastot vähissä
Suomessa
HebfnkL — (S-S) — Sahatavara-markkinatilanne
on verraten suotuisa.
Hinnat eivät ole enää laskeutuneet,
vaan ovat Jotenkuten viimekesäisissä
rajoissa. Sahatavara tuli
meillä tänä keöänä melko tarkoin
my}'dyk8i. joten vanhoja varastoja e
sahoilla sanottavasti ole. Siksipä ova<
sahapuiden ostot olleet verraten vilk
kaat ja hinnat paikoitellen jopa kor
keammat kuin edellisenä syksynä,
Kaivospulden kaupat eivät ole vlell
päässeet alkionaan, sillä tulevan lal
vauskauden hinnoista ei ole sovittu
Sitäpaitsi ostajain laatuvaatimukse
ovat kehittyneet eellalsiksi, että niit£
noudattaen on valkea kalvospuumet-slä
ostaa.. Toivottavasti tämä epäkohta
talven mittaan korjaantuu. Onhan
Suomen vientiosuus ensi vuonna 150,-
000 kuutiosyltä.
Paperiputmiarkkinat ovat edelleen
hiljaiset. Myyjillä on Joi&ln verran
paperipuita varastossa, mutta cstajis
ei ole kovinkaan runsaasti. Tilanne
selviää kuitenkin tammikuun loppuun
mennessä.
CPR tilasi 58 dieselveturia
$12,000,000
Montreal. — CFR:n varapresidentti
V. B. Crump on ilmoittanut CPR:n
tilanneen kaikkiaan 58 diesel-sähkö-v<
turia yht*ensä f12,000/MO hinnasta.
Lauantaina, marrasR. 26 p.—Saiu^aa3^ Növ; 26 : Sironi
Murskattu
Oikeosjutta Rajki» vastaan Budapestissä
paljasti kuinka anflo-amerilikalainen
vakoOntotminta oU
Järjestetty, ei vain Unkarissa, mnt.
ta koko ilä-Euroopassa. Jalkai-semme
senraavassa kolmen ame-
' rlkkalaisen asemin keitomidisen
otSQOdestaan Uniutrin yli heitetyssä
vakoilu- Ja provokatiöverkostossa.
YLEISESIKl'NNAN
SALALIITTOLAISET
Gyccrgj" Palffy, vanhan Unkarin
armeijan kenraaliluutnantti, palveli
Horthyn armeijassa, mutta erosi
vuonna 1939 palveluksesta. Natsi-
Saksan voiton Ju myöhemmin tappion
alkotliln hän toivoi USA:u ja Eng-lannnin
Joukkojen miehittävän Unkarin.
Neuvostojoukkojen vapautet-iua
Unkarin hän sanoi: "Älkää paljastako
poliittisia mlelijjlteltänl. Tel-
•on saavani pailjan uudessa demo-
'cratlassa. ci ^en vuoksi, eitä palvelisin
hilä rehellisesti, vaan saavutettuani
vastuunalaisen paikan toi-mlaksenl
omien päämiiäricnl hyväksi.'
Palffy ascUui jo vuonna 1945 yhteyteen
Rajkin Han£«.\ ja huomasi Ui.
män vihaavan työväenluokkaa ja
NeuvoslolIiUoa yhtä paljon kuUi lUse-kln.
Nämä kaksi ryhtyiväl nyt aktiivisesti
toimimaan päUmääiienUl
saavuttamiseksi. Helliä oli liukoituk-
5ena voida käyttää armeijaa ja po-
Uisia hyväk e.n vaitavallaiikumouk-sensa
suorilta mi.sck.sl. Palffyn on'.iIs-ulkln
soluttaudutlu.ian mäariiäviiän
asemaan estää työläisten cdu.stajia
pääsemästä armeijaan ja hän itse
sanoo onnistuneensa koln\en vuoden
aikana estämään ainoatakaan työläistä
p!iäsemLi«tu mäiirUävilän asemaan
armeija;s:\. Sen .sijian luin
solutti johtaville paikoille Joukon
horthylalsltt, natsionalisteja ja' trots-
•{ilalsla.
Tämän lisäkii teki hän propagandaa
"rauhalllsesii sosialismin stirty-m!
sen" puolesta lUnan hiokkatalstehn
sekä vakuutteli, ettei puolue, vain
'iansanrlntama, oli ^e, jonka oli johdettava
maata. Samalla hän yh.-;tl
ntoa Ja Jugoslavian hallitu.stft. Onnistuttuaan
pääsemään armeijan puo-
'uejärjestön Johtoon hän teki kaikkensa
sen heikontam!Key..sl Ja poliisilaitoksessa
hän teki yhdsssä Bajkln
kanssa kaikkensa hnjoittaaksrcn poliisin
puolue järjestön. 1948 alu.ssa
hän Järjesti Ju:.(oslavlan Unkarissa
olevan sotilasattashcan kä^ky.sfä armeijassa
upseerien joukkojärjcstön
'oka tosiasiassa sivuutti puolucorga-nlsalion.
KEVÄÄLLHi PITI KAIKEN ALKAA
"Pyrin kahteen päämäärään", sanoi
Palffy ollessaan .syytettynä Budapestin
oikeudenkäynnin aikana. "Ensiksikin
siihen, ettei Unkarin armeija
suojaisi kansaa imperialistien juonitteluilta
ja toiseksi, että armeija Jcu-tulsl
täy.sin mcidiin vaikutusvaltaam.
me."
Kesällä 1947 .so])i Palffy RaJkln
kanssa «litä, että paru.s tie vallan saavuttamiseksi
oli aseellinen vallankumous.
Rajk. joka oli neuvotellut a.sl-asta
yhde.s.sä Rankovicin kaivs.sa, sanoi,
että sekä Tito että USA ttillsiva'
tukemaan tätä vallankumousta. Palffy
kertoi olkeudenkäynhissä Jugoslavian
sotilasatta.shcan, Ixjzicln, sano-jcen
hänelle, että JuKO.slavIa lähestyi
/hä enemmän ju enemmän Yhdysval.
toja Ja että Unkarinkin olisi tehtävi*
samaa. Hän oli .snnonut vielä, että
• ain a.scellinen vallankumoas voisi
^arantaa Unkarin a.semaa Ja Kajkin
ia Rankovicin keskelsisä neuvotta-luissa
sovittiin v:Ulankumöuk.'5en aika
mLsaJaksi kevät 1949. "Vallankumouk-
;en valmi.stelun yleinen johto kuulu!
Rajkille, miilun oli liuolchdittava so-tllaalllÄcsU
valmistelu ta", kertoi syytetty.
Vain Unkarin työväcnpuolu-
:cssa aloiteltu puhdistus Ja huomat-avan
työläiscdustajlen joukon a.stu-mlnen
armeijan ja poliisin palvelukseen
esti salaliittolaisia tarkemmin
määräämästä vallankumouksen alkamisaikaa.
Aseellinen vallankumous Unkaris-a
oli kuitenkin vain yksi asa siinä
laajassa aseellisten vallankumoasten
suunnitelmassa. Joiden piti alkaa Puo-asta.
/UGOSLAVIALAISET VAKOILIJAT
Brankov, Jugoslavian vakollupalve-lun
päällikkö Unkaris.sa. tuU 1945 liittoutuneiden
valvontakomission jugoslavialaisen
.sotlla.svaltuurikunnan vlr.
Miilljana Unkariin. Kaksi vuotta
Tiyöhemmin hänet nimitettiin tämän
/altuuskunnan päällikök;;!. Hänen
ähimpiä esimiehiään olivat kenraali
Mille ja Jugoslavian sisäministeri
Rankovlc.
Jugoslavialainen komissio aloitti va-
:cllutoimintan";a Unkarissa jo 1945.
Tällöin oli Tito Djilasln ja Rankovicin
lä?näolles.sa käskenyt komission
päällikköä Cicmillä .solmimaan lujat
suhteet artglo-amerikkalaisiin ka valajiin
Ja estämään Neuvcstoliiton vaikutuksen
laajenemisen.
Kuten syytetty Palffy kertoi, oli
Brankovicin onnistunut luoda laaja
mikä osoittaa höyryveturien päivien
olevan luetut. Tilatuista vetureista
valmistetaan 44 Montrealissa ja 14
Londonissa. Montreal Loccmoti^e
Works kykenee toimittamaan ensimmäiset
veturit tulevan vuoden alkuaikoina
ja General Motors Diesel Londonissa
täyttää tilauk.sen tulevan hei-näk.
ja syysk. välisenä aikaxia. Uudet
veturit pannaan vetämään tavarajunia
Cartierin ja Fort Villlamin välisellä
taipaleella, josta siirretään 68
vanhaa veturia muualle.
vakoiluverkosto. J |
Tags
Comments
Post a Comment for 1949-11-26-03
