1927-12-15-03 |
Previous | 3 of 4 | Next |
|
small (250x250 max)
medium (500x500 max)
Large
Extra Large
large ( > 500x500)
Full Resolution
|
This page
All
|
Vapaaden IdertSvin matkaldrjae FORD CITY, ONT.--TäWpide.
tyssa Canadan Pord-yhtiön osakkai-
Saavuin Roiiyn'un v. k. 24 p:nä.'t*° kokouksessa ilmoitettim, että
TäHe paikkakunnaUe on kansalaisi- «^f'^-V*™ vetäytyy pois yhtiön
anuno aika paljon kerääntynyt j a ^ " „ .^^^ paikalta samalla ta-työskentelevät
he enimmäkseen sikä- . . i " tehnyt Amerikan
Iäisissä kaivoksissa. Puoluetoimintaa Hänen poikansa Ed-täällä
on myöskin, mutta jokin paik- ^tl-- , ottamaan isänsä paikan
Icakunnalle ominainen lamaannus Puheenjohtajana. Edsel Ford
vaikuttaa siten, että tehtävät ovat molempien yhtiöiden pre-keskittyneet
muutamien yksilöiden
suoritettaviksi. Tällainen ilmenemiä-muoto
on hyvin vaarallista puolue^
toiminnalle ja pitäisi siitä tavalla
tai toisella päästä. Uskon että kaikissa
työmaissa on työn suoritus
siksi rasittavaa, että se jo itsestään
luo pohjaa työläisten yhteenliittymisen
välttämättömyydelle ja näinollen
olisi kaikella mahdollisella tavalla
koetettava toimia siihen .suuntaan,
että jokaisella olisi tilaisuus
päästä toimimaan luokkajäij estoissa.
Kaikki työläistoverit siis tositarmolla
työhön puolueemme hyväksi.
Siellä oloaikanani kuulin kuiskeita,
että sikäläiset toverit aikovat
perusfea keskuuteensa työväen
V.- ja u.- seuran. Sen yhteydessä
heillä oli hsrviä suunnitelmia, joilla
on kauaskantoinen merkitys ja toivottavasti
he itse antavat niistä tietoa
toisillekin tovereille- lehtemme
kautta. Toivon muuten, että Rouyn
toverit vieVät tämän Hyvän asian on-
Barkers Music Store
Sudbary, Ont.
UUSIA SUOMALAISIA LEVYJÄ
; 3059 VHalaknon eTs uoSmaaerti , Tenori
Ei Kyytimies Kiirettä Oo
Leo Kauppi, Koomikko
3060 Herra Petteri
Renkjussi Palajaa Sodasta
Columbia Soitto Kolmio
3061 Viimeinen Toivo
Syksyn Lehdet
Aino Saari
3044 Mustalais Ruhtinatar No.
Ingapieni
Hiski Salomaa
3045 Askon Kolmerivinen
Tiskarin Polkka
Leo Kauppi
3049 Laulu On Iloni ja Työni
Heitä Huolet Pois
Orkesteri
nelliseen päätökseen, sillä jos mi-] 3050 Sikermä Suom Lauluja No. 1
kään, niin juuri voiinistelu ja ur-| Sikermä Suom Lauluja No! 2
heilu ovat sitä, jotka pitävät elimiämme
taistelukykyisenä niin kaikenlaisia
tauteja kuin myösldn yhteiskunnallisia
paheita vastaan.
Puoluelehtien tilaus on täällä hämmästyttävän
hyvää toisiin perukoihin
verraten, missä olen kierrellyt. Tästä
työstä on annettava tunnustus
paikallisille asiamiehille ja tov. Helinille;
joikaoii tehnyt joitakin reissuja
tälle perukalle.
Rouyn'ista läkein , Cochraneen 30
pmä V. k. Tämä perukka on sellainen
n. s. läpikulkevien perukka.
Ei ole mitään puoluetoimintaa eikä
juuri mitään muutakaan nähtävää,
paitsi se yleinen "hyvä tapa", että
kansalaisemme, jotka täällä toppaavat
joksikin aikaa, ottavat ilon irti
elämästä alkoholipitoisten aineiden
avulla. — Tämäkin pahe on tämän
mädäntyneen yhteiskunnan lapsia,
jota ei, voida kojkonaan poistaa en-nenkun
työtätek^välucikka ottaa itse
yhteiskunnan ohjat t3Jtniin käsiinsä
ja poistaa senkin paheen muiden
keralla.
Cochranesta pisl/iydyin n.s. "Sisu-lan"
perukalla. Läksin Cochranesta
t. k. 3 F :nä; menir. Norembega-nimi-selle
asemalle, jonne saavuin kello
3 aikaan iltapäivällä. Sain asemalta
erään kauppiaan matkapaanarikseni
ja hänen asunnolleen jätettyäni kir-jalaukkuni,
läksin tallustelemaan häneltä
saamieni ohjeiden mukaan suomalaisten
perukalle. Kun saavuin
erääseen suomalaiseen' asumukseen,
sain heti luvan yöpyä taloon. Aamulla
läksin sitten osailemaan Kumpulan
luokse, sillä päätökseni oli lainata
häneltä ^ sukset. Kun pääsin hänen
luokseen rasvailimme ensin hiuka;™
hänen kanssaan laakereitamme ja
sitten lähdettiin yhdessä noutamaan
Hrjasetseliäni. Heti samana iltana
huomasin, että kirjavarastoni onkin
liian pieni j a näinollen täydyin turvautua
jkirjaluetteloön ja annoin valita
siitä jokaisen mieleisensä kirjan.
Mutta eihän sillä konstilla oikein
kauppa vedellyt. Se ei montakaan
miellytä, nähdessään vain kirjan
nimen; katseltavana se pitäisi olla,
jotta näkee mitä lajia se on.
Puoluetoiminta ei täällä ole oikein
Accordion
3051 Laurin SotisSi'"'--
Katkenneet Kielet VMssi
Leo Kauppi
3052 Kallaves '
Salkolan Syntymäkemut
Accordion Solos
3053 Keski Yön Valssi
Salon Ruusu Masurkka
Martti Similä
3054 Sepän Sälli
Jos Kaikki Suomen Järvet
Kirsti Suonio
3055 Pekkalan Veljet ja Kova Pää
Maitojuna ja Romaani
. Comic
toaTmumlkea.a katsomaan joulu varasBarkers
Music Store
Sudbury, Ont.
3960
Canadan Dollarista
LÄHETYSKULUT»
iOc lähetyksistä alle $20.00, 60e lä
letyksistä ?20.00—J49.99, 80c lä ,
letyksistä ?50.00—$79.99 ja $1-00'
ähetyksistä $80.00—$100.00 seki
•!>e jokaiselta seuraavalta alkavalta
adalta dollarilta.
Salikosanomalähetyksistä OVat lä-letysknlut
$3.50 lähetyksUtä.
Kaikki sähkölähettykset cehdääc
moraan Sndburysta Helsinkiin sa
nana päivänä kuin saapuvat 7a
muden konttoriin.
Sndburyssa ja ympäristöllä asuva;
voivat käydä Vapauden konttorissi:
•iedustaxnassa erikoinkurssia.
'-AIVAPILETTEJÄ MYYDÄÄN.
r i E O U S T A K A A PILETTIASIOIT>
Tehkää ^lähetykset osotteella
VAPAUS,
Box 69. SUDBURY. ONT.
Vicpaudcllo ottavat rahavälitykBJ-Mtaan
myöskin;
VAPAUS BRANCH OFFICE
S16 Bay Street,
Port Artbur, Ontario. J
DAVID HELIN
ripaxkkakunnilla Pohj.-Ontariossa-
J . OKSANEN,
Kirkland Lake, Ont.
JOHN VUORI,
So. Porcupine, Unt.
CHARLES H A A P A N E N,
Osuuskauppa, Timmins. Ont.
A. T. HILL.
Ooronto, Ont. — Tavattavissa ilt»
•in 967 Broadview Ave., ja päivisir
•ooTn 304. 96 Kinj? St.. E .
Täydellinen hautaus $75.00
$75.00 hautaus sisältää hyvän ruuMyötätuntöisuus
misarkun, peitetty joko mustalla tai
harmaalla kankaalla, päällylaatikon. Kohtelias ja huolellinen
palsameeraanimen, ruumisvaunu, yk- myötätuntöisuus perheen jä-si
auto, kuolin umotus yhdessä To- seniä kohtaan on osa palve-ronton
lehdessä, ja minun oma työ- luksestani, jota olen harjo-nL
Ei mitään lisämaksua huoneis- tellut 15 vuotta.
Paikka sijaitsee keskikau-
Muita hautauksia $85.00, $100.00, pungrilla, joten on sopiva
$125.00, $140.00, $150.00, $165.00j kaikUle Torontossa asuville.
$180.00 aina^J5250.00. Ei mitään haarakonttoria.
iRTflÖMPSON
- 4 .
Hautaantoimittaja
32 Carlton St Toronto, Ont
Uiheliä Yonge St. — Puhelin iiajndolph 4319
1 '^fX
''•ii.
LAATU REAMSBOTTON & EDWilRDS
KIRKLAND LAKE, ONT.
RUOKATARPEITA, LIHAA, RAUTATAVARAA
— seka— .
RAKENNUSTARPEITA
Huom.I Varastossamme löytjry erikoistavaroita, joita vanin»
kin suomalainen väestö käyttää.
Jos halaatte saastaa, niin ostakaa käteisellä. Ja kayttakaa
meidän uudenaikaista
GROCETERIA'A
JOSSA P A R A S T A T A V A R A A ON S A A T A V I S S A HALVIM-M
A L L A H I N N A L L A (E
F. A. RIGARD
T *jku- ja Väbiraiskauppa.
R A U T A T A V A R A K A J P PA
Elm St.. Sudbnry. Oat
A. FOURNIER,
LIMITED
HENKI. PALc), TAPATURMA JA
A K K U N A L A S l
UALKIE-GILL BLOCK. SUDBURk
: Iiainoja imnlutaan nopeiisCi Ja &
'ia?pil}a binnoiiiö.
Sulettuja ia avonaisia
autoja saatavana .
Puhelin 121
keskitettyä» vaikka metsätyoläisten
järjestön jäseniä on täällä aikalailla.
-Puolueaäoiden seuraamiiien muuten
täkäläisillä tovereilla on kokolailla
hyvässä vireessä, i Siihen käatyk-seen
pääsin heillä vieraillessani. Tällä
perukalla on suomalaisia aika paljon,
sillä kävin kaikkiaanV 33:ssa
asumuksessa. TSllä kertaa on siis
suomalainen asutus aika suuri; miten
lienee kolmen vuoden perästä?
Kun tallustelin 7 pmä takaisin
Norembegaan, niin ei paina kirja-setseK
liikoja. TuHn siihen käsitykseen,
€ttä [ ei metsän korvet vie i h -
^olsiltä iukuhalna j a , -taitoa kuten
näkyy kaupunkipaikat monelta vie-
•^n. Kiittäköön vain Sisulassa asujilla,
hiirftuin kaikilla toisillakin
penikoilla olevilla, lukemisen kautta
tiedonetantäsisua^ sillä "tieto on valtaa",
sanovat tietomiesten kirjat ja
samaa mieltä olen mjnäkin. — Siis
gäkemiinll — ^
Canadan työväenpuolueen Quebecin
jaoston vuotuinen edustajalcoko-pidetään
älontrealissa ensi sun-atmtaina
ja maanantaina.
Schumacherin
Peter ja Richmond Sts. kulmassa
TORONTO.
NYKYÄÄN TEEN PARTURIN TYÖTÄ
Kirkland Laken Suomalaisessa Pallornumassa
Paikka on eristetty, joten naiset ja lapsetkin, voivat tulla. Kaikessa työn
teossa noudatetaan huolellisuutta.
J. O K S A N E N.
i / g
HABI6 STORE
Naisten, miesten j a lasten vaatetavaraa.
Käykää !:2itpaBsamme, Goodfish Rd. ja Second St \
V WEW TOWNSITE (K
Puhelin 198 •— .P.O. fiox 526 — KIRKLAND LAKE, Ont
I
I
Ruokaa saatavana aterioit- |
E tain. ja päivittäin. Jäsenyyteen «
» voivat järjestyneet työläiset \
i liittyä. j
<
< Finnish Club
Box 406, Schumacher, Ont.» |j
CP
TURKISNAHKQJA HALUTAAN
Lähettäkää turkisnahkanne meille
45 Beech Street Sudbury» Ont.
Saatte päivän korkeimmat hinnat. Maksu paluupostissa.
Pidämme turkiksenne erillään ja kirjoitamme tai sähkötämme
hinnan bialutessa. Maksamme ezpressikulut.
• PUHELIN ?42
GOLD RANGE
T E L E P H O N E 110
Pientä rautatairaraa, rakennust
astioita, kyökkitarpeita, kyökkikalusto
juna^ joka vasta viime tingassa saatiin
pysähtymään.
Onnettomuudessa kuolleet miehet»
kuljettaja W. H. Waltfer ja j a m ii
mies C. Vanhome, olivat päälle a*
kyjä, sprinkejä ja Äiatrasseja. Radidi^PpffAa. *"nan veturissa. Heidän rtiu*
Käykää tutustumassa hintoihin ja palväluksoemme,
GOLD RANGE HARDWARE
• • - ' • J.'A. Q U E N V I L L E , Omistaja. :
Suosittelee
RUOKAA J A HUONEITA
Huom.1 Minuutin matka C. N. R.
asiemalta. (MT)
390 Colborne Street
Tel Main 0008
MONTREAL, QUEBEC
Yöllä ja päivällä.
Walter Luoma, Sudbury.
Dr. L. A. Johnson
Suomalainen HammasIaiUciuri
IQ2S Queen St.. E . , Toronto, Ont
Kippendavia Avenuen kulmassa.
Sisäänkäytävä 110 Kippendavia.
Puhelin Howard 4788.
Erik Piiraisen
Parturiliike, Tupakkakauppa ja
PALLORUUBfA
sijaitsee
67 LANG STREET, COBALT. ONT
Naisten hiuksia :in7o» lelkataai.
H. WICKSTRÖMIN
R A A T J a i L I I KE
22 Monk St., Box 1168, Sudbnry.
Smtys ja puhdistustyö tehdään hno-reUa.
Puhelin 1871.
Jos silmissänne on jotain vikaa,
tulkaa neuvottelemaan mieidän kanssa.
' Olemme aina saatavissa.
G. B. Wootten, Opt D.
SUtnä spesialisti
EYaTFley Block — Puhelin 1914
Elm ja .Durham katujen kalmassa.
SIJDBUEY, ONT.
E. Muikkula
suosittelee ^
HUONEITA j a ANNOS R U O K A L AA
i209 St. Antoine St. (Tr-
Montreal — Quebec
V Tarvitessanne ebjät j a hyvin korjatut jalkineet
•• suosittelen
J A L K I N E L I I K E T T Ä N I ,
jossa valmistetaan kaikkea ammattialaan kuuluvaa työtä huolellisesti
ja kohtuullisiin hintoihin. — Toivoen i arvoisan yleisön luottamuksellista
kannatusta, pyydän olla palveluksessanne.
Oscar Oikarinen
3 Durbam Street — Box 778 >— SUDBURY, ONT.
i l
rKÄHllMÖH
25 % ALENNUSMYYNTI : 2^^^^^^^
Puodissamme tapahtuvien maalaus- ja kor- <
jaustöitten tähden myydään koko. varasto lop- j
puun alennetuilla hinnoilla tämän joulukuun < j
ajalla. Varastossa on kelloja, periä, sormuksia, j
hopea- ja porsliini astioita ym. ym. Käjjttäkää }
tilaisuutta ja ostakaa joululahjoja ennenkuin <
varastomme loppuu. (169 ^
A. HEISKANEN
9 Durbam St. — Box 1873. Sudbury, Ont. |
Hardware & Supply. Ltd.
KIRKLAND LAKE ONTARIO
RAUTATAVARAA!, HUONEKALUJA JA
KOTITARPEITA
Täten ilmoitamme, että meidän uusi
huonekalukauppa bn nyt avattu.
Haastamme teitä käymään kaupas?
samme katsomaan mitä meillä on
näytteillä. ' (K
& Siply. Ltd
KIRKLAND LAKE, ONTARIO
f
M o r s i n SAUNA
Siiatejä huoneita Baatavaaa.
EMIL JOHNSON
<äZ Edmond Lane
SUUBUEX, OmAEJ-Lfihelia
C. N. B. aseinaa
J. A.
Hautaantoimittaja
Aina avoinna — yöllä ja päivällä.
Puhelin 608 — 78 Third Ave.
TIMMINS, ONT.
parhaasta päästä saa North
' k a h v i l a s s a , /
Lempi Johnson,
Lissar St., Sixdbnry, Ont.
ostaa«
Lähempiä tietoja saatte:
^ ^ ^ ^ ^ ^ ^ ^ ^ ^ ^ ^ ^ ^
VanHorhe ja Gumberland katujen kulmassa^^^^^^
PUHELIMET: N. 104 j a 342 (168
PORT ARfeHUR,
Auki^Skuensnkuivnitiakik oaiasimn uskienl lop u2o—li 104 —il7la. lla ja lauantaisin kello l--.12vij^SvUu3o..
R, LINDFORS, Kirkland Lake, Ontario.
\ Am
ONTARIO
^ TIMMINS TURKISH BATH
on auki 4 kertaa viikossa: keskiviikkona, torstaina Ja perjantaina
l:stä päivällä 12:sta yöllä. Lauantaina 12 päivällä 2rteen yöllä;.
75 Rea Street ALEX K O S K E L A Puhelin 696 W.
PALLOHAALI JA PARTURIN LIIKE
Uusi ajanmukainen pallohaali ja parturiliike avattu yleisön käytettä-vaksi
Kirkland Laken uuden poikatalon vieressä.
Tupakkaa j a makeisia saatavana. Toivomme saavamme yleisdn kannatuksen.
Toveruudella ^
E L M A j a TOIVO K A N E R V A , Box 385, Kirkland Lake, OnUrio.
Oskar Kasken
TYÖLÄISTEN YSTÄVÄ Räätälinliike
Muistakaa tämä. Kannattakaa
miehiä jotka tuntevat; työn arvon.
Monet ovat tyytyväisiä iralyeluk-seeni
ja kohtuulÖseen hintaan. Kaksi
lajia- ruumis- jä sairasvaunuja.
<Hantaus koti ilman maksua)
JAMES CARDINAL
(Seuraava postikonttorista)
uhelin S740-Auki päivällä ja yöllä, ^ „ ^ ^ ,.
121 May SL N., Fort William, Ont. j Box 311, KIEKLAND LAKE, Ont.
valmistaa kaikkea räätälin alalle •
kuuluvaa työtä. Näytteet saapu-;
neet, fcäyk^ kateomassa. Työ ja \
sorm'aisnus taataan. (K;
33 Kirkland Street
i
Kirkland Botding
— Phone 36— ^
P.O. Box 217
Kirkland Lake, Ont.
• ••..(K), -
Meidän korjaustyöt ovat valmistuneet,
joten meidän uudet kaupat ovat teidän tarkastettavissa. Meillä
on täydellinen varasto vaatetustavaraa, miesten pukuja, kenkiä,
y.m. sekä myöskin liha ja ruokatavara-osusto. > ,
Meidän hinnat ovat kohtuuUiset ja varastomme aivan uutta.
Antakaa meille koetus, se on teidän hyötynne. (K
KAPLANBROS.
Puhelimet: Ruoka- ja liha-os. 67; Vaatetustavara- sekä konttori 226
P.O.BOX1 KIRKLAND L A K E , Ont.
m
'"•^Mf.
iii
m
P U H E L I N 24
R R. ROBERTSON
Rantafcanppa '' ' -"
KIRKLAND LAKE. ONT.
Meiltä saatte "Stewart Good Cheer" lämmitysuuneja, paistin-uunm
kanssa tai ilman. Myöskin stouvin mutka sekä muut piiput.
VALMISTAUTUKAA KYLMIÄ ILMOJA VAETEN
F. R. ROBERTSON
KIRKLAND LAKE ONTARIO
iii
O T T O N I E M O N EN
R Ä Ä T Ä L I
i I V\ m rp r\ Tk^r T -n -n/r r\ nkr -»ti ••:-rJ
I , , Tekee nykyisin ammattiinsa kuuluvaa työtä; Sopivaisuus jä
; ; työn kunnollisuus tunnettu jo entuudestaan. (K
Box 544 — KIRKLAND LAKEi Ont;
1 46 Kirkland St.
-
1 li^^
Object Description
| Rating | |
| Title | Vapaus, December 15, 1927 |
| Language | fi |
| Subject | Finnish--Canadians--Newspapers |
| Publisher | Vapaus Publishing Co |
| Date | 1927-12-15 |
| Type | text |
| Format | application/pdf |
| Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
| Identifier | Vapaus271215 |
Description
| Title | 1927-12-15-03 |
| Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
| OCR text |
Vapaaden IdertSvin matkaldrjae FORD CITY, ONT.--TäWpide.
tyssa Canadan Pord-yhtiön osakkai-
Saavuin Roiiyn'un v. k. 24 p:nä.'t*° kokouksessa ilmoitettim, että
TäHe paikkakunnaUe on kansalaisi- «^f'^-V*™ vetäytyy pois yhtiön
anuno aika paljon kerääntynyt j a ^ " „ .^^^ paikalta samalla ta-työskentelevät
he enimmäkseen sikä- . . i " tehnyt Amerikan
Iäisissä kaivoksissa. Puoluetoimintaa Hänen poikansa Ed-täällä
on myöskin, mutta jokin paik- ^tl-- , ottamaan isänsä paikan
Icakunnalle ominainen lamaannus Puheenjohtajana. Edsel Ford
vaikuttaa siten, että tehtävät ovat molempien yhtiöiden pre-keskittyneet
muutamien yksilöiden
suoritettaviksi. Tällainen ilmenemiä-muoto
on hyvin vaarallista puolue^
toiminnalle ja pitäisi siitä tavalla
tai toisella päästä. Uskon että kaikissa
työmaissa on työn suoritus
siksi rasittavaa, että se jo itsestään
luo pohjaa työläisten yhteenliittymisen
välttämättömyydelle ja näinollen
olisi kaikella mahdollisella tavalla
koetettava toimia siihen .suuntaan,
että jokaisella olisi tilaisuus
päästä toimimaan luokkajäij estoissa.
Kaikki työläistoverit siis tositarmolla
työhön puolueemme hyväksi.
Siellä oloaikanani kuulin kuiskeita,
että sikäläiset toverit aikovat
perusfea keskuuteensa työväen
V.- ja u.- seuran. Sen yhteydessä
heillä oli hsrviä suunnitelmia, joilla
on kauaskantoinen merkitys ja toivottavasti
he itse antavat niistä tietoa
toisillekin tovereille- lehtemme
kautta. Toivon muuten, että Rouyn
toverit vieVät tämän Hyvän asian on-
Barkers Music Store
Sudbary, Ont.
UUSIA SUOMALAISIA LEVYJÄ
; 3059 VHalaknon eTs uoSmaaerti , Tenori
Ei Kyytimies Kiirettä Oo
Leo Kauppi, Koomikko
3060 Herra Petteri
Renkjussi Palajaa Sodasta
Columbia Soitto Kolmio
3061 Viimeinen Toivo
Syksyn Lehdet
Aino Saari
3044 Mustalais Ruhtinatar No.
Ingapieni
Hiski Salomaa
3045 Askon Kolmerivinen
Tiskarin Polkka
Leo Kauppi
3049 Laulu On Iloni ja Työni
Heitä Huolet Pois
Orkesteri
nelliseen päätökseen, sillä jos mi-] 3050 Sikermä Suom Lauluja No. 1
kään, niin juuri voiinistelu ja ur-| Sikermä Suom Lauluja No! 2
heilu ovat sitä, jotka pitävät elimiämme
taistelukykyisenä niin kaikenlaisia
tauteja kuin myösldn yhteiskunnallisia
paheita vastaan.
Puoluelehtien tilaus on täällä hämmästyttävän
hyvää toisiin perukoihin
verraten, missä olen kierrellyt. Tästä
työstä on annettava tunnustus
paikallisille asiamiehille ja tov. Helinille;
joikaoii tehnyt joitakin reissuja
tälle perukalle.
Rouyn'ista läkein , Cochraneen 30
pmä V. k. Tämä perukka on sellainen
n. s. läpikulkevien perukka.
Ei ole mitään puoluetoimintaa eikä
juuri mitään muutakaan nähtävää,
paitsi se yleinen "hyvä tapa", että
kansalaisemme, jotka täällä toppaavat
joksikin aikaa, ottavat ilon irti
elämästä alkoholipitoisten aineiden
avulla. — Tämäkin pahe on tämän
mädäntyneen yhteiskunnan lapsia,
jota ei, voida kojkonaan poistaa en-nenkun
työtätek^välucikka ottaa itse
yhteiskunnan ohjat t3Jtniin käsiinsä
ja poistaa senkin paheen muiden
keralla.
Cochranesta pisl/iydyin n.s. "Sisu-lan"
perukalla. Läksin Cochranesta
t. k. 3 F :nä; menir. Norembega-nimi-selle
asemalle, jonne saavuin kello
3 aikaan iltapäivällä. Sain asemalta
erään kauppiaan matkapaanarikseni
ja hänen asunnolleen jätettyäni kir-jalaukkuni,
läksin tallustelemaan häneltä
saamieni ohjeiden mukaan suomalaisten
perukalle. Kun saavuin
erääseen suomalaiseen' asumukseen,
sain heti luvan yöpyä taloon. Aamulla
läksin sitten osailemaan Kumpulan
luokse, sillä päätökseni oli lainata
häneltä ^ sukset. Kun pääsin hänen
luokseen rasvailimme ensin hiuka;™
hänen kanssaan laakereitamme ja
sitten lähdettiin yhdessä noutamaan
Hrjasetseliäni. Heti samana iltana
huomasin, että kirjavarastoni onkin
liian pieni j a näinollen täydyin turvautua
jkirjaluetteloön ja annoin valita
siitä jokaisen mieleisensä kirjan.
Mutta eihän sillä konstilla oikein
kauppa vedellyt. Se ei montakaan
miellytä, nähdessään vain kirjan
nimen; katseltavana se pitäisi olla,
jotta näkee mitä lajia se on.
Puoluetoiminta ei täällä ole oikein
Accordion
3051 Laurin SotisSi'"'--
Katkenneet Kielet VMssi
Leo Kauppi
3052 Kallaves '
Salkolan Syntymäkemut
Accordion Solos
3053 Keski Yön Valssi
Salon Ruusu Masurkka
Martti Similä
3054 Sepän Sälli
Jos Kaikki Suomen Järvet
Kirsti Suonio
3055 Pekkalan Veljet ja Kova Pää
Maitojuna ja Romaani
. Comic
toaTmumlkea.a katsomaan joulu varasBarkers
Music Store
Sudbury, Ont.
3960
Canadan Dollarista
LÄHETYSKULUT»
iOc lähetyksistä alle $20.00, 60e lä
letyksistä ?20.00—J49.99, 80c lä ,
letyksistä ?50.00—$79.99 ja $1-00'
ähetyksistä $80.00—$100.00 seki
•!>e jokaiselta seuraavalta alkavalta
adalta dollarilta.
Salikosanomalähetyksistä OVat lä-letysknlut
$3.50 lähetyksUtä.
Kaikki sähkölähettykset cehdääc
moraan Sndburysta Helsinkiin sa
nana päivänä kuin saapuvat 7a
muden konttoriin.
Sndburyssa ja ympäristöllä asuva;
voivat käydä Vapauden konttorissi:
•iedustaxnassa erikoinkurssia.
'-AIVAPILETTEJÄ MYYDÄÄN.
r i E O U S T A K A A PILETTIASIOIT>
Tehkää ^lähetykset osotteella
VAPAUS,
Box 69. SUDBURY. ONT.
Vicpaudcllo ottavat rahavälitykBJ-Mtaan
myöskin;
VAPAUS BRANCH OFFICE
S16 Bay Street,
Port Artbur, Ontario. J
DAVID HELIN
ripaxkkakunnilla Pohj.-Ontariossa-
J . OKSANEN,
Kirkland Lake, Ont.
JOHN VUORI,
So. Porcupine, Unt.
CHARLES H A A P A N E N,
Osuuskauppa, Timmins. Ont.
A. T. HILL.
Ooronto, Ont. — Tavattavissa ilt»
•in 967 Broadview Ave., ja päivisir
•ooTn 304. 96 Kinj? St.. E .
Täydellinen hautaus $75.00
$75.00 hautaus sisältää hyvän ruuMyötätuntöisuus
misarkun, peitetty joko mustalla tai
harmaalla kankaalla, päällylaatikon. Kohtelias ja huolellinen
palsameeraanimen, ruumisvaunu, yk- myötätuntöisuus perheen jä-si
auto, kuolin umotus yhdessä To- seniä kohtaan on osa palve-ronton
lehdessä, ja minun oma työ- luksestani, jota olen harjo-nL
Ei mitään lisämaksua huoneis- tellut 15 vuotta.
Paikka sijaitsee keskikau-
Muita hautauksia $85.00, $100.00, pungrilla, joten on sopiva
$125.00, $140.00, $150.00, $165.00j kaikUle Torontossa asuville.
$180.00 aina^J5250.00. Ei mitään haarakonttoria.
iRTflÖMPSON
- 4 .
Hautaantoimittaja
32 Carlton St Toronto, Ont
Uiheliä Yonge St. — Puhelin iiajndolph 4319
1 '^fX
''•ii.
LAATU REAMSBOTTON & EDWilRDS
KIRKLAND LAKE, ONT.
RUOKATARPEITA, LIHAA, RAUTATAVARAA
— seka— .
RAKENNUSTARPEITA
Huom.I Varastossamme löytjry erikoistavaroita, joita vanin»
kin suomalainen väestö käyttää.
Jos halaatte saastaa, niin ostakaa käteisellä. Ja kayttakaa
meidän uudenaikaista
GROCETERIA'A
JOSSA P A R A S T A T A V A R A A ON S A A T A V I S S A HALVIM-M
A L L A H I N N A L L A (E
F. A. RIGARD
T *jku- ja Väbiraiskauppa.
R A U T A T A V A R A K A J P PA
Elm St.. Sudbnry. Oat
A. FOURNIER,
LIMITED
HENKI. PALc), TAPATURMA JA
A K K U N A L A S l
UALKIE-GILL BLOCK. SUDBURk
: Iiainoja imnlutaan nopeiisCi Ja &
'ia?pil}a binnoiiiö.
Sulettuja ia avonaisia
autoja saatavana .
Puhelin 121
keskitettyä» vaikka metsätyoläisten
järjestön jäseniä on täällä aikalailla.
-Puolueaäoiden seuraamiiien muuten
täkäläisillä tovereilla on kokolailla
hyvässä vireessä, i Siihen käatyk-seen
pääsin heillä vieraillessani. Tällä
perukalla on suomalaisia aika paljon,
sillä kävin kaikkiaanV 33:ssa
asumuksessa. TSllä kertaa on siis
suomalainen asutus aika suuri; miten
lienee kolmen vuoden perästä?
Kun tallustelin 7 pmä takaisin
Norembegaan, niin ei paina kirja-setseK
liikoja. TuHn siihen käsitykseen,
€ttä [ ei metsän korvet vie i h -
^olsiltä iukuhalna j a , -taitoa kuten
näkyy kaupunkipaikat monelta vie-
•^n. Kiittäköön vain Sisulassa asujilla,
hiirftuin kaikilla toisillakin
penikoilla olevilla, lukemisen kautta
tiedonetantäsisua^ sillä "tieto on valtaa",
sanovat tietomiesten kirjat ja
samaa mieltä olen mjnäkin. — Siis
gäkemiinll — ^
Canadan työväenpuolueen Quebecin
jaoston vuotuinen edustajalcoko-pidetään
älontrealissa ensi sun-atmtaina
ja maanantaina.
Schumacherin
Peter ja Richmond Sts. kulmassa
TORONTO.
NYKYÄÄN TEEN PARTURIN TYÖTÄ
Kirkland Laken Suomalaisessa Pallornumassa
Paikka on eristetty, joten naiset ja lapsetkin, voivat tulla. Kaikessa työn
teossa noudatetaan huolellisuutta.
J. O K S A N E N.
i / g
HABI6 STORE
Naisten, miesten j a lasten vaatetavaraa.
Käykää !:2itpaBsamme, Goodfish Rd. ja Second St \
V WEW TOWNSITE (K
Puhelin 198 •— .P.O. fiox 526 — KIRKLAND LAKE, Ont
I
I
Ruokaa saatavana aterioit- |
E tain. ja päivittäin. Jäsenyyteen «
» voivat järjestyneet työläiset \
i liittyä. j
<
< Finnish Club
Box 406, Schumacher, Ont.» |j
CP
TURKISNAHKQJA HALUTAAN
Lähettäkää turkisnahkanne meille
45 Beech Street Sudbury» Ont.
Saatte päivän korkeimmat hinnat. Maksu paluupostissa.
Pidämme turkiksenne erillään ja kirjoitamme tai sähkötämme
hinnan bialutessa. Maksamme ezpressikulut.
• PUHELIN ?42
GOLD RANGE
T E L E P H O N E 110
Pientä rautatairaraa, rakennust
astioita, kyökkitarpeita, kyökkikalusto
juna^ joka vasta viime tingassa saatiin
pysähtymään.
Onnettomuudessa kuolleet miehet»
kuljettaja W. H. Waltfer ja j a m ii
mies C. Vanhome, olivat päälle a*
kyjä, sprinkejä ja Äiatrasseja. Radidi^PpffAa. *"nan veturissa. Heidän rtiu*
Käykää tutustumassa hintoihin ja palväluksoemme,
GOLD RANGE HARDWARE
• • - ' • J.'A. Q U E N V I L L E , Omistaja. :
Suosittelee
RUOKAA J A HUONEITA
Huom.1 Minuutin matka C. N. R.
asiemalta. (MT)
390 Colborne Street
Tel Main 0008
MONTREAL, QUEBEC
Yöllä ja päivällä.
Walter Luoma, Sudbury.
Dr. L. A. Johnson
Suomalainen HammasIaiUciuri
IQ2S Queen St.. E . , Toronto, Ont
Kippendavia Avenuen kulmassa.
Sisäänkäytävä 110 Kippendavia.
Puhelin Howard 4788.
Erik Piiraisen
Parturiliike, Tupakkakauppa ja
PALLORUUBfA
sijaitsee
67 LANG STREET, COBALT. ONT
Naisten hiuksia :in7o» lelkataai.
H. WICKSTRÖMIN
R A A T J a i L I I KE
22 Monk St., Box 1168, Sudbnry.
Smtys ja puhdistustyö tehdään hno-reUa.
Puhelin 1871.
Jos silmissänne on jotain vikaa,
tulkaa neuvottelemaan mieidän kanssa.
' Olemme aina saatavissa.
G. B. Wootten, Opt D.
SUtnä spesialisti
EYaTFley Block — Puhelin 1914
Elm ja .Durham katujen kalmassa.
SIJDBUEY, ONT.
E. Muikkula
suosittelee ^
HUONEITA j a ANNOS R U O K A L AA
i209 St. Antoine St. (Tr-
Montreal — Quebec
V Tarvitessanne ebjät j a hyvin korjatut jalkineet
•• suosittelen
J A L K I N E L I I K E T T Ä N I ,
jossa valmistetaan kaikkea ammattialaan kuuluvaa työtä huolellisesti
ja kohtuullisiin hintoihin. — Toivoen i arvoisan yleisön luottamuksellista
kannatusta, pyydän olla palveluksessanne.
Oscar Oikarinen
3 Durbam Street — Box 778 >— SUDBURY, ONT.
i l
rKÄHllMÖH
25 % ALENNUSMYYNTI : 2^^^^^^^
Puodissamme tapahtuvien maalaus- ja kor- <
jaustöitten tähden myydään koko. varasto lop- j
puun alennetuilla hinnoilla tämän joulukuun < j
ajalla. Varastossa on kelloja, periä, sormuksia, j
hopea- ja porsliini astioita ym. ym. Käjjttäkää }
tilaisuutta ja ostakaa joululahjoja ennenkuin <
varastomme loppuu. (169 ^
A. HEISKANEN
9 Durbam St. — Box 1873. Sudbury, Ont. |
Hardware & Supply. Ltd.
KIRKLAND LAKE ONTARIO
RAUTATAVARAA!, HUONEKALUJA JA
KOTITARPEITA
Täten ilmoitamme, että meidän uusi
huonekalukauppa bn nyt avattu.
Haastamme teitä käymään kaupas?
samme katsomaan mitä meillä on
näytteillä. ' (K
& Siply. Ltd
KIRKLAND LAKE, ONTARIO
f
M o r s i n SAUNA
Siiatejä huoneita Baatavaaa.
EMIL JOHNSON
<äZ Edmond Lane
SUUBUEX, OmAEJ-Lfihelia
C. N. B. aseinaa
J. A.
Hautaantoimittaja
Aina avoinna — yöllä ja päivällä.
Puhelin 608 — 78 Third Ave.
TIMMINS, ONT.
parhaasta päästä saa North
' k a h v i l a s s a , /
Lempi Johnson,
Lissar St., Sixdbnry, Ont.
ostaa«
Lähempiä tietoja saatte:
^ ^ ^ ^ ^ ^ ^ ^ ^ ^ ^ ^ ^ ^
VanHorhe ja Gumberland katujen kulmassa^^^^^^
PUHELIMET: N. 104 j a 342 (168
PORT ARfeHUR,
Auki^Skuensnkuivnitiakik oaiasimn uskienl lop u2o—li 104 —il7la. lla ja lauantaisin kello l--.12vij^SvUu3o..
R, LINDFORS, Kirkland Lake, Ontario.
\ Am
ONTARIO
^ TIMMINS TURKISH BATH
on auki 4 kertaa viikossa: keskiviikkona, torstaina Ja perjantaina
l:stä päivällä 12:sta yöllä. Lauantaina 12 päivällä 2rteen yöllä;.
75 Rea Street ALEX K O S K E L A Puhelin 696 W.
PALLOHAALI JA PARTURIN LIIKE
Uusi ajanmukainen pallohaali ja parturiliike avattu yleisön käytettä-vaksi
Kirkland Laken uuden poikatalon vieressä.
Tupakkaa j a makeisia saatavana. Toivomme saavamme yleisdn kannatuksen.
Toveruudella ^
E L M A j a TOIVO K A N E R V A , Box 385, Kirkland Lake, OnUrio.
Oskar Kasken
TYÖLÄISTEN YSTÄVÄ Räätälinliike
Muistakaa tämä. Kannattakaa
miehiä jotka tuntevat; työn arvon.
Monet ovat tyytyväisiä iralyeluk-seeni
ja kohtuulÖseen hintaan. Kaksi
lajia- ruumis- jä sairasvaunuja.
|
Tags
Comments
Post a Comment for 1927-12-15-03
